Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan paska elokuva.

Mielenkiintoista, että nämä negatiiviset kommentit ovat isoksi osaksi yhden lauseen tokaisuja malliin "ihan paska" tai "huono elokuva" . Olisi kiinnostavaa kuulla myös perusteluja sille, miksi elokuva oli huono.

Epärealistinen, huonosti näytelty ja todella tylsä. Kelpaako?

Mun mielestä oli juuri ikävällä tavalla realistinen, mutta kaikilla meillä on omat elämänkokemuksemme.

Vierailija kirjoitti:

Leena Uotila vaan paranee iän myötä

Leena Uotila tekee tässä varmaan uransa parhaan roolityön. Monesti kuulosti siltä, että oli niin roolihenkilönsä nahoissa että hänen tunnereaktionsakin olivat aivan aitoja. "Pilasit Hillan kauniin laulun!"

Katsoin toisen kerran. Huh, miten pääsin vielä syvemmälle omiin kokemuksiini ja itkut uli monta kertaa. Ekalla kerralla oli vaan hienoa katsoa, miten realistinen elokuva oli ja sai samaistuttua tapahtumiin. Nyt esim. aloin ihan kunnolla itkemään, kun Simo lähti jouluaaton vietosta autolla ajelemaan tyhjään keskustaan ja Kärkkäisen parkkikselle huudattaen Cranberriesia. Pako siitä tukahduttavasta ilmapiiristä, jonka näkee aikuisissa, mutta joka kuitenkin imee sinua siihen mukaansa ja joka lopulta on omakin kohtalo. Samaistuin niin paljon juuri teini-ikäisen näkökulmaan nyt toisella kerralla, jossa näet jo asioita, häpeät ja haluat jotenkin olla irrallaan siitä, mutta sitten parasta "kohtaamista" on kuitenkin se, kun pystyt jotenkin lamaantumatta toimimaan tilanteessa, jossa vaari on juuri paskantanut jouluaattona matolle tai kun äidin siskon mies juttelee sulle jostain Windowsista. 

Äitinsä suhteen Simo onneksi uskalsi ottaa enemmän etäisyyttä ja kapinoida siinä kodin laitossa, tai että nykyaikanapa voisi olla homokin eikä välttämättä tuo äidille tyttöystävää. "Että koita äiti tajuta, ettet sä tiedä musta mitään tai elä mun elämää". Silti tietää, että Simonkin taidot kohdata itseään tulevaisuudessa ovat yhtä vajavaiset, koska on tuossa liemessä niin syvästi marinoitu. 

Perheen sisarusten (siis Knihtilä ja Kataja) yhteys löytyi ainoastaan puheenvuorossa kun joulupöydässä jaettiin kokemuksia isän -jota puhuttelivat Lassena, ei isänä- juomisesta ja sen häpeästä aiemmassa elämässä, kun olivat lapsia ja nuoria. Silloin kuuntelivat ja komppasivat toisiaan, yli äidin ajatusten, joita vähäteltiin siinä. "Itse olisin eronnut jo aikoja sitten isästä", "Ei se niin helppoa ole", sanoi äiti. Muttei kukaan ollut äidistä sinällään kiinnostunut, mitä hän on kokenut. Tuo isän traumatisoiva juominen oli tosiaan muistissa tytöillä, mutta kun vaari tuotiin samana päivänä kauheassa humalassa ruokapöytään tai sitten kun hän tosiaan pilasi jouluillan sillä paskomisellaan, niin tytöt jäätyivät. Eivät osanneet toimia. Eivät siis tässä päivässä nähneet sitä, miten isän juominen edelleen vaikuttaa ja miten ovat sopeutuneet tuohon traumaansa. Eivät osanneet edes suojella pienempiä lapsia, Hillaa ja hänen veljeään, tuossa kohtaa. 

Olipa hyvä ja hoitava kokemus. Mutta uskon, että ne, joilla on vähän vastaavia perhedynaamikoita eivätkä ole saaneet niitä itsessään käsiteltyä, tuo leffa voisi olla liian ahdistava, koska tunnetasolla asiaa tulee niin paljon. Jos ei ole nimiä omille kokemuksille, voi oikeasti olla aika kamala leffa. Itse olen näitä asioita käsitellyt jo parikymmentä vuotta, ja päässyt hyvin niiden kanssa sinuiksi siten että ovat osa tarinaani eivätkä pelkkiä traumoja. Silti tosiaan tuli välillä kovakin itku ja ikävä omaa veljeä, joka kuoli päihteisiin.

UP

Katsoin tämän eilen ja olipa monin tavoin mahtava elokuva! Melkein yhtä hienoa on tämän ketjun keskustelu; esiin tuli paljon sellaisia näkökulmia, jotka itseltä meni ekalla katselukerralla ohi.

Joku tässä ketjussa kirjoitti, että isoisä olisi voinut valita toisin, että hänenkin joku sukulainen toteutti seksuaalisuuttaan alkamalla merimieheksi. Niinhän tässäkin elokuvassa isoisä oli ollut merikarhu. Merillä hän on varmaan kokenut olevansa vapaampi. Toisaalta eivätkö merillä olijat ole pitkiä aikoja pois perheensä luota? Ehkä siksi isä on jäänyt etäiseksi tytöilleen. 

Tämä elokuva kestää kyllä useammankin katselukerran. Pitää katsoa tämä vielä yhdessä puolison kanssa, ja keskustella miten hän tämän koki.

Isoisän merimiehenä olosta: tulkitsin asian niin, että Lasse oli nuoruudessaan ollut merillä mutta se oli jäänyt sen jälkeen, kun hän meni naimisiin ja perusti perheen. Rakkaus Seppoon oli kuitenkin pysynyt, vaikka elokuvassa ei tuotukaan esiin sitä, oliko pari koko liiton ajan tapaillut salaa Ella-mummon selän takana. Lassen suhde tyttäriin oli etäinen mutta niin näytti olevan myös suhde lapsenlapsiin. Hän ei vaikuttanut perheihmiseltä ylipäätään ja oli tuskin kovinkaan nauttinut siitä elämänvaiheesta, kun molemmat tytöt olivat pieniä ja asuivat vielä kotona.

Mielenkiintoista, että HBL:n elokuvakriitikko antoi tälle vain 2/5. Mistähän tämän arvion pääsisi lukemaan? Onko ruotsinkielisen bättre folkin vaikea samaistua tällaiseen realistiseen, ei kiiltokuvamaiseen kuvaukseen?

Itse mietin, että tässä elokuvassa on näennäisestä arkipäiväisyydestään huolimatta mietitty näytettävät asiat todella tarkasti. Paljon on tähänkin ketjuun kirjoitettu niitä kuvallisia ja kielikuvallisia asioita, jotka paljastuvat, kun niitä ryhtyy syvällisemmin pohtimaan.

Minua ensin ärsytti se, kun joulun tunnelmasta siirryttiin arjen kuvaukseen. Että olisiko riittänyt vain tuo joulunajan kuvaus. Sitten nauratti: samalla tavoin vähän epämukavalta on tuntunut itseltänikin ns paluu srkeen, mutta jos elämää realistisesti kuvaa, niin sitähän se on. Arkea ennenkaikkea, joka määrittelee myös pitkälti niitä juhlatilanteita.

Mieleen jäi paljon yksittäisiä hienoja oivalluksia, kuten kohtaus, jossa somistaja ihan konkreettisesti pyörittää lavastamaansa perhettä näyteikkunassa, tai se, miten isoisä kuolee oven taakse: elokuva kun alkaa sillä, ikäänkuin astutaan siitä ovesta näyttämölle, ja lopuksi yksi ei enää astukaan. 

Niin paljon ajatuksia heräsi elokuvaa katsoessa ja tätä ketjua lukiessa! 

Kiitos kaikille osallisille, hienoa keskustelua

Puutarhuri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ihmetteli miksei Susannan anoppi ollut mummolassa joulunvietossa? Minust olis oudompaa, jos olisi ollut. Ehkä ensi jouluna menee Susanna perheineen sinne.

Just tätähän se kuvasi: Riston äitikin nähdäänkin Susannan anoppina. Siis Susanna jyrää tämänkin kommentoijan mielessä, Risto jää kaikessa Susannan tossun alle. Ristolla ei ole omaa elämää, äidilleenkin pitää mennä soittamaan ulos pihalle. En usko, että Susanna suostuisi viettämään joulua Riston äidin luona. Susanna vie ja Risto ei edes vikise.

Höh sulle. Tottakai Susannan kautta kuvataan, tämähän on Susannan koti ja lastensa Mummola

Ei se mummola ollut Susannan koti. Ei edes lapsuudenkoti. Siinä kohtauksessa, jossa siskokset muistelivat isänsä juomista, kun he olivat lapsia, mainittiin he silloin asuivat Kirkkokadulla. Jos kyseessä on Lahden Kirkkokatu, niin asuivat aivan keskustassa. Ja mummola oli maalla, jossa ei ole katuja, vaan teitä.

Susanna ei ollut elokuvan päähenkilö. Tässä elokuvassa ei mielestäni ollut ketään päähenkilöä.

HBL:n arvostelun nihkeys saattoi johtua juuri siitä, että Mummola on niin raaka ja siloittelematon. Tulee kysymättä iholle ja näyttää kaiken sellaisena kuin se on. Ymmärtääkseni suomenruotsalaiselle kulttuurille on tyypillistä Ruotsista omaksuttu ylihienotunteisuus ja suoranainen hyssyttely, vaikka heidänkin keskuudessaan varmasti riittää tulehtuneita perhesuhteita ja sukusalaisuuksia. Ruotsalainen kirjailija Anneli Jordahl, joka on kirjoittanut Seitsemää veljestä mukailevan Karhunkaatajan tyttäret -romaanin, sanoi eräässä haastattelussa avioeron olevan radikaalein aihe mihin ruotsalainen kirjailija uskaltaa tarttua. Sitäkin pitää käsitellä hillitysti ja sivistyneesti. Toki hän varmasti kärjisti kommentissaan mutta kuvaa hyvin eroja maiden välillä siinä, millä tavoin erilaisia ongelma- ja tabuaiheita käsitellään kirjallisuudessa ja taiteessa yleisesti.

Toisaalta Mummolaa on pidetty kovin samastuttavana esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa se palkittiin soulilaisella elokuvafestivaalilla. Tia Kouvo kertoi, että moni korealainen löysi paljon yhtäläisyyksiä suomalaisen ja korealaisen perhekulttuurin välillä. Jotkut olivat kommentoineet, että heilläkin ovat joulunvietot aina tuollaisia kuin elokuvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaude! Kyllä suomalaiset osaa ja ulkomaillakin menestyy

Aika eksoottista maakuvaa luo kyllä tämä. Varmasti Suomessa on alkoholisteja, mutta joskus vähän riipii, että niin usein heillä on suomalaisissa tuotannoissa keskeinen rooli.

Useimmissa suomalaisissa elokuvissa alkoholistit on esitetty lähinnä semihauskoina örveltäjinä, joita ei käytöksen perusteella erota perus viikonloppu-/festarikännääjästä. Konkreettisia seurauksia siitä, mitä pitkälle kehittynyt alkoholismi aiheuttaa, on näytetty paljon vähemmän. Nyt näytettiin. Se, kun pidätyskyky ei enää toimi, sisätiloissakin joutuu liikkumaan rollaattorin kanssa ja pää on koko ajan niin viinasta sekaisin ettei edes puhuminen tahdo luonnistua. Loppuvaiheen alkoholisti on koko ajan ikään kuin omassa alkoholikuplassaan eikä pysty vuorovaikuttamaan ympäristönsä kanssa normaalisti. Pisteet siitäkin, että tässä taustoitettiin todennäköisiä syitä vaarin alkoholiongelmalle. Harva päättää ryhtyvänsä alkoholistiksi vaan taustalla on aina jokin syy sille, miksi ihminen on ylipäätään aloittanut juomisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä elokuvahan pitäisi näyttää jossakin koulussa, ehkä esim. lukio tai joku muu ja tehtävänä olla elokuvan analysointi. 

Jossakin terapiassakin voisi toimia keskustelunavaajana.

Jo tämän ketjun perusteella voi sanoa, että tämä elokuva on selvästi terapoinut ihmisiä tehokkaammin kuin monet alan ammattilaiset. Kahden tunnin syväluotaus perhesuhteiden ongelmiin ja niiden juurisyihin ilman latteuksia, hyssyttelyä tai ns. therapy speakia.

Millä tavoin ankea kuvaus toimii terapiana? 

a) minusta kuvaus ei ollut ankea, vaan päinvastoin aika neutraali, välillä humoristinenkin.

b) tuttuja ilmiöitä on helpompi analysoida ulkopuolisena kuten esim. elokuvan  katsojana. Omassa elämässä epämukavuus voi olla sen verran lähellä, että mieluummin ei halua kohdata sitä. Näistäkin hahmoista kaikki taisivat olla enemmän tai vähemmän poissaolevia mitä tuli oman perheen elefanttiin olohuoneessa.

Yllättävän älykäs kotimaiseksi elokuvaksi.

Vierailija kirjoitti:

HBL:n arvostelun nihkeys saattoi johtua juuri siitä, että Mummola on niin raaka ja siloittelematon. Tulee kysymättä iholle ja näyttää kaiken sellaisena kuin se on. Ymmärtääkseni suomenruotsalaiselle kulttuurille on tyypillistä Ruotsista omaksuttu ylihienotunteisuus ja suoranainen hyssyttely, vaikka heidänkin keskuudessaan varmasti riittää tulehtuneita perhesuhteita ja sukusalaisuuksia. Ruotsalainen kirjailija Anneli Jordahl, joka on kirjoittanut Seitsemää veljestä mukailevan Karhunkaatajan tyttäret -romaanin, sanoi eräässä haastattelussa avioeron olevan radikaalein aihe mihin ruotsalainen kirjailija uskaltaa tarttua. Sitäkin pitää käsitellä hillitysti ja sivistyneesti. Toki hän varmasti kärjisti kommentissaan mutta kuvaa hyvin eroja maiden välillä siinä, millä tavoin erilaisia ongelma- ja tabuaiheita käsitellään kirjallisuudessa ja taiteessa yleisesti.

Toisaalta Mummolaa on pidetty kovin samastuttavana esimerkiksi Etelä-Koreassa, jossa s

Minulle Mummolasta tuli mieleen juurikin ruotsalaisen Roy Anderssonin elokuvat. Ankeita, absurdeja, paikallaan olevalla kameralla kuvattuja kohtauksia, joissa ei näennäisesti ole juonta. Eli kyllä Ruotsistakin löytyy synkempi puoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ihmetteli miksei Susannan anoppi ollut mummolassa joulunvietossa? Minust olis oudompaa, jos olisi ollut. Ehkä ensi jouluna menee Susanna perheineen sinne.

Just tätähän se kuvasi: Riston äitikin nähdäänkin Susannan anoppina. Siis Susanna jyrää tämänkin kommentoijan mielessä, Risto jää kaikessa Susannan tossun alle. Ristolla ei ole omaa elämää, äidilleenkin pitää mennä soittamaan ulos pihalle. En usko, että Susanna suostuisi viettämään joulua Riston äidin luona. Susanna vie ja Risto ei edes vikise.

Höh sulle. Tottakai Susannan kautta kuvataan, tämähän on Susannan koti ja lastensa Mummola

Ei se mummola ollut Susannan koti. Ei edes lapsuudenkoti. Siinä kohtauksessa, jossa siskokset muistelivat isänsä juomista, kun he oliv

Leffan nimi: Mummola

On siis tavallaan mummo pääosassa, ja hänen perheensä. Ei Riston.

Tätä leffaa katsoessa suorastaan hätkähdin, kuinka samannäköisiä Ria Kataja ja Elina Knihtilä ovatkaan. En ole aiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin nyt, kun näyttelivät rinnakkain samassa elokuvassa. Sopivat loistavasti siskosten rooleihin.

Muutamia mielenkiintoisia yksityöiskohtia:

Vaarin homous oli Simolle aivan luonnollinen asia. Tässä tuli hyvin esille se, että vaarin ja mummon sukupolvi oli aivan erilainen kuin heidän tyttäriensä mutta samalla myös tytärten lasten sukupolvi oli aivan erilainen kuin vanhempiensa.

Loppukohtauksessa kissa nousi pöydälle. Sitä ei siis nostettu vaan se nousi itse.

Kun Seppo tuli kylään, vaari muuttui täysin eri ihmiseksi. Aikaisemmin hän oli ollut lähinnä objekti, joka röhnöttää likaisissa vaatteissaan tuolissa ja jota palvellaan. Rakkaan Sepon tullessa vaari muuttuikin aktiiviseksi subjektiksi, joka pukeutui "hienoon", paitaan, kampasi hiuksensa ja laittoi partavettä. Lisäksi vaari vieläpä keitti Sepolleen kahvia ja itse tarjoili sen pöytään. Mummon läsnä ollessa hän ei ikinä olisi tehnyt keittiössä mitään. Sepon läsnä ollessa vaari todella eli, kun taas mummon läsnä ollessa hän oli käytännössä puolikuollut niin henkisesti kuin ruumiillisesti.

Se tästä jää puuttumaan, että mummo olisi itse tavannut sattumalta kauppareissullaan oman ensirakkautensa ja olisi paljastunut, että tämä olisi toisen mummon lapsen biologinen isä. Mummollekin olisi kaivannut omaa salaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leena Uotila vaan paranee iän myötä

Leena Uotila tekee tässä varmaan uransa parhaan roolityön. Monesti kuulosti siltä, että oli niin roolihenkilönsä nahoissa että hänen tunnereaktionsakin olivat aivan aitoja. "Pilasit Hillan kauniin laulun!"

Niin, silloin kun Tom Wentzel väänti jouluisen tortun siihen lattialle.

Vierailija kirjoitti:

Isoisän merimiehenä olosta: tulkitsin asian niin, että Lasse oli nuoruudessaan ollut merillä mutta se oli jäänyt sen jälkeen, kun hän meni naimisiin ja perusti perheen. Rakkaus Seppoon oli kuitenkin pysynyt, vaikka elokuvassa ei tuotukaan esiin sitä, oliko pari koko liiton ajan tapaillut salaa Ella-mummon selän takana. Lassen suhde tyttäriin oli etäinen mutta niin näytti olevan myös suhde lapsenlapsiin. Hän ei vaikuttanut perheihmiseltä ylipäätään ja oli tuskin kovinkaan nauttinut siitä elämänvaiheesta, kun molemmat tytöt olivat pieniä ja asuivat vielä kotona.

Lasse oli vaan tyhjentäny kassit, ei sen kummempaa rakkautta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin aikoinaan katsomassa elokuvissa ,en tykännyt. Nyt katsoin telkusta kun tuli enkä tykännyt edelleenkään. Oli liian lähellä oleva aihe ja tuli vain huono fiilis koko elokuvasta.

Minullakin tämä aihe tuli hyvin lähelle ja juuri siksi tykkäsin leffasta niin paljon. Sen katsominen oli ajoittain kiusallista ja kipeää mutta sen vuoksi tervehdyttävää. On turvallisempaa kohdata kipeät muistot ja reflektoida omia kokemuksiaan fiktion kautta. Erityisesti Hillan, Lassen, Simon ja Riston hahmot koskettivat.

Oletko sinäkin paskantanut matolle?

Sittenhän meitä on ainakin kaksi!