Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.

Vierailija kirjoitti:

On väärin että lapset ja heidän hoito suunnitellaan yhteiskuntaa varten, eikä asiallista ihmisyyttä varten. Ihmiset on ihan mettässä näiden asioiden kanssa ja tästäkin syystä lasten ja nuorten olo pahenee.

Asiallisesta ihmisyydestä olisi toden totta syytä puhua meillä yhteiskunnassa, mediassa ja työpaikan kahvipöydissä.

Ongelma kuitenkin on se, että viime kädessä hyvin monia tätäkin keskusteluketjua täyttäviä ihmisiä liikuttaa vain yksinomaan raha.

Tietty elintaso pitää saada ja ylläpitää, kaikki muu on sille alisteista. Omaan asuntoon, autoon, lomamatkoihin, harrastuksiin ja sisustukseen ollaan valmiita laittamaan lähes rajoittamaton määrä rahaa (rajana vain palkkakuitin saldo), mutta entäs oman lapsen hyvinvointiin? Ollaanko valmiita vähentämään omia työtunteja, että voi olla lapselle enemmän läsnä, kun ongelmia alkaa ilmaantua? Ollaanko valmiita perumaan kesän Rhodoksen-reissu, jos samalla rahalla pääsisi yksityiselle psykiatrille välittömästi käyttäytymisongelmien ilmaannuttua?

Veikkaan, että valtaosalla vastaus on "Ei". Ilmaiseksi pitää saada yhteiskunnalta kaikki apu ja diagnoosit, ja sitten valitetaan, kun siihen rumbaan kuluu aikaa. Samalla, kun vanhemmalla/perheellä OIKEASTI olisi varaa hoitaa lapsen asiat kuntoon, mikäli lapsen asiat priorisoitaisiin ykköseksi. (En siis puhu tässä aidosti vähävaraisista, köyhyysloukussa olevista ihmisistä enkä yksinhuoltajista, joilla määritelmällisesti on vähemmän varallisuutta ja rahaa käytössään.)

Jos siis, kommentoimani kirjoittajan tavoin, ajateltaisiin, että ihmisyyttä pitäisi ajatella ensi sijassa, silloin kyse on lapsen edun laittamisesta perheen elintason ja perheen vanhempien etujen edelle. Kuten ketjusta on nähty, myös perheen muiden lasten tarpeet pitää täyttää (mikä nepsyperheissä ilmeisesti ja surullisesti jää liian usein tajuamatta). Ja ne tarpeet ovat ihan muuta kuin uusimpia leluja ja älylaitteita tai merkkivaatteita. Vanhempien läsnäoloa ja lapsen tarpeiden oppimista, ja jos vanhempien rahkeet eivät riitä (eivätkä voikaan riittää, jos ongelma on aivoperäinen), sitten vanhemman velvollisuus on hankkia apua asiantuntijoilta. Ja jos jonot on pitkät, sitten pitää priorisoida niin, että mennään sinne, missä jonoja ei ole.

Kaikki muu on oikeastaan vanhempien taholta juurikin tuota ihmisyyden unohtamista ja oman navan ympärillä pyörimistä. Jos rahaa riittää matkailuun ja harrastuksiin mutta ei lapsen hoitoon, voidaan todella sanoa, että asiallista ihmisyyttä ei ole lainkaan.

Eikä ihme, jos tuollaisessa perheessä lapset sitten reagoivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.

Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.

Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!

Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.

Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.

Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.

Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.

Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.

Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.

Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?

Siis tää koko ketjuhan on sitä, että esitetään omia mielipiteitä siitä, mistä lehtijutun lapsessa (ja äidissä) muka oikeasti on kyse?

Jos se höpötys jätetään pois, niin koko ketjua ei ole.

Eli miksi vaan mun pitäis jättää höpötykset pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.

Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.

Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!

Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.

Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.

Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.

Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.

Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.

Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.

Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?

Siis tää koko ketjuhan on sitä, että esitetään omia mielipiteitä siitä, mistä lehtijutun lapsessa (ja äidissä) muka oikeasti on kyse?

Jos se höpötys jätetään pois, niin koko ketjua ei ole.

Eli miksi vaan mun pitäis jättää höpötykset pois?

Tarkoitin höpötyksillä sitä, että lauot faktana asioita, jotka ovat omia mielipiteitäsi. Fiksu keskustelija erottaa mielipiteensä ja faktat toisistaan. Sinä tulit tekemään oletuksia tuosta pojan äidistä ja suoranaisesti suurentelit ja valehtelit hänen puheitaan. Eli kyllä, luen kommenttisi täysin provokatiiviseksi höpinäksi.

Vierailija kirjoitti:

Noilla adddd diagnooseilla on myös sellainen pieni vaikutus että kelalta napsahtaa etuuksia kun sellaisen saa. Jaa niin mutta eihän tuotakaan saa ääneen sanoa.

Diagnoosilla ei napsahda etuuksia.

Etuuksia voi hyvällä tuurilla saada kelalta, jos onnistuu tekemään sellaisen hakemuksen joka sattuu miellyttämään sitä käsittelijää joka sen pöydälleen saa.

Eikä se hakeminen ole ilmaista. Jokaiseen hakemuksen pitää olla lääkärinlausunto, eikä sellaista saa ilmaiseksi. Kahta kertaa ei voi samaa etuutta hakea samalla lausunnolla, vaikka edellinen lausunto olisi vielä voimassa kun uutta hakemusta väkertää.

Jos etuus myönnetään, niin saattaa olla voimassa vuoden tai kaksi tai vain pari kuukautta. Sitten taas uutta hakemusta sisään ja rukoukset perään. Että silleen niitä etuuksia "napsahtelee".

Joskus minusta tuntuu että näiden adhd- ynnä muiden ongelmien taustalla ei pelkästään vaikuta mitkään digilaitteet, vaan pikemminkin merkittävästi passiivisemmaksi, toisaalta tiukemmin aikataulutetuksi, muuttunut elämäntyyli. Sanomattakin on selvää että lasten turvallisuus on reilusti kohentunut kun lapset jopa kouluikäisiksi ovat katkeamattomasti kiinni vanhemmissaan, mutta minulla on vahva tunne siitä että edellisten sukupolvien energiset lapset, jotka saivat remuta ja päästellä kaiken virran pihalla päivät pitkät, olisivat nykyään tämä alati kasvava joukko sisältä kiehuvia, turhautuneita diagnoosilapsia. Nykyään vanhemmat haluavat pitää lapset lyhyessä lieassa, samalla kun odottavat heiltä aikuisten rytmisyyttä ja levollisuutta. Luojan kiitos itse olen sitä sukupolvea joka sai remuta pihalla isossa nassikkalaumassa, muuten olisin kiipeillyt seinille ellen mennyt niistä suoraan läpi, nykyaikana olisin taatusti tuollainen zombieksi lääkitty lapsi.

Veikkaan että koti on kroonisesti alivirikkeellinen ympäristö, jota hyvää tarkoittaen on vielä edelleen karsittu hillitymmäksi, jos tytölle ei ajoissa tarjota terveellisiä tapoja purkaa virtaa, tunnisteta ja TUNNUSTETA hänen temperamenttiaan, teini-iässä ovat todella syvissä ongelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

Kiva tarina, mutta lievät aspergerpiirteet ei kerro mitään. Lähes tulkoon kaikilla on lieviä aspergerpiirteitä tai adhd-piirteitä ja se on täysin normaalia. Olen myös kanssasi eri mieltä tuosta, että yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis mietitään ihan puhtaasti sellaista, että kaikkien täytyy olla lähiopetuksessa ja töissä 8-16. Maailma ei voi pyöriä siten, että kaikkien yksilölliset tarpeet toteutetaan, mutta siihen voidaan pyrkiä. Nyt jo osa työnantajista palkkaa esimerkiksi vain nepsyjä. Varhainen tuki on kaiken a ja o. Ja se, että pyritään löytämään luontaiset tavat toimia. Esimerkiksi itselläni se on (90 %).etätyö ja joustava työaika.

Puhut ihanteesta, johon todella olisi hyvä pyrkiä. Lasta kasvattava vanhempi joutuu silti ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että lasta sopeuttaa maailmaan. Jos maailmaa yrittää sopeuttaa lapsen piirteisiin, niin tekee lapselle karhun palveluksen. Todella todella harvoilla ihmisillä on mahdollisuutta tuollaiseen työaikaan kuin sinulla. Hyvä, jos jotkut työnantajat ottavat vain nepsyjä töihin, mutta varmasti hekin vain marginaalinen porukka. Ihan jo senkin takia, että nepsyjen valkkaaminen on syrjimistä muita kohtaan. Se taas on laitonta.

Vaikuttaa narsistilta.

Poikani sai 4v diagnoosin ADHD:stä ja tilille napsahtaa joka kuukausi 240 e vammaistukea verottomana. Joten diagnoosista on hyötyä rahallisesti ja lapsi saa tukitoimia päiväkotiin ja puhe-ja toimintaterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Poikani sai 4v diagnoosin ADHD:stä ja tilille napsahtaa joka kuukausi 240 e vammaistukea verottomana. Joten diagnoosista on hyötyä rahallisesti ja lapsi saa tukitoimia päiväkotiin ja puhe-ja toimintaterapiaa.

Onko teillä muutakin kuin adhd? Olen erityislasten omaisten tukiryhmässä ja päässyt jakamaan paljon tietoa useiden muiden perheiden kanssa ja tuollaista ei usein kuule. Melko harvinaista, että noin nuorella ylipäänsä diagnosoidaan adhd:ta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.

Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.

Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!

Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.

Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.

Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.

Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.

Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.

Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.

Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?

Siis tää koko ketjuhan on sitä, että esitetään omia mielipiteitä siitä, mistä lehtijutun lapsessa (ja äidissä) muka oikeasti on kyse?

Jos se höpötys jätetään pois, niin koko ketjua ei ole.

Eli miksi vaan mun pitäis jättää höpötykset pois?

Tarkoitin höpötyksillä sitä, että lauot faktana asioita, jotka ovat omia mielipiteitäsi. Fiksu keskustelija erottaa mielipiteensä ja faktat toisistaan. Sinä tulit tekemään oletuksia tuosta pojan äidistä ja suoranaisesti suurentelit ja valehtelit hänen puheitaan. Eli kyllä, luen kommenttisi täysin provokatiiviseksi höpinäksi.

Mites tän ketjun aloitusviesti? Kaikki ne muut viestit tässä ketjussa, missä todetaan, että kyse on vain kasvatuksen puutteesta?

Nykyään kaikilla kakaroilla joilla ei ole rajoja on ADHD tai jokin muu käytöshäiriö.pistäkää ne kakranne kuriin, olkaa aikuisia! Prkkl** että ärsyttää kun oman tyhmyyden ja saamattomuuden vuoksi pitää etsiä diagnoosi jotta oma vastuu vanhempana voidaan laittaa muiden harteille. Älkää hankkiko niitä kakaroita jos ette jaksa niitä kasvattaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

Miten pärjää aikuisena? Mitä diagnooseja hän sai?

Millainen parisuhde ja periytyikö tuo lapsiin?

Ikävuodet 18-21 meni todella huonosti. Tutkittu on joka kulmasta, moneen kertaan, mutta ei muuta diagnoosia kuin masennus.

Kun masennus meni ohi, niin elämä oikeni. On edelleen vahvatahtoinen luonne. Sanoi masennuksensa johtuneen osin siitä, että tunsi aina itsensä ulkopuoliseksi. Muistaa lapsuuden raivokohtaukset, ja sanoo, että johtuivat pettymyksistä. Arvioi itse itsensä olevan asperger. Mutta ei siinäkään niin selkeästi, että diagnoosia olisi saanut.

Ei ole parisuhdetta, tietääkseni. Eikä halua lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Nyky äidit..

Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.

Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.

Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.

Vierailija kirjoitti:

Poikani sai 4v diagnoosin ADHD:stä ja tilille napsahtaa joka kuukausi 240 e vammaistukea verottomana. Joten diagnoosista on hyötyä rahallisesti ja lapsi saa tukitoimia päiväkotiin ja puhe-ja toimintaterapiaa.

Teillä on varmasti muutakin kuin adhd. Harvemmin adhd:tä edes diagnosoidaan tuon ikäisillä. Veikkaan siis, että pelkkä provo tai sitten lapsellasi on oikeasti vaikea kehitysvamma tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

No sun pojalla ei sitten oo niitä PDA -piirteitä. Eli ihan turha tulla antamaan niitä neuvoja, jotka toimii muilla lapsilla, mutta rikkoo ja tuhoaa sen PDA-piirteisen lapsen psyyken.

Ja ei voi ikinä olla hyvä ajaa lasta tilaan, missä lapsi oksentaa ja hyperventiloi ja on oikeasti vaarassa tukehtua.

Ihan syystäkin pitää vanhemmasta olla hankalaa katsoa lapsen fyysisiä ahdistusoireita!

Takkuaako luetun ymmärtäminen? Eikö tuossa nimenomaan kerrottu miten tämän yhden lapsen kohdalla asiat meni. Äiti epäili PDA:ta, mutta lapsi osasi näytellä. Missä kohtaa puhuttiin oksentamisesta yms.? Jos on todettu lieviä autisminkirjon piirteitä, niin luultavasti on jo käyty nepsy testeissä, jossa on todettu ettei PDA:ta ole. Minusta useaan otteeseen painotettiin vain omaa kokemusta, eikä annettu vinkkejä. En ymmärrä tämmöisiä raivo kommentoijia, jotka tulee meuhkaamaan ja tekemään omia oletuksiaan toisten kommenteista.

Kyllähän hän kehotti laittamaan kovan kovaa vastaan.

Se on maailman huonoin neuvo, mikäli lapsella oikeasti on PDA.

Mikä PDA jankkaamaan tänne eksyi? Eihän tuossa ollut kyse PDA:sta ja vanhempi hienosti huomasi, että hänen lapsellaan ei ollut siitä kyse. Lehtijutun tyttökin oli käynyt jo testeissä, eikö hänelläkään ollut PDA:ta todettu. Miksi vielä jankkaat? Tietysti on huono neuvo jos olisi PDA, mutta kun ei ole ja vanhempien on myös hyvä tunnistaa lastensa manipulointikeinoja. Ihan hyvä neuvo on siis kertoa, ettei kaikilla automaattisesti ole PDA:ta vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.

Koska lehtijutun perusteella lapsella on melkein varmasti PDA. Oli todettu tai ei.

Ei taida olla paljoa muita neurokirjon ongelmia, joissa ei toimisi ne neuvot ja keinot, joita yleensä nepsy-lasten kanssa suositellaan.

Nyt olisi hyvä erottaa sellainen asia, että SINUN mielipiteesi perusteella lehtijutun lapsella on PDA. Lasta hoitaneet lääkärit ja muut eivät ole sitä todenneet. Minä olen taas sitä mieltä, että lehtijutun lapsella ei ole PDA:ta, koska sitä ei voi kytkeä aina pois eri ympäristöissä ja että se näkyisi muka vain äidille. Seuraavana vetoat varmaan maskaamiseen, mutta sekään ei toimi niin, että vain yhdelle ihmiselle näytetään kaikki puolet ja ihan kaikille muille maskataan. Kumpikaan meistä ei silti voi diagnosoida kyseistä lasta näillä puheilla, joten jospa jätettäisi höpötykset pois?

Siis tää koko ketjuhan on sitä, että esitetään omia mielipiteitä siitä, mistä lehtijutun lapsessa (ja äidissä) muka oikeasti on kyse?

Jos se höpötys jätetään pois, niin koko ketjua ei ole.

Eli miksi vaan mun pitäis jättää höpötykset pois?

Tarkoitin höpötyksillä sitä, että lauot faktana asioita, jotka ovat omia mielipiteitäsi. Fiksu keskustelija erottaa mielipiteensä ja faktat toisistaan. Sinä tulit tekemään oletuksia tuosta pojan äidistä ja suoranaisesti suurentelit ja valehtelit hänen puheitaan. Eli kyllä, luen kommenttisi täysin provokatiiviseksi höpinäksi.

Mites tän ketjun aloitusviesti? Kaikki ne muut viestit tässä ketjussa, missä todetaan, että kyse on vain kasvatuksen puutteesta?

Naurettavaa argumentointia. Jos muut hyppää kaivoon, niin hyppäätkö perässä? Minusta sinun viestisi oli niin törkeän yliampuva, että tartuin siihen. Hyökkäsit yhden kimppuun ja vääristelit hänen sanomisiaan räikeästi. Tyylisi keskustella on makuuni vastenmielinen. Tuntuu, ettet lue viestejä ajatuksella vaan lauot vain jotain, jotta saat viimeisen sanan. Yhdenlaista vallanhalua sekin.

Olen sitä paitsi heidän kanssaan samaa mieltä kasvatuksen puutteesta. Ihan sama miten he asian tuovat ilmi, niin en minäkään näe tuon lehtijutun perusteella nepsy-piirteitä tytössä. Ihan vain siksi koska ne piirteet näkyvät yhdelle ihmiselle ja muille pelkkää maskia. Sinun kanssasi saa jankuttaa niin paljon samaa, joten jätän tämän keskustelun tähän. Ole hyvä, saat viimeisen sanan, jotta voit kokea tyydytystä hyökkäyksestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojallani on lieviä autisminkirjon piirteitä. Nämä otettiin puheeksi aikanaan päiväkodissa, jossa ongelma oli suurin. Kun poika meni kouluun, niin opettajat eivät nähneet mitään poikkeavaa ja piirteitä näkyy nykyään enää kotona. Tämä on meille kuin lottovoitto. On sata kertaa parempi, että muualla käyttäytyy hyvin ja kotona purkaa. Täytyy myös muistaa, että piirteet saattavat olla merkittäviäkin lapsuudessa ja lieventyä todella paljon lapsen kasvaessa. Tietysti kasvatuksella ja kuntoutuksella on suuri merkitys. Meillä on aina ollut tarkat säännöt ja kuria on ollut pakko pitää valitettavankin paljon, jotta ollaan selvitty. Siitä on tullut vain positiivista palautetta oikeastaan joka paikasta, kun ollaan palavereita pidetty.

Se mikä itselläni pisti tuossa lehtijutussa silmään on se, että äiti ei todella uskalla käyttää mitään rankaisu keinoja. Hän pelkää raivokohtauksia, vaikka lasta pitäisi pitää kiinni kunnes rauhoittuu. Jos kerta lätinät on lätisty, niin kova kovaa vasten. Tuntuu, että juuri tyttö lapsia ei oikein uskalleta kasvattaa. Ainakin omista tutuista huomaa kuinka tyttöjä pidetään pienempinä kuin he ovatkaan ja kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. En väitä etteikö tätä tehtäisi ollenkaan poikien kanssa, mutta oma havaintoni on näin päin.

Itsekin epäilin aikanaan pojallani tuota vaatimusten vastustamista ja ymmärrän että ns.pakottaminen lisää sitä ainakin aluksi. Vanhemmilla on hankala katsoa lapsen ahdistusta, kun näyttää että lapsi jo fyysisesti oireilee pakottamisen seurauksena. Omasta lapsestani täytyy sanoa, että hän varsinkin aiemmin oli todella hyvä näyttelemään. Yritti ihan kaikki hämäyskeinot, jotta lähdettäisi taas sille keskustelu/neuvottelu linjalle. Huomasin tämän itsekin aika myöhään ja tosiaan tuntuu, että hänestä on tullut joustavampi ajan myötä, kun on vain ollut pakko olla. Maailma ei vain toimi niin, että jokainen huomioidaan yksilönä, vaan yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis pärjätä meinaa.

Kiva tarina, mutta lievät aspergerpiirteet ei kerro mitään. Lähes tulkoon kaikilla on lieviä aspergerpiirteitä tai adhd-piirteitä ja se on täysin normaalia. Olen myös kanssasi eri mieltä tuosta, että yksilön täytyy sopeutua maailmaan. Jos siis mietitään ihan puhtaasti sellaista, että kaikkien täytyy olla lähiopetuksessa ja töissä 8-16. Maailma ei voi pyöriä siten, että kaikkien yksilölliset tarpeet toteutetaan, mutta siihen voidaan pyrkiä. Nyt jo osa työnantajista palkkaa esimerkiksi vain nepsyjä. Varhainen tuki on kaiken a ja o. Ja se, että pyritään löytämään luontaiset tavat toimia. Esimerkiksi itselläni se on (90 %).etätyö ja joustava työaika.

Puhut ihanteesta, johon todella olisi hyvä pyrkiä. Lasta kasvattava vanhempi joutuu silti ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että lasta sopeuttaa maailmaan. Jos maailmaa yrittää sopeuttaa lapsen piirteisiin, niin tekee lapselle karhun palveluksen. Todella todella harvoilla ihmisillä on mahdollisuutta tuollaiseen työaikaan kuin sinulla. Hyvä, jos jotkut työnantajat ottavat vain nepsyjä töihin, mutta varmasti hekin vain marginaalinen porukka. Ihan jo senkin takia, että nepsyjen valkkaaminen on syrjimistä muita kohtaan. Se taas on laitonta.

Tottakai joutuu. Ja nepsyn vanhempana tämä korostuukin. Pointtina on se, että yhteiskuntamme hukkaa valtavan määrän potentiaalia, kun nepsyt eivät saa ajoissa diagnoosia, apua ja tukea, jonka myötä ongelmat kerääntyvät ja kärjistyvät. Nykyään on onneksi parhaimmillaan monenlaisia tapoja opiskella ja tehdä töitä. Oikeastaan joka ikisellä tuntemallani toimistotyöläisellä on jossain määrin joustava työaika. Sehän ei tarkoita sitä, että töitä tehdään oman mielen mukaan vaan esimerkiksi aamu- ja iltapäiväliukumia, joka on ainakin minulle nepsynä pelastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän tuo kuulostaa minusta tosiaan vuorovaikutusongelmalta ja ongelmalta auktoriteetin kanssa. Lapsi on oppinut viemään äitiään kuin pässiä narussa. Ja jos sitten on moodi jo "palkkaan lapsenvahdin kun en jaksa olla lapseni kanssa" äidillä niin onko tuo ihme, että lapsi räjähtelee. Se on ainoa keino varmaan saada äidiltään totaalinen jakamaton huomio. 

Tutullani on tämmöinen poika. Mikään diagnoosi ei täyty, vaikka kaiken maailman testit ja neurologit on kahlattu. Minun mielestäni ongelma on kotona; äiti joko maireasti koittaa piipittää tai huutaa raivoissaan. Välimuotoa ei ole. Ei osaa lukea lastaan; Sitä että turhautuminen on alkanut ja räjähdys tulossa. Itsekin siirtymätilanteissa haahuilee puhelin kädessä, kunnes on kiire ja sitten taas huudetaan. 

Ja hän joka kirjoitti, että 3v pikkuveli opetettu jo sisarensa jalkojen päällä potkujen varalle äidin käskystä istumaan. Varmistaudu siihen, että tämä 3v tulee kasvamaan korostetun helpoksi ja reippaaksi ja aina avuksi verrattuna sisarukseensa. Josta varmasti häntä myös muistat kiitellä ja kehua. Tuloksena, että lapsi oppii viimiseen asti välttelemään vaivaksi olemista, miellyttää kaikkia ihmisiä korostetusti, ei opi pitämään rajojaan, vaatimaan huomiotaan. Ja lopulta aikuisena purkaa tätä terapiassa. Oikein perinteinen äidin pikku apuri. Että; Hänen tehtävänsä ei mitenkään ole osallistua raivokohtausten rauhoittamiseen tai muutenkaan "jousta nyt kun olet viisaampi"-periaatteella aina pistämään omat toiveensa ja tarpeensa sivuun, kun sisaren kanssa tulee kinaa. 

Tämän viestin loppuosa sai minut itkemään. Se olen kuin minä. Eikä kukaan koskaan tajua. Ei minua edes ole, koska aina on pitänyt olla se fiksumpi. Silloinkin, kun itse ei enää jaksaisi. Kiitosta saa vain, jos jaksaa silti.

Ihanaa lukea, että joku ymmärtää tällaista olevan.

Olen loppu.

Ei ole helppoa kenelläkään näissä perheissä. Nepsylasten vanhemmat tietävät, että apua on lähes mahdotonta saada nykyäänkään, saati tulevien leikkausten iskiessä. Asiasta mitään tietämättömät räksyttävät kasvatusneuvoilla ja tukipinttymillään.

Harvalla vanhemmalla on neuro-psykiatrian koulutus ja kun niissäkin tieteissä pompotellaan nepsylapset toiselta toiselle, jos tutkimuksiin sattuu pääsemään. Älkää syyllistäkö ja kuormittako nepsylasten vanhempia. Heillä on ihan tarpeeksi raskas taakka kannettavana. Syntyvyys on kovasti laskussa ja sitä kautta tulevaisuudessa onneksi helpottaa, eikä tarvitse kadehtia näitä *onnekkaita Monikohan vaihtaisi osansa?

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

No ei tulis mulla mieleenkään pyytää mun pojan (adhd) 3 v. siskoa istumaan jalkojen päällä, jos potkis vaikka häntä vahingossa, jossain raivareissa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

No ei tulis mulla mieleenkään pyytää mun pojan (adhd) 3 v. siskoa istumaan jalkojen päällä, jos potkis vaikka häntä vahingossa, jossain raivareissa!

Antaisit hänen siis potkia tahalleen?

Niinhän tuossa tilanteessa tapahtuu, jos lasta ei saa pidettyä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

No ei tulis mulla mieleenkään pyytää mun pojan (adhd) 3 v. siskoa istumaan jalkojen päällä, jos potkis vaikka häntä vahingossa, jossain raivareissa!

Antaisit hänen siis potkia tahalleen?

Niinhän tuossa tilanteessa tapahtuu, jos lasta ei saa pidettyä kiinni.

Kuka idiootti pistää KOLMEVUOTIAAN SISARUKSEN istumaan isoveljen jalkojen päälle raivaritilanteessa, sitä tarkoitan! Ei sen pikkusisaruksen tarvitse siitä kärsiä! Ei kiinnipitotilanteissa mitään lapsia apuna käytetä, haloo! Varsinkaan 3-vuotiasta! Mieti nyt kun tää isoveli potkaisis häntä päähän täysiä kun äitin mielestä hyvä idea käyttää lasta apuna!