Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Sama tuli mieleen juttua lukiessa. Pikkutyttö on päästetty perheen pomoksi. Kunnon kuri ja rajat, niitä tuo lapsi tarvitsee.

Sinä et tiedä mistä on kysymys. ADHD ei ole tottelemattomuutta, vaikka se sellaisena näyttäytyykin. Sinä et ole alan asiantuntija, niin että parempi on kun olisit hiljaa vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottamatta kantaa kyseiseen artikkeliin, tiedän useampia lapsia, jotka koulussa ovat enkeleitä, mutta vanhempien mukaan saavat kotona kovia raivareita. Ts. pinnistelevät koulussa mukautuakseen ryhmään, ja kuormitus purkautuu kotona.

Kyllä ihan normaalitkin pienet lapset usein kiukuttelevat tulleessa päiväkodista. Se on ollut tunnettua jo vuosi kymmeniä. Kun päivän pinnistelee hyväkäytöksisenä, se purkautuu läheisille. 

Ongelmana on vanhempien tietty luonteenpiirre, jossa ei osata ottaa vastaan lasten raivoa. Usein näille vanhemmille kokemus toisen ihmisen raivosta on elämän ensimmäinen, ovat itse rauhallisia ja matala temperamenttisia. Primitiivinen kokemus lapsen raivosta saa aikuisen hätääntymään, pieni lapsi vaistoaa tämän ja ongelmien kehä alkaa olla valmis.

Neuvoloissa pitäisi vanhemmille opettaa kädestä pitäen miten raivoon suhtaudutaan. 

Minunlaiselle keskitason temperamentilla varustetulle, temperamenttisessa perheessä kasvaneelle, lapsen raivon vastaanotto oli helppoa, siihen oli tottunut koko ikänsä jostain suunnasta.

Olen 70-luvulla, pienenä lapsena ollut leikkimässä lapsen kanssa, joka puri vanhempiaan. Sen pelon fiiliksen perheessä tunnisti jopa minä, pieni lapsi. Minut oli viety leikkimään lapsen kanssa, jotta se oppisi ennen kouluun menoa sosiaalisia taitoja. Vanhemmat olivat fiksuja nössöjä, ihan kädettömiä komentamaan lastaan ja lapsi kärsi, kun vierellä ei ollut vahvaa, luotettavaa vanhempaa, vaan pelosta sätkiviä, avuttomia isoja ihmisiä. Lapsesta kuitenkin tuli ihan normaali aikuinen, ihme kyllä.

Tiedän _koululaisia_, en puhunut päiväkodista. Koulussa vaatimustaso on eri ja ryhmät usein isompia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa että lapsi on ollut ihan jonkun muun syyn takia vastaanotolla ja lapsi on itse siinä kertonut että kun hänellä on se ADHD ja autismia ym. niin siksi voin olla hankala tms.

Missään ei kuitenkaan lue potilaskertomuksissa että diagnoosia olisi koskaan tehty tai edes tutkittu, mutta on käynyt ilmi että vanhemmat ovat lapselle näin sanoneet ja lapsi uskoo siihen itsekkin ja kertoilee näin sitten muille.

Herää vain kysymys mikä on vanhempien vaikutin näissä tilanteissa?

Anteeksi mitä? Miten näin edes voi nykyään ajatella? Kaikki disgnoosit kun eivät näy varsinkaan eri järedtelmissä tai ne pitää etikseen etsiä. Varsinkin autismin osalta on tärkeää, että hoito/kuntoutuskäynnillä siitä tiedetään. Lapselle on hyvä, että hän tietää nämä nimet omille haasteilleen. Meillä ainakin lapsi on itsekin vastinut tietää nimen sille, mikä häntä vaivaa ja miksi hänellä on vaikeaa tai toimii niin kuin toimii. On tärkeää myös hoitavan henkilön ymmärtää tietyssä tilanteessa onko kyse ylikuormituksesta vai käytöshäiriöstä, kiulusta kun ovat eri asioita.

Hoitohenkilöstö etsii tietoja juurikin siksi että ymmärtäisi potilasta paremmin. Etenkin lasta. Nyky potilastietojärjestelmä näyttää hoitohenkilökunnalle kaikki potilaan käynnit niin lääkärin, hoitajan, neuvolan tms. vastaanotoilla olipa käynnit missä päin tahansa Suomea tai missä tahansa yksityisellä sektorilla. Tiedonsaanti ei ole ongelma.

Koska neuropsykologiset ongelmat ovat hyvin laajakirjoisia ja tutkimukset kattavia olisi hyvä että asioista on saatu täysi varmuus ja diagnoosi eikä niin että mutu-tuntuman perusteella asioista kerrotaan lapselle. Niinkin on käynyt että lapset ovat olleet varmoja nepsy oireistaan mutta diagnoosi onkin ollut eri. Tästä lapsi hämmentyy entisestään.

Ei näytä. Kaikilla ei ole sallittu tietojen välistystä ja kaikki ei ole tiedoissa.

Esim. jollain voi olla lapsena tutkittu ja diagnosoitu ADHD tai MBD, ja sitä ei näy missään. Psykan tiedot eivät välttämättä näy muilla. Yksityiset ei näy, ei näy YTHS:n käynnit. Ei näy yksityisten nepsytalojen, kuten ProNeuronin tai Coronarian lausunnot jne.

Lisäksi osa diagnooseista on määräaikaisia ja sitten ne poistuvat.

Kyllä lapsen vanhemman pitäisi kyetä pitämään huolta siitä, että lausunnot siirtyvät paikasta toiseen. Ei voi olettaa, että kaikki tehdään valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

No ei tulis mulla mieleenkään pyytää mun pojan (adhd) 3 v. siskoa istumaan jalkojen päällä, jos potkis vaikka häntä vahingossa, jossain raivareissa!

Antaisit hänen siis potkia tahalleen?

Niinhän tuossa tilanteessa tapahtuu, jos lasta ei saa pidettyä kiinni.

Kuka idiootti pistää KOLMEVUOTIAAN SISARUKSEN istumaan isoveljen jalkojen päälle raivaritilanteessa, sitä tarkoitan! Ei sen pikkusisaruksen tarvitse siitä kärsiä! Ei kiinnipitotilanteissa mitään lapsia apuna käytetä, haloo! Varsinkaan 3-vuotiasta! Mieti nyt kun tää isoveli potkaisis häntä päähän täysiä kun äitin mielestä hyvä idea käyttää lasta apuna!

Olen tuo 3-vuotiaan äiti.

Kyselen jo neljättä kertaa täsdä ketjussa, kun en ole vielä vastausta saanut, että miten sinä sen tilanteen hoitaisit?

Eli lapsi raivoaa 1-2 tuntia, hajottaa paikkoja - kun yksin pidät lasta, niin hän potkii, jos pidät jaloista kiinni hän lyö, koska et pysty yksin sekä käsiä että jalkoja pitämään kiinni - eikä kotona ole pehmustettua huonetta. Miten SINÄ hoitaisit tilanteen?

Äläkä puhu sanahelinää, vaan kerro käytäntö.

Jos sulla on noin paha tilanne, pyydä apua joltain ammattilaisilta, ja kerro samalla että laitat 3 v. sisaren auttamaan aina, ei ole kyllä normaalia laittaa sen ikäistä vaaraan. Et näköjään ymmärrä että en tullut sua neuvomaan miten saat sen raivarin hoidettua, vaan kuinka tyhmä pitää olla että laittaa noin pienen hoitamaan aikuisen hommaa.

Kerroin asiasta neuvolassa. He sanoivat, että sellaista se välillä on ja kyllä se lapsi kasvaa. Kukaan ei ottanut tosissaan. Joku tässä ketjussa kertoi aiemmin, että olivat videokuvanneet, jotta heitä uskottiin. Valitettavasti 20+ vuotta sitten ei ollut kännyköitä, jotta olisin tuon tajunnut tehdä.

Älä ikinä kritisoi mitään, mihin sinulla ei ole antaa neuvoa.

Joo, mun neuvo edelleen on että pidä pienet siitä poissa ja hoida se itse tai pyydä aikuisen apua, ihan sama mistä, mielummin kuin laita se pikkunen siihen vaaraan, ja mulla on isompi monta kertaa raivonnut ja aina huolehdin siitä että pieni ei ole vieressä, ja jos rikkois tunnin tavaroita soittaisin jo apua. Eiköhän se tarttis siinä vaiheessa vähän enemmän apuja kun sun. Ja siinä vois olla jo vähän muutakin ku pelkkä adhd.

Kenelle soittaisit?

Olen jo kertonut, että yhtäkään diagnoosia ei tämä lapsi koskaan saanut. Eikä 2000-luvun alussa adhd:sta edes paljoa puhuttu.

Soittaisin kuule lasten psykiatriselle jonne on neuvottu soittamaan jos tulis akuuttitilanne! No en ole onneksi joutunut sinne soittamaan! Raivarit olen hoitanut itse enkä ole pyytänyt siskoa auttamaan! Sulle on turha puhua mitään. Huomaa kyllä että taida olla kovin järkevä, jo siitä että aikoinaan laitoit sen 3 v. vaaraan hoitamaan aikuisen hommaa. Toivottavasti ei osunut siihen pienempään ikinä ne jalat! Tai muut.

Siis kun lapsi raivoaa ja rikkoo tavaroita, niin sinä soittaisit psykiatriselle, jolloin sinulla olisi vain yksi käsi vapaana?

Ehkä en tosiaan ole järkevä, kun en ymmärtä, miten yhdellä kädellä selvität tilanteen, kun minulla ei edes kaksi kättä riittänyt. Tuo vaatii aivan erityislaatuista taitoa.

No sitten se lapsi rikkoo tavaroita sen puhelinsoiton ajan. Tosin ehkä poliisillekin voi soittaa. Eiköhän siitä lastensuojeluun oteta yhteyttä ja alkaa diagnoosiakin tulemaan. Olen minäkin neuvolassa ym. tavannut näitä "voi lapset kehittyvät niin eri tahtiin"-jeesustelijoita, mutta ne pitää vain ohittaa. En minä ainakaan väheksy ongelmia mitä sinulla oli, on itsellekin tuttuja valitettavasti nämä kuviot, mutta ennemmin saa rikkoa ikkunan kuin pikkusisaruksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu todistaa taas aiemman havainnon todeksi: te nepsyt ja nepsyjen kannattajajoukot usein vaikutatte kylmiltä ja itsekkäiltä, jopa julmilta niitä kohtaan jotka eivät jaa näkemyksiänne. Todella ahdistavaa lukea näitä kommentteja. Tuo ainainen marina kuinka muiden elämä on mielestänne niin helppoa, että voisivat suurinpiirtein vaikka lakata hengittämästä että teillä ja huonosti käyttäytyvillä lapsillanne olisi helpompaa. Ettei teidän tarvitsisi edes yrittää.

Minusta tämä todistaa juuri toisin päin, itsekin korostat oikein tuota kahtia jakoa, ymmärtämättä ettei nepsyt olekaan haasteineen samalla viivalla normojen kanssa, ei vaikka miten vänkäisit. Asioita voisi kuitenkin tasoittaa ja helpottaa yhteiskunnan tasolla, mutta liian moni valitsee huonon asenteen ja suoranaisen rasis-min, joka taas pahentaa nepsyjen, ja samalla muidenkin olemista ja elämistä. En minä ainakaan ole keksinyt paheksua kenenkään normon aikaista ja energistä heräämistä, upeassa järjestyksessä pysyviä tavaroita, hyviä todistuksia, täsmällisyyttä aikatauluissa, monipuolista ruokaympyrää, laajaa sosiaalista elämää harrastus- ja työelämineen. Nämä on kaikki vain esimerkkejä asioista joista nepsyille sataa kummastelua ja negaa, joten kyllä toisilla vaan on helpompaa, vaikka omat ongelmansa on toki kaikilla, mutta tämän tyyppiset valuu kyllä nepsyjen nurkkaan.

Mä olen normo, olen tuhottoman aamu-uninen, aina myöhässä, tavarat hukassa ja sosiaalinen roolikin vähän kömpelö. Arjessa selviytyminen näin ruuhkavuosina on usein tiukoilla.

Haluaisin tietää, kuinka moni ihminen vastaa tuota sinun kuvaustasi normoista. Ehkä pari prosenttia, tai ehkä hekin maskaavat.

Voidaan tietty sopia, että ollaan kaikki tasapuolisen nepsyjä. Tai sitten voidaan miettiä, onko nyky-yhteiskunta ehkä jotenkin huonosti ihmisaivoille sopiva.

Pari prosenttia? Kyllä taitaa olla n. 97% normoja. Kaikki ei heistäkään toki mene noihin hyvin suurella kädellä piirtämiini raameihin, aivan kuten nepsyyskin on jokaisella yksilöllinen, vaikka tyypillisiä raameja voi piirrellä siihenkin. Kyllä, yhteiskunta on tällä hetkellä huonosti sopiva erityisesti nepsyille. Joku tutkija osuvasti sanoikin että tämä yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi että on ryhmä joka pärjää entistäkin paremmin, ja sitten ryhmä joka pärjää entistäkin huonommin. On mullakin normojen piirteitä kuten sulla nepsyille tyypillisiä piirteitä, mutta ne on vain piirteitä niin kauan kunnes ne kasaantuu niin että merkittävästi haittaavat elämää, ei niitä diagnooseja ihan sillä saa että hitto kun aamulla vähän väsyttää. Mutta sen lisäksi kun ei pystykään ajamaan autoa, katsoa ihmisiä silmiin, sitoa kengännauhojaan, täyttää lomakkeita jne herkkua, niin alkaa se elämä vähän kohtuuttoman raskaaksi käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Meillä ADHD-lääkitys vei lapsen ruokahalun kokonaan pois. Ei käytännössä pystynyt syömään kananugetteja ja Mama-kananuudelia. Koska vaihtoehdot olivat syömättömyys, siitä tulleet huonot olo ja oksentaminen, lapsi sai aika pitkälle mennä sen mukaan, mitä pystyi syömään. Joskus (lähinnä päivällä) haettiin sitä, mitä pystyi syömään. Ravintoköyhä ruoka on parempaa kuin ei ruokaa ollenkaan.

Kyseinen lapsi on huippuälykäs, joten ei ainakaan häntä ole tyhmentänyt merkittävästi.

Niin, lääkkeillä on AINA haittavaikutuksia. Meillä on aina panostettu terveellisiin elintapoihin ja raskautta suunniteltaessa vielä tarkemmin. Lapset ovat vilkkaita, usein tottelemattomia, temperamenttisia eikä raivokohtauksiltakaan vältytä. Olen varma, että ravintoköyhä ruoka lisäisi ongelmia. Helpommalla pääsisi jos antaisi periksi, mutta uskon jämäkän kasvatuksen, rakkauden ja hyvän ravinnon voimaan. Diagnooseja ja lääkkeitä emme lähde hakemaan, vaikka välillä väsyneenä tuntuu, että voisi vaikka myydä lapset pois.

En nyt viittaa välttämättä sinuun, kun en tiedä lapsistasi tarkemmin, mutta en oikein ymmärrä järjenjuoksua sen taustalla, että jätetään tarkoituksella diagnoosit hakematta, vaikka aihetta olisi. Miksi halutaan evätä lapselta mahdollisuus tehostettuun tukeen koulussa ja esim toimintaterapiaan tms? Kun ei ne ongelmat maton alle lakaisemalla poistu, ja todennäköisesti aiheuttaa haasteita murrosiässä ja vielä aikuisuudessakin. Eikä diagnoosi tarkoita automaattisesti lääkitystä.

Hauskaa ja hyödyllistä katsoa ja suosittelen muillekin supernanny Pia Penttalan ohjelmaa. Yhdessäkin jaksossa toimitusjohtajan roolin oli ottanut perheen pienin. Kolmen sukupolven perheidylliä heiluttaa lisäksi äidin aikuisiän ADHD. Pikku natiainen pyöritti tätä perhettä ja kuinka hienosta Penttala hoitaa homman.

Toki ymmärrän, että ohjelma on ohjelma, mutta kyllä sieltä löytyy hyviä ohjeita haasteellisten lasten kasvatukseen. Näissä kyllä vahvistuu käsitykseni vanhempien osaamattomuudesta ja kummallisesta pelosta lasten raivoa kohtaan. Uskomattoman kädettömiä ovat jotkut vanhemmat lasten kasvatuksessa. Neuvoloilla olisi töitä tällä saralla, vaikka yleisesti olen sitä mieltä, että kasvatusvastuu on perheillä, ei yhteiskunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Meillä ADHD-lääkitys vei lapsen ruokahalun kokonaan pois. Ei käytännössä pystynyt syömään kananugetteja ja Mama-kananuudelia. Koska vaihtoehdot olivat syömättömyys, siitä tulleet huonot olo ja oksentaminen, lapsi sai aika pitkälle mennä sen mukaan, mitä pystyi syömään. Joskus (lähinnä päivällä) haettiin sitä, mitä pystyi syömään. Ravintoköyhä ruoka on parempaa kuin ei ruokaa ollenkaan.

Kyseinen lapsi on huippuälykäs, joten ei ainakaan häntä ole tyhmentänyt merkittävästi.

Niin, lääkkeillä on AINA haittavaikutuksia. Meillä on aina panostettu terveellisiin elintapoihin ja raskautta suunniteltaessa vielä tarkemmin. Lapset ovat vilkkaita, usein tottelemattomia, temperamenttisia eikä raivokohtauksiltakaan vältytä. Olen varma, että ravintoköyhä ruoka lisäisi ongelmia. Helpommalla pääsisi jos antaisi periksi, mutta uskon jämäkän kasvatuksen, rakkauden ja hyvän ravinnon voimaan. Diagnooseja ja lääkkeitä emme lähde hakemaan, vaikka välillä väsyneenä tuntuu, että voisi vaikka myydä lapset pois.

En nyt viittaa välttämättä sinuun, kun en tiedä lapsistasi tarkemmin, mutta en oikein ymmärrä järjenjuoksua sen taustalla, että jätetään tarkoituksella diagnoosit hakematta, vaikka aihetta olisi. Miksi halutaan evätä lapselta mahdollisuus tehostettuun tukeen koulussa ja esim toimintaterapiaan tms? Kun ei ne ongelmat maton alle lakaisemalla poistu, ja todennäköisesti aiheuttaa haasteita murrosiässä ja vielä aikuisuudessakin. Eikä diagnoosi tarkoita automaattisesti lääkitystä.

Olen eri, mutta tuntemani opettajat ovat kertoneet ihan avoimesti, ettei sitä tukea koulussa ole saatavilla, ja että monella nuorella diagnoosi kääntyy itseään vastaan rajoittavana osana identiteettiä.

Omista lapsistani yksi on selvästi motorisesti yliaktiivinen ja toinen ajoittain raivoaa kuormituksen vuoksi, mutta niin kauan kuin koulu menee hyvin ja arjesta muutenkin selvitään, odottelen ja katson, mitä luonnollinen kypsyminen tuo tullessaan. Opettajat ovat olleet samaa mieltä.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Meillä ADHD-lääkitys vei lapsen ruokahalun kokonaan pois. Ei käytännössä pystynyt syömään kananugetteja ja Mama-kananuudelia. Koska vaihtoehdot olivat syömättömyys, siitä tulleet huonot olo ja oksentaminen, lapsi sai aika pitkälle mennä sen mukaan, mitä pystyi syömään. Joskus (lähinnä päivällä) haettiin sitä, mitä pystyi syömään. Ravintoköyhä ruoka on parempaa kuin ei ruokaa ollenkaan.

Kyseinen lapsi on huippuälykäs, joten ei ainakaan häntä ole tyhmentänyt merkittävästi.

Niin, lääkkeillä on AINA haittavaikutuksia. Meillä on aina panostettu terveellisiin elintapoihin ja raskautta suunniteltaessa vielä tarkemmin. Lapset ovat vilkkaita, usein tottelemattomia, temperamenttisia eikä raivokohtauksiltakaan vältytä. Olen varma, että ravintoköyhä ruoka lisäisi ongelmia. Helpommalla pääsisi jos antaisi periksi, mutta uskon jämäkän kasvatuksen, rakkauden ja hyvän ravinnon voimaan. Diagnooseja ja lääkkeitä emme lähde hakemaan, vaikka välillä väsyneenä tuntuu, että voisi vaikka myydä lapset pois.

En nyt viittaa välttämättä sinuun, kun en tiedä lapsistasi tarkemmin, mutta en oikein ymmärrä järjenjuoksua sen taustalla, että jätetään tarkoituksella diagnoosit hakematta, vaikka aihetta olisi. Miksi halutaan evätä lapselta mahdollisuus tehostettuun tukeen koulussa ja esim toimintaterapiaan tms? Kun ei ne ongelmat maton alle lakaisemalla poistu, ja todennäköisesti aiheuttaa haasteita murrosiässä ja vielä aikuisuudessakin. Eikä diagnoosi tarkoita automaattisesti lääkitystä.

Olen eri, mutta tuntemani opettajat ovat kertoneet ihan avoimesti, ettei sitä tukea koulussa ole saatavilla, ja että monella nuorella diagnoosi kääntyy itseään vastaan rajoittavana osana identiteettiä.

Omista lapsistani yksi on selvästi motorisesti yliaktiivinen ja toinen ajoittain raivoaa kuormituksen vuoksi, mutta niin kauan kuin koulu menee hyvin ja arjesta muutenkin selvitään, odottelen ja katson, mitä luonnollinen kypsyminen tuo tullessaan. Opettajat ovat olleet samaa mieltä.

-eri.

Taas eri jatkaa, mutta mielenkiintoista kaksilla rattailla ajamista nämä ohjeet, kun myös toisaalta puhutaan että lääkitys ei juuri hyödytä enää vanhemmalla iällä koska identiteetti on kerennyt jo muodostua häiriön johdolla, tiedä enää ketä tai mitä uskoa. Tavallaan ymmärrän kumpaakin kantaa, sillä minustakin tuli enemmän oma itseni ilman lääkitystä, mutta on vaatinut kyllä ihan liikaa sisua ja tuuria löytää omat toimivat juttunsa, joten nyt tekisi mieli valita että olisimpa tiennyt asian laidan ja saanut sen ADHD lääkityksen silloin ajoissa. Mutta hyvä toki jos tietää tuolleen että mitä asiaa seurata, niin osaa tarvittaessa sitten reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa ja hyödyllistä katsoa ja suosittelen muillekin supernanny Pia Penttalan ohjelmaa. Yhdessäkin jaksossa toimitusjohtajan roolin oli ottanut perheen pienin. Kolmen sukupolven perheidylliä heiluttaa lisäksi äidin aikuisiän ADHD. Pikku natiainen pyöritti tätä perhettä ja kuinka hienosta Penttala hoitaa homman.

Toki ymmärrän, että ohjelma on ohjelma, mutta kyllä sieltä löytyy hyviä ohjeita haasteellisten lasten kasvatukseen. Näissä kyllä vahvistuu käsitykseni vanhempien osaamattomuudesta ja kummallisesta pelosta lasten raivoa kohtaan. Uskomattoman kädettömiä ovat jotkut vanhemmat lasten kasvatuksessa. Neuvoloilla olisi töitä tällä saralla, vaikka yleisesti olen sitä mieltä, että kasvatusvastuu on perheillä, ei yhteiskunnalla.

Nepsyjutut ovat vahvasti periytyviä, joten on ihan luonnollista, että niiltä vanhemmilta, joilta vaadittaisiin arjessa eniten, on usein kaikkein vähiten kykyä arjen pyörittämiseen.

Eli on tärkeää diagnosoida ja kuntouttaa useampaa sukupolvea kerralla.

Itse en pelkää lasten raivoa, mutta perhe-elämän myötä olen havahtunut omaan rytmittömyyteeni. Olen toivoton pöllöihminen, aina myöhässä ja hyperfokuksen lumoissa. On vaatinut ja vaatii edelleen aivan hirveästi tsemppaamista ja miehen kokonaisvastuuta arjesta, että perhe ylipäätään päätyy aamuisin ajoissa minnekään. Mutta toisaalta meillä on myös tosi kivaa, ja esimerkiksi lomamatkoilla olemme aivan väsymättömiä turisteja, joihin ei jetlag pure.

Poika oireilee henkisesti jotain.

Tiedän tismalleen samanlailla käyttäytyvän pojan, ja syynä siihen ei ole adhd tai muukaan diagnoosi vaan jollain tapaa henkisesti toksinen ympäristö / toksista ympäristössä.

Lopettakaa se diagnosien haku ja sokerin/muun prosessoidun paskan syöttäminen.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa ja hyödyllistä katsoa ja suosittelen muillekin supernanny Pia Penttalan ohjelmaa. Yhdessäkin jaksossa toimitusjohtajan roolin oli ottanut perheen pienin. Kolmen sukupolven perheidylliä heiluttaa lisäksi äidin aikuisiän ADHD. Pikku natiainen pyöritti tätä perhettä ja kuinka hienosta Penttala hoitaa homman.

Toki ymmärrän, että ohjelma on ohjelma, mutta kyllä sieltä löytyy hyviä ohjeita haasteellisten lasten kasvatukseen. Näissä kyllä vahvistuu käsitykseni vanhempien osaamattomuudesta ja kummallisesta pelosta lasten raivoa kohtaan. Uskomattoman kädettömiä ovat jotkut vanhemmat lasten kasvatuksessa. Neuvoloilla olisi töitä tällä saralla, vaikka yleisesti olen sitä mieltä, että kasvatusvastuu on perheillä, ei yhteiskunnalla.

Tämä oli hyvä. Ohjelmassa tuodaan usein esille se sama minkä näen töissä. Lapsella on huono olo, ei saa huomiota ja alkaa raivota. Vanhemmat antaa lapsen pelata tuntikausia pelejä, pysyyhän lapsi silloin hiljaa, vanhemmat tuijottaa kännykkää tai muuta.

Yhteiset tekemiset on vähissä.

Sitten kun tehdään kunnon säännöt, peliaikaa vähennetään ja perhe tekee asioita kunnolla yhdessä niin tilanne usein paranee.

Vanhemmat oikein loistaa poissaolollaan lapsen maailmasta. Tämä on usein se suurin ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä näyttäisi olevan enemmän kyseessä äidin ja lapsen vuorovaikutuksen ongelma, tätähän heille tuolla perheneuvolassa sanottiin. Äiti voisi kuluttaa aikaa enemmän lapsen kanssa touhuamiseen kuin typerien diagnoosien etsimiseen netistä. Diagnoosina oli lievä ADHD, johon ei määrätty lääkitystä vaan kuntoutusta. Eli suomeksi sanottuna lapsessa ei ole mitään vikaa. Kuntoutuksessa kuntoutetaan lähinnä äitiä olemaan lapsensa kanssa. Sehän ei tuolle äidille tietenkään kelpaa, lapsi pitäisi huumata varmaan zombieksi, joka ei vaatisi mitään huomiota.

Lapsi hakee selkeästi rajoja, ja äidin tehtävä olisi ne näyttää. Esimerkiksi ruokapöydässä tarjolla on ruokaa, jota kaikki syövät. Jos lapsi narisee, ei heti aleta väsätä mieleistä toista ruokaa. Lapsi kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon ja kauppaan ostamaan ruoka-aineita. Voidaan yhdessä tutkia kivoja reseptejä ym. Tehdä tilanteesta vähän semmoinen yhteinen juttu. Vanhemmuudessa joutuu aina näkemään vähän vaivaa. 

Oikeasti kyllä suututtaa tuon lapsen puolesta. Äiti pilaa hänen elämänsä leimaamalla hänet erityislapseksi ilman syytä. Ilmeisesti tavoitteena on saada kovasti myötätuntoa itselleen, lapselle lääkitys ja erityisluokkapaikka. Terveen lapsen paikka ei ole erityisluokalla. Monelle erityislapsellekin tavallinen koululuokka tukitoimin on parempi ratkaisu.

Viimeinen lause. Mutta onko se hyväksi lapsen luokkatovereille? Heillä on oikeus saada opetusta asianmukaisissa olosuhteissa. Ei niin, että opettajan aika menee näiden häiriköiden taltuttamiseen?

Omalla lapsellani on lukihäiriö, eikä hän millään lailla ole häiriköinyt. Korkeintaan tarvitsi tukiopetusta äidinkielessä konsonanttien takia ja ruotsin kielessä, englantia taas oppinut itse pelaamisen avulla. On käyty psykologit ja neurologit läpi ja on tutkitusti kognitiivisilta taidoiltaan erittäin hyvää tasoa. Ei olisi pojan tapauksessa tullut erityisluokkapaikka mieleen, kun iso osa oppilaista oli tunnilla häiritsijöitä ja jopa täysin heikkolahjaisia. Poika olisi siihen sirkukseen varmasti turhautunut. Tänä kesänä juhlittiin pojan yo-juhlia ja ovet haluamalle AMK-linjalle (fysioterapeutti) ovat avautuneet. Harkitsi jopa ammattikouluakin, jos ei olisi päässyt AMK-linjalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä näyttäisi olevan enemmän kyseessä äidin ja lapsen vuorovaikutuksen ongelma, tätähän heille tuolla perheneuvolassa sanottiin. Äiti voisi kuluttaa aikaa enemmän lapsen kanssa touhuamiseen kuin typerien diagnoosien etsimiseen netistä. Diagnoosina oli lievä ADHD, johon ei määrätty lääkitystä vaan kuntoutusta. Eli suomeksi sanottuna lapsessa ei ole mitään vikaa. Kuntoutuksessa kuntoutetaan lähinnä äitiä olemaan lapsensa kanssa. Sehän ei tuolle äidille tietenkään kelpaa, lapsi pitäisi huumata varmaan zombieksi, joka ei vaatisi mitään huomiota.

Lapsi hakee selkeästi rajoja, ja äidin tehtävä olisi ne näyttää. Esimerkiksi ruokapöydässä tarjolla on ruokaa, jota kaikki syövät. Jos lapsi narisee, ei heti aleta väsätä mieleistä toista ruokaa. Lapsi kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon ja kauppaan ostamaan ruoka-aineita. Voidaan yhdessä tutkia kivoja reseptejä ym. Tehdä tilanteesta vähän semmoinen yhteinen juttu. Vanhemmuudessa joutuu aina näkemään vähän vaivaa. 

Oikeasti kyllä suututtaa tuon lapsen puolesta. Äiti pilaa hänen elämänsä leimaamalla hänet erityislapseksi ilman syytä. Ilmeisesti tavoitteena on saada kovasti myötätuntoa itselleen, lapselle lääkitys ja erityisluokkapaikka. Terveen lapsen paikka ei ole erityisluokalla. Monelle erityislapsellekin tavallinen koululuokka tukitoimin on parempi ratkaisu.

Viimeinen lause. Mutta onko se hyväksi lapsen luokkatovereille? Heillä on oikeus saada opetusta asianmukaisissa olosuhteissa. Ei niin, että opettajan aika menee näiden häiriköiden taltuttamiseen?

Omalla lapsellani on lukihäiriö, eikä hän millään lailla ole häiriköinyt. Korkeintaan tarvitsi tukiopetusta äidinkielessä konsonanttien takia ja ruotsin kielessä, englantia taas oppinut itse pelaamisen avulla. On käyty psykologit ja neurologit läpi ja on tutkitusti kognitiivisilta taidoiltaan erittäin hyvää tasoa. Ei olisi pojan tapauksessa tullut erityisluokkapaikka mieleen, kun iso osa oppilaista oli tunnilla häiritsijöitä ja jopa täysin heikkolahjaisia. Poika olisi siihen sirkukseen varmasti turhautunut. Tänä kesänä juhlittiin pojan yo-juhlia ja ovet haluamalle AMK-linjalle (fysioterapeutti) ovat avautuneet. Harkitsi jopa ammattikouluakin, jos ei olisi päässyt AMK-linjalle.

Lukihäiriö? Sori, mutta täällä keskustellaan ADHDsta ym nepsyistä.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa ja hyödyllistä katsoa ja suosittelen muillekin supernanny Pia Penttalan ohjelmaa. Yhdessäkin jaksossa toimitusjohtajan roolin oli ottanut perheen pienin. Kolmen sukupolven perheidylliä heiluttaa lisäksi äidin aikuisiän ADHD. Pikku natiainen pyöritti tätä perhettä ja kuinka hienosta Penttala hoitaa homman.

Toki ymmärrän, että ohjelma on ohjelma, mutta kyllä sieltä löytyy hyviä ohjeita haasteellisten lasten kasvatukseen. Näissä kyllä vahvistuu käsitykseni vanhempien osaamattomuudesta ja kummallisesta pelosta lasten raivoa kohtaan. Uskomattoman kädettömiä ovat jotkut vanhemmat lasten kasvatuksessa. Neuvoloilla olisi töitä tällä saralla, vaikka yleisesti olen sitä mieltä, että kasvatusvastuu on perheillä, ei yhteiskunnalla.

Vanhemmilla on tosiaan oma vanhemmuus ihan hukassa nykyään. Kaksivuotias lapsi saa juosta bussissa miten haluaa ja kun jotain käy, vanhemmat syyttävät lasta.

Kaupassa alle vuoden ikäinen laitetaan hihnalle istumaan, koska "hän haluaa". Toinen lapsi, juuri kävelemään oppinut, juoksee kassalta jonnekin ja henkilökunta perässä. Ei kuulemma suostu istumaan rattaissa, joten saa juosta niinkuin haluaa.

Noissa tapauksissa kaikki on vanhempien vika ja lapsi on jo alle kaksivuotiaana oppinut manipuloimaan vanhempiaan.

Kohta sitten haetaan diagnoosia ja lääkitystä, kun ei vaan pärjätä sen lapsen kanssa.

Vanhemmat voisivat kaivaa selkärangan jostain ja katsoa peiliin.

Mun mielestä yksityisiltä lääkäriasemilta pitäisi kieltää neuropsykiatristen sairauksien diagnosointi kokonaan. Julkisella puolella lasta/nuorta/aikuista seurataan pidempään ja diagnoosit tehdään moniammatillisesti. Juuri kenelläkään ei ole taloudellisesti varaa vastaavaan moniammatilliseen diagnosointiin yksityisellä puolella. Myös jotkut lastenneurologit ovat ottaneet kantaa siihen, miten yksityispuolella diagnooseja asetetaan sellaisille ihmisille, jotka eivät olisi koskaan saaneet vastaavaa diagnoosia julkisesta terveydenhuollosta.

Esim. omaa lastani seurattiin lastenneurologialla 3 vuotta ennen kuin hänelle annettiin ADHD ja asperger-diagnoosit. Kävi vuosittain päiväosastolla tutkimusjaksolla, jossa tapasi lastentarhanopettajaa, psykologia, puheterapeuttia ja toimintaterapeuttia päivittäin tutkimusjakson ajan.

Yksityisellä puolella diagnoosit tehdään nopeasti ilman kunnon seurantaa ja selvittelyjä. Esim. oma lapseni tapasi montaa ammattilaista useita kertoja ennen diagnoosien asettamista.

Munchausen syndrome by proxy.

Jos lapsella olisi ADHD tai jotain muuta ongelmaa, niin tuskin se parantuisi muiden aikuisten läsnäololla (ja äidin poissaololla).

Vierailija kirjoitti:

Munchausen syndrome by proxy.

Jos lapsella olisi ADHD tai jotain muuta ongelmaa, niin tuskin se parantuisi muiden aikuisten läsnäololla (ja äidin poissaololla).

Ei se parannukaan, mutta kuten sataan kertaan todettu, tytöt maskaa paremmin ja oireilee muutenkin erilailla kuin pojat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tässä näyttäisi olevan enemmän kyseessä äidin ja lapsen vuorovaikutuksen ongelma, tätähän heille tuolla perheneuvolassa sanottiin. Äiti voisi kuluttaa aikaa enemmän lapsen kanssa touhuamiseen kuin typerien diagnoosien etsimiseen netistä. Diagnoosina oli lievä ADHD, johon ei määrätty lääkitystä vaan kuntoutusta. Eli suomeksi sanottuna lapsessa ei ole mitään vikaa. Kuntoutuksessa kuntoutetaan lähinnä äitiä olemaan lapsensa kanssa. Sehän ei tuolle äidille tietenkään kelpaa, lapsi pitäisi huumata varmaan zombieksi, joka ei vaatisi mitään huomiota.

Lapsi hakee selkeästi rajoja, ja äidin tehtävä olisi ne näyttää. Esimerkiksi ruokapöydässä tarjolla on ruokaa, jota kaikki syövät. Jos lapsi narisee, ei heti aleta väsätä mieleistä toista ruokaa. Lapsi kannattaa ottaa mukaan ruoanlaittoon ja kauppaan ostamaan ruoka-aineita. Voidaan yhdessä tutkia kivoja reseptejä ym. Tehdä tilanteesta vähän semmoinen yhteinen juttu. Vanhemmuudessa joutuu aina näkemään vähän vaivaa. 

Oikeasti kyllä suututtaa tuon lapsen puolesta. Äiti pilaa hänen elämänsä leimaamalla hänet erityislapseksi ilman syytä. Ilmeisesti tavoitteena on saada kovasti myötätuntoa itselleen, lapselle lääkitys ja erityisluokkapaikka. Terveen lapsen paikka ei ole erityisluokalla. Monelle erityislapsellekin tavallinen koululuokka tukitoimin on parempi ratkaisu.

Viimeinen lause. Mutta onko se hyväksi lapsen luokkatovereille? Heillä on oikeus saada opetusta asianmukaisissa olosuhteissa. Ei niin, että opettajan aika menee näiden häiriköiden taltuttamiseen?

Omalla lapsellani on lukihäiriö, eikä hän millään lailla ole häiriköinyt. Korkeintaan tarvitsi tukiopetusta äidinkielessä konsonanttien takia ja ruotsin kielessä, englantia taas oppinut itse pelaamisen avulla. On käyty psykologit ja neurologit läpi ja on tutkitusti kognitiivisilta taidoiltaan erittäin hyvää tasoa. Ei olisi pojan tapauksessa tullut erityisluokkapaikka mieleen, kun iso osa oppilaista oli tunnilla häiritsijöitä ja jopa täysin heikkolahjaisia. Poika olisi siihen sirkukseen varmasti turhautunut. Tänä kesänä juhlittiin pojan yo-juhlia ja ovet haluamalle AMK-linjalle (fysioterapeutti) ovat avautuneet. Harkitsi jopa ammattikouluakin, jos ei olisi päässyt AMK-linjalle.

Lukihäiriö? Sori, mutta täällä keskustellaan ADHDsta ym nepsyistä.

Sori, mutta vähättelevä asenteesi on järkyttävä.

Dysleksia voi olla tosi ongelmallinen ja vaatii myös kunnon tutkimukset ja selvityksen onko se oire jostain muusta.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Munchausen syndrome by proxy.

Jos lapsella olisi ADHD tai jotain muuta ongelmaa, niin tuskin se parantuisi muiden aikuisten läsnäololla (ja äidin poissaololla).

Ei se parannukaan, mutta kuten sataan kertaan todettu, tytöt maskaa paremmin ja oireilee muutenkin erilailla kuin pojat.

Niin, kumpi on todennäköisempää: se, että lapsi maskaa yhtä ihmistä lukuun ottamatta koko maailman kanssa, vai että vuorovaikutus tämän yhden ihmisen kanssa jotenkin hiertää?

-eri.