Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Kerro appivanhemmillesi, miten vapaalta sinusta tuntuu, kun huolet ovat väistyneet ja helppoa, kun lapsi on kasvanut. Ja että et missään nimessä halua käyttää kasvanutta vapaa-aikaa muuhun kuin vapaudesta nauttimiseen ja perheelle ja itsellesi onnellisuutta tuottavien toimien tekemiseen. Sano ihan suoraan, että ei kannata muuttaa lähemmäksi ja tosiaan kerro maksullisista avustuspalveluista, jos haluat.

Tai jos et halua aiheuttaa appivanhemmillesi pahaa mieltä ja katkeruutta, kerro, miten kiireistä ja raskasta sinulla on edelleen. Että et mitenkään ehdi irtautumaan muualle auttamaan.

Tuo alku olisi oikein hyvä. Vihjaukset, ja ihan suorat pyynnötkin, voi kuitata muka ymmärtämättä tarkoitusta. Onpas ihanaa nukkua lauantaina pitkään ja pakata eväät ja mennä piknik-aamiaiselle pitkästä aikaa. Kuinka mä niin nyt nautin kun sairastellessa ei tähän ollut mahdollista...

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei apua tarvitse korvata, mutta sitä saa itse todennäköisemmin tarvitessaan jos itse auttaa muita tai on tukena heille. Sitten taas jos ei itse auttele muita, voi tulla pettymys oman avun saannin suhteen, mutta sekin on vain elämää ja täytyy vain pärjäillä.

Toki tuollaisessa tilanteessa perheissä, jossa joitakin lapsia on paljon autettu, olisi varmaankin mielekästä, että juuri he sitten sitä apua myös enemmässä määrin antaisivat jos tarvetta ilmenee. Heillä ei ole siihen sen enemmän velvollisuutta kuin vähemmän apua tarvinneilla sisaruksillakaan, mutta sen voisi tehdä vastavuoroisuudesta, kiitollisuudesta siitä että itse on saanut apua kun on sitä tarvinnut. Nämähän konkretisoituvat vasta, jos tuen tarvetta tulee elämässä. Tuntuu hyvältä ja välittävältä jos sitä saa, yksinäiseltä jos kokee etteivät muut välitä.

Tunteet näyttelevät suurta osaa ja siksi muiden tunteita kannattaa pyrkiä huomioimaan lähtökohtaisesti. Jos muut eivät sinua huomioi, heihin ei kannata näitä paukkuja laittaa enää. Vaikka niin toimisi edelleen aina muiden kanssa. Koska se huomioiminen jo itsessään on ystävällinen teko, jota he eivät tee sinulle. Se ei ole automaattista, eikä itsestäänselvää, se valitaan tehdä. Tuskin siis tulevat tekemään muutakaan ystävällistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei apua tarvitse korvata, mutta sitä saa itse todennäköisemmin tarvitessaan jos itse auttaa muita tai on tukena heille. Sitten taas jos ei itse auttele muita, voi tulla pettymys oman avun saannin suhteen, mutta sekin on vain elämää ja täytyy vain pärjäillä.

Toki tuollaisessa tilanteessa perheissä, jossa joitakin lapsia on paljon autettu, olisi varmaankin mielekästä, että juuri he sitten sitä apua myös enemmässä määrin antaisivat jos tarvetta ilmenee. Heillä ei ole siihen sen enemmän velvollisuutta kuin vähemmän apua tarvinneilla sisaruksillakaan, mutta sen voisi tehdä vastavuoroisuudesta, kiitollisuudesta siitä että itse on saanut apua kun on sitä tarvinnut. Nämähän konkretisoituvat vasta, jos tuen tarvetta tulee elämässä. Tuntuu hyvältä ja välittävältä jos sitä saa, yksinäiseltä jos kokee etteivät muut välitä.

Tunteet näyttelevät suurta osaa ja siksi muiden tunteita kannattaa pyrkiä huomioimaan lähtökohtaisesti. Jos muut eivät sinua huomioi, heihin ei kannata näitä paukkuja laittaa enää. Vaikka niin toimisi edelleen aina muiden kanssa. Koska se huomioiminen jo itsessään on ystävällinen teko, jota he eivät tee sinulle. Se ei ole automaattista, eikä itsestäänselvää, se valitaan tehdä. Tuskin siis tulevat tekemään muutakaan ystävällistä.

Kummia mietit. Ensin kirjoitellaan: Vanhemmilla on velvollisuus koko ajan tulea aikuisia lapsiaan jotta nämä sitten vanhana joskus käyttäisivät kaupassa autollaan.

Nyt sinä kumoat tuonkin, vaikka vanhemmat kuinka jelppisivät lapselle ei synny mitään kiitollisuuden velkaa eikä hänen tarvitsekaan sen enempää välittää vanhoista vanhemmistaan.

Eli aloittajan kohdallakin ihan sama, ei hän sen enempää tarvitsisi huolehtia anopistaan, eihän nyt mitään vastavuoroisuuden velkaa kasaannu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Ap sairastui vakavasti eikä paskat auttaneet. Kuitenkin nyt ne samat paskat haluaa hyötyä ap:sta.

Kukahan siinä on hyötymismielessä liikkeellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Ap sairastui vakavasti eikä paskat auttaneet. Kuitenkin nyt ne samat paskat haluaa hyötyä ap:sta.

Kukahan siinä on hyötymismielessä liikkeellä?

Ap vain pelkää omassa mielessään. eihän kukaan ole vaatinut häneltä mitään.

Mutta ok, vanhempien velvollisuudet auttaa ei lopu koskaan, heiltä olisi itsekästä odottaa sitten vanhana apua vastavuoroisesti koska hah, eihän apua anneta siksi , mitään velvollisuutta eikä velkaa synny vanhuksia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei apua tarvitse korvata, mutta sitä saa itse todennäköisemmin tarvitessaan jos itse auttaa muita tai on tukena heille. Sitten taas jos ei itse auttele muita, voi tulla pettymys oman avun saannin suhteen, mutta sekin on vain elämää ja täytyy vain pärjäillä.

Toki tuollaisessa tilanteessa perheissä, jossa joitakin lapsia on paljon autettu, olisi varmaankin mielekästä, että juuri he sitten sitä apua myös enemmässä määrin antaisivat jos tarvetta ilmenee. Heillä ei ole siihen sen enemmän velvollisuutta kuin vähemmän apua tarvinneilla sisaruksillakaan, mutta sen voisi tehdä vastavuoroisuudesta, kiitollisuudesta siitä että itse on saanut apua kun on sitä tarvinnut. Nämähän konkretisoituvat vasta, jos tuen tarvetta tulee elämässä. Tuntuu hyvältä ja välittävältä jos sitä saa, yksinäiseltä jos kokee etteivät muut välitä.

Tunteet näyttelevät suurta osaa ja siksi muiden tunteita kannattaa pyrkiä huomioimaan lähtökohtaisesti. Jos muut eivät sinua huomioi, heihin ei kannata näitä paukkuja laittaa enää. Vaikka niin toimisi edelleen aina muiden kanssa. Koska se huomioiminen jo itsessään on ystävällinen teko, jota he eivät tee sinulle. Se ei ole automaattista, eikä itsestäänselvää, se valitaan tehdä. Tuskin siis tulevat tekemään muutakaan ystävällistä.

Joo mutta jos ne vanhukset ei ikimä tarvikaan mitään apua vaikka täällä heitä on velvoitettu auttamaan etukäteen vastikkeeksi kun sitten vanhana saatte apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Miksi jotkut apua tarvitsevat iäkkäät vanhemmat ajattelevat lapsiaan hyötymismielessä? Eikö se laita mietyttämään ihan samoin? Kieltäytyvät auttamasta erityistilanteissa eläkepäivistä nauttimisen varjolla, kun ei vaan kiinnosta. Mutta sitten kun omia avuntarpeita nousee oman terveydellisen tilanteen myötä, yhteistyö kiinnostaakin koska siitä hyötyy itse.

Sekoitat nyt vastuunoton ja todellisen, kenelle vain hankalassa tilanteessa ilmenevän, avuntarpeen. Jos perhe kaipaa sairauden keskellä myötätuntoa ja tukea läheisiltä, ei se tarkoita mitään yleistä käsi ojossa olemista ja vastuun välttelyä. Se tarkoittaa toisen tunteiden huomioimista ja välittämistä vaikeina aikoina, ei mitään yleistä elämän helpottamista.

Sama vanhuksilla, vaikka yhteiskunta hoitaisi, saattaa silti kaivata sitä läheisten välittämistä ja myötäeloa. Läheisten apu sisältää oikeasti paljon muutakin kuin sen konkreettisen teon. Se kertoo, että olet tärkeä. Se kertoo, että joku pitää puoliasi. Sitä ei voi ostaa rahalla, se tulee välittämisestä. Ja jos läheiset osoittavat etteivät välitä, mitäpä sitä rakkauden kerjäläisenä helmoissaan roikkuu. Ei sitä muuta sekään, että itse välität, autat.

Heidän on sama sitten jo ostaa palvelut muualta vaikka rahalla, koska välittäminen ei ole mikään juttu heille. Heillä ei ole sitä valuuttaa, mitä muiden huomioimisessa käytetään. Käyttäkööt seteleitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Ap sairastui vakavasti eikä paskat auttaneet. Kuitenkin nyt ne samat paskat haluaa hyötyä ap:sta.

Kukahan siinä on hyötymismielessä liikkeellä?

Ap vain pelkää omassa mielessään. eihän kukaan ole vaatinut häneltä mitään.

Mutta ok, vanhempien velvollisuudet auttaa ei lopu koskaan, heiltä olisi itsekästä odottaa sitten vanhana apua vastavuoroisesti koska hah, eihän apua anneta siksi , mitään velvollisuutta eikä velkaa synny vanhuksia kohtaan.

Eiköhän hän tunne noiden paskojen tyylin ajaa omaa etuaan. Vihjailla ja painostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei apua tarvitse korvata, mutta sitä saa itse todennäköisemmin tarvitessaan jos itse auttaa muita tai on tukena heille. Sitten taas jos ei itse auttele muita, voi tulla pettymys oman avun saannin suhteen, mutta sekin on vain elämää ja täytyy vain pärjäillä.

Toki tuollaisessa tilanteessa perheissä, jossa joitakin lapsia on paljon autettu, olisi varmaankin mielekästä, että juuri he sitten sitä apua myös enemmässä määrin antaisivat jos tarvetta ilmenee. Heillä ei ole siihen sen enemmän velvollisuutta kuin vähemmän apua tarvinneilla sisaruksillakaan, mutta sen voisi tehdä vastavuoroisuudesta, kiitollisuudesta siitä että itse on saanut apua kun on sitä tarvinnut. Nämähän konkretisoituvat vasta, jos tuen tarvetta tulee elämässä. Tuntuu hyvältä ja välittävältä jos sitä saa, yksinäiseltä jos kokee etteivät muut välitä.

Tunteet näyttelevät suurta osaa ja siksi muiden tunteita kannattaa pyrkiä huomioimaan lähtökohtaisesti. Jos muut eivät sinua huomioi, heihin ei kannata näitä paukkuja laittaa enää. Vaikka niin toimisi edelleen aina muiden kanssa. Koska se huomioiminen jo itsessään on ystävällinen teko, jota he eivät tee sinulle. Se ei ole automaattista, eikä itsestäänselvää, se valitaan tehdä. Tuskin siis tulevat tekemään muutakaan ystävällistä.

Kummia mietit. Ensin kirjoitellaan: Vanhemmilla on velvollisuus koko ajan tulea aikuisia lapsiaan jotta nämä sitten vanhana joskus käyttäisivät kaupassa autollaan.

Nyt sinä kumoat tuonkin, vaikka vanhemmat kuinka jelppisivät lapselle ei synny mitään kiitollisuuden velkaa eikä hänen tarvitsekaan sen enempää välittää vanhoista vanhemmistaan.

Eli aloittajan kohdallakin ihan sama, ei hän sen enempää tarvitsisi huolehtia anopistaan, eihän nyt mitään vastavuoroisuuden velkaa kasaannu

Eihän sitä kasaannukaan. Muutenhan appivanhemmat tuskin olisivat kehdanneet kieltäytyä avun tarjoamisesta, jos kerta myöhemmin apua itse toivovat. Olisivat ymmärtäneet, että vastavuoroisuus sitoo. Mutta ei se sido ja siksi se parhaassa tapauksessa toteutuu ja ei ole ongelmia tai sitten ei toteudu ja tulee näitä ristiriitoja. Että joku olisi ottamassa, vaikkei itse ole valmis antamaan tai joku aina antaa muttei itse pyydä mitään. Jos se oikeasti sitoisi ihmisiä, näitä ongelmia ei olisi. Pahaa mieltä ei pääsisi syntymään.

Ihmisethan ovat perinteisesti kiinnostuneita mielipahasta vain kun se on oma tunne. Empaattisimmat välittävät muidenkin tunteista ja teot ovat sitten oikeastaan vain seurausta tästä, eivät varsinaisesti mikään irrallinen asia. Siksi niillä on niin suuri painoarvo, ne kertovat asenteesta itse varsinaista tehtävää enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on tukenut ja auttanut aikuisia lapsiaan niin työllä kuin lasten katsomisella ja rahallisilla avustuksilla eikä itse tarvikaan mitään apua vaan elää terveenä ja virkeänä kunnes kuoler 95 v. ( Liian myöhään tietenkin perijöiden kannalta jos on iso omaisuus.)

Miten lapset sitten korvaavat , jäävätkö he velkaa? Vaikka sille sinkkusisarukselle joka ei ole tarvinnut apua, työtä eikä rahaa?

Kun täällä niin tarkkaan lasketaan hyötynäkökohdat vanhemmistaan ja etenkin appivanhemmista.

Että ei käydä niiden pskjen ( kuten sivistyneistö näyttää ilmaisevan) väärää kauramaitoa edes koskaan paikan päällä katsomassa kun heistä ei ollut hyötyä.

Ei täällä ole väitetty että kaikki isovanhemmat on paskoja. Sinä vain nyt samaistut voimakkaasti niihin paskoihin. Miksiköhän?

Kyllä tuo laittaa miettimään kun vanhempia/appivanhempia ajatellaan vain hyötymismielessä. Jos eivät tarpeeksi työnnä rahaa ja helpota elämää se on hyvästi, emme tuu käymään.

Ap sairastui vakavasti eikä paskat auttaneet. Kuitenkin nyt ne samat paskat haluaa hyötyä ap:sta.

Kukahan siinä on hyötymismielessä liikkeellä?

Ap vain pelkää omassa mielessään. eihän kukaan ole vaatinut häneltä mitään.

Mutta ok, vanhempien velvollisuudet auttaa ei lopu koskaan, heiltä olisi itsekästä odottaa sitten vanhana apua vastavuoroisesti koska hah, eihän apua anneta siksi , mitään velvollisuutta eikä velkaa synny vanhuksia kohtaan.

Jos anoppi suoraan ehdottaa, että muuttaisivat lähemmäksi jotta heidän auttamisensa aikanaan mahdollistuu paremmin, ei kyseessä lienee mikään keksitty pelko. Suunnitelma on jo tehty. Tuskinpa ap tätä muuten miettisikään.

Minua vielä vaivaa. Täällä on kymmenet perustelleet anoppien auttamisvelvollisuuden etukäteissuorituksena sitten vanhana saamastaan avusta.

Mutta jos anoppi on vaikka kuin tuo 92 v naapurini. Sipsakka täti joka hoitaa asiansa, siivoo itse, ikkunat taitaa pesettää ja kyllä tosisan kerran kuussa käy siivoaja. Pankkikortti hänellä on, laskut lähettää kuoressa pankkiin. Ei oo kyllä lapsiakaan.

Mutta jos hän olisi alkueläkevuodet käyttänyt kuvitteellisten lastensa apuna etukäteissuorituksena hänhän olisi tavallaan sitten ihan suotta niin tehnyt.

(Niin on tehnyt moni vaikka apua vanhana tarvisikin).

Tuli mieleen, talossamme 84 v mies katsoi tyttärensä pojan alle kouluikäisiä lapsia hyvin usein viikonloput. Äidistä eikä pojasta eikä lasten äidistä ollut kyllä itsestäänkään huolehtimaan. Saati että tätä vanhusta, vaimonsa muistisairas, olisivat mitenkään auttaneet.

Jaa, no saahan sitä kosto silmissä kiiluen elää elämänsä, mutta lastenhoidossa auttaminen on lähempänä sitä, että pyytäisivät nyt hoitamaan jotain lemmikkiään tms. Jos vanhemmat ikääntyessään menevät huonoon kuntoon ja tarvitsevat apua, on se verrattavissa siihen, kun aikanaan hoitivat teitä, kun olitte kakaroita ja tarvitsitte hoitoa.

Ei meillekään mitään apua tullut lastenhoitoon kummankaan vanhempien puolesta. Toki molempien vanhemmat asui melko kaukana. Pärjättiin silti, kuten monet monet muutkin vastaavassa tilanteessa. Lapsuudessa molempien vanhemmat hoiti hommansa ihan hyvin, enkä miettinyt hetkeäkään, autetaanko, kun vanhemmille ikää tuli ja sairauksia. Toki kohtuus kaikessa, eli ei nyt mitään pysyvää omaishoitoa olla ajateltu, kun muutakin apua järjestyy.

No, lapset saattaa olla aika itsekeskeisiä, mutta koittakaa nyt vähän aikuistua. Viimeistään sitten näette asian vähän toisin, kun vanhemmistanne aika jättää. Mutta kipuilu siitä, että ei saanut jotain lastenhoitoapua, niin jätetään virumaan omiin paskavaippoihin häh-häh-hää, on todella lapsellista.

Minä ajattelen asian niin että vanhempani ja appivanhemmat ovat auttaneet meidän perhettä voimiensa ja halujensa mukaan. Niin mekin autamme heitä nykyään. En laske tunteja jne.

Eli kyse ei ole todellakaan mistään autoit meitä lasten kanssa 137 tuntia joten nyt autan sinua juuri sen saman määrän mutta jään velkaa jos et tarvikkaan apua samaa tuntimäärää tai toisaalta en auta vaikka tarvisit enemmän apua. En ymmärrä tuota etukäteismaksu jankkaajaa.

Vaan autamme vuorotellen toisiamme jaksamisen ja kaiken huomioiden. Eli ollaan tavallaan joukkue. Eli tehdään asioita yhteisen hyvän eteen. Apn tilanteessa appivanhemmat eivät käyttäydy näin. He pyytävät kyllä apua mutta eivät ole olleet valmiit itse antamaan apua silloin kun toiset olisivat sitä tarvinneet.

Autamme nytkin myös aikuisia lapsiamme. Ja he auttavat meitä. Autamme myös naapureita. Enkä oleta että he joskus hoitaisivat meitä vanhoina. Mutta jonkinlainen vastavuoroisuus on kuitenkin oltava. Jos toinen on aina vain käsi ojossa ottamassa eikä koskaan anna niin se on lokkeilla. Kuten apn appivanhemmilla.

Mun anoppi kyllä laskee mielessään joka sekunnin minkä on mielessään tehnyt perheeni hyväksi. Kertoo sen satunnaiskertoimella, jonka perusteella on aina ja ikuisesti oikeutettu vaatimaan pojaltaan, mieheltäni, apua. Ihan mitä vaan, jopa ihan mihin vuorokauden aikaan vaan. Eikä sillä joulukynttelikön korjauksella ole kiire, mutta hyvä olisi jos eilen olisi valmista. Anoppi on harrastanut aina, ennen kuin minä astuin kuvioon. Tahti ja vaatimukset vain kiihtyvät.

Tahalliseksi vallankäytöksi ja kiusaamiseksi tämä paljastuu sillä, että juoksutus kiihtyy aina ennen joulua ja esim ennen lasten synttäreitä. Selkeästi haluaa kaataa kaiken kotitekemisen tekemisen mun niskaan. On myös harvinaisen ilkeä suustaan eikä jätä välistä yhtään tilaisuutta sanoa pahasti. Tämä ei päde vain minuun, on hankala myös muille.

Anoppi ei ole epäluotettavuuden vuoksi ollut lastenvahtina vuosiin. Silloin kun oli, niin häntä kiinnosti vain sotkea maksimaalisesti, ottaa muutama kuva lapsesta ja käydä meidän paperit läpi. Hän on myös näitä jotka raahasivat meille roskaa ja pskaa, eli rikkinäisiä ja likaisia leluja ja vaatteita. Näistä olisi pitänyt kai järjestää joku kiitollisuusparaati, kun saatiin lisää roskiksen täytettä.

Minä en ole tuolle mitään velkaa, enkä koe minkäänlaista velvollisuutta auttaa ihmistä, joka on tuonut elämääni vain ahdistusta ja harmia. Mieskin on vähentänyt apuaan huomattavasti ja keskittyy nykyään oman perheen hyvinvointiin. Haukut saa suoritti ne äitinsä tehtävät tai ei, joten miksi vaivautua?

Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.

Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.

Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.

ap kuulostaa sellaiselta, että en ihmettele, miksi appivanhemmat eivät halunneet auttaa

Vierailija kirjoitti:

Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.

Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.

Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.

Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopithan ovat suoraan sarvipään luomia, eivät niitä jumalan luomia.

Jokaisen pitäisi heti tehdä kosintaan suostuessaan tehdä selväksi ettei anopin kanssa olla missään tekemisissä.

Niin säästyy koko elämän kestävältä riesalta.

Että mua ärsyttää tällaiset yleistykset. Mulla on kamala anoppi. Se ei tarkoita sitä, että kaikki anopit ovat kamalia. Erikoisinta on se, että jotkut pitävät faktana, että tulen aikanani piinaamaan omia miniöitä/vävyjä, koska mun anoppi oli painajainen.

Et kuitenkaan voi vaikuttaa siihen mitä miniäsi/vävysi sinusta ajattelevat ja miten sinut kokevat. He tulevat omasta taustastaan ja ystävällisenkin kysymyksen ja small talkin kokevat tunkeiluksi. Tai tyhmyydeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmasta/appivanhemmista voi tulla sylkykuppi aikuiselle lapselleen

https://www.tehylehti.fi/fi/terveys/vanhemmasta-voi-tulla-sylkykuppi-ai…

Tässähän ei ole kyse siitä vaan kusipäisistä appivanhemmista.

Entä jos aikuinen taantuu teiniksi. Tämäkin on yleinen ilmiö.

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/ala-taannu…

Ja tyypillisesti boomereiden ja jälkiboomereiden suosikki Kodin kuvalehti ei uskalla hiiskahtaakaan siitä, millaisia mielenyerveysongelmakimppuja moni tuon ikäluokan ihminen on. Siis sodanjälkeiset sukupolvet aina jonnekin 60-70-luvulle asti ainakin.

Herravarjele millaisia persoonallisuushäiriöitä joka kolmannella varmaan.

Sellaisten ihmisten kanssa kasvaneet lapset, jotka ovat kuitenkin nykymaailmassa joutuneet kasvamaan joustavammiksi kuin vanhempansa, saattavat tosiaan vähän kosahdella näille näköalattomille vanhuksille, joiden tempauksia joutuvat sitten selvittelemään. On siinä työmaa!

Nuoremman sukupolven pitäisikin koettaa ymmärtää, että sodan käyneiden ihmisten lapset ovat myös sodan traumatisoimia. Kyllä minä katselen hieman kateellisena nuoria isiä tyttäriensä kanssa, miten paljon huomioivat, pitävät sylissä. Itse olen ollut isäni sylissä kerran, kun pyörryin sikotaudin jälkeen. Se tuntui taivaalliselta, kun heräsin hänen sylissään. Isä joutui 18-vuotiaana sotaan ja näki hirmuisia asioita, joista vasta vanhana puhui.

Eli voisiko tuo syyttävä äänilaji muuttua hivenen empaattiseksi, vai mikä ihmishirviö sinut on kasvattanut, kun et myötätuntoa osaa tuntea?

Minkähän verran näitä sodassa olleiden isien lapsia on vielä elossa? Oma isäni syntyi vasta 40-luvun alussa ja osasi jo olla lapsiaan huomioiva ja kannustava isä.

Mun isä on syntynyt 1947 ja on elossa. Hänen isänsä oli syntynyt 1901 joten on varmasti sodan jos toisenkin nähnyt. Äitini on myös syntynyt 1947 ja hänen isänsä oli syntynyt 1916, ja oli sodassa myös. Minä olen syntynyt kasarilla.

Isänisästä en tiedä paljon mitään, hän kuoli ennen syntymääni sydän- ja verisuonisairauksiin. Pitääkin kysyä isältä. Äidinisä vei oman henkensä kun äitini oli teini, mutta hänestä olen kuullut paljonkin. Niin paljon, etten yhtään ihmettele miksi äidistäni tuli persoonallisuushäiriöinen. Siinä kodissa olisi kuka tahansa lapsi traumatisoitunut.

Äiti kyllä on jo kuollut, mutta vasta 2018, ja ehti elinaikanaan tehdä koko perheensä elämän surkeaksi. Ei ole ikävä. Tietenkin äidin pershäiriöisen käytöksen myötä minulla on omat traumani, eikä isän perinteinen lasten kuuluu näkyä, muttei kuulua-kasvatustyyli pehmentänyt asioita yhtään. Hänen isänsä oli ymmärtääkseni aika kova mies myös.

Jos mulla olisi lapsia, minun traumani väkisinkin vaikuttaisivat omaan kasvatustyyliini, siihen mitä kestän ja jaksan, ja siihen miten muutenkin käsittelisin erilaiset tilanteet. Tämä taas vaikuttaisi lapsiini ja siihen millaisia lapsuudentraumoja heille kehittyisi tai olisi kehittymättä. Olen huomannut itsekin olevani kova ja kylmä. Lapsen itku ja paha mieli saa minut hermostumaan, eikä nostata empatian tunteita. Tämä on suora käytösmalli omasta lapsuudenkodistani. Ja niin ne sukupolvien traumat siirtyisivät seuraaviin sukupolviin. Lievenevät kyllä, mutta siirtyisivät silti muodossa tai toisessa.