Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.
08.08.2023 |
Voihan tuolla tytöllä olla joku adhdkin , mutta isoin ongelma on ettei äiti osaa laittaa tyttöä kunnolla kuriin. On tottelematon lapsi. Muita tottelee, hoitajaa ja päiväkodissa. Äitiltä repii hiuksia päästä kuvassa. Äiti pelkää 6v lasta, että lapsi räjähtää. Haluaa lääkkeitä tytölle. Sanoo että lapsi vastustaa vaatimuksia, mikä on joku sairaus. No, kyllä siihen keinot on, on tähänkin asti tuommoset tapaukset opetettu ilman lääkeitä. ihan ekana ne kännykät pois molemmilta, äidiltä ja lapselta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009714119.html
Kommentit (588)
Vierailija kirjoitti:
Noilla adddd diagnooseilla on myös sellainen pieni vaikutus että kelalta napsahtaa etuuksia kun sellaisen saa. Jaa niin mutta eihän tuotakaan saa ääneen sanoa.
Ai mitähän kaikkia etuuksia meinaat? Ei ole näkynyt muuta kun vammaistuki joskus peittämään kulkukuluja. Silläkään ei juhlittu. Dg avasi ovet koulussa saada riittävästi tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ajattelen, että pohjasyy on äidin asenteessa. Mutta en ajattele, että lapsesta olisi mitenkään hauskaa kiduttaa äitiä. Ei yksikään lapsi halua tuollaiseen tilanteeseen. Ennemminkin asetelma on varmasti lapsestakin surullinen, vaikkei hän sitä ehkä osaakaan analysoida.
Lapset pyrkivät saamaan valtaa itselleen eivätkä kaihda keinoja sen tavoitteen saavuttamisessa. Kaikki keinot ovat käytössä, kun vanhempaa, hoitajaa tai opettajaa pyritään painostamaan.
Lapsi jonka vanhempi ei aseta rajoja ja neuvottelee loputtomiin asioista pistää lapsen mahdottoman eteen. Ei Lapsi halua päättää ja ratkoa vanhemman kanssa yhdessä, miten hänestä huolehditaan ja hoivataan. Myös sellainen vanhempi, jolle rajojenveto on ongelma ja välttää loputtomiin konflikteja näyttää lapselle, että maailma on loputon peli jossa käydään kauppaa ihmissuhteilla.
Taas jauhetaan neuronormaalien juttuja täällä. Ettekö vois ymmärtää, että ne vaan ei joidenkin neuroepätyypillisten kohdalla tee muuta kuin pahentaa asioita.
Niitä rajoja on näissä tapauksissa yleensä kyllä yritetty asettaa ihan normaalisti, ja yleensä aivan liian myöhään sitten havahdutaan siihen, miten paljon vahinkoa sillä on jo ehditty sille nepsylapselle aiheuttaa.
Esim. PDA -piirteisen lapsen kanssa on pakko neuvotella ja joustaa. Ja on pakko heittää menemään kaikki ne perinteiset kasvatusneuvot, joilla tosiaan on yleensä tehnyt jo valtavasti vahinkoa lapselleen siinä vaiheessa, kun asian ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Kiva tarina, mutta lievät aspergerpiirteet ei kerro mitään. Lähes tulkoon kaikilla on lieviä aspergerpiirteitä tai adhd-piirteitä ja se on täysin normaalia. Olen myös kanssasi eri mieltä tuosta, että yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis mietitään ihan puhtaasti sellaista, että kaikkien täytyy olla lähiopetuksessa ja töissä 8-16. Maailma ei voi pyöriä siten, että kaikkien yksilölliset tarpeet toteutetaan, mutta siihen voidaan pyrkiä. Nyt jo osa työnantajista palkkaa esimerkiksi vain nepsyjä. Varhainen tuki on kaiken a ja o. Ja se, että pyritään löytämään luontaiset tavat toimia. Esimerkiksi itselläni se on (90 %).etätyö ja joustava työaika.
[/quote] Tämän viestin loppuosa sai minut itkemään. Se olen kuin minä. Eikä kukaan koskaan tajua. Ei minua edes ole, koska aina on pitänyt olla se fiksumpi. Silloinkin, kun itse ei enää jaksaisi. Kiitosta saa vain, jos jaksaa silti.
Ihanaa lukea, että joku ymmärtää tällaista olevan.
Olen loppu.[/quote]
Olin loppu. Kommentin loppuosa kirjoitettu kokemuksen rintaäänellä.
Nykytilanne; Pitkä psykoterapia ja koko elo nelikymppiseksi eletty pistämällä toisen tarpeet omien edelle. Edes parisudetta en ole koskaan osannut etsiä niin, että olisin osannut vaatia tai toivoa tasapuolista kumppania. Sanoit hienosti "Ei minua edes ole". Ei minuakaan ollut ennen kuin vasta viime vuosina. Olin tottunut, että "hoivaajana" saan hyväksyntää. Ja jokainen suhteeni on ollut se, että minä olen niissä vastuun kantanut. Ei tervettä. Työelämässä olen ollut joka tarpeet täyttävä menestyvä muovautuja. Senhän osaan; Olla hyödyksi.
Rajojen asettamisen ja psykoterapian kautta löysin itseni, rauhan ja tasapainon. Luojan kiitos osain oireilla jo ennen omia lapsiani ja samoihin miinoihin en ole astunut, joilla minut kasvatettiin. Minulla onkin aivan ihanat lapset, jotka uskaltavat antaa tunteiden näkyä, puhua pahastakin olosta, vaatia, unelmoida, toivoa. Kun itse vietti lapsuuden koittamalla olla mahdollisimman vähän vaivaksi.
Välit menivät moniin. Lopulta myös vanhempiini. He varmaan ovat sitä mieltä, että sekosin ja minusta tuli kusipää. Kun aloin pitää rajoja, sanomaan vastaan (mm. puolustamaan omia lapsiani heidän nälvintää ja joutoarvostelua vastaan). Ainoa ero on, etten ollut enää loputtomiin henkinen paskasanko ja mieliksi. Minulle riitti. Ihmiset jotka jäivät eivät tästä muutoksesta ole valittaneet. :)
Kaikkea hyvää sinulle. Olet loppu. Mutta aina kun joku on loppu, se on väkisin jonkun uuden alku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!
Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi kielsi minua olemasta äiti lapselleni. Aina kun olin auktoriteetti lapselleni ristiriitatilanteissa anoppi syyllisti minua sanoen että ei lapselle saa noin sanoa, ikään kuin lapsi olisi lasia ja menisi rikki kun kielletään jotain. Eihän se näin mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa koululuokassa on vähintään yksi adhd lapsi ilman diagnoosia. Yleensä heitä löytyy useampi. Kun diagnoosi puuttuu, ei heillä ole lääkitystä. Ja sitten koulunkäynnistä ja kaverisuhteista ei tule mitään.
Niinhän se on. Ja yksi syy siihen miksi näitä diagnooseja ei tule tarpeeksi ajoissa on juurikin se, että lapsen käytöshäiriöstä syytetään ensisijaisesti kasvatusta.
Niin, olisihan se nyt kivempi saada pullakaffet, diagnoosi ja lääkitys ilman selvittelyä ja vähän kelalta rahoitusta ihan heti. Siis vanhemman kannalta.
Kannattaa nyt ehkä kuitenkin pitää mielessä, että lapsen parasta tilanteissa pitäisi hakea. Turha diagnoosi, turha lääkitys ja ennenkaikkea persiilleen hoidettu kasvatus ovat melkoinen taakka lopuksi elämää siitä hyvästä, että vanhemmat eivät osaa hoitaa omaa hommaansa.
Sinänsä olen samaa mieltä kanssasi. Mutta ne, jotka eivät ole asiaa kokeneet, eivät ymmärrä millaista tuulimyllyä vastaan taistelua on avun hakeminen, jos koulun ja muun lähiympäristön asenne on se, että syy on vanhemmissa. Ensin täytyy kartoittaa kotiolot, mahdolliset traumat ja muut syyt käytökselle, mutta mekin saatiin ymmärrystä koululta vasta, kun psykiatrisella tehtiin kattavat tutkimukset (joita edelsi niin valtava määrä vastoinkäymisiä, kuten osastojaksoja jne) ja todettiin, että kyseessä on selvä adhd. Ja vasta sitten sitä apua ja tukea oikeasti sai. Tunnen monia ashd-lapsia ja joka ikinen heidän vanhemmistaan tekee ihan valtavan määrän työtä adhd-lapsensa eteen, vaikka ulkopuolisesta se ei siltä vaikutakaan. Myös minä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
Kiva tarina, mutta lievät aspergerpiirteet ei kerro mitään. Lähes tulkoon kaikilla on lieviä aspergerpiirteitä tai adhd-piirteitä ja se on täysin normaalia. Olen myös kanssasi eri mieltä tuosta, että yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis mietitään ihan puhtaasti sellaista, että kaikkien täytyy olla lähiopetuksessa ja töissä 8-16. Maailma ei voi pyöriä siten, että kaikkien yksilölliset tarpeet toteutetaan, mutta siihen voidaan pyrkiä. Nyt jo osa työnantajista palkkaa esimerkiksi vain nepsyjä. Varhainen tuki on kaiken a ja o. Ja se, että pyritään löytämään luontaiset tavat toimia. Esimerkiksi itselläni se on (90 %).etätyö ja joustava työaika.
Olemme kaikki yksilöitä. Ei kai ihmisistä ole tarkoitus tehdä robotteja, eihän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.
Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
ja traumatisoit pikkuveljen siinä samalla...toki ei hän välttämättä sulle sitä kerro.
On väärin että lapset ja heidän hoito suunnitellaan yhteiskuntaa varten, eikä asiallista ihmisyyttä varten. Ihmiset on ihan mettässä näiden asioiden kanssa ja tästäkin syystä lasten ja nuorten olo pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihminen kuin ihminen saadaan kuriin, kun asetetaan tarpeeksi kovat sanktiot. Jos niputetaan kädet seläntaakse, jalat yhteen ja kytketään vielä niputetut kädet ja jalat seläntakana yhteen (ns. hogtied-asento) ja sanotaan, että irti pääsee, kun osaa käyttäytyä, olen aivan varma, että niin tyhmää yksilöä ei löydy, joka ei muutamassa tunnissa oppisi.
Näin ne ilmeisesti sen Vilja Erikan kanssa toimivat.
Oliko hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.
Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.
Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän viestin loppuosa sai minut itkemään. Se olen kuin minä. Eikä kukaan koskaan tajua. Ei minua edes ole, koska aina on pitänyt olla se fiksumpi. Silloinkin, kun itse ei enää jaksaisi. Kiitosta saa vain, jos jaksaa silti.
Ihanaa lukea, että joku ymmärtää tällaista olevan.
Olen loppu.
Olin loppu. Kommentin loppuosa kirjoitettu kokemuksen rintaäänellä.
Nykytilanne; Pitkä psykoterapia ja koko elo nelikymppiseksi eletty pistämällä toisen tarpeet omien edelle. Edes parisudetta en ole koskaan osannut etsiä niin, että olisin osannut vaatia tai toivoa tasapuolista kumppania. Sanoit hienosti "Ei minua edes ole". Ei minuakaan ollut ennen kuin vasta viime vuosina. Olin tottunut, että "hoivaajana" saan hyväksyntää. Ja jokainen suhteeni on ollut se, että minä olen niissä vastuun kantanut. Ei tervettä. Työelämässä olen ollut joka tarpeet täyttävä menestyvä muovautuja. Senhän osaan; Olla hyödyksi.
Rajojen asettamisen ja psykoterapian kautta löysin itseni, rauhan ja tasapainon. Luojan kiitos osain oireilla jo ennen omia lapsiani ja samoihin miinoihin en ole astunut, joilla minut kasvatettiin. Minulla onkin aivan ihanat lapset, jotka uskaltavat antaa tunteiden näkyä, puhua pahastakin olosta, vaatia, unelmoida, toivoa. Kun itse vietti lapsuuden koittamalla olla mahdollisimman vähän vaivaksi.
Välit menivät moniin. Lopulta myös vanhempiini. He varmaan ovat sitä mieltä, että sekosin ja minusta tuli kusipää. Kun aloin pitää rajoja, sanomaan vastaan (mm. puolustamaan omia lapsiani heidän nälvintää ja joutoarvostelua vastaan). Ainoa ero on, etten ollut enää loputtomiin henkinen paskasanko ja mieliksi. Minulle riitti. Ihmiset jotka jäivät eivät tästä muutoksesta ole valittaneet. :)
Kaikkea hyvää sinulle. Olet loppu. Mutta aina kun joku on loppu, se on väkisin jonkun uuden alku.
Kiitos. Olet ihana!
Itse olen parisuhteessa, joka on kaukana parisuhteesta. Olen miehelleni ja koko suvulleni ilmaa, ellen huolla, passaa ja ole vain heitä varten.
Yhden asian eteen olen taistellut kuin leijona. Äitinä pidän huolen, että jälkikasvu saa tuntea, elää ja olla juuri oma itsensä. Puolisolle ja suvulleni se ei käy millään. He ovat törkeitä välittömästi, jos selkäni käännän.
Haluaisin terapiaan. Haluaisin oikeasti hengähtää ja olla. Mutta kuka? Ainakin äiti.
Olen sinnitellyt pitkään, mutta tiedän, etten enää jaksa. Luultavasti ainut keino selvitä, on ero ja välien katkaisu omaan sukuun.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Miten pärjää aikuisena? Mitä diagnooseja hän sai?
Millainen parisuhde ja periytyikö tuo lapsiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noilla adddd diagnooseilla on myös sellainen pieni vaikutus että kelalta napsahtaa etuuksia kun sellaisen saa. Jaa niin mutta eihän tuotakaan saa ääneen sanoa.
Paljonko saanee kelalta kk euroja, jos saa diagnoosin ?
Pitänee minunkin kokeilla lisätuloja sitten yrittää saada. Lääkärinaika ensin varaamaan. Tiedän pari tapausta, jotka ovat näin kikkailleet itselleen lisätuloja.Lapsesta alhaisin tuki taitaa olla alle sata euroa ja siihenkin tarvii erittäin hyvät perustelut. Lievä ADHD ei todellakaan riitä, vaan pitää pystyä todistamaan, että lapsen vammasta on ylimääräisiä kuluja (mm.lääkkeet, matkat, työpoissaolot yms.). Tukea pitää hakea erikseen muistaakseni joka vuosi. Itse en ole edes yrittänyt lapseni lievien piirteiden takia ja olen kuullut tuen pimittämisestä jopa melko vakavassakin tapauksessa.
Alimpaan vammaistukeen (100 euroa) ei tarvitse olla lisäkuluja. Toisaalta taas vammaistuessa ei huomioida ollenkaan esimerkiksi työpoissaolojen kustannuksia. Vammaistuen saamista on kiristetty ja alinkin tuki on hankala saada. Ei riitä yleensä pelkkä adhd. Ja hakemuksia pitää täyttää 1-2 kertaa vuodessa, jos haluaa jatkoa. Lääkärinlausunto on oltava.
100 euroa ns. ylimääräistä rahaa voi kuulostaa paljolta, mutta sen saamiseksi täytyy lapsen olla ikäistään paljon hoidollisempi. Miettikääpä hetki, että mitä kaikkea tuo voi tarkoittaa. Yksityiskohtia en ruveta kertomaan, mutta esimerkiksi taloudellisesti ajatellen se tarkoittaa sitä, että en tehnyt itse vuosikausiin kokopäivätyötä, koska lapsen asiat yksinkertaisesti sitoivat niin paljon. Sen plus varsinaisen diagnoosin ohella 100 euroa on yksi kärpäsenpaska. Aiemmin tuo raha ei riittänyt edes polttoainekustannuksiin. Nyt on onneksi Kela-taksi, mutta pienituloiselle senkin omavastuu on aika iso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.
Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.
Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.
Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.
Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Tulit vaan kertomaan ettet osannut kasvattaa lastasi niin turvauduit väkivaltaan. Oletko ylpeä?
Kerro toki, miten minun olisi pitänyt toimia hänen kanssaan. Faktat ovat:
- kun hän ei saanut tahtoaan läpi, hän alkoi riehumaan. Jerran olimme ruokapöydässä, ja hän ensimmäiseksi kaatoi maitolasinsa ja tämän jälkeen koko kattilan nurinperin. Sitten lähti etsimäön muuta
- riehumista kesti 1-2 tuntia
- kotona ei ollut pehmustettua huonetta.En halua kuulla yhtään sanomista, ettei noin pidä tehdä, vaan haluan kuulla, mitä ihmettä tuossa tilanteessa olisi pitänyt tehdä?
No ihan jotakin muuta, kuin istuttaa 3v riekkujan päällä.
Riehujalle oma tila, missä saa parkua, vaan ei särkeä. Rauhoittuessa kunnollinen keskustelu, mikä tuollaisesta käytöksestä on seuraus. Eli siivoamaan omat sotkut ja miettimään, miten korvaa homman. Eli laittamaan ruokaa ja muuten esim. kotitöillä keräämään rahat siihen mitä särki.
Hyvällä käytöksellä etuja, huonolla niitä ei tule.
Jos ei olisi toiminut parissa kuukaudessa, niin riehumiset videolle ja pojan kanssa lääkäriin/lastensuojeluun/neuvolaan/kallonkutistajalle. Siellä sitten yhdessä miettien eteenpäin.
Itse olen saanut kärsiä vanhemman sisarukseni takia. En voi sulattaa, että lapsia pidetään eri arvoisina niin, että toisen on aina joustettava ja oltava se fiksu. Sisarukseni osaa temppunsa vielä aikuisena ja virnuilee minulle/puolisolleen (tosin nyt tämä vihdoin nosti kytkintä) selän takana. Ikuinen kuspää.
Mihinkähän sinä panisit raivokkaasti riehuvan lapsen tavallisessa asunnossa? Jos hänet jätetään yksin huoneeseen "rauhoittumaan", hän voi rikkoa ikkunan ja tuhota asuntoa. Hän voi vahingoittaa itseäänkin.
Tyhjennettyyn vaatehuoneeseen? Eteisen/käytävän päätyyn?
Ei kai sitä mukeloa sinne yksin jätetäkään mitään telkkareita ikkunasta viskomaan. Jos tenava paiskoo tavaroita ikkunaan, soittaisin poliisit joko feikkinä kovaa muka heidän kanssaan puhuen tai ihan oikeasti.
Mikäli pieni 3v on samassa kämpässä ikkunoita paskaksi hakkaavan vekaran kanssa, täytyy sanoa, että kyllä jommankumman paikka on muualla. Enkä nyt tarkoita, että se muualla on pikkuisella sen riekkujan päällä.
Ai kamala pientä. Oikein pahaa tekee hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.
Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.
Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.
No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.
Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.
Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.
Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.
Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.
Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.
Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.
Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.
Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?
Voi jessus. "Aina päästä helpommalla". Sinun tehtävänä on opettaa lapselle empatiakykyä ja laajentaa ymmärrystä. Veikkaan, että melkein jokainen, jolla adhd, luopuisi siitä erittäin mielellään. Kun pahimmillaan joka ikinen osa-alue elämässä on hankalampaa kuin ns. normaalilla niin joku jonon ohi meni Lintsillä on todella pieni helpotus. Sitä paitsi, vammaiskorttia ei todellakaan saa tuosta vaan tai pelkällä adhd-diagnoosilla.
Voisit myös oikaista lastasi kertomalla, että adhd-lapset eivät todellakaan saa "hirvittävää määrää etuja". Päinvastoin, he eivät meinaa saada edes mitään koulun velvollisuuksiin kuuluvia helpotuksia. Eivät pienryhmää, eivät avustajaa, eivät edes tutkimuksia ellei satu olemaan todella hyvä koulu ja vaativat ja jaksavat vanhemmat. Meillä on lapsella vammaiskortti, jossa avustajamerkintä. Tiedätkö mitä sen saaminen vaatii? Se vaatii sekä erityisen tuen päätöksen (nykypäivänä erittäin vaikea saada, meillä kesti 7 vuotta) sekä esimerkiksi Kelan vammaistuen (jota ei todellakaan saa pelkällä adhd-diagnoosilla) yleensä.
Etenkin tytöt jäävät helposti diagnosoimatta ja avun ulkopuolelle, joka johtaa liian usein masennukseen, ahdistukseen, uupumukseen, itsetunnon menetykseen jne. Siinä vaiheessa kun esimerkiksi erityisen tuen päätöksen saa, on sille jo todella syytä. Eli miten olisi, kun seuraavan kerran lapsesi puuskahtelee muiden etuuksista, muistuttaisit häntä siitä miten etuoikeutettu hän itse on? Muistuttaisin myös siitä, että vaikka adhd-ihminen voi olla monin tavoin rasite ympäristölleen, kaikista eniten hän kärsii siitä itse.