Minkä oire on, kun ei henkilö pysty keskustelun aikana katsomaan silmiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en pystynyt katsomaan ketään silmiin kun olen ollut todella masentunut, ettei kukaan vaan näe miten paha on olla.

Itse en masentuneena jaksa katsoa silmiin enkä edes välittää siitä, etten katso.

Miten olet jaksanut "masentuneena" analysoida asiaa, ontuu kuin...

Yksi yleisimmistä longkohviidin oireista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en pystynyt katsomaan ketään silmiin kun olen ollut todella masentunut, ettei kukaan vaan näe miten paha on olla.

Itse en masentuneena jaksa katsoa silmiin enkä edes välittää siitä, etten katso.

Miten olet jaksanut "masentuneena" analysoida asiaa, ontuu kuin...

Masentunut ei tarkotoita sitä, ettei pystyisi ajattelemaan ja tiedostamaan asioita. Moni masentunut käy jopa töissä ja pystyy ihan hyvin analysoimaan tekemisiään. 

Vierailija kirjoitti:

toiset tarvitsevat silmiään ajatellakseen. Silloin esim. jos puhuu jostain asiasta, jossa on monta huomioitavaa seikkaa, niin  silmät voivat katsoa vaikka yläviistoon (kuten minulle käy).  Kun saan yhden kokonaisuuden sanottua, niin yleensä luon siloin katsekontaktin: se kaiketi on kuin piste tai puolipiste ja samalla tarkistan, että onko keskustelukumppanilla sellainen ilme naamalla, että haluaa sanoa tai kysyä jotain siinä vaiheessa, vai sellainen, ettei tajunnut mitään jne.

että ei aina kyse ujoudesta tai epärehellisyydestä.

Ei silmillä ajatella vaan aivoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on nimenomaan suomalaisuuden oire. Melkein kaikki tuollaisia ovat. Pälyilijöitä. Yritä siinä sitten keskustella jostain asiasta. Se tapa on jäänyt ihan geeneihin kun joutuivat hattu kädessä tuijottamaan lantasaappaitaan ollessaan taksvärkissä isännän tai kirkkoherran puhuttelussa. Pälyilystä olisi hyvä päästä eroon ja eurooppalaistua, muttei taida olla kovin helppoa. Sitten ne, jotka ovat päässeet pälyilystä eroon ovat hankalia keskustelukumppaneita koska ovat hyökkääviä ja loukkaantuvat melkein kaikesta. 

Höpö höpö. Ensinnäin tuo sepustus geeneistä on puhdasta puppua ja toisekseen katsekontakti ei ole välttämättön puhumiselle. Lisäksi sinäkin taidat olla suomalainen, joten omalla logiikallasi olet hankala keskustelukumppani, joka hyökkää ja loukkaa kaiksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

toiset tarvitsevat silmiään ajatellakseen. Silloin esim. jos puhuu jostain asiasta, jossa on monta huomioitavaa seikkaa, niin  silmät voivat katsoa vaikka yläviistoon (kuten minulle käy).  Kun saan yhden kokonaisuuden sanottua, niin yleensä luon siloin katsekontaktin: se kaiketi on kuin piste tai puolipiste ja samalla tarkistan, että onko keskustelukumppanilla sellainen ilme naamalla, että haluaa sanoa tai kysyä jotain siinä vaiheessa, vai sellainen, ettei tajunnut mitään jne.

että ei aina kyse ujoudesta tai epärehellisyydestä.

Ei silmillä ajatella vaan aivoilla. 

Ei kukaan ole sanonutkaan, että silmillä ajatellaan. Mutta ilman silmiä moni ajatus jää syntymättä, koska moni ajatus perustuu siihen, mitä näet. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on nimenomaan suomalaisuuden oire. Melkein kaikki tuollaisia ovat. Pälyilijöitä. Yritä siinä sitten keskustella jostain asiasta. Se tapa on jäänyt ihan geeneihin kun joutuivat hattu kädessä tuijottamaan lantasaappaitaan ollessaan taksvärkissä isännän tai kirkkoherran puhuttelussa. Pälyilystä olisi hyvä päästä eroon ja eurooppalaistua, muttei taida olla kovin helppoa. Sitten ne, jotka ovat päässeet pälyilystä eroon ovat hankalia keskustelukumppaneita koska ovat hyökkääviä ja loukkaantuvat melkein kaikesta. 

Oiva kuvaus sinusta, suomalainen :)

Voihan se johtua vaikka ihan vaan ujoudesta, mutta on myös tyypillistä autismikirjon häiriölle. Myös liian intensiivinen, tuijottava, katsekontakti voi viitata autismikirjonhäiriöön. Normaalisti neurotyypillinen ihminen hakee aktiivisesti katsekontaktia keskustelukumppaniinsa noin 80% ajasta. Pelkkä katsekontaktin poikkeavuus ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita autismia, vaan diagnostisessa mielessä on oltava paljon muutakin poikkeavuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ainakaan ole mitään diagnooseja, mutta en ole koskaan vain tuntenut luontevaksi katsoa silmiin. Katson kyllä välillä, koska tiedän että sitä pidetään kohteliaana, mutta minun pitää erikseen muistuttaa itseäni, että niin kuuluu tehdä. Ei tule minulta automaationa ja varsinkin pidempi katsekontakti tuntuu ahdistavalta, mutta yritän olla välittämättä siitä esim. asiakaspalvelutilanteissa. 

Ihan sama täällä. Ei ole mitään diagnooseja, ei vain tunnu luontevalta tuijottaa toista silmiin pitkiä aikoja. Välillä aina vilkaisen osoittaakseni, että huomaan ja kuuntelen kyllä, vaikka en jatkuvasti tuijotakaan toista.

Olen huomannut, että minulla on helpompi katsoa silmiin täysin vieraita ihmisiä (esimerkiksi juuri asiakaspalvelutilanteissa) kuin vaikkapa tuttua työkaveria kahvipöydässä. Kuvittelisi, että vieraita olisi vaikeampi katsoa silmiin, mutta ei.

Perua ankarasta luterilaisuudesta Suomessa. Ruokapöydässäkin piti olla hiirenhiljaa, muissa maissa - vaikka myös protestanttisia maita - oli tapana keskustella ruokapöydissä ja on edelleenkin niin. 

Minä olen kuulo-orientoitunut, ja keskustellessa keskityn katselemisen sijasta kuuntelemaan. Tällöin katseeni harhailee.

Vierailija kirjoitti:

Perua ankarasta luterilaisuudesta Suomessa. Ruokapöydässäkin piti olla hiirenhiljaa, muissa maissa - vaikka myös protestanttisia maita - oli tapana keskustella ruokapöydissä ja on edelleenkin niin. 

Kurjat kotiolot sinulla olleet. Meillä on aina saanut jutella ruokapöydässä. Siihen on jopa kannustettu. Siltikin, vaikka olemme luterialisia ja suomalaisia ja jopa kävimme kirkossa säännöllisesti. 

Minulla syynä on lapsuus hullun isän kanssa, joka pakotti aina katsomaan silmiin ennen kuin laukoi törkeyksiä huutamalla. Jos en katsonut, isä otti leuasta kiinni ja väänsi kunnes katsoin. 

Mutta yleisellä tasolla se on minusta enimmäkseen kulttuurikysymys. Suomlalaiset ovat keskimäärin varautuneita ja sulkeutuneita ja siksi katsekontaktikin on monille vaikeaa. 

Päiväkodin työntekijä. :D tottunut siihen, että joka juttu ja joka kohta ympäristöstä on hallittava ja nähtävä kokoajan. Ei siinä ehdi silmiin tuijotella.

mm.

Ujous

Pornoaddiktio

Trauma

Autismi

...Ei sellainen silmiin tapittaminenkaan minusta normaalia ole. Siis sellainen, ettei katkaise katsekontaktia hetkeksikään. Yleensä otetaan vilkaisuja muualle, että saadaan pitkittynyt katsekontakti "kohteliaisuudesta" katkaistua.

Vierailija kirjoitti:

Osa voi elää puutteessa tai muuten suhtautua silmiin katsomiseen erikoisesti. Jotkut kokevat liian läheisenä tai flirttailuna, vaikka joku katsoisi normaalisti.

Osa voi olla tottunut keskittymään ajattelemaansa tai puhumaansa ja kuulemaansa. Ajatukset eivät välttämättä liity tilanteeseen.

Kyllä. Jos ei oikeasti koe edes flirttaamista, voi yrittää vääntää sellaista ohimenevistä kohtaamisista tai keskusteluista. Ikävää ihmiselle, jota puheissa vääristellään, jos niin käy.

Aspergeri

Epävarmuus

Kieroon katsovat silmät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

toiset tarvitsevat silmiään ajatellakseen. Silloin esim. jos puhuu jostain asiasta, jossa on monta huomioitavaa seikkaa, niin  silmät voivat katsoa vaikka yläviistoon (kuten minulle käy).  Kun saan yhden kokonaisuuden sanottua, niin yleensä luon siloin katsekontaktin: se kaiketi on kuin piste tai puolipiste ja samalla tarkistan, että onko keskustelukumppanilla sellainen ilme naamalla, että haluaa sanoa tai kysyä jotain siinä vaiheessa, vai sellainen, ettei tajunnut mitään jne.

että ei aina kyse ujoudesta tai epärehellisyydestä.

Ei silmillä ajatella vaan aivoilla. 

  silmien katsesuunnasta voi  päätellä mikä aivolahko on käytössä... silmät liittyvät   aivokognitioihin.