Voiko suhde onnistua, jos toisella välttelevä kiintymyssuhdemalli?

Kuinka kauan välttelevän kylmyyskaudet tulevat kestämään...? tiedän kyllä että tapauskohtaista eikä näihin ole sääntöjä, mutta kokemuksia kaipailen. Joku sen kylmyyden laukaisee päälle..niin minkä koette olleen se hetki kun välttelevä alkaa taas "lämmetä" ?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa puhutaan tosi vähän kiintymyssuhteiden merkityksestä parisuhteessa. Ja kaikki mitä olen lukenut on aika pintapuolista ja keskittyvät ainoastaan siihen miten kiintymyssuhteet muodostuvat. Kiintymyssuhdehan ei ole välttämättä 100% jokin ja se voi vaihtua elämänkokemusten myötä.

Itse en tiennyt noista oikein mitään ennenkuin erosin todella pitkästä parisuhteesta ja "jouduin" sinkkumarkkinoille. Tapasin miehen jonka käytös sai minut täysin hämmentyneeksi puolen vuoden seurustelun jälkeen. Ja aiemminkin.

Koska en itsekkään ole turvallisesti kiintynyt (joka epäjohdonmukaisessa suhteessa ottaisi asian esille, vetäisi omat rajansa ja lopettaisi suhteen joka ei tyydytä hänen tarpeitaan) aloin etsiä jotain vertaistukea. Lopulta törmäsin tiktokissa jenkkiläisiin parisuhdevalmentajiin, jotka on nimenomaan perehtyneet välttelevään kiintymyssuhteeseen. Ja siellä oli myös satoja ja satoja kommentteja ihmisiltä jotka olivat tai oliv

Olipa hyvä kirjoitus, ihan kun omasta elämästä. Puoli vuotta deittimiestä jaksoin, sitten sanoin stop. Harvassa olevat tapaamiset eivät ole mun juttu. Hän testasi mua monin ero tavoin (puhui paljon exästä, kylmä-kuuma kohtelu, perui tapaamisia, testasi miten reagoin jos hän köyhtyy tms. ) ja kerran sanoi yks kaks, että olen ollutkin kärsivällinen. Uskon kyllä että aivan hyvä mies, mutta itsetunto huono  ja pelot varmasti kovat. Semmoinen itse täytyy kaikki hoitaa mentaliteetti. 

Suomi on täynnä välttelevästi kiintyneitä ihmisiä, ja monet heistä ovat ihan menestyksellisesti parisuhteissa. Ei kannata antaa liikaa painoarvoa tuollaisille luokituksille, vaan keskittyä oman suhteen kehittämiseen.

Pieni varoituksen sananen tähän väliin. Luin ahkerasti tätä keskustelua ja taisin kommentoidakin jotakin. Mutta siis, minun välttelevästi kiintynyt miesystäväni paljastuikin piilonarsistiksi! Se käytös täsmäsi niin pitkään tähän, kunnes suhteeseen astui minun mitätöimiseni ja henkinen väkivalta, jonka aloin tunnistaa. Alussa luulin kylmä-kuumaa ja harvoja tapailuja, tavoitettavuusongelmia kiintymyssuhteeseen liittyviksi. Mutta kyseessä olikin testivaihe, mitä kestän ja mitä en. Miehellä olikin muitakin kierrossa ja kahden vuoden suhteen aikana tulin jo sekopäiseksi.

Ei siis välttämättä päde kaikkiin, itselläni myös kiintymyssuhdevaurioita ja käytökseni varmasti voi tulkita miten vain. Mutta tämäkin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, olisinpa itsekin ollut viisaampi niin en olisi rikkonut itseäni näin pahoin...

Vierailija kirjoitti:

Te kaikki olette vaan läheisriippuvaisia kun ette halua antaa omaa aikaa vaan sidotte ihmiset patteriin kiinni parisuhteessa. Menkää terapiaan hakemaan apua.

Oma aika on ihan eri asia kuin kyvyttömyys henkiseen läheisyyteen. Terapiaan kannattaa mennä, jos tuntuu, että läheinen ihmissuhde on rasite. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välineistär nyt ihmissuhdetta. Ne kehittyy. Munkin ex on välttelevä, todella vaikea ihminen.

Ihan hyvä suhde meillä on nykyään. Ei parisuhde ole ainoa ihmissuhde. Mutta jos on noin jäykät speksit, sit etsit sellaisen jonka kanssa on helppoa ja mukavaa. Vaikka et olisi siihen niin hulluna. Varmaan turvallisesti kiintentyneille riittää se että joku vaan. Muu ei selitä kaikkia outoja pareja mitä vaeltelee rauhaisasti ympäriinsä.

Ei kun just päinvastoin. Nimenomaan turvallisesti kiintyneet haluaisivat parisuhteeseensa sitä suhdesisältöä: läheisyyttä ja rakkautta sekä sen ilmaisemista, merkityksellisyyden kokemusta ja tunteita. Se, että toinen välttelee ja vetäytyy, aiheuttaa toiselle ikävän olon ja se alkaa syödä niitä tunteita. Ei ole ollenkaan jäykät speksit, jos haluaa toimivan suhteen. Parisuhde ei ole ainoa ihmissuhde, mutta yleensä se on nimenomaan se ihmissuhde, josta haetaan rakkautta ja läheisyyttä, siis myös emotionaalista ja henkistä läheisyyttä.

Kyllä. Ja se emotionaalinen ja henkinen läheisyys edellyttää että molemmat ovat rehellisiä ja puhuvat siitä mitä haluavat ja tarvitsevat. Joillan välttelevillä on tarve ylimiellyttämiseen ja vaikeiden tunteiden piilotteluun. Sitten kun pannu ns räjähtää niin heistä voi kuoritus äärimmäisen narsistisella tavalla käyttäytyviä. Parisuhde kun vaatii työtä. Itsensä kanssa.

Meillä kävi eksän kanssa näin, tilanne kiertyi täydestä hurmiovaiheesta helvetiksi, kun nostin pari asiaa viestitse käsittelyyn. Tuntui kuin jostain rakkaan ihmisen kuoren alta olisi paljastunut aivan jokin toinen persoona. Ei auttanut muu kuin irrottautua suhteesta, mikä oli myös fyysisesti äärimmäisen kuormittavaa, koska kärsimyksen myötä myös helpotuksen dopamiiniryöpyt loppuivat (minä ristiriitaisesti kiintyvä). Hän on jälleen haku päällä, minulla menee vielä pitkään psyyken ja kehon stabiloimisessa ja itseni kokoamisessa. Luulen, ettei hän ollenkaan tunnistanut omaa välttelevää puoltaan.

Aina hyvä idea nostaa vakavampia asioita viestitse käsittelyyn. Not.

Jotkut välttelevät eivät pysty vakavissakaan asioissa puhumaam naamatusten.

Eikä mitään "jotkut" vaan nimenomaan välttelevät eivät kykene kasvotusten käsittelemään vaikeita asioita. Yleensä pakenevat paikalta. Siksi viestillä on hyvä ensin sopia aika ja paikka hankalan aiheen käsittelyyn, sillä välttelevä ei sellaista ottaisi koskaan esiin. Sen on parempi olla maton alla.

Mulla on kaoottinen kiintymyssuhdemalli ja ihan hyvin olen pystynyt olemaan parisuhteessa.

Riippuu mitä pitää onnistuneena suhteena. Jos yrittää kiintyä siittävää koiraaseen niinkuin poikaseen, mitä kiintymysmalli kuvaa, niin tietty tulee ongelmia. Jos taas hyväksyy koiraan biologian niin tuskin edes yrittää pakottaa tälle mitään kiintymyspuppusaibaa.

Ex-mies oli tuollainen. Kaatui koko suhde kun ei osannut tunnistaa saatika käsitellä asiaa itsensä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te kaikki olette vaan läheisriippuvaisia kun ette halua antaa omaa aikaa vaan sidotte ihmiset patteriin kiinni parisuhteessa. Menkää terapiaan hakemaan apua.

Oma aika on ihan eri asia kuin kyvyttömyys henkiseen läheisyyteen. Terapiaan kannattaa mennä, jos tuntuu, että läheinen ihmissuhde on rasite. 

Höpsis, tietty se on rasite jos tyyppi on rasittava. Perheellistyessä tämä rasite hyväksytään ja sitä suostutaan sietämään sillä kustannuksella, että lapsi ja lapsen mutiloima nainen pysyvät perässä mukana. Mutta jos ei ole tätä perheellistymistä näköpiirissä niin kyseessä on ennemminkin itsenäistymistrauma, kun yrittää etsiä emon ja poikasen kaltaista kiintymyssuhdetta toisesta aikuisesta ihmisestä. Ja tuo on asia mitä todellakin kannattaa ja täytyy työstää, löytää elämästään turva ja vakaus ilman panosuhdetta. Panosuhde on nimenomaan ihan kaikkea muuta, turvaa ja vakautta horjuttava vuorovaikutussuhde.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mies oli tuollainen. Kaatui koko suhde kun ei osannut tunnistaa saatika käsitellä asiaa itsensä kanssa. 

Kaikki miehet ovat biologisesti polygamisia, murjottavia möllejä tai toistensa kanssa kilvoittelevia pukkeja. Ihan oma vika että kiellätte tosiasiat ja etsitte jotain valhepuppuja, joissa sepitetään että pallillinen ukko käyttäytyisi kuin taapero. Poikaset eli lapset ovat täysin kiintyneitä ja leimaantuneita emoonsa, se on kiintymyssuhde. Terve aikuinen koiras ei kiinny naaraaseen vaan siittää tämän ja jatkaa elämäänsä. Edes toistuva parittelu ei ole normaalia vaan ennemminkin jotain psykoosia. Luonnossa koiraat eivät siitä esim. jo tiineenä olevaa tai sellaista naarasta, joka ei ole kiimassa. 

Lisäksi kannattaa miettiä tuota mikä on "onnistunut suhde". Hedelmätön, satoja tai tuhansia kertaa toistuva parittelu ja läheisriippuvuus? Vai kenties kerran hedelmällisesti parittelu ja omille teille jatkaminen. Toinen näistä tuottaa tulosta, toinen kuulostaa lähinnä parasitoinnilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ex-mies oli tuollainen. Kaatui koko suhde kun ei osannut tunnistaa saatika käsitellä asiaa itsensä kanssa. 

Kaikki miehet ovat biologisesti polygamisia, murjottavia möllejä tai toistensa kanssa kilvoittelevia pukkeja. Ihan oma vika että kiellätte tosiasiat ja etsitte jotain valhepuppuja, joissa sepitetään että pallillinen ukko käyttäytyisi kuin taapero. Poikaset eli lapset ovat täysin kiintyneitä ja leimaantuneita emoonsa, se on kiintymyssuhde. Terve aikuinen koiras ei kiinny naaraaseen vaan siittää tämän ja jatkaa elämäänsä. Edes toistuva parittelu ei ole normaalia vaan ennemminkin jotain psykoosia. Luonnossa koiraat eivät siitä esim. jo tiineenä olevaa tai sellaista naarasta, joka ei ole kiimassa. 

.kirjoita ruotsiksi.

Täällä on 2 välttelevää yhdessä. Molemmat vaikenee ongelmista. Ei ole siis vältteleviä kausia, vaan vältellään aina. Mut molemmat vaan todella paljon rakastaa. Me ollaan saatu molemmat sellainen kasvatus, ettei tunteita saa oikein näyttää. 

Mun tunteisiin ei pienenä vastattu, (Äiti suorastaan vihas mua. Oli katkera kun synnyin, ja pilasin hänen elämänsä.) mies olis saanut pienenä selkään. Toivottavasti kukaan ei enää kasvata lapsiaan näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoanalyysi on huuhaata. Se on nyt taas muodissa, mutta kohta menee taas pois.

Jaa. Mulle on kyllä analyysistä ollut suuri apu.

Itelle oli paras apu anaaIiseksistä vastaanottavana osapuolena, siksi harrastan sitä monta kertaa päivässä kun se on niin ihanaa! Kohta taas aamusuihkun ja toiminteiden jälkeen huuhtomaan peräsuoli ylimääräisistä partikkeleista viehkeän puhtaaksi, jotta sinne olisi mukava miesten tulla.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi kannattaa miettiä tuota mikä on "onnistunut suhde". Hedelmätön, satoja tai tuhansia kertaa toistuva parittelu ja läheisriippuvuus? Vai kenties kerran hedelmällisesti parittelu ja omille teille jatkaminen. Toinen näistä tuottaa tulosta, toinen kuulostaa lähinnä parasitoinnilta.

Et kehtaa paritella toistamiseen saman naaraan kanssa. Esityksesi on mitättömän huonoa jokaisen kanssa. Tiedät sen.

Vierailija kirjoitti:

Ei välttelevä ole koko aikaa välttelevä. Yleensä joku koflikti tai vastaava aktivoi sen selviytymismallin (ja sillähän ei välttämättä ole oikean konfliktin kanssa mitään tekemistä. Välttelevä voi kokea ihan minkä tahansa asian ahdistavana, joka laukaisee tuon vetäytymisen) Itsellä ne tunteet ovat syyllisyys ja häpeä. Niitä oli jossain vaiheessa täysin mahdoton käsitellä. Olin silloin suhteessa turvattomasti kiintyneen kanssa, joka taas ahdistui mun vetäytymisestä ja tuli enemmän kohti, joka taas aiheutti mussa lisää vetäytymisentervetta. Kiva pikku kierre😂 Nykyään osaan jo tunnistaa sen olon ja pystyn sanoittamaankin sitä. 

 

Nykyinen suhde on tasapainoinen ja toimiva, eli sanoisin, et kaikki on mahdollista. Vaatii vain, et molemmat ovat vähän kartalla itsestään ja osaavat reflektoida itseään. Avoimuus, rehellisyys ja taito keskustella vaikeistakin asioista ovat välttämättömyys. Myös oman tilan ja ajan antaminen toiselle ahdistumatta on tärkeää

Onhan täällä yksi kommentti mikä on nostamisen arvoinen. Oleellisin asia on nimenomaan tuo, että ne molemmat ihmiset tuntee itsensä ja ymmärtää asioiden syvemmän kulman. Muutenhan tuo leikki näyttää ja varmaan tuntuukin hullulta ihmiselle kuka ei ymmärrä mistä on kyse. Hyvin usein näin onkin. Mä oon itse mies ja mulla on kanssa taipumusta noihin asioihin, siis että välttelen paljon ja vaikea päästää lähelle. 9/10 kommenttia ehdottaa täällä, että olen psykopaatti ja narsisti. Öö okei, no tollasia kommentteja voi odottaa juuri näiltä ihmisiltä, ketkä eivät tajua ollenkaan mistä puhuvat, mutta ääni pitää saada kuuluville keinolla millä hyvänsä. Noi asiathan menee mönkää aina sen takia, että kumpikaan parisuhteessa olevista ei ymmärrä ollenkaan mitä siinä syvemmin tapahtuu kun toinen jahtaa ja toinen vetäytyy. Mitkä asiat ohjaa molempia. Se syvä ymmärrys tarvitaan, jotta sen tilanteen voi ymmärtää syvemmin ja sitä kautta vaikuttaa siihen paremmin ja rakentaa siitä terveellistä. Ei kaikki ihmiset ole narsisteja ja psykopaatteja, vaan ne ihmiset ei ymmärrä itseään miksi ne toimii tietyllä tavalla eikä nekään ihmiset ymmärrä itseään, ketkä katsovat sitä vierestä. Se on se oikea ongelma kaikessa. Siinä täytyy olla 2 ihmistä ketkä ymmärtää itseään, sen kautta se voi ymmärtää sitä toistakin ja ne voi yhdessä kasvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykoanalyysi on huuhaata. Se on nyt taas muodissa, mutta kohta menee taas pois.

Jaa. Mulle on kyllä analyysistä ollut suuri apu.

Itelle oli paras apu anaaIiseksistä vastaanottavana osapuolena, siksi harrastan sitä monta kertaa päivässä kun se on niin ihanaa! Kohta taas aamusuihkun ja toiminteiden jälkeen huuhtomaan peräsuoli ylimääräisistä partikkeleista viehkeän puhtaaksi, jotta sinne olisi mukava miesten tulla.

.ootko etätöissä.

Minulla on jäsentymätön kiintymystyyli, enemmän vältteleviä reaktioita (eikä se ole kohdallani iuan minkään "pienen" trauman seurausta 😬) ja miehelläni turvallinen kiintymystyyli. Hänen ei tosin ole ammattilaisen arvioima toisin kuin minun, mutta u know, näkeehän sen kun toisella on normaalit perhesuhteet ja tasapainoisen aikuisen tunnesäätely, hyvä itsetunto jne. 

Meillä tämä toimii, mutta täytyy sanoa että se vaatii kyllä mieheltäni sellaista että ei minun mielestäni kenenkään "tarvitse" tätä katsella. 

En ole ihan raaimmassa traumapallon alkutilassani, että käyttäytymisterapia muihin juttuihin on taustalla, mutta olen kyllä yhtään normaaliin ihmiseen verrattuna ihan hirviö kun se ristiriitainen reaktio puskee päälle. Asiaa auttaa -mieheni kertoman mukaan - se, että tiedostan täysin ongelmani, osaan sanoittaa asian ja että hänelle ei tule koskaan kokonaisuudessaan sellainen tunne, ettenkö tietäisi että jotkut reaktioni ovat surullisia ja sairaita.

Kuulemma olisi hyvin raskasta jos en ymmärtäisi miksi olen tällainen ja purkaisin sen häneen ja meidän suhteeseen. 

Samalla kuitenkin minulle on ollut ihan hirveän vaikeaa olla oikeasti sitoutuneessa parisuhteessa ja ottaa rakkautta vastaan. Tilanne ei ole vuosienkaan aikana mitenkään tasoittunut, en ole juurikaan vakaampi. Minulla se tilanne tosin on sellainen, etteivät ammattilaisetkaan ole asettaneet koskaan tavoitteeksi että olisin joskus normaali vaan etten ole puolta vuotta osastolla kuten nuorempana. 

Kai se isoin ongelma on jos se kiintymyssuhdevaivainen ei tiedosta että hänen toimintansa kumpuaa tietyistä asioista jotka eivät liity nykyiseen kumppaniin ja kumppani vielä jostain syystä odottaa ja vaatii että välttelevä muuttuu?

On ihan ok sanoa ettei kestä välttelevää kumppania. Sanoisin jopa että jotain häikkää on jos kiduttaa itseään roikkumalla todella epäreilusti käyttäytyvässä sillä ajatuksella että hänellä on velvollisuus tai kyky muuttua, jos sitä muutosta ei selkeästi ole tulossa. 

Voin esimerkiksi sanoa, etten itse kestäisi voimakkaasti takertuvaa tai välttelevää, siitä tulee minun kanssani suunnilleen ydinonnettomuuden tasoista jälkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Pieni varoituksen sananen tähän väliin. Luin ahkerasti tätä keskustelua ja taisin kommentoidakin jotakin. Mutta siis, minun välttelevästi kiintynyt miesystäväni paljastuikin piilonarsistiksi! Se käytös täsmäsi niin pitkään tähän, kunnes suhteeseen astui minun mitätöimiseni ja henkinen väkivalta, jonka aloin tunnistaa. Alussa luulin kylmä-kuumaa ja harvoja tapailuja, tavoitettavuusongelmia kiintymyssuhteeseen liittyviksi. Mutta kyseessä olikin testivaihe, mitä kestän ja mitä en. Miehellä olikin muitakin kierrossa ja kahden vuoden suhteen aikana tulin jo sekopäiseksi.

Ei siis välttämättä päde kaikkiin, itselläni myös kiintymyssuhdevaurioita ja käytökseni varmasti voi tulkita miten vain. Mutta tämäkin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, olisinpa itsekin ollut viisaampi niin en olisi rikkonut itseäni näin pahoin...

"Kiintymyssuhdevauriot" = normaali siittävän nisäkäskoiraan biologia.

Nisäkäskoiraat ovat ohjelmoitu biologisesti niin, että ne eivät kiinny kumppaniinsa, jotta voivat maksimoida siemenensä eli perimänsä levityksen. Tyypillinen ja mallikkaasti toimiva nisäkäskoiras siittää kaikki naaraat kerran ja lopettaa parittelun. Sitten uuden kiiman aikaan uudestaan. 

Miehet ovat toki hiukka pihalla siitä miten toteuttaa biologiaansa menestyksekkäästi kuvitellen, että "seksi" ja naisten "pyörittely" ovat menestymistä biologisena organismina, vaikka yhtäkään jälkeläistä ei koskaan syntyisi. Sillon kun pallit ohjaavat toimintaa, veri ei kierrä aivoissa, eikä limbinen järjestelmä joka tuohon siitossekoiluun ajaa, pysty käsittelemään monimutkaisia asioita kuten sitä miksi himo on olemassa ja mitä halu naisia kohtaan todella palvelee. He vaan toteuttavat sokeasti vaistojaan.

Naisten historiassa on ollut aika, kun monogaminen parisuhde on tuonut turvaa ja hyvinvointia naiselle ja jälkeläisille. Tästä on muodostunut sitten sosiaalinen ja kulttuurinen ehdollistuma naisille, minkä vuoksi tavoittelevat parisuhdetta ja on tällaisia ihme meemejä, kuten "miehen pitäminen", mistä ei ole konkreettisesti nykypäivänä mitään hyötyä. Nykykulttuurissa nainen pärjää parhaiten itsellisenä (= ei hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai draamaa) ja tulotasonsa muuta kuin miehen kautta varmistaneena. Vaikka mies olisi elättäjän roolissa, elatus täytyy silti varmistaa juristien eli miestä pakottavien tahojen avulla ja varautua siihen, että mies ei ole silti vaistoiltaan monogaminen vaan tästä huolimatta pettää tai ylläpitää useita eri perheitä. Naisella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, se on miehen biologiaa.