Olen katsonut tässä joitain Supernanny-jaksoja ja mietin että onko tämä kurittomuus/kädettömyys lasten kanssa uusi ilmiö?

Vierailija kirjoitti:

r

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Aivan! Päivällä ulkona, hyvä ruoka, leikkiä, sun muuta. Illalla hyvissä ajoin rauhallisiin leikkeihin, iltapala, pisut, pesut ja sänkyyn, sinne "sammui".

Ei hän "ehtinyt" katselemaan telkkaria, oli niin paljon muuta mielenkiintoista. On jo aikuinen, eikä juurikaan katso telkkaria, mitä nyt suoratoistosta joskus. Ei ole aikaa turhuuteen. Lapsella pitää olla mielenkiintoista puuhaa, ettei tartte komennella eikä estellä jotavista.

Kuten tuolla jo todettiin: Vanhemmat! Läsnäolo. Yhdessä tekeminen. Rauhoittuminen. Läheisyys.

Lapsilla on hyvin erilaisia luonteita ja temperamentteja. Jos sinun lapsesi oli noin helposti ohjattavissa niin onnittelut. Muilla ei useinkaan ole sama tilanne vaan jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

r

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Aivan! Päivällä ulkona, hyvä ruoka, leikkiä, sun muuta. Illalla hyvissä ajoin rauhallisiin leikkeihin, iltapala, pisut, pesut ja sänkyyn, sinne "sammui".

Ei hän "ehtinyt" katselemaan telkkaria, oli niin paljon muuta mielenkiintoista. On jo aikuinen, eikä juurikaan katso telkkaria, mitä nyt suoratoistosta joskus. Ei ole aikaa turhuuteen. Lapsella pitää olla mielenkiintoista puuhaa, ettei tartte komennella eikä estellä jotavista.

Kuten tuolla jo todettiin: Vanhemmat! Läsnäolo. Yhdessä tekeminen. Rauhoittuminen. Läheisyys.

Lapsilla on hyvin erilaisia luonteita ja temperamentteja. Jos sinun lapsesi oli noin helposti ohjattavissa niin onnittelut. Muilla ei useinkaan ole sama tilanne vaan jotain ihan muuta.

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Kuri on hankala ilmaisu, kun se tarkoittaa selvästi ihmisille eri asioita. Toisille se tarkoittaa aikuisjohtoisuutta, sääntöjä ja arjen struktuuria ja toisille rankaisemiseen pohjaavaa kasvatusta. Lapsen kanssa ei ole hyödyllistä riidellä ja asettua vastapuoliksi, aikuinen tarvitsee sopivasti pelisilmää näissä tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Usein homma kaatuu kuitenkin siihen, kun lapsi sanoo ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatuksessa töissä ja kyllä varmaan viimeisen viiden vuoden sisällä on todella paljon lisääntynyt huoli perheiden elämästä. Ihan lasten puheista kuulee paljon, ettei ole nukkumaanmeno- ja ruutuaikoja. Saavat myös pelata isojen pelejä ja selata youtubea kuinka paljon haluavat. Lapset myös saattavat valittaa, kuinka vanhemmat ovat paljon pois ilmeisesti harrastuksissa.

Älypuhelimet ja aikuisten aikaa vievä harrastaminen näkyy ainakin yhtenä syynä. Tuntuu, että lapset ovat kovin yksin.

Sellainen normaali kasvua turvaava rajaaminen on kadonnut. Lapselle saatetaan kirjaimia yms. opettaa, mutta lapsen kanssa ei olla vuorovaikutuksessa ja esimerkiksi unesta ei nykyään huolehdita samalla tavalla kuin ennen.

Myöskään varhaiskasvatuslaitoksissa ei saa pakottaa lapsia nukkumaan toisin kuin entisajan lastentarhoissa sai. Joten pata kattilaa soimaa...

Pata kattilaa soimaa? Siis jos joku lapsi ei saa nukahtaa/nukkua päiväkodissa niin sehän on ihan puhtaasti vanhempien toive. Siihen nähden sanonta on melko erikoinen.

Jokainen lapsi kyllä sinne nukkariin pakotetaan 30-60min ajaksi. Se on sitten eri asia, saako jäädä nukkumaan sen jälkeen. Ei sitä esimerkiksi 20 vuotta sittenkään annettu nukkua, jos vanhemmat näin toivoivat. Silloin vain vanhemmat eivät sellaisia pääsääntöisesti toivoneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Tietääkseni ei ole mitään tieteellistä tutkimusta siitä että esim.positiivinen pedagogiikka tuottaisi jotenkin paremmin voivia yksilöitä. Vai onko? Toinen mihin olen lähiaikoina tutustunut on kiintymyskeskeinen vanhemmuus mikä vaikuttaa myös hieman hötöltä. Siinähän perusajatus on että vanhempi ei määrää vaan KAIKESTA keskustellaan lapsen kanssa. Sinänsä ihan hyvä että pyritään selvittämään lapsen tunteita ja pääsemään lapsen mielen sisään mutta suomalainen kulttuuri on niin sulkeutunut etten usko tuon toimivan. Perinteinen lasten kasvatus on parasta.

T:entinen varhaiskasvattaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

r

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Aivan! Päivällä ulkona, hyvä ruoka, leikkiä, sun muuta. Illalla hyvissä ajoin rauhallisiin leikkeihin, iltapala, pisut, pesut ja sänkyyn, sinne "sammui".

Ei hän "ehtinyt" katselemaan telkkaria, oli niin paljon muuta mielenkiintoista. On jo aikuinen, eikä juurikaan katso telkkaria, mitä nyt suoratoistosta joskus. Ei ole aikaa turhuuteen. Lapsella pitää olla mielenkiintoista puuhaa, ettei tartte komennella eikä estellä jotavista.

Kuten tuolla jo todettiin: Vanhemmat! Läsnäolo. Yhdessä tekeminen. Rauhoittuminen. Läheisyys.

Lapsilla on hyvin erilaisia luonteita ja temperamentteja. Jos sinun lapsesi oli noin helposti ohjattavissa niin onnittelut. Muilla ei useinkaan ole sama tilanne vaan jotain ihan muuta.

Väittäisin että jos ei lapsella ole mitään dg:a taustalla, ei ole olemassa lasta jota ei voisi kasvattaa oikein jos haluaa/osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Voi äääääääks mikä kommentti!!!!! 😱 Tämän kirjoittaja ei taida ollenkaan olla perillä mitä KURI tarkoittaa, miten se vaikuttaa, miten se on rakkautta ja miten luo turvaa ja pohjaa ihmisen elämälle. KURI ei ole sama asia kuin väkivalta, kuten jotkut (kädettömät pumpulit?) tahtovat sen väkisin ymmärtää. Uskomatonta.

En jaksanut lukea kuin pari sivua viestejä, joten tämä on jo saattanut tulla esille. Itse olen 80-luvulla syntynyt ja olen kahdesta lapsesta se nuorempi. Ei minulla ollut äidiksi tullessani mitään käsitystä vauvoista tai lapsista, veljellä ei ollut eikä vieläkään ole lapsia. Kun parikymppisenä pitää vauvaa ensimmäistä kertaa elämässään sylissä eikä ole mitään kokemusta lapsista, kuin se että on ollut itse joskus sellainen, niin melkoista hakuammuntaa se kaikki on. Oma äitini oli ns vapaakasvattaja ja olin itse "hankala lapsi".

Eli. Monellakaan ei ole kokemusta lapsiperhearjesta, perheet ovat aina vaan pienempiä. Tullaan 1-2 lapsisista perheistä ja itsekin hankitaan vain pari lasta.

Kokemuksen puute ja informaatiotulva yhdistettynä, helposti tulee tehtyä vääriä päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kuin pari sivua viestejä, joten tämä on jo saattanut tulla esille. Itse olen 80-luvulla syntynyt ja olen kahdesta lapsesta se nuorempi. Ei minulla ollut äidiksi tullessani mitään käsitystä vauvoista tai lapsista, veljellä ei ollut eikä vieläkään ole lapsia. Kun parikymppisenä pitää vauvaa ensimmäistä kertaa elämässään sylissä eikä ole mitään kokemusta lapsista, kuin se että on ollut itse joskus sellainen, niin melkoista hakuammuntaa se kaikki on. Oma äitini oli ns vapaakasvattaja ja olin itse "hankala lapsi".

Eli. Monellakaan ei ole kokemusta lapsiperhearjesta, perheet ovat aina vaan pienempiä. Tullaan 1-2 lapsisista perheistä ja itsekin hankitaan vain pari lasta.

Kokemuksen puute ja informaatiotulva yhdistettynä, helposti tulee tehtyä vääriä päätöksiä.

Itselläni on tästä samasta ilmiöstä kokemukset, jotka on kahdella tavalla päinvastaiset. Eli olin se kasvatettava lapsi, jota äiti ei tiennyt miten kasvattaa, ja kasvatus oli sen takia tiukkaa eikä vapaata.

Äiti oli 19, kun sai kaksoset joista minä olin toinen, ja joutui kasvattamaan meidät yksin. Koska äiti oli ollut ainoa lapsi ja kasvanut kotona ennen kuin meni kouluun, hän oli aika neuvottomana sen kanssa mitä tehdä, ja päätyi ikään kuin kopioimaan niitä toimintatapoja joita omat vanhempansa olivat käyttäneet. Heidän kasvatuksensa oli ollut tosi vanhanaikaista, eli paljon sääntöjä ja rajoja, joista ei lapsen kanssa kauheasti neuvoteltu. Ja jos niitä rikkoi, niin huutoa, tukasta repimistä, nurkkaan häpeämään laittamista, tai koivunoksalla pakaroille vetelemistä oli luvassa.

Kaikki muistot lapsuudesta ei tämän seurauksena ole ollenkaan kivoja tai sellaisia mitä voisi vieläkään naureskellen muistella. Mutta olemme molemmat antaneet anteeksi äidille, koska olemme nyt viimeistään aikuisina ymmärtäneet, miten hän teki parhaansa. Hän ei siis ikinä ollut ollenkaan se sellainen kylmä hirviöäiti jollaisista täällä on ollut pitkiä ketjuja. Ja onneksi onnettomuudessa me olimme sen verran villejä ja iloisia lapsia, että emme menneet "rikki" kokemuksista joista joku persoonallisuudeltaan toisenlainen lapsi olisi ihan hyvin voinut mennä. Ei tee mieli väittää niin kuin tässä ketjussa jotkut ovat väittäneet, että jos en itse ole traumatisoitunut jostain asiasta X niin kukaan muukaan ei muka voi olla.

Tämä meidän lapsuus oli ysärillä, jolloin ei ollut vielä nykyisen kaltaista nettiäkään josta kysyä neuvoja, ei ollut googlattavia kasvatusohjeita eikä ollut tällaisia palstoja joilla keskustella. Nyt asiat on sentään siinä suhteessa paremmin, että vaikka näissä keskusteluissa on paljon möykkäämistä ja omien mielipiteiden julistamista ainoina oikeina (se on tuon mainitun "informaatiotulvan" pahin puoli), niin on myös ihan aitoa halua pohtia yhdessä asioita ja auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Kuri on hankala ilmaisu, kun se tarkoittaa selvästi ihmisille eri asioita. Toisille se tarkoittaa aikuisjohtoisuutta, sääntöjä ja arjen struktuuria ja toisille rankaisemiseen pohjaavaa kasvatusta. Lapsen kanssa ei ole hyödyllistä riidellä ja asettua vastapuoliksi, aikuinen tarvitsee sopivasti pelisilmää näissä tilanteissa.

Erittäin hyvä huomio. Juuri näinhän asia on.

Varmaan kurin ja kurittamisen välinen yhteys on kuria kauhistelevilla monesti liian voimakkaana mielessä. Kuri-sana on ilmeisesti samaa juurta kuin kuru, eli kapea laakso tai rotko (jonka pohjalla kuitenkin pystyy kulkemaan). Eli sen voi ajatella mielikuvana ikään kuin käytäväksi, jonka reunoja lapsi ei saa ylittää, mutta jota pitkin hän saa sinänsä mennä ihan minne haluaa. (Sen sijaan että ajattelisi esim. että kurissa on kyse siitä, että lapsi itkuisena anelee "äiti älä lyö enää".)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Kuri on hankala ilmaisu, kun se tarkoittaa selvästi ihmisille eri asioita. Toisille se tarkoittaa aikuisjohtoisuutta, sääntöjä ja arjen struktuuria ja toisille rankaisemiseen pohjaavaa kasvatusta. Lapsen kanssa ei ole hyödyllistä riidellä ja asettua vastapuoliksi, aikuinen tarvitsee sopivasti pelisilmää näissä tilanteissa.

Erittäin hyvä huomio. Juuri näinhän asia on.

Varmaan kurin ja kurittamisen välinen yhteys on kuria kauhistelevilla monesti liian voimakkaana mielessä. Kuri-sana on ilmeisesti samaa juurta kuin kuru, eli kapea laakso tai rotko (jonka pohjalla kuitenkin pystyy kulkemaan). Eli sen voi ajatella mielikuvana ikään kuin käytäväksi, jonka reunoja lapsi ei saa ylittää, mutta jota pitkin hän saa sinänsä mennä ihan minne haluaa. (Sen sijaan että ajattelisi esim. että kurissa on kyse siitä, että lapsi itkuisena anelee "äiti älä lyö enää".)

Lapsi voi myös itkuisena anella, että äiti päästä pois jäähyltä. Nämä ovat negatiivisia lapsuuskokemuksia jotka usein lyövät kiilaa vanhemman ja lapsen välille vielä aikuisiässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Aikuisen huutaminen on aina merkki siitä, että tilanne on aikuiselle itselleen liian vaativa ja hänen hermonsa menee. Silloin kannattaa olla itselleen myötätuntoinen ja miettiä mikä asiassa oikeastaan hermostuttaa ja miettiä miten pystyisi helpottamaan omaa tilannettaan ja miten jaksaisi seuraavalla kerralla tilanteessa paremmin lapsen kanssa. Jaksavana ja rauhallisena lapsen kanssa toimiminen sujuu paljon paremmin.

Keskeistä on ymmärtää, että haastavakaan lapsi ei hyödy kurista mitään. Kuri ei opeta lapselle mitään sellaista taitoa josta olisi apua arjen hallinnassa. Sen sijaan kuri luo epäluottamusta lapsen ja vanhemman välille, kun kuria pitävästä vanhemmasta ja lapsesta tulee "kamppailun" vastapuolia.

Tietääkseni ei ole mitään tieteellistä tutkimusta siitä että esim.positiivinen pedagogiikka tuottaisi jotenkin paremmin voivia yksilöitä. Vai onko? Toinen mihin olen lähiaikoina tutustunut on kiintymyskeskeinen vanhemmuus mikä vaikuttaa myös hieman hötöltä. Siinähän perusajatus on että vanhempi ei määrää vaan KAIKESTA keskustellaan lapsen kanssa. Sinänsä ihan hyvä että pyritään selvittämään lapsen tunteita ja pääsemään lapsen mielen sisään mutta suomalainen kulttuuri on niin sulkeutunut etten usko tuon toimivan. Perinteinen lasten kasvatus on parasta.

T:entinen varhaiskasvattaja

Olen itse käsittänyt kiintymysvanhemmuuden sellaiseksi, että lapsen tarpeet mietitään ikätasoisesti ja lapselle halutaan taata turvallinen kiintymyssuhde. Mikä useimmille tarkoittanee sitä, että vauvan itkuun vastataan, lasta ei viedä kohtuuttoman nuorella iällä viikonlopuksi mummolaan, imetys, perhepeti yms. Ja sitten tuo positiivinen kasvatus on mielestäni sitä loputonta keskustelua ja neuvottelua.

Mielestäni tavallinen hyvä vanhemmuus on sitä, että halutaan tietää mitä lapselle kuuluu ja miltä hänestä tuntuu. Mitä pienempi lapsi sen nopeammin vastataan tarpeisiin. Kasvaessa lapsen odotusaikaa pidennetään ja hiljalleen lapsi oppiikin, että hänen tarpeisiin ei vastata ensimmäisenä vaan sen, jonka tarve on akuutein. Lapsi oppii, että on oikeus ilmaista mielipiteensä , mutta myös sen, että aina sillä omalla mielipiteellä ei ole asiaan minkäänlaista vaikutusta.

Vanhemman tulee kantaa vastuu lapsesta ja lapselle tulee myös opettaa, mitä hän voi päättää oman ikätasonsa puolesta. Esimerkiksi vielä koululainenkaan ei voi päättää omaa nukkumaanmenoaikaa tai sitä, tekeekö läksyt vai ei. Aikuinen tietää näissä paremmin. Nykyään myös aivan liian monet vanhemmat toivottavat lapselleen, että nämä ovat ryhmänsä/luokkansa fiksuimpia. Lapsi sitten oikeasti kuvittelee, voivansa päättää kaikesta eikä opi tekemään töitä asioiden eteen. No tämä on ihan loputon suo. Tosiasiassahan monille 80-90-luvun lasten perustarpeille on oltu niin välinpitämättömiä, että vetävät tätä päinvastaista linjaa lasten kanssa. Kultainen keskitie, kenties joku sukupolvi sen löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Usein homma kaatuu kuitenkin siihen, kun lapsi sanoo ei.

Mitä tarkoitat? Lapset sanovat useinkin ei ja osa saattaa olla hyvin omaehtoisia. Mikään ei kaadu siihen, että sanotaan ei. Se lapsen ei ei ole merkki siitä, että nyt tiputetaan hanskat tiskiin. Vanhempana voi tarvita hyvinkin vahvaa kykyä ymmärtää lapsen ja omaa mieltä ja se kyky auttaa miettimään kussakin tilanteessa miten lapsen kanssa kannattaa toimia. Lapsen ei tarvitse olla robotti, joka aina tekee mukisematta mitä sanotaan, mutta arjessa on monia asioita joiden tarvitsee silti sujua. Osassa kunnissa on saatavilla matalalla kynnyksellä näyttöön perustuvia hoito-ohjelmia, joista saa ihan käytännön keinoja tilanteisiin, joissa lapsen käytös on haastavaa. Niitä voi kysyä neuvolasta/perheneuvolasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Usein homma kaatuu kuitenkin siihen, kun lapsi sanoo ei.

Mitä tarkoitat? Lapset sanovat useinkin ei ja osa saattaa olla hyvin omaehtoisia. Mikään ei kaadu siihen, että sanotaan ei. Se lapsen ei ei ole merkki siitä, että nyt tiputetaan hanskat tiskiin. Vanhempana voi tarvita hyvinkin vahvaa kykyä ymmärtää lapsen ja omaa mieltä ja se kyky auttaa miettimään kussakin tilanteessa miten lapsen kanssa kannattaa toimia. Lapsen ei tarvitse olla robotti, joka aina tekee mukisematta mitä sanotaan, mutta arjessa on monia asioita joiden tarvitsee silti sujua. Osassa kunnissa on saatavilla matalalla kynnyksellä näyttöön perustuvia hoito-ohjelmia, joista saa ihan käytännön keinoja tilanteisiin, joissa lapsen käytös on haastavaa. Niitä voi kysyä neuvolasta/perheneuvolasta.

Näitä hoito-ohjelmia laativat henkilöt jotka eivät hyväksy perinteistä kasvatusta. Koska hoito-ohjelmat on suunniteltu vaihtoehdoksi perinteiselle kasvatukselle, niin niihin sisältyy vain lapsen tukemista eikä siis pakottamista tai rankaisemista. Kovapäisen lapsen on ihan liian helppo olla välittämättä siitä, että häntä yritetään tukea, ja jatkaa haitallista käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti haastavat lapset tarvitsevat hyvin vahvaa aikuisjohtoisuutta, vanhemman läsnäoloa, myönteistä vuorovaikutusta, selkeää kommunikointia, päivärytmiä, ennakointia (ehkä jopa ajastinta ja kuvallista päivärytmiä), aikuiselta pitkää pinnaa ja arjen struktuureita. Helposti ohjattavien lasten kanssa arki saattaa sujua rennomminkin.

Usein homma kaatuu kuitenkin siihen, kun lapsi sanoo ei.

Mitä tarkoitat? Lapset sanovat useinkin ei ja osa saattaa olla hyvin omaehtoisia. Mikään ei kaadu siihen, että sanotaan ei. Se lapsen ei ei ole merkki siitä, että nyt tiputetaan hanskat tiskiin. Vanhempana voi tarvita hyvinkin vahvaa kykyä ymmärtää lapsen ja omaa mieltä ja se kyky auttaa miettimään kussakin tilanteessa miten lapsen kanssa kannattaa toimia. Lapsen ei tarvitse olla robotti, joka aina tekee mukisematta mitä sanotaan, mutta arjessa on monia asioita joiden tarvitsee silti sujua. Osassa kunnissa on saatavilla matalalla kynnyksellä näyttöön perustuvia hoito-ohjelmia, joista saa ihan käytännön keinoja tilanteisiin, joissa lapsen käytös on haastavaa. Niitä voi kysyä neuvolasta/perheneuvolasta.

👍🏻

Mä en oikein ymmärrä vanhempia jotka marisevat että kun lapsi ei tottele, ei mene nukkumaan, ei lopeta pelaamista jne....Koska syy löytyy poikkeuksetta peilistä (edelleen lapset joilla joku dg rajataan ulkopuolelle). Osa tajuaa ja myöntää, suorittaja-/minäolentäydellinen-vanhemmat laittavat syyn lapsen niskoille.

Varmaan taas monella aika kullannut muistot. Omakin äiti jaksanut aina päivitellä kuinka nykyvanhemmat (myös minä) ei osaa kasvattaa lapsia ja kuinka hänellä taas ei ollut mitään kasvatusvaikeuksia ja kaikki oli helppoa.

No kukapa sitä nyt haluaisikaan muistella niitä uhmaikiä ja muita kiukutteluita kun kasvatuksestahan ne on kiinni..

Ennen lapset olivat ulkona koko päivän ja purkivat siellä energiansa ja nukahtivat illalla hyvin, koska olivat uupuneita.

Suurin ympäristöteko on jättää tekemättä lapsia. Huomannut kanssa lähipiirissä lasten kuriton käyttäytyminen ja vanhemmille sekä muille ihmisille haistattelut tuntuu olevan arkipäivää, sekä se tauoton kirkuminen ilman mitään syytä!