Mummola-elokuva

Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, kaikilla ei ole. Se kannattaa aina muistaa ennen kuin alkaa pätemään. Jos itse elän liian vanhaksi, ts. muistisairaaksi, on minulla lääkkeet valmiina täältä poistumiseksi. En jää kenenkään riesaksi vaippoineni.

Arvelinkin, että sinulla on ollut huonot vanhemmat, kun tunnut vihaavan kaikkia  "boomereita". Mutta älä itse yleistä omaa yhden ihmisen kokemustasi kaikkiin vanhoihin ihmisiin.

Ja hanki apua tuohon katkeruuteen ja vihaisuuteen, se on epäterveellistä ajan kanssa. Olet menneisyyden vanki niin kauan kuin tunnet vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä elokuvassa oli paljon muutakin kuin kakkaa ja viinaa... kakkaohtaus olis saanu jäädä pois, muuta en muuttaisi...

Miksi? Boomerit on märkä sukupolvi, paljon alkoholisteja ja alkoholisteilla on alkoholistien ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistava elokuva. Juuri siksi että tuli niin lähelle. Pystyin hyvin kuvittelemaan että olisin nähnyt noita tapahtumia sukuni jouluissa. 

Juuri näin. Elokuvan tapahtumat sinällään eivät ole laisinkaan tuttuja, mutta elokuvan luomaan ilmapiiriin pystyn helposti samaistumaan. Ja fiilis on kaukana mistään juhlatunnelmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on ilmeisesti ollut hyvät vanhemmat, kaikilla ei ole. Se kannattaa aina muistaa ennen kuin alkaa pätemään. Jos itse elän liian vanhaksi, ts. muistisairaaksi, on minulla lääkkeet valmiina täältä poistumiseksi. En jää kenenkään riesaksi vaippoineni.

Arvelinkin, että sinulla on ollut huonot vanhemmat, kun tunnut vihaavan kaikkia  "boomereita". Mutta älä itse yleistä omaa yhden ihmisen kokemustasi kaikkiin vanhoihin ihmisiin.

Ja hanki apua tuohon katkeruuteen ja vihaisuuteen, se on epäterveellistä ajan kanssa. Olet menneisyyden vanki niin kauan kuin tunnet vihaa.

 

Kuten sanoin, älä ala pätemään kun et tiedä taustoja.

Hei nyt, ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Toiset tykkää leffasta, toiset ei. Mutta: ainakin mielipiteitä riittää ... :)

Kiitoksia keskustelusta.

En ole omassa perheessä kokenut alkoholismia, työssä kyllä nähnyt siihen liittyvää paljon. Pidin elokuvasta paljon ja nautin tämän keskustelun lukemisesta.

Ella oli loistava, hahmo suoraan elävästä elämästä, jollaisia kävelee vastaan Citymarketin jokaisella käytävällä. 

Lassen ruokapöytäpuheet muistuttivat lähipiirin ikämiestä, joka tahtoo puhua, muistelee vanhoja, mutta jonka juttuja on jotenkin vaikea kommentoida.

Se illallinen, johon Lasse ei osallistunut, oli puheiltaan tosi karu. Siinä käytiin läpi isoisän konttaamiset ja kännissä autoilut läpi tosi tarkkaan. Oliko lapsille sopivaa kuultavaa? Ella mainitsi, miten ikävää Lassen rattijuoppous. Sitä jatkui, kunnes... Kunnes mitä?

Susannan avioliitto tuli lähelle itseä. Mies yrittää parhaansa, mutta vaimo ei ole tyytyväinen, ei koe tulevansa kohdatuksi.

Lapsenlapset olivat toivo paremmasta. Hilla oli ainut henkilö, jonka kohdalla kamera liikkui, eli näkökulma ei ollut yhtä jäykkä kuin muiden kohdalla.

Oliko sattumaa, että kun Ellan ja Lassen avioliitto oli enemmän ja vähemmän kulissi, tytärten työt keskittyivät myös pintojen kuntoon laittoon, Helena hiusten laittoon, Susanna tavaratalon somistamiseen.

Elokuvan loppu. Ellalla oli mahdollisuus ajatella asiat uusiksi, mutta hän halusi edelleen pitää kiinni kusisesta patjasta ja asua talossa, vaikka yksinelo pelotti.

Ja vielä. Minusta tämä on hyvää taidetta, koska se herättää ajatuksia ja pohdintaa. Viihdettäkin. Viihteen ei tarvitse aina olla "aivot narikkaan"-tyyppistä, ei ainakaan omalla kohdallani.

Todella hyviä huomioita sinulla, 426. Varsinkin Ellan ja Lassen kulissiavioliitto rinnastettuna Susannan ja Helenan ammatteihin. Samoin se, että kamera liikkui ainoastaan Hillan, joka ainoana perheestä uskalsi kyseenalaistaa Lassen alkoholismin hyssyttelyä, kohdalla. Loppukohtauksesta jäi tunne, että Hilla kuitenkin halusi ymmärtää Lasse-vaarin elämää ja sitä, miksi hänestä oli tullut sellainen kuin hän oli. Verstas oli ainoa, mikä vaarista oli jäänyt tämän kuoleman jälkeen eikä se juuri tarjonnut vastauksia, vaikka Hilla siellä pitkään katselikin ympärilleen.

Minä odotin, että Hilla olisi tutkinut verstaan lipaston laatikoita. Ehkä kaikki valokuvat ei olleet albumeissa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitoksia keskustelusta.

En ole omassa perheessä kokenut alkoholismia, työssä kyllä nähnyt siihen liittyvää paljon. Pidin elokuvasta paljon ja nautin tämän keskustelun lukemisesta.

Ella oli loistava, hahmo suoraan elävästä elämästä, jollaisia kävelee vastaan Citymarketin jokaisella käytävällä. 

Lassen ruokapöytäpuheet muistuttivat lähipiirin ikämiestä, joka tahtoo puhua, muistelee vanhoja, mutta jonka juttuja on jotenkin vaikea kommentoida.

Se illallinen, johon Lasse ei osallistunut, oli puheiltaan tosi karu. Siinä käytiin läpi isoisän konttaamiset ja kännissä autoilut läpi tosi tarkkaan. Oliko lapsille sopivaa kuultavaa? Ella mainitsi, miten ikävää Lassen rattijuoppous. Sitä jatkui, kunnes... Kunnes mitä?

Susannan avioliitto tuli lähelle itseä. Mies yrittää parhaansa, mutta vaimo ei ole tyytyväinen, ei koe tulevansa kohdatuksi.

Lapsenlapset olivat toivo paremmasta. Hilla oli a

Hienosti kuvattu elokuvan sisältö :)

Mikä tämä salamyhkäinen kohtaus on?

Faith kirjoitti:

Tykkäsin. Oli hauskoja ja surullisia kohtauksia. Lähes puhumattoman isoisän tarina ehkä alkoi avautua loppua kohden, rivien väleissä.

Omaa perhejouluani elokuva ei kaiken kaikkiaan muistuttanut, mutta joitain tutun oloisia arkisia tilanteita oli, lähinnä äänimaailmassa. Yhdet koristelevat kuusta ja kuvaavat harrasta joulunviettoa videolle ja toiset taustalla kiistelevät jostain käytännön asiasta, kuten margariinista. Tuli mieleen että ehkä elokuvan tekijä oli kuunnellut perheiden kotivideoita oikeanlaista äänimaailmaa luodessaan.

Leena Uotila oli tosi hyvä roolissaan.

Ääniraita oli loistava. Monesti kotimaisissa elokuvissa ei kuule repliikkejä kunnolla. Tässä leffassa oli monta ääntä päällekkäin: televisio pauhasi, taustalla naiset väittelevät onko Oivariini voita, ja päällimmäisenä lapsi selosti kuvaamaansa jouluvideota, ja kaikki kuuluivat selkeästi. 

Näyttelijöiden replikointi ei kuulostanut vuorosanoilta vaan aidolta puheelta.

Faith kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Tykkäsin. Oli hauskoja ja surullisia kohtauksia. Lähes puhumattoman isoisän tarina ehkä alkoi avautua loppua kohden, rivien väleissä.

Omaa perhejouluani elokuva ei kaiken kaikkiaan muistuttanut, mutta joitain tutun oloisia arkisia tilanteita oli, lähinnä äänimaailmassa. Yhdet koristelevat kuusta ja kuvaavat harrasta joulunviettoa videolle ja toiset taustalla kiistelevät jostain käytännön asiasta, kuten margariinista. Tuli mieleen että ehkä elokuvan tekijä oli kuunnellut perheiden kotivideoita oikeanlaista äänimaailmaa luodessaan.

Leena Uotila oli tosi hyvä roolissaan.

Kerrotko, mitä isoisän tarinasta sait selville. Mulla meni osa elokuvasta eilen vähän ohi niin pitää kattoa vielä Areenasta uudelleen.

Puolivälin jälkeen oli kohtaus, jossa isoisä oli yksin kotona ja hänelle tuli vieras, S

Ennen Sepon tuloa vaari myös kampasi tukkansa ja laittoi partavettä. Sinkkumies Seppo saattoi olla ns. erityinen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin Mummolan Areenasta eilen ja hämmästyin: olipa epäelokuvallinen elokuva. Siitä puuttuivat elokuvalliset elementit lähes täysin kuten visuaaliset kamera-ajot, lähikuvat kasvoista, maisemien kuvaaminen jotenkin orgaanisesti yhteydessä musiikkiin. Elokuva oli näkyvistä paloista tehty, se liikkui töksähdellen, ei liukuen. Tämä olisi voinut olla kuunnelma, eikä mitään olisi menetetty.

Esim. jouluateriaa kamera kuvasti vain yhdestä asemasta, aika etäältä. Miksi katsoja kiinnostuisi näistä ihmisistä? Puhujia ei kertaakaan zoomattu esiin, ainakaan muistaakseni.

Se että hahmoista ei ollut lähikuvia, vaikeutti heihin samaistumista. Jäin välinpitämättömäksi heille. Vanhan avioparin suhteen pitkiä juonteita ei kaivettu esiin ja osoitettu. Tosin naisen puheen hallitseva rooli kyllä tuotiin ilmi. Esim. kun mies oli kahvilla menneisyydestä tutun ja harvinaisen yllätysvieraansa kanssa ja vaimo tuli kotiin, keskustelu siirtyi naisen hall

Eli olisit halunnut keskinkertaisen, kaavan mukaan etenevän "psykologisen draaman" puhkiselitettyine juonineen. Oletko katsonut esim. The Zone of Interestin tai Roy Anderssonin elokuvia?

Alun eteiskohtaus oli loistava, harmi että elokuva jatkui vähän perinteisemmin. Mielenkiintoista että ainoa huomaamani kameran liike tapahtui lopussa, kun tyttärentytär - elokuvan ainoa henkilö, joka puhui alkoholismista suoraan vaarille ja vaati tätä muuttamaan käytöstään - oli vaarin työkaluvajassa.

Joku sanoi että elokuvan olisi tarvinnut hieman toivoa. Minusta se toivo oli Hillassa, lapsessa joka kirjoitti ensin vaarilleen nimettömän kirjeen mutta meni sitten puhumaan hänelle kasvoista kasvoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen osan kuvaus oli vähän erikoinen ratkaisu. Yhtäkkiä.mummolan joulusta hypättiin roolihahmojen arkeen. Sinällään avasi hahmoja vähän enemmän. En oikein saanut kiinni, mitä Knihtilän roolihahmon ja poikansa suhteen ja pojan muutolla haluttiin kuvata.

Sekin oli silti tosi realistista.

Arjen kohtaamisethan on oikeasti tosi vähäeleisiä.

Minä käsitin Knihtilän roolihahmon niin, että siinä oli tyypillinen lapsensa kautta elävä (tai sitä yrittävä) vanhempi, joka ei ollenkaan näe lapsensa tympääntymistä jatkuvaan päällepäsmäröintiin. Yritti jopa alkaa sisustamaan pojan asuntoa mieleisekseen. Se kampiakselin iskeminen pöytään taisi lopulta havahduttaa äidin siihen, että kyseessä on tosiaan nyt hänen poikansa koti ja poika päättää, miten asuntonsa sisustaa. Samalla sen voi tulkita eleenä siitä, että poika otti myös oman elämänsä haltuun eik

Koin pojan roolihahmon samoin. Joku aiemmin haukkui inceliksi, mutta minusta oli hyvin pienillä piirroilla piirretty kuva itsenäistyvästä ihmisestä, joka alkaa irrottautua perheestään ja suvustaan.

Minusta tämä oli loistava. Tähän pääsi heti mukaan. Myös omia muistoja lapsuudesta nousi esiin, varsinkin joulusta. Alkoholi ei kuulunut meillä jouluun, mutta mummu odotti meitä kylään... Isälläni ja tädilläni vähän huonot välit (sisaruksia). Mutta silti aina jotakin juteltavaa oli joulupöydässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis olipa todella huono . Ei naurattanut yhtään ja pakotin itseni katsomaan loppuun , tosin kahtena päivänä . Paskannetun maton olisi voinut heittää ovesta ulos eikä ruveta putsaamaan.

Minusta se matonputsauskohtaus oli loistava esimerkki siitä, kuinka epäloogisesti ihmiset toimivat stressaantuneina. Lisäksi Leena Uotilan roolihahmo on sitä sukupolvea, jolle on tärkeää vaikuttaa työteliäältä ja touhukkaalta koko ajan. Varsinkin naisten odotetaan koko ajan puuhailevan ja järjestelevän jotain. Voin hyvin kuvitella, että tuollaisen odottamattoman katastrofin seurauksena puuhailuvaihde menee aivan ylikierroksille ja looginen ajattelu lentää sen mukana ikkunasta ulos.

Mummohan ei olisi antanut edes kusista patjaa viedä kaatopaikalle, vaan oli pessyt sitä.

Minä näin sen metaforana siitä, ettei vaariakaan heitetty ulos vaan koetettiin valkopestä.

Vierailija kirjoitti:

Elokuva oli ilmaton, toivoton,  ja sen ihmiskuva oli pessimistinen. Tyypillistä milleniaali-angstia.

Jännää miten eri tavalla voi kokea. Minä en kokenut elokuvaa toivottomaksi, ja muutaman lukemani ohjaajan haastattelun perusteella toivottomuus ei ollut tekijänkään tarkoitus.

Minusta elokuvassa oli pinnan alla suunnaton lämpö ja myötätunto henkilöitään kohtaan.

Otetaan esim. Susannan ja miehensä riitelykohtaus, joka ei päättynyt siihen että jompikumpi olisi lähtenyt ovet paukkuen vetämään ja paennut tilannetta. Kumpikin jäi paikalleen ja lopuksi halasivat toisiaan ja sytyttivät autoon valon - aiemminhan he valaisivat tilan huitomalla ikkunasta.

Ja sitten Hilla, joka ensiksi kirjoitti vaarille kirjeen nimimerkillä, mutta menikin sitten kohtaamaan humalaisen miehen kasvoista kasvoihin. Hilla myös vaati ettei humalainen saa pilata toisten joulua, eli toi tunteensa ha mielipiteensä selkeästi esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keittiökohtauksessa Risto sanoo, ettei osallistunut pikkujouluihin. Vaimo Susanna hetken kuluttua: "Kuka on pukki?" Hiljaisuus. Miksei Risto osallistunut pikkujouluihin ja vihjasiko Susanna pettämiseen? 

 

Vastaan itselleni: Risto antoi välttelevän vastauksen, kun Susannan sisko kysyi, miksi ihmeessä Risto ei käynyt pikkujouluissa. Ehkä Susanna on ollut (aiheettomasti) mustasukkainen ja Risto jäi siksi pois. Kontrolloiva käytös sopisi yhteen sen kanssa, että Susanna kävi Ristoon käsiksi autossa. Kertoi joulupöydässä lyöneensä isäänsäkin. Susannan ja Riston "sänkykohtauksen" jälkeen elokuvassa oli Risto jossain koulutuksessa. Juttu luisti naisosallistujan kanssa mutta tilanne ei vaikuttanut siltä että johtaisi pettämiseen.

Tätä koulutuskohtausta vähän ihmettelin. Jotenkin irrallinen.

Siinähän osallistujat joutuivat analysoimaan vieruskaverin kanssa, miten käyttävät "vapaa-aikansa". Sekä Ristolla että naisella se oli ihan samanlaista: aamutoimet, työmatka, kaupassakäynti, ruuanlaitto, naisella jumppa, Ristolla lasten harrastukset. 

Ja sitten nainen sanoo: nyt meidän kai pitäisi löytää tästä jotain vikaa.

Ja kuitenkin nainen harrasti japanilaisia tulivuoria, mutta ei sisällyttänyt sitä tuohon arkipäiväluetteloon.

Mielestäni kohtaus oli vihje siitä, että kaikilla on elämässään muutakin kuin se parjattu arki, ja että kohtaamiset, pienetkin, ovat ihmisten välillä mahdollisia.

Vierailija kirjoitti:

Must oli vaan niin kotoisen hauskaa, kun ne naapurit poikkes... Susanna: Me nyt vaan ollaan yötamineissa... jäivät siihen ovenpieleen, etteivät nyt mitenkään olis häiriöksi...

Just tämmöstä meidän joulussa olis voinu olla Mummolassa, 20v sitten...

Myös se, että naapurit puhuivat kuiskaamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vihdoin keksin, mikä minua tuossa elokuvassa häiritsi: hyönteistutkijan tunteeton asenne. Minkäänlaista ihmisrakkautta ei ollut noiden ihmisten kuvauksessa. Siksi elokuva oli kylmä.

Esimerkkinä ihmisrakkautta ilmentävästä tuotannosta sanoisin vaikkapa Harvoin tarjolla -sarjan. Siinä tuntuu kuin ohjaaja rakastaisi ja ymmärtäisi kaikkia henkilöitään, myös niitä vastenmielisiä tyyppejä.

Usein se myötätunto hahmoja kohtaan tulee huumorin kautta. Tässä sitä ei ollut juurikaan.

Minusta elokuva oli pohjaltaan lämmin ja myötätuntoinen henkilöitään kohtaan.