Lue keskustelun säännöt.
Tyttäreni nauhoitti salaa riitelymme
12.08.2023 |
Erosin ex-miehestäni nelisen vuotta sitten ja molemmat teini-ikäiset tyttäreni jäivät luokseni asumaan. Avioliittomme oli ollut jo pitkään riitainen mutta loppupeleissä ex-mieheni jätti minut toisen naisen takia.
Aika ennen lopullista eroa oli ihan hirveää, tytöt eivät halunneet tavata enää isäänsä ja mies syytteli minua siitä. Lapset tietysti kärsivät erosta ja vanhempi tyttäreni alkoi oireilemaan pian isänsä poismuuton jälkeen ja alkoi käyttäytymään huonosti myös minua kohtaan ja yritti komennella minua melkein kaikessa. Siitä asti varsinkin vanhemman tytön kanssa on ollut välillä hyvinkin myrskyistä ja olemme riidelleet usein. Olen siis joutunut kasvattamaan molemmat lapset yksin, koska he eivät edelleenkään suostu tapaamaan isäänsä. Kerran noin parisen vuotta sitten olin lopussa voimieni kanssa kun meillä oli ihan järkyttävä riita autossa. Muistan että sain melkein hermoromahduksen ja huusin tytölle autossa että en jaksa tätä enää ja että hänen tulisi muuttaa isänsä luo asumaan, en halua asua enää hänen kanssaan. Tyttö häipyi sitten poikaystävänsä luo jossa oli parisen päivää mutta saimme sitten myöhemmin sovittua riidan ja vaikka senkin jälkeen olemme ottaneet yhteen, emme ole enää riidelleet samalla tavalla.
Nyt tyttö on 19 ja muutti kesäkuussa ensimmäiseen omaan kotiin. Hän on siitä lähtien yrittänyt saada minulta ylimääräistä rahaa mutta olen kieltäytynyt antamasta. Siitä seurasi se, että blokkasi minut kännykästään enkä saanut häntä kiinni pariin viikkoon. Nyt pari päivää sitten hän otti minuun yhteyttä. Luulin että kaikki on taas ok, mutta tyttö tekstasikin minulle kuinka olen pilannut hänen elämänsä, yritän kontrolloida häntä ja kuinka olen jatkuvasti saanut raivokohtauksia ja että hän on ollut niiden uhri. Lisäksi laittoi minulle audion jonka oli nauhoittanut pari vuotta sitten kun meillä oli se hirveä riita autossa. Sanoi että oli kuulemma nauhoittanut sen että jos olisin käynyt hänen kimppuunsa (!) niin hän olisi käyttänyt nauhoitusta minua vastaan. Audiossa kuuluu kuinka huudan ja itken autossa, kunnon breakdown :( Olen ollut siitä lähtien ihan lamaantunut ja alkanut jopa pelkäämään tyttöäni. En tiedä mitä kaikkea hän on nauhoitellut selkäni takana. Nyt ymmärrän myös miksi poikaystävän äiti on käyttäytynyt minua kohtaan välttelevästi jo pitkään, on varmaan kuullut tuon nauhoituksen. Itse olen omasta mielestäni ollut kuitenkin hyvä ja huomaavainen äiti molemmille tyttärilleni ja me kaikki jouduimme valitettavasti kärsimään eroriidoista, muutosta yms. Se ei ollut minun kädessäni mutta saan näköjään kaiken vihan siitä päälleni. Sorry, nyt on vaan pakko purkautua jonnekin... tuntuu pahalta...
Kommentit (633)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annan edeleen sen järkevän neuvon että jos koet tulleesi kiristetyksi menettelet ihan samoin kuin kenen tahansa rikollisen kanssa tehdään, sillä tytön on saatavat rajat kokea ennekuin ON rikollinen tosiaan muiden kanssa tuolla. Tuo ON loputtava.
Tehtäväsi on kestää aikuisena tilanne, pelkoa et ota rooliisi. Poliisi paikalle, kerro niille missä vaikeuksissa olette. Ne ymmärtävät että kyse on ääritapauksesta saada jokin kasvatuskeino perille ettei käy pahempaa....
Höpö höpö,
Ei kaikka vanhempien ja lasten suhteet ole kauniita ja virheettömiä, mutta ei niihin nyt jumalauta poliisia tarvitse. Paras tapa reagoida tuollaiseen on olla reagoimatta.
Korkeintaan sanoo, että olen pahoillani tapahtuneesta, selittää kertaalleen, miksi flippasin, ja sen jälkeen asia on siinä. Tytär opetelkoon elämää ja vastuuta itsekin.Kyllä nuori siinä vaiheessa tarvii poliisia avukseen KUN rikkoo lakia kiristäen ihmisiä. Ellei asiaa tehdä selväksi se pahenee.
Ei tarvitse.
Viilentämällä välit, siitä pääsee.
Ihmissuhteissa -varsinkaan perheen sisällä ei viilennytä. Se on se tappio. Asia korjataan vaikka poliisin avulla sitten, kunhan viestit menevät perille että täällä on rajoja joita ei voi rikkoa.Se on rakkautta ei hylkäämiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Voisitko kirjoittaa ap n avuksi edes yhden tekstin jossa ei ole kyse sinusta? Tässä ei ole kyse sinusta, tajuatko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Minkähänlainen p-reikä olit kakarana. Olisipa äidillä ollut känny, jolla nauhoittaa käytöstäsi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalia teinin oireilua. Etenkin, jos lapsuus on ollut vähän mitä on. En tiedä mitä haet aloituksella. Teini antoi sinun kuulla sen, jotta ymmärtäisit miten epävakaasti ja lasta pelottavasti olet välillä käyttäytynyt. Tuskin kovin usein, mutta ne vähätkin sekoamiset luovat turvattomuuden tunnetta. Turvattomuutta tulee myös siitä, ettet auta lasta rahallisesti kun hän yrittää itsenäistyä. En tiedä mitä muuta sanoa. Lasten kanssa on joskus rankkaa.
Just tällaista keskustelua hain, erilaisia mielipiteitä. Niinkuin sanottu, tuntuu vaan pahalta tytön käytös, oli pakko purkautua täällä. Yritän ymmärtää häntäkin ja mietin usein omaa käytöstäni ja sitä että olenko tosiaan käyttäytynyt niin pahasti että tyttö "rankaisee" siitä minua vieläkin. Ollaan puhuttu usein noista parista pahasta vuodesta, ei ollut helppoa kenellekään silloin. en voi nytt ässä tilanteessa muuta kuin katsoa eteenpäin kun en voi tekemisiä ja sanomisia enää muuttaa. Ja anteeksi ollaan pyydetty! Rahallisesti tyttö on enemmän kuin turvattu. ap.
Nämä on vaikeita asioita. Itselläni oli hankala suhde kummankin vanhempani kanssa. Raivoamista sai kuulla sekä isältä että äidiltä, ja hyvin usein kyse oli kuvatunlaisesta "sekoamisesta". Sen puolesta pystyn asettumaan lapsesi asemaan, ja vieläkin käsittelen traumoja niistä uhkaavan tuntuista tilanteista. Mutta nyt aikuisena ymmärrän myös vanhempiani paremmin, vaikka en voi hyväksyä heidän tiettyjä käytösmallejaan. Vanhemmuus on rankkaa. Etenkin yksin ja kovapäisen lapsen kanssa.
Hienoa että tuet lasta. Sanoisin, että hänen kanssaan on nyt kaksi ongelmaa. Hän kokee varmaan samaa kuin itse koin vanhempieni kanssa. Että he eivät mukamas rakasta minua, koska sain kuunnella välillä raivoamista. Ja toisekseen, lapsesi yrittää "kiristää" rahaa lisää, koska kokee tulleensa niin kaltoinkohdelluksi. Hänen päässään joudutte vanhempina jotenkin hyvittämään virheenne vaikka sitten rahallisessa muodossa.
Älä suostu antamaan hänelle enempää rahaa. No ehkä sitten, jos kyse on jostain akuutissa, mutta muuten ei. Yritä sen sijaan muuten osoittaa, että kyllä sinä välität. Pahoittele käytöstäsi. Selitä, että aikuiset eivät ole täydellisiä ja hekin tekevät virheitä. Kerro hänelle että valitettavasti mennyttä ei voi mennä pyyhkimään pois, mutta aina voitte keskittyä nykyhetkeen ja rakentamaan parempaa keskinäistä suhdetta. Kerro hänelle että rakastat häntä.
Itse aloin sietämään vanhempiani uudestaan siinä 23-25 ikävuosien kieppeillä. Silloin minulle kehittyi myötätuntoa ja ymmärrystä heidän ongelmaisen käytöksensä juurisyitä kohtaan. Ja se auttoi, että vanhempani pyysivät anteeksi, kun selitin kaikki kokemani vääryydet heille kuin aikuinen aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Tässä ei lapsi ole paha vaan TEOT, ymmärrätkö eron? Hänen tekonsa ovat nyt niin pahoja että tarvitsee kunnon rajaa, ettei jatka niitä muuallakin.
Ei ihmistä voi totuudella kiristää, ellei ihminen itse häpeä totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annan edeleen sen järkevän neuvon että jos koet tulleesi kiristetyksi menettelet ihan samoin kuin kenen tahansa rikollisen kanssa tehdään, sillä tytön on saatavat rajat kokea ennekuin ON rikollinen tosiaan muiden kanssa tuolla. Tuo ON loputtava.
Tehtäväsi on kestää aikuisena tilanne, pelkoa et ota rooliisi. Poliisi paikalle, kerro niille missä vaikeuksissa olette. Ne ymmärtävät että kyse on ääritapauksesta saada jokin kasvatuskeino perille ettei käy pahempaa....
Höpö höpö,
Ei kaikka vanhempien ja lasten suhteet ole kauniita ja virheettömiä, mutta ei niihin nyt jumalauta poliisia tarvitse. Paras tapa reagoida tuollaiseen on olla reagoimatta.
Korkeintaan sanoo, että olen pahoillani tapahtuneesta, selittää kertaalleen, miksi flippasin, ja sen jälkeen asia on siinä. Tytär opetelkoon elämää ja vastuuta itsekin.Kyllä nuori siinä vaiheessa tarvii poliisia avukseen KUN rikkoo lakia kiristäen ihmisiä. Ellei asiaa tehdä selväksi se pahenee.
Ei tarvitse.
Viilentämällä välit, siitä pääsee.Ihmissuhteissa -varsinkaan perheen sisällä ei viilennytä. Se on se tappio. Asia korjataan vaikka poliisin avulla sitten, kunhan viestit menevät perille että täällä on rajoja joita ei voi rikkoa.Se on rakkautta ei hylkäämiset.
Joskus ne vaan pitää viilentää, jotta pääsee itse eteenpäin. Ja tarkoitan sillä irtaantumista kauemmaksi tunnetasolla. En välien täyttä katkaisemista.
Täytyy hyväksyä, että sellaisia lämpimiä rakastavia välejä ei enää ole, vaan ennemmin asialliset ja siinä mielessä välittävät, että olette kuitenkin lopulta aina perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Minkähänlainen p-reikä olit kakarana. Olisipa äidillä ollut känny, jolla nauhoittaa käytöstäsi...
No ihan sellainen, joka sanoi kylässä, että "Haluan jo kotiin" ja "mulla on tylsää".
t.Kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Joopa joo. Jos ei koskaan ole riitoja lasten kanssa, huolestuisin todella.
Taidat olla aikamoinen autoritäärinen jyrä? Tai muuten hyvin kyseenalaiset kasvatusmetodit. Normaaliin itsenäistymiseen ja irtautumiseen kuuluu erilaiset ristiriidat.
Kuten mitä? Esimerkkejä? En ole keksinyt mitään eikä ole lapsetkaan. Meillä osataan keskustella ja käyttäytyä. Meillä on rento tunnelma ja lasten kanssa on vain mukavaa. Yksi yliopistossa, eikä edes halua muuttaa vielä. Kaksi lukiossa. Yksi yläasteella. Mukavaa ja järkevää sakkia.
Onko puolisosi kuollut vai miksi olet yh? Menikö parisuhteesi täydellisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Pitäisikö väkisin keksiä jotain ja alkaa yhtäkkiä huutamaan jostain? Sekö on sun ristiriitojen käsittelemistä? Me keskustellaan ja mietitään yhdessä rauhassa parhaita ratkaisuja. Eiköhän se ole paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annan edeleen sen järkevän neuvon että jos koet tulleesi kiristetyksi menettelet ihan samoin kuin kenen tahansa rikollisen kanssa tehdään, sillä tytön on saatavat rajat kokea ennekuin ON rikollinen tosiaan muiden kanssa tuolla. Tuo ON loputtava.
Tehtäväsi on kestää aikuisena tilanne, pelkoa et ota rooliisi. Poliisi paikalle, kerro niille missä vaikeuksissa olette. Ne ymmärtävät että kyse on ääritapauksesta saada jokin kasvatuskeino perille ettei käy pahempaa....
Höpö höpö,
Ei kaikka vanhempien ja lasten suhteet ole kauniita ja virheettömiä, mutta ei niihin nyt jumalauta poliisia tarvitse. Paras tapa reagoida tuollaiseen on olla reagoimatta.
Korkeintaan sanoo, että olen pahoillani tapahtuneesta, selittää kertaalleen, miksi flippasin, ja sen jälkeen asia on siinä. Tytär opetelkoon elämää ja vastuuta itsekin.Kyllä nuori siinä vaiheessa tarvii poliisia avukseen KUN rikkoo lakia kiristäen ihmisiä. Ellei asiaa tehdä selväksi se pahenee.
Ei tarvitse.
Viilentämällä välit, siitä pääsee.Ihmissuhteissa -varsinkaan perheen sisällä ei viilennytä. Se on se tappio. Asia korjataan vaikka poliisin avulla sitten, kunhan viestit menevät perille että täällä on rajoja joita ei voi rikkoa.Se on rakkautta ei hylkäämiset.
Joskus ne vaan pitää viilentää, jotta pääsee itse eteenpäin. Ja tarkoitan sillä irtaantumista kauemmaksi tunnetasolla. En välien täyttä katkaisemista.
Täytyy hyväksyä, että sellaisia lämpimiä rakastavia välejä ei enää ole, vaan ennemmin asialliset ja siinä mielessä välittävät, että olette kuitenkin lopulta aina perhettä.
Ethän sä nyt hemmetti soikoon tarkoituksella viilennä välejä omaan lapseesi! Ihan pimeä neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Tässä ei lapsi ole paha vaan TEOT, ymmärrätkö eron? Hänen tekonsa ovat nyt niin pahoja että tarvitsee kunnon rajaa, ettei jatka niitä muuallakin.
AP rakastaa tytärtään ja siksi kyselee asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muistan myös yhden tilanteen autossa, jossa äitini alkoi huutaa minulle kuin palosireeni tullessamme hänen ystäviensä luota kylästä. Syy huutoon oli mm. se, että olin sanonut kyläpaikassa, että mulla on tylsää ja haluan jo kotiin. Kaikki äitini viha oli peräisin tekemistäni käytösvirheistä, jotka olivat tuota tasoa. En ollut koskaan kuullutkaan, ettei lapsi (olin jotain 10v.) voisi sanoa, jos haluaa jo kotiin tai sillä hetkellä on tylsää.
Äitini siis huusi aivan raivona, jouduin pelkäämään, että käy kimppuuni. Istuin tosin siis takapenkillä. Hän ainakin niotisti ja nujersi minun mieltäni siinä huolella.
Tiedän, että hän häpeäisi silmät päästään, jos sen esittäisi tallenteena ihan kenelle tahansa hänen käytöksestään.
Hän ei ole ikinä jälkikäteen myöntänyt asiaa, omaa käytöstään, eikä todellakaan tajunnut vähääkään, millaisen tunteen aiheutti minulle, omalle lapselleen ja ei ole koskaan pyytänyt tietenkään anteeksi.
Hän sen sijaan SUUTTUU, kun minä sanon, miten hirveällä tavalla hän on käyttäytynyt minua kohtaan ja miten minun elämäni on oikeasti mennyt sen vuoksi tietyiltä osin huonommin, kuin olisi muuten mennyt.
t.Kristallikissa
Niin tämä! Moni äiti ei koskaan myönnä, saati käsittele mitään ja se on melkein yhtä paha kuin se raivari itsessään, eli jopa pahempi.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa
Voisitko kirjoittaa ap n avuksi edes yhden tekstin jossa ei ole kyse sinusta? Tässä ei ole kyse sinusta, tajuatko?
No en. "Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!"
Sen sanon kompaten tuota toista kirjoittajaa, että tytär ei ole kokenut, että asia on käsitelty. Hän haluaa kokemastaan aloittajan epätasapainoisesta käytöksestä korvauksen, koska ap ei ole osannut auttaa lasta käsittelemään oman käytöksensä lapselle tekemiä ongelmia. Ihan normaalia settiä, jos riidoissa aikuisen käytös on ollut tuolla tasolla. Itsehän aina sanotte, ettei äidin pidä tuollalailla romahtaa itkemään ja huutamaan lasten kanssa.
t.Kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annan edeleen sen järkevän neuvon että jos koet tulleesi kiristetyksi menettelet ihan samoin kuin kenen tahansa rikollisen kanssa tehdään, sillä tytön on saatavat rajat kokea ennekuin ON rikollinen tosiaan muiden kanssa tuolla. Tuo ON loputtava.
Tehtäväsi on kestää aikuisena tilanne, pelkoa et ota rooliisi. Poliisi paikalle, kerro niille missä vaikeuksissa olette. Ne ymmärtävät että kyse on ääritapauksesta saada jokin kasvatuskeino perille ettei käy pahempaa....
Höpö höpö,
Ei kaikka vanhempien ja lasten suhteet ole kauniita ja virheettömiä, mutta ei niihin nyt jumalauta poliisia tarvitse. Paras tapa reagoida tuollaiseen on olla reagoimatta.
Korkeintaan sanoo, että olen pahoillani tapahtuneesta, selittää kertaalleen, miksi flippasin, ja sen jälkeen asia on siinä. Tytär opetelkoon elämää ja vastuuta itsekin.Kyllä nuori siinä vaiheessa tarvii poliisia avukseen KUN rikkoo lakia kiristäen ihmisiä. Ellei asiaa tehdä selväksi se pahenee.
Ei tarvitse.
Viilentämällä välit, siitä pääsee.Ihmissuhteissa -varsinkaan perheen sisällä ei viilennytä. Se on se tappio. Asia korjataan vaikka poliisin avulla sitten, kunhan viestit menevät perille että täällä on rajoja joita ei voi rikkoa.Se on rakkautta ei hylkäämiset.
Joskus ne vaan pitää viilentää, jotta pääsee itse eteenpäin. Ja tarkoitan sillä irtaantumista kauemmaksi tunnetasolla. En välien täyttä katkaisemista.
Täytyy hyväksyä, että sellaisia lämpimiä rakastavia välejä ei enää ole, vaan ennemmin asialliset ja siinä mielessä välittävät, että olette kuitenkin lopulta aina perhettä.Ethän sä nyt hemmetti soikoon tarkoituksella viilennä välejä omaan lapseesi! Ihan pimeä neuvo.
Äiti on aikuinen.
Lapsi on aikuinen.
Toinen näistä kiristää/käyttää likaisia keinoja hyötyäkseen toisesta.
Keskustella voi, ja kannattaa, mutta jos se ei auta, ja käytös jatkuu noin > otetaan etäisyyttä.
Aikuisten pitää pystyä ottamaan vastuuta itsestään ja teoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Joopa joo. Jos ei koskaan ole riitoja lasten kanssa, huolestuisin todella.
Taidat olla aikamoinen autoritäärinen jyrä? Tai muuten hyvin kyseenalaiset kasvatusmetodit. Normaaliin itsenäistymiseen ja irtautumiseen kuuluu erilaiset ristiriidat.
Kuten mitä? Esimerkkejä? En ole keksinyt mitään eikä ole lapsetkaan. Meillä osataan keskustella ja käyttäytyä. Meillä on rento tunnelma ja lasten kanssa on vain mukavaa. Yksi yliopistossa, eikä edes halua muuttaa vielä. Kaksi lukiossa. Yksi yläasteella. Mukavaa ja järkevää sakkia.
Onko puolisosi kuollut vai miksi olet yh? Menikö parisuhteesi täydellisesti?
Et vastannut kysymykseen.
Exällä oli ongelmia, jotka eivät johtuneet minusta (oli myös ongelmia suvun ja työkavereiden kanssa). Olen nykyään äärettömän hyvässä parisuhteessa. Kiitos kysymästä. Mitenkäs sinun vastauksesi minun kysymykseen?
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
No ehkäpä sun lapsilla on todella lauhkeat temperamentit. Ihmiset kun on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmistä voi totuudella kiristää, ellei ihminen itse häpeä totuutta.
Sinähän olet ihan vailla rajoja toisiin ihmisiin, Mikäs omatunto sinä kuvittelet olevasi jonkun häpeilemisille edes? Kiristäminen on laitonta puuhaa, ja loput ei sinulle kuuluisi äidistä edes. Se ei olisi sinun asiasi vaan hänen oma asiansa kokonaan, mitä tuntee. Sitähän sinä et määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroit että riitelitte työn kanssa paljon kun hän oli teini. Pysyitkö silloin itse asiallisena ja aikuisen roolissa, vai riitelittekö kuin kaksi teiniä keskenään?
Joskus on, niinhän nämä teiniaikuisetkin tekevät toistensa kanssa? Osaatko itse edes sanoa mitään vai oletko vain sairaan ilkeä? Älä tule tuomitsemaan.
Ei aikuinen voi alentua teinin tasolle vaikka kuinka provosoitaisiin. Se on osa vanhemmuutta ja kasvatusta, että aikuinen pysyy asiallisena vaikka teini alkaisi riehua.
Sanoo aina terveenä pysynyt, tukiverkoston ja hyvän taloudellisen tilanteen sekä tolkut pennut saanut aikuinen.
Minä ainakin menetän hermoni, kun olen jäätävässä pääkivussa, kukaan ei auta koskaan, penniä saa venyttää, koko maailma potkii päähän ja teinille osuu sikamaisen paha päivä. Karjun kuin leijona, jos joku tahallaan kiusaa. Uhkaan ehkä muuttaa jopa honoluluun ja elää siellä YKSIN koko lopun ikääni.
Se tehoaa. Silloin teini tietää, että oikeasti on asiat nyt hullusti. Antaa levätä kivun pois, tuo juotavaa, siivoaa esim. keittiön, pyytää kiukutteluaan anteeksi, halaamme, puhumme, sovimme ja ehkä lopulta nauramme.
Ei se minusta ole edes huonoa, että nuoretkin huomaavat rajojen tulevan joskus vastaan. Se on elämää. Se opettaa inhimillisyyttä. Se opettaa, ettei kukaan ole niin lumihiutale, että voi olettaa muiden pitävän pumpulissa, käyttäytyi kuinka surkeasti vaan. Tärkeintä on asian purkaminen ja sopiminen.
Huonoa on se, että mennään nauhoittamaan toisen purkaus. Sairasta taas on se, jos sillä vielä kiristetään.
Se on pahempi. Enkä viittaa nyt aloittajaan!! Siinä jätetään syyllisyys kaikesta lapselle. Olit paha ja se on sinun syysi, että minä raivostuin sinulle ja kerroin, että olet paha.
Se on todella täysin rakkaudetonta käytöstä. Enkä viittaa nyt sinuun ap. Mua vaan niin triggeröi, että JOS olisikin ollut mahdollisuus kerran edes nauhoittaa sen lehmän toimia!!!
Ja siis olen nykyisin silti väleissä äitini kanssa. Työnsin hänen kurkustaan alas niin paljon paskaa kuin jaksoin ja hän ei vain kadonnut minnekään. Se ei auttanut minua, mutta ei se haitannutkaan. Koska äitini ei enää koita päteä pääni ylitse ja pari muutakin asiaa auttoi dynamiikkaamme, niin nykyisin emme riitele enää juuri ollenkaan. Äiti on 80-vuotias.
t.Kristallikissa