Raportti: Perintöveron poisto hyödyttäisi varakkaita ja kiristäisi pienten perintöjen verotusta
HS 8.8.2023
Kalevi Sorsa -säätiön raportin mukaan perintö- ja lahjaverosta luopuminen ei ole kannattavaa, sillä se on talouden tehokkuuden ja tasa-arvon kannalta hyvä veromuoto.
Perintö- ja lahjaverosta luopuminen hyödyttäisi eniten kaikkein varakkaimpia suomalaisia, joilla ei olisi tarvetta myydä perinnöksi saatua omaisuutta pitkään aikaan ainakaan kokonaan.
"Raportin löydökset kertovat siitä, että hallituksen selvityksen kohteena olevat muutokset nostaisivat pieniä perintöjä saavien verotusta, kun perityn omaisuuden luovutuksesta maksettava pääomatulovero yleensä nousisi. Sen sijaan perintöverosta luopuminen hyödyttäisi ennen muuta varakkaimpia sukuja
Säätiö esittää raportissa 12 ratkaisua nykyisen perintöverotuksen ongelmien korjaamiseksi. Ratkaisuilla halutaan helpottaa perintö- ja lahjaveron maksamista ja estää miljoonaperintöjä saavien keinoja välttää perintöverojen maksu.
Keskeisenä ratkaisuna esitetään perintöverojen maksuajan pidentämistä, mikä on kirjattu tavoitteena myös Orpon hallitusohjelmaan.
Muita esitettyjä keinoja ovat muun muassa perintö- ja lahjaverotuksen progression lisääminen ja omaisuuden arvostuksen selkeyttäminen.
Vuosina 20172019 Suomessa jätettyjen perintöjen verotettava arvo on yhteensä yli 18 miljardia euroa. Tuosta potista yli 31 prosenttia päätyi Suomen hyvätuloisimmalle 10 prosentille.
Kolme ylintä tulokymmenystä keräsi kyseisinä vuosina perinnöistä yli puolet. Tilastointi tulokymmenyksittäin perustuu käytettävissä oleviin rahatuloihin.
Kommentit (525)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Perintöverosta saatavat verotulot hyödyttävät yhteiskuntaa. Perintöveron poisto veisi nämä verotulot ja kasaisi hyödyn valmiiksi varakkaille. Vasemmisto ajattelee yhteistä hyvinvointia, oikeisto vain varakkaiden.
Vasemmisto tuhlaa kaikki saamansa rahat.
Oikeisto laittaa rahan poikimaan.
Katsos kun pienituloisella ne rahat menee jokapäiväiseen elämiseen. Kun taas varakas pystyy "laittamaan rahan poikimaan"
Oletpa pihalla pienituloisten elämästä
Pointti taitaakin olla siinä että vasemmisto pitää sen pienituloisen ikuisesti pienituloisena kun nuo ei tietäisi mistä aloittaa työpaikkojen lisääminen suomeen. Työpaikkojen lisääntyessä pienituloinen tai työtön saa parempaa palkkaa eikä tarvitse sosiaaliturvaa, ja elintaso paranee kummasti. Tätä vasemmisto ei osaa kansalle tarjota, ja toisaalta tekee kaikkensa ettei kokoomuskaan siinä onnistuisi omalla vuorollaan koska vasemmiston maailmankuvassa yhteiskunta ei saa parantua.
Kokoomushan haluaa ihmiset töihin ilman palkkaa, kun haluavat toimeentulotuen vastikkeelliseksi. Kerrotko, miten köyhän elintaso paranee sillä, että hän tekee ilmaistyötä, josta ei saa palkkaa ja josta ei kerry eläkettä?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009663269.html
Hallitusohjelmassa sanotaan myös, että ”toimeentulotuen hakijaa voidaan velvoittaa työskentelemään julkisorganisaation osoittamissa työtehtävissä tuen saannin ehtona Tanskan toimeentulotuen tapaan”.
Tämä tarkoittaisi, että henkilö joutuisi tekemään työtä saadakseen viimesijaisen tuen.
Miksi sen pitäisi olla nimenomaan siitä suunnasta katsottua, että köyhän elämä parantuu? Eikö voida ajatella, että Suomella ei ole varaa maksaa vastikkeettomasti sosiaaliturvaa. Jokaisen on tuotava kortensa kekoon jollain tavalla. Ei voi olla pelkkiä oleilijoita, jotka maksattavat elämisensä muilla.
Mutta siihen on varaa, että ihmiset laitetaan toimeentulotuella töihin ja tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle? Verotuloja menetetään, kun työnantajan ei tarvitse maksaa työntekijälle palkkaa ,vaan valtio eli veronmaksajat maksaa palkan.
Mutta ilmeisesti kokoomuslaiset ovat valmiita maksamaan enemmän siitä ilosta että köyhä laitetaan ilmaistöihin
Valtion taloudesta on tehty kaatopaikka jonne dumpataan kaikki yhteiskunnan kustannukset puoluekannasta riippumatta. Valtiohan voi ottaa lainaa loputtomiin eikä takaisin tarvitse maksaa.
Tässä on 34 sivua yritystukia.
Vasemmiston ikijankutukset on aina jotain suurituloisten tai yritysverotuksen kiristystä. Samaan aikaan kaikki todelliset ongelmat jää noilta korjaamatta.
Yritysverotuksessa voisi muuten aloittaa laittamalla ay-liikkeen osinkovoitot verolle. Jos muutkin maksaa osinkotuloistaan veroa niin tokihan muiden verotusta kiihkolla kiristämässä oleva ay-vasemmisto haluaa omansakin nostaa sinne ylärajalle tai esimerkin vuoksi vaikka ylikin?
Tiedätkö mistä hallituksen tulevat leikkaukset menee? No, yrtittäjiltä tietenkin. Luuletko, että se 1 rikas ottaa parturissa 24 kestoväriä kuukaudessa ja syö kahvilassa 24 kanelipullaa.
Lisäksi meillä on rahaa maksaa eläkeläisistä 62,7 miljardia ja työttömyyskorvaukset on 4,9 miljardia ja sossutuet 800 miljoonaa eikä työtön saa sossutukea, jos asuu työssäkäyvän puolison kanssa mutta eläkeläinen kyllä saa esim. lääkkeisiin.
Meinaat että suomen partureita sun muita kahvilanpitäjiä pitää pitää pystyssä sosiaalitukiaisilla? Teidän vasemmiston talousteoriat on jokseenkin erikoisia.
Ylipäänsä kokonaisuuksia te ette tunnu ymmärtävän ollenkaan ja jankutatte vain jotain hyvin tarkkaan rajattua hokemaanne asiasta joka paikassa. Teidän kanssanne on myös turha väitellä asiasta kun te ettei tajua siitä muuta kuin sen ulkoa opetellun hokemanne.
Kyllä moni työtön on parturissa käynyt. Työttömiä on esim. valtion virastoissa palkkatuella ja siitä ei kerry kohta ansiosidonnaista, eli palkkarahat pitää jatkossa laittaa säästöön, ei käydä parturissa eikä maksullisella lounaalla. Työttömien työssäkäyvät puolisot ottavat myös eväät töihin ja eroavat kirkosta.
Tässä on linkki, että työttömiä on valtion virastoissa palkkatuella töissä.
https://www.suomi.fi/palvelut/tyollisyysmaararaha-valtion-virastolle-ta…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse joudun maksamaan perintöveroa ison summan sitten kun tulen perimään omaisuutta, mutta olen muuttanut muualle varmistaakseni sen, ettei omat lapset joudu pitkäkyntisen kohteeksi sitten kun minusta aika jättää, Onneksi maailmassa on vielä maita, missä valtio ei varasta kansalaisilta perintö-ja lahjaveron varjolla.
Käsittämättömintä on se, että Suomi varastaa myös ulkomaalaisten ulkomaiset perinnöt. Muusta Euroopan maasta kotoisin oleva Suomessa asuva mieheni joutuu maksamaan perintöveron Suomeen, jos lain mukaan toimitaan. Maassa josta on lähtöisin on perintöveron raja n 250 000 euroa (sitä alle olevat perionnöt ovat vedrottomia). Mutta eiköhän tuo jotenkin saada hoidettua ettei verottaja pääse siihenkin näppeineen. Mielestäni tuosta voisi jo valittaa johonkin EU-tasolle,
Suosittelen teitä muuttamaan sinne halvemman perintöveron maahan. Itse asun nyt perintö- ja lahjaverottomassa maassa. On yleinen käytäntö, että asuinmaa verottaa myös ulkomaisia perintöjä. Koska asuinmaani ei verota perintöjä lainkaan, joudun maksamaan perintöverot Suomesta peritystä omaisuudesta vain Suomeen. Kunhan saan siirrettyä kaiki omat ja perityt omaisuuteni tänne toiseen maahan, Suomi ei tule enää ikinä näkemään rahojani.
Vierailija kirjoitti:
Jos peritty kiinteistö/osake on alueella, jossa normaaliin tapaan kauppa käy, todennäköisesti se ehditään myydä ennen kuin perintövero tulee kohdallasi maksuun, jolloin sinulla on ne varat sitä varten valmiina.
Jos sen kiinteistön voi myydä. Ei voi, jos siellä asuu leski, jolla on elinikäinen asumisoikeus.

Olisko siis ongelmana se, että vasurit teettää jättimäärät työtä julkisella sektorilla maksamatta siitä palkkaa eikä se, että sosiaaliturvalla pitäisi pystyä elämään keskiluokan elintasoa?
Mitä vähemmän missään on työntekijöitä jotka ei saa työnsä tekemisestä palkkaa, sen parempi yhteiskunnalle ja kansalle. Jännä että orjuus tuntuu olevan noinkin sydäntä lähellä vasurille.
Oikeistohallitus on nytkin lisäämässä työmarkkinatukityötä ja muuttamassa toimeentulotukea vastikkeelliseksi.
Onneksi perintö täytyy ottaa vastaan kokonaan tai ei mitään ja jos et maksa Kuopin osakkeen vastikkeita niin sun oma Helsingin asunto menee ulosottoon. Ei ole noille tietyille perintö asunnoille ostajia ja vuokraajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Miksi se nyt niin vasemmistolaista on? Miksi minkään verotus on vasemmistolaista tai verottomuus oikeistolaista? Ilman veronmaksua tämä yhteiskunta ei tällaisenaan pyöri. Sinunkin ensimmäiset kouluvuotesi olisivat olleet vanhempiesi raskaasti maksamia, jollei meillä olisi maksutonta peruskoulua, joka on yksi verovaroilla pyöritetty juttu. Ja niin monta muuta asiaa. Oletko valmis maksamaan omasta pussistasi kaiken sen, minkä nyt saat verovaroilla yhteisesti maksettuna?
Ja jankuti jankuti taas. Opitaanko teillä vasuriklubeissa muutakin kuin täysin turhaa lätinää joka aiheesta?
Vasuriutta on se, että yksityishenkilön omaisuuden katsotaan kuuluvan valtiolle joten siksi valtiolla on oikeus verottaa se kuoltua itselleen. Eli tyylipuhtaasti kommunistien perusidea. Samaa sarjaa on suurituloisten loputtomat veronnostot ja kaikkien ongelmien ratkominen aina vaan uusilla asioilla joita voi verottaa. Tuloista vasuri ymmärtää valtion maksamat sosiaalitukiaiset joten loppujenlopuksi vasuri haluaa että kaikki elää noilla.
Toki samaan ideologiaan kuuluu orwellinkin huomaama "tasa-arvoisempi kuin muut" joukkio johon vasuri kuuluu itse kavereineen ja tuolla joukkiolla on erityisetuja pienellä sosiaaliturvalla elävään loppukansaan verrattuna.
Jännä ettei valtiotieteellisessäkään opiskelleet vasurit itse tajua aatteensa syvintä olemusta tai sitä minkälaiseen yhteiskuntaan nämä heidän keinonsa on johtamassa.
Et vastannut kysymykseeni. Vastaa siihen.
Vastaa itse tyhmään kysymykseesi joka ei ollut edes kysymys vaan vuodatus vasuripropagandaa.
Argumentoinnin tasosi on aika lapsellista. Varmaankin ideologiasi looginen tuotos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, että se tulee jollain matematiikalla halvemmaksi maksaa ensiksi perintövero ja sen jälkeen luovutusvoitto kuin vain maksaa luovutusvoitto? Voisiko tämän laskelman saada jossa se on selitetty.
Ei tarvitse maksaa mitään luovutusvoittoveroa.
Totta kai täytyy maksaa koska perintö myydään mahdollisimman nopeasti pois. Mitä minä toisten kiinteällä omaisuudella teen, minua kiinnostaa vain raha.
No ei tarvitse maksaa kun se perintövero on jo maksettu. Jos se otetaan pois niin sitten tietenkin se maksetaan, ja se tulee kalliimmaksi. Tällainen systeemi on Ruotsissa.
Ruotsissa ei vuorenvarmasti ole systeemiä, jossa pitää maksaa perintöveroa niin pienestä perinnöstä kuin Suomessa. Ruotsissa ei myöskään ole systeemiä, jossa ihmisen täytyy maksaa perintövero jostakin, mitä hän ei oikeasti saa. Näin tapahtuu, kun leski jää asumaan pariskunnan asuntoon. Suomessa vainajan aikuisen lapsen on pakko maksaa perintövero, vaikka hän ei ole saanut yhtään mitään. Köyhemmillä kansalaisilla ei ole mahdollisuutta saada edes lainaa veroa varten. Pankki antaa lainaa vain konkreettisia vakuuksia vastaan. Kun vainajan asunto on lesken käytössä epämääräisen ajan tulevaisuudessa, ehkä 15 seuraavaa vuotta, on selvää, että perillinen ei saa lainaa asuntoa vastaan. Päättäjien pitäisi nopeasti poistaa tämä epäkohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevi sorsa säätiö? No täähän just kuulostaakin objektiivisimmalta analyysiltä ikinä /s
Muutenkin miksi ihmeessä vasemmiston narratiivi joka asiaan on se, että jos asia hyödyttää jotakuta niin sen toteuttaminen on estettävä? Miksi vasemmisto haluaa toteuttaa vaan asioita jotka ei taatusti hyödytä ketään?
Toisaalta tuo selittää sen tilan mihin nuo jättää joka kerta yhteiskunnan hallituskautensa jälkeen.
Perintöverosta saatavat verotulot hyödyttävät yhteiskuntaa. Perintöveron poisto veisi nämä verotulot ja kasaisi hyödyn valmiiksi varakkaille. Vasemmisto ajattelee yhteistä hyvinvointia, oikeisto vain varakkaiden.
Vasemmisto tuhlaa kaikki saamansa rahat.
Oikeisto laittaa rahan poikimaan.
Katsos kun pienituloisella ne rahat menee jokapäiväiseen elämiseen. Kun taas varakas pystyy "laittamaan rahan poikimaan"
Oletpa pihalla pienituloisten elämästä
Pointti taitaakin olla siinä että vasemmisto pitää sen pienituloisen ikuisesti pienituloisena kun nuo ei tietäisi mistä aloittaa työpaikkojen lisääminen suomeen. Työpaikkojen lisääntyessä pienituloinen tai työtön saa parempaa palkkaa eikä tarvitse sosiaaliturvaa, ja elintaso paranee kummasti. Tätä vasemmisto ei osaa kansalle tarjota, ja toisaalta tekee kaikkensa ettei kokoomuskaan siinä onnistuisi omalla vuorollaan koska vasemmiston maailmankuvassa yhteiskunta ei saa parantua.
Kokoomushan haluaa ihmiset töihin ilman palkkaa, kun haluavat toimeentulotuen vastikkeelliseksi. Kerrotko, miten köyhän elintaso paranee sillä, että hän tekee ilmaistyötä, josta ei saa palkkaa ja josta ei kerry eläkettä?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009663269.html
Hallitusohjelmassa sanotaan myös, että ”toimeentulotuen hakijaa voidaan velvoittaa työskentelemään julkisorganisaation osoittamissa työtehtävissä tuen saannin ehtona Tanskan toimeentulotuen tapaan”.
Tämä tarkoittaisi, että henkilö joutuisi tekemään työtä saadakseen viimesijaisen tuen.
Miksi sen pitäisi olla nimenomaan siitä suunnasta katsottua, että köyhän elämä parantuu? Eikö voida ajatella, että Suomella ei ole varaa maksaa vastikkeettomasti sosiaaliturvaa. Jokaisen on tuotava kortensa kekoon jollain tavalla. Ei voi olla pelkkiä oleilijoita, jotka maksattavat elämisensä muilla.
Mutta siihen on varaa, että ihmiset laitetaan toimeentulotuella töihin ja tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle? Verotuloja menetetään, kun työnantajan ei tarvitse maksaa työntekijälle palkkaa ,vaan valtio eli veronmaksajat maksaa palkan.
Mutta ilmeisesti kokoomuslaiset ovat valmiita maksamaan enemmän siitä ilosta että köyhä laitetaan ilmaistöihin
Valtion taloudesta on tehty kaatopaikka jonne dumpataan kaikki yhteiskunnan kustannukset puoluekannasta riippumatta. Valtiohan voi ottaa lainaa loputtomiin eikä takaisin tarvitse maksaa.
Tässä on 34 sivua yritystukia.
Vasemmiston ikijankutukset on aina jotain suurituloisten tai yritysverotuksen kiristystä. Samaan aikaan kaikki todelliset ongelmat jää noilta korjaamatta.
Yritysverotuksessa voisi muuten aloittaa laittamalla ay-liikkeen osinkovoitot verolle. Jos muutkin maksaa osinkotuloistaan veroa niin tokihan muiden verotusta kiihkolla kiristämässä oleva ay-vasemmisto haluaa omansakin nostaa sinne ylärajalle tai esimerkin vuoksi vaikka ylikin?
Tiedätkö mistä hallituksen tulevat leikkaukset menee? No, yrtittäjiltä tietenkin. Luuletko, että se 1 rikas ottaa parturissa 24 kestoväriä kuukaudessa ja syö kahvilassa 24 kanelipullaa.
Lisäksi meillä on rahaa maksaa eläkeläisistä 62,7 miljardia ja työttömyyskorvaukset on 4,9 miljardia ja sossutuet 800 miljoonaa eikä työtön saa sossutukea, jos asuu työssäkäyvän puolison kanssa mutta eläkeläinen kyllä saa esim. lääkkeisiin.
Meinaat että suomen partureita sun muita kahvilanpitäjiä pitää pitää pystyssä sosiaalitukiaisilla? Teidän vasemmiston talousteoriat on jokseenkin erikoisia.
Ylipäänsä kokonaisuuksia te ette tunnu ymmärtävän ollenkaan ja jankutatte vain jotain hyvin tarkkaan rajattua hokemaanne asiasta joka paikassa. Teidän kanssanne on myös turha väitellä asiasta kun te ettei tajua siitä muuta kuin sen ulkoa opetellun hokemanne.
Kyllä moni työtön on parturissa käynyt. Työttömiä on esim. valtion virastoissa palkkatuella ja siitä ei kerry kohta ansiosidonnaista, eli palkkarahat pitää jatkossa laittaa säästöön, ei käydä parturissa eikä maksullisella lounaalla. Työttömien työssäkäyvät puolisot ottavat myös eväät töihin ja eroavat kirkosta.
Olisko siis ongelmana se, että vasurit teettää jättimäärät työtä julkisella sektorilla maksamatta siitä palkkaa eikä se, että sosiaaliturvalla pitäisi pystyä elämään keskiluokan elintasoa?
Mitä vähemmän missään on työntekijöitä jotka ei saa työnsä tekemisestä palkkaa, sen parempi yhteiskunnalle ja kansalle. Jännä että orjuus tuntuu olevan noinkin sydäntä lähellä vasurille.
Oikeistohallitus on nytkin lisäämässä työmarkkinatukityötä ja muuttamassa toimeentulotukea vastikkeelliseksi.
Onneksi perintö täytyy ottaa vastaan kokonaan tai ei mitään ja jos et maksa Kuopin osakkeen vastikkeita niin sun oma Helsingin asunto menee ulosottoon. Ei ole noille tietyille perintö asunnoille ostajia ja vuokraajia.
Jos haluaa mökin järven rannalta niin täytyy ottaa myös se muuttotappiokaupungin paska osake.
Esimerkiksi se, että suvun kesämökistä joudutaan verot maksamaan useaan kertaan, on yksinkertaisesti väärin.
- 1. omistaja käy töissä ja maksaa n. 27% tuloistaan ansiotuloveroa ja vielä muut eläkeverot n. 6% sekä maksaa pankille korkoa, että saa mökkiä maksettua
- 2. omistaja perii, käy töissä ja maksaa 27% tuloistaan ansiotuloveroa ja muut eläkeverot, sekä perintöverot sekä ottamastaan pankkilainasta korkoa
- 2. omistaja perii ja sama toistuu
- omistamisen aikana maksetaan kiinteistöverot, energiaverot ja alvit kaikesta.
Törkeää. Kyllä siinä on veron päälle veroa ihan liian monta kertaa. Myydessä maksetaan vielä arvonnoususta veroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse joudun maksamaan perintöveroa ison summan sitten kun tulen perimään omaisuutta, mutta olen muuttanut muualle varmistaakseni sen, ettei omat lapset joudu pitkäkyntisen kohteeksi sitten kun minusta aika jättää, Onneksi maailmassa on vielä maita, missä valtio ei varasta kansalaisilta perintö-ja lahjaveron varjolla.
Käsittämättömintä on se, että Suomi varastaa myös ulkomaalaisten ulkomaiset perinnöt. Muusta Euroopan maasta kotoisin oleva Suomessa asuva mieheni joutuu maksamaan perintöveron Suomeen, jos lain mukaan toimitaan. Maassa josta on lähtöisin on perintöveron raja n 250 000 euroa (sitä alle olevat perionnöt ovat vedrottomia). Mutta eiköhän tuo jotenkin saada hoidettua ettei verottaja pääse siihenkin näppeineen. Mielestäni tuosta voisi jo valittaa johonkin EU-tasolle,
Suosittelen teitä muuttamaan sinne halvemman perintöveron maahan. Itse asun nyt perintö- ja lahjaverottomassa maassa. On yleinen käytäntö, että asuinmaa verottaa myös ulkomaisia perintöjä. Koska asuinmaani ei verota perintöjä lainkaan, joudun maksamaan perintöverot Suomesta peritystä omaisuudesta vain Suomeen. Kunhan saan siirrettyä kaiki omat ja perityt omaisuuteni tänne toiseen maahan, Suomi ei tule enää ikinä näkemään rahojani.
Muutitko siis siihen maahan lastesi kanssa? Jos lapset asuvat Suomessa niin ei auta.... Tällä hetkellä muutto ei ole vaihtoehto (omat työt niin tukevasti Suomessa) ja jos lapset eivät aikanaan halua itse muuttaa ulkomaille (heillä on tietenkin oma elämänsä), he silti joutuvat maksamaan perintöveron Suomeen meiltä saaduista perinnöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Miksi se nyt niin vasemmistolaista on? Miksi minkään verotus on vasemmistolaista tai verottomuus oikeistolaista? Ilman veronmaksua tämä yhteiskunta ei tällaisenaan pyöri. Sinunkin ensimmäiset kouluvuotesi olisivat olleet vanhempiesi raskaasti maksamia, jollei meillä olisi maksutonta peruskoulua, joka on yksi verovaroilla pyöritetty juttu. Ja niin monta muuta asiaa. Oletko valmis maksamaan omasta pussistasi kaiken sen, minkä nyt saat verovaroilla yhteisesti maksettuna?
Siksi, koska vasemmisto luottaa yhteisönvastuuseen, ja kannattaa korkeita veroja ja oikeisto luottaa yksilönvastuuseen ja kannattaa matalampia veroja.
Sellaisia ovat oikeisto ja vasemmisto.

Eikö tuo toinenkin maa verota perinnöstä? Eli samasta omaisuudesta menisi kahdet perintöverot?

Kiinteistöveroa ollaan nostamassa 40%. Kuka on hallituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Lisää maksuaikaa perintöveron maksuun. Perintöjen verotuksen tulisi olla progressiivista.
Perintö on pohjimmiltaan täysin ansaitsematonta tuloa. Pitkässä juoksussa suurten perintöjen kumuloituminen kasvattaa pysyvästi varallisuuseroja, etenkin jos niitä ei veroteta riittävästi.
1 perintöverotus ON jo progerssiivistä
2 varallisuus erojen kasvaminen ei ole yksiselitteisesti huono asia.
3 varallisuus on HENKILÖIDEN ei VALTION, siitä verottaminen on kyseenalaista jo omaisuuden suojankin näkökulmasta.
Miksi kenenkään tulisi omata suuria omaisuuksia niin kauan kuin maailmassa on puutetta ja nälänhätää? Kyse onkin ennen kaikkea kohtuullisuudesta ja solidaarisuudesta.
Valtio on parhaimmillaan yhteisö joka toimii kaikkien tasapuoliseksi ja yhteiseksi hyväksi.
Jos kenelläkään ei ole mahdollisuutta vaurastua, ihmiset lopettavat työn sen eteen. Oman perheen elämän parantaminen on suurin motivaatio työnteolle.
Jos mahdollisuutta vaurastumiseen ei ole, miksi kukaan raataisi niska limassa?
Vierailija kirjoitti:
Veronmaksajien Lehtinen: Perintöveron poistaminen voisi jopa kiristää perinnönsaajan verotusta – “Selvitettävä tarkasti”
Perityn omaisuuden myyjä voisi joutua maksamaan enemmän luovutusvoittoveroa kuin nykyistä perintöveroa, arvioi Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.
Mitä sitten, vaikka joutuisivatkin? Heillähän olisi rahaa, joka on saatu myynnistä. Nykytilanne, jossa varaton perillinen saa niskoilleen perintöveron, ei saa "perintöä" itselleen eikä VOI myydä sitä, on kauhea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jouduin maksamaan perinnöstäni (alle 100k) veron, joten joutukoot kaikki muutkin maksamaan nyt ja aina.
Se on harhakäsitys että peritystä omaisuudesta tulisi verotonta perintöveron poistuessa. Vero otetaan sitten muussa muodossa esim. Luovutusvoittovero. Jos olet perinyt kiinteää omaisuutta niin perintövero on sinulle edullisempi jos myyt perittyä omaisuutta.
Miksi sen pitäisi olla harhakäsitys? Sinä vaan myyt vasemmistolaista ideaa siitä että kaikki omaisuus kuuluu valtiolle joten valtion tulee se veroin ja muilla keinoin ottaa pois kansalta.
Oikeasti kaikesta perinnöksi jäävästä omaisuudesta on jo maksettu verot. Ei ole mitään erityisempää syytä lähteä verottamaan tuota omaisuutta enää uudelleen pelkästään siksi että sen omistaja vaihtuu. Ei kukaan kuole taktisesti hyötymistarkoituksessa.
Miksi se nyt niin vasemmistolaista on? Miksi minkään verotus on vasemmistolaista tai verottomuus oikeistolaista? Ilman veronmaksua tämä yhteiskunta ei tällaisenaan pyöri. Sinunkin ensimmäiset kouluvuotesi olisivat olleet vanhempiesi raskaasti maksamia, jollei meillä olisi maksutonta peruskoulua, joka on yksi verovaroilla pyöritetty juttu. Ja niin monta muuta asiaa. Oletko valmis maksamaan omasta pussistasi kaiken sen, minkä nyt saat verovaroilla yhteisesti maksettuna?
Siksi, koska vasemmisto luottaa yhteisönvastuuseen, ja kannattaa korkeita veroja ja oikeisto luottaa yksilönvastuuseen ja kannattaa matalampia veroja.
Sellaisia ovat oikeisto ja vasemmisto.
Kysymys kuului:
Oletko valmis maksamaan omasta pussistasi kaiken sen, minkä nyt saat verovaroilla yhteisesti maksettuna?
Vierailija kirjoitti:
minä minä minä minä
Juuri näin. Vasemmisto on aina muiden taskuilla! Muilta pois jotta minä minä minä saan enemmän!

En, en ole vasemmistolainen enkä oikeistolainen vaan jotain siltä väliltä. Maksan mielelläni kohtuullisia veroja kunhan ne käytetään järkevästi.

Ruotsalainen yhteiskunta kykenee kustantamaan kansalaisilleen hyvää elämää. On päivähoitoja, kouluja. Paremmat yliopistot kuin meillä. On sosiaaliturvaa, hyvät tiet ja armeijakin. Silti siellä ei peritä perintöveroa. On naurettavan lapsellinen kysymys sitoa koko verorahoilla kustannettua yhteiskuntaa perintöveroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minä minä minä minä
Juuri näin. Vasemmisto on aina muiden taskuilla! Muilta pois jotta minä minä minä saan enemmän!
Sosiaaliturvamenoista 32,7 miljardia menee eläkeläisiin.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terv…
Ja tuohon lisäksi maksetaan työeläkkeitä 30 miljardia.
Auto on aina hyvä verotuskohde. Vuotuinen ajoneuvovero varsinkin.