Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.

Kovin usein näillä perheillä on paljon yhteistä ja toisaalta selkeät erot ns. normi perheisiin. Vanhemmilla tosiaan hukassa elämisen perusasiat. Kummastuttaa, että silti tehdään useampi lapsi, vaikkei pystytä oikein omaa aikuisen elämääkään handlaamaan. Luulisi, että kun ensimmäinen haasteellinen kasvatettava on elämään saatettu, lapsiluku olisi sitten siinä.

Vierailija kirjoitti:

Kovin usein näillä perheillä on paljon yhteistä ja toisaalta selkeät erot ns. normi perheisiin. Vanhemmilla tosiaan hukassa elämisen perusasiat. Kummastuttaa, että silti tehdään useampi lapsi, vaikkei pystytä oikein omaa aikuisen elämääkään handlaamaan. Luulisi, että kun ensimmäinen haasteellinen kasvatettava on elämään saatettu, lapsiluku olisi sitten siinä.

Siinä yksi yhteiskunnan asettama standardi taas mistä pitäisi päästä eroon, eli lapsien teon tyrkyttäminen! Moni oikeesti pärjäisi paremmin ilman mutta yhteiskunta paineistaa tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger. Ihan julkisesta terveydenhuollosta saatu. Ei siis mikään osto-diagnoosi. En ole koskaan maskannut, enkä edes tiedä, miten se pitäisi tehdä. En usko maskaamiseen. Itselläni on lapsi, jolla asperger-diagnoosi. Myös julkisesta terveydenhuollosta, ei siis osto-diagnoosi yksityiseltä. Lapseni ei ole koskaan maskannut missään. Ei ymmärrä, miksi näin pitäisi tehdä.

Jos mennään vaikka 15 vuotta taaksepäin, kun nepsy-diagnoosit eivät olleet vielä muotia, kukaan ei puhunut maskaamisesta mitään. Eikä sitä löydy ammattikirjallisuudestakaan. Maskaaminen on tullut uutena kuvioihin nyt, kun diagnooseja on ruvettu ostamaan yksityispuolelta. Maskaamisella sitten selitetään oireiden puuttuminen.

Jos on astma, on astma kaikkialla. Jos on nepsy on nepsy kaikkialla. Jos joku muuta väittää, ei tiedä mistä puhuu.

Sittenhän sulla vaan on just oikeanlaiset elin olosuhteet! Löysin minäkin työn jossa voin olla oma itseni, siitä viimeistään tajusin kuinka paljon olenkaan maskannut ja uupunut niissä kaikissa edellisissä työpaikoissa, tuohon tilantreseen pitäisikin kaikkien nepsyjen päästä.

"Saat kuulostamaan asian siltä, kuin ympäristön laadulla ei olisi väliä - sillä, kuinka ympäristö subjektiivisesti koetaan, - vaan kyseessä olisi jokin automaattinen, "kemiallis-fyysis-peräinen hulluus""

Tämä nyt vain sattuu olemaan fakta. On tehty tutkimuksia, joissa on avattu tapaturmaisesti kuolleiden autististen henkilöiden aivoja, ja todettu, että heidän aivojensa rakenne poikkeaa neurotyypillisten aivojen rakenteesta. Eli autistisen henkilön aivojen rakenne on erilainen kuin neurotyypillisten henkilöiden aivojen rakenne. Tämä on kiistämätön tosiasia.

Ympäristöllä on merkitystä sikäli, kuinka paljon ympäristö sietää erilaisuutta. Esim. luonnontieteissä siedetään erilaisuutta huomattavasti enemmän kuin esim. humanistisilla aloilla. Jos matemaatikolla on eriparisukat ja napit väärin napitettu, se ei ketään haittaa, ei vaikka hiki haisee ja jalassa on kumisaappaat, kunhan työt tulee tehtyä. Samaa ei voi sanoa naisvaltaisesta sosiaalialasta esimerkiksi. Eli ympäristöllä on erittäin suuri merkitys nepsy-henkilön pärjäämiselle, mutta varsinaista nepsy-ongelmaa ei ympäristö aiheuta. Se on aivojen rakenteissa ja toiminnassa.

"Sittenhän sulla vaan on just oikeanlaiset elin olosuhteet! Löysin minäkin työn jossa voin olla oma itseni, siitä viimeistään tajusin kuinka paljon olenkaan maskannut ja uupunut niissä kaikissa edellisissä työpaikoissa, tuohon tilantreseen pitäisikin kaikkien nepsyjen päästä."

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kun pärjännyt työelämässä, tai pikemminkin muut eivät pärjänneet minun nepsy-oireiluni kanssa. Esim. yhdessä työpaikassa sanottiin, "että et tee mitään väärin, mutta olet vääränlainen, emme osaa sitä selittää"

"Luulisi, että kun ensimmäinen haasteellinen kasvatettava on elämään saatettu, lapsiluku olisi sitten siinä."

Nepsy-oireilu tunnistetaan yleensä vasta isommasta lapsesta. Aiemmin nepsy-lapset diagnosoitiin vasta kouluiän kynnyksellä, nyt joissain paikoin jo 3-4 vuotiaana. Valitettavan yleistä kuitenkin on, että diagnoosi tulee vasta esikoulu tai kouluvaiheessa.

Moni hankkii lapset pienellä ikäerolla työelämän vuoksi, joten tilanne on yleensä se, että perheessä on jo 2 tai 3 lasta siinä vaiheessa, kun esikoinen saa nepsy-diagnoosin.

Vierailija kirjoitti:

Kovin usein näillä perheillä on paljon yhteistä ja toisaalta selkeät erot ns. normi perheisiin. Vanhemmilla tosiaan hukassa elämisen perusasiat. Kummastuttaa, että silti tehdään useampi lapsi, vaikkei pystytä oikein omaa aikuisen elämääkään handlaamaan. Luulisi, että kun ensimmäinen haasteellinen kasvatettava on elämään saatettu, lapsiluku olisi sitten siinä.

Tätä olen ihmetellyt, kun olen vähäsen katsonut Supernanny (usa) -sarjaa. 

Suomessa juttelin kerran yhden eläkkeellä olevan naisen kanssa, joka kertoi olevansa kuuden lapsen äiti (joista yksi oli tehnyt itsemurhan). Naisessa oli hassu yhdistelmä kyvyttömyyttä ymmärtää toisen tunteita, ja halua olla empaattinen... Ajattelin tästä ristiriidasta itsekseni, että olisi ihan ok olla ihminen, joka ei "tunnista tunteita", mutta huolehtii perusasioita... ja tyytyy oleman "perusturvallinen" - sen sijaan, että yrittää liikaa, on tunkeileva tms. Mietin, olikohan suuri lapsiluku hänen kompleksinsa tulos. Pieni lapsi saa ehkä tuntemaan, että ymmärtää muka jotain toisen yksilön tunteista. Ja kun lapsi itsenäistyy niin nopeasti, asia pitää uusia. Lapset siis palvelisivat sosiaalisesta taitavuudesta haaveilevan ihmisen tarpeita, kukin aikansa. 

Vierailija kirjoitti:

"Saat kuulostamaan asian siltä, kuin ympäristön laadulla ei olisi väliä - sillä, kuinka ympäristö subjektiivisesti koetaan, - vaan kyseessä olisi jokin automaattinen, "kemiallis-fyysis-peräinen hulluus""

Tämä nyt vain sattuu olemaan fakta. On tehty tutkimuksia, joissa on avattu tapaturmaisesti kuolleiden autististen henkilöiden aivoja, ja todettu, että heidän aivojensa rakenne poikkeaa neurotyypillisten aivojen rakenteesta. Eli autistisen henkilön aivojen rakenne on erilainen kuin neurotyypillisten henkilöiden aivojen rakenne. Tämä on kiistämätön tosiasia.

Varmasti kaikella on fyysinen perusta, mutta on varottava, millaisia johtopäätöksiä siitä tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Kovin usein näillä perheillä on paljon yhteistä ja toisaalta selkeät erot ns. normi perheisiin. Vanhemmilla tosiaan hukassa elämisen perusasiat. Kummastuttaa, että silti tehdään useampi lapsi, vaikkei pystytä oikein omaa aikuisen elämääkään handlaamaan. Luulisi, että kun ensimmäinen haasteellinen kasvatettava on elämään saatettu, lapsiluku olisi sitten siinä.

Vielä parempi olisi, jos aikuinen ei handlaa omaa elämäänsä, ei hanki lainkaan lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger. Ihan julkisesta terveydenhuollosta saatu. Ei siis mikään osto-diagnoosi. En ole koskaan maskannut, enkä edes tiedä, miten se pitäisi tehdä. En usko maskaamiseen. Itselläni on lapsi, jolla asperger-diagnoosi. Myös julkisesta terveydenhuollosta, ei siis osto-diagnoosi yksityiseltä. Lapseni ei ole koskaan maskannut missään. Ei ymmärrä, miksi näin pitäisi tehdä.

Jos mennään vaikka 15 vuotta taaksepäin, kun nepsy-diagnoosit eivät olleet vielä muotia, kukaan ei puhunut maskaamisesta mitään. Eikä sitä löydy ammattikirjallisuudestakaan. Maskaaminen on tullut uutena kuvioihin nyt, kun diagnooseja on ruvettu ostamaan yksityispuolelta. Maskaamisella sitten selitetään oireiden puuttuminen.

Jos on astma, on astma kaikkialla. Jos on nepsy on nepsy kaikkialla. Jos joku muuta väittää, ei tiedä mistä puhuu.

Minulla on poika, joka itse 19-vuotiaana sanoi epäilevänsä itsellään add:ta. En uskonut, mutta vein testeihin, kun halusi. Neuropsykologin mukaan add on selkeä.

Miten hän pääsi seulan läpi? Tietämättäni toimin hänen kanssaan siten kuin nepsyjen kanssa pitää toimia. Esim puhuin päälausein. Kyse ei ole maskaamisests, vaan Psykologi sanoi, että kasvuympäristö on ollut suotuisa. Koulussa oli ongelmia, niin luulimme kouluongelmien johtuvan toisesta perussairaudesta johtuvista poissaoloista tai ehkä kiusaamisesta.

Mitä ihmeen neuvoja täällä annatte, että poliisi pitää soittaa paikalle, kun 4-5-vuotias riehuu? Oikeesti? Haluaisin näähdä niiden poliisien ilmeet, kun partio päivä toisensa jälkeen saapuu paikalle. Mukula kyllä hämmästyy niin paljon, että lopettas huutamisen ensimmäisellä sekunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, että äiti olisi valmis syöttämään lapselleen lääkkeitä, vaikka lääkäreiden mukaan tarvetta ei ole.

Lääkärit eivät elä arkea sen lapsen kanssa. Lääkärit näkevät lasta ehkä tunnin vuodessa, joten he eivät välttämättä tiedä sen paremmin.

Tyttöjen neurokirjon ongelmat ovat alitunnistettuja, alidiagnosoituja, alikuntoutettuja ja alilääkittyjä. Tytöillä on tyypillistä, että vilkkaus ei ole niin häiritsevää.

Nämä ongelmat voivat sitten teini-iässä näkyä masennuksena, ahdistuksena, itsetuhoisuutena, syömishäiriöinä. Niiden hoito on vaikeaa, kun taustalla näkyvää neurokirjon haastetta ei tunnisteta. Eli sekundaaristen oireiden hoito ei poisto sitä varsinaista aiheuttajaa.

Toisin sanoen, kun nyt puhutaan paljon nuorten mielenterveysongelmista, taustalla saattaakin olla autisminkirjo?

Onko niin, että nykyisten lasten ja teini-ikäisten vanhemmat ovat itsekin diagnosoimattomia nepsyjä?

Merkitseekö tämä sitä, että 1990-luvun alussa juuri nepsyt ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset?

Tuskin kukaan on lisääntynyt muita enempää.

Neurokirjoja on aina ollut, mutta nykykoulu vaatimuksineen, yläkoulu ja lukio ovat sellaisia, että nepsyt varsinkaan eivät pärjää.

Menneet ikäpolvet ovat menneet pärjäämällä ja kieltämällä asioita. Erilaisuus on ollut häpeä ja on kärsitty vaan hiljaa. Tämä näkyy masennuksena ja työuupumuksena.

Totta on varmasti sekin, että vilkkaimmat neurokirjon lapset ovat monesti joutuneet onnettomuuksiin ja varsinkin pojilla kuolleisuus on ollut isompaa. Osa päätynyt vankiloihin. 

Suorittavampi työ ja fyysisyys töistä on jäänyt vähemmälle, joten ei ole helppa vaan alkaa työmieheksi isän jalan jäljissä tai päästä muuten tehtaalle.

Tuo kysymys siitä, selittyykö nepsylasten räjähdysmäinen kasvu sillä, että nepsyt ovat tehneet enemmän lapsia kuin normi-ihmiset, vaatisi oikeasti monitieteistä tutkimusta.

Itse ajattelen, että ADHD-tapausten kasvu ei johdu vain diagnoosien teosta (vrt. 80-luvun "ei diagnooseja") vaan myös siitä, että jostain syystä ADHD-ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset.

Ilman tutkimusta tämä on pelkkää mutua, mutta asiaa mietittyäni ajattelen, että ADHD-piirteet todennäköisesti altistavat "vahinko"lasten saamiselle. (Kukaan lapsi ei saa alkuaan vahingossa - mutta voi olla, että juuri ADHD-ihmiset eivät yhdyntään ryhtyessään ota tätä huomioon.) Lisäksi voi miettiä yhteiskunnan sosiaaliturvaa ja tulonjakoa siltä kannalta, keiden lisääntymistä tällä hetkellä eniten kannustetaan tulonsiirtojen avulla. Eivätkös vain ole suurperheitä, jotka saavat joka lapsesta yhä suuremmat lapsilisät (vaikka järjellä ajateltuna kuvion pitäisi mennä päinvastoin, koska kulut jokaista lasta kohti pienenevät lapsimäärän kasvaessa). Toki on lestoja ja muualta tulleita, jotka lisääntyvät eniten naista kohti (ja heissäkin varmasti on nepsyjä), mutta jos jätetään nämä ulkopuolelle ja puhutaan ns. tavallisista ihmisistä.

Jos tutkimusten mukaan vankiloissa on epätavallisen suuri määrä nepsykirjon ihmisiä, samaa voi varovaisesti arvioiden sanoa myös ns. syrjäytyneistä ihmisistä. Etenkin ns. pitkäaikaistyöttömistä, ja etenkin heistä, joilla saattaa olla jo kolmas sukupolvi elämässä täysin tulonsiirtojen varassa. 80-luvun täystyöllisyyden aikaan tätä ongelmaa ei ollut, mutta lamassa lienevät ottaneet eniten takkiinsa eri tavoin varojensa yli eläneet (yksi ADHD-piirteistä, oletan?) ja ongelmiaan epätarkoituksenmukaisilla tavoilla ratkaisemaan yrittäneet (ysärin kaljakuppiloiden porukat). Muistetaan, että 1990-luvun alussa ja puolivälissä Suomessa syntyvyys oli huipussaan, ja samaan aikaan iso osa porukasta työttöminä - toisin sanoen, työttömät lisääntyivät. (Töissäkäyvät eivät varmaan ehtineet.) Nämä lama-Suomessa alkunsa saaneet lapset, joista iso osa syntyi siis pitkäaikaistyöttömien perheeseen, ovat nyt kolmikymppisiä ja pienten/kouluikäisten lasten vanhempia, joiden lapsilla diagnosoidaan nepsy-ongelmia.

Kaikkein synkimässä horror-versiossa kyse on siis ADHD:n suorasta sukupolvisesta jatkumisesta, johon yhteiskunta on pahimmassa tapauksessa suoraan kannustanut elättämällä näitä ihmisiä jo yli 30 vuotta.

Mikä diagnoosi sinulla itselläsi on? Ymmärräthän, että ADHD ei vaikuta älykkyyteen, niinpä ADHD diagnoosin saaneita voi löytää monista akateemisistakin ammateista.

-ohis

Ei tietenkään ADHD vaikuta älykkyyteen. Tunnen monia korkeastikoulutettuja, jopa professoreita, joiden autisminkirjo näkyy selkeästi päällepäin. Työssään tutkijoina ovat tehokkaita, sosiaaliset taidot eivät ehkä aina suju. Kommenttini ei ottanut kantaa älykkyyteen vaan siihen, ettei pärjää yhteiskunnassa. En ymmärrä, miten älykkyys liittyy kommenttiini mitenkään.

ADHD ei myöskään kuulu autisminkirjoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger. Ihan julkisesta terveydenhuollosta saatu. Ei siis mikään osto-diagnoosi. En ole koskaan maskannut, enkä edes tiedä, miten se pitäisi tehdä. En usko maskaamiseen. Itselläni on lapsi, jolla asperger-diagnoosi. Myös julkisesta terveydenhuollosta, ei siis osto-diagnoosi yksityiseltä. Lapseni ei ole koskaan maskannut missään. Ei ymmärrä, miksi näin pitäisi tehdä.

Jos mennään vaikka 15 vuotta taaksepäin, kun nepsy-diagnoosit eivät olleet vielä muotia, kukaan ei puhunut maskaamisesta mitään. Eikä sitä löydy ammattikirjallisuudestakaan. Maskaaminen on tullut uutena kuvioihin nyt, kun diagnooseja on ruvettu ostamaan yksityispuolelta. Maskaamisella sitten selitetään oireiden puuttuminen.

Jos on astma, on astma kaikkialla. Jos on nepsy on nepsy kaikkialla. Jos joku muuta väittää, ei tiedä mistä puhuu.

Minulla on poika, joka itse 19-vuotiaana sanoi epäilevänsä itsellään add:ta. En uskonut, mutta vein testeihin, kun halusi. Neuropsykologin mukaan add on selkeä.

Miten hän pääsi seulan läpi? Tietämättäni toimin hänen kanssaan siten kuin nepsyjen kanssa pitää toimia. Esim puhuin päälausein. Kyse ei ole maskaamisests, vaan Psykologi sanoi, että kasvuympäristö on ollut suotuisa. Koulussa oli ongelmia, niin luulimme kouluongelmien johtuvan toisesta perussairaudesta johtuvista poissaoloista tai ehkä kiusaamisesta.

ADD menee helposti läpi koko peruskoulun. Ongelmat nousevat esiin kuormituksen kasvaessa vasta lukiossa tai yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaan nämä maskaamisjutut ihan alkuunsa. Kiitos. Asperger tai ADHD ei voi tahdonalaisesti poistaa tai piilottaa oireitaan sen enempää kuin diabeetikko voi hallita tahdonvoimallaan verensokeriaan.

Jos ihminen pystyy olemaan tietyissä ympäristöissä pidemmän aikaa oireeton esim. koulussa koko päivän, hänellä ei ole nepsy-kirjon sairautta. Nepsy-piirteitä löytyy kaikista, jos suurennuslasilla etsii.

Esim. aspergerin diagnostisissa kriteereissä vaaditaan että on merkittäviä sosiaalisia tai ammatillisia vaikeuksia. Eli jos ihmisellä on sekä parisuhde että työpaikka, hän ei ole asperger. Merkittävät ammatilliset vaikeudet tarkoittavat, että et pysty pitämään työpaikkaa. Merkittävät sosiaaliset vaikeudet on suljettu pois, jos sinulla on pitkä parisuhde.

Jos lapsi pystyy piilottamaan oireensa päiväkodissa tai koulussa, hänellä ei ole nepsy-pulmaa. Ylipäätään nepsy-lapsen on vaikea ymmärtää, miksi oireita pitäisi piilottaa, kun hän ei edes ymmärrä, miten muut ajattelevat. Jos lapsi on niin taitava, että pystyy "maskaamaan", kyseessä ei ole nepsy-lapsi.

Nepsy-ongelmat ovat aivorakenteissa ja aivokemiassa. Niitä ei voi tahdon voimalla hallita tai poistaa. Aikuinen voi oppia hetkittäin piilottamaan oireitaan, mutta vain hetkittäin. Ei esim. koko työpäivää, tai edes puolikasta päivää. Vähänkin pidemmässä yhdessäolossa nepsy-oireiston kyllä huomaa, jos siitä on oikeasti kyse.

Et sä voi yksin muuttaa määritelmiä noin. Et myöskään tunnu ymmärtävän, mitä se maskaaminen tarkoittaa.

Itse näin sen lapsena jotenkin niin, että vieraat ihmiset on pelottavia ja outoja, ja en ymmärrä, miten niiden maailman säännöt toimii. Esim. koulussa en siis uskalla näyttää tunteitani niille, enkä kertoa ajatuksiani. En siis puhu oma-alotteisesti mitään, vastaan kyllä kiltisti jos jotain kysytään. Lähinnä siis olin hiljaa ja sisäisesti paniikissa, ja mahdollisimman paljon poissa koulusta

Kyllä mä varmasti olen oudolta vaikuttanut. Mutta mitään hankalaa käytöstä, jota tietysti kotona oli melkein joka aamu, kun yritin olla lähtemättä kouluun, en näyttänyt koulussa.

Kotona itkin joka päivä, ihmisten ilmoilla käytin kaiken energiani ollakseni itkemättä (yli kolmekymppisenä vasta murtui se pato, että en enää oo aina pystynyt piilottamaan itkuani). Ja kun olin aina hiljaa, niin juttujeni outouskin jäi kuulematta.

Ääh. En kyllä osaa selittää tätä tarpeeks hyvin ennen aamukahvia.

Mutta voin vannoa, että on täysin mahdollista olla autisti ihan sen verran vakavasti, että ei oo ikinä pystynyt valmistumaan ammattiin tai työskentelemään missään, ja kuitenkin pystyä olemaan näyttämättä mitään tunteitaan, meltdownejanaan, raivareitaan jne. muille kuin vanhemmilleen ja myöhemmin seurustelulumppaneille.

Sä sorrut nyt jotenkin kanssa just siihen, että näet nää asiat vaan poikien oirekuvaston kautta. Sikshän näitä ei oo osattu tytöillä ja naisilla diagnosoida, elleivät oireile samoin kuin pojat tyypillisesti.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaan nämä maskaamisjutut ihan alkuunsa. Kiitos. Asperger tai ADHD ei voi tahdonalaisesti poistaa tai piilottaa oireitaan sen enempää kuin diabeetikko voi hallita tahdonvoimallaan verensokeriaan.

Jos ihminen pystyy olemaan tietyissä ympäristöissä pidemmän aikaa oireeton esim. koulussa koko päivän, hänellä ei ole nepsy-kirjon sairautta. Nepsy-piirteitä löytyy kaikista, jos suurennuslasilla etsii.

Esim. aspergerin diagnostisissa kriteereissä vaaditaan että on merkittäviä sosiaalisia tai ammatillisia vaikeuksia. Eli jos ihmisellä on sekä parisuhde että työpaikka, hän ei ole asperger. Merkittävät ammatilliset vaikeudet tarkoittavat, että et pysty pitämään työpaikkaa. Merkittävät sosiaaliset vaikeudet on suljettu pois, jos sinulla on pitkä parisuhde.

Jos lapsi pystyy piilottamaan oireensa päiväkodissa tai koulussa, hänellä ei ole nepsy-pulmaa. Ylipäätään nepsy-lapsen on vaikea ymmärtää, miksi oireita pitäisi piilottaa, kun hän ei edes ymmärrä, miten muut ajattelevat. Jos lapsi on niin taitava, että pystyy "maskaamaan", kyseessä ei ole nepsy-lapsi.

Nepsy-ongelmat ovat aivorakenteissa ja aivokemiassa. Niitä ei voi tahdon voimalla hallita tai poistaa. Aikuinen voi oppia hetkittäin piilottamaan oireitaan, mutta vain hetkittäin. Ei esim. koko työpäivää, tai edes puolikasta päivää. Vähänkin pidemmässä yhdessäolossa nepsy-oireiston kyllä huomaa, jos siitä on oikeasti kyse.

Olet ihan yksiselitteisesti väärässä, sori. Ihan täysin väärässä. Älä pliis levitä ennakkoluuloisia valheita, joista on suurta haittaa ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

"Sittenhän sulla vaan on just oikeanlaiset elin olosuhteet! Löysin minäkin työn jossa voin olla oma itseni, siitä viimeistään tajusin kuinka paljon olenkaan maskannut ja uupunut niissä kaikissa edellisissä työpaikoissa, tuohon tilantreseen pitäisikin kaikkien nepsyjen päästä."

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, kun pärjännyt työelämässä, tai pikemminkin muut eivät pärjänneet minun nepsy-oireiluni kanssa. Esim. yhdessä työpaikassa sanottiin, "että et tee mitään väärin, mutta olet vääränlainen, emme osaa sitä selittää"

Mahtavaa, et siis tosiaan osannut itse maskata joten jouduit pois työelämästä, ja sitten vedät johtopäätöksen ettei koko maskaamista siten ole olemassakaan. Minä kyllä nepsynä tunnistan termin täysin erityisesti työelämään liittyen, ei maskaamiselle tietenkään ole juurikaan tarvetta jos ei ole töissä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger. Ihan julkisesta terveydenhuollosta saatu. Ei siis mikään osto-diagnoosi. En ole koskaan maskannut, enkä edes tiedä, miten se pitäisi tehdä. En usko maskaamiseen. Itselläni on lapsi, jolla asperger-diagnoosi. Myös julkisesta terveydenhuollosta, ei siis osto-diagnoosi yksityiseltä. Lapseni ei ole koskaan maskannut missään. Ei ymmärrä, miksi näin pitäisi tehdä.

Jos mennään vaikka 15 vuotta taaksepäin, kun nepsy-diagnoosit eivät olleet vielä muotia, kukaan ei puhunut maskaamisesta mitään. Eikä sitä löydy ammattikirjallisuudestakaan. Maskaaminen on tullut uutena kuvioihin nyt, kun diagnooseja on ruvettu ostamaan yksityispuolelta. Maskaamisella sitten selitetään oireiden puuttuminen.

Jos on astma, on astma kaikkialla. Jos on nepsy on nepsy kaikkialla. Jos joku muuta väittää, ei tiedä mistä puhuu.

Olet väärässä. Yleistät itsesi perusteella, etkä pysty ymmärtämään, että meitä on erilaisia.

Minä en ikinä lapsena näyttänyt mitään vaikeita tunteitani, hysteerisiä raivareitani ym. kellekään muulle kuin äidille, ja aikuisena puolisolle. Diagnoosini ei oo yksityiseltä puolelta. Ja oon ollut kykenemätön pitkäkestoiseen opiskeluun tai töihin, eli autismini ei ole sillä lailla elämää niin voimakkaasti haittaamatonta tyyppiä.

Neuronormaalit mun mielestä on niitä, jotka ei osaa maskata. Ja mä aina kuvittelin, että ne on niitä epänormaaleja, kun ne käyttäytyy vieraiden ihmisten kanssa niinkuin läheisten kanssa käyttäydytään, eli tunnepitoisesti reagoimalla.

Vierailija kirjoitti:

Munchausen syndrome by proxy.

Jos lapsella olisi ADHD tai jotain muuta ongelmaa, niin tuskin se parantuisi muiden aikuisten läsnäololla (ja äidin poissaololla).

Ei jutun lapsi ADHD:ltä kuulostakaan, vaan autismin kirjolla olevalta, johon tuo sopisi erittäin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaan nämä maskaamisjutut ihan alkuunsa. Kiitos. Asperger tai ADHD ei voi tahdonalaisesti poistaa tai piilottaa oireitaan sen enempää kuin diabeetikko voi hallita tahdonvoimallaan verensokeriaan.

Jos ihminen pystyy olemaan tietyissä ympäristöissä pidemmän aikaa oireeton esim. koulussa koko päivän, hänellä ei ole nepsy-kirjon sairautta. Nepsy-piirteitä löytyy kaikista, jos suurennuslasilla etsii.

Esim. aspergerin diagnostisissa kriteereissä vaaditaan että on merkittäviä sosiaalisia tai ammatillisia vaikeuksia. Eli jos ihmisellä on sekä parisuhde että työpaikka, hän ei ole asperger. Merkittävät ammatilliset vaikeudet tarkoittavat, että et pysty pitämään työpaikkaa. Merkittävät sosiaaliset vaikeudet on suljettu pois, jos sinulla on pitkä parisuhde.

Jos lapsi pystyy piilottamaan oireensa päiväkodissa tai koulussa, hänellä ei ole nepsy-pulmaa. Ylipäätään nepsy-lapsen on vaikea ymmärtää, miksi oireita pitäisi piilottaa, kun hän ei edes ymmärrä, miten muut ajattelevat. Jos lapsi on niin taitava, että pystyy "maskaamaan", kyseessä ei ole nepsy-lapsi.

Nepsy-ongelmat ovat aivorakenteissa ja aivokemiassa. Niitä ei voi tahdon voimalla hallita tai poistaa. Aikuinen voi oppia hetkittäin piilottamaan oireitaan, mutta vain hetkittäin. Ei esim. koko työpäivää, tai edes puolikasta päivää. Vähänkin pidemmässä yhdessäolossa nepsy-oireiston kyllä huomaa, jos siitä on oikeasti kyse.

Hetkonen...väititkö sä just oikeasti, että jos ihmisellä on parisuhde tai työpaikka, niin kyseinen ihminen ei voi olla asperger? 😮😮😮

Nyt oot kyllä luonut aivan omat diagnostiset kriteerisi, joista lääketiede ei tiedä mitään.

Itsellä, puolisolla, lapsella, tuttavalla, sukulaisella nepsy. Jollakin on ja lisäksi tuntee ehkä muutamia.

Tämäkö tekee tällä palstalla kirjoittavat neuropsykiatriksi nyt vähintään kun täällä heittelette ja ehdottelette ihan diagnoosejakin tuosta noin vaan ja esiinnytte alan asiantuntijoina.

Eiköhän jätetä dignoosien teko ihan niille ketkä ovat siihen oikeasti päteviä.