Lue keskustelun säännöt.
Tyttäreni nauhoitti salaa riitelymme
12.08.2023 |
Erosin ex-miehestäni nelisen vuotta sitten ja molemmat teini-ikäiset tyttäreni jäivät luokseni asumaan. Avioliittomme oli ollut jo pitkään riitainen mutta loppupeleissä ex-mieheni jätti minut toisen naisen takia.
Aika ennen lopullista eroa oli ihan hirveää, tytöt eivät halunneet tavata enää isäänsä ja mies syytteli minua siitä. Lapset tietysti kärsivät erosta ja vanhempi tyttäreni alkoi oireilemaan pian isänsä poismuuton jälkeen ja alkoi käyttäytymään huonosti myös minua kohtaan ja yritti komennella minua melkein kaikessa. Siitä asti varsinkin vanhemman tytön kanssa on ollut välillä hyvinkin myrskyistä ja olemme riidelleet usein. Olen siis joutunut kasvattamaan molemmat lapset yksin, koska he eivät edelleenkään suostu tapaamaan isäänsä. Kerran noin parisen vuotta sitten olin lopussa voimieni kanssa kun meillä oli ihan järkyttävä riita autossa. Muistan että sain melkein hermoromahduksen ja huusin tytölle autossa että en jaksa tätä enää ja että hänen tulisi muuttaa isänsä luo asumaan, en halua asua enää hänen kanssaan. Tyttö häipyi sitten poikaystävänsä luo jossa oli parisen päivää mutta saimme sitten myöhemmin sovittua riidan ja vaikka senkin jälkeen olemme ottaneet yhteen, emme ole enää riidelleet samalla tavalla.
Nyt tyttö on 19 ja muutti kesäkuussa ensimmäiseen omaan kotiin. Hän on siitä lähtien yrittänyt saada minulta ylimääräistä rahaa mutta olen kieltäytynyt antamasta. Siitä seurasi se, että blokkasi minut kännykästään enkä saanut häntä kiinni pariin viikkoon. Nyt pari päivää sitten hän otti minuun yhteyttä. Luulin että kaikki on taas ok, mutta tyttö tekstasikin minulle kuinka olen pilannut hänen elämänsä, yritän kontrolloida häntä ja kuinka olen jatkuvasti saanut raivokohtauksia ja että hän on ollut niiden uhri. Lisäksi laittoi minulle audion jonka oli nauhoittanut pari vuotta sitten kun meillä oli se hirveä riita autossa. Sanoi että oli kuulemma nauhoittanut sen että jos olisin käynyt hänen kimppuunsa (!) niin hän olisi käyttänyt nauhoitusta minua vastaan. Audiossa kuuluu kuinka huudan ja itken autossa, kunnon breakdown :( Olen ollut siitä lähtien ihan lamaantunut ja alkanut jopa pelkäämään tyttöäni. En tiedä mitä kaikkea hän on nauhoitellut selkäni takana. Nyt ymmärrän myös miksi poikaystävän äiti on käyttäytynyt minua kohtaan välttelevästi jo pitkään, on varmaan kuullut tuon nauhoituksen. Itse olen omasta mielestäni ollut kuitenkin hyvä ja huomaavainen äiti molemmille tyttärilleni ja me kaikki jouduimme valitettavasti kärsimään eroriidoista, muutosta yms. Se ei ollut minun kädessäni mutta saan näköjään kaiken vihan siitä päälleni. Sorry, nyt on vaan pakko purkautua jonnekin... tuntuu pahalta...
Kommentit (633)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Meillä riitti konflikteja lähes jokaiselle päivälle. Vanhemmat riitelevät todella paljon keskenään. Sitten kun isä kuoli, alkoi äiti riitelemään lasten kanssa.
Välillä muisti sanoa, että sitä täytyy tuulettaa tunteita. Se on hyväksi ja puhdistaa ilmaa.
Syy riitoihin oli aina kaikissa muissa. Muut eivät osanneet toimia niinkuin äiti toivoi. Ei hän niitä toiveitaan ääneen sanonut. Huusi ja raivosi vaan kun emne osanneet olla toiveidensa mukaisesti.
Se oli hirveän raskastar. En vieläkään siedä konflikteja enkä huutamista, vaikka olen jo keski-ikäinen. Ne saavat aikaan vain pakokauhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
juuri näin meilläkin.. tyttö puhui nauhalla itse rauhallisesti samalla kun minä huusin. oli siis itse huutanut ja haukkunut minua aikaisemmin ja minulla valitettavasti paloi keemit sillä kerralla. ap
Tyypillistä, munkin äiti selitti kuinka rasittava ja tottelematon lapsi mun sisko oli ja sillä selitteli kasarin sairasta väkivaltaista käytöstään. Tosi loogista, missään tekemisissä en halua olla sen hirviön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Pitäisikö väkisin keksiä jotain ja alkaa yhtäkkiä huutamaan jostain? Sekö on sun ristiriitojen käsittelemistä? Me keskustellaan ja mietitään yhdessä rauhassa parhaita ratkaisuja. Eiköhän se ole paljon parempi.
Juu juu.. Uskoo ken tahtoo.
Itse en usko sekuntiakaan, että yhdessäasuvilla perheenjäsenillä ei ole missään vaiheessa elämää riitoja. Kukaan ei ole koskaan huonolla tuulella ja pura sitä muihin. Kukaan ei koskaan riko/koettele toisen rajoja/luottamusta ja toinen hermostu siihen...
Todella hälyttävää, jos joku sanoo jotain tuollaista. Pitäisin joko täysin todellisuudesta vieraantuneena (määrittelee riidan eri tavalla kuin ihmiset yleensä), tai sitten lapset pelkäävät näyttää tunteitaan. Ei ole luottamusta siihen, että vanhempi kykenee ottamaan vastaan.
Ja varhaiskasvatuksessa puhutaan tästä ilmiöstä: uskaltaako lapsi kapinoida, osoittaa mieltään.
No, olen tässä pyydellyt esimerkkejä, mistä teinien PITÄISI riehua, mutta eipä ole tullut.
Taidat elää tosiaan omassa kuplassasi. Ihan mistä tahansa saa riidan aikaan. Raha, kotiintuloajat, kodin säännöt (esim seurustelukumppaneiden tai kavereiden vierailu, kotitöiden määrä, niiden hoitamisen puutteet tai laiminlyönti), kouluasioiden hoitaminen, kylppärivuorot, joku rikkoo vahingossa toisen omaa.... rajat somen käytössä... rajojen asettaminen ihan missä vaan asiassa. Erimielisyydet millä tavalla hoidetaan yhteinen huolenaihe X...
Mitä kaikkea tähän nyt pitäisi luetella? Kaikilla on omat haasteensa.
Se että joku esittää niin typerää, ettei muka edes keksi mistä kotona voi riitaa teinien kanssa tulla, menee jo totaalisen överiksi.
Olisit edes osoittanut hitusen näkökulmanottokykyä alusta lähtien ymmärtämällä meitä muita poloisia, joille tulee joskus kotona riitojakin, niin joku olisi sun ylivertaisiin keskustelutaitoihin uskoakin.
Tässä:
- Raha: kaikki suht ok, ymmärtävät, ettei voi saada kuuta taivaalta. Nuorinta harmitti, ettei hänellä ole vielä rahaa läppäriin, mutta säästää nyt rauhassa ja rippilahjaksi tuleva raha varmasti auttaa. Juteltiin, ettei isommillakaan vielä seiskalla ollut peliläppäreitä. Lapsi ymmärtää.
- Häntä harmitti myös, ettei saa eksoottista lemmikkiä. Selviteltiin niiden hoitoa ja kustannuksia ja todettiin porukalla, ettei hyvä idea. Lapsi tirautti pari kyyneltä. Minä lohdutin ja sanoin, että aikuisena saa sitten kukin ihan mitä tahtoo.
- Kaverit saavat tulla koska vaan, kumppanitkin, jos niitä olisi.
- Kotityöt eivät kuormita liikaa. En sysää lapsille kaikkea. Se vähä, mitä on, tekevät kyllä. Joskus saa muistuttaa useammin, mutta ihan vain kysymällä "mites se tiskikone". Ei syytä hermostua.
- Koulun tärkeyttä on painotettu aina. Se hoituu ongelmitta. Autan, jos läksyissä tarvii apua.
- Kylppäriin menee kukin vuorollaan. Joskus istuvat sohvalla omaa vuoroaan odottaen. Ymmärtävät, ettei mikään riekkuminen auta.
- Eivät riko mitään toisten omaa, koska kaikilla on omat juttunsa. Jos jotain kuitenkin menisi rikki, ymmärtäisivät, että se on vahinko. Meillä ei tehdä kärpäsistä härkäsiä. Jos nyt vaikka yksi vahingossa tiputtaisi lattialle toisen kuulokkeet ja ne menisi rikki, voisi kuulua yksi "Oikeesti!" Ja sitten todettaisiin, että nou hätä, kaupasta saa uusia. Ei maailma tommosiin kaadu.En edes jaksa lukea listaasi läpi, koska jokainen ymmärtää, ettei tuo ollut mikään kattava lista. Minä en ole kärpäsenä kenenkään katossa. Eikä sillä ole väliä oli aihe mikä hyvänsä.
Riitojen taustalla on yleensä voimakkaat tunteet, se on inhimillistä. Esim jos itse kokee syyllisyyttä, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta, kiukkua, vihaa, väsymystä se purkautuu usein meissä tavallisissa kuolevaisissa tavalla, joka aiheuttaa konflikteja. Tai kiireen, stressin ja paineen alla toimiminen. Harvinaista on myös jos kukaan sisaruksista ei ole kertaakaan elämänsä aikana kokenut saavansa jotain vähemmän tai joutuvansa jotain enemmän kuin muut ja hermostunut siitä.
Eikö kukaan teistä ole koskaan syyllistynyt syyttämään muita jostain joka ei ole pitänyt paikkansa? Niin meille muille kuolevaisille käy. Joskus olemme kiireessä lähdössä ja tulee tiuskittua muille "kuka on ottanut mun...?!!" Joskus potkaisee varpaan oveen "Saateri, kuka sen TAAS jätti auki?!?!??!?!"
Mutta riidat ei myöskään tarkoita automaattisesti mitään riehumista. Voihan ne olla passiivis-aggressiivisia. Mökötetäänkö teillä?
Ei mökötetä. Ei vain ole syytä mihinkään tuollaisiin, mitä kuvaat. Enkä itsekään niitä syitä luo. Pienenä näistä neljästä kaksi oli kyllä yksiä tappelupukareita, mutta tehtiin melkoisen iso kasvatustyö monenkin tahon kanssa ja toki kasvoi varmasti muutenkin järkeä päähän. Tuloksena mukavat rauhalliset teinit. Ja nyt on tosiaan neljä rauhallista. Ei meillä syytellä muita, jos itseä jokin oma juttu tai väsymys harmittaa. Tai eipä noilla ole väsymystäkään juuri koskaan. Ei ole arkea niin tiukalle vedetty. Patistelen lempeästi nukkumaan, jos tarvii. Lapset tietää, miten paljon ikäisensä pitäisi saada unta ja ollaan siitäkin juteltu, miten koulussa sitten jaksaa paremmin, kun saa sen 9h unta. Kaikki arvopohja ja keskustelutyyli on toki luotu jo pienestä pitäen. Jos ei ole, niin ymmärrettävää, että teinille on vähän vaikeampi luoda uusia tapoja ja arvoja.
Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus eikä muokkaudu loistavan kasvatustyön tuloksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmistä voi totuudella kiristää, ellei ihminen itse häpeä totuutta.
Sinähän olet ihan vailla rajoja toisiin ihmisiin, Mikäs omatunto sinä kuvittelet olevasi jonkun häpeilemisille edes? Kiristäminen on laitonta puuhaa, ja loput ei sinulle kuuluisi äidistä edes. Se ei olisi sinun asiasi vaan hänen oma asiansa kokonaan, mitä tuntee. Sitähän sinä et määrää.
Rautalankaa: ihmistä voi kiristää vain häpeällä. Mitä ap häpeää niin että suostuu kiristykseen?
Jos ei ole tehnyt mitään väärää, millä kiristetään?
En ota kantaa kiristämiseen rikoslain näkökulmasta vaan koetan herätellä lähdekriittistä suhtautumista ap:n uhriutumiseen.
Tyttären versiota ei ole kuultu, arvon lynkkausporukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että ei tarvi ottaa enää koskaan yhteyttä jos muille soittaa sitä nauhoitetta. Tuollaisia asioita ei vaan jaeta muiden kanssa ellei sitten halua todella katkaista välejä. Tytöllä on lista päässä ja hänen sietäisi mennä hoitoon.
Ihan on äidin omaa syytä jos käytös ei kestä päivänvaloa. Hän tuskin olisi huutanut tyttärelleen samalla tavalla muiden ihmisten kuulleen julkisella paikalla, vaan teki sen autossa kuvitellen ettei koskaan jäisi siitä kiinni. Ja nyt sitten niittää sitä mitä kylvää.
Sun mielestä on vissiin ok että tytär nyt yrittää kiristää äidiltään rahaa tuon nauhoituksen varjolla vaikka asuu poissa jo kotoa.
Missä kohtaa aloittajan tekstissä sanottiin että nauhoite oli syy kiristää rahaa? Ei missään. Tytärhän oli katkaissut välit äitiinsä eikä äiti ollut tavoittanut häntä ja kun tavoitti, nautoite tuli puheeksi eikä tekstin mukaan liittynyt rahan pyytämiseen mitenkään. Älkää värittäkö tarinaa sellaiseksi mitä se ei ole. En ihmettele tyttären käytöstä: 4 vuotta olet kuunnellut katkeraa parisuhderiitaa kun äiti ja isä ottaa yhteen ja sen jälkeen tulet hyljätyksi isän osalta kun ei halua nähdä ja kaiken päälle vielä äiti ilmoittaa ettei jaksa eikä halua häntä enää elämäänsä. Terapiaan teidän olisi kuulunut mennä perheenä jo eron alussa, nyt kaikilla on mennyt luottamus ja välit toisiinsa.
Näinhän se menee. Juttu paisuu ja muuttaa muotoaan, eikä alkuperäisestä aloituksesta ole mitään jäljellä.
Enemmän tuo tilanne vaikuttaa siltä, että tytön mielestä äidin pitäisi antaa lisää rahaa, koska hän oli p*ska äiti. Eli syyllistämistä, ei kiristämistä. Isäänsä ei osaa syyttää, kun isä ei ilmeisesti ole ollut paljon mukana tytön elämässä.
Lue sinäkin aloitus ajatuksella läpi. Nauhoitus liittyi tyttären turvattomuuden tunteeseen, ei rahan kiristämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se vaan ottaa pesäeroa äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Meillä riitti konflikteja lähes jokaiselle päivälle. Vanhemmat riitelevät todella paljon keskenään. Sitten kun isä kuoli, alkoi äiti riitelemään lasten kanssa.
Välillä muisti sanoa, että sitä täytyy tuulettaa tunteita. Se on hyväksi ja puhdistaa ilmaa.Syy riitoihin oli aina kaikissa muissa. Muut eivät osanneet toimia niinkuin äiti toivoi. Ei hän niitä toiveitaan ääneen sanonut. Huusi ja raivosi vaan kun emne osanneet olla toiveidensa mukaisesti.
Se oli hirveän raskastar. En vieläkään siedä konflikteja enkä huutamista, vaikka olen jo keski-ikäinen. Ne saavat aikaan vain pakokauhua.
Mikään ääripää ei ole hyvä.
Mutta jos saan toivoa, toivoisin lapsilleni ehdottomasti puolisoiksi sellaisia, jotka ymmärtävät riidat osaksi elämää (siis silloin tällöin) ja ovat oppineet rakentavasti ja reilusti käsittelemään asioita.
Ei ainakaan mieluiten näitä "me emme riitele koskaan!"-perheiden jälkeläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoja kommentteja, kun aikuisen huonolle käytökselle löytyy muka HYVÄ PERUSTE. Ei. Aikuisem huonolle käytökselle ei ole koskaan perusteltua syytä. Kukaan tai mikään ulkopuolinen ei ole vastuussa sinun käytöksestäsi. Sinä ihan itse päätät, mitä sanot ja miten toimit. Olette aika kamalia ihmisiä, jos koette, että on ihan normaalia ja perusteltua vetää kilareita.
Lapsia on niin monenlaisia. Viimeisen riidan sain teinityttären kanssa aikaan näin: Tytär käski minun kertoa aikuiselle veljelleen, että hammastahnaa ei kuulu huuhdella pois. Veli oli kuulemma "palikka", eikä kuunnellut siskoaan. Sanoin siihen, että veli on aikuinen ja pesee hampaansa ihan miten tahtoo, ei ole minun, eikä varsinkaan siskon asia. Tytär haukkui molempia idiooteiksi ja kieltäytyi lähtemästä lomareissulle, johon oltiin lähdössä. Menetin malttini, koska vaihtoehtona ei ollut se, että tytär jää kotiin. Tytär piti mykkäkoulua ja minä jouduin matelemaan ja pyytelemään anteeksi, koska muuten maksettu reissu olisi jäänyt kaikilta väliin. No, aika aikaa kutakin. En oikeastaan edes pidä tyttärestäni enää ja tytär vaistoaa sen varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Pitäisikö väkisin keksiä jotain ja alkaa yhtäkkiä huutamaan jostain? Sekö on sun ristiriitojen käsittelemistä? Me keskustellaan ja mietitään yhdessä rauhassa parhaita ratkaisuja. Eiköhän se ole paljon parempi.
Juu juu.. Uskoo ken tahtoo.
Itse en usko sekuntiakaan, että yhdessäasuvilla perheenjäsenillä ei ole missään vaiheessa elämää riitoja. Kukaan ei ole koskaan huonolla tuulella ja pura sitä muihin. Kukaan ei koskaan riko/koettele toisen rajoja/luottamusta ja toinen hermostu siihen...
Todella hälyttävää, jos joku sanoo jotain tuollaista. Pitäisin joko täysin todellisuudesta vieraantuneena (määrittelee riidan eri tavalla kuin ihmiset yleensä), tai sitten lapset pelkäävät näyttää tunteitaan. Ei ole luottamusta siihen, että vanhempi kykenee ottamaan vastaan.
Ja varhaiskasvatuksessa puhutaan tästä ilmiöstä: uskaltaako lapsi kapinoida, osoittaa mieltään.
No, olen tässä pyydellyt esimerkkejä, mistä teinien PITÄISI riehua, mutta eipä ole tullut.
Taidat elää tosiaan omassa kuplassasi. Ihan mistä tahansa saa riidan aikaan. Raha, kotiintuloajat, kodin säännöt (esim seurustelukumppaneiden tai kavereiden vierailu, kotitöiden määrä, niiden hoitamisen puutteet tai laiminlyönti), kouluasioiden hoitaminen, kylppärivuorot, joku rikkoo vahingossa toisen omaa.... rajat somen käytössä... rajojen asettaminen ihan missä vaan asiassa. Erimielisyydet millä tavalla hoidetaan yhteinen huolenaihe X...
Mitä kaikkea tähän nyt pitäisi luetella? Kaikilla on omat haasteensa.
Se että joku esittää niin typerää, ettei muka edes keksi mistä kotona voi riitaa teinien kanssa tulla, menee jo totaalisen överiksi.
Olisit edes osoittanut hitusen näkökulmanottokykyä alusta lähtien ymmärtämällä meitä muita poloisia, joille tulee joskus kotona riitojakin, niin joku olisi sun ylivertaisiin keskustelutaitoihin uskoakin.
Tässä:
- Raha: kaikki suht ok, ymmärtävät, ettei voi saada kuuta taivaalta. Nuorinta harmitti, ettei hänellä ole vielä rahaa läppäriin, mutta säästää nyt rauhassa ja rippilahjaksi tuleva raha varmasti auttaa. Juteltiin, ettei isommillakaan vielä seiskalla ollut peliläppäreitä. Lapsi ymmärtää.
- Häntä harmitti myös, ettei saa eksoottista lemmikkiä. Selviteltiin niiden hoitoa ja kustannuksia ja todettiin porukalla, ettei hyvä idea. Lapsi tirautti pari kyyneltä. Minä lohdutin ja sanoin, että aikuisena saa sitten kukin ihan mitä tahtoo.
- Kaverit saavat tulla koska vaan, kumppanitkin, jos niitä olisi.
- Kotityöt eivät kuormita liikaa. En sysää lapsille kaikkea. Se vähä, mitä on, tekevät kyllä. Joskus saa muistuttaa useammin, mutta ihan vain kysymällä "mites se tiskikone". Ei syytä hermostua.
- Koulun tärkeyttä on painotettu aina. Se hoituu ongelmitta. Autan, jos läksyissä tarvii apua.
- Kylppäriin menee kukin vuorollaan. Joskus istuvat sohvalla omaa vuoroaan odottaen. Ymmärtävät, ettei mikään riekkuminen auta.
- Eivät riko mitään toisten omaa, koska kaikilla on omat juttunsa. Jos jotain kuitenkin menisi rikki, ymmärtäisivät, että se on vahinko. Meillä ei tehdä kärpäsistä härkäsiä. Jos nyt vaikka yksi vahingossa tiputtaisi lattialle toisen kuulokkeet ja ne menisi rikki, voisi kuulua yksi "Oikeesti!" Ja sitten todettaisiin, että nou hätä, kaupasta saa uusia. Ei maailma tommosiin kaadu.En edes jaksa lukea listaasi läpi, koska jokainen ymmärtää, ettei tuo ollut mikään kattava lista. Minä en ole kärpäsenä kenenkään katossa. Eikä sillä ole väliä oli aihe mikä hyvänsä.
Riitojen taustalla on yleensä voimakkaat tunteet, se on inhimillistä. Esim jos itse kokee syyllisyyttä, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta, kiukkua, vihaa, väsymystä se purkautuu usein meissä tavallisissa kuolevaisissa tavalla, joka aiheuttaa konflikteja. Tai kiireen, stressin ja paineen alla toimiminen. Harvinaista on myös jos kukaan sisaruksista ei ole kertaakaan elämänsä aikana kokenut saavansa jotain vähemmän tai joutuvansa jotain enemmän kuin muut ja hermostunut siitä.
Eikö kukaan teistä ole koskaan syyllistynyt syyttämään muita jostain joka ei ole pitänyt paikkansa? Niin meille muille kuolevaisille käy. Joskus olemme kiireessä lähdössä ja tulee tiuskittua muille "kuka on ottanut mun...?!!" Joskus potkaisee varpaan oveen "Saateri, kuka sen TAAS jätti auki?!?!??!?!"
Mutta riidat ei myöskään tarkoita automaattisesti mitään riehumista. Voihan ne olla passiivis-aggressiivisia. Mökötetäänkö teillä?
Ei mökötetä. Ei vain ole syytä mihinkään tuollaisiin, mitä kuvaat. Enkä itsekään niitä syitä luo. Pienenä näistä neljästä kaksi oli kyllä yksiä tappelupukareita, mutta tehtiin melkoisen iso kasvatustyö monenkin tahon kanssa ja toki kasvoi varmasti muutenkin järkeä päähän. Tuloksena mukavat rauhalliset teinit. Ja nyt on tosiaan neljä rauhallista. Ei meillä syytellä muita, jos itseä jokin oma juttu tai väsymys harmittaa. Tai eipä noilla ole väsymystäkään juuri koskaan. Ei ole arkea niin tiukalle vedetty. Patistelen lempeästi nukkumaan, jos tarvii. Lapset tietää, miten paljon ikäisensä pitäisi saada unta ja ollaan siitäkin juteltu, miten koulussa sitten jaksaa paremmin, kun saa sen 9h unta. Kaikki arvopohja ja keskustelutyyli on toki luotu jo pienestä pitäen. Jos ei ole, niin ymmärrettävää, että teinille on vähän vaikeampi luoda uusia tapoja ja arvoja.
Jos teillä todella sujuu kaikki noin oppikirjamaisen täydellisesti ja lapsetkin ovat todella vain tyytyväisiä ja onnellisia sinun mahtavan ja lempeän kasvatuksesi ansiosta, niin ei voi muuta sanoa kuin onnea!
Minä ja lapseni emme tuohon täydellisyyteen tule kyllä varmasti pystymään, vaikka toki siihen pyritään.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Meillä riitti konflikteja lähes jokaiselle päivälle. Vanhemmat riitelevät todella paljon keskenään. Sitten kun isä kuoli, alkoi äiti riitelemään lasten kanssa.
Välillä muisti sanoa, että sitä täytyy tuulettaa tunteita. Se on hyväksi ja puhdistaa ilmaa.Syy riitoihin oli aina kaikissa muissa. Muut eivät osanneet toimia niinkuin äiti toivoi. Ei hän niitä toiveitaan ääneen sanonut. Huusi ja raivosi vaan kun emne osanneet olla toiveidensa mukaisesti.
Se oli hirveän raskastar. En vieläkään siedä konflikteja enkä huutamista, vaikka olen jo keski-ikäinen. Ne saavat aikaan vain pakokauhua.
Mikään ääripää ei ole hyvä.
Mutta jos saan toivoa, toivoisin lapsilleni ehdottomasti puolisoiksi sellaisia, jotka ymmärtävät riidat osaksi elämää (siis silloin tällöin) ja ovat oppineet rakentavasti ja reilusti käsittelemään asioita.
Ei ainakaan mieluiten näitä "me emme riitele koskaan!"-perheiden jälkeläisiä.
Riidattomuus johtuu siitä, että asiat osataan käsitellä ilman sitä riitaa. Rauhassa yhdessä miettimällä parasta mahdollista kompromissia. Ja se on sinusta huonoa miksi? Koska et itse siihen pysty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia on niin monenlaisia. Viimeisen riidan sain teinityttären kanssa aikaan näin: Tytär käski minun kertoa aikuiselle veljelleen, että hammastahnaa ei kuulu huuhdella pois. Veli oli kuulemma "palikka", eikä kuunnellut siskoaan. Sanoin siihen, että veli on aikuinen ja pesee hampaansa ihan miten tahtoo, ei ole minun, eikä varsinkaan siskon asia. Tytär haukkui molempia idiooteiksi ja kieltäytyi lähtemästä lomareissulle, johon oltiin lähdössä. Menetin malttini, koska vaihtoehtona ei ollut se, että tytär jää kotiin. Tytär piti mykkäkoulua ja minä jouduin matelemaan ja pyytelemään anteeksi, koska muuten maksettu reissu olisi jäänyt kaikilta väliin. No, aika aikaa kutakin. En oikeastaan edes pidä tyttärestäni enää ja tytär vaistoaa sen varmasti.
Hirvittävää vanhemmuutta. Ja kyllä, tyttäresi todellakin tuntee sen, ettei ole toivottu ja ettet pidä hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia on niin monenlaisia. Viimeisen riidan sain teinityttären kanssa aikaan näin: Tytär käski minun kertoa aikuiselle veljelleen, että hammastahnaa ei kuulu huuhdella pois. Veli oli kuulemma "palikka", eikä kuunnellut siskoaan. Sanoin siihen, että veli on aikuinen ja pesee hampaansa ihan miten tahtoo, ei ole minun, eikä varsinkaan siskon asia. Tytär haukkui molempia idiooteiksi ja kieltäytyi lähtemästä lomareissulle, johon oltiin lähdössä. Menetin malttini, koska vaihtoehtona ei ollut se, että tytär jää kotiin. Tytär piti mykkäkoulua ja minä jouduin matelemaan ja pyytelemään anteeksi, koska muuten maksettu reissu olisi jäänyt kaikilta väliin. No, aika aikaa kutakin. En oikeastaan edes pidä tyttärestäni enää ja tytär vaistoaa sen varmasti.
Tyttäresi oli oikeassa. Olen toki opettanut tuon kaikille lapsilleni. Mutta jos en olisi, niin tietenkin kertoisin neuvon ja sen perustelut myös aikuiselle lapselleni. Miksi en haluaisi edelleen, että hänen hampaansa pysyisivät kunnossa? Jos ei ota mun sanomaa vastaan, niin olisi hänen kontollaan, mutta ainakin olisin sanonut. Yksinkertaista taas tämäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin eli sinä olet uhri, kun sillä onkin seurauksia että olet huutoraivonnut lapsellesi. Juuh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Pitäisikö väkisin keksiä jotain ja alkaa yhtäkkiä huutamaan jostain? Sekö on sun ristiriitojen käsittelemistä? Me keskustellaan ja mietitään yhdessä rauhassa parhaita ratkaisuja. Eiköhän se ole paljon parempi.
Juu juu.. Uskoo ken tahtoo.
Itse en usko sekuntiakaan, että yhdessäasuvilla perheenjäsenillä ei ole missään vaiheessa elämää riitoja. Kukaan ei ole koskaan huonolla tuulella ja pura sitä muihin. Kukaan ei koskaan riko/koettele toisen rajoja/luottamusta ja toinen hermostu siihen...
Todella hälyttävää, jos joku sanoo jotain tuollaista. Pitäisin joko täysin todellisuudesta vieraantuneena (määrittelee riidan eri tavalla kuin ihmiset yleensä), tai sitten lapset pelkäävät näyttää tunteitaan. Ei ole luottamusta siihen, että vanhempi kykenee ottamaan vastaan.
Ja varhaiskasvatuksessa puhutaan tästä ilmiöstä: uskaltaako lapsi kapinoida, osoittaa mieltään.
No, olen tässä pyydellyt esimerkkejä, mistä teinien PITÄISI riehua, mutta eipä ole tullut.
Taidat elää tosiaan omassa kuplassasi. Ihan mistä tahansa saa riidan aikaan. Raha, kotiintuloajat, kodin säännöt (esim seurustelukumppaneiden tai kavereiden vierailu, kotitöiden määrä, niiden hoitamisen puutteet tai laiminlyönti), kouluasioiden hoitaminen, kylppärivuorot, joku rikkoo vahingossa toisen omaa.... rajat somen käytössä... rajojen asettaminen ihan missä vaan asiassa. Erimielisyydet millä tavalla hoidetaan yhteinen huolenaihe X...
Mitä kaikkea tähän nyt pitäisi luetella? Kaikilla on omat haasteensa.
Se että joku esittää niin typerää, ettei muka edes keksi mistä kotona voi riitaa teinien kanssa tulla, menee jo totaalisen överiksi.
Olisit edes osoittanut hitusen näkökulmanottokykyä alusta lähtien ymmärtämällä meitä muita poloisia, joille tulee joskus kotona riitojakin, niin joku olisi sun ylivertaisiin keskustelutaitoihin uskoakin.
Tässä:
- Raha: kaikki suht ok, ymmärtävät, ettei voi saada kuuta taivaalta. Nuorinta harmitti, ettei hänellä ole vielä rahaa läppäriin, mutta säästää nyt rauhassa ja rippilahjaksi tuleva raha varmasti auttaa. Juteltiin, ettei isommillakaan vielä seiskalla ollut peliläppäreitä. Lapsi ymmärtää.
- Häntä harmitti myös, ettei saa eksoottista lemmikkiä. Selviteltiin niiden hoitoa ja kustannuksia ja todettiin porukalla, ettei hyvä idea. Lapsi tirautti pari kyyneltä. Minä lohdutin ja sanoin, että aikuisena saa sitten kukin ihan mitä tahtoo.
- Kaverit saavat tulla koska vaan, kumppanitkin, jos niitä olisi.
- Kotityöt eivät kuormita liikaa. En sysää lapsille kaikkea. Se vähä, mitä on, tekevät kyllä. Joskus saa muistuttaa useammin, mutta ihan vain kysymällä "mites se tiskikone". Ei syytä hermostua.
- Koulun tärkeyttä on painotettu aina. Se hoituu ongelmitta. Autan, jos läksyissä tarvii apua.
- Kylppäriin menee kukin vuorollaan. Joskus istuvat sohvalla omaa vuoroaan odottaen. Ymmärtävät, ettei mikään riekkuminen auta.
- Eivät riko mitään toisten omaa, koska kaikilla on omat juttunsa. Jos jotain kuitenkin menisi rikki, ymmärtäisivät, että se on vahinko. Meillä ei tehdä kärpäsistä härkäsiä. Jos nyt vaikka yksi vahingossa tiputtaisi lattialle toisen kuulokkeet ja ne menisi rikki, voisi kuulua yksi "Oikeesti!" Ja sitten todettaisiin, että nou hätä, kaupasta saa uusia. Ei maailma tommosiin kaadu.En edes jaksa lukea listaasi läpi, koska jokainen ymmärtää, ettei tuo ollut mikään kattava lista. Minä en ole kärpäsenä kenenkään katossa. Eikä sillä ole väliä oli aihe mikä hyvänsä.
Riitojen taustalla on yleensä voimakkaat tunteet, se on inhimillistä. Esim jos itse kokee syyllisyyttä, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta, kiukkua, vihaa, väsymystä se purkautuu usein meissä tavallisissa kuolevaisissa tavalla, joka aiheuttaa konflikteja. Tai kiireen, stressin ja paineen alla toimiminen. Harvinaista on myös jos kukaan sisaruksista ei ole kertaakaan elämänsä aikana kokenut saavansa jotain vähemmän tai joutuvansa jotain enemmän kuin muut ja hermostunut siitä.
Eikö kukaan teistä ole koskaan syyllistynyt syyttämään muita jostain joka ei ole pitänyt paikkansa? Niin meille muille kuolevaisille käy. Joskus olemme kiireessä lähdössä ja tulee tiuskittua muille "kuka on ottanut mun...?!!" Joskus potkaisee varpaan oveen "Saateri, kuka sen TAAS jätti auki?!?!??!?!"
Mutta riidat ei myöskään tarkoita automaattisesti mitään riehumista. Voihan ne olla passiivis-aggressiivisia. Mökötetäänkö teillä?
Ei mökötetä. Ei vain ole syytä mihinkään tuollaisiin, mitä kuvaat. Enkä itsekään niitä syitä luo. Pienenä näistä neljästä kaksi oli kyllä yksiä tappelupukareita, mutta tehtiin melkoisen iso kasvatustyö monenkin tahon kanssa ja toki kasvoi varmasti muutenkin järkeä päähän. Tuloksena mukavat rauhalliset teinit. Ja nyt on tosiaan neljä rauhallista. Ei meillä syytellä muita, jos itseä jokin oma juttu tai väsymys harmittaa. Tai eipä noilla ole väsymystäkään juuri koskaan. Ei ole arkea niin tiukalle vedetty. Patistelen lempeästi nukkumaan, jos tarvii. Lapset tietää, miten paljon ikäisensä pitäisi saada unta ja ollaan siitäkin juteltu, miten koulussa sitten jaksaa paremmin, kun saa sen 9h unta. Kaikki arvopohja ja keskustelutyyli on toki luotu jo pienestä pitäen. Jos ei ole, niin ymmärrettävää, että teinille on vähän vaikeampi luoda uusia tapoja ja arvoja.
Jos teillä todella sujuu kaikki noin oppikirjamaisen täydellisesti ja lapsetkin ovat todella vain tyytyväisiä ja onnellisia sinun mahtavan ja lempeän kasvatuksesi ansiosta, niin ei voi muuta sanoa kuin onnea!
Minä ja lapseni emme tuohon täydellisyyteen tule kyllä varmasti pystymään, vaikka toki siihen pyritään.
-Eri
Sama täällä. Varsinkin kun tuokin on uusioperhe! Niissä yleensä aina on jotain ylimääräistä yhteensovitettavaa verrattuna ydinperheeseen..
Ja sitten on varmaan oletettavaa, että niitä konflikteja ei synny muuallakaan? Eli kaverisuhteissa ei ole riitoja ja parisuhteetkin sujuvat riidattomasti! Ja niin ikään työpaikallakaan.
Mahtavaahan sellainen olisi.
Vierailija kirjoitti:
Outoja kommentteja, kun aikuisen huonolle käytökselle löytyy muka HYVÄ PERUSTE. Ei. Aikuisem huonolle käytökselle ei ole koskaan perusteltua syytä. Kukaan tai mikään ulkopuolinen ei ole vastuussa sinun käytöksestäsi. Sinä ihan itse päätät, mitä sanot ja miten toimit. Olette aika kamalia ihmisiä, jos koette, että on ihan normaalia ja perusteltua vetää kilareita.
Kilarit eivät ole ok, mutta ei ole myöskään ok tyttäreltä ajaa eron takia lujilla ole äitiään niin pahasti nurkkaan, että äiti murtuu. Sen sijaan että tytär katsoisi peiliin ja miettisi, miksi äiti sai niin hirveät kilarit, hän päättää uhriutua ja käyttää äidin romahdusta tätä vastaan. Minusta tässä ei ole todellakaan hyvää perustettä tyttärenkään käytökselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia on niin monenlaisia. Viimeisen riidan sain teinityttären kanssa aikaan näin: Tytär käski minun kertoa aikuiselle veljelleen, että hammastahnaa ei kuulu huuhdella pois. Veli oli kuulemma "palikka", eikä kuunnellut siskoaan. Sanoin siihen, että veli on aikuinen ja pesee hampaansa ihan miten tahtoo, ei ole minun, eikä varsinkaan siskon asia. Tytär haukkui molempia idiooteiksi ja kieltäytyi lähtemästä lomareissulle, johon oltiin lähdössä. Menetin malttini, koska vaihtoehtona ei ollut se, että tytär jää kotiin. Tytär piti mykkäkoulua ja minä jouduin matelemaan ja pyytelemään anteeksi, koska muuten maksettu reissu olisi jäänyt kaikilta väliin. No, aika aikaa kutakin. En oikeastaan edes pidä tyttärestäni enää ja tytär vaistoaa sen varmasti.
Hirvittävää vanhemmuutta. Ja kyllä, tyttäresi todellakin tuntee sen, ettei ole toivottu ja ettet pidä hänestä.
Ei oikeastaan edes kiinnosta enää, oikeastaan yhtään mikään. En voi paljonkaan sille, että en pidä tyttärestäni. Ehkä hänellä on persoonallisuushäiriö, ehkä minullakin on. En jaksa enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon tilanteeseen edes päästään? Mulla on neljä teiniä (tai vanhin nyt jo 20), olen eronnut ja yksin heitä kasvatellut viime vuodet, koskaan ei ole mitään riitoja lasten kanssa. Mistä te riitelette?
Arvaas mitä? Tuo ei ole mikään ylpeyden aihe. Jos yksikään sun neljästä lapsestasi ei kanssasi KOSKAAN ota yhteen, riitele, niin sen täytyy kertoa siitä, miten sinä vanhempana heitä kohtaan toimit.
Tunnen tuollaisen perheen. Äiti yh, useita lapsia, nyt n. 50 v. Eivät vieläkään ole oppineet toimimaan konfliktitilanteissa, kun eivät kotona sitä opetelleet. Edelleen ristiriidat ovat elämässä hirveä uhka. Asioiden käsittely aikuismaisesti on mahdotonta.
Pitäisikö väkisin keksiä jotain ja alkaa yhtäkkiä huutamaan jostain? Sekö on sun ristiriitojen käsittelemistä? Me keskustellaan ja mietitään yhdessä rauhassa parhaita ratkaisuja. Eiköhän se ole paljon parempi.
Juu juu.. Uskoo ken tahtoo.
Itse en usko sekuntiakaan, että yhdessäasuvilla perheenjäsenillä ei ole missään vaiheessa elämää riitoja. Kukaan ei ole koskaan huonolla tuulella ja pura sitä muihin. Kukaan ei koskaan riko/koettele toisen rajoja/luottamusta ja toinen hermostu siihen...
Todella hälyttävää, jos joku sanoo jotain tuollaista. Pitäisin joko täysin todellisuudesta vieraantuneena (määrittelee riidan eri tavalla kuin ihmiset yleensä), tai sitten lapset pelkäävät näyttää tunteitaan. Ei ole luottamusta siihen, että vanhempi kykenee ottamaan vastaan.
Ja varhaiskasvatuksessa puhutaan tästä ilmiöstä: uskaltaako lapsi kapinoida, osoittaa mieltään.
No, olen tässä pyydellyt esimerkkejä, mistä teinien PITÄISI riehua, mutta eipä ole tullut.
Taidat elää tosiaan omassa kuplassasi. Ihan mistä tahansa saa riidan aikaan. Raha, kotiintuloajat, kodin säännöt (esim seurustelukumppaneiden tai kavereiden vierailu, kotitöiden määrä, niiden hoitamisen puutteet tai laiminlyönti), kouluasioiden hoitaminen, kylppärivuorot, joku rikkoo vahingossa toisen omaa.... rajat somen käytössä... rajojen asettaminen ihan missä vaan asiassa. Erimielisyydet millä tavalla hoidetaan yhteinen huolenaihe X...
Mitä kaikkea tähän nyt pitäisi luetella? Kaikilla on omat haasteensa.
Se että joku esittää niin typerää, ettei muka edes keksi mistä kotona voi riitaa teinien kanssa tulla, menee jo totaalisen överiksi.
Olisit edes osoittanut hitusen näkökulmanottokykyä alusta lähtien ymmärtämällä meitä muita poloisia, joille tulee joskus kotona riitojakin, niin joku olisi sun ylivertaisiin keskustelutaitoihin uskoakin.
Tässä:
- Raha: kaikki suht ok, ymmärtävät, ettei voi saada kuuta taivaalta. Nuorinta harmitti, ettei hänellä ole vielä rahaa läppäriin, mutta säästää nyt rauhassa ja rippilahjaksi tuleva raha varmasti auttaa. Juteltiin, ettei isommillakaan vielä seiskalla ollut peliläppäreitä. Lapsi ymmärtää.
- Häntä harmitti myös, ettei saa eksoottista lemmikkiä. Selviteltiin niiden hoitoa ja kustannuksia ja todettiin porukalla, ettei hyvä idea. Lapsi tirautti pari kyyneltä. Minä lohdutin ja sanoin, että aikuisena saa sitten kukin ihan mitä tahtoo.
- Kaverit saavat tulla koska vaan, kumppanitkin, jos niitä olisi.
- Kotityöt eivät kuormita liikaa. En sysää lapsille kaikkea. Se vähä, mitä on, tekevät kyllä. Joskus saa muistuttaa useammin, mutta ihan vain kysymällä "mites se tiskikone". Ei syytä hermostua.
- Koulun tärkeyttä on painotettu aina. Se hoituu ongelmitta. Autan, jos läksyissä tarvii apua.
- Kylppäriin menee kukin vuorollaan. Joskus istuvat sohvalla omaa vuoroaan odottaen. Ymmärtävät, ettei mikään riekkuminen auta.
- Eivät riko mitään toisten omaa, koska kaikilla on omat juttunsa. Jos jotain kuitenkin menisi rikki, ymmärtäisivät, että se on vahinko. Meillä ei tehdä kärpäsistä härkäsiä. Jos nyt vaikka yksi vahingossa tiputtaisi lattialle toisen kuulokkeet ja ne menisi rikki, voisi kuulua yksi "Oikeesti!" Ja sitten todettaisiin, että nou hätä, kaupasta saa uusia. Ei maailma tommosiin kaadu.En edes jaksa lukea listaasi läpi, koska jokainen ymmärtää, ettei tuo ollut mikään kattava lista. Minä en ole kärpäsenä kenenkään katossa. Eikä sillä ole väliä oli aihe mikä hyvänsä.
Riitojen taustalla on yleensä voimakkaat tunteet, se on inhimillistä. Esim jos itse kokee syyllisyyttä, kateutta, mustasukkaisuutta, pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta, kiukkua, vihaa, väsymystä se purkautuu usein meissä tavallisissa kuolevaisissa tavalla, joka aiheuttaa konflikteja. Tai kiireen, stressin ja paineen alla toimiminen. Harvinaista on myös jos kukaan sisaruksista ei ole kertaakaan elämänsä aikana kokenut saavansa jotain vähemmän tai joutuvansa jotain enemmän kuin muut ja hermostunut siitä.
Eikö kukaan teistä ole koskaan syyllistynyt syyttämään muita jostain joka ei ole pitänyt paikkansa? Niin meille muille kuolevaisille käy. Joskus olemme kiireessä lähdössä ja tulee tiuskittua muille "kuka on ottanut mun...?!!" Joskus potkaisee varpaan oveen "Saateri, kuka sen TAAS jätti auki?!?!??!?!"
Mutta riidat ei myöskään tarkoita automaattisesti mitään riehumista. Voihan ne olla passiivis-aggressiivisia. Mökötetäänkö teillä?
Ei mökötetä. Ei vain ole syytä mihinkään tuollaisiin, mitä kuvaat. Enkä itsekään niitä syitä luo. Pienenä näistä neljästä kaksi oli kyllä yksiä tappelupukareita, mutta tehtiin melkoisen iso kasvatustyö monenkin tahon kanssa ja toki kasvoi varmasti muutenkin järkeä päähän. Tuloksena mukavat rauhalliset teinit. Ja nyt on tosiaan neljä rauhallista. Ei meillä syytellä muita, jos itseä jokin oma juttu tai väsymys harmittaa. Tai eipä noilla ole väsymystäkään juuri koskaan. Ei ole arkea niin tiukalle vedetty. Patistelen lempeästi nukkumaan, jos tarvii. Lapset tietää, miten paljon ikäisensä pitäisi saada unta ja ollaan siitäkin juteltu, miten koulussa sitten jaksaa paremmin, kun saa sen 9h unta. Kaikki arvopohja ja keskustelutyyli on toki luotu jo pienestä pitäen. Jos ei ole, niin ymmärrettävää, että teinille on vähän vaikeampi luoda uusia tapoja ja arvoja.
Jos teillä todella sujuu kaikki noin oppikirjamaisen täydellisesti ja lapsetkin ovat todella vain tyytyväisiä ja onnellisia sinun mahtavan ja lempeän kasvatuksesi ansiosta, niin ei voi muuta sanoa kuin onnea!
Minä ja lapseni emme tuohon täydellisyyteen tule kyllä varmasti pystymään, vaikka toki siihen pyritään.
-EriSama täällä. Varsinkin kun tuokin on uusioperhe! Niissä yleensä aina on jotain ylimääräistä yhteensovitettavaa verrattuna ydinperheeseen..
Ja sitten on varmaan oletettavaa, että niitä konflikteja ei synny muuallakaan? Eli kaverisuhteissa ei ole riitoja ja parisuhteetkin sujuvat riidattomasti! Ja niin ikään työpaikallakaan.
Mahtavaahan sellainen olisi.
Mahtavaa se onkin. Kiitos. Ja ei olla mikään uusioperhe, mistä niin päättelit? Lasten kanssa yksin asun. Pitkäaikainen miesystävä toisessa osoitteessa, kun ei kumpaakaan kiinnosta näiden laumojen yhdistäminen. Eihän siinä mikään kämppäkään riittäisi. Ootellaan, ettå muksut kasvaa ja muuttaa omileen. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja kommentteja, kun aikuisen huonolle käytökselle löytyy muka HYVÄ PERUSTE. Ei. Aikuisem huonolle käytökselle ei ole koskaan perusteltua syytä. Kukaan tai mikään ulkopuolinen ei ole vastuussa sinun käytöksestäsi. Sinä ihan itse päätät, mitä sanot ja miten toimit. Olette aika kamalia ihmisiä, jos koette, että on ihan normaalia ja perusteltua vetää kilareita.
Kilarit eivät ole ok, mutta ei ole myöskään ok tyttäreltä ajaa eron takia lujilla ole äitiään niin pahasti nurkkaan, että äiti murtuu. Sen sijaan että tytär katsoisi peiliin ja miettisi, miksi äiti sai niin hirveät kilarit, hän päättää uhriutua ja käyttää äidin romahdusta tätä vastaan. Minusta tässä ei ole todellakaan hyvää perustettä tyttärenkään käytökselle.
Vanhemmille on oikeutettua 4 vuoden huutoriidat kotona joihin liittynyt vieläpä kolmas tekijä, eli isän uusi naisystävä? Älä vaadi lapselta sellaista käytöstä mihin vanhempi ei itsekään kykene.
Pätee aikuiseen