Olen katsonut tässä joitain Supernanny-jaksoja ja mietin että onko tämä kurittomuus/kädettömyys lasten kanssa uusi ilmiö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltakeskusteluksiko tämä nyt sitten menikin.

Perinteinen kasvatus rakentui väkivallalle. Joko fyysiselle väkivallalle (piiska, tukistukset ym.) tai psyykkiselle väkivallalle kuten eristämiselle (jäähy, aresti ym.) tai alistamiselle, huutamiselle ja ehdottoman tottelun vaatimiselle.

En ole koskaan kuullut, että joku kasvatus perustuisi puhtaasti yllä mainitsemiisi asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuri ei ole sama kuin huutaminen tai fyysinen kajoaminen.

Kuri on sitä että aikuinen kertoo mitä tehdään, milloin tehdään ja miten tehdään.

Kuri on sitä että aikuinen jos sanoo että nyt mennään nukkumaan, silloin mennään nukkumaan. Tai jos sanoo että nyt tietsikka kiinni se menee kiinni.

Kuri on sitä että lapsi tietää että jotain voi neuvotella mutta on asioita joita isä ja äiti ei lasten kanssa neuvottele.

Kuri on sitä että perheessä on selkeät aikuiset ja sitten lapset.

Kurin pitäminen on sitä että asioita tehdään vaikka kapinoitaisiin miten kovaa. Ja se ei rakkautta vähennä.

Miten saat lapsen esim. sinne nukkumaan kajoamatta fyysisesti? Esim. lapsi istuu siinä tietokoneella eikä lähde nukkumaan vaikka miten komentaisit. Tai vaikka lapsi ensin menisi sänkyyn niin karkaa sieltä kohta pois.

Se lähtee jo pienestä. Pikkulapsen kun opettaa siihen että nukkuma-ajoista ei lipsuta, niin se kantaa pitkälle.

Miten ihmeessä opetat pikkulapsen siihen, jos keinona ei edelleenkään ole muuta kuin se, että maanittelee lasta lempeällä äänensävyllä (huutaminen on henkistä väkivaltaa)?

Lempeän maanittelun ja huutamisen välissä on kyllä äänensävyjä ja tyylejä käytettäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

On. Lastensuojelussa sitten harjoitellaan 16- vuotiaiden kanssa sitä mitä olisi pitänyt oppia kotona jo 3- vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat ovat valitettavan kädettömiä jälkeläistensä kanssa. Pelätään että lapsi alkaa raivoamaan ja annetaan kaikki periksi, koska. Itse pääsee helpommalla.

Ennen sanottiin vain että ;Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja vietiin pukeminen tms. loppuun.

Lapsi ei päättänyt laitetaanko pakkasella pipo vai ei. Lapsi söi sitä mitä ruokaa tehtiin. Jos ei kelvannut, pois pöydästä ja odotettiin seuraavaan ruokaan tai iltapalaan. Yleensä sitten jo maistuikin.

Nyt näyttää että nämä Irmapetterit pyörittävät koko kotisirkusta miten tahtovat.

Täytyy olla lapsella turvaton olo, kun huomaa että ei ole vahvaa, luotettavaa ja turvallista aikuista lähellä. On vain hyppeleviä palvelijoita jotka toteuttavat pienimmätkin haluamiset noin vain.

Joo. TYöni puolesta tapasin paljon näitä lapsia. Esim hakutilanteessa lapsi saattoi läpsiä hakijaa miten tahtoi. Pyysin vanhempaa jäämään hetkeksi ja sanoin että ÄLÄ ANNA läpsiä! LApsi ei kunnioita sinua kun vastaanotat läpsimistä. Mieti 10v kuluttua kun lapsi on sua isompi ja läpsii sua.

Toinen tämä ruutuaika, saa holtittomasti katsoa, pelata ihan mitä vaan. Jo 2v ipanalle lyödään pädi tai muu härveli käsiin eikä jutella lapsen kanssa!

Pelit! Annetaan pelata 18v tarkoitettuja verta tirskuvia pelejä ja samalla saa syödä pizzaa ja juoda limua.

Vieläkö ihmettelette!

Vanhemman kanssa kun keskustelee siitä miksi 5v pelaa k16 ja k18 pelejä ja katsoo youtubesta ohjelmia niin vastaus on etten jaksa kuunnella kitinää, se haluaa enkä edes mahda sille että katsoo mitä haluaa...jos aikuinen ei muka kykene säätelemään 5v tekemisiä niin mitähän mahtaa tulevaisuus tuoda iän myötä. Yhdessä päiväkodissa jouduttiin hyvin tiukasti puuttumaan ja vaatimaan vanhempien vastuuta lastensa tekemisistä. Jutut ja matkimisen näillä 5v olivat sellaisia että muut pelkäs ja itsellään ei ollut ikätasollaan kykyä ymmärtää k18 asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Lapsia on niin monenlaisia. Pelkkä johdonmukainen sanominen ei todellakaan auta kaikkiin. Eikä esim. auton kuumuuteen edes saisi vielä lapsia.

Lastenkasvatus lähti siinä vaiheessa väärille urille, kun vanhemmat rupesivat lastensa kavereiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Lapsia on niin monenlaisia. Pelkkä johdonmukainen sanominen ei todellakaan auta kaikkiin. Eikä esim. auton kuumuuteen edes saisi vielä lapsia.

Aika kovapäinen pitää olla, jos sen aloittaa jo ihan vauvana. Erityislapset tietysti erikseen. Johdonmukaisuudella tarkoitan sitä, että on tietyt säännöt joiden mukaan eletään ja jos seuraamuksella uhataan, se myös toteutetaan. Ja seuraamus ei todellakaan ole fyysistä väkivaltaa. Jos lyöt toista ja rangaistukseksi saat remmiä tms, miten se opettaa sinulle, että lyöminen on väärin?

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Lapsia on niin monenlaisia. Pelkkä johdonmukainen sanominen ei todellakaan auta kaikkiin. Eikä esim. auton kuumuuteen edes saisi vielä lapsia.

Aika kovapäinen pitää olla, jos sen aloittaa jo ihan vauvana. Erityislapset tietysti erikseen. Johdonmukaisuudella tarkoitan sitä, että on tietyt säännöt joiden mukaan eletään ja jos seuraamuksella uhataan, se myös toteutetaan. Ja seuraamus ei todellakaan ole fyysistä väkivaltaa. Jos lyöt toista ja rangaistukseksi saat remmiä tms, miten se opettaa sinulle, että lyöminen on väärin?

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Kaikki ne jotka eivät helpolla tottele ovatkin nykyään "erityislapsia". Eli vaikka ne jotka eivät suostu nukkumaan vaikka kuinka olisi rutiini ja yritettäisiin rauhoittaa illan viimeisiä tunteja.

PS. Jos ihminen varastaa toiselta ja rangaistukseksi häneltä itseltään otetaan jotain, niin miten se opettaa sille ihmiselle että omaisuuden ottaminen toiselta on väärin? Tai jos lapsi ei päästä toista leikkiin ja rangaistuksena häntä itseään ei päästetä johonkin, niin miten se opettaa, että on väärin olla päästämättä toisia johonkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Lapsia on niin monenlaisia. Pelkkä johdonmukainen sanominen ei todellakaan auta kaikkiin. Eikä esim. auton kuumuuteen edes saisi vielä lapsia.

Aika kovapäinen pitää olla, jos sen aloittaa jo ihan vauvana. Erityislapset tietysti erikseen. Johdonmukaisuudella tarkoitan sitä, että on tietyt säännöt joiden mukaan eletään ja jos seuraamuksella uhataan, se myös toteutetaan. Ja seuraamus ei todellakaan ole fyysistä väkivaltaa. Jos lyöt toista ja rangaistukseksi saat remmiä tms, miten se opettaa sinulle, että lyöminen on väärin?

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Kaikki ne jotka eivät helpolla tottele ovatkin nykyään "erityislapsia". Eli vaikka ne jotka eivät suostu nukkumaan vaikka kuinka olisi rutiini ja yritettäisiin rauhoittaa illan viimeisiä tunteja.

PS. Jos ihminen varastaa toiselta ja rangaistukseksi häneltä itseltään otetaan jotain, niin miten se opettaa sille ihmiselle että omaisuuden ottaminen toiselta on väärin? Tai jos lapsi ei päästä toista leikkiin ja rangaistuksena häntä itseään ei päästetä johonkin, niin miten se opettaa, että on väärin olla päästämättä toisia johonkin?

Ehkä he sitten ovat, en voi tietää.

Ensimmäistä esimerkkiä en ymmärrä. Mitä siltä varkaalta otetaan ja kuka? Jälkimmäisessä en antaisi rangaistusta, vaan keskustelisin lapsen kanssa asiasta tai puuttuisin muilla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan kehtaisi kertoa neuvolassa että rankaisen lapsiani. Enkä usko olevani ainut joka kokee näin.

Ai. Itse kyllä kerroin että meillä on käytössä telkkariohjelmien kieltäminen, viikkorahan pidättäminen, karkkipäivän peruminen yms rankaisukeinot.

Mikä siinä sitten oli erona, kun ennen kurittomille lapsille annettiin surutta selkään, eikä kukaan ole siitä traumatisoitunut?

Nykyään tulee trauma heti, kun lapseen kajotaan vaikka pienellä tukkapöllyllä.

Vai onko sitten niin, että kyllä me vaan traumatisoiduimme, mutta emme ole sitä tajunneet.  Eli suurin piirtein 90-luvulta taaksepäin kaikki ihmiset on traumatisoituneita, koska sitä ennen kyllä lapselle sai antaa selkään, sai tukistaa, sai huutaa ja kirota, heittää vaikka päin seinaa niin kuin kuulemma jotkut teki.  Eli kaikki yli kolmekymppiset ihmiset on traumatisoituneita.

Minullakin lienee kauhea trauma, koska isä oli ihan helvetillinen kurinpitäjä.  En vaan ole huomannut itsessäni mitään traumaa, mitä pitäisi käsitellä tai mikä vaikuttaisi elämääni mitenkään.  Isääkään en oppinut millään lailla vihaamaan tai pelkäämään, paitsi silloin kun kännissä räyhäsi ja rikkoi tavaroita.  Ei tullut muuten ikinä mieleenkään, että olisin vaikka lähtenyt lintsailemaan koulusta, kun tiesi, että jos isä saa tietää, niin helvetti on irti.

Sen sijaan nykynuoret on täynnä traumoja ja heillä on lähes kaikilla jotain mt-ongelmia.  Ja heitä on niin kauniisti kohdeltu, annettu itse päättää asioistaan ja keskusteltu heidän kanssaan eri vaihtoehdoista jne.  Karkitkin saaneet itse valita karkkihyllystä.

Meitä on kolme sisarusta. Meistä 2 traumatisoituivat isän tukkapöllyistä ja läpsimisistä, kerran antoi minulle oikein kunnolla selkään. Isosiskoni on vahvaluontoinen, minä ja pikkusisko herkkiä.

Pikkusiskon koko suhde vanhempiin on aivan pilalla. Hän ei pidä heistä eikä halua viettää heidän kanssaan aikaa vaikka ovat nykyään mukavia ihmisiä. Sisko on masentunut ja rikkinäisen oloinen. On myös aivan hirveän katkera. Jos hän olisi saanut enemmän rakkautta eikä lainkaan väkivaltaa, hän olisi varmasti ihan erilainen ihminen.

Minä pelkään vihaisia miehiä ihan hirveästi. En osaa riidellä edes oman mieheni kanssa enkä kertoa että joku on pielessä koska pelkään että hän suuttuu. Välttelen viimeiseen asti kaikkia konflikteja. Välit isääni ovat todella etäiset ja mietin niitä väkivaltatilanteita usein. Haluaisin mennä terapiaan ja päästä irti tästä ahdistuksesta. Vaikka näen vanhempiani usein, en usko että olisin kovin surullinen jos isäni kuolisi vaikka hän on ollut hyvä ihminen siitä lähtien kun muutin pois kotoa. Äitiini suhde on läheisempi, mutta ei kuitenkaan niin lämmin kuin se voisi olla. Olen katkera siitä ettei hän puolustanut meitä lainkaan vaan hyväksyi läimäytykset ja tukkapöllyt.

Tuo väkivalta aiheutti myös sen, etten osaa puhua vaikeista asioista. Pelkäsin pienenä rangaistuksia ja sen takia en ole oikein ikinä uskaltanut avautua kenellekään.

Tämä ketju tekee minut todella surulliseksi. Niin paljon kannatatte fyysistä väkivaltaa. Kannattaa muistaa että vaikka itse olette sen hymyssä suin kestäneet, on myös meitä joiden elämä olisi paljon helpompaa jos eivät olisi traumatisoituneet ja kokeneet eläneensä turvattoman lapsuuden. Eikä meitä edes hakattu päivittäin vaan ennemminkin silloin tällöin yksi tai kaksi kovaa läpsyä poskelle tai tukkapölly.

Ei me kannateta fyysistä väkivaltaa. Kerromme vain, miten aiemmin on sitä käytetty kasvatuskeinona ja se on tehonnut kyllä. Minkä me sille voidaan.

Valitettavasti minusta tuntuu, että kirjoituksesi on väritetty. Tukkapölly tai läpsäisy poskelle on vähäinen juttu varattuna johonkin todelliseen remmisaunaan.

Haluat nyt vain tuoda esille, että sinä olet nimenomaan noista tukkapöllyistä traumatisoitunut. Ei pidä paikkaansa, jos olet yleensä edes traumatisoitunut, se on tullut kodin yleisilmapiiristä, ei siitä että sinua joskus tukistettiin.

Teillä oli tunnekylmä ja turvaton koti.

Minä sain penskana selkääni kun tein pahaa enkä totellut. Kotona oli silti aina turvallinen ja hyvä olo. Vanhempia piti totella, ei se sen kummempaa ollut. Kaikki oli johdonmukaista, ei tarvinnut pelätä yhtään mitään, jos ei tehnyt mitään ilkeyksiä ja uskoi, mitä vanhemmat sanoi.

Kavereilla oli ihan sama kuri. Jos et ollut kotona kahdeksaan mennessä niin kuin oli sovittu, niin sitten piti kärsiä tukkapöllyt tai pahemmat. Siinä sitä oppi, miten yhteiskunta toimii.

Ei ole väritetty. Sinä olet varmaan vahvempiluontoine. Samanlainen kuin isosiskoni. Minä ja pikkusisko ollaan herkkiä.

Todella erikoista että lapsia saisi hakata mutta aikuisia ei. Miksi se on pahempi asia että vaikka aviopuoliso läimii, tukistaa ja antaa luunappeja? Sehän on pahempi olla väkivaltainen pientä puolustuskyvytöntä lasta kohtaan kuin aikuista. Lapsi ei voi paeta vanhempiaan. Aikuinen voi lähteä suhteesta.

Aikuisille on muita rangaistuksia kuten esim. sakkoja, vankilaa tai työpaikalta potkut. Nämä ovat sellaisia joita ei voi käyttää lapsilla.

Lapselta voi ottaa viikkorahan tai jonkin tavaran pois tai perua mieluisan menon.

Monilla lapsilla ei edes ole viikkorahaa, varsinkaan pienillä. Ja sitten kun se lelu tai mahdollisesti tiedossa ollut kiva meno (sellaisia ei aina ole) on peruttu ja jos se ei lapseen tehoa niin keinot ovat lopussa eli vanhempi on avuton.

Jos on pienestä asti kasvatettu johdonmukaisesti, niin harvoin edes mitään rangaistuksia tarvitsee

Näin tässä yhtenä päivänä kaupassa perheen, jossa kaksi alle kouluikäistä lasta jotain remusivat tai tappelivat keskenään. Vanhempi lempeästi, mutta jämäkästi totesi, että nyt tuo loppuu. Ei muuta ja lapset totteli. Ehkä ovat joskus jääneet ilman karkkia tai viety autoon odottamaan tms. epämieluista.

Lapsia on niin monenlaisia. Pelkkä johdonmukainen sanominen ei todellakaan auta kaikkiin. Eikä esim. auton kuumuuteen edes saisi vielä lapsia.

Aika kovapäinen pitää olla, jos sen aloittaa jo ihan vauvana. Erityislapset tietysti erikseen. Johdonmukaisuudella tarkoitan sitä, että on tietyt säännöt joiden mukaan eletään ja jos seuraamuksella uhataan, se myös toteutetaan. Ja seuraamus ei todellakaan ole fyysistä väkivaltaa. Jos lyöt toista ja rangaistukseksi saat remmiä tms, miten se opettaa sinulle, että lyöminen on väärin?

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.

Kaikki ne jotka eivät helpolla tottele ovatkin nykyään "erityislapsia". Eli vaikka ne jotka eivät suostu nukkumaan vaikka kuinka olisi rutiini ja yritettäisiin rauhoittaa illan viimeisiä tunteja.

PS. Jos ihminen varastaa toiselta ja rangaistukseksi häneltä itseltään otetaan jotain, niin miten se opettaa sille ihmiselle että omaisuuden ottaminen toiselta on väärin? Tai jos lapsi ei päästä toista leikkiin ja rangaistuksena häntä itseään ei päästetä johonkin, niin miten se opettaa, että on väärin olla päästämättä toisia johonkin?

Ehkä he sitten ovat, en voi tietää.

Ensimmäistä esimerkkiä en ymmärrä. Mitä siltä varkaalta otetaan ja kuka? Jälkimmäisessä en antaisi rangaistusta, vaan keskustelisin lapsen kanssa asiasta tai puuttuisin muilla tavoin.

Esim. oikeuslaitos rankaisee varkaita sakoilla. Ja vanhemmat usein rankaisevat ottamalla lapselta mieluisan tavaran jos lapsi on ensin ottanut jotakin toiselta ilman lupaa.

Tyhmien ihmisten tyhmät lapset...

Varhaiskasvatuksessa töissä ja kyllä varmaan viimeisen viiden vuoden sisällä on todella paljon lisääntynyt huoli perheiden elämästä. Ihan lasten puheista kuulee paljon, ettei ole nukkumaanmeno- ja ruutuaikoja. Saavat myös pelata isojen pelejä ja selata youtubea kuinka paljon haluavat. Lapset myös saattavat valittaa, kuinka vanhemmat ovat paljon pois ilmeisesti harrastuksissa.

Älypuhelimet ja aikuisten aikaa vievä harrastaminen näkyy ainakin yhtenä syynä. Tuntuu, että lapset ovat kovin yksin.

Sellainen normaali kasvua turvaava rajaaminen on kadonnut. Lapselle saatetaan kirjaimia yms. opettaa, mutta lapsen kanssa ei olla vuorovaikutuksessa ja esimerkiksi unesta ei nykyään huolehdita samalla tavalla kuin ennen.

Moni huivipään lapsi tuntuu olevan kuriton ja saavan tehdä mitä vaan. Eilenkin tuli nuori äiti kolmen pienen lapsen kanssa kauppaan ja yhdellä oli pyörä mukana. Siellä si fillaroi kaupan käytävillä eikä äiti yhtään puuttunut vauhtiin ja menemiseen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatuksessa töissä ja kyllä varmaan viimeisen viiden vuoden sisällä on todella paljon lisääntynyt huoli perheiden elämästä. Ihan lasten puheista kuulee paljon, ettei ole nukkumaanmeno- ja ruutuaikoja. Saavat myös pelata isojen pelejä ja selata youtubea kuinka paljon haluavat. Lapset myös saattavat valittaa, kuinka vanhemmat ovat paljon pois ilmeisesti harrastuksissa.

Älypuhelimet ja aikuisten aikaa vievä harrastaminen näkyy ainakin yhtenä syynä. Tuntuu, että lapset ovat kovin yksin.

Sellainen normaali kasvua turvaava rajaaminen on kadonnut. Lapselle saatetaan kirjaimia yms. opettaa, mutta lapsen kanssa ei olla vuorovaikutuksessa ja esimerkiksi unesta ei nykyään huolehdita samalla tavalla kuin ennen.

Myöskään varhaiskasvatuslaitoksissa ei saa pakottaa lapsia nukkumaan toisin kuin entisajan lastentarhoissa sai. Joten pata kattilaa soimaa...

r

Esim tuohon nukkumaanmeno ongelmaan auttaa usein se, että on tietyt rutiinit joka ilta ja ne illan viimeiset tunnit rauhoitetaan. Meillä se oli iltapala, iltapesut ja sitten sängyssä makoillen luettiin iltasatu.[/quote]

Aivan! Päivällä ulkona, hyvä ruoka, leikkiä, sun muuta. Illalla hyvissä ajoin rauhallisiin leikkeihin, iltapala, pisut, pesut ja sänkyyn, sinne "sammui".

Ei hän "ehtinyt" katselemaan telkkaria, oli niin paljon muuta mielenkiintoista. On jo aikuinen, eikä juurikaan katso telkkaria, mitä nyt suoratoistosta joskus. Ei ole aikaa turhuuteen. Lapsella pitää olla mielenkiintoista puuhaa, ettei tartte komennella eikä estellä jotavista.

Kuten tuolla jo todettiin: Vanhemmat! Läsnäolo. Yhdessä tekeminen. Rauhoittuminen. Läheisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuri ei ole sama kuin huutaminen tai fyysinen kajoaminen.

Kuri on sitä että aikuinen kertoo mitä tehdään, milloin tehdään ja miten tehdään.

Kuri on sitä että aikuinen jos sanoo että nyt mennään nukkumaan, silloin mennään nukkumaan. Tai jos sanoo että nyt tietsikka kiinni se menee kiinni.

Kuri on sitä että lapsi tietää että jotain voi neuvotella mutta on asioita joita isä ja äiti ei lasten kanssa neuvottele.

Kuri on sitä että perheessä on selkeät aikuiset ja sitten lapset.

Kurin pitäminen on sitä että asioita tehdään vaikka kapinoitaisiin miten kovaa. Ja se ei rakkautta vähennä.

Miten saat lapsen esim. sinne nukkumaan kajoamatta fyysisesti? Esim. lapsi istuu siinä tietokoneella eikä lähde nukkumaan vaikka miten komentaisit. Tai vaikka lapsi ensin menisi sänkyyn niin karkaa sieltä kohta pois.

Lapsi joka on oppinut alusta asti, että niin tehdään mitä vanhempi sanoo, ymmärtää sen tuossakin tilanteessa. Esim jos tietokoneelta ei tule pois sovitusti, niin sitten sillä ei voi seuraavan kerran olla ja jos olisi ilman lupaa niin käyttöoikeus koneeseen katoaisi välittömästi. Ei tarvi kajota fyysisesti eikä edes huutaa tai hermostua. En edes uhkaile. Nukkumista varten tarvitaan iltarytmi, esim iltapala, pesut ja iltasatu, jos lapsi tulee pois sängystä hänet palautetaan sinne ilman sen suurempaa huomiota. Aikuiset eivät juokse pyydystämässä lapsia, itse sanon vaan että en lähde juoksemaan ja jos haluatte nämä palvelut (siis vanhemman kanssa iltapesut, iltasatu ja peittely) tulette, jos ette niin suoraan sänkyyn silti (ilman tuota rutiinia). Jos oikein hankalaa on, niin voi hetkellisesti ottaa käyttöön selkeän ja yksinkertaisen palkkiojärjestelmän.

Jos näissä on ongelmia niin toisena päivänä käydään lapsen kanssa rauhallinen keskustelu asiasta ja lapsikin saa tuoda oman näkemyksensä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tää on ihan ihmeelliseksi mennyt. 5 vuotta tein töitä päiväkodeissa ja monesti suu auki työkavereiden kanssa katsottiin sitä menoa. Oli juurikin tuota että vanhempi tulee hakemaan lasta mutta lapsi sanoo ettei halua lähteä. Silloin vanhempi lähti ja tuli myöhemmin hakemaan. Oli vanhempia jotka suuttuivat ihan kaikesta. Täälläkin Oli se ketju vanhemmasta joka koki sen negatiiviseksi palautteeksi kun sanottiin että lapsi on syönyt huonosti?!

Jotain on nyt todella pahasti vialla vanhemmuudessa. En osaa sanoa mistä tämä johtuu. Olen miettinyt onko ihmisten maalaisjärki kadonnut johonkin? Lapsia ei enää kasvateta.

Maalaisjärkeä ei enää saa käyttää. Päiväkodeissakin tavallinen kasvatus on pitkälti korvattu tunnehokemilla joiden käyttöä johtaja valvoo. Perinteistä kasvatusta pidetään haitallisena ja traumaattisena. Lapsia ei saa enää opettaa tottelemaan, koska se on autoritäärisyyttä ja lapsen itsetuntoa heikentävää. Sen sijaan pitää "panostaa tunnetaitoihin" ja "vahvistaa positiivisesti". Osassa päiväkodeista positiivisuuden vaatimus on mennyt jopa niin pitkälle, että henkilökunta ei saa enää sanoa lapsille "ei". Esimerkiksi on kiellettyä sanoa lapselle "ei saa juosta" ja sen sijaan pitää käyttää positiivista kiertoilmaisia. Myös esimerkiksi lapsesta kiinni ottaminen on kielletty monien kuntien päiväkodeissa ja jos lapsesta poikkeuksellisesti tartutaan vaaratilanteessa kiinni niin se on melkoisen byrokratian takana.

Joo ja sitten ihmetellään kun kukaan ei halua vakaan töihin. Itse olen myös ollut noissa päiväkodeissa töissä missä ei saa sanoa "ei"...voi luoja mitä paikkoja ja mitä noista lapsista kasvaa!