Puoliso päätti lähteä synnyinmaahansa kertomatta asiasta
Ollaan kolme vuotta yhdessä oltu ja asuttu yhdessä yli 2v. Eilen hän meni pois tolaltaan pienestä asiasta ja kertoi että on menkat ja on herkkä ja samassa totesi että hän muuten lähtee parin viikon päästä synnyinmaahansa pariksi viikoksi. Että asia on jo päätetty viikko sitten.
Ihmettelin että mitä ihmettä, että ei edes maininnut minulle aiemmin vaikka asumme yhdessä. Hän sanoi että tässähän se nähdään että tulee riitaa ja friikkaan kun hän kertoo asiasta. Sanoin ettei ole mitään riitaa enkä sanonut mitäänn poikkipuolista siitä että hän haluaa käydä siellä, vain erittäin hämmästynyt ettei ole sanonut sanaakaan.
Vein hänet juuri viikon sisällä kahdelle pikalomalle luksusresortteihin, Eli yhdessä on oltu ja paljon hetkiä yhdessä. ollaan oltu yhdessä ja kokoajan hän sitten ollut sanomatta. Lopetin kyselyn kun hän vaikutti hermostuneelta, ja päätin että nautitaan päivästä. Lähdimme järvelle jossa olimme olleet edellisenä päivänä, ja matkalla kysäisin onko hän ostanut lippuja vielä. On, kuulemma viikko sitten. Yllätyin taas, ostanut liputkin ja et edes mainitse asiasta. Enpä ehtinyt muuta jun hän jo hermostui, pysäytä auto ja päästä hänet ulos. Päivä on Jo pilalla ja aion riidellä koko ajan ja syytän häntä. Totesin ettei mitään tarvitse riidellä, eikä mikään ole pilalla ja olin rauhassa. Tuli aika normaali päivä lopulta.
Näin jälkeenpäin mietin, oliko mulla edes syytä olla hieman loukkaantunut tuosta? Tuntuu vähän oudolta että hän, joka itse saa usein raivareita jos autoajelullamme teen muutaman minuutin koukkauksen varmistamatta häneltä ensin sopiiko se hänelle, ja syyttää mua salailusta ja epärehellisyydestä sun muusta mahdollisesta tuollaisissa arkitilanteissa - nyt sitten ilmoittaa yllättäen ostaneensa jo liput viikko sitten ja lähtevänsä toiseen maahan arviolta pariksi viikoksi. Asiahan on minulle sinänsä ok, olen vain hämmästynyt ettei edes maininnut aiemmin ja miss vaiheessa olisi kertonut jos ei eilen olisi ollut pois tolaltaan ja tokaissut asiasta.
Kommentit (48)
Tervemenoa! Kandee adoptoida ensin lähempää (kissat, koirat, miehet ja lapset).
Vierailija kirjoitti:
Sano, että sä lähdet vastavuoroisesti pariksi viikoksi Ibizalle. ;)
Thaimaa on parempi kohde.
Matkaopaspalvelut on erinomaisia.
Aloittajan tyttöystävä on ilmeisesti niitä laadukkaita ulkkisnaisia, joista palstamiehet haaveilee 😅
Ap sun kannattais mennä jonnekin kirjoitusleirille hiomaan tekstiä, ei susta vielä kirjailijaa tule nykyeväillä.
(Osto)vaimo lähtee kun ei kauppa kannata. Ei sulla ole siihen ole sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Missä luksusresorteissa te kävitte?
Naantalin kylpylä varmaan? Todellista luxusta...jos tämä on joku thai-tyttö / perähikiän Pertti -asetelma (tai vastaava) , jossa luxus on jo lähimmän kylän motelli, niin en ihmettele että nainen läks takaisin kotiin.
Et sinä häntä omista vaikka saatat niin luullakin.
Kuulostaa että olet pahasti tossun alla.
Loppuiko sulta rahat ? Ottiko elaripullat mukaan ?
AP täällä. Onhan näitä kommunikointiongelmia ollut. Ei ole lapsia. Hän oli tuossa pari viikkoa sitten aika lailla puhumatta mulle, todella outo, oli niin monta riitaa ollut ja hän itse alkoi väsyä siihen. ja oli jo aiemmin todennut minulle että olen "psyko" ja mun pitää mennä psykologille. Kysyin häneltä olisiko valmis tulemaan pariterapeutille, kävimme vuosi sitten hyvän luona. Ei osoittanut kiinnostusta, ja sanoi että mun rahoille olisi parempaakin käyttöä, ja kun oli aika mykkäkoulutunnelma, päätin että käyn itse kokeilemassa jos se auttaisi.
Kävin siellä ja sain hyviä vinkkejä ja päätin kokeilla jos niistä olisi apua, suositteli minua pysymään rauhallisena ja antamaan toisen "voittaa" ja myötäillä aina kun puoliso alkaa esittää väitteitään siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen sanonut ja minkälainen olen ja mitä ajattelen, eikä edes yrittää oikaista asioita kun hän raivostuu.
Tuntui toimivankin eikä tullut paljon riitaa siinä. kerroin tapaamisesta jälkikäteen kun hän alkoi taas puhua mulle normaalisti.
Nyt sitten tänään, puoliso oli tänään taas vihainen, kertoi suuttuneena kun oli nähnyt mun olevan eilen alakuloinen, ettei ole mitään varaa odottaa häneltä parempaa kun itse olen salailija! Että kävin tapaamassa naista (terapeutti jonka luona hänkin oli aiemmin ollut) Hän ei ole sentään sopinut treffejä, jos olisin rehellinen olisin kertonut hänelle ennen terapiaan menoa. Että siihen nähden ilmeisesti se maasta lähtemisestä sanomatta jättäminen ei ole mitään.
Ja se että kerroin joitain päiviä sitten nähneeni oudon unen joissa hevoset räjähtivät ja oli joku kuuluisuus puhumassa naisen kanssa jolla oli ylävartalo paljaana ja mopoilla ajeltiin sun muuta..niin senkin nosti nyt esille ja kertoi että näen seksiunia tästä terapeutista ja mistään muusta ei voi johtua se että unessa oli puolialaston nainen kuin että haaveilisin tästä terapeutista ja että saan jo seksiuniakin tästä naisesta.
Hän ollut mustasukkainen todella paljon mutta nyt mun myönnettävä, tämä alkaa jo tuntua hullulta.
Vierailija kirjoitti:
Trolli taas vauhdissa pitkine aloituksineen.Vaihda edes kirjotus tyyliäsi toiseksi.
Joo,harvinaisen tylsä trolli.Kyllä ne toiset vaan jaksaa......
Huoh,otahan ap mt-lääkkeesi mahdollisimman pian,niin pimeitä nää sun kirjoitukset ovat.
Sun mielikuvitustyttöystävä lähti jo.
Vierailija kirjoitti:
Trolli taas vauhdissa pitkine aloituksineen.Vaihda edes kirjotus tyyliäsi toiseksi.
Kovasti tuo sama nainen yrittää sitä vaihtaa. Nyt kirjoittelee muka miehenä mikä ei ikinä mene läpi. Me miehet emme yksinkertaisesti käytä noita lauseenrakenteita ja sanoja sitten ikinä tekstissämme.
Anteeksi jos vaikutan pimeältä. Oon vaan niin hämmentynyt tässä kun en oo täydellinen mutta en tajua miten voinkin jatkuvasti toimia niin väärin että toinen suuttuu ja huutaa eikä oo varaa joka kerta käydä ammattiauttajalla ihmettelemässä.
Nytkin taas se että en oikeasti halunnut salata tai tehdä mitään häntä loukkaavaa, pyysin mukaan terapiaan, hän ei pahemmin mulle puhunut ja koitin vaan joka päivä saada häntä piristymään ja olla varovaisesti, toin kukkia ja tein ruokaa ja koitin olla hyvä kaikesta huolimatta. menin terapiaan hakemaan apua itselleni. Nyt sitten olen taas hänen maailmassaan ilmeisesti käytännössä pettänyt häntä, "ollut treffeillä", ja salannut, ja mitä lie, ja lähti tosiaan kaupungille tälläytyneenä ja sanoi että turha puhua mulle kun en osaa myöntää selvää asiaa, liittyen ilmeisesti "tunteisiini" tätä terapeuttia kohtaan ja puhelu loppui.
Vai että vaikutan trollilta. Ihan suomalainen aikuinen mies olen, ja slaavilaisesta kulttuurista avopuoliso, olemme tutustuneet kun asuin hänen kotimaassaan pidempään aikanaan, ei ole ollut suomeen tulossa.
Vierailija kirjoitti:
AP täällä. Onhan näitä kommunikointiongelmia ollut. Ei ole lapsia. Hän oli tuossa pari viikkoa sitten aika lailla puhumatta mulle, todella outo, oli niin monta riitaa ollut ja hän itse alkoi väsyä siihen. ja oli jo aiemmin todennut minulle että olen "psyko" ja mun pitää mennä psykologille. Kysyin häneltä olisiko valmis tulemaan pariterapeutille, kävimme vuosi sitten hyvän luona. Ei osoittanut kiinnostusta, ja sanoi että mun rahoille olisi parempaakin käyttöä, ja kun oli aika mykkäkoulutunnelma, päätin että käyn itse kokeilemassa jos se auttaisi.
Kävin siellä ja sain hyviä vinkkejä ja päätin kokeilla jos niistä olisi apua, suositteli minua pysymään rauhallisena ja antamaan toisen "voittaa" ja myötäillä aina kun puoliso alkaa esittää väitteitään siitä mitä on tapahtunut ja mitä olen sanonut ja minkälainen olen ja mitä ajattelen, eikä edes yrittää oikaista asioita kun hän raivostuu.
Tuntui toimivankin eikä tullut paljon riitaa siinä. kerroin tapaamisesta jälkikäteen kun hän alkoi taas puhua mulle normaalisti.
Nyt sitten tänään, puoliso oli tänään taas vihainen, kertoi suuttuneena kun oli nähnyt mun olevan eilen alakuloinen, ettei ole mitään varaa odottaa häneltä parempaa kun itse olen salailija! Että kävin tapaamassa naista (terapeutti jonka luona hänkin oli aiemmin ollut) Hän ei ole sentään sopinut treffejä, jos olisin rehellinen olisin kertonut hänelle ennen terapiaan menoa. Että siihen nähden ilmeisesti se maasta lähtemisestä sanomatta jättäminen ei ole mitään.
Ja se että kerroin joitain päiviä sitten nähneeni oudon unen joissa hevoset räjähtivät ja oli joku kuuluisuus puhumassa naisen kanssa jolla oli ylävartalo paljaana ja mopoilla ajeltiin sun muuta..niin senkin nosti nyt esille ja kertoi että näen seksiunia tästä terapeutista ja mistään muusta ei voi johtua se että unessa oli puolialaston nainen kuin että haaveilisin tästä terapeutista ja että saan jo seksiuniakin tästä naisesta.
Hän ollut mustasukkainen todella paljon mutta nyt mun myönnettävä, tämä alkaa jo tuntua hullulta.
Puolisosi on ihan skitso ja käynyt luultavasti pettämässä sinua. Eroa.
Ottiko lapsen/lapset mukaan?