Saako terveydenhuollon ihminen kertoa muille kuka hänellä oli potilaana?
Jos ei kerro miksi oli potilaana tai muutenkaan paljasta terveystietoja? Eli jos esim äitini on sairaalassa hoitaja ja mieheni veli menee päivystykseen, niin saako äitini kertoa, että hän hoiti siellä mieheni veljeä? Tai jos kaverini on lääkäri ja äitini menee sattumalta tämän kaverini vastaanotolle (eivät tunne toisiaan) niin saako kaverini kertoa minulle, että äitisi muuten kävi vastaanotolla eilen?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Voihan siitä työnantajalle ilmoittaa tai sitten sille, josta puhui.
Mun yksi kaveri on terveydenhoitaja ja todella löyhä suustaan. Illanistujaisissa kovasti kertoo juttuja asiakkaistaan ensin hyvinkin yleisesti ja sitten tunnetulla lempparilla tai juurikin, että hei sehän on sun broidis, jonka haavaa mä oon tän viikon putsaillut.
Ja tuo nyt oli vielä suht kevyt esimerkki.
Siitä pari kertaa sanonut, että mites se luottamus täyttyy. No, eihän kerro oikeita nimiä!
Hän vilpittömästi uskoo toimivansa oikein. Meitä on nyt muutama, jotka olemme viilentäneet välit lörppöön. Tietenkin myös varottu, ettei hänen työpaikalleen joutuis hoitoon. Korona sotki kuvioita sen verran, että saa olla varuillaan.
Mulla ei salaisuuksia terveyteni kanssa ole, mutta periaate. Ei kuulu kenellekään montako rokotusta olen saanut ja missä.
Juuri näin! Lörpöt pois alalta. Eivät ole kykeneviä työhön. Ja ilmoittakaa hyvät ihmiset näistä lörpöistä esihenkilölle! Nämä lörpöt saastuttavat koko työyhteisön luottamuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli maksa-arvot koholla ja TT-lääkäri halusi alkoholin takia alkaa jonkun minkälie seurantaohjelman. Sanoin, että käytän alkoholia tosi vähän, en osallistu mihinkään keskustelu- tms. sessioihin, mutta arvoista olen kyllä huolissani. En saanut mitään jatkotutkimuksia, vaan uhkasi, että kertoo työnantajalle, että olen yhteistyökyvytön ja että siitä on sitten seurauksia.
Menin muualle lääkäriin ja todettiin todellakin ihan muuta vaivaa, kerroin tästä itse työnantajalle.
Mutta jäin iäksi miettimään, että onko tuollainen muka mahdollista, että olisi voinut työnantajalle kertoa?
Jos tuo on tapahtunut osana työnantajan pyytämää työkykyarviota, niin lääkäri saa sanoa työnantajalle, että et ollut yhteistyöhaluinen ja prosessia ei voitu siksi suorittaa loppuun. Mutta jos hakeuduit muuten itse työterveyteen niin eivät saa kertoa työnantajalle edes että kävitkö työterveydessä vai et.
Joo mun tapauksessa oli kysymyksessä vuosiaikatarkastus, eli täytin 40 niin tehtiin. Käsittääkseni tosin koko juttu oli vapaaehtoinen, eli ei alun perin olisi ollut pakko mennä tai ei kai sitä mitenkään siis tarkkailtu, että kuka menee, monet laiskuttaan jättikin väliin (tai muista syistä, mutta tuon jokunen ilmoitti).
Mun kohdalla itselle jäi närppimään tietty se, että varsinaista vaivaa ei lainkaan selvitelty, tehtiin vain arvojem perusteella arvio ja annettiin toimintaohjelma. Olisin kai mä voinut käydä siellä juttelemassakin, mutta tuskin mua oltaisiin niissä jutteluissakaan sitten uskottu, kun olisin sanonut, että alkoholia käytän max. 3-4 kertaa vuodessa.
Että outo oli prosessi näin maailikon silmään.
Minulle on käynyt vähän sama, mutta ylipainon suhteen. Työkykytarkastuksessa vai mikä se eka on, johon uudessa työssä mennään, otettiin ylipaino puheeksi ja haluttiin tehdä joku ohjelma. Sanoin ahdistuvani tästä painostuksesta ja että tämä ei todellakaan ole mulle tapa laihtua.
Sanottiin juuri noin, että voidaan työnantajalle kertoa, että työkykytarkastusta ei ole läpäisty, koska en ole yhteistyökykyinen, joten rasti tulee ruutuun ei ole työkelpoinen.
En mennyt siihen työpaikkaan ollenkaan enää.
Noin voi kyllä tehdä ihan lain mukaan, että jos työhöntulotarkastuksessa ei suostu tarkastuksen osioihin, niin työterveys voi kieltäytyä antamasta tarkastuksesta lausuntoa ja tällöin työnantajan ei tarvitse ottaa töihin.
Siis ymmärrän, että pitää suostua nimenomaan tarkastuksen osioihin, eli antaa verikokeet tms. mitä otetaan tai mitattavaksi, punnittavaksi (en tiedä, mitä siellä nykyään tehdään), mutta ei kai nyt herranjumala ole pakko suostua niihin hoitoihin, jotka joku random terkkari tai lääkäri lätkäisee nämä arvot nähtyään?
Etenkään mihinkään pitkäaikasiin systeemeihin, kuten painonpudotus ja sen tarkkailu?
No jäi nyt kiinnostamaan kyllä minuakin. Siis mitä tuossa tilanteessa oikeasti tapahtuu, lääkäri vain laittaa ruksin, että ei ole työkykyinen (millä perusteella siis ei ole? sillä, että ei uskonut minua, lääkäriä?) ja antaa sen työnantajalle, joka ei tiedustele, että missähän mätti, kun varmaan ei saa tiedustella, ja sitten jää työpaikka saamatta, koska ei suostunut lääkärin dieteetille.
Hullun hommaa, jos oikeasti laki tuommoisen sallii.
Työkykyarvio on terveystarkastus (sis. tutkimukset ja muut arviot) ja niiden perusteella tehtävä lausunto työkyvystä. Se ei ole mikään hoitoprosessi eikä sisällä mitään pitkiä hoitoja. Kaikista hoidoista voi kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua nyt työterveydessä työskentelevät, ei kai edes työkykyarvioinnin vuoksi ole oikeutta pakottaa ihmisiä johonkin "hoitoihin", joita he eivät mielestään tarvitse tai ovat heille jopa haitallisia, kuten voisi kuvitella jonkun pakkodieetin olevan??
Mitä muuta on pakko tehdä, vaihtaa esim. toimiva lääkitys, jos TT-lääkäri näin katsoo?
Lain mukaan ei ole oikeutta pakottaa. Eikä myöskään ole oikeutta kertoa työnantajalle. Pitäkää nyt hyvät ihmiset oikeuksistanne huolta.
Terveystiedot ovat hyvin henkilökohtainen asia, kuka haluaa että niitä levitellään.
Hyvä että on laki säädetty tähän.
Juuri näin. Vaikka olisit rapajuoppo ja arvosi huitelisivat yli kaikkien rajojen, ei ole oikeutta TT-puolelta mitään ilmoittaa, vaikka haistattaisin heille tuhannet huilut ehdotuksineen.
Vasta sitten voi TT puuttua, jos työnantajasi ohjaa sinut alkoholin takia hoitoihin, eli olet töissä jatkuvasti krapulassa, kännissä, jätät työtehtäviä tekemättä, jne.
Muutoin saavat pitää turpansa kiinni. Olen samaa meltä, pitäkää oikeuksistanne kiinni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli maksa-arvot koholla ja TT-lääkäri halusi alkoholin takia alkaa jonkun minkälie seurantaohjelman. Sanoin, että käytän alkoholia tosi vähän, en osallistu mihinkään keskustelu- tms. sessioihin, mutta arvoista olen kyllä huolissani. En saanut mitään jatkotutkimuksia, vaan uhkasi, että kertoo työnantajalle, että olen yhteistyökyvytön ja että siitä on sitten seurauksia.
Menin muualle lääkäriin ja todettiin todellakin ihan muuta vaivaa, kerroin tästä itse työnantajalle.
Mutta jäin iäksi miettimään, että onko tuollainen muka mahdollista, että olisi voinut työnantajalle kertoa?
Jos tuo on tapahtunut osana työnantajan pyytämää työkykyarviota, niin lääkäri saa sanoa työnantajalle, että et ollut yhteistyöhaluinen ja prosessia ei voitu siksi suorittaa loppuun. Mutta jos hakeuduit muuten itse työterveyteen niin eivät saa kertoa työnantajalle edes että kävitkö työterveydessä vai et.
Joo mun tapauksessa oli kysymyksessä vuosiaikatarkastus, eli täytin 40 niin tehtiin. Käsittääkseni tosin koko juttu oli vapaaehtoinen, eli ei alun perin olisi ollut pakko mennä tai ei kai sitä mitenkään siis tarkkailtu, että kuka menee, monet laiskuttaan jättikin väliin (tai muista syistä, mutta tuon jokunen ilmoitti).
Mun kohdalla itselle jäi närppimään tietty se, että varsinaista vaivaa ei lainkaan selvitelty, tehtiin vain arvojem perusteella arvio ja annettiin toimintaohjelma. Olisin kai mä voinut käydä siellä juttelemassakin, mutta tuskin mua oltaisiin niissä jutteluissakaan sitten uskottu, kun olisin sanonut, että alkoholia käytän max. 3-4 kertaa vuodessa.
Että outo oli prosessi näin maailikon silmään.
Minulle on käynyt vähän sama, mutta ylipainon suhteen. Työkykytarkastuksessa vai mikä se eka on, johon uudessa työssä mennään, otettiin ylipaino puheeksi ja haluttiin tehdä joku ohjelma. Sanoin ahdistuvani tästä painostuksesta ja että tämä ei todellakaan ole mulle tapa laihtua.
Sanottiin juuri noin, että voidaan työnantajalle kertoa, että työkykytarkastusta ei ole läpäisty, koska en ole yhteistyökykyinen, joten rasti tulee ruutuun ei ole työkelpoinen.
En mennyt siihen työpaikkaan ollenkaan enää.
Noin voi kyllä tehdä ihan lain mukaan, että jos työhöntulotarkastuksessa ei suostu tarkastuksen osioihin, niin työterveys voi kieltäytyä antamasta tarkastuksesta lausuntoa ja tällöin työnantajan ei tarvitse ottaa töihin.
Siis ymmärrän, että pitää suostua nimenomaan tarkastuksen osioihin, eli antaa verikokeet tms. mitä otetaan tai mitattavaksi, punnittavaksi (en tiedä, mitä siellä nykyään tehdään), mutta ei kai nyt herranjumala ole pakko suostua niihin hoitoihin, jotka joku random terkkari tai lääkäri lätkäisee nämä arvot nähtyään?
Etenkään mihinkään pitkäaikasiin systeemeihin, kuten painonpudotus ja sen tarkkailu?
No jäi nyt kiinnostamaan kyllä minuakin. Siis mitä tuossa tilanteessa oikeasti tapahtuu, lääkäri vain laittaa ruksin, että ei ole työkykyinen (millä perusteella siis ei ole? sillä, että ei uskonut minua, lääkäriä?) ja antaa sen työnantajalle, joka ei tiedustele, että missähän mätti, kun varmaan ei saa tiedustella, ja sitten jää työpaikka saamatta, koska ei suostunut lääkärin dieteetille.
Hullun hommaa, jos oikeasti laki tuommoisen sallii.
Työkykyarvio on terveystarkastus (sis. tutkimukset ja muut arviot) ja niiden perusteella tehtävä lausunto työkyvystä. Se ei ole mikään hoitoprosessi eikä sisällä mitään pitkiä hoitoja. Kaikista hoidoista voi kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Minä jäin ihmettelemään, mikä näiden lääkärien motiivi oikein oli sitten pelotella edes moisella? Toisaalta lääkäritkin on ihmisiä ja ehkä näille nyt sattui pari virkaintoista tapausta, eli ajattelivat "pelastavansa" nämä tyypit ja olevansa työnantajan puolella, kun pitää huolta, että juopot ja läskit ohjataan jämäkästi hoitoon😀
Ikävää hommaa kumminkin ja voin kuvitella, miten ahdistaisi.

En tiedä miksi he pelotteli. Mutta sen tiedän, että työterveyshuolloissa on töissä paljon lääkäreitä, jotka ei ole työterveyshuollon erikoislääkäreitä ja osa heistä ei tarkkaan tiedä tuota työterveyteen liittyvää aika spesifiä lainsäädäntöä oikeuskäytäntöineen.
Ei saa. Itse kotihoidon sh. Asiakkaat lähettää joskus terveisiä vanhemmilleni tai appivanhemmilleni. Eivät meinaa ymmärtää, kun kerron etten voi lähettää terveisiä.
Vieläkö tämä asia on jollekin epäselvä? Ei tietenkään saa kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli maksa-arvot koholla ja TT-lääkäri halusi alkoholin takia alkaa jonkun minkälie seurantaohjelman. Sanoin, että käytän alkoholia tosi vähän, en osallistu mihinkään keskustelu- tms. sessioihin, mutta arvoista olen kyllä huolissani. En saanut mitään jatkotutkimuksia, vaan uhkasi, että kertoo työnantajalle, että olen yhteistyökyvytön ja että siitä on sitten seurauksia.
Menin muualle lääkäriin ja todettiin todellakin ihan muuta vaivaa, kerroin tästä itse työnantajalle.
Mutta jäin iäksi miettimään, että onko tuollainen muka mahdollista, että olisi voinut työnantajalle kertoa?
Jos tuo on tapahtunut osana työnantajan pyytämää työkykyarviota, niin lääkäri saa sanoa työnantajalle, että et ollut yhteistyöhaluinen ja prosessia ei voitu siksi suorittaa loppuun. Mutta jos hakeuduit muuten itse työterveyteen niin eivät saa kertoa työnantajalle edes että kävitkö työterveydessä vai et.
Joo mun tapauksessa oli kysymyksessä vuosiaikatarkastus, eli täytin 40 niin tehtiin. Käsittääkseni tosin koko juttu oli vapaaehtoinen, eli ei alun perin olisi ollut pakko mennä tai ei kai sitä mitenkään siis tarkkailtu, että kuka menee, monet laiskuttaan jättikin väliin (tai muista syistä, mutta tuon jokunen ilmoitti).
Mun kohdalla itselle jäi närppimään tietty se, että varsinaista vaivaa ei lainkaan selvitelty, tehtiin vain arvojem perusteella arvio ja annettiin toimintaohjelma. Olisin kai mä voinut käydä siellä juttelemassakin, mutta tuskin mua oltaisiin niissä jutteluissakaan sitten uskottu, kun olisin sanonut, että alkoholia käytän max. 3-4 kertaa vuodessa.
Että outo oli prosessi näin maailikon silmään.
Minulle on käynyt vähän sama, mutta ylipainon suhteen. Työkykytarkastuksessa vai mikä se eka on, johon uudessa työssä mennään, otettiin ylipaino puheeksi ja haluttiin tehdä joku ohjelma. Sanoin ahdistuvani tästä painostuksesta ja että tämä ei todellakaan ole mulle tapa laihtua.
Sanottiin juuri noin, että voidaan työnantajalle kertoa, että työkykytarkastusta ei ole läpäisty, koska en ole yhteistyökykyinen, joten rasti tulee ruutuun ei ole työkelpoinen.
En mennyt siihen työpaikkaan ollenkaan enää.
Noin voi kyllä tehdä ihan lain mukaan, että jos työhöntulotarkastuksessa ei suostu tarkastuksen osioihin, niin työterveys voi kieltäytyä antamasta tarkastuksesta lausuntoa ja tällöin työnantajan ei tarvitse ottaa töihin.
Siis ymmärrän, että pitää suostua nimenomaan tarkastuksen osioihin, eli antaa verikokeet tms. mitä otetaan tai mitattavaksi, punnittavaksi (en tiedä, mitä siellä nykyään tehdään), mutta ei kai nyt herranjumala ole pakko suostua niihin hoitoihin, jotka joku random terkkari tai lääkäri lätkäisee nämä arvot nähtyään?
Etenkään mihinkään pitkäaikasiin systeemeihin, kuten painonpudotus ja sen tarkkailu?
No jäi nyt kiinnostamaan kyllä minuakin. Siis mitä tuossa tilanteessa oikeasti tapahtuu, lääkäri vain laittaa ruksin, että ei ole työkykyinen (millä perusteella siis ei ole? sillä, että ei uskonut minua, lääkäriä?) ja antaa sen työnantajalle, joka ei tiedustele, että missähän mätti, kun varmaan ei saa tiedustella, ja sitten jää työpaikka saamatta, koska ei suostunut lääkärin dieteetille.
Hullun hommaa, jos oikeasti laki tuommoisen sallii.
Työkykyarvio on terveystarkastus (sis. tutkimukset ja muut arviot) ja niiden perusteella tehtävä lausunto työkyvystä. Se ei ole mikään hoitoprosessi eikä sisällä mitään pitkiä hoitoja. Kaikista hoidoista voi kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Kyllä, kaikista hoidoista, jopa syöpähoidoista on asiakkaalla/potilaalla oikeus kieltäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Salassapitovelvollisuuden rikkominen vaarantaen yksityisyyden suojan on rikos. Terveyteen liittyvät kaikki asiat ovat salassapidettäviä. Näitä tietoja, kuten käyntejä saa luovuttaa ainoastaan hoitavalle taholle tai poliisille, jos se äärimmäisen tärkeää (väkivalta tai sen uhka).
Aika usein saa lukea lehdistä, että joku terveydenhuollon henkilö on luvatta urkkinut potilastietoja. Eli hänellä ei työ ole edellyttänyt/sallinut näitten tietojen katsomista. Myös poliiseja on jäänyt kiinni tietojen luvatta katsomisesta.
Katsomisesta jää logitietoihin merkki, josta näkee, kuka on katsonut. Potilas voi pyytää selvittämään nämä logitiedot, jos epäilee luvatonta toimintaa.
Nämä salassapito säännöt ovat täysin turhia. Pitää olla sellaiset sovellukset, etteivät väärät ihmiset pääse niihin käsiksi. Esim. Omakantaan ei kukaan muu kuin se lääkäri, kenellä on tapaaminen potilaan kanssa, saa mennä katsomaan tietoja.
Eikä Omakannan vääriä epikriisejä pysty oikeasti mitenkään korjaamaan.
Todellisuudessa kukaan viis veisaa näistä säännöistä. Eikä niiden rikkomisesta seuraa yhtään mitään.
Niinkuin se seuraa taloyhtiö lain rikkomisesta, tai mistään muustakaan eliitin tekemistä talous rikoksista.
Se on vaan pakko hyväksyä, koska asiaa ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan siitä työnantajalle ilmoittaa tai sitten sille, josta puhui.
Mun yksi kaveri on terveydenhoitaja ja todella löyhä suustaan. Illanistujaisissa kovasti kertoo juttuja asiakkaistaan ensin hyvinkin yleisesti ja sitten tunnetulla lempparilla tai juurikin, että hei sehän on sun broidis, jonka haavaa mä oon tän viikon putsaillut.
Ja tuo nyt oli vielä suht kevyt esimerkki.
Siitä pari kertaa sanonut, että mites se luottamus täyttyy. No, eihän kerro oikeita nimiä!
Hän vilpittömästi uskoo toimivansa oikein. Meitä on nyt muutama, jotka olemme viilentäneet välit lörppöön. Tietenkin myös varottu, ettei hänen työpaikalleen joutuis hoitoon. Korona sotki kuvioita sen verran, että saa olla varuillaan.
Mulla ei salaisuuksia terveyteni kanssa ole, mutta periaate. Ei kuulu kenellekään montako rokotusta olen saanut ja missä.
Juuri näin! Lörpöt pois alalta. Eivät ole kykeneviä työhön. Ja ilmoittakaa hyvät ihmiset näistä lörpöistä esihenkilölle! Nämä lörpöt saastuttavat koko työyhteisön luottamuksen.
Tämä! Älkää suojelko näitä lörpöttelijöitä. Ovat täysin väärällä alalla, jos eivät noudata lakia, työnantajalleen tekemää vaitiolovelvollisuussopimusta ja työyhteisön kunnioittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei sitä kai ihan virallisten säännösten mukaan saisi kertoa mutta kyllä minä kerron ja puhun paljon potilaista. Tai no, meillä heitä kutsutaan asiakkaiksi.
Miksi ihmeessä teet niin? Etenkin kun tiedät, että laki sen kieltää.
Mielenkiintoisia juttuja ja juoruja :)
Terveydenhuollon työntekijällä EI ole oikeutta kertoa yhtään mitään esim keitä on nähnyt työpaikallaan!!
Vierailija kirjoitti:
Nämä salassapito säännöt ovat täysin turhia. Pitää olla sellaiset sovellukset, etteivät väärät ihmiset pääse niihin käsiksi. Esim. Omakantaan ei kukaan muu kuin se lääkäri, kenellä on tapaaminen potilaan kanssa, saa mennä katsomaan tietoja.
Eikä Omakannan vääriä epikriisejä pysty oikeasti mitenkään korjaamaan.
Todellisuudessa kukaan viis veisaa näistä säännöistä. Eikä niiden rikkomisesta seuraa yhtään mitään.
Niinkuin se seuraa taloyhtiö lain rikkomisesta, tai mistään muustakaan eliitin tekemistä talous rikoksista.
Se on vaan pakko hyväksyä, koska asiaa ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut lääkäriaseman respassa töissä ja kyllä olen kertonut kavereille keitä esim julkkiksia olen nähnyt.
Olet sitten toiminut väärin. Mikä koulutus sinulla on? Käsittämätöntä, ettei näin perusasiat ole ihan selviä jokaiselle tällaisissa paikoissa työskenteleville, ammattiryhmään katsomatta! Sehän on jokaisen henkilökohtainen asia haluaako kenenkään tietävän. Tuollaisesta lavertelusta voi tulla sanktioita, ja ainakin toistuessaan se on peruste irtisanomiselle.
Milläs todistat hehehe😁
Jokaisella on oikeus saada lokitiedoista lähtien kaikki tiedot käynnistään terveydenhuollossa. Eli kun lueskelet tuttaviesi tietoja ja kun et ole hoitoon osallinen, niin kiinni jäit.
Suosittelen, että kaikki tilaisivat nämä lain mukaiset tiedot.
Laki on siihenkin mitä siitä seuraa. Itse veisin viimeiseen asti että tälläiset tollot saisivat edes jonkinlaisen rangaistuksen.Nuo lokitiedot on ihan kuraa. Meidän sairaalassa ei ainakaan näkynyt lainkaan se, että mitä siellä tiedoissa on tehty. Yksi laskuttaja meinattiin haastaa oikeuteen kun hänen nimensä näkyi siellä lokitiedoissa koska oli tehnyt laskun käynnistä (eli käsitellyt hoitotietoja sen verran että oli saanut laskun tehtyä, ihan työhön kuuluvaa asiaa), ja potilas ei tunnistanut nimeä hoitoon osallistuneen nimeksi. Paskaa tästä tekee vielä se, että laskuttaja on ainoa sen niminen ihminen koko Suomessa, ja tämän takia sai sitten itselleen vainoajan.
Mielestäni lokitietojen tulisi olla koodattuja niin, että sairaala pystyy pyynnöstä selvittämään kenelle mikäkin koodi kuuluu, ja sen perusteella tekemään selvityksen onko merkintö aiheellinen vai rikollinen. Ja jos on kyse rikollisesta toiminnasta, vasta sitten aletaan nimeämään niitä rikollisia.
Nykyään ei voi missään olla töissä ilman että pitäisi kaikki yhteystiedot olla salaisia kun avohoitopotilaita tuntuu olevan joka kulmassa. Itse lähdin kokonaan pois, koska olen myös harvinaisen niminen ihminen enkä jaksanut enää jatkuvaa pelkoa stalkkereista tällaisten takia. Tuo edellä kerrottu tapaus ei nimittäin ole lainkaan ainokainen vainoaja-case joka on tullut vastaan noissa hommissa.
Tjaa, kun itse työskentelin terveyskeskuksessa vuosituhannen vaihteessa, niin jokaisella työntekijällä oli henkilökohtaiset tunnukset joita käyttivät ja tietoihin tallentui siten kyllä ihan henkilökohtainen käynti. Luulisin, ettei tämä mihinkään ole poistunut.
Näin on edelleen, lokitiedot jäävät talteen. Ja edelleen asiakas voi pyytää terveydenhuollosta selvityksen, kuka/ketkä ovat hänen tietojaan katsoneet.
Mutta kun edelleen jää terveydenhoitohenkilöitä kiinni luvattomasta katselusta, ei tuosta taida olla pelotteeksi. Luulisi jonkun bittinikkarin kykenevän laittamaan sellaiset sulut, että katsomaan pääsee vain siihen oikeutetut henkilöt. Tuskin kovin vaikea juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli maksa-arvot koholla ja TT-lääkäri halusi alkoholin takia alkaa jonkun minkälie seurantaohjelman. Sanoin, että käytän alkoholia tosi vähän, en osallistu mihinkään keskustelu- tms. sessioihin, mutta arvoista olen kyllä huolissani. En saanut mitään jatkotutkimuksia, vaan uhkasi, että kertoo työnantajalle, että olen yhteistyökyvytön ja että siitä on sitten seurauksia.
Menin muualle lääkäriin ja todettiin todellakin ihan muuta vaivaa, kerroin tästä itse työnantajalle.
Mutta jäin iäksi miettimään, että onko tuollainen muka mahdollista, että olisi voinut työnantajalle kertoa?
Jos tuo on tapahtunut osana työnantajan pyytämää työkykyarviota, niin lääkäri saa sanoa työnantajalle, että et ollut yhteistyöhaluinen ja prosessia ei voitu siksi suorittaa loppuun. Mutta jos hakeuduit muuten itse työterveyteen niin eivät saa kertoa työnantajalle edes että kävitkö työterveydessä vai et.
Joo mun tapauksessa oli kysymyksessä vuosiaikatarkastus, eli täytin 40 niin tehtiin. Käsittääkseni tosin koko juttu oli vapaaehtoinen, eli ei alun perin olisi ollut pakko mennä tai ei kai sitä mitenkään siis tarkkailtu, että kuka menee, monet laiskuttaan jättikin väliin (tai muista syistä, mutta tuon jokunen ilmoitti).
Mun kohdalla itselle jäi närppimään tietty se, että varsinaista vaivaa ei lainkaan selvitelty, tehtiin vain arvojem perusteella arvio ja annettiin toimintaohjelma. Olisin kai mä voinut käydä siellä juttelemassakin, mutta tuskin mua oltaisiin niissä jutteluissakaan sitten uskottu, kun olisin sanonut, että alkoholia käytän max. 3-4 kertaa vuodessa.
Että outo oli prosessi näin maailikon silmään.
Minulle on käynyt vähän sama, mutta ylipainon suhteen. Työkykytarkastuksessa vai mikä se eka on, johon uudessa työssä mennään, otettiin ylipaino puheeksi ja haluttiin tehdä joku ohjelma. Sanoin ahdistuvani tästä painostuksesta ja että tämä ei todellakaan ole mulle tapa laihtua.
Sanottiin juuri noin, että voidaan työnantajalle kertoa, että työkykytarkastusta ei ole läpäisty, koska en ole yhteistyökykyinen, joten rasti tulee ruutuun ei ole työkelpoinen.
En mennyt siihen työpaikkaan ollenkaan enää.
Noin voi kyllä tehdä ihan lain mukaan, että jos työhöntulotarkastuksessa ei suostu tarkastuksen osioihin, niin työterveys voi kieltäytyä antamasta tarkastuksesta lausuntoa ja tällöin työnantajan ei tarvitse ottaa töihin.
Siis ymmärrän, että pitää suostua nimenomaan tarkastuksen osioihin, eli antaa verikokeet tms. mitä otetaan tai mitattavaksi, punnittavaksi (en tiedä, mitä siellä nykyään tehdään), mutta ei kai nyt herranjumala ole pakko suostua niihin hoitoihin, jotka joku random terkkari tai lääkäri lätkäisee nämä arvot nähtyään?
Etenkään mihinkään pitkäaikasiin systeemeihin, kuten painonpudotus ja sen tarkkailu?
No jäi nyt kiinnostamaan kyllä minuakin. Siis mitä tuossa tilanteessa oikeasti tapahtuu, lääkäri vain laittaa ruksin, että ei ole työkykyinen (millä perusteella siis ei ole? sillä, että ei uskonut minua, lääkäriä?) ja antaa sen työnantajalle, joka ei tiedustele, että missähän mätti, kun varmaan ei saa tiedustella, ja sitten jää työpaikka saamatta, koska ei suostunut lääkärin dieteetille.
Hullun hommaa, jos oikeasti laki tuommoisen sallii.
Työkykyarvio on terveystarkastus (sis. tutkimukset ja muut arviot) ja niiden perusteella tehtävä lausunto työkyvystä. Se ei ole mikään hoitoprosessi eikä sisällä mitään pitkiä hoitoja. Kaikista hoidoista voi kieltäytyä ilman seuraamuksia.
Kyllä, kaikista hoidoista, jopa syöpähoidoista on asiakkaalla/potilaalla oikeus kieltäytyä.
Niin on. Mutta liittyen työterveyshuoltoon asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Kaikista hoidoista on työterveydessäkin mahdollista kieltäytyä. Mutta jos kieltäytyy vaikka työnantajan ohjaamasta alkoholismin hoitoprosessista, niin työnantaja voi sen perusteella päättää työsuhteen.
Mitä tehdä kun eräs tuntemani lähihoitaja kertoo ihan kaiken hoidettavistaan( lääkkeet,diagnoosit,sanomiset) kaikille läheisilleen? Seuraako siitä potkut jos tulee ilmi? Puhuu ihan nimillä.

Käräyttää hänet työnantajalle.
Tuo laki ei riitä asian selvittämiseen, koska asiasta on säädetty useammassa eri laissa, myös esim. Työterveyshuoltolaissa. Siinä sanotaan, että työntekijän tulee osallistua työnantajan määräämään työkykyarvioon. Mikään lihavuuden hoito ei tietenkään ole osa arviota vaan arvio on terveystarkastuksen kaltainen.