Lue keskustelun säännöt.
Puolison suvun talossa asuminen
13.08.2023 |
Ollaan oltu puolisoni kanssa yhdessä vuosia, mutta ei olla asuttu yhdessä. Yllättäen tarjoutui mahdollisuus muuttaa unelmieni taloon, joka on aiemmin ollut puolison suvun talo. Päätettiin, että kun yhteenmuuton aika koittaa joidenkin vuosien päästä niin asettaudutaan yhdessä taloon asumaan. Itselläni ei ollut varaa asua kahdessa talossa, joten luovuin aikaisemmasta asunnostani. Jouduin olosuhteiden pakosta tekemään muuttopäätöksen tosi nopeasti ja olenkin alkanut katumaan muuttoa, koska taloa pidetään edelleen suvun talona ja koetaan, että tänne voi tulla milloin tahansa. Kun olen yrittänyt vetää rajoja niin eihän sitä hyvällä olla katsottu.
Olen aina ollut itsenäinen ja tarvinnut paljon omaa tilaa. Nyt koen, että olen menettänyt oman tilani eikä mikään tässä talossa tunnu omalta.
Mitä tekisit tilanteessani?
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Mun työkaveri osti miehensä kanssa mökin (olleet naimisissa n. 20 vuotta ja on yhteinen ok-talo). Anoppinsa puhuu koko ajan kaikille sukulaisille, että mennään "Antin" mökille ja Antti on tehnyt mökillään sitä ja tätä ja Antin mökki on siellä ja eikös ole hieno tämä Antin mökki...
Joka kerta mun työkaveri kun kuulee anopin noin puhuvan niin korjaa kovaan ääneen, että tarkoitat kai "Antin ja TIINAN mökki" anoppi kuulemma ei opi, mulkoilee vaan.
Mepä saatiin jopa pelkkä häälahja pelkästään miehen nimellä. Ja minun omistamani asunto on muuttunut ns. Antin asunnoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen suku alkoi nimittää minun ja mieheni puoliksi ostamaa asuntoa ns Matin asunnoksi, jossa he voi mielensä mukaan piipahdella ja majoittua ja hääriä.
Siis se oli kerrostaloasunto Helsingissä, täysin meidän puoliksi omistama ja maksama. Ja jollain merkillisellä tavalla minut häivytettiin kokonaan ja he sosialisoi sen itselleen.
Näitä rajattomia on.
Kyllä se olit ihan sinä itse, joka et tehnyt itseäsi näkyväksi ja laittanut rajoja vaan häivyit varjoihin. Minä en niin toiminut, vaikka asuin oikeasti miehen suvun kuolinpesän omistamassa asunnossa.
Miksi ihmeessä tästäkin aiheesta syntyi mokoma kiista? Olisitte voineet ottaa kantaa ko. asiaan muullakin tavalla. Miksi ihmeessä haluatte haastaa riitaa jo sunnuntai-aamuna? Mitä teiltä puuttuu????
Jaaha. Mistähän sinä tiedät, mitä minä tilanteelle sitten tein.
Mistäpä olisinkaan voinut tietää, kun et kertonut muuta kuin että sosialisoivat sen itselleen.
Niin. Se on ketjun aihe.
Ketjun aihe on otsikon perusteella puolison SUVUN asunnossa asuminen, mutta lainauksen kirjoittaja oli asunut vain kahdestaan puolisonsa kanssa omistamassaan asunnossa, jossa ei sukua varsinaisesti koskaan ollut asunut.
Ketjun aihe on puolison sukulaisten rajaton käyttäytyminen suhteessa puolisoiden kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolison suvun talo? Eikö se ole teidän talo, jos omistatte sen puoliksi. Lopettakaa se nössöily.
Eihän tuo ole enää suvun talo, vaan teidän. Toisten taloon en ikinä muuttaisi, vaikka olisi puoliksi omakin. Tunneside säilyy ja ikuinen kyttääminen.
Olisipa ollut enemmän aikaa harkita tätä juttua, mutta ei ollut, joten tässä sitä nyt ollaan...
-ap
Mikä pakko oli ostaa puolet siitä talosta? Minä en ainakaan olisi ostanut vaan mieluummin antaisin olla toisen omistuksessa ja katon rauhassa miten menee.
Kuten aiemmin kirjoitin niin haluan että yhteinen koti on myös minun omistuksessani. Ei ollut hirveästi aikaa näitä vaihtoehtoja punnita vaan päätös oli valitettavasti tehtävä tosi nopeasti.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa. Oma ratkaisuni oli oman tilan ottaminen. Eräillä miehen sukulaisilla on ollut vaikea ymmärtää sitä, mutta on ne tässä vuosien mittaan luovuttaneet. En minä siitä piitannut, että sukulaiset mielensä pahoittivat.
Voisit jättää osan talosta "yleiseksi" tilaksi siten, että taloon tulevilla sukulaisilla olisi mahdollisuus käydä edelleen "kotonaan", sinua häiritsemättä.
Sinun sijassasi laittaisi erikseen oman tilan, johon ei ole muilla asiaa. Oikeasti lukko oveen, vaikka se voi tuntua sinusta liioittelulta! Muuten siinä käy niin, että huomaat esimerkiksi jotain olevan rikki, kun sukulaisten lapsukaiset ovat leikkineet makuuhuoneessanne.
Vierailla lapsilla ei koskaan ole asiaa kenenkään makuuhuoneisiin omin luvin.
Jos sellaiseen pitäisi alistua, jättäisin hyvin varustellun "lelulaatikon" heidän ulottuvilleen ja saisivat viedä jotain kivaa mukanaan kotiinkin...
Ei olisi pitänyt, ei! Mutta minulla oli muutakin elämää kuin pitää vahtia makuuhuoneessani. Tätä tapahtui silloin, kun olin muualla töissä.
Siksi juuri "lelulaatikko" saataville. Mukulat vie jotain kotiinsa, tai ainakin kertoo jännistä leluistanne. Vanhempansa ehkä alkavat miettiä, miten sopivaa jälkikasvun on temmeltää talossanne vapaasti.
Veisin kuistille ison laverin. Lekottelisin laverilla lettu levällään virkkaamassa. Jos kyläilemään törmäävä sukuväki pöyristyy, niin sanoisin että oli niin älyttömän kuuma ja kai sitä jokainen saa olla omassa kodissaan kuten haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukkojen vaihto.
Onko sukulaisilla edes avaimet vanhaan lapsuudenkotiinsa? Monesti sitä tullaan entiseen kotiin ihan vain ajamalla pihaan ja olettaen, että ollaan tervetulleita. En ole kuullut, että täällä maalla meillä päin tultaisiin omilla avaimilla lapsuudenkotiin. Esim. meidän talossa ei edes ole kuin yhdet avaimet.
Perintötilathan eivät koskaan ole omia, ne ovat joka sukupolvella vain lainassa. Pidettävä huolta ja jätettävä seuraavalle polvelle aina vähän paremmassa kunnossa. Kuten perheyrityksetkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihme porukkaa siellä oikein käy? Miksi joku menee toisen makkariin? Kuinka usein ne käy siellä? Nyt hei te molemmat sanotte suoraan että "Reino, mitä ihmettä sä teet meidän makkarissa? Pois sieltä ja heti"
Jos joku tulee koputteleen oven taa, sanot että "nyt ei sovi kun on muuta menoa. Soita tästä lähtien ennen kun tulet ettet tee turhaa reissua".
Jätätte muutaman kerran oven avaamatta, antaa koputella. Ei ne siihen kuole.
Jos mahdollista niin lukittava portti jonka myös pidätte lukossa.
Perintötilojen omistuksissakin pitää olla varovainen, ettei eron tullessa valu suvulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tuleeko ne kylään teille vai mitä? Juttelemaan sun miehen kanssa?
Ei jokaiseen oven koputukseen tarvitse ovea avata. Jos olet päiväunilla ja ovet on lukossa niin koputtakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin haluaisin tietää millä tavalla ongelma käytännössä ilmenee? Silloin voisi antaa tarkempia vinkkejä tilanteen hoitamiseksi.
On älytöntä laittaa huoneen oviin lukkoja, asia pitää hoitaa ihan vain sanomalla ja vetämällä rajat. Ja ne joille ei mene perille sanomalla voi jatkossa jättää oven ulkopuolelle. Jos tuosta suuttuvat, niin hyvähän se vain sinun kannaltasi on. Teillä on myös ajattelussa virhe, kun ajattelette sen olevan suvun talo, sillä teidänhän se talo on.
Jouduimme aikoinaan ottamaan avaimet pois anopilta, joka tuli kotiimme (itse rakennettu uusi talo) ilman lupaa ja myöhemmin jouduimme lukitsemaan myös tuotantotilojen ovet hänen takiaan. Hän ei vain kyennyt pysymään poissa tiloista, jotka eivät hänelle kuulu. Oman kotinsa avaimia ei koskaan meille antanut, useinhan se näin on rajattomien kohdalla, ettei mikään ole vastavuoroista.
Lukot kannattaa vaihtaa aina, kun muuttaa uuteen asuntoon siltä varalta, että lukkojen avaimia on ulkopuolisilla.
Kyllähän nyt jokainen täyspäinen ymmärtää että lapsuudenkoti on nyt jonkun muun koti, kun se hänelle selkeästi selitetään. Vaikka se ikävältä ja loukkaavalta aluksi tuntuisikin. Selittää selkeästi ja ystävällisesti. Ja jos ei ole kyse täyspäisistä niin sitten Ai auta muu kuin lukot vaihtoon ja ovet lukkoon. Enkä pitäisi tuota tilojen rajaamistakaan huonona vaihtoehtona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillekin tarjottiin miehen puolelta sukutaloa jokunen vuosi sitten, kun etsittiin isompaa kotia. Itselle tuo oli ehdoton ei, koska osin ennakoida seuraamukset. Olen liian kiltti ja vihaan konflikteja, joten tilanne olisi voinut äityä pahaksi omalta osaltani.
Talon osti lopulta miehen veli vaimoineen ja ennakoidut riskit ovat realisoituneet. Alkuun appi kävi kylässä kahdesti päivässä. Lopulta vaimo sai sellaiset raivarit, että viereilut hieman rauhoittui. Lopulta päätyivät heittämään lähes kaiken irtaimiston pois, tehdäkseen paikasta omansa. Tästä aiheutui tottakai valtavasti pahaa mieltä.
Valitettavasti luulen, että ilman painavia rajojen asettamisia -jotka varmasti aiheuttaa pahaa mieltä- ei näistä selviä. Suvun ulkopuolinen joutuu tässä väkisin pahiksen rooliin ja sen verran paksu nahka pitää olla, että sen kestää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nyt jokainen täyspäinen ymmärtää että lapsuudenkoti on nyt jonkun muun koti, kun se hänelle selkeästi selitetään. Vaikka se ikävältä ja loukkaavalta aluksi tuntuisikin. Selittää selkeästi ja ystävällisesti. Ja jos ei ole kyse täyspäisistä niin sitten Ai auta muu kuin lukot vaihtoon ja ovet lukkoon. Enkä pitäisi tuota tilojen rajaamistakaan huonona vaihtoehtona.
Kun tällaiset rajattomat tollot ei yleensä hahmota edes sitä, että sen sukulainen koti (joka ei ikinä ole ollut tollon koti) olisi jotenkin kotirauhan piirissä olevaa toisen omaisuutta.
Sano se on nyt sitten moro ja näkemiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillekin tarjottiin miehen puolelta sukutaloa jokunen vuosi sitten, kun etsittiin isompaa kotia. Itselle tuo oli ehdoton ei, koska osin ennakoida seuraamukset. Olen liian kiltti ja vihaan konflikteja, joten tilanne olisi voinut äityä pahaksi omalta osaltani.
Talon osti lopulta miehen veli vaimoineen ja ennakoidut riskit ovat realisoituneet. Alkuun appi kävi kylässä kahdesti päivässä. Lopulta vaimo sai sellaiset raivarit, että viereilut hieman rauhoittui. Lopulta päätyivät heittämään lähes kaiken irtaimiston pois, tehdäkseen paikasta omansa. Tästä aiheutui tottakai valtavasti pahaa mieltä.
Valitettavasti luulen, että ilman painavia rajojen asettamisia -jotka varmasti aiheuttaa pahaa mieltä- ei näistä selviä. Suvun ulkopuolinen joutuu tässä väkisin pahiksen rooliin ja sen verran paksu nahka pitää olla, että sen kestää.
Jotenkin se tuntuu aivan käsittämättömältä, ettei aikuisilla ihmisillä ole ymmärrystä tuon enempää, että rampataan monta kertaa päivässä kylässä eikä käsitetä, ettei talo enää ole oma. Itselle ei tulisi moinen mieleenkään. Ja onneksi minulla eikä miehellä ole sisaruksia, asumme nimittäin miehen maatilalla, vuosien riesa oli rajattomasta anopista. Vaikka asiasta sanoisi sata kertaa, hyvällä ja pahalla, niin ei vain mennyt perille!
Ei sen ole pakko olla tuollaista rajojen vetämistä.
Olin joskus kylässä omassa lapsuudenkodissani, jossa asui veljeni vaimoineen. Vaimo huokaili, että on käynyt paljon vieraita, että nyt on ensimmäinen päivä pitkään aikaan, kun ei ole ketään kylässä. Minä sanoin, että olenhan minä täällä. Niin vaimo siihen, että ei minua lasketa, en minä ole vieras.
Minä olin ihan täysin tietoinen, että ei se ollut minun kotini enää. Mutta kävin silloin paljon siellä, olo siellä tuntui kotoisalta ja omassa yksiössä oli sinkkuna yksinäistä. Ei minulle rähisty, että minulla ei ole sinne mitään asiaa, kun se ei ole enää kotini. Vaan oltiin iloisia, kun tulin, autoin lastenhoidossa ja emäntäkin sai juttuseuraa.
Kyllä asiat näinkin voi hoitaa. Ei tuo tässä ketjussa niin suositeltu rajojen vetäminen ole ainoa vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nyt jokainen täyspäinen ymmärtää että lapsuudenkoti on nyt jonkun muun koti, kun se hänelle selkeästi selitetään. Vaikka se ikävältä ja loukkaavalta aluksi tuntuisikin. Selittää selkeästi ja ystävällisesti. Ja jos ei ole kyse täyspäisistä niin sitten Ai auta muu kuin lukot vaihtoon ja ovet lukkoon. Enkä pitäisi tuota tilojen rajaamistakaan huonona vaihtoehtona.
Kun tällaiset rajattomat tollot ei yleensä hahmota edes sitä, että sen sukulainen koti (joka ei ikinä ole ollut tollon koti) olisi jotenkin kotirauhan piirissä olevaa toisen omaisuutta.
Eivät todella. Ja voitte kuvitella miten raskasta on, kun tuollainen tulee vielä työpaikallekin tekemään kiusaa. Tuuletusluukkuja suljetaan, valoja sammutetaan, ovia lukitaan töiden ollessa kesken, työkalut viedään omaan pihaan tai aivan muualle missä niiden paikka on... Jos pitäisi uudestaan se rumba aloittaa, niin en lähtisi enää mukaan, kyllä se sen verran raskasta oli. Nyt onneksi takana, mutta yli 30 vuotta se kesti.
Tuleeko ne kahville vai mitä?