Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.

Mitäs jos ei kuviteltaisi, että ihminen on yksinkertainen kuin rautanaula, jonka saa upotettua paikalleen hakkaamalla päähän.

Mitäs jos puolet ihmiskunnasta kasvattaisi aivojaan ja sisuaan erottuvien lihasten tai kaljamahan sijaan.

Mitäs jos isät vaivautuisivat kasvattamaan omia lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää tuo diagnoosien metsästys. Ehkä vanhemmat jotenkin kokevat, etteivät olekaan epäonnistuneita kasvatuksessa, kun lapsi saa diagnoosin. Lisäksi joitakin se tilille tuleva ylimääräinen raha motivoi. 

Lapsi on se joka diagnoosista tulevaisuudessa kärsii. Parikin seikkaa tiedossa, mutta en viitsi tässä avata. Ja olen aivan varma, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joista puhutaan vuosien päästä. Kaikilla lääkkeillä on, aina, enemmän tai vähemmän.

Toki on tapauksia, joissa diagnoosi on paikallaan, mutta useimmissa tapauksissa vanhemmat ovat vaan niin kädettömiä kasvattajia, aivan liian nössöjä.

Vähän samoilla linjoilla olen. Tänä vuonna uutisoitiin siitä, että ADHD diagnoosia on ilmeisesti annettu liian kevyin perustein.

Diagnoosilla on iso merkitys lapsen tulevaisuudelle. Tietyillä aloilla diagnoosi on este ja romuttaa haaveet ehkä nuoren unelma-ammatista. Armeijaan pääsee, mutta jos on lääkitys niin C:n paperit saa.

HUS:in psykiatrian erikoislääkäri on jo ollut tilanteissa joissa diagnoosin purkua on pyydetty.

Millä aloilla diagnoosi on este? Varmaan lentäjäksi ei pääse, mutta mikä muu?

Esim ne kymmenet ammatit, jotka puolustusvoimista jää ulottumattomiin noilla c:n papereilla.

Paljon, paljon muitakin on.

Suomesta ei löydy ihmistä (lasta tai aikuista), joka ei nykyisellään saisi jotain diagnoosia niin halutessaan.

Ja kun diagnoosi on saatu, sillä oikeutetaan kaikki käytöspoikkeama ja kiukuttelu, sekä haetaan hyväksyntä sille että käytös aikuisellakin on suorastaan pskaa.

Kasvattaminen on nykyisellään pielessä.

Sellainen (lapsen) käytös, joka aiheuttaa muissa epämukavuuden tunnetta, ei ole ok, ja siihen on puututtava napakasti. Lasta voi rangaista johdonmukaisesti mikäli käytös on huonoa (elektroniikka pois/ulkoilukielto/aresti jne).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Kyse voi olla myös siitä, että oireita ei tunnisteta. Kokemusta tuostakin. Autisminkirjon tunnistaminen tytöissä on ollut lapsen kengissä ja vaatii ookeasti osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö tuollaisessa tilanteessa ole kaikille parasta, että lapsi ja äiti asuu erillään esim. kuukauden ja sen jälkeen katsotaan viikko kerrallaan tilannetta?

Veikkaan, että tuossa ei ole tippaakaan adhd kyseessä, vaan se, että lapsesta on huippuhauskaa rääkätä äitiä ja äitihän tanssii pillin mukaan. Kun tilanteen katkaisee kerrasta, tavatessa äiti muuttaa omat toimintamallinsa ja lapsen alkaessa häröillä, poistuu tilanteesta, niin kovapäisinkin älyää melko nopeasti, ettei homma enää kannata.

Loppujen lopuksi taitaa olla iha äidin asenteesta kiinni, millainen lapsi on. Kun ongelma, eli asenne poistuu, ongelma ratkeaa.

Äiti lukee oppaita, googlettaa, jne kun pitäisi oppia tuntemaan se oma lapsi.

Ihmisen ydin syntyy jo lapsuudessa. Jos itsetunto tai tunnetaidot eivät pääse kehittymään, asiaa on vaikeaa korjata myöhemmin.

Missä isä?

Ja tässä tulikin se olennainen ja ainoa kysymys, jota kukaan asiantuntija ei uskalla sanoa ääneen: Missä isä?

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

PDA kuuluu autismin kirjoon.

Ihan tosi harvinainen sekin on, mutta kai ymmärrät, että se tässä ketjussa korostuu, kun artikkelin tapaus kuulostanee niin tutulta kaikille, joilla/joiden lapsilla se on. Ja kun se on niin tuntematon vielä, eikä diagnostiikkaakaan ole, ja normaalit ohjeet ja keinot vaan huonontaa tilannetta, niin helposti juuri PDA jää tunnistamatta.

Niin sen takia sen haluaa mainita, jos joidenkin ongelmat kuulostaa siihen liittyviltä, koska eivät he ikinä muuten saa apua. Ja se on ihan kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää tuo diagnoosien metsästys. Ehkä vanhemmat jotenkin kokevat, etteivät olekaan epäonnistuneita kasvatuksessa, kun lapsi saa diagnoosin. Lisäksi joitakin se tilille tuleva ylimääräinen raha motivoi. 

Lapsi on se joka diagnoosista tulevaisuudessa kärsii. Parikin seikkaa tiedossa, mutta en viitsi tässä avata. Ja olen aivan varma, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joista puhutaan vuosien päästä. Kaikilla lääkkeillä on, aina, enemmän tai vähemmän.

Toki on tapauksia, joissa diagnoosi on paikallaan, mutta useimmissa tapauksissa vanhemmat ovat vaan niin kädettömiä kasvattajia, aivan liian nössöjä.

Vähän samoilla linjoilla olen. Tänä vuonna uutisoitiin siitä, että ADHD diagnoosia on ilmeisesti annettu liian kevyin perustein.

Diagnoosilla on iso merkitys lapsen tulevaisuudelle. Tietyillä aloilla diagnoosi on este ja romuttaa haaveet ehkä nuoren unelma-ammatista. Armeijaan pääsee, mutta jos on lääkitys niin C:n paperit saa.

HUS:in psykiatrian erikoislääkäri on jo ollut tilanteissa joissa diagnoosin purkua on pyydetty.

Millä aloilla diagnoosi on este? Varmaan lentäjäksi ei pääse, mutta mikä muu?

"Suomessa ADHD-diagnoosi estää työskentelyn esimerkiksi veturinkuljettajana ja lentäjänä, mutta voi vaikuttaa myös uraan pelastajana tai lentokoneen matkustamohenkilökunnassa."

YLE

Lisäksi diagnoosi vaikuttaa ajolupaan ja vaatii tarkemman lääkärin tutkimuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa että lapsi on ollut ihan jonkun muun syyn takia vastaanotolla ja lapsi on itse siinä kertonut että kun hänellä on se ADHD ja autismia ym. niin siksi voin olla hankala tms.

Missään ei kuitenkaan lue potilaskertomuksissa että diagnoosia olisi koskaan tehty tai edes tutkittu, mutta on käynyt ilmi että vanhemmat ovat lapselle näin sanoneet ja lapsi uskoo siihen itsekkin ja kertoilee näin sitten muille.

Herää vain kysymys mikä on vanhempien vaikutin näissä tilanteissa?

Anteeksi mitä? Miten näin edes voi nykyään ajatella? Kaikki disgnoosit kun eivät näy varsinkaan eri järedtelmissä tai ne pitää etikseen etsiä. Varsinkin autismin osalta on tärkeää, että hoito/kuntoutuskäynnillä siitä tiedetään. Lapselle on hyvä, että hän tietää nämä nimet omille haasteilleen. Meillä ainakin lapsi on itsekin vastinut tietää nimen sille, mikä häntä vaivaa ja miksi hänellä on vaikeaa tai toimii niin kuin toimii. On tärkeää myös hoitavan henkilön ymmärtää tietyssä tilanteessa onko kyse ylikuormituksesta vai käytöshäiriöstä, kiulusta kun ovat eri asioita.

Hoitohenkilöstö etsii tietoja juurikin siksi että ymmärtäisi potilasta paremmin. Etenkin lasta. Nyky potilastietojärjestelmä näyttää hoitohenkilökunnalle kaikki potilaan käynnit niin lääkärin, hoitajan, neuvolan tms. vastaanotoilla olipa käynnit missä päin tahansa Suomea tai missä tahansa yksityisellä sektorilla. Tiedonsaanti ei ole ongelma.

Koska neuropsykologiset ongelmat ovat hyvin laajakirjoisia ja tutkimukset kattavia olisi hyvä että asioista on saatu täysi varmuus ja diagnoosi eikä niin että mutu-tuntuman perusteella asioista kerrotaan lapselle. Niinkin on käynyt että lapset ovat olleet varmoja nepsy oireistaan mutta diagnoosi onkin ollut eri. Tästä lapsi hämmentyy entisestään.

Pitäisi varmaankin näyttää, mutta valitettavasti ei aina näytä kaikille asiakasta hoitaville tahoille. Välillä joutuu jopa paperiversioon turvautmaan

P.s. osa kuntoutusta ja muutenkin on lapsen oikeus ja myös turva, että hän tietää omat "diagnoosit" jos ne vaikuttavat hänen elämäänsä. Lapsella on oikeus ymmärtää ja tiedostaa, miksi hänellä on haasteita tai elämässä tietyt asiat vaiketa ja niihin esim. kuntoutuksessa yritetään auttaa.

Minäkään en tiedä järjestelmää, joka näyttäisi kaikki lääkärikäyntini ja diagnoosini. Esim. työterveyslääkäri ei nähnyt julkisen puolen tutkimusta ja diagnoosia eikä julkinen puoli näytä kaikkia yksityisen puolen ja työterveyden tietoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa että lapsi on ollut ihan jonkun muun syyn takia vastaanotolla ja lapsi on itse siinä kertonut että kun hänellä on se ADHD ja autismia ym. niin siksi voin olla hankala tms.

Missään ei kuitenkaan lue potilaskertomuksissa että diagnoosia olisi koskaan tehty tai edes tutkittu, mutta on käynyt ilmi että vanhemmat ovat lapselle näin sanoneet ja lapsi uskoo siihen itsekkin ja kertoilee näin sitten muille.

Herää vain kysymys mikä on vanhempien vaikutin näissä tilanteissa?

Anteeksi mitä? Miten näin edes voi nykyään ajatella? Kaikki disgnoosit kun eivät näy varsinkaan eri järedtelmissä tai ne pitää etikseen etsiä. Varsinkin autismin osalta on tärkeää, että hoito/kuntoutuskäynnillä siitä tiedetään. Lapselle on hyvä, että hän tietää nämä nimet omille haasteilleen. Meillä ainakin lapsi on itsekin vastinut tietää nimen sille, mikä häntä vaivaa ja miksi hänellä on vaikeaa tai toimii niin kuin toimii. On tärkeää myös hoitavan henkilön ymmärtää tietyssä tilanteessa onko kyse ylikuormituksesta vai käytöshäiriöstä, kiulusta kun ovat eri asioita.

Hoitohenkilöstö etsii tietoja juurikin siksi että ymmärtäisi potilasta paremmin. Etenkin lasta. Nyky potilastietojärjestelmä näyttää hoitohenkilökunnalle kaikki potilaan käynnit niin lääkärin, hoitajan, neuvolan tms. vastaanotoilla olipa käynnit missä päin tahansa Suomea tai missä tahansa yksityisellä sektorilla. Tiedonsaanti ei ole ongelma.

Koska neuropsykologiset ongelmat ovat hyvin laajakirjoisia ja tutkimukset kattavia olisi hyvä että asioista on saatu täysi varmuus ja diagnoosi eikä niin että mutu-tuntuman perusteella asioista kerrotaan lapselle. Niinkin on käynyt että lapset ovat olleet varmoja nepsy oireistaan mutta diagnoosi onkin ollut eri. Tästä lapsi hämmentyy entisestään.

Pitäisi varmaankin näyttää, mutta valitettavasti ei aina näytä kaikille asiakasta hoitaville tahoille. Välillä joutuu jopa paperiversioon turvautmaan

P.s. osa kuntoutusta ja muutenkin on lapsen oikeus ja myös turva, että hän tietää omat "diagnoosit" jos ne vaikuttavat hänen elämäänsä. Lapsella on oikeus ymmärtää ja tiedostaa, miksi hänellä on haasteita tai elämässä tietyt asiat vaiketa ja niihin esim. kuntoutuksessa yritetään auttaa.

Minäkään en tiedä järjestelmää, joka näyttäisi kaikki lääkärikäyntini ja diagnoosini. Esim. työterveyslääkäri ei nähnyt julkisen puolen tutkimusta ja diagnoosia eikä julkinen puoli näytä kaikkia yksityisen puolen ja työterveyden tietoja.

Ei pidä paikkaansa. Kanta järjestelmään kirjautuu nykyään kaikki

ja sitä kautta pääsee katsomaan tiedot. Vanhoja tietoja ei näy. Jos potilas ei anna katselulupaa niin sitten on eri asia.

Käytän järjestelmää päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Kyse voi olla myös siitä, että oireita ei tunnisteta. Kokemusta tuostakin. Autisminkirjon tunnistaminen tytöissä on ollut lapsen kengissä ja vaatii ookeasti osaamista.

Tämä. Niin voimakkaasti tämä. Ei mun PDA -tyttäressä kukaan ulkopuolinen nähnyt mitään "poikkeavaa" vuosikausiin. Ja omaan autismiini havahduin vasta tyttären diagnoosin jälkeen. Juuri kun en osannut autismia itsekään epäillä, kun mehän ollaan ihan sosiaalisia, eikä muutenkaan muistuteta mitään asperger-miehen stereotypiaa, mikä munkin käsitys autismista oli. Ja maskataan aina vieraiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Suomesta ei löydy ihmistä (lasta tai aikuista), joka ei nykyisellään saisi jotain diagnoosia niin halutessaan.

Ja kun diagnoosi on saatu, sillä oikeutetaan kaikki käytöspoikkeama ja kiukuttelu, sekä haetaan hyväksyntä sille että käytös aikuisellakin on suorastaan pskaa.

Kasvattaminen on nykyisellään pielessä.

Sellainen (lapsen) käytös, joka aiheuttaa muissa epämukavuuden tunnetta, ei ole ok, ja siihen on puututtava napakasti. Lasta voi rangaista johdonmukaisesti mikäli käytös on huonoa (elektroniikka pois/ulkoilukielto/aresti jne).

Älä levitä valheita ja syytä vanhempia kun et ole perehtynyt esim. autisminkirjoon. Ennen kuin diagnoosia asetetaan, niin kyllä sitä ennen seulotaan kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvät asiat pois kuten poissujetaan muutkin häiriöt. Luuletko, että lääkäri antaa diagnoosin kuin kaupasta ostamalla. Lääkärin velvollisuuksiin kuuluu asettaa diagnoosi huolellisen tutkimuksen perusteella. Usein tutkimuksiinkin voi mennä useampi kuukausi joskus useampi vuosi kun seuraillaan mihin suuntaan tilanne kehittyy.

Itse olen autistisen lapsen vanhempi ja voin sanoa, että on kyllä vanhemmuus myös liitännäissairauksien vuoksi syynätty niin tarkkaan, että ehkä tekisi muillekin hyvää. Olemme saaneet ammattilaisilta vain kehuja siitä, miten olemme vanhemmuuden hoitaneet.

Olen kyllä sitä mieltä, että monessa perheessä vnhemmuus on hukassa. Lasta täytyy opettaa kunnioittamaan muita ihmisiä, käyttätymään kohteliaasti, opettamaan köytöstapoja jne. Autistiselle ihmiselle näistä tavoista voi olla hyötyä tässä maailmassa selviytymisen kannalta -helpottaa tietää tietyt köytössäönnöt. Näiden oppimiseen menee vain hurjasti aikaa. Autismiin liittyvän ylikuormituksen tullessa päälle kyse ei olekaan enää sitten käytstavoista tai niiden puutteesta, vasn henkilö ei pysty enää kontrolloimaan välttämättä omaa käytöstään. Tällöin käytös voi ulkopuolisten silmiin näyttäytyä huonolta, rajattomalta, kytöshäiriöltä tai vaikka oudolta ja pelottavalta. Tämä puolestaan vaatii ympäristöltä ymmärrystä - kyse ei ole huonosta käytöksestä vaan aivojen erilaisuudesta. Voi viedä monta vuotta ja monta kuntoutusta, että näitä ylikuormittumisen merkkejä opitaan tunnistamaan, jotta ylikuormitukselta vältytään eikä se se siltikään ole aina mahdollista. Pieni arkinen muutos voi aistiärsykkeiden jälkeen olla vain liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

Minulla samanlainen poika, kaikki siirtymät oli yhtä helvettiä, raivokohtaukset rajuja, mikään ei mennyt perille, ei uhkaus, kiristys tai lahojominen. Nyt on jo aikuinen työssäkäyvä, edelleen hänellä välillä outoja raivokohtauksia minua kohtaan, muutoin vaikuttaa melko fiksulta. Olen ajatellut, että joku autismi tai adhd hänellä on. Harmittaa, kun äitiys oli niin hankalaa tuon kanssa etten harkinnut hetkeäkään lisälapsia. Onnenhetket ja tasapainoinen perhe-elämä oli satunnaista.

Miten sinun poikasi pärjää tällä hetkellä?

Juuri nyt poika pärjää hyvin, mutta hän on edelleen impulsiivinen ja ailahtelevainen, ja nämä ovat hänen huonoimmat piirteensä sen ohella, ettei hän kunnioita sääntöjä. Tunnollisuus-akseli hänellä on hyvin matala. 

Ei hän saa enää raivokohtauksia, mutta voi minulle ärsyyntyä. Muiden ihmisten kanssa hän on aina pärjännyt hyvin, koska hänellä on hyvät vuorovaikutus- ja itseilmaisutaidot. Harrastaa ja ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Opiskelualana on tietotekniikka.

Itse hän ajattelee olevansa asperger, mikä taas on ristiriidassa tuon ihmisten kanssa hyvin toimeentulemisen kanssa. Minä olen uskonut hänen olevan adhd, mutta toisaalta, hän ei ole levoton. Mies ja veli ajattelevat hänen olevan bipo, mutta diagnoosia hänelle ei ole annettu, vaikka muutamaan kertaan tutkittu. Tässä ketjussa on ehdotettu narsistia ja sosiopaattia, joihin kaikkiin istuu muutama piirre, mutta ei riittävästi piirteitä diagnoosiin asti. 

Kyllä meillä paljon onnenhetkiä oli, mutta ainahan niitä varjosti tietoa siitä, että tilanteet voivat salamannopeasti muuttua. 

Vaikka nyt ketjussa onkin jo valitettu PDAn olevan muotia, niin pakko mun on silti sanoa, että siitä pojallasikin voisi olla kyse. Se selittäisi erittäin hyvin sen, jos toinen itsekin kokee olevansa asperger, mutta on sosiaalisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa että lapsi on ollut ihan jonkun muun syyn takia vastaanotolla ja lapsi on itse siinä kertonut että kun hänellä on se ADHD ja autismia ym. niin siksi voin olla hankala tms.

Missään ei kuitenkaan lue potilaskertomuksissa että diagnoosia olisi koskaan tehty tai edes tutkittu, mutta on käynyt ilmi että vanhemmat ovat lapselle näin sanoneet ja lapsi uskoo siihen itsekkin ja kertoilee näin sitten muille.

Herää vain kysymys mikä on vanhempien vaikutin näissä tilanteissa?

Anteeksi mitä? Miten näin edes voi nykyään ajatella? Kaikki disgnoosit kun eivät näy varsinkaan eri järedtelmissä tai ne pitää etikseen etsiä. Varsinkin autismin osalta on tärkeää, että hoito/kuntoutuskäynnillä siitä tiedetään. Lapselle on hyvä, että hän tietää nämä nimet omille haasteilleen. Meillä ainakin lapsi on itsekin vastinut tietää nimen sille, mikä häntä vaivaa ja miksi hänellä on vaikeaa tai toimii niin kuin toimii. On tärkeää myös hoitavan henkilön ymmärtää tietyssä tilanteessa onko kyse ylikuormituksesta vai käytöshäiriöstä, kiulusta kun ovat eri asioita.

Hoitohenkilöstö etsii tietoja juurikin siksi että ymmärtäisi potilasta paremmin. Etenkin lasta. Nyky potilastietojärjestelmä näyttää hoitohenkilökunnalle kaikki potilaan käynnit niin lääkärin, hoitajan, neuvolan tms. vastaanotoilla olipa käynnit missä päin tahansa Suomea tai missä tahansa yksityisellä sektorilla. Tiedonsaanti ei ole ongelma.

Koska neuropsykologiset ongelmat ovat hyvin laajakirjoisia ja tutkimukset kattavia olisi hyvä että asioista on saatu täysi varmuus ja diagnoosi eikä niin että mutu-tuntuman perusteella asioista kerrotaan lapselle. Niinkin on käynyt että lapset ovat olleet varmoja nepsy oireistaan mutta diagnoosi onkin ollut eri. Tästä lapsi hämmentyy entisestään.

Pitäisi varmaankin näyttää, mutta valitettavasti ei aina näytä kaikille asiakasta hoitaville tahoille. Välillä joutuu jopa paperiversioon turvautmaan

P.s. osa kuntoutusta ja muutenkin on lapsen oikeus ja myös turva, että hän tietää omat "diagnoosit" jos ne vaikuttavat hänen elämäänsä. Lapsella on oikeus ymmärtää ja tiedostaa, miksi hänellä on haasteita tai elämässä tietyt asiat vaiketa ja niihin esim. kuntoutuksessa yritetään auttaa.

Minäkään en tiedä järjestelmää, joka näyttäisi kaikki lääkärikäyntini ja diagnoosini. Esim. työterveyslääkäri ei nähnyt julkisen puolen tutkimusta ja diagnoosia eikä julkinen puoli näytä kaikkia yksityisen puolen ja työterveyden tietoja.

Ei pidä paikkaansa. Kanta järjestelmään kirjautuu nykyään kaikki

ja sitä kautta pääsee katsomaan tiedot. Vanhoja tietoja ei näy. Jos potilas ei anna katselulupaa niin sitten on eri asia.

Käytän järjestelmää päivittäin.

Kiva sulle! Sano se potilaille! Näihin ongelmiin kuitenkin törmätään. Varmaan kaikki toimii jos saman sairaanhoitopiirin sisällä hoidetaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksetaanhan adhd lapsista hyvää tukea vanhemmille. Useita satoja reapsahtaa tilille joka kuukausi.

Useita satoja??

Luonnehäiriöiset kadehtivat vammaistukia saavia🥱. Lällällää mepä saadaan sairaan lapsen vuoksi jopa terapiaa ilmaiseksi Kelasta. Revi siitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

Minulla samanlainen poika, kaikki siirtymät oli yhtä helvettiä, raivokohtaukset rajuja, mikään ei mennyt perille, ei uhkaus, kiristys tai lahojominen. Nyt on jo aikuinen työssäkäyvä, edelleen hänellä välillä outoja raivokohtauksia minua kohtaan, muutoin vaikuttaa melko fiksulta. Olen ajatellut, että joku autismi tai adhd hänellä on. Harmittaa, kun äitiys oli niin hankalaa tuon kanssa etten harkinnut hetkeäkään lisälapsia. Onnenhetket ja tasapainoinen perhe-elämä oli satunnaista.

Miten sinun poikasi pärjää tällä hetkellä?

Juuri nyt poika pärjää hyvin, mutta hän on edelleen impulsiivinen ja ailahtelevainen, ja nämä ovat hänen huonoimmat piirteensä sen ohella, ettei hän kunnioita sääntöjä. Tunnollisuus-akseli hänellä on hyvin matala. 

Ei hän saa enää raivokohtauksia, mutta voi minulle ärsyyntyä. Muiden ihmisten kanssa hän on aina pärjännyt hyvin, koska hänellä on hyvät vuorovaikutus- ja itseilmaisutaidot. Harrastaa ja ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Opiskelualana on tietotekniikka.

Itse hän ajattelee olevansa asperger, mikä taas on ristiriidassa tuon ihmisten kanssa hyvin toimeentulemisen kanssa. Minä olen uskonut hänen olevan adhd, mutta toisaalta, hän ei ole levoton. Mies ja veli ajattelevat hänen olevan bipo, mutta diagnoosia hänelle ei ole annettu, vaikka muutamaan kertaan tutkittu. Tässä ketjussa on ehdotettu narsistia ja sosiopaattia, joihin kaikkiin istuu muutama piirre, mutta ei riittävästi piirteitä diagnoosiin asti. 

Kyllä meillä paljon onnenhetkiä oli, mutta ainahan niitä varjosti tietoa siitä, että tilanteet voivat salamannopeasti muuttua. 

Vaikka nyt ketjussa onkin jo valitettu PDAn olevan muotia, niin pakko mun on silti sanoa, että siitä pojallasikin voisi olla kyse. Se selittäisi erittäin hyvin sen, jos toinen itsekin kokee olevansa asperger, mutta on sosiaalisempi.

Voi hyvinkin olla. Olen googlannut PDA:n tänään. En ollut siitä koskaan aiemmin kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää tuo diagnoosien metsästys. Ehkä vanhemmat jotenkin kokevat, etteivät olekaan epäonnistuneita kasvatuksessa, kun lapsi saa diagnoosin. Lisäksi joitakin se tilille tuleva ylimääräinen raha motivoi. 

Lapsi on se joka diagnoosista tulevaisuudessa kärsii. Parikin seikkaa tiedossa, mutta en viitsi tässä avata. Ja olen aivan varma, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joista puhutaan vuosien päästä. Kaikilla lääkkeillä on, aina, enemmän tai vähemmän.

Toki on tapauksia, joissa diagnoosi on paikallaan, mutta useimmissa tapauksissa vanhemmat ovat vaan niin kädettömiä kasvattajia, aivan liian nössöjä.

Nämä "asiantuntijat" on kyllä aina huvittavia.

Edelleenkään sen adhd-diagnoosin takia ei tilille automaattisesti rahoja tipahtele. Kun ammattilaisetkin tarvitsevat kattavat tutkimukset (ainakin julkisella, että voivat diagnosoida) niin oletko miettinyt lääkärin uraa, kun pystyt tuosta vaan kertomaan, että useimmissa tapauksessa kyse on vaan kehnoista vanhemmista? Sun kaltaisille superihmisille olisi kyllä tarvetta terveydenhuollossa!

Vierailija kirjoitti:

Suomesta ei löydy ihmistä (lasta tai aikuista), joka ei nykyisellään saisi jotain diagnoosia niin halutessaan.

Ja kun diagnoosi on saatu, sillä oikeutetaan kaikki käytöspoikkeama ja kiukuttelu, sekä haetaan hyväksyntä sille että käytös aikuisellakin on suorastaan pskaa.

Kasvattaminen on nykyisellään pielessä.

Sellainen (lapsen) käytös, joka aiheuttaa muissa epämukavuuden tunnetta, ei ole ok, ja siihen on puututtava napakasti. Lasta voi rangaista johdonmukaisesti mikäli käytös on huonoa (elektroniikka pois/ulkoilukielto/aresti jne).

Olen samaa mieltä. Vanhemmilta pois kännykät, vähän provosoiden. Kun lapsi syntyy, lasten kasvatusta pitää vähän miettiä ja opetella, jos haluaa hyvän tuloksen. On lapsia, jotka ovat helppoja ja sitten näitä haasteellisia. Osa haasteellisten ongelmista teilataan heti, kun niitä ilmenee. Sikäli mikäli vanhemmat osaavat ja ovat perehtyneet lasten kasvatukseen. Tuntuu, että kun perheeseen tulee koiranpentu, sen kasvatukseen käytetään aikaa ja rahaa ja lapsiin ei panosteta. 

Pikkulapsena kasvatus onnistuu kiltiksi, mutta 6v alkaa olemaan jo vähän isompi lapsi. Esikouluikäinen ei tahallaan ole vastahankainen ja jos tuntee että jokin on epäreilua. Lapselta on ehkä vaadittu liikaa ja tehty liian suuri numero "tottelemattomuudesta". Koska lapselta vaaditaan jo siivousta kuulemma (artikkelin mukaan) ja oikeasti vanhemman tehtävä on siivota, lapsen olla huoleton ja leikkivä. Lelut korkeintaan kerätään ja vaatteita ei lattialle. Lapsi on muiden seurassa normaali ja äidin kanssa tulee ongelma? Lapsi haluaa keskittyä johonkin ja kohta joku yhtäkkiä vaatii jotain? Saisiko lapsi olla huoleton. Se tapa jolla asiat sanottiin aiemmin, voi edelleen vaikuttaa? Ensimmäinen luokka oli ennen 7 vuotta täyttäville (samana vuonna), yleensä 6-vuotiailla ei ole liikaa koulutehtäviä tai pitäisi laittaa. Lapsi ei ole pikkuaikuinen, vanhempien pitäisi tiedostaa tämä, ettei odota aikuisen panosta. Tottakai on hyvä pestä hampaat illalla jne. Aamulla otetaan vähän rauhallisemmin.