Lue keskustelun säännöt.
Tyttäreni nauhoitti salaa riitelymme
12.08.2023 |
Erosin ex-miehestäni nelisen vuotta sitten ja molemmat teini-ikäiset tyttäreni jäivät luokseni asumaan. Avioliittomme oli ollut jo pitkään riitainen mutta loppupeleissä ex-mieheni jätti minut toisen naisen takia.
Aika ennen lopullista eroa oli ihan hirveää, tytöt eivät halunneet tavata enää isäänsä ja mies syytteli minua siitä. Lapset tietysti kärsivät erosta ja vanhempi tyttäreni alkoi oireilemaan pian isänsä poismuuton jälkeen ja alkoi käyttäytymään huonosti myös minua kohtaan ja yritti komennella minua melkein kaikessa. Siitä asti varsinkin vanhemman tytön kanssa on ollut välillä hyvinkin myrskyistä ja olemme riidelleet usein. Olen siis joutunut kasvattamaan molemmat lapset yksin, koska he eivät edelleenkään suostu tapaamaan isäänsä. Kerran noin parisen vuotta sitten olin lopussa voimieni kanssa kun meillä oli ihan järkyttävä riita autossa. Muistan että sain melkein hermoromahduksen ja huusin tytölle autossa että en jaksa tätä enää ja että hänen tulisi muuttaa isänsä luo asumaan, en halua asua enää hänen kanssaan. Tyttö häipyi sitten poikaystävänsä luo jossa oli parisen päivää mutta saimme sitten myöhemmin sovittua riidan ja vaikka senkin jälkeen olemme ottaneet yhteen, emme ole enää riidelleet samalla tavalla.
Nyt tyttö on 19 ja muutti kesäkuussa ensimmäiseen omaan kotiin. Hän on siitä lähtien yrittänyt saada minulta ylimääräistä rahaa mutta olen kieltäytynyt antamasta. Siitä seurasi se, että blokkasi minut kännykästään enkä saanut häntä kiinni pariin viikkoon. Nyt pari päivää sitten hän otti minuun yhteyttä. Luulin että kaikki on taas ok, mutta tyttö tekstasikin minulle kuinka olen pilannut hänen elämänsä, yritän kontrolloida häntä ja kuinka olen jatkuvasti saanut raivokohtauksia ja että hän on ollut niiden uhri. Lisäksi laittoi minulle audion jonka oli nauhoittanut pari vuotta sitten kun meillä oli se hirveä riita autossa. Sanoi että oli kuulemma nauhoittanut sen että jos olisin käynyt hänen kimppuunsa (!) niin hän olisi käyttänyt nauhoitusta minua vastaan. Audiossa kuuluu kuinka huudan ja itken autossa, kunnon breakdown :( Olen ollut siitä lähtien ihan lamaantunut ja alkanut jopa pelkäämään tyttöäni. En tiedä mitä kaikkea hän on nauhoitellut selkäni takana. Nyt ymmärrän myös miksi poikaystävän äiti on käyttäytynyt minua kohtaan välttelevästi jo pitkään, on varmaan kuullut tuon nauhoituksen. Itse olen omasta mielestäni ollut kuitenkin hyvä ja huomaavainen äiti molemmille tyttärilleni ja me kaikki jouduimme valitettavasti kärsimään eroriidoista, muutosta yms. Se ei ollut minun kädessäni mutta saan näköjään kaiken vihan siitä päälleni. Sorry, nyt on vaan pakko purkautua jonnekin... tuntuu pahalta...
Kommentit (633)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että ei tarvi ottaa enää koskaan yhteyttä jos muille soittaa sitä nauhoitetta. Tuollaisia asioita ei vaan jaeta muiden kanssa ellei sitten halua todella katkaista välejä. Tytöllä on lista päässä ja hänen sietäisi mennä hoitoon.
Ihan on äidin omaa syytä jos käytös ei kestä päivänvaloa. Hän tuskin olisi huutanut tyttärelleen samalla tavalla muiden ihmisten kuulleen julkisella paikalla, vaan teki sen autossa kuvitellen ettei koskaan jäisi siitä kiinni. Ja nyt sitten niittää sitä mitä kylvää.
Mitä jos äiti olisi nauhoittanut tyttären käytöstä?
Kannattaa kuvata teinin raivokohtaukset ja näyttää sen kavereille ne. Se on ihan ok.
Teini-ikään kuuluu raivoamiset, mutta äidin raivoamiset ei ole normaalia.
Tämä on käsittämätöntä, että jotkut vanhemmat vertailevat omaa ja nuorten käytöstä yksyhteen. Ihan kuin voisi edellyttää samoja asioita suhtautumisessa ja vastuussa. Teini, joka harjoittelee tunnetaitoja ja rajoja, on kehityksellisesti hieman eri paikassa, kuin perheellinen aikuinen ihminen. Kokemuksiltaan.
Miten tämä ei ole itsestäänselvää. Vieläpä kun vanhempien itse pitäisi olla esimerkkinä tunteiden ja ristiriitojen käsittelyssä, antaa kypsää mallia vastuullisesta käytöksestä. Niin ei, osoitellaan vain muita. Annetaan epäkypsä malli ja ihmetellään, kun lapset ei parempia taitoja itsestään opi, jo nuorena tietenkin. Taitoja, joita nelikymppiset eivät itse omaa. Muiden kunnioitustakin opitaan esimerkin avulla.
Heillähän se kasvatusvastuu on, itse valittu. Ei siinä nuorten kanssa kinata vertaisten tai ystävien kanssa, roolit ja vastuu eroavat merkittävästi. Ja on turha olettaa, että täysi-ikäistyessä tilanne muuttuu ilman ohjausta sormia napsauttamalla. Ap voisi edelleen näyttää nuorelle aikuiselle esimerkkiä maailmassa toimimisesta, muiden huomioimisesta ja ystävällisyydestä. Muttei edelleenkään pysty, vaan rupeaa hysterisoimaan.
Kys. nuori on aivan selvästi ollut pitkään emotionaalisesti turvaton, ei luota aikuisiin. Varmaan ihan syystä. Kehittänyt omia selviytymiskeinoja, tärkeintä turvata oma selusta, koska kokee etteivät muut pidä puolia. On yksin tunnetasolla ja huolehtii vain itsestään. Ei se ole tietenkään optimaalinen tilanne, ja vielä on mahdollista oppia muiden arvostamiseen. Mutta sitä on ensin saatava kokea, jotta ymmärtää sen merkityksen.
Erittäin hyvin sanoitettu tyttären näkökulmasta. Näin minäkin näen tilanteen.
Tuo on mahdollista. On myös mahdollista että tytär on kylmä ja laskelmoiva, kuten minä. Sitä en tiedä miten minusta tuli kylmä ja laskelmoiva, vanhempani eivät sellaisia olleet. Minusta kasvoi aikalailla heidän vastakohta. Kyse on toki kuoresta, jonka osaan murtaa, koska en halua olla kylmä ja laskelmoiva, vaan suora, aito, ja rehellinen. Lämmintä minusta toki ei saa tekemälläkään, mutta neutraalin sentään.
Olen aina pystynyt helposti provosoimaan läheisiäni, jos haluan, ja sitä kautta manipuloimaan. Aikuisena ymmärrän ettei siitä ole pitkässä juoksussa muuta kuin haittaa ihmissuhteilleni, teini ei välttämättä asiaa ymmärrä. Teinit helposti luulevat saavansa kaiken jos osaavat vetää oikeista naruista, ymmärtämättä sen narujen vetelyn pitkän aikavälin seurauksia.
Ap:n kirjoitusten perusteella on mahdoton tietää, mistä tässä nyt oikeasti on kyse. Mahdollisuuksia on monia. Joka tapauksessa minä näen, että oli se syy nauhoituksen ja sen säilyttämisen takana mikä tahansa, jotakin hämärää siinä on taustalla, että se yhtäkkiä heitetään vasten ap:n kasvoja. Jotakin tyttö sillä haluaa saavuttaa. Jos se liittyy omien puoliensa pitämiseen, en ymmärrä mitä sillä saavutettaisiin, muuten kuin kiristyskeinona. Se haluttu lopputulos voi sitten olla rahaa, tai että äiti jättää rauhaan, tai jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vain traumatisoida... Miksi sitten lapsi saa kiljua ja huutaa mielin määrin. Vanhemmat eivät saa heijastaa tätä käytöstä lapsiinsa vaan ottaa mukisematta kaikki vastaan. Ääntä saa vain korkeintaan korottaa.
Mitä eroa on mielestäsi aikuisella ja lapsella? Se, että aikuinen on aikuinen, jolla on parempia keinoja tunteiden säätelyyn kuin lapsella. Niitä hänen on tarkoitus opettaa lapselle eikä olla itse se toinen lapsi.
Miksei saisi näyttää tunteitaan sellaisina kuin ne tuntee? Opetetaan lapsille pitämään negatiiviset tunteet sisällään ja hyvä tulee??? Mistä ne masentuneet itsarintekijät tulee, niistä joiden kotona ei näytetä tunteita vai niistä joiden kotona se sallitaan?
Miksi ainoa sun mielestä hyväksyttävä tunteiden näyttäminen on räyhääminen? Ei kaikilla ole tarvetta räyhätä. Ei varsinkaan toiselle, jos jokin oma juttu harmittaa. Itse jupisen vain itsekseni, jos asiat ei mene putkeen. Ei ole oikein purkaa sitä muihin. Ei mun mies tai lapsi ole syyllinen siihen, että ulkona on huono ilma tai töissä on kiireitä. Tunteiden näyttäminen pitäisi myös oppia ja opettaa oikealla tavalla. Ei huonojen tuhoavien reaktioiden hillitseminen ole mitään tukahduttamista vaan aikuista toimintaa. Osataan rauhassa sanoa "mua harmittaa, kun..." ja sitten asia on paljon helpompi selvittää keskustelemalla tai vaikka halaamalla.
Nyt sä kuvittelet hyvin yksipuolisesti, että kaikilla on samat tunnesäätelytaidot ja työkalut konfliktitilanteissa. Äidit, isät ja vaikka ap tässä tapauksessa voivat myös olla omassa lapsuudessaan traumatisoituneita, ja ovat jääneet vaille tunteiden käsittelyn keinoja. Yritä ymmärtää, että lähtökohtia on monia.
Siksi minulla riittää ymmärrystä myös ap:n raivoamiselle, ja toisaalta myös teinitytön nauhoituksille jne., mutta kiristämisille ei.
Ap ei voi raivoamistaan ottaa enää takaisin, mutta voi selittää ja pyytää anteeksi. Sen pitää riittää.Oletko koskaan kuullut sanoista "break the cycle"? Eli älä toista vanhempiesi virheitä. Tåmäkin on oma valinta. Ei mun vanhemmat osanneet käyttäytyä, itse valitsin toisin. Tein tietoisen valinnan jo itse teininä, etten tule toimimaan omien lasteni kanssa samoin kuin he. Voisiko nyt pikkuhiljaa jokainen ottaa vastuun itsestään, aikuiset ihmiset hyvänen aika. Et voi kuitata omaa huonoa käytöstäsi aikuisena sanomalla "no kun mun vanhemmat...".
Olen samaa mieltä, mutta joskus kierteen rikkomiseen tarvitaan ammattiapua, eikä pelkkä oma päätös riitä.
Tommy Hellstenin kuvaa hyvin kirjassaan Virtahepo olohuoneessa, kuinka jokainen sukupolvi päättää olla toistamatta vanhempiensa virheitä, mutta joskus ongelmat ovat niin syvällä, että ne vain muuttavat muotoaan. Esim.
Sukupolvi 1 - alkoholismi
Sukupolvi 2 - "Minä en ainakaan koskaan juo, minusta tulee parempi vanhempi!" Mutta ongelmat ovat syvällä ja tämän sukupolven ongelmaksi tuleekin työnarkomania
Sukupolvi 3 - "Minä olen läsnä lapsilleni, en ole aina töissä!" Mutta koska haavat ovat syvällä, tämä sukupolvi päätyykin alkoholisoitumaanJne jne.
Kunnes joku suvussa todella hoitaa ongelmat kuntoon, opettelee tunnetaidot, opettelee läsnäoloa, käy ehkä terapiassa, jne. ja oikeasti voi olla tasapainoinen vanhempi.
Minä en tehnyt lapsia.
Minua ei kiristetä, saan palautua töistä, ei avioeroa, ei pahan kiertettä
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt molemmissa vikaa. Äidillä ja lapsella. Negatiivinen kehä joka katkeaa vain keskustelemalla ja sopimisella. Eli ei mitään uhriutumista, puolustuskannalle menoa, riitaa vaan se että keskustellaan ja halataan. Rakkautta enemmän niihin tilanteisiin mitä enemmän vaikeutta on. Vaikka se tuntuu vaikealta, se oikeasti voi auttaa.
Apn täytyy nyt ottaa ero kersastaan.
On nääs tullu isäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kellä teini-ikäisen vanhemmalla ei ole palanut teiniin kåämit totaalisesti edes kerran?
Minulla on. On omaani, vaikka töissä pystyn olemaan rauhallinen aikuinen vaikeitten laitoshoidossa olevien nuorten kanssa.
Mulla ei. Edelleenkään. Neljä mukavaa teiniä edelleenkin ja meillä on hyvä fiilis aina. Pitää ihan miettimällä miettiä, onko niillä ollut edes mitään omia harmeja. Yhdellä oli jonkin aikaa uniongelmaa ilmeisesti koulustressistä. Mietittiin yhdessä, mikä vois helpottaa ja vaihdettiin nukkumapaikkaa, onneksi oli lomakin tulossa. Keskustelua vaan. Jotain on tosiaan harmittanut, ettei rahaa ole kaikkeen, mitä haluaa. Niitäkin ollaan sitten vain yhdessä pohdittu. Ylipäätään rauhallinen, pohtiva ja keskusteleva ilmapiiri. Siitä se kaikkia hyödyttävä ja riidaton tunnelma on kiinni.
Kai ymmärrät, että että olette aika poikkeavia? Tuollainen, että kaikki perheenjäsenet ovat aina tyytyväisen tyyniä viilipyttyjä ja että jokainen ongelma ratkeaa pelkällä lempeällä pohdinnalla ja keskustelulla, ei ole normaalia. Normaalia on, että elämässä kokee tunteita ja kriisitilanteita, jotka ovat voimakkaita ja joihin ei aina pelkkä hali helpota.
On hälyttävää tajuta, että meidän yhteiskunnan kulttuuri on sellainen, jossa kehittyneitä tunteiden käsittelyn taitoja pidetään epänormaalina harvinaisuutena. Voi ollakin, muttei sen tarvitse olla niin. Jatkumo on aivan looginen eikä mikään anomalia - vanhemmalla on kypsät tunnetaidot, joita opettaa esimerkillä lapsilleen. Lapsilla on kypsien tunnetaitojen malli, jota saa rauhassa tuettuna opetella suhteessa vanhempiin ja muuhun perheeseen. Oho, kaikilla onkin kypsät tunnetaidot, ihmeellistä. Ei, vaan yhtä selvä toteutuma, kuin se, että tilanne on päinvastainen, kaikilla perheessä.
Jos vanhemmat eivät näitä taitoja omaa, eivät tietenkään lapsetkaan. Se on selkeä syy-seuraus muiden syyttelyineen, rajattomuuksineen. Kaikki kumpuaa alkeellisista tunteidenkäsittelytaidoista, joita perustellaan niillä itsellään. Kehäpäätelmä, jossa jopa itse kasvatettuja lapsia pidetään hirveinä, eikä oman esimerkin seurauksista oteta vastuuta. Täällä vieläpä silitellään omaa päätä, että kukapa ei saisi raivareita, mutta lapsia sätitään samasta kun ne kohdistuvatkin itseen. Kyynel.
Suomalainen kulttuuri on kautta aikain ollut vähäpuheinen. Asiat padotaan sisään kunnes joku ei enää jaksa. Ei siitä kauhean kauaa ole, kun akka ja lapset lähti keskellä yötä hankeen pakoon kun isällä meni kuppi nurin (monessakin mielessä). Ja se oli ihan normaalia.
Mun äidinisällä meni lopulta kuppi niin nurin, että meni narun jatkoksi. Arvaa kasvoiko mun äidistä koskaan normaaleilla tunnetaidoilla varustettua ihmistä? Tai mun isästä joka kasvoi sellaisessa lapset saa näkyä mutta ei kuulua-kodissa. Nimenomaan tunteiden käsittelyn taidossa ne sukupolvien traumat siirtyy, eikä voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu. Kyllä siinä on itsellä ollut tekemistä, että on jonkinlaista itsesäätelyä oppinut. Toisten ihmisten tunteiden kohtaaminen herättää silti edelleen ahdistusta, johon selkärangasta lähtevä reaktio on hermostuminen, joka pitää ensin tukahduttaa ja saada itsensä tasapainoon. Onneksi ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
No kuinka kauan menneistä virheistä pitäisi itseään ruoskia? Mennyttä ei voi muuttaa, ja joku saattaa sen virheen muistaa lopun elämäänsä, joten pitääkö elää syyllisyyden taakan alla ja ruoskia itseään loppuelämä? Siitä yhdestä virheestä?
Vai tarkoitatko että kun on myönnetty virhe ja pyydetty anteeksi, sen jälkeen ei enää näekään virheitään? En nyt ymmärrä mitä sinä oikein haluat, kun ensin sanot että myönnetään virhe ja sitten sanot että ei nähdä omia virheitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mihin lapsesi tarvitsee sinua?
Et halua että tytär asuu luonasi.
Ette tapaa koskaan.
Et auta taloudellisesti.
Olet ns huono äiti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vain traumatisoida... Miksi sitten lapsi saa kiljua ja huutaa mielin määrin. Vanhemmat eivät saa heijastaa tätä käytöstä lapsiinsa vaan ottaa mukisematta kaikki vastaan. Ääntä saa vain korkeintaan korottaa.
Mitä eroa on mielestäsi aikuisella ja lapsella? Se, että aikuinen on aikuinen, jolla on parempia keinoja tunteiden säätelyyn kuin lapsella. Niitä hänen on tarkoitus opettaa lapselle eikä olla itse se toinen lapsi.
Miksei saisi näyttää tunteitaan sellaisina kuin ne tuntee? Opetetaan lapsille pitämään negatiiviset tunteet sisällään ja hyvä tulee??? Mistä ne masentuneet itsarintekijät tulee, niistä joiden kotona ei näytetä tunteita vai niistä joiden kotona se sallitaan?
Miksi ainoa sun mielestä hyväksyttävä tunteiden näyttäminen on räyhääminen? Ei kaikilla ole tarvetta räyhätä. Ei varsinkaan toiselle, jos jokin oma juttu harmittaa. Itse jupisen vain itsekseni, jos asiat ei mene putkeen. Ei ole oikein purkaa sitä muihin. Ei mun mies tai lapsi ole syyllinen siihen, että ulkona on huono ilma tai töissä on kiireitä. Tunteiden näyttäminen pitäisi myös oppia ja opettaa oikealla tavalla. Ei huonojen tuhoavien reaktioiden hillitseminen ole mitään tukahduttamista vaan aikuista toimintaa. Osataan rauhassa sanoa "mua harmittaa, kun..." ja sitten asia on paljon helpompi selvittää keskustelemalla tai vaikka halaamalla.
Nyt sä kuvittelet hyvin yksipuolisesti, että kaikilla on samat tunnesäätelytaidot ja työkalut konfliktitilanteissa. Äidit, isät ja vaikka ap tässä tapauksessa voivat myös olla omassa lapsuudessaan traumatisoituneita, ja ovat jääneet vaille tunteiden käsittelyn keinoja. Yritä ymmärtää, että lähtökohtia on monia.
Siksi minulla riittää ymmärrystä myös ap:n raivoamiselle, ja toisaalta myös teinitytön nauhoituksille jne., mutta kiristämisille ei.
Ap ei voi raivoamistaan ottaa enää takaisin, mutta voi selittää ja pyytää anteeksi. Sen pitää riittää.Oletko koskaan kuullut sanoista "break the cycle"? Eli älä toista vanhempiesi virheitä. Tåmäkin on oma valinta. Ei mun vanhemmat osanneet käyttäytyä, itse valitsin toisin. Tein tietoisen valinnan jo itse teininä, etten tule toimimaan omien lasteni kanssa samoin kuin he. Voisiko nyt pikkuhiljaa jokainen ottaa vastuun itsestään, aikuiset ihmiset hyvänen aika. Et voi kuitata omaa huonoa käytöstäsi aikuisena sanomalla "no kun mun vanhemmat...".
Olen samaa mieltä, mutta joskus kierteen rikkomiseen tarvitaan ammattiapua, eikä pelkkä oma päätös riitä.
Tommy Hellstenin kuvaa hyvin kirjassaan Virtahepo olohuoneessa, kuinka jokainen sukupolvi päättää olla toistamatta vanhempiensa virheitä, mutta joskus ongelmat ovat niin syvällä, että ne vain muuttavat muotoaan. Esim.
Sukupolvi 1 - alkoholismi
Sukupolvi 2 - "Minä en ainakaan koskaan juo, minusta tulee parempi vanhempi!" Mutta ongelmat ovat syvällä ja tämän sukupolven ongelmaksi tuleekin työnarkomania
Sukupolvi 3 - "Minä olen läsnä lapsilleni, en ole aina töissä!" Mutta koska haavat ovat syvällä, tämä sukupolvi päätyykin alkoholisoitumaanJne jne.
Kunnes joku suvussa todella hoitaa ongelmat kuntoon, opettelee tunnetaidot, opettelee läsnäoloa, käy ehkä terapiassa, jne. ja oikeasti voi olla tasapainoinen vanhempi.
Minä en tehnyt lapsia.
Minua ei kiristetä, saan palautua töistä, ei avioeroa, ei pahan kiertettä
Hyvien perheiden lapset, lisääntykää toki.
Ap kerro lapsellesi et siitä tulee lasta lyövä kirkuva p.syko mutsi jos lisääntyy
Ootko ap t.yhmä...silloin lapseskin on..hyi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa huonokäytöksinen ja itsekäs nuori aikuinen. Miten voi olla tuollaiset välit vanhemmalla ja lapsella? Kiristää omaa äitiään???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt molemmissa vikaa. Äidillä ja lapsella. Negatiivinen kehä joka katkeaa vain keskustelemalla ja sopimisella. Eli ei mitään uhriutumista, puolustuskannalle menoa, riitaa vaan se että keskustellaan ja halataan. Rakkautta enemmän niihin tilanteisiin mitä enemmän vaikeutta on. Vaikka se tuntuu vaikealta, se oikeasti voi auttaa.
Apn täytyy nyt ottaa ero kersastaan.
On nääs tullu isäänsä.
Isästä emme tiedä juurikaan, mutta se hullu on kyllä tässä tapauksessa äiti jos joku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt pysytään alkuperäisessä aiheessa.
Tytär kiristää ja uhkailee äitiään. Myös manipuloi.
Äiti on yh. jolla haastava ero taustallaan ja hankalasti oireillut murkku on nyt täysi-ikäinen ja yrittää rahastaa äitiään salaa tehdyllä nauhoitteella.
Poikakaverin äidin välttelevä käytös voi muuten johtua siitä miten tyttö mahdollisesti käyttäytyy poikakaveriaan kohtaan? Siinä voi olla samanlaista manipulatiivistä käytöstä?
Tämä riidan nauhoittaminen ja sillä kiristäminen ei ole OK. millään mittapuulla.
Vanhemmalla on oikeus olla vihainen, näyttää tunteensa ja väsymyksensä tietenkin siten kuin lapsensa ikätaso antaa myöten. Ilman että sitä nauhoitetaan. Se on hävytöntä.
Ajatelkaa kohdallenne. Koko ajan pitäisi miettiä kotona nauhoitetaanko jotain?
Missään nimessä penniäkään tyttärelle. Selittää syyt miksei.
Kertoa että on syvästi loukkaavaa että hän nauhoittaa riitaa, se on väärin ja sen levittäminen on todella väärin.Käyttääkö Tytär muuten jotain? Nuo oireet ja teot ei ole ihan perusjuttuja?
Siis et oo tosissasi. Äidillä ero ja raskas elämäntilanne? Varmasti on, mutta se on sitä myös lapsille, joilla ei ole osaa tai arpaa näissä tapahtumissa. Eikä mitään päätösvaltaa, kuten äidillä. Aikuiselle oma avioero ei ole yleensä yhtä traumatisoiva kuin sen kokeville lapsille. Se tapahtuu eri kehitysvaiheessa, merkitsee eri asioita ja eroava on itse toimijana tilanteessa, vaikka se vaikeaa onkin. Aikuisella on eriasteinen itsenäisyys, josta näitä vaikeuksia kuitenkin kohdataan. Erilaiset mekaniikat ovat tutkittuja ja tunnistettuja kehityspsykologiassa.
Ai on raskasta pelätä nauhoittamista omassa kotonaan? Entä olisiko myös raskasta lapsen pelätä jatkuvasti kotonaan? Ensin väkivaltaa ja riitoja, sitten vielä hylkäämistä. Ap voi sentään hallita riskiä siitä mitä nauhalle päätyy, lapsi ei voi tehdä mitään stressilleen.
Lapset ja nuoret eivät ole vähempiarvoisia kuin aikuiset. Kokemuksineen, huolineen ja kipuineen. Lisäksi he ovat haavoittuvassa asemassa. On se kumma, kun ei empatiaa heru, se se on kylmäävää jos jokin.
"Ai on raskasta pelätä nauhoittamista omassa kotonaan? Entä olisiko myös raskasta lapsen pelätä jatkuvasti kotonaan? Ensin väkivaltaa ja riitoja, sitten vielä hylkäämistä. Ap voi sentään hallita riskiä siitä mitä nauhalle päätyy, lapsi ei voi tehdä mitään stressilleen."
^Teetkö nyt vähän liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä??
Väkivaltaa? Riitoja?
Itselläni kaksi lasta, aikuisia molemmat. Kyllä, meillä myös riideltiin. Murkkuiät oli haastavia.
Jumalauta jos jompikumpi olisi nauhoittanut riitoja ja vuoden päästä alkanut kiristämään niillä, olisin niskaperse-otteella vienyt poliisiasemalle selittelemään.
Sinulla on syytä miettiä arvojasi jos tosiaan olet sitä mieltä että tuon tyttären käytös on oikeutettua ja oikein.
Ei ole.
"Teetkö nyt vähän liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä??
Väkivaltaa? Riitoja?
Itselläni kaksi lasta, aikuisia molemmat. Kyllä, meillä myös riideltiin. Murkkuiät oli haastavia.
Jumalauta jos jompikumpi olisi nauhoittanut riitoja ja vuoden päästä alkanut kiristämään niillä, olisin niskaperse-otteella vienyt poliisiasemalle selittelemään.
Sinulla on syytä miettiä arvojasi jos tosiaan olet sitä mieltä että tuon tyttären käytös on oikeutettua ja oikein.
Ei ole."
Nimenomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa huonokäytöksinen ja itsekäs nuori aikuinen. Miten voi olla tuollaiset välit vanhemmalla ja lapsella? Kiristää omaa äitiään???
Etkö lukenut aloitusta? Molemmat vanhemmat tehneet kaikkensa pilatakseen lapsensa elämän ja sinä ihmettelet.
Jospa äiti kerrankin kuuntelisi tytärtään ja kävisi läpi, miksi tytär kokee äitinsä saaneen jatkuvia raivareita ja pelanneen tämän elämän. Että tytär edes kerran tulisi kuulluksi.
Vierailija kirjoitti:
"Teetkö nyt vähän liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä??
Väkivaltaa? Riitoja?Itselläni kaksi lasta, aikuisia molemmat. Kyllä, meillä myös riideltiin. Murkkuiät oli haastavia.
Jumalauta jos jompikumpi olisi nauhoittanut riitoja ja vuoden päästä alkanut kiristämään niillä, olisin niskaperse-otteella vienyt poliisiasemalle selittelemään.
Sinulla on syytä miettiä arvojasi jos tosiaan olet sitä mieltä että tuon tyttären käytös on oikeutettua ja oikein.
Ei ole."
Nimenomaan.
Onko kukaan väittänyt, että tytär toimii oikein?
Ei ole.
Sen sijaan moni on osoittanut äidin käytöksessä isoja ongelmia, jotka kohdistuivat ja edelleen ilmeisesti kohdistuvat tyttäreen. Ihan kuin lapsen käytös syntyisi tyhjästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap mihin lapsesi tarvitsee sinua?
Et halua että tytär asuu luonasi.
Ette tapaa koskaan.
Et auta taloudellisesti.
Olet ns huono äiti...
^ Mitä sinä tiedät itseasiassa tästä?
Tytär haluaa asua omillaan.
Äiti haluaisi tavata useammin, tyttärellä on poikaystävä ja oma elämä.
Tytär käy iltatöissä ja saa asumistuet, opintorahat jne.
Äidillä ei ole kertakaikkiaan ylimääräistä rahaa.
Niin. Mistä se huono äiti tähän tulee??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mihin lapsesi tarvitsee sinua?
Et halua että tytär asuu luonasi.
Ette tapaa koskaan.
Et auta taloudellisesti.
Olet ns huono äiti...^ Mitä sinä tiedät itseasiassa tästä?
Tytär haluaa asua omillaan.
Äiti haluaisi tavata useammin, tyttärellä on poikaystävä ja oma elämä.
Tytär käy iltatöissä ja saa asumistuet, opintorahat jne.
Äidillä ei ole kertakaikkiaan ylimääräistä rahaa.Niin. Mistä se huono äiti tähän tulee??
Mistä nuo detaljiit keksit vai oletko ap?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette ota puhelimia pois noilta salaa nauhoittavilta lapsilta? Puhelin toisaalta saattaisi jäädä, mutta liittymälle kävisi ikävä sammuminen. Uusi herääminen voisi tapahtua taas, kunhan pelisäännöt on sovittu uusiksi ja niistä luvataan taas pitää kiinni.
Tässä on omillaan asuva aikuinen Tytär...
Sanot ok heippa ja et enää ota itse yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa huonokäytöksinen ja itsekäs nuori aikuinen. Miten voi olla tuollaiset välit vanhemmalla ja lapsella? Kiristää omaa äitiään???
Etkö lukenut aloitusta? Molemmat vanhemmat tehneet kaikkensa pilatakseen lapsensa elämän ja sinä ihmettelet.
Jospa äiti kerrankin kuuntelisi tytärtään ja kävisi läpi, miksi tytär kokee äitinsä saaneen jatkuvia raivareita ja pelanneen tämän elämän. Että tytär edes kerran tulisi kuulluksi.
No höpö, höpö.
Nyt on kehitelty draamaa tähän, isä on pettänyt . Vaikea ero.
Vanhempi tyttäristä haastava ja äiti väsynyt.
Näitä on Suomi pullollaan, kaikki ei vain kiristä nauhoituksilla rahaa huoltajiltaan.
Siitä on kyse.
Ei tarvitse nyyhkytarinaa kehitellä, keksiä ja olettaa asioita ellei asunut samassa asunnossa heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Huh huh, onko tämä joku teini tai vela kirjoittelemassa. Muuten ihan hyvä, mutta tuossa viimeisessä lauseessa pitäisi olla jotta voi elää lapsen kanssa. Tiedoksi sinulle että lapsen saaminen ei muuta ihmistä taikaiskusta vakaaksi kiveksi, johon ei toisten ihmisten teot vaikuttaisi. Tottakai vanhemmat tiedostavat virheensä, mutta niissä vellominen ei auta usein raskaassa kasvatustehtävässä. Lasten fyysinen kurittaminen tuli laittomaksi vasta 80-luvulla, joten näiden nykyteinien vanhmmat ovat voineet itse saada selkäänsäkin. tottakai huudosta jää paha mieli ja pahat muistot, mutta jos tiukassa tilanteessa palaa käpy, niin ei siitä tarvitse itseään loppuikää soimata.
Kiitän työstäsi lastesi eteen, se kantaa laajemmalle heidän vaikutuksessaan muihin. Jatkumo on yhtä todellinen hyvässäkin, kuin sukupolvien traumoissakin ja sillä on yhtä valtava merkitys ihmisten elämään, vaikuttaen jälleen monen muun elämään.