Lue keskustelun säännöt.
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään. On siinä työmaa!
Nuoremman sukupolven pitäisikin koettaa ymmärtää, että sodan käyneiden ihmisten lapset ovat myös sodan traumatisoimia. Kyllä minä katselen hieman kateellisena nuoria isiä tyttäriensä kanssa, miten paljon huomioivat, pitävät sylissä. Itse olen ollut isäni sylissä kerran, kun pyörryin sikotaudin jälkeen. Se tuntui taivaalliselta, kun heräsin hänen sylissään. Isä joutui 18-vuotiaana sotaan ja näki hirmuisia asioita, joista vasta vanhana puhui.
Eli voisiko tuo syyttävä äänilaji muuttua hivenen empaattiseksi, vai mikä ihmishirviö sinut on kasvattanut, kun et myötätuntoa osaa tuntea?
Minkähän verran näitä sodassa olleiden isien lapsia on vielä elossa? Oma isäni syntyi vasta 40-luvun alussa ja osasi jo olla lapsiaan huomioiva ja kannustava isä.
Mun isä on syntynyt 1947 ja on elossa. Hänen isänsä oli syntynyt 1901 joten on varmasti sodan jos toisenkin nähnyt. Äitini on myös syntynyt 1947 ja hänen isänsä oli syntynyt 1916, ja oli sodassa myös. Minä olen syntynyt kasarilla.
Isänisästä en tiedä paljon mitään, hän kuoli ennen syntymääni sydän- ja verisuonisairauksiin. Pitääkin kysyä isältä. Äidinisä vei oman henkensä kun äitini oli teini, mutta hänestä olen kuullut paljonkin. Niin paljon, etten yhtään ihmettele miksi äidistäni tuli persoonallisuushäiriöinen. Siinä kodissa olisi kuka tahansa lapsi traumatisoitunut.
Äiti kyllä on jo kuollut, mutta vasta 2018, ja ehti elinaikanaan tehdä koko perheensä elämän surkeaksi. Ei ole ikävä. Tietenkin äidin pershäiriöisen käytöksen myötä minulla on omat traumani, eikä isän perinteinen lasten kuuluu näkyä, muttei kuulua-kasvatustyyli pehmentänyt asioita yhtään. Hänen isänsä oli ymmärtääkseni aika kova mies myös.
Jos mulla olisi lapsia, minun traumani väkisinkin vaikuttaisivat omaan kasvatustyyliini, siihen mitä kestän ja jaksan, ja siihen miten muutenkin käsittelisin erilaiset tilanteet. Tämä taas vaikuttaisi lapsiini ja siihen millaisia lapsuudentraumoja heille kehittyisi tai olisi kehittymättä. Olen huomannut itsekin olevani kova ja kylmä. Lapsen itku ja paha mieli saa minut hermostumaan, eikä nostata empatian tunteita. Tämä on suora käytösmalli omasta lapsuudenkodistani. Ja niin ne sukupolvien traumat siirtyisivät seuraaviin sukupolviin. Lievenevät kyllä, mutta siirtyisivät silti muodossa tai toisessa.
Blaablaablaa.
Ihan on jokaisen omalla vastuulla oma käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap kuulostaa sellaiselta, että en ihmettele, miksi appivanhemmat eivät halunneet auttaa
No tässähän ap saakin selvän vastauksen: riittää ettei hän halua auttaa. Silloin ei auteta, kun ei haluta. Ja ap ei halua. Yksinkertaista.
Entä jos keskutelisit suoraan heille joille asia kuuluukin. Silloin saisit asiaan suorat vastaukset.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos keskutelisit suoraan heille joille asia kuuluukin. Silloin saisit asiaan suorat vastaukset.
Eiköhän ap ole jo miehensä kanssa keskustellutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme lasta on vielä pieni perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Ethän sinä kysynyt mitä hän opiskeli tai mihin perehtyi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, onko teitä kadehdittu jostain syystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Minun anoppini ei koskaan vaivautunut opettelemaan edes poikansa pääaineen nimeä. Minunkin olisi varmaan ollut ihan turha alkaa selittää jotain kielitieteen teorioita tai poliittisen historian osa-alueita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika erikoiselta tuntuisi jos välit olisivat vain silloin hyvät ja lämpimät kun apua tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Minun anoppini ei koskaan vaivautunut opettelemaan edes poikansa pääaineen nimeä. Minunkin olisi varmaan ollut ihan turha alkaa selittää jotain kielitieteen teorioita tai poliittisen historian osa-alueita.
Voiko sille tyhmälle anopilla vaikka sanoa kirjan olevan kielitieteen teorian eikä ylimielisesti kivahtaa ? Ei siis mielestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Ethän sinä kysynyt mitä hän opiskeli tai mihin perehtyi...
En, kysyin mitä kirjaa hän luki. Ihan vaan noin kuin kysäisisin keneltä tahansa joka jotain lueskelee. En arvannut kysymyksen olevan niin loukkaava.
Sulla ei ole mitään velvollisuutta auttaa appivanhempiasi. Puolisosi tehköön itse oman valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Kyllä hyväntahtoisuus näkyy ja toiset sen vaistoavat. Sen puutetta taas ei peitä mitkään ulkokultaiset meriselitykset velvollisuudesta ja perinteistä.
Ihmiset, jotka eivät ole hyväntahtoisia, eivät pääse kokemaan kuinka paljon se vastaanottoon vaikuttaakaan ja kuinka monia ristiriitoja se ehkäisee. Siksi eivät osaa ottaa sitä huomioon, kokemus puuttuu. He luulevat, että heillä itsellään ei ole tekemistä muiden suhtautumisen kanssa, vaan muut vaan suhtautuvat väärin tai sattumanvaraisesti. He eivät pääse kokemaan, kuinka ihmiset reagoivat hyväntahtoisuuteen ja välittämiseen ja pääse yllättymään vastaanotosta, koska eivät kykene sitä kokeilemaan. Aika lohdutonta ja pelottavaa ja niin pettymykset vain lisääntyvät.
Sulla ei varmaan ole ollut miniäehdokkaita. Muistan kun yhdeltäkin kysyin mitä kirjaa on lukemassa , kun sohvalla luki. Sinä et ymmärtäisi tästä mitään, tää on mun tenttikirja. Jäi siis tietämättä mihin perehtyi. Minun small talkkiin että hänenkin tulonsa kylään ja sohvallemme oln huomioinut.
Minun anoppini ei koskaan vaivautunut opettelemaan edes poikansa pääaineen nimeä. Minunkin olisi varmaan ollut ihan turha alkaa selittää jotain kielitieteen teorioita tai poliittisen historian osa-alueita.
Monilla on käsitys nk duunareiden olevan ihan tyhmiä. Ettei voi kertoa lukevansa kieliä tai kauppatieteitä tai biologiaa tai jotain ydinenergia-juttuja. Ei ne tajuu.
Joskus aika huvittavia lukee täältä vauvaltakin.
Jos kysäisee mitä luet, ei kai kukaan odota luentoa kielitieteestä tai politiikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Muistakaa miniät, että myös te osaatte käyttäytyä kuvottavasti. Minä en ole missään tekemisissä miniäni kanssa. Olen onnellinen, että poika on vihdoin tajunnut virheensä ja laittanut eron vireille ja eritoten siitä olen kiitollinen, että poika oli tiukkana ja vaati avioehdon. Poikani ei nähnyt miniäni mielistelyn läpi, me mieheni kanssa näimme ja nyt on poikakin herännyt. Onneksi ei lasta ehtinyt tulla vajaan kahden vuoden liitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen
https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…
Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.
Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…
Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.
Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.
Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään. On siinä työmaa!
Nuoremman sukupolven pitäisikin koettaa ymmärtää, että sodan käyneiden ihmisten lapset ovat myös sodan traumatisoimia. Kyllä minä katselen hieman kateellisena nuoria isiä tyttäriensä kanssa, miten paljon huomioivat, pitävät sylissä. Itse olen ollut isäni sylissä kerran, kun pyörryin sikotaudin jälkeen. Se tuntui taivaalliselta, kun heräsin hänen sylissään. Isä joutui 18-vuotiaana sotaan ja näki hirmuisia asioita, joista vasta vanhana puhui.
Eli voisiko tuo syyttävä äänilaji muuttua hivenen empaattiseksi, vai mikä ihmishirviö sinut on kasvattanut, kun et myötätuntoa osaa tuntea?
Minkähän verran näitä sodassa olleiden isien lapsia on vielä elossa? Oma isäni syntyi vasta 40-luvun alussa ja osasi jo olla lapsiaan huomioiva ja kannustava isä.
Mun isä on syntynyt 1947 ja on elossa. Hänen isänsä oli syntynyt 1901 joten on varmasti sodan jos toisenkin nähnyt. Äitini on myös syntynyt 1947 ja hänen isänsä oli syntynyt 1916, ja oli sodassa myös. Minä olen syntynyt kasarilla.
Isänisästä en tiedä paljon mitään, hän kuoli ennen syntymääni sydän- ja verisuonisairauksiin. Pitääkin kysyä isältä. Äidinisä vei oman henkensä kun äitini oli teini, mutta hänestä olen kuullut paljonkin. Niin paljon, etten yhtään ihmettele miksi äidistäni tuli persoonallisuushäiriöinen. Siinä kodissa olisi kuka tahansa lapsi traumatisoitunut.
Äiti kyllä on jo kuollut, mutta vasta 2018, ja ehti elinaikanaan tehdä koko perheensä elämän surkeaksi. Ei ole ikävä. Tietenkin äidin pershäiriöisen käytöksen myötä minulla on omat traumani, eikä isän perinteinen lasten kuuluu näkyä, muttei kuulua-kasvatustyyli pehmentänyt asioita yhtään. Hänen isänsä oli ymmärtääkseni aika kova mies myös.
Jos mulla olisi lapsia, minun traumani väkisinkin vaikuttaisivat omaan kasvatustyyliini, siihen mitä kestän ja jaksan, ja siihen miten muutenkin käsittelisin erilaiset on tilanteet. Tämä taas vaikuttaisi lapsiini ja siihen millaisia lapsuudentraumoja heille kehittyisi tai olisi kehittymättä. Olen huomannut itsekin olevani kova ja kylmä. Lapsen itku ja paha mieli saa minut hermostumaan, eikä nostata empatian tunteita. Tämä on suora käytösmalli omasta lapsuudenkodistani. Ja niin ne sukupolvien traumat siirtyisivät seuraaviin sukupolviin. Lievenevät kyllä, mutta siirtyisivät silti muodossa tai toisessa.
Minä olen mieheni kanssa syntynyt myös 1947.
Minun vanhempani olivat 18 ja 15 kansalaissodan aikaan josta heillä ei hyviä kokemuksia. Eivät olleet mukana kuitenkaan millään lailla.
Mieheni isä 1918 joten oli koko sodan ajan sodassa. Helposti tulistuva, lapsilleen tiukka, mieheni tunsi katkeruutta kovasta työnteosta ja höykytyksestä. Ja anoppi sanoi eri miehen tulleen sodasta kuin lähti. Menivät naimisiin joskus 41 sodan aikaan.
Olen miettinyt tuota tunnekylmyyttä, kyllä se tulee , vaikka hämäläisiäkin ollaan, myös jo vanhemmilta peritty malli, äitini oli täysorpo vauvasta asti.
Juuri tuo ettei halailla, ei lirkutella, toki pieniä lapsia. Kuitenkin katson että lapsemme hoidimme niin hyvin kuin osasimme ja kannustimme opiskelemiseen jne.
Heidän kanssaan on tästä puhuttu, isänsä ei saanut isältään hyvää mallia mutta toki oli jo parempi isä, monet yöt kantoi itkeviä vauvoja.
Ja olisin itse voinut myös olla pehmeämpi ja "sanoittavampi."
Ei tarvitse olla täydellinen, jotta voi välittää muista. Kaikki tekevät virheitä. Mutta anteeksi on pyydettävä, kerrottava toiselle että välittää toisen tunteista, vaikka ne olisivat negatiivisiakin. Tämähän vaatii nöyryyttä, havaita ja myöntää oma vajavaisuutensa. Välittää voi, vaikkei olisi täydellinen. Mutta on turha uskotella olevansa täydellinen jos tekee virheitä. Niin täydellinen, ettei tarvitse myöntää mitään, niin paljon ylempänä muita, etteivät he sitä ansaitse. Totuutta ja nähdyksi tulemista.
Koska heti kun myönnetään, että on tehnyt virheen, huomataan että se on voinut vaikuttaa toiseen ja sitten pitäisi käsitellä se asia. Helpompi jäädä egon suojiin syytellen muita vajavaisiksi, kuin kohdata oma vajavaisuutensa ja kantaa vastuuta sen seurauksista.
Anteeksipyyntö on ainoa, mitä voi tehdä kun virhe on tapahtunut. Mutta silloin virhe on vain virhe, eikä asenne omasta oikeutuksesta jolla viestitään, ettei kyseessä ollut osaamattomuus tai virhe, vaan oikeastaan toinen vain sai mitä ansaitsi. Itse toimi juuri kuten pitikin ja jos loukattu on eri mieltä, hän onkin se virheellinen ja vajavainen. Mutta kukapa haluaa loputtomasti kantaa vastuun toisten virheistä? Moni luopuu tästä "kiitollisesta" roolista lopulta.
Roolia kutsutaan myös likasankona olemiseksi, muut dumppaavat kaiken itsessään olevan negatiivisen sinulle, saat virheet ja varaukset, erheet ja seuraukset. He itse ovat täydellisiä ja täydellisen riippuvaisia siitä, että hoidat tehtäväsi jätteiden lajittelijana, kuten sinun kuuluu. Likaiset työt kuuluvat niille vähemmän täydellisille, eikai sitä nyt tarvitse anteeksi pyydellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.
Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.
Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.
Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.
Muistakaa miniät, että myös te osaatte käyttäytyä kuvottavasti. Minä en ole missään tekemisissä miniäni kanssa. Olen onnellinen, että poika on vihdoin tajunnut virheensä ja laittanut eron vireille ja eritoten siitä olen kiitollinen, että poika oli tiukkana ja vaati avioehdon. Poikani ei nähnyt miniäni mielistelyn läpi, me mieheni kanssa näimme ja nyt on poikakin herännyt. Onneksi ei lasta ehtinyt tulla vajaan kahden vuoden liitosta.
Mihinkähän tämäkin ntt liittyy?
Anopin ja miniän suhteessa on lähtökohtaisesti se epätasapaino että anopilla voisi jo odottaa olevan elämänkokemusta ja että anoppi on siellä suvussa vahvemmalla eli erittäin helppo hänen on kyykyttää ja nujertaa heikompaa osapuolta.
Minä olen mieheni kanssa syntynyt myös 1947.
Minun vanhempani olivat 18 ja 15 kansalaissodan aikaan josta heillä ei hyviä kokemuksia. Eivät olleet mukana kuitenkaan millään lailla.
Mieheni isä 1918 joten oli koko sodan ajan sodassa. Helposti tulistuva, lapsilleen tiukka, mieheni tunsi katkeruutta kovasta työnteosta ja höykytyksestä. Ja anoppi sanoi eri miehen tulleen sodasta kuin lähti. Menivät naimisiin joskus 41 sodan aikaan.
Olen miettinyt tuota tunnekylmyyttä, kyllä se tulee , vaikka hämäläisiäkin ollaan, myös jo vanhemmilta peritty malli, äitini oli täysorpo vauvasta asti.
Juuri tuo ettei halailla, ei lirkutella, toki pieniä lapsia. Kuitenkin katson että lapsemme hoidimme niin hyvin kuin osasimme ja kannustimme opiskelemiseen jne.
Heidän kanssaan on tästä puhuttu, isänsä ei saanut isältään hyvää mallia mutta toki oli jo parempi isä, monet yöt kantoi itkeviä vauvoja.
Ja olisin itse voinut myös olla pehmeämpi ja "sanoittavampi."