Lue keskustelun säännöt.
Tyttäreni nauhoitti salaa riitelymme
12.08.2023 |
Erosin ex-miehestäni nelisen vuotta sitten ja molemmat teini-ikäiset tyttäreni jäivät luokseni asumaan. Avioliittomme oli ollut jo pitkään riitainen mutta loppupeleissä ex-mieheni jätti minut toisen naisen takia.
Aika ennen lopullista eroa oli ihan hirveää, tytöt eivät halunneet tavata enää isäänsä ja mies syytteli minua siitä. Lapset tietysti kärsivät erosta ja vanhempi tyttäreni alkoi oireilemaan pian isänsä poismuuton jälkeen ja alkoi käyttäytymään huonosti myös minua kohtaan ja yritti komennella minua melkein kaikessa. Siitä asti varsinkin vanhemman tytön kanssa on ollut välillä hyvinkin myrskyistä ja olemme riidelleet usein. Olen siis joutunut kasvattamaan molemmat lapset yksin, koska he eivät edelleenkään suostu tapaamaan isäänsä. Kerran noin parisen vuotta sitten olin lopussa voimieni kanssa kun meillä oli ihan järkyttävä riita autossa. Muistan että sain melkein hermoromahduksen ja huusin tytölle autossa että en jaksa tätä enää ja että hänen tulisi muuttaa isänsä luo asumaan, en halua asua enää hänen kanssaan. Tyttö häipyi sitten poikaystävänsä luo jossa oli parisen päivää mutta saimme sitten myöhemmin sovittua riidan ja vaikka senkin jälkeen olemme ottaneet yhteen, emme ole enää riidelleet samalla tavalla.
Nyt tyttö on 19 ja muutti kesäkuussa ensimmäiseen omaan kotiin. Hän on siitä lähtien yrittänyt saada minulta ylimääräistä rahaa mutta olen kieltäytynyt antamasta. Siitä seurasi se, että blokkasi minut kännykästään enkä saanut häntä kiinni pariin viikkoon. Nyt pari päivää sitten hän otti minuun yhteyttä. Luulin että kaikki on taas ok, mutta tyttö tekstasikin minulle kuinka olen pilannut hänen elämänsä, yritän kontrolloida häntä ja kuinka olen jatkuvasti saanut raivokohtauksia ja että hän on ollut niiden uhri. Lisäksi laittoi minulle audion jonka oli nauhoittanut pari vuotta sitten kun meillä oli se hirveä riita autossa. Sanoi että oli kuulemma nauhoittanut sen että jos olisin käynyt hänen kimppuunsa (!) niin hän olisi käyttänyt nauhoitusta minua vastaan. Audiossa kuuluu kuinka huudan ja itken autossa, kunnon breakdown :( Olen ollut siitä lähtien ihan lamaantunut ja alkanut jopa pelkäämään tyttöäni. En tiedä mitä kaikkea hän on nauhoitellut selkäni takana. Nyt ymmärrän myös miksi poikaystävän äiti on käyttäytynyt minua kohtaan välttelevästi jo pitkään, on varmaan kuullut tuon nauhoituksen. Itse olen omasta mielestäni ollut kuitenkin hyvä ja huomaavainen äiti molemmille tyttärilleni ja me kaikki jouduimme valitettavasti kärsimään eroriidoista, muutosta yms. Se ei ollut minun kädessäni mutta saan näköjään kaiken vihan siitä päälleni. Sorry, nyt on vaan pakko purkautua jonnekin... tuntuu pahalta...
Kommentit (633)
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää, miten ap kohtelee tytärtään. Miksi hän huusi tyttärelle, että ei halua asua hänen kanssaan ja muuttakoon (väkivaltaiselle) isälleen? Miettikää, mitä tuollainen tekee lapsen turvallisuuden tunteelle. Lapsihan se teinikin on.
Vaikka maltti olisi mennyt, täytyy aikuisen tajuta heti tilanteen mentyä pyytää epäasiallisia sanomisiaan anteeksi ja käydä läpi asia. Vaikka teini sanoisi mitä, ei ole oikein uhata hylkäämisellä.
Vielä 19-vuotiaskin tarvitsee usein vanhempiaan. On luonnollista auttaa kotoa juuri muuttanutta nuorta. Moni ostaa lapselle huonekaluja, auttaa vuokravakuuksien kanssa tai yllättää ostamalla ruokakassin. Jos ei voi auttaa rahalla, niin vähintään kutsumalla välillä vanhempien luokse syömään tai jotain.
Ap ei mitenkään selitä, miksi tyrmää avunpyynnöt. Muualla Euroopassa tuon ikäiset asuvat useimmiten vielä lapsuudenkodissa tai saavat muuten runsaasti apua vanhemmilta esimerkiksi opiskellessaan.
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Eihän kukaan oikeastaan tiedä mikä on perheen todellinen tilanne mutta kun siihen liittyy ero ja siihen liittyvät vaikeudet niin pahoinvointi lisääntyy ja voi olla laukaisevakin tekijä perheen sisäisille vaikeuksille. Se voi vaikuttaa dynamiikkaan merkittävästikin, yksinhuoltaja ei saa tukea varsinkin jos äiti on sellainen joka viimeiseen asti haluaa pärjätä yksin. Avun pyyntöön liittyy jollain tavalla häpeää kun paljastetaan ongelmat omassa kauheudessaan, on lapsen käytösongelmia, äidin jaksamisen kanssa ongelmia, perheen välit pahasti tulehtuneet, isä ei välitä jne.
Sitten on myös se pelko että lapset otetaan huostaan jos perheessä niin paljon ongelmia että tekee haluaa lapsen kehitykselle jne. äidithän haluavat olla tekemisissä lastensa kanssa senkin uhalla että kaikki voivat oikeasti huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kellä teini-ikäisen vanhemmalla ei ole palanut teiniin kåämit totaalisesti edes kerran?
Minulla on. On omaani, vaikka töissä pystyn olemaan rauhallinen aikuinen vaikeitten laitoshoidossa olevien nuorten kanssa.
Mulla ei. Edelleenkään. Neljä mukavaa teiniä edelleenkin ja meillä on hyvä fiilis aina. Pitää ihan miettimällä miettiä, onko niillä ollut edes mitään omia harmeja. Yhdellä oli jonkin aikaa uniongelmaa ilmeisesti koulustressistä. Mietittiin yhdessä, mikä vois helpottaa ja vaihdettiin nukkumapaikkaa, onneksi oli lomakin tulossa. Keskustelua vaan. Jotain on tosiaan harmittanut, ettei rahaa ole kaikkeen, mitä haluaa. Niitäkin ollaan sitten vain yhdessä pohdittu. Ylipäätään rauhallinen, pohtiva ja keskusteleva ilmapiiri. Siitä se kaikkia hyödyttävä ja riidaton tunnelma on kiinni.
Kai ymmärrät, että että olette aika poikkeavia? Tuollainen, että kaikki perheenjäsenet ovat aina tyytyväisen tyyniä viilipyttyjä ja että jokainen ongelma ratkeaa pelkällä lempeällä pohdinnalla ja keskustelulla, ei ole normaalia. Normaalia on, että elämässä kokee tunteita ja kriisitilanteita, jotka ovat voimakkaita ja joihin ei aina pelkkä hali helpota.
On hälyttävää tajuta, että meidän yhteiskunnan kulttuuri on sellainen, jossa kehittyneitä tunteiden käsittelyn taitoja pidetään epänormaalina harvinaisuutena. Voi ollakin, muttei sen tarvitse olla niin. Jatkumo on aivan looginen eikä mikään anomalia - vanhemmalla on kypsät tunnetaidot, joita opettaa esimerkillä lapsilleen. Lapsilla on kypsien tunnetaitojen malli, jota saa rauhassa tuettuna opetella suhteessa vanhempiin ja muuhun perheeseen. Oho, kaikilla onkin kypsät tunnetaidot, ihmeellistä. Ei, vaan yhtä selvä toteutuma, kuin se, että tilanne on päinvastainen, kaikilla perheessä.
Jos vanhemmat eivät näitä taitoja omaa, eivät tietenkään lapsetkaan. Se on selkeä syy-seuraus muiden syyttelyineen, rajattomuuksineen. Kaikki kumpuaa alkeellisista tunteidenkäsittelytaidoista, joita perustellaan niillä itsellään. Kehäpäätelmä, jossa jopa itse kasvatettuja lapsia pidetään hirveinä, eikä oman esimerkin seurauksista oteta vastuuta. Täällä vieläpä silitellään omaa päätä, että kukapa ei saisi raivareita, mutta lapsia sätitään samasta kun ne kohdistuvatkin itseen. Kyynel.
Älä nyt anna ainakaan kiristää, nauhoituksen vuoksi
ja selvittäisin onko edes laillista nauhoittaa .
Jos ei, niin kertoisin myös tyttärelle.
Vaikka oma lapsi onkin , voi olla helpompaa pitää etäisyyttä, nyt jonkin aikaan.
Jos on lähtenyt kotoa, ja vielä ovet paukkuen, ei ole velvollisuus elättää sinun häntä.
Siskoni on tehnyt minulle sen tempun, että kesken riidan on salaa nauhoittanut puheitamme ja saanut minut "myöntämään" joitakin asioita, kun ärsyttämällä ja kaivelemalla olen sanonut mitä sylki suuhun tuo. Itse hän siinä kohtaa esiintyi rauhallisena neuvottelijana huudellen toisesta huoneesta, eli tietoisesti halusi saada minut ansaan ja kuulostamaan yksin raivoavalta sekopäältä. Tätä nauhoitetta on käytetty minua vastaan. Ja ollaan siis aikuisia ihmisiä, ei mitään lapsia. Eipä tarvitse enää siskon kanssa olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt anna ainakaan kiristää, nauhoituksen vuoksi
ja selvittäisin onko edes laillista nauhoittaa .
Jos ei, niin kertoisin myös tyttärelle.Vaikka oma lapsi onkin , voi olla helpompaa pitää etäisyyttä, nyt jonkin aikaan.
Jos on lähtenyt kotoa, ja vielä ovet paukkuen, ei ole velvollisuus elättää sinun häntä.
Voi myös saatella, että normaalisti vanhemmat rakastavat lapsiaan ja pyrkivät sopimaan asiat. Anteeksi voi pyytää puolin ja toisin sekö kertoa, että äidin puoleen voi aina kääntyä huolien osalta. Ei tartte karata poikaystävien vanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Mun lapsi on tehnyt samaa käyttääkseen niitä mua vastaan. Jossain kohtaa huomasin, että hän alkoi tahallaan provosoida mua ja kaikki joilla on teinejä, toivottavasti tietävät kuinka raivostuttavia teinit voi olla. Näissä tilanteissa hän itse alkoi puhua todella maireasti jotta kuulostaisi siltä, että minä hulluna raivoan ja hän on aivan rauhallinen. Nämä oli todella absurdeja tilanteita.
Meilläkin esikoinen toimi näin. Kuvasi ja nauhoitti salaa riitoja tai sotkuista kotia tai millon mitäkin. Lähes onnistui tuhoamaan perheemme. Nyt sujuu paremmin, kun hänellä on oma koti lähellä lapsuudenkotia ja ikää päälle 20 vuotta. Toiset nuoret ovat helppoja, jotkut ihan monstereita. En usko että helpon nuoren vanhemmat voisi ikimaailmassa ymmärtää millaista arki voi olla vaikean nuoren kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyytäisin anteeksi käyttäytymistäni ja selittäisin tilanteen. Kysyisin myös, että mihin se tyttö tarvitsee rahaa. En antaisi yhtään toki, koska en hyväksy kiristämistä, mutta vaikka ruokaa voisin ostaa tai huonekaluja, jos on tarve suuri muutenkin. Huumeet toki tulee mieleen, jos ei osaa sanoa mihin tarvii ja kiristää. Miten sillä tytöllä muuten menee?
Vierailija kirjoitti:
Onpa tosi hämmentäviä kommentteja. Vihaatteko te lapsianne?
Ap:n kannattaisi varmaan jutella lapsensa kanssa. Ymmärrän, että molemmilla on ollut vaikeata. Ja ymmärrän, että salanauhoitus tuntuu tosi pahalta. Mutta varmaan tyttärestäkin moni asia tuntuu pahalta, ja hän vielä käsittelee kokemaansa. Ehkä ap on nyt päässyt erosta yli, mutta tytär käy vielä kaikkea kokemaansa läpi mielessään, kuten ihmisillä on tapana tehdä kun kyse on lapsuuden perheen tapahtumista.
Tämä!!! Ja kannattaa muistaa, että kyse ei ole vain erosta, vaan isä oli lapsia kohtaan väkivaltainen ennen eroa. Aikuiseenkin tuo tekee arpia - lapseen se jättää syvät traumat ja vaikuttaa siihen, millaiseksi aivot kehittyvät, voi muuttaa aivojen rakennetta. Näkyy usein pitkälle aikuisuuteen ja voi vaikuttaa jopa siihen, puhkeaako myöhemmin työkyvyttömyyteen johtavia mielenterveysongelmia tai päihderiippuvuutta.
Voi myös olla, että ap:n lapsi on aikaisemmista kokemuksista johtuen (vanhempi ollut väkivaltainen, perusturva särkynyt) aidosti pelännyt aloittajan lyövän, jos tämä on kirkunut ja elehtinyt. Samoin lapsen "käskeminen" isälleen on varmasti tuntunut todella haavoittavalta, pahemmalta kuin kadulle heittämisellä uhkailu, kun kyseessä on väkivaltaisen ihmisen luokse joutuminen. Se saattaa edelleen nousta esiin tilanteissa, joissa olo on muutenkin loukattu.
Kuulostaa siltä, että ap:n tytär ei nyt voi hyvin. Mihin hän edes tarvitsee rahaa niin kipeästi, että katkaisee välit hetkeksi jos ei saa? Millaisten ihmisten kanssa hän liikkuu? Ap:n ei tietenkään kannata antaa tyttärelle rahaa, mutta pelkään että etäännyttäminen voisi olla tuossa tilanteessa huono ratkaisu. Tytär tarvitsisi apua terveydenhuollosta ja terapiaa. Saivatko siskokset mitään keskustelu- tai kriisiapua isän väkivaltaisuuden jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka huutavat lapsilleen tai yhtään kenellekään. Huutaminen ei myöskään edistä viestin perille menemistä, vaan aiheuttaa päinvastaisen reaktion vastapuolessa.
Ehkä tämä oli nyt opetus AP:lle, että täytyisi pikkuhiljaa alkaa kohdella ihmisiä vaikeissakin paikoissa hieman asiallisemmin. Jos hermot ja äänenlaatu on vaikeaa pitää kurissa, siihen on kyllä apua saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka huutavat lapsilleen tai yhtään kenellekään. Huutaminen ei myöskään edistä viestin perille menemistä, vaan aiheuttaa päinvastaisen reaktion vastapuolessa.
Ehkä tämä oli nyt opetus AP:lle, että täytyisi pikkuhiljaa alkaa kohdella ihmisiä vaikeissakin paikoissa hieman asiallisemmin. Jos hermot ja äänenlaatu on vaikeaa pitää kurissa, siihen on kyllä apua saatavilla.
Ap vain uhriutuu ja syyttelee kaikkia paitsi itseään. Sääliksi käy tytär. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun äiti käyttäytyy noin eikä viimeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vain traumatisoida... Miksi sitten lapsi saa kiljua ja huutaa mielin määrin. Vanhemmat eivät saa heijastaa tätä käytöstä lapsiinsa vaan ottaa mukisematta kaikki vastaan. Ääntä saa vain korkeintaan korottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tosi hämmentäviä kommentteja. Vihaatteko te lapsianne?
Ap:n kannattaisi varmaan jutella lapsensa kanssa. Ymmärrän, että molemmilla on ollut vaikeata. Ja ymmärrän, että salanauhoitus tuntuu tosi pahalta. Mutta varmaan tyttärestäkin moni asia tuntuu pahalta, ja hän vielä käsittelee kokemaansa. Ehkä ap on nyt päässyt erosta yli, mutta tytär käy vielä kaikkea kokemaansa läpi mielessään, kuten ihmisillä on tapana tehdä kun kyse on lapsuuden perheen tapahtumista.
Tämä!!! Ja kannattaa muistaa, että kyse ei ole vain erosta, vaan isä oli lapsia kohtaan väkivaltainen ennen eroa. Aikuiseenkin tuo tekee arpia - lapseen se jättää syvät traumat ja vaikuttaa siihen, millaiseksi aivot kehittyvät, voi muuttaa aivojen rakennetta. Näkyy usein pitkälle aikuisuuteen ja voi vaikuttaa jopa siihen, puhkeaako myöhemmin työkyvyttömyyteen johtavia mielenterveysongelmia tai päihderiippuvuutta.
Voi myös olla, että ap:n lapsi on aikaisemmista kokemuksista johtuen (vanhempi ollut väkivaltainen, perusturva särkynyt) aidosti pelännyt aloittajan lyövän, jos tämä on kirkunut ja elehtinyt. Samoin lapsen "käskeminen" isälleen on varmasti tuntunut todella haavoittavalta, pahemmalta kuin kadulle heittämisellä uhkailu, kun kyseessä on väkivaltaisen ihmisen luokse joutuminen. Se saattaa edelleen nousta esiin tilanteissa, joissa olo on muutenkin loukattu.
Kuulostaa siltä, että ap:n tytär ei nyt voi hyvin. Mihin hän edes tarvitsee rahaa niin kipeästi, että katkaisee välit hetkeksi jos ei saa? Millaisten ihmisten kanssa hän liikkuu? Ap:n ei tietenkään kannata antaa tyttärelle rahaa, mutta pelkään että etäännyttäminen voisi olla tuossa tilanteessa huono ratkaisu. Tytär tarvitsisi apua terveydenhuollosta ja terapiaa. Saivatko siskokset mitään keskustelu- tai kriisiapua isän väkivaltaisuuden jälkeen?
Välien katkaisu on kotoa opittu toimintatapa. Niin ap toimii, kun jokin ei miellytä.
Pahin tuossa aloituksen huutoasiassa oli kirjaimellinen hylkääminen, kun uhkauksen päätteeksi tytär joutui lähtemään päiviksi pois kotoa. Normaali vanhempi ei uhkaile lastaan, ettei tämä saa asua kotonaan eikä aja tätä talosta.
Suurin osa vanhemmista tukee jollain lailla 19-vuotiaita lapsiaan, jotka ovat vasta irtautumassa kotoaan. Miksi ap kieltäytyy kategorisesti auttamasta lastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroit että riitelitte työn kanssa paljon kun hän oli teini. Pysyitkö silloin itse asiallisena ja aikuisen roolissa, vai riitelittekö kuin kaksi teiniä keskenään?
Joskus on, niinhän nämä teiniaikuisetkin tekevät toistensa kanssa? Osaatko itse edes sanoa mitään vai oletko vain sairaan ilkeä? Älä tule tuomitsemaan.
Ei aikuinen voi alentua teinin tasolle vaikka kuinka provosoitaisiin. Se on osa vanhemmuutta ja kasvatusta, että aikuinen pysyy asiallisena vaikka teini alkaisi riehua.
Höpö höpö, kyllä aikuinenkin saa suuttua ja huutaa.
Jaksamista Ap, ota huomioon, että se lapsi on edelleen teini ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kotoamuuttovaiheessa itsekin olin aivan kamala, piti ilmeisesti jotenkin riuhtaista itseni lapsuudenkodista. Älä anna kiristää, vaan mene aikuisena tämän kaiken yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vain traumatisoida... Miksi sitten lapsi saa kiljua ja huutaa mielin määrin. Vanhemmat eivät saa heijastaa tätä käytöstä lapsiinsa vaan ottaa mukisematta kaikki vastaan. Ääntä saa vain korkeintaan korottaa.
Mitä eroa on mielestäsi aikuisella ja lapsella? Se, että aikuinen on aikuinen, jolla on parempia keinoja tunteiden säätelyyn kuin lapsella. Niitä hänen on tarkoitus opettaa lapselle eikä olla itse se toinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyi hitto millaisia sosiopaattilapsia teillä oikein on?
Me äitini kanssa riideltiin aina välillä todella kovaäänisesti. Vika oli molemmissa, osattiin kumpikin iskeä toistemme arkoihin paikkoihin kun oltiin vihaisia. Ei olisi silti tullut koskaan mieleenikään nauhoittaa noita riitoja.
Kyllä raivoava äiti on sosiopaatti.
Sosiopatiaan liittyy kyllä paljon muutakin kun huutaminen, oletko itse täydellisen tyyni kun sietoraja ylittyy? Ei mitään kiukun ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta?
Kyllä aikuisen täytyy hillitä käytöstään ja ymmärtää sen vaikutus muihin. Tunteita voi ja kannattaa opetella käsittelemään rakentavasti. Jos ylilyöntejä tulee, on erittäin tärkeä ottaa vastuu ja pyrkiä parempaan. Se ei ole "ihan ok", vaan se asia jota on syytä kehittää. Se ei loputtomasti vaan käy, että sallitaan ja perustellaan itselle epäkypsää käytöstä. Seuraukset ja seinä tulee vastaan. Onhan kypsän käytöksen odotukset muualla toimiessakin, työssä, ystävien kanssa. Esimerkiksi monella on tiedossa, ettei ystäville raivota, he menevät pois. Itsehillintä on asia, jota muiden kanssa vaaditaan ihan yleisesti. Aina ei mene putkeen, mutta se ei ole syy heittäytyä avuttomaksi tunteiden edessä.
Et selkeästi ole koskaan joutunut kokemaan kovia kun noin mustavalkoisesti tuomitset. Elämä opettaa. Tuollaiset besserwisserit on pahinta ja myrkyllisintä ihmismassaa.
En minä tuomitse, mutta asia yksinkertaisesti on noin. Olen siihen joutunut opettelemaan itse, ja edellytän sitä sekä itseltäni, että joustavasti muilta. Olen kokenut niin paljon, että olen näitä joutunut miettimään erityisen paljon. Kuinka oma käytös vaikuttaa muihin ja toisinpäin. Kuinka lisätään luottamusta, eikä kärsimystä. Kuinka hemmetti soikoon tullaan sekä itsen, että muiden kanssa toimeen. Kuinka haitallista on syytellä muita tai sallia itselleen se, mistä muut tuomitsee. Odottaa muilta, mitä ei itse anna. Kuinka olla osa ratkaisua, eikä eskaloida ongelmia. Kuinka asettaa omat rajat ja kunnioittaa muiden rajoja. Kuinka kertoa ja kuunnella. Mistä luottamus muodostuu ja kuinka tärkeätä se on.
Mikään tässä ei ole helppoa. Mutta se hyödyllistä, terveellistä, mielestäni se on pakollista. Koska en halua itse kärsiä, enkä toivo että muut kärsivät. Näen kokonaisuuden ja seuraukset. Näen että niihin voimme vaikuttaa ja se on ehdottoman tärkeää. Olen myös nähnyt sen työn merkityksen itsessäni ja ympärilläni. Ja se on kaikkea muuta kuin myrkyllistä, se on vastamyrkky epäluottamukseen, yksinäisyyteen, toivottomuuteen.
Sinä tuomitset minut tuomitsevaksi, malka omassa silmässä. Tiedät minun kokemukseni mielestäsi paremmin ja haukut besserwisseriksi. Olen itsestänikin oppinut, että usein sortuu tekopyhyyteen, muita arvioidessa ei ole itse sen nohevampi. Siitä se alkaa, vastuuttaa itseään kuten muitakin niin, on helppoa tehdä muille mitä toivoo omalle osalleen. Jos toivot kunnioitusta, kunnioita muita ja itseäsi. Älä tyydy vastuuttomuuteen, se ei oikeasti tuo sinullekaan mitään hyvää, se tuo kärsimystä.
Karseeta lukea miten monelle on ok käyttää henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsiaan kohtaan ja sitten vielä uhriudutaan kun lapsi alkaa antaa samalla mitalla takaisin. Nyyh. Räyhääminen ja väkivalta ei ole ok ja jättää syvät traumat lapsiin. Luo turvattomuuden tunteen ja luottamus häviää. Vanhemman pitäisi olla lapsille turva ja roolimalli. Ap käyttäytyi itse kun uhmaikäinen lapsi vaikka pitäisi olla aikuisen roolissa. Kaikilla on vaikeaa joskus, mutta se ei oikeuta huonoon käytökseen. Pitäisi osaa pyytää anteeksi, oikeasti eikä vaan silittää omaa päätään ja sallia itselleen raivoaminen yms. Keskenkasvuista touhua. Onko ihme että tyttö on sekaisin. Tuohon päälle vielä jatkuvat riitelyt kotona ja fyysinen väkivalta. Sympatiat on kyllä tyttären puolella. Toivottavasti päästää vanhemmistaan irti kokonaan ja löytää joskus kumppanin joka pystyy auttamaan käsittelemään traumoja ja antaa oikeaa rakkautta. Sitä tyttö ei selvästi ole saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet tässä ketjussa kertovat miten ovat menettäneet lapsensa kanssa malttinsa ja raivostuneet, myöntävät, että ovat tehneet siinä väärin, mutta eivät kuitenkaan syytä asiasta enää itseään.
Minusta on aika mielenkiintoista, että ei nähdä sitä, että lapselle ei välttämättä ole niin helppo päästä asian yli, vaan se on voinut traumatisoida pitemmäksikin aikaa. Mutta ehkä vanhemmuus on juuri tällaista, ehkä tämä on jokin suojakeino vanhemmille, ettei näe omia virheitään, jotta voi elää itsensä kanssa.
Vain traumatisoida... Miksi sitten lapsi saa kiljua ja huutaa mielin määrin. Vanhemmat eivät saa heijastaa tätä käytöstä lapsiinsa vaan ottaa mukisematta kaikki vastaan. Ääntä saa vain korkeintaan korottaa.
Mitä eroa on mielestäsi aikuisella ja lapsella? Se, että aikuinen on aikuinen, jolla on parempia keinoja tunteiden säätelyyn kuin lapsella. Niitä hänen on tarkoitus opettaa lapselle eikä olla itse se toinen lapsi.
Miksei saisi näyttää tunteitaan sellaisina kuin ne tuntee? Opetetaan lapsille pitämään negatiiviset tunteet sisällään ja hyvä tulee??? Mistä ne masentuneet itsarintekijät tulee, niistä joiden kotona ei näytetä tunteita vai niistä joiden kotona se sallitaan?
Narsistiksi on paha syyttää, jos itse käyttäytyy kuin huonosti kasvatettu lapsi. Niin ap toimii.