Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Millaiselta tuntuu olla suhteessa, kun tajuatkin olevasi varavaihtoehto, joku johon tyydyttiin?
05.08.2023 |
Kuinka pitkään olit tällaisessa suhteessa ja miten se lopulta päättyi? Vai oletko vieläkin tällaisessa suhteessa? Mistä tajusit, että olitkin varavaihtoehto tai sellainen, jonka kanssa nyt vain ollaan, kun ei muutakaan saanut?
Kommentit (501)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusin vasta, kun puolisoni sai hänet kenestä oli aina haaveillut. Jätti minut ja lapset. Jäi haava ja trauma, enkä ole uskaltanut yrittää uutta parisuhdetta sen jälkeen.
Mistä tiedät, että oli aina haaveillut hänestä? Oliko joku nuoruudenrakkaus, josta oli jo yhteenmennessänne kertonut vai?
Miten hän jätti teidät?
"Aah, aah, ruoki mua yksityiskohdilla, olen niitä raadonsyöjiä, jotka kiihottuvat saadessaan herkutella toisten ihmisten onnettomuuksilla ...."41
Vierailija kirjoitti:
Olette säälittäviä kun ette pysty elämään sinkkuna vaan on pakko saada kumppani. Ettekö osaa elää yksin, olette vastuussa omasta elämästänne ja joudutte hoitamaan asianne itsenäisesti?
Vaikuttaa siltä että suurin osa ei ole vielä todellisuudessa kasvanut vanhemmistaan eroon. Itsenäiset ihmiset ovat sinkkuja.
Oho, miten tämä kommentti on saanut näin paljon yläpeukutuksia? En kyllä allekirjoita tuota ollenkaan. Olen kolmekymppinen sinkku ja hyvin itsenäinen ihminen, eikä minulla ole mitään tarvetta ryhtyä parisuhteeseen siksi, että en pärjäisi arjessa ja tarvitsisin jonkun auttamaan käytännön asioissa. Osaan elää yksin, vähän liiankin hyvin - joskus mietin, että sopeutuisinko edes parisuhde-elämään, koska minulle on jo muotoutunut vahva oma sisustustyyli, rutiineja ja tapoja jne., joista tuntuisi olevan osasta vaikea joustaa.
Mutta on silti mielestäni naiivia väittää, että kaikista "aikuisimmat" ihmiset olisivat vain sinkkuja. Kyllä useimmilla, minullakin, on ihan inhimillinen tarve läheiseen ihmissuhteiseen/-suhteisiin, ja voihan se olla muukin kuin juuri puoliso - lapset, ystävät, vaikka jokin uskonyhteisö, lapsuudenkoti/-perhe, sukulaiset ylipäätään jne. En usko, että itsenäisinkään sinkku kokee, ettei tarvitse ollenkaan läheisiä/ henkistä yhteyttä muihin ihmisiin.
Ihan jo biologiasta tulee myös ihmisen tarve läheisyyteen, koskettaa ja tulla kosketetuksi. Varmasti tämän tarpeen voimakkuudessa on eroja, mutta en itse näe, että jos joku ei tarvitse tai edes kaipaa fyysistä läheisyyttä, se tarkoittaisi jotakin erityistä kypsyyttä ihmisenä.
Totta kai olisi hyvä oppia elämään itsenäisesti ennen mahdollista parisuhdetta. Läheisyyden tarvekin voi olla liiallista ja estää huonosta suhteesta lähtemisen, jos kokee, ettei pärjää itsekseen.
Mutta kyllä minullekin toisinaan iskee kaipuu läheisyyteen ja olisi ihana ajatus, että olisi toinen ihminen vierellä ja fyysistä ja henkistä läheisyyttä jonkun ihmisen kanssa, josta pitää ja joka myös välittää sinusta. Ei se tunne ole niin voimakas, että minun olisi nyt pakko saada tähän äkkiä joku, mutta jos tulisi vastaan sellainen mies jonka kanssa on mukava ja luonteva olla, voisin ryhtyäkin suhteeseen enkä koe, että jotenkin "aikuisemmaksi kasvamalla" voisin tai edes haluaisin alkaa vastustaa ajatusta (en haluaisi olla niin "lapsellinen", että alkaisin parisuhteeseen).
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa, miten moni nainen kuvittelee olevansa joku huolella valittu ykkösvaihtoehto. Suurin osa miehistä on ottanut naisen vain siksi, että tämä yksi nainen on sattunut olemaan juuri tästä miehestä kiinnostunut.
Palstaincelin hupaisa käsitys. Elämä ikuisesti yksin on varmasti surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahaltahan se tuntuu. Mies haukkuu ja luulee kai minusta muokkaavansa semmoisen kuin haluaa.
Ja jos/kun ei hauku ja näin ihan suoraan ja päin naamaa kerro kuinka vääränlainen nainen on, niin sitten mies kertoo ihan niitä näitä jutustellessaan kuinka ohikulkeneella naisella oli hiukset kivasti ponnarilla (toisin kuin sulla) tai kuinka työkaverin uusi tyttöystävä harrastaa luistelua ja lenkkeilee eikä sillä ole aikaa istuskella missään huoltoasemalla kahvilla (kuten sulla).
Ah tämä! Suomalaisen setämiehen henkisen väkivallan aakkosista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.
Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.
Mistä sä varmuudella tiedät, että hänen unelmanaisensa on tuo 20 vuotta naimisissa ollut kaverinainen??? Mitä jos vain kuvittelet?
Erittäin helppo tietää. Heillä on yksi yhteinen harrastusporukka ja teini-iästä saakka yhteisiä kavereita. Aina kun on jokin meno, missä mieheni tietää tämän naisen olevan, hän ihan energisoituu ja on niin lähdössä harrastamaan/häihin/ihan mihin vaan porukan juttuun, jos tuo nainen on siellä. Arvelen, että miehelläni on puhelimessa kansio hänen kuviaan varten, mutta en aio tutkia. Mikään niistä harvoista kerroista, kun nainen postaa mitään someen, on mieheni ekana tykkäämässä. Eikä siinä mitään, näen että harrastusporukka ja kaveriporukka tykkäävät toistensa jutuista. Mutta siitä olen varma, että mikään inahdus somessa tuon naisen asioista ei ole jäänyt mieheltäni huomaamatta. Ja sitten se pahin, olen monta kertaa joutunut huomaamaan, että mieheni arvostaa tuon naisen mielipidettä yli minun. Yritän ajatella, että joo, hän on erittäin älykäs ja kouluttautunut ihminen ja minäkin voin arvostaa hänen ajatuksiaan monista hyvistä syistä, mutta silti... Ei kun tämä on se kaikkein pahin, se miten mieheni katsoo häntä. En osaa selittää, mutta leffoissa ootte nähneet sen katseen.
Eikö tällainen aiheuta sinulla ahdistavaa oloa? Miten voit henkisesti? Miten pystyt olemaan tuossa suhteessa "normaalisti"? Oletko yhä rakastunut mieheesi?
Ahdistaa, kun kerran suunnittelen eroa ja siitä voi päätellä rakkauden tilanteenkin. Mutta arki sujuu oikein hyvin ja normaalisti. Moni asia tässä suhteessa on paljon paremmin, kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Ystävät valittaa, kun heidät miehet tilaa OF, päät kääntyy kaupungilla joka hameen perään, pelkäävät että miehet pettää. Tässä suhteessa mä pelkään vähemmän tulevani petetyksi, kuin missään aikaisemmassa suhteessani. Olen täysin 100% varma, että kaverinainen ei miehelleni lämpene ja jos hänelle tulisi ero miehestään, hänellä olisi varmaan lauma kaverimiehiä lohduttamassa ja auttamassa ja mieheni tajuaisi olevansa yksi sadasta. Näinä vuosina, kun olen ollut yhdessä mieheni kanssa, hän on nähnyt tätä naista ehkä 2-6 kertaa vuodessa ja näistä tuskin mikään on ollut niin, että ovat olleet kahden. Olen pyytänyt ja saanut lukea viestit. Niissä ei ole mitään. Näen, että mieheni yrittää pitää juttua enemmän yllä ja kaikki on neutraalia harrastusjuttuihin liittyvää. Välillä menee pitkä aika, että en joudu huomaamaan mitään mieltä häiritsevää.
Juttelin äidilleni tästä ja hän tokaisi, että tuohan on kuin jokin julkkisihastus. Tavallaan juuri vähän sellainen se onkin. Mutta mun miehen julkkisihastus vastaa mun miehen viesteihin ja on todellinen..
Mutta, samaan on aikaan on päivänselvää, että en ole ykkönen ja mieheni on kuin ihastunut pikkupoika, joka ei tuosta kypsy eikä aikuistu. Tämä saa mieheni vaikuttamaan hyvin lapselliselta ja epäkypsältä. Se syö tunteita.
Minä tiedän jopa kuusikymppisiä mieslapsia, joiden tunne-elämä syttyy yhä vain tällaisesta kösittämättömästä fanittamisesta. En usko muutokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Useimmat miehet ovat niin kelvottoman huonoja, että heillä ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia valita. Ja tämä ei ole trollausta vaan tilastollinen fakta. Miehet ovat kautta linjan huonompia ihmisinä kuin naiset.
Tämä tietysti tarkoittaa sitä että hyvin moni nainen otti miehensä koska kunnollista ei mitenkään riitä kaikille. Tätä naisen huonoon mieheen tyytymistä kutsutaan kaikkialla maailmassa realismiksi ja prinsessahaaveista pois kasvamiseksi. Jos mies ei ole fyysisesti väkivaltainen eikä juoppo, mies on kaikkien mielestä riittävän hyvä. Henkinen väkivalta ja epätasa-arvo on ihan perusjuttu, ja niistä nillittävä nainen nyt on vaan miesvihaaja.
Missä kumman vääristyneessä todellisuudessa sinä elät? Ihmiset on ihmisiä, hyviä ja huonoja löytyy naisista, miehistä ja muista ihan yhtä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mihin pyrit näillä katkerilla aloituksillasi?
Toimittelija yrittää rakentaa juttua.
Jatkokysymystulva viittaa vahvasti tähän :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.
Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.
Mistä sä varmuudella tiedät, että hänen unelmanaisensa on tuo 20 vuotta naimisissa ollut kaverinainen??? Mitä jos vain kuvittelet?
Erittäin helppo tietää. Heillä on yksi yhteinen harrastusporukka ja teini-iästä saakka yhteisiä kavereita. Aina kun on jokin meno, missä mieheni tietää tämän naisen olevan, hän ihan energisoituu ja on niin lähdössä harrastamaan/häihin/ihan mihin vaan porukan juttuun, jos tuo nainen on siellä. Arvelen, että miehelläni on puhelimessa kansio hänen kuviaan varten, mutta en aio tutkia. Mikään niistä harvoista kerroista, kun nainen postaa mitään someen, on mieheni ekana tykkäämässä. Eikä siinä mitään, näen että harrastusporukka ja kaveriporukka tykkäävät toistensa jutuista. Mutta siitä olen varma, että mikään inahdus somessa tuon naisen asioista ei ole jäänyt mieheltäni huomaamatta. Ja sitten se pahin, olen monta kertaa joutunut huomaamaan, että mieheni arvostaa tuon naisen mielipidettä yli minun. Yritän ajatella, että joo, hän on erittäin älykäs ja kouluttautunut ihminen ja minäkin voin arvostaa hänen ajatuksiaan monista hyvistä syistä, mutta silti... Ei kun tämä on se kaikkein pahin, se miten mieheni katsoo häntä. En osaa selittää, mutta leffoissa ootte nähneet sen katseen.
Eikö tällainen aiheuta sinulla ahdistavaa oloa? Miten voit henkisesti? Miten pystyt olemaan tuossa suhteessa "normaalisti"? Oletko yhä rakastunut mieheesi?
Ahdistaa, kun kerran suunnittelen eroa ja siitä voi päätellä rakkauden tilanteenkin. Mutta arki sujuu oikein hyvin ja normaalisti. Moni asia tässä suhteessa on paljon paremmin, kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Ystävät valittaa, kun heidät miehet tilaa OF, päät kääntyy kaupungilla joka hameen perään, pelkäävät että miehet pettää. Tässä suhteessa mä pelkään vähemmän tulevani petetyksi, kuin missään aikaisemmassa suhteessani. Olen täysin 100% varma, että kaverinainen ei miehelleni lämpene ja jos hänelle tulisi ero miehestään, hänellä olisi varmaan lauma kaverimiehiä lohduttamassa ja auttamassa ja mieheni tajuaisi olevansa yksi sadasta. Näinä vuosina, kun olen ollut yhdessä mieheni kanssa, hän on nähnyt tätä naista ehkä 2-6 kertaa vuodessa ja näistä tuskin mikään on ollut niin, että ovat olleet kahden. Olen pyytänyt ja saanut lukea viestit. Niissä ei ole mitään. Näen, että mieheni yrittää pitää juttua enemmän yllä ja kaikki on neutraalia harrastusjuttuihin liittyvää. Välillä menee pitkä aika, että en joudu huomaamaan mitään mieltä häiritsevää.
Juttelin äidilleni tästä ja hän tokaisi, että tuohan on kuin jokin julkkisihastus. Tavallaan juuri vähän sellainen se onkin. Mutta mun miehen julkkisihastus vastaa mun miehen viesteihin ja on todellinen..
Mutta, samaan on aikaan on päivänselvää, että en ole ykkönen ja mieheni on kuin ihastunut pikkupoika, joka ei tuosta kypsy eikä aikuistu. Tämä saa mieheni vaikuttamaan hyvin lapselliselta ja epäkypsältä. Se syö tunteita.
Minä tiedän jopa kuusikymppisiä mieslapsia, joiden tunne-elämä syttyy yhä vain tällaisesta kösittämättömästä fanittamisesta. En usko muutokseen.
Monille "rakastuminen" on nimenomaan ihastumista päänsisäiseen, kaunisteltuun kuvaan ja sen jahtaaminen. Kun selviää että kyseessä onkin ihan tavallinen ihminen niin ihastus päättyy siihen. Miehet joille jahtausvaihe on suhteen huippukohta eivät ole parisuhdemateriaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.
Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.
Mistä sä varmuudella tiedät, että hänen unelmanaisensa on tuo 20 vuotta naimisissa ollut kaverinainen??? Mitä jos vain kuvittelet?
Erittäin helppo tietää. Heillä on yksi yhteinen harrastusporukka ja teini-iästä saakka yhteisiä kavereita. Aina kun on jokin meno, missä mieheni tietää tämän naisen olevan, hän ihan energisoituu ja on niin lähdössä harrastamaan/häihin/ihan mihin vaan porukan juttuun, jos tuo nainen on siellä. Arvelen, että miehelläni on puhelimessa kansio hänen kuviaan varten, mutta en aio tutkia. Mikään niistä harvoista kerroista, kun nainen postaa mitään someen, on mieheni ekana tykkäämässä. Eikä siinä mitään, näen että harrastusporukka ja kaveriporukka tykkäävät toistensa jutuista. Mutta siitä olen varma, että mikään inahdus somessa tuon naisen asioista ei ole jäänyt mieheltäni huomaamatta. Ja sitten se pahin, olen monta kertaa joutunut huomaamaan, että mieheni arvostaa tuon naisen mielipidettä yli minun. Yritän ajatella, että joo, hän on erittäin älykäs ja kouluttautunut ihminen ja minäkin voin arvostaa hänen ajatuksiaan monista hyvistä syistä, mutta silti... Ei kun tämä on se kaikkein pahin, se miten mieheni katsoo häntä. En osaa selittää, mutta leffoissa ootte nähneet sen katseen.
Eikö tällainen aiheuta sinulla ahdistavaa oloa? Miten voit henkisesti? Miten pystyt olemaan tuossa suhteessa "normaalisti"? Oletko yhä rakastunut mieheesi?
Ahdistaa, kun kerran suunnittelen eroa ja siitä voi päätellä rakkauden tilanteenkin. Mutta arki sujuu oikein hyvin ja normaalisti. Moni asia tässä suhteessa on paljon paremmin, kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Ystävät valittaa, kun heidät miehet tilaa OF, päät kääntyy kaupungilla joka hameen perään, pelkäävät että miehet pettää. Tässä suhteessa mä pelkään vähemmän tulevani petetyksi, kuin missään aikaisemmassa suhteessani. Olen täysin 100% varma, että kaverinainen ei miehelleni lämpene ja jos hänelle tulisi ero miehestään, hänellä olisi varmaan lauma kaverimiehiä lohduttamassa ja auttamassa ja mieheni tajuaisi olevansa yksi sadasta. Näinä vuosina, kun olen ollut yhdessä mieheni kanssa, hän on nähnyt tätä naista ehkä 2-6 kertaa vuodessa ja näistä tuskin mikään on ollut niin, että ovat olleet kahden. Olen pyytänyt ja saanut lukea viestit. Niissä ei ole mitään. Näen, että mieheni yrittää pitää juttua enemmän yllä ja kaikki on neutraalia harrastusjuttuihin liittyvää. Välillä menee pitkä aika, että en joudu huomaamaan mitään mieltä häiritsevää.
Juttelin äidilleni tästä ja hän tokaisi, että tuohan on kuin jokin julkkisihastus. Tavallaan juuri vähän sellainen se onkin. Mutta mun miehen julkkisihastus vastaa mun miehen viesteihin ja on todellinen..
Mutta, samaan on aikaan on päivänselvää, että en ole ykkönen ja mieheni on kuin ihastunut pikkupoika, joka ei tuosta kypsy eikä aikuistu. Tämä saa mieheni vaikuttamaan hyvin lapselliselta ja epäkypsältä. Se syö tunteita.
Minä tiedän jopa kuusikymppisiä mieslapsia, joiden tunne-elämä syttyy yhä vain tällaisesta kösittämättömästä fanittamisesta. En usko muutokseen.
Mieheni. Ikuinen haahuilija. Ex nykyään. Haahuilkoon, lapsi raukka.
Vierailija kirjoitti:
95% miehistä tyytyy puolisoonsa. Vain top 5% pystyy valitsemaan itselleen haluamansa naisen.
Tuon perusteella on ihmeellistä, miten vähän avioeroja on. Luulisi eroprosentin olevan paljon suurempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.
Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.
Mitä tapahtuisi, jos tuon naisen mies kuolisi ennen miestään?
Eihän se varavaihtorhtona olo kivalle tunnu varsinkin kun olet rakastunut toiseen syvästi. Tuskaa ja mielipahaa aiheutti kun minut sitten vaihdettiin siihen"parempaan". En voi muuta toivoa kun että tämä uusi suhde epäonnistuisi ja paha saisi palkkansa. Tuli kaikesta niin hyväksikäytetty olo. Kaikki olikin vaan feikkiä hänen puoleltaan. Nyt on sydän särkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen verran huonolta, että teen lähtöä. Sain unelmamieheni 5 vuotta sitten. Parin vuoden jälkeen tajusin, että hänen unelmanaisensa on hänen hyvä ystävänsä. Naispuolinen tietysti. Vielä kun oli rakkauden alkuhuumaa jäljellä, niin ajattelin että mitäpä tuosta, sillä tuo nainen on ollut viimeiset 20 vuotta suhteessa oman aviomiehensä kanssa. Olen tavannut heidät ja koko perheenkin ja takuulla tuo nainen ei ole lähdössä liitostaan mihinkään, vaan on umpirakastunut omaansa. Mieheni ja naisen ystävyys tuskin on naiselle muuta kuin kevyt tuttavuus, mutta miehelleni se tuntuu olevan henki ja elämä, jos muutaman viestin vaihtavat kuukaudessa. Eihän se periaatteessa minun arjessani mitään muuta ja olen sillä mielellä, että ihastumisiin silloin tällöin täytyy varautua puolin ja toisin pitkässä parisuhteessa. Mutta ei tästä mitään pidemmän päälle tule, kun tämä vain pysyy tämmöisenä. Tekisi mieli kysyä miehen exältä, että lähtikö hän samasta syystä.
Ärsyttävää vielä, että kaverinainen on tosi mukava. Ei ole muita keille vihoitella, kuin oma idiootti ukko, joka haikailee vuodesta toiseen turhia.
Mitä tapahtuisi, jos tuon naisen mies kuolisi ennen miestään?
Ottaisi riittävästi surtuaan jonkun, joka olisi oven takana jonossa. Tuskin mun miestäni. Näen naisesta ja hänen viesteistä, että ei näe miehessäni kuin yhden monista harrastuskavereista. Voi kun mieheni tajuaisi saman.
Koin tuon kuvion ja ne tunteet monella eri tavalla nuorempana ensimmäisen poikaystäväni ja muutaman ystäväni kanssa. Miehestäni oli kiinnostunut pari muutakin naista, joista toisen kanssa miehelläni oli ollut molemminpuolista tunteita. Lisäksi oli omat vastaavat juttuni ja kaipaukseni sekä ne miehet, jotka jäivät kaipaamaan minua, mutta joita kohtaan en itse kokenut samoin.
Hyvistä hetkistä huolimatta tuntuu todella kuluttavalta. Mieheni on juuri niitä miehiä, joita pidetään joka naisen unelmina. Eli hän on huomaavainen, empaattinen, komea ja menestyvä. Hän seurusteli naispuolisen vastineensa kanssa, mutta tuli jätetyksi. Sen jälkeen aloimme seurustella ja päädyimme lopulta naimisiin asti. Jokin aika sitten erittäin kaunis eksänsä tuli sattumalta vastaan ja mieheni oli kuin kokonaan eri ihminen hänen kanssaan jutellessaan. Sellainen, että hänen koko olemuksensa oli yhtä hymyä. Kotiin tultuamme tämä mieliala muuttui sitten hiljaisuudeksi ja poissaolevaisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Useimmat miehet ovat niin kelvottoman huonoja, että heillä ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia valita. Ja tämä ei ole trollausta vaan tilastollinen fakta. Miehet ovat kautta linjan huonompia ihmisinä kuin naiset.
Tämä tietysti tarkoittaa sitä että hyvin moni nainen otti miehensä koska kunnollista ei mitenkään riitä kaikille. Tätä naisen huonoon mieheen tyytymistä kutsutaan kaikkialla maailmassa realismiksi ja prinsessahaaveista pois kasvamiseksi. Jos mies ei ole fyysisesti väkivaltainen eikä juoppo, mies on kaikkien mielestä riittävän hyvä. Henkinen väkivalta ja epätasa-arvo on ihan perusjuttu, ja niistä nillittävä nainen nyt on vaan miesvihaaja.
Missä kumman vääristyneessä todellisuudessa sinä elät? Ihmiset on ihmisiä, hyviä ja huonoja löytyy naisista, miehistä ja muista ihan yhtä paljon.
Tuo ei ole totta. Enemmistö miehistä kasaa päävastuun kotitöistä naisille. Ylivoimainen enemmistö miehistä ei osallistu tasapuolisesti lastensa hoitoon. Miehet ovat paljon naisia haluttomanpia hoitamaan mielenterveyttään, joten lähipiiri kärsii miehen holtittomasta käytöksestä. Miehet juovat enemmän kuin naiset, ovat lihavampia kuin naiset ja harrastavat vähemmän liikuntaa kuin naiset.
Listaa voisi jatkaa pitkään. Miehet ovat vain huonompia kumppaneita kuin naiset. Miesten kanssa on vaikea elää, ja se johtuu miehistä itsestään. Tämä tarkoittaa että naiset joutuvat ihan tilastollisen todennäköisyyden perusteella tyytymään huonompaan kuin itse ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
En usko hetkeäkään!
Uskon, että ihminen suostuu olemaan vakavasti kimpassa ja asumaan yhdessä vasta kun on kunnon aitoja tunteita, eikä muiden perään haikailla.
Murto-osa on näitä, jotka vain tyytyy siihen kumppaniinsa ja salaa haikailevat muiden perään!
Taidat olla a) nainen ja b) naivi romantikko.
Voin ihan rehellisesti sanoa että tyydyin vaimooni. En minä mitään salaa haikaile, hän on parasta mitä minulla on realistista saada.
Useimmat miehet ovat niin kelvottoman huonoja, että heillä ei ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia valita. Ja tämä ei ole trollausta vaan tilastollinen fakta. Miehet ovat kautta linjan huonompia ihmisinä kuin naiset.
Tämä tietysti tarkoittaa sitä että hyvin moni nainen otti miehensä koska kunnollista ei mitenkään riitä kaikille. Tätä naisen huonoon mieheen tyytymistä kutsutaan kaikkialla maailmassa realismiksi ja prinsessahaaveista pois kasvamiseksi. Jos mies ei ole fyysisesti väkivaltainen eikä juoppo, mies on kaikkien mielestä riittävän hyvä. Henkinen väkivalta ja epätasa-arvo on ihan perusjuttu, ja niistä nillittävä nainen nyt on vaan miesvihaaja.
Missä kumman vääristyneessä todellisuudessa sinä elät? Ihmiset on ihmisiä, hyviä ja huonoja löytyy naisista, miehistä ja muista ihan yhtä paljon.
Tuo ei ole totta. Enemmistö miehistä kasaa päävastuun kotitöistä naisille. Ylivoimainen enemmistö miehistä ei osallistu tasapuolisesti lastensa hoitoon. Miehet ovat paljon naisia haluttomanpia hoitamaan mielenterveyttään, joten lähipiiri kärsii miehen holtittomasta käytöksestä. Miehet juovat enemmän kuin naiset, ovat lihavampia kuin naiset ja harrastavat vähemmän liikuntaa kuin naiset.
Listaa voisi jatkaa pitkään. Miehet ovat vain huonompia kumppaneita kuin naiset. Miesten kanssa on vaikea elää, ja se johtuu miehistä itsestään. Tämä tarkoittaa että naiset joutuvat ihan tilastollisen todennäköisyyden perusteella tyytymään huonompaan kuin itse ovat.
Ikävä kyllä miehille rima on asetettu niin matalalle, että naiset itsekään eivät aina ymmärrä miten huono mies heillä on. Sekin tuntuu onnenpotkulta, jos mies tekee edes vähän kotitöitä. Vaikka miehen pitäisi tehdä puolet ilman mitään mutinoita. Ja sekin olisi vasta vähimmäissuoritus, ei mitään mistä naisen pitäisi olla yhtään kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni elää tuollaisessa suhteessa, eli ollaan sen kanssa kenet sattuu saamaan.
Top-miehiä on pieni määrä, ja naiset tunnetusti haluavat pariutua tasoaan ylemmäksi, joten lopputulos on mitä on. Joukko kompromisseja.
Ei naiset eivät toimi noin,miehet toimivat. Miehet kaikki haluavat kauniin nuoren missin, eivät saa,mutta pimperoo pitää saada,kodinkone,ja seuranpitäjä,joten mies tyytyy. Samalla kuitenkin yrittää saada paremman.
Alue: Aihe vapaa
Ajatella. Ja silti kiistatta tiedämme, että lapsen paras on ehjä ja toimiva perhe. Ratkaisu ei ole suhteiden hylkääminen, vaan kommunikoinnin ja suhdetaitojen kehittäminen.