Lue keskustelun säännöt.
Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?
09.08.2023 |
Taustatietona: Appivanhemmat eivät auttaneet meitä, kun elimme pikkulapsiarkea. Vauvalla oli monenlaista sairautta ja olisimme kaivanneet välillä edes hetken lepoa. Pahimmillaan anoppi vain naureskeli vauvan sairauksille, että pärjäilkää. Appivanhemmat olivat tuolloin terveitä, tuoreita eläkeläisiä eli aikaa auttamiselle olisi ollut. Anoppi jopa palasi eläkkeeltä töihin, kun virtaa riitti ja aika kävi eläkkeellä pitkäksi. Lapsen ollessa 1 v sairastuin vakavasti ja meni monta vuotta, kun olin todella huonossa kunnossa. Arki oli todella raskasta ja mies oli lujilla sairaan vaimon, töiden ja lapsen asioiden kanssa. Appivanhemmat tiesivät tämän, mutta eivät tulleet avuksi, vaikka asuivat kohtuullisen matkan päässä. Kylässä kävivät välillä, mutta silloin odottivat passaamista, valmista ruokaa pöydässä ja itse katsoimme lapsen perään silloinkin. Omat vanhempani asuivat toisella puolella Suomea, mutta kävivät pitkästä välimatkasta huolimatta auttamassa muutaman kerran vuodessa useamman päivän ajan. Katsoivat lapsen perään, laittoivat ruokaa ja siivosivat. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen, sillä mitään tukiverkkoja meillä ei asuinpaikkakunnalla ollut.
Nyt alamme olla tilanteessa, että appivanhemmilla on jo ikää ja avun tarvetta alkaisi olla. Anoppi on toisinaan jopa puhunut, että muuttaisivat lähellemme, jotta meillä olisi helpompi olla avuksi. Minua ei kiinnosta tippaakaan olla appivanhemmille avuksi, kun jättivät meidät yksin vaikeina vuosina. Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa? Miehelle olen sanonut, että itse saat hoitaa sen mitä vanhempiesi asioista hoidat.
Kommentit (1175)
Ilman sinun vakavaa sairastumistasi miehellä toki olisi vrlvollisuus jonkinlaiseen perusauttamiseen, ihan oman lapsuutensa nojalla.
Mutta melkein sekin vastavuoroisuuden velvollisuus kumoutuu tuosta, etteivät ole tulleet apuun tuollaisrssa tilanteessa. Asiaavähän lieventäisi, jos olusivat tienneet, että edimsinun vanhempasi olisivat asuneet ihan vieressä eli olisivat tienneet, ettö jotakin apua on. Mutta näinhän ei ollut.
Tekstistä saim vielä senkin kuvan, että eivöt ole akuutisti sairaina vaan ns. terveinä vanhenevat jolloin pikkuhiljaa apua tarvitsee. Jos olisi joku kova sairastuminen, jonkin verran miehenäsi ehkä auttaisin kuitenkin ihan vaikka perintö mielessä.
Tuo teidän yksin jättäminen tuollausessa tilanteessa oli väärin. Kyllä se minimoi vöhintäön sinun auttamisvelvollisuutesi, mutta myös melkein miehesikin.
Sinänsä lastenhoito ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tuollausessa hätätilanteessa on autettava, jos itse on terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilman sinun vakavaa sairastumistasi miehellä toki olisi vrlvollisuus jonkinlaiseen perusauttamiseen, ihan oman lapsuutensa nojalla.
Mutta melkein sekin vastavuoroisuuden velvollisuus kumoutuu tuosta, etteivät ole tulleet apuun tuollaisrssa tilanteessa. Asiaavähän lieventäisi, jos olusivat tienneet, että edimsinun vanhempasi olisivat asuneet ihan vieressä eli olisivat tienneet, ettö jotakin apua on. Mutta näinhän ei ollut.
Tekstistä saim vielä senkin kuvan, että eivöt ole akuutisti sairaina vaan ns. terveinä vanhenevat jolloin pikkuhiljaa apua tarvitsee. Jos olisi joku kova sairastuminen, jonkin verran miehenäsi ehkä auttaisin kuitenkin ihan vaikka perintö mielessä.
Tuo teidän yksin jättäminen tuollausessa tilanteessa oli väärin. Kyllä se minimoi vöhintäön sinun auttamisvelvollisuutesi, mutta myös melkein miehesikin.
Sinänsä lastenhoito ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tuollausessa hätätilanteessa on autettava, jos itse on terve.
Ei todellakaan ole olemassa mitään lapsuudessa sälytettyä velkaa.
Pääsyvaatimus miniäksi; avuton kotitöissä eikä jaksa lasten kanssa, ilkeäluonteinen anoppivitsit ottanut todeksi, tulee huonosti yleensä ihmisten kanssa toimeen, vain somessa purkaa sitten asioitaan. Työelämän ulkopuolella vaikka lapset jo isoja.
Mutta kai sitten seksuaalinen viehätysvoima on suuri kun on kuitenkin useampikin anoppi jo ollut ja lasten sukunimiä 2-3.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu omalle anopilleni aion sanoa samat sanat
(kun hän vanhana pyytää apua meiltä)
mitä hän sanoi meille, kun valitettiin unettomuutta ja vauvan allergioita jne:
SEMMOSTA SE ON!
Ja tekoempaattinen hymy päälle, ja eikun vaan nauttimaan sitten omista terveistä jaloista ja matkustelusta!
Pyörikööt vaipoissaan ja muistelkoot itsekkyyttään.Millainen vanhempi edes antaa puolustuskyvyttömän alle leikki-ikäisen lapsen isovanhempien hoidettavaksi ja vastuulle, kun lääketiett. fakta, heidän reagointikyky alentunut, samoin näkö ja kuulo, voimat heikentuneet, sairaskohtauksen riski kasvanut, jne. Ja he ovat tilastollisesti suurin riski liikenteesä, kun puhutaan onnettomuuksista ja kuolemaan johtavista tapaturmista.
Ja heidän auton ajo-oikeus voi lääkäri tai muu viranomainen ottaa millä hetkellä pois, sen kummempia perusteluja. Eivätkä he enää voi edes toimia työelämässä yli 70v, kun työkyky pysyvästi alentunut esim. hoitajana tai työssä päiväkodissa.Ja tälläisten hoidettavaksi annetaan puolustuskyvytön lapsi ja lapsi tietoisesti altistetaan tapaturmille ja onnettomuuksille.
Jos he kieltäytyvät hoitamasta lapsia, suututaan ja aloitetaan kostonkierre.
Mun serkku vei 3v ja 6v lapsensa 92v isomummille hoitoon ja yökylään, kun läksivät viihteelle. Mummi liikuntarajoitteinen ja liikkuu rollaattorille ja kotihoito käy pari kertaa päivässä. Nuoren parin mukaan mummo oli kykenevä hoitamaan, kun lapset kilttejä ja suurimman osan hoitoajasta nukkuivat, kun naapurit olivat soittaneet poliisit paikalle.
Puhut sekä isomummista että mummosta. Minkä ikäinen lasten mummo oli?
Serkun lapsille tuo 92v on isomummi ja serkulle (sekä kirjoittajalle) mummi. Yksinkertaista.
Mistä te kaivatte puolisoiksenne nämä ääliöitten kasvattamat? Minä, kun puolisooni tutustuin, tutustuin myös hänen vanhempiinsa, enkä olisi mennyt naimisiin, jos ääliöitä olisivat olleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pääsyvaatimus miniäksi; avuton kotitöissä eikä jaksa lasten kanssa, ilkeäluonteinen anoppivitsit ottanut todeksi, tulee huonosti yleensä ihmisten kanssa toimeen, vain somessa purkaa sitten asioitaan. Työelämän ulkopuolella vaikka lapset jo isoja.
Mutta kai sitten seksuaalinen viehätysvoima on suuri kun on kuitenkin useampikin anoppi jo ollut ja lasten sukunimiä 2-3.
Ei ole mitään miniän asemaan hakua, paskat appivanhemmat vain sitten tulee mukana, jos on huono tuuri.
Onneksi heidät voi unohtaa tyystin hyvällä omallatunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini on tuollainen. Paras oli, kun jälkikäteen muisteli, miten paljon olivat apuna. No eivät olleet! Jos menisin tuon sanomaan ääneen, niin anoppi märisisi, miten kiittämätön olen ja kyllä he aina sanoivat, että voivat tulla avuksi. Noh, aika monta kertaa kysyttiin ja sanoivat ei, niin lopetettiin jossain vaiheessa kyseleminen
Itselläni kävi niin, että kun nuorin lapsemme täytti 18v niin pidimme juhlat, kuten muillekin lapsillemme oltiin pidetty. Vuokrattiin tila ja minä tein ruuat & kahvittelut itse n.40-50 hengelle. Jotain ostin valmiina (esim.pikkuleivät ja juotavat), mutta keneltäkään en apua edes pyytänyt juhlien valmistelemisiin. Toki mies ja aikuiset lapset tekivät osansa juhlien eteen.
Asumme pienellä paikkakunnalla ja tapasin ennen juhlia anopin ystävän ja hän kyseli tulevista juhlista (anoppi oli niistä kertonut). Tämä ystävä sitten sanoi, että siinä on TAAS anopillani kova leipominen! Minä kyllä oikaisin etten ole anoppia TIETENKÄÄN vaivannut kuten en koskaan aiempiinkaan juhliimme, että itse kyllä teen ruuat ja kastettavat. Ystävä oli kovin hämmästyneen näköinen eli anoppi oli ilmeisesti kertonut jotain muuta.
Vähän kuin mun näppikseltä. Anoppi oli uupumustaan valitellut kun oli TAAS joutunut meidän lasta kaitsemaan vaikka ei jaksaisi. anopin tuttava siitä mulle kaupassa hieman moittien tuli sanomaan. Siihen totesin, että taisi viimeisin kerta olla tosi rankka, kun anopin viimeisin hoitokeikka oli kohta puoli vuotta sitten, eikä seuraavaa ole näkyvissä. Hämmentynyt tuttava siinä jotain takelteli väärinymmärryksestä. Totesin siihen, että eiköhän Maija ole _taas_ satuillut omiaan.
Olen myös kuullut että anoppi on meillä synttäreille leiponut ja käynyt siivoamassa! Onneksi kumpaakaan ei ole tapahtunut. Tai mistä minä tiedän paljonko anoppi on leiponut, mutta meille ei niitä ole tuotu. Ja hyvä niin.
En juuri koskaan näe tuttua kaupassa, edes lähiökaupassa jos pistäännyn. 12 000 hengen lähiö.
Minusta niin ihania nämä pikkukyläjutut. En kyllä pystyisi elämään.
Ja minusta jo outoa että äitien nurkilla asutaan, itse asuimme jo nuorina kaukana vanhemmista, omat lapset myös on työ vienyt kauas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmat oli samanlaisia eli eivät tarjonneet apuaan. Kun kuolivat, niin selvisi, että olivat myyneet omaisuutensa pilkkahinnalla miehen serkulle, tämä sai niin kaupunkiasunnon, omakotitalon kuin kesämökinkin ja miehelle jäi perinnöksi 400 euroa velkaa sairaalamaksuista. Kyllä se vähän kirpaisi, kaksio Tampereella olisi ollut meille tarpeen, kun lapset lähti opiskelemaan.
Appivanhemmat saivat tehdä omaisuudellen aivan , mitä itse halusivat. He varmaankin tarvitsivat rahaa palveluiden ostamiseen vielä eläessään. Tiesivät, ettei teillä ole rahaa ostaa kuten serkulla oli.
Eiköhån se omaisuus olisi ollut myytävissä vieraalle ihan käypään hintaan.
Jos se serkku autteli vanhuksia ja halusivat näin palkita auttajaansa.
Bullshit.
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini on tuollainen. Paras oli, kun jälkikäteen muisteli, miten paljon olivat apuna. No eivät olleet! Jos menisin tuon sanomaan ääneen, niin anoppi märisisi, miten kiittämätön olen ja kyllä he aina sanoivat, että voivat tulla avuksi. Noh, aika monta kertaa kysyttiin ja sanoivat ei, niin lopetettiin jossain vaiheessa kyseleminen
Just tämä. Ja vielä varmasti korostavat olleensa aina kaikille sisaruksille tasapuolisia ja auttavaisia. Lapsellista omakehua, mikä ei edes pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsyvaatimus miniäksi; avuton kotitöissä eikä jaksa lasten kanssa, ilkeäluonteinen anoppivitsit ottanut todeksi, tulee huonosti yleensä ihmisten kanssa toimeen, vain somessa purkaa sitten asioitaan. Työelämän ulkopuolella vaikka lapset jo isoja.
Mutta kai sitten seksuaalinen viehätysvoima on suuri kun on kuitenkin useampikin anoppi jo ollut ja lasten sukunimiä 2-3.
Ei ole mitään miniän asemaan hakua, paskat appivanhemmat vain sitten tulee mukana, jos on huono tuuri.
Onneksi heidät voi unohtaa tyystin hyvällä omallatunnolla.
Niin, miestään saa loukata haukkumalla hänen vanhempansa ja sukunsa kun vaan muistaa oikeat alusasut ja "kikottaa " sanoi savolaisukko katsoessaan miniäkokelaansa kiehnäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma anoppini on tuollainen. Paras oli, kun jälkikäteen muisteli, miten paljon olivat apuna. No eivät olleet! Jos menisin tuon sanomaan ääneen, niin anoppi märisisi, miten kiittämätön olen ja kyllä he aina sanoivat, että voivat tulla avuksi. Noh, aika monta kertaa kysyttiin ja sanoivat ei, niin lopetettiin jossain vaiheessa kyseleminen
Itselläni kävi niin, että kun nuorin lapsemme täytti 18v niin pidimme juhlat, kuten muillekin lapsillemme oltiin pidetty. Vuokrattiin tila ja minä tein ruuat & kahvittelut itse n.40-50 hengelle. Jotain ostin valmiina (esim.pikkuleivät ja juotavat), mutta keneltäkään en apua edes pyytänyt juhlien valmistelemisiin. Toki mies ja aikuiset lapset tekivät osansa juhlien eteen.
Asumme pienellä paikkakunnalla ja tapasin ennen juhlia anopin ystävän ja hän kyseli tulevista juhlista (anoppi oli niistä kertonut). Tämä ystävä sitten sanoi, että siinä on TAAS anopillani kova leipominen! Minä kyllä oikaisin etten ole anoppia TIETENKÄÄN vaivannut kuten en koskaan aiempiinkaan juhliimme, että itse kyllä teen ruuat ja kastettavat. Ystävä oli kovin hämmästyneen näköinen eli anoppi oli ilmeisesti kertonut jotain muuta.
Vähän kuin mun näppikseltä. Anoppi oli uupumustaan valitellut kun oli TAAS joutunut meidän lasta kaitsemaan vaikka ei jaksaisi. anopin tuttava siitä mulle kaupassa hieman moittien tuli sanomaan. Siihen totesin, että taisi viimeisin kerta olla tosi rankka, kun anopin viimeisin hoitokeikka oli kohta puoli vuotta sitten, eikä seuraavaa ole näkyvissä. Hämmentynyt tuttava siinä jotain takelteli väärinymmärryksestä. Totesin siihen, että eiköhän Maija ole _taas_ satuillut omiaan.
Olen myös kuullut että anoppi on meillä synttäreille leiponut ja käynyt siivoamassa! Onneksi kumpaakaan ei ole tapahtunut. Tai mistä minä tiedän paljonko anoppi on leiponut, mutta meille ei niitä ole tuotu. Ja hyvä niin.
En juuri koskaan näe tuttua kaupassa, edes lähiökaupassa jos pistäännyn. 12 000 hengen lähiö.
Minusta niin ihania nämä pikkukyläjutut. En kyllä pystyisi elämään.
Ja minusta jo outoa että äitien nurkilla asutaan, itse asuimme jo nuorina kaukana vanhemmista, omat lapset myös on työ vienyt kauas.
Jaa. Asun Helsingissä. Lähikauppa on Suomen suurin cittari. Kyllä minä näen siellä tuttuja. Cittarin apteekissakin työskentelee mun lapsuuden naapurin vanhin lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan kuin anoppini!
Häntä ei kiinnostanut lapsen lapset, mennä öyhötti huulet punas uuden miehensä kans.
Ikinä ei vienyt lapsia edes jätskille tai lettukestejä pitänyt, omista asioitaan vain vouhkas. Eikä osoittanut mitään tunteita lapsia kohtaan, tuskin huomas.
Kun ikää tuli ja jäi taas leskeksi alkoi aikuistuneet lapsen lapset kiinnostaa,
kenkilökohtaista sairaanhoitajaa halus 24/7 (kyllä, yö tai päivä, aina).
Ei teidän tarvi auttaa, elätte omaa elämäänne, draamaa on luvassa isoakin.
Mies voi jos haluaa auttaa joskus, saattaa tarve olla koko aika avulle.
Keskustelkaa miehenne kanssa pelisäännöistä. Älkää kannustako muuttamaan teitä lähelle!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsyvaatimus miniäksi; avuton kotitöissä eikä jaksa lasten kanssa, ilkeäluonteinen anoppivitsit ottanut todeksi, tulee huonosti yleensä ihmisten kanssa toimeen, vain somessa purkaa sitten asioitaan. Työelämän ulkopuolella vaikka lapset jo isoja.
Mutta kai sitten seksuaalinen viehätysvoima on suuri kun on kuitenkin useampikin anoppi jo ollut ja lasten sukunimiä 2-3.
Ei ole mitään miniän asemaan hakua, paskat appivanhemmat vain sitten tulee mukana, jos on huono tuuri.
Onneksi heidät voi unohtaa tyystin hyvällä omallatunnolla.
Niin, miestään saa loukata haukkumalla hänen vanhempansa ja sukunsa kun vaan muistaa oikeat alusasut ja "kikottaa " sanoi savolaisukko katsoessaan miniäkokelaansa kiehnäämistä.
Ap:n tapauksessa ne appivanhemmat nimenomaan pettivät oman poikansa.
Eikä ne omat lapset mitenkään sokeita ole vanhempiensa paskalle käytökselle. Onhan heillä siitä jo vuosien kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä huolehdin omista vanhemmistani, mutta jos olisin parisuhteessa, ei tulisi mieleenkään vaatia miestä huolehtimaan mun vanhemmistani. Ihan riittäisi, että huolehtisi omistaan. Ja vaikka ei huolehtisikaan, niin ei se nakki silti napsahtaisi mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää, miksi niin monelle isovanhemmalle on ongelma auttaa kuormittavassa tilanteessa arkiaskareissa. Esimerkiksi ruoanlaitossa, siivoamisessa tai pienen lapsen katsomisessa. Se tekisi jo paljon, jos isovanhemmat tulisivat valmiin makaronilaatikon kanssa kylään, kehottaisivat vanhempia syömään ja veisivät sillä aikaa lapsen lastenvaunuissa kävelylle ja leikkipuistoon. Sen sijaan osa ei auta ollenkaan tai tulee vain passattavaksi tai kantaa tuomisina jotain kirppisroskaa, jota perhe ei tarvitse.
Mulla oli anopin kanssa wtf-hetki. Mä olin lopen kyllästynyt anoppiini, ja tein varsin kovaäänisesti kaksi asiaa anopille selväksi. Meille ei saa tulla enää ilman etukäteen sopimista ja mua pitää kohdella kuin ihmistä. (= loppuu jatkuva arvostelu, haukkuminen ja mitätöinti). Anoppi ei tätä ottanut kovin suopeasti ja vastasi jalkaansa polkien, että hänen ei tarvitse mua totella. Eikä muuten ole mun tietääkseni ikinä tehnyt mitään mitä on pyydetty, kun hän tietää paremmin.
En ymmärrä miksi sitä apua tyrkytetään (toistuvasti), kun ei ole tarkoituskaan auttaa siinä missä on pyydetty.
T. Se sama, joka apua tyrkyttävälle anopille sanoi että olkkarin ikkunat tarvitsevat pesua, mutta sai keittiöön ruman maton
Minun anoppini kyyläsi aina käydessään jotain, joka oli hänen mielestään huonosti tai hoitamatta ja sitten alkoi hoitaa asiaa - siis kysymättä meiltä ollenkaan. Ihan hirvittävän ahdistavaa ja tunkeilevaa.
Jos auto oli jo menossa huoltoon ja pesuun, hän ilmestyi pesemään sitä tai kailotti koko suvulle, miten meillä autokin oli likainen. Meillä on iso koivu parkkipaikan kohdalla ja siitä sataa joka kevät töhnää auton päälle. Tämä on nyt toistunut koko tämän 19 vuotta joka ollaan tässä asuttu ja silti ei mene perille.
Samasta syystä en pese ikkunoita keväällä ensimmäiseksi, koska ikkunat töhkääntyy samalla tavalla. Pesen ikkunat elokuussa, kun siitepölykaudet on ohi. Ei mene perille.
Ei ole mikään hyvä, yks itkee kun joutuu itse lapsiaan katsomaan, toinen itkee kun on avulias anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te kaivatte puolisoiksenne nämä ääliöitten kasvattamat? Minä, kun puolisooni tutustuin, tutustuin myös hänen vanhempiinsa, enkä olisi mennyt naimisiin, jos ääliöitä olisivat olleet.
Mun anoppi oli erittäin etäinen ja ihan siedettävä kunnes kerrottiin vauvauutiset. Mies vähän varoitteli mutta en silti osannut ihan siihen varautua, miten kävi. Hyvä mies mulla on, äidistään huolimatta.
Mieheni on lähinnä kasvattanut hänen isoäitinsä, asuivat aikoinaan kolme sukupolvea saman katon alla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää, miksi niin monelle isovanhemmalle on ongelma auttaa kuormittavassa tilanteessa arkiaskareissa. Esimerkiksi ruoanlaitossa, siivoamisessa tai pienen lapsen katsomisessa. Se tekisi jo paljon, jos isovanhemmat tulisivat valmiin makaronilaatikon kanssa kylään, kehottaisivat vanhempia syömään ja veisivät sillä aikaa lapsen lastenvaunuissa kävelylle ja leikkipuistoon. Sen sijaan osa ei auta ollenkaan tai tulee vain passattavaksi tai kantaa tuomisina jotain kirppisroskaa, jota perhe ei tarvitse.
Mulla oli anopin kanssa wtf-hetki. Mä olin lopen kyllästynyt anoppiini, ja tein varsin kovaäänisesti kaksi asiaa anopille selväksi. Meille ei saa tulla enää ilman etukäteen sopimista ja mua pitää kohdella kuin ihmistä. (= loppuu jatkuva arvostelu, haukkuminen ja mitätöinti). Anoppi ei tätä ottanut kovin suopeasti ja vastasi jalkaansa polkien, että hänen ei tarvitse mua totella. Eikä muuten ole mun tietääkseni ikinä tehnyt mitään mitä on pyydetty, kun hän tietää paremmin.
En ymmärrä miksi sitä apua tyrkytetään (toistuvasti), kun ei ole tarkoituskaan auttaa siinä missä on pyydetty.
T. Se sama, joka apua tyrkyttävälle anopille sanoi että olkkarin ikkunat tarvitsevat pesua, mutta sai keittiöön ruman maton
Minun anoppini kyyläsi aina käydessään jotain, joka oli hänen mielestään huonosti tai hoitamatta ja sitten alkoi hoitaa asiaa - siis kysymättä meiltä ollenkaan. Ihan hirvittävän ahdistavaa ja tunkeilevaa.
Jos auto oli jo menossa huoltoon ja pesuun, hän ilmestyi pesemään sitä tai kailotti koko suvulle, miten meillä autokin oli likainen. Meillä on iso koivu parkkipaikan kohdalla ja siitä sataa joka kevät töhnää auton päälle. Tämä on nyt toistunut koko tämän 19 vuotta joka ollaan tässä asuttu ja silti ei mene perille.
Samasta syystä en pese ikkunoita keväällä ensimmäiseksi, koska ikkunat töhkääntyy samalla tavalla. Pesen ikkunat elokuussa, kun siitepölykaudet on ohi. Ei mene perille.
Ei ole mikään hyvä, yks itkee kun joutuu itse lapsiaan katsomaan, toinen itkee kun on avulias anoppi.
Ei tuo ole mitään avuliaisuutta vaan kusipäisyyttä.
Epäilen aloituksen aitoutta, mutta vastataan nyt kuitenkin. Aloittaja voisi ajatella, miten appivanhempien oma elämä on mennyt. Menikö niin, että he eivät ruuhkavuosina saaneet mitään apua, mutta huolehtivat silti omista vanhemmistaan ja appivanhemmistaan näiden viimeisinä vuosina?
Elämä kun nyt vain on sellaista, että lapsi tarvitsee apua, samoin heikko vanhus. Siinä välissä tulisi aikuisten pärjätä omin avuin ja jos lastenhoitoon saa apua se on bonusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olenko julma, kun en halua auttaa appivanhempia tässä tilanteessa?" Et ole.
Suomessa yhteiskunta hoitaa vanhukset. Appivanhemmat voivat tilata kunnasta ja hyvinvointialueelta kotiapua. Rahalla saa ostettua kotiin apua ja palveluita. Kaikki vanhukset saavat jotain eläkettä ja suurimmalla osalla on myös varallisuutta.
Suomessa vanhusten hoito ei kuulu perheelle. Rahalla saa hankittua kotiapua. Varokaa tilannetta, että appivanhemmat muuttaisivat lähellenne asumaan. Silloin miehestäsi tulee pahimmassa tapauksessa vanhempiensa palkaton kotiapulainen ja orja ja perhe-elämänne menee pilalle.
Vanhukset saa ostettua kotiapua yhtä näppärästi, kuin lapsiperheetkin, jotka tarvitsevat kotiapua. Eli teoriassa joo, käytännössä ei ja joka tapauksessa nihkeästi. Apua edeltää RAI-arviot ja muut, joissa yritetään myös painostaa läheisiä hoitamaan. On myös hämmästyttävän yleistä, että vanhukset valehtelevat (tai puhuvat ääneen omia toiveitaan totuuksina), että kyllä lapset hoitaa, vaikka kukaan ei olisi lapsilta kysynyt mitään tai lapset olisivat suoraan kieltäytyneet. Nämä horinat otetaan ilolla vastaan ja sen ansiosta käyntejä ei järjestetä tai määrä pidetään pienenä.
Kotiavusta myös soitellaan lapsille, yleensä lähimpänä asuvalle tyttärelle. "Irma sanoi, että ei saa ukkosella nukuttua, onkohan joku tulossa Irman luokse kun on tuo myrsky luvattu. Irman puhelimessa on joku vika, kukas sen veisi korjattavaksi? Irma ei osaa käyttää uutta mikroaan, kukas tulisi opettamaan Irmaa? Irmalla on huonosti ehjiä sukkia, kukas ostaisi IRmalle sukkia?" Aina eri ihminen soittaa. Olen pyytänyt laittamaan kaikille tiedoksi, että en halua saada yhtäkään puhelua enää. Ei toimi.
Mun mummu oli tällainen. Kotiapu ei kelvannut kuin laittamaan tukisukat jalkaan iltaisin ja ottamaan ne sukat aamulla pois. Oli kuulemma hyvinkin ilkeä kotiavulle. Vain tyttärien apu kelpasi, lastenlasten apu ei myöskään kelvannut. Vävypojat kelpasivat auttamaan "miesten töissä".
Ainoa "hoito", mitä tällaiset ilkeilijämummot tarvitsevat on kerran päivässä ruokaa ja kahdesti päivässä kunnolla selkään niin kauan, että käytöstavat löytyvät.
Niin, noinhan he hoitivat meidätkin. Mitäs muuta osaisimme, kun se on ainoa malli?
Mun mies on elämänsä aikana kärsinyt äidistään sen verran, että pitää hajurakoa äitiinsä ihan oma-aloitteisesti.
Fun fact: anopin kaksi muutakin lasta pitää hajurakoa äitiinsä. Miehen veli ei ole nähnyt äitiään vuosiin. Asuu 200 km päässä, ei missään itätimbuktussa.