Onko lapsesi "arki viritetty liian kireälle"?

Ai niin, oonhan mäkin pakottanut lapset uimaseuran uimakouluun, noin 3v mitä lie kesti että oppivat tarpeeksi hyvin uimaan. Se oli kouluaikana joka viikko, kerran viikossa esim sunnuntaina.

Ja esikoinen tykkäsi, kuopus vihasi kun vihaa vettä, että oli kyllä ihan pakottamista. Mutta merenrantakaupunki niin ihan lasten turvallisuuden vuoksi tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatuksen työntekijän näkökulmasta tavoitteellinen harrastaminen aloitetaan nykyään paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin esim. 10v sitten. Monenlaista muutosta näkyy vanhemmissa ja lapsissa. Vanhemmat haluavat, että pienen lapsen erityislahjakkuudet tunnistetaan ja häntä viedään eteenpäin päiväkodissa. Aiemmin ajateltiin ehkä niin, että kyllä lahjakas lapsi taitonsa näyttää aikanaan ja menestyy koulussa, kun hänelle tarjotaan koulussa opetusta ja kotona rakkautta ja rajoja. Nykyään vanhemmat toivovat lapselle omia pulmatehtäviä ja jatkuvia haasteita, jossa voisi kehittää itseään ja NS. formaalia opetusta. Tämä on kuitenkin usein tarpeen vain sellaisille lapsille, jotka tarvitsevat jonkin häiriön (autismi, kielenkehitys, kehitysvamma) vuoksi erityishuomiota oppimiseen. Harva tuntuu enää muistavan, että mielikuvitusleikki itsessään jo tarjoaa näitä haasteita ja oppimisen tilanteita. Lapsi tavallaan hakeutuu jatkuvasti tutkimaan ja kehittämään itseään ihan itsekseen ja kavereiden kanssa, jos hänelle on sellainen kasvurauha taattu (valitettavasti myös päiväkoti ryhmien meluisuus verottaa tätä). Eskareissa on myös tapahtunut iso muutos. Ennen tutustuttiin vähän kirjaimiin, leikittiin ja ulkoiltiin. Nykyään eskarin kulkua määrittää yhä enemmän eskarikirja (tämä on ihan puhdasta markkinointia, esiopsista nämä ei tule), jonka sisältö on melko samanlainen kuin ekaluokan syksyn kirjat.

Yhä enemmän tulee myös vastaan 5-6-vuotiaita, joiden vanhemmat drillaavat heille plus ja miinus laskuja sekä kertolaskuja. Drillaamisella en tarkoita sellaista, että lapsi pohtii paljonko on 2+2 ja aikuinen innostuu opettamaan vaan sitä, että aikuinen näitä ihan tietoisesti opettaa, jotta lapsi vaikuttaisi "fiksulta". Joillakin on taustalla vanhemman oma kunnianhimo ja sitten on myös niitä, joiden lapsilla on haasteita ja vanhemmat pelkäävät/vastustavat kaikenlaisia tutkimuksia ja sitten kompensoivat tuollaisella drillauksella. Yrittävät tavallaan saada päiväkodin henkilöstön näkemään kuinka fiksu lapsi on, jotta haasteista ei enää sanottaisi. Mietin vain, mikä se lapsen kokemus on ja kuinka paljon oppimisen ilosta pilataan parhaassa leikki-iässä.

Lapset ovat myös merkkitietoisempia. Eskari-ikäisille on jo tärkeää, että vaatteet ovat tiettyä merkkiä ja kovin paljon mietitään sitä, mitä muut ajattelevat itsestä. Saatetaan puhua, kuinka vanhemmilla on paljon rahaa ja pilkata köyhempiä tai erilaisempia lapsia.

Itse kyllä siis allekirjoitan tämän. Päiväkodissa kyllä näkyy sellainen tietynlainen lapsuuden itseisarvon kadottaminen. Eli lapsen elämää määrittää pitkälti se, mikä kehittää häntä ja tarjoaa parhaan mahdollisen menestyksen. Monet huippu-urheilijat kuitenkin ovat todella pitkään urheilleet höntsätyyliin (esim. Teemu Selänne) ja lisäksi lapsi todella itse myös kehittää itseään hakeutumalla oman lähikehityksensä vyöhykkeelle. Joku touhu saattaa näyttää aikuisesta järjettömältä, mutta lapsen aivojen kehitykselle sillä saattaa olla valtava merkitys.

Minun näkökulmani on, että päiväkodissa suhtaudutaan melkein torjuvasti varhaiseen luku- ja laskutaitoon, vaikka se olisi syntynyt lapsen itsensä aloitteesta.

Ystäväni lapsi oli varhainen lukija, ja hän otti asian puheeksi vasukeskustelussa. Vastaukseksi tuli välittömästi, että ei sillä lukutaidolla ole merkitystä, vaan asioilla x, y ja z, joita lapsesi ei todellakaan osaa.

Toisille lapsille lukeminen tai laskeminen on helppoa, toiset ovat luonnostaan sosiaalisia. Jostakin syystä sosiaalisuus on tällä hetkellä se asia, jota kasvattajat erityisesti arvostavat. Ymmärrän kyllä, että tässä halutaan toimia vastavoimana lapsuuden lyhenemiselle, akateemiselle preppaamiselle ja koville harrastuspaineille, mutta lopulta kysymys on henkilökohtaisista lahjakkuuden ja kypsymisen alueista, joille lapsi tai vanhemmat eivät välttämättä voi paljoakaan.

Siksi olisi mielestäni hyvä, että välillä kehuttaisiin myös niitä lukijoita, laskijoita ja urheilijoita, etenkin jos heiltä puuttuu tätä kovasti arvostettua reippautta ja rohkeutta. Persoonia on erilaisia, ja kasvurauha kuuluu kaikille.

Olen eri mieltä: varhaiset lukijat, laskijat ja urheilijat saavat kyllä runsaastikin kehuja varhaiskasvatuksessa.

Usein vanhemmat menevät piiloon noiden taitojen taakse, jos lapsella on esimerkiksi käytöksen haasteita. Tottahan tuo esimerkkisi päiväkodin aikuinen on puhunut: vaikka osaisit lukea niin jos leikissä tulee kokoajan riitaa (esimerkiksi) ja määräilee muita, niin nimenomaan päiväkoti on se paikka, jossa asiaa vielä voi harjoitella. Koulun kulttuurissa on paljon vaikeampaa oppia sosiaalisia taitoja kuin päiväkodin kulttuurissa.

Kouluttautunut varhaiskasvatuksen opettaja myös tietää, että lapsella on herkkyys oppia lukemaan 4-5-vuoden iässä, joten itse en henkilökohtaisesti usko ollenkaan, että varhaisia lukijoita halutaan painaa alas. Tiedetään kyllä, että lapsi oppii lukemaan tuossa iässä, jos saa siihen virikkeitä ja on oma motivaatio oppia - se ei ole varsinaisesti lahjakkuudesta kiinni. On sitten ihan eri asia, kannattaako tuossa iässä käyttää suomen kielen lukutaidon oppimiseen runsaasti aikaa ja energiaa, kun lähes kaikki sen oppivat hyvin helposti 1-2-luokalla. Se on ihan totta, että tulevaisuuden kannalta 5-vuotiaan lukutaidolla ei ole lähellekään niin paljon merkitystä kuin sillä, että hän esimerkiksi kykenee noudattamaan ohjeita, leikkimään itsekseen ja toisen kanssa jne.

Suomessa on tehty vuosikymmeniä sitten selkeä valinta, ettei varhaiskasvatuksen opetus ole NS. formaalista opetusta, sillä monien tutkimusten mukaan oppimistulokset ovat tulevaisuudessa sitä parempia mitä pidempään lapsi saa oppia leikkien, tutkien ja liikkuen. Tämähän on ollut muutoksen alla ainakin kymmenen vuotta. Myöhään lukemaan ja laskemaan oppimista on pidetty Pisa menestyksemme syynäkin ja itseasiassa esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen (sekä kotikasvatuksen) muutoksen myötä (formaalimpaan suuntaan) tulokset ovat laskeneet. Tällä hetkellä meillä on ennätysmäärä varhain lukemaan oppineita, mutta myös luetun tekstin ymmärtäminen on romahtanut 3 luokalta lähtien ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja ihan siis suomalaisilla hyvistä perheistä tulevilla lapsilla.

Aika hassua, että tutkimuksiin viittaava ihminen sekoittaa keskenään korrelaation ja kausaation. Se, että meillä on ennätysmäärä varhaisia lukijoita ja ennätysmäärä huonosti tekstiä ymmärtäviä koululaisia, ei suinkaan tarkoita sitä että aikainen lukutaito johtaisi huonoon myöhempään lukutaitoon. Tarvittaisiin lisää tutkimuksia, jotka todistaisivat että kyseessä ovat samat yksilöt.

Ongelman juurisyyhän on siinä, että nykypäivänä luokat ovat voimakkaasti jakautuneet. Osa on oppinut alakoulun sisällöt itsekseen oppimisen halusta, osa ei kykene seuraamaan opetusta. Se Pisassa mitattava suuri massa pienenee ja pienenee, ja samalla kaikki kärsivät. Tähän täytyisi pystyä reagoimaan sen sijaan että edelleen demonisoidaan varhaista lukutaitoa ja kuvitellaan sen olevan vanhempien prässäyksen tulosta, kuten sinäkin pikkuisen teet.

Ihan kirkkaasti kaikissa pisa-tutkimusten pohdinnoissa on mietitty vakavasti sitä, että onko nimenomaan Suomen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa menty väärään suuntaan. Esimerkiksi 30 vuotta sitten eskari oli leikkiä ja ennen kaikkea ohjauksessa olon harjoittelua. Tuolloin iso osa lapsista tuli suoraan perhepäivähoitajalta tai mummolta eskariin ja silloin ihan oikeasti keskityttiin sellaisiin kouluvalmiuksiin, kuten ryhmässäolo, ohjeen noudattaminen, itsestä huolehtiminen jne.

Nykyeskarit ovat olleet varhaiskasvatuksessa keskimäärin 2-vuotiaasta asti, heillä on oma eskarikirja (kustantamoiden markkinakeksintö) ja osa oppii lukemaan eskarissa. Suomen kieltähän ei opita lukemaan samalla tavalla kuin esimerkiksi englannin kieltä, ja tämä on ollut se syy miksi Suomessa opetellaan vasta koulussa lukemaan. Kyllä myös varhaisen lukutaidon merkitystä on mietitty pisa-tutkimusten analyysissa, sillä on ihan selkeää, että ne 30 vuotta sitten.

On myös yksittäisiä tutkimuksia jotka viittaavat siihen, että varhain lukemaan oppinut suoriutuu 3-4 luokalle paremmin kuin myöhään lukemaan oppinut, mutta sen jälkeen tilanne kääntyy toisin päin. Usko tai älä, lapsuus ilman formaalia opetusta voi olla juuri se mitä lapset tarvivat.

On varmasti menty väärään suuntaan. Nykyisin kaikki erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat isoissa ryhmissä jo päiväkodissa. Jos lapsella on vaikkapa nepsy-haasteita, hän joutuu olemaan isossa ryhmässä, tukea on vaikea saada. Samaan aikaan varhaiskasvatuksessa liikaa epäpäteviä varhaiskasvatuksen opettajia, paljon sijaisia ja erityisopettaja kiertää 4 päiväkodissa.

Osa lapsista ei puhu eikä ymmärrä kunnolla suomea (tai ruotsia) tullessaan 1. luokalle. Ennen heille oli omat luokat, joissa voi harjoitella tehostetusti suomen kieltä ja siirtyä myöhemmin muihin luokkiin. Erityisopettajien määrää on vähennetty ja erityisluokkien määrää vähennetty rajusti. Kehitys 20 vuodessa on ollut hurjaa.

Kun menin v. 2003 kyläkouluun opettajaksi 3.-4.-luokkalaisille, ei meillä ollut opettaja tappeluiden selvittäjänä. Silloin oli vielä kirjat, joista opiskeltiin, eikä näitä digi-tehtäviä ja digi-kirjoja. Nykypäivänä kaikki on liian digiä, eikä köyhemmillä perheillä ole edes kotona tietokoneita tai tabletteja, joilla voisi kokeeseen kerrata. Kännykällä niiden digi-materiaalien käyttö ei onnistu. Koetuloksissa sen huomaa, kuka on lukenut ja opiskellut kokeeseen ja kuka ei ole.

Omasta kokemuksestani väitän, että siitä ei koulunkäynnille ole haittaa, jos lukee ja kirjoittaa jo esikoulussa, vaan ennemminkin siitä on haittaa, jos koululuokassa on monta sellaista, joilla on suomen kielen ymmärtämisen haasteita tai keskittymisen haasteita. Joudumme valitettavan usein etenemään heikommin pärjäävien tahdissa. Oman haasteensa aiheuttavat ylivilkkaat, levottomat lapset, joiden ainoa tuki saattaa olla viikossa 2 tuntia erityisopettajan luokassa. Jos ei pysty keskittymään isossa ryhmässä, vaikea on oppia.

Vanhemmat monesti vihaavat ryhmätöitä. Taasko teillä on ryhmätöitä, miksi teillä aina on projekteja ja ryhmätöitä. Yksi vähemmän julkisuuteen kerrottu syy on se, että yhä isompi osa luokasta ei pysty keskittymään tavanomaisessa luokkaopetuksessa tai eivät osaa tehdä yhtään tehtävää itsenäisesti, kun joko toiminnanohjauksen keinot tai kielitaito ei riitä. Ryhmiä hajautetaan eri tiloihin ja tehtävät pyritään pitämään niin selkeinä, että kaikki voivat osallistua.

Miten tuota toiminnanohjausta kannattaisi kotona harjoitella, jos pieni lapsi on ikäisekseenkin levoton säheltäjä?

Välillä kun katsoo tuon nuorimman aikataulua niin hirvittää. Mutta itse se on halunnut ja onhan se muutenkin aktiivinen liikkumaan niin miksi en tarjoaisi sille mahdollisuutta tehdä sitä mitä haluaa? Koulunkin on hoitanut ihan tarpeeksi hyvin. Reilun kymmenen tuntia käy viikossa reeneissä ja kohta alkaa lätkän pelit taas niin pelit ja kisat siihen päälle. Ikää 12.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo harrastukset menee valitettavan usein vanhemman eikä lapsen päätöksellä. Toki jonkun todella pienen nassikan voi heittää muskariin ilman, että siltä kysyy, mutta on todella sairasta pakottaa yli 10-vuotias harrastamaan jotain, joka ei kiinnosta.

Tuo on ihan höpötystä. Ohjaan itse partiossa kahta eri ryhmää, eikä meillä tietääkseni ole ainuttakaan lasta, joka ei partioon tulisi omasta halustaan. Partiossa ryhmän vetäjät myös varmistavat, että kaikki lapset haluavat olla mukana ja että kaikilla on hyvä mieli. Lasten kanssa suunnitellaan yhdessäkin toiveohjelmaa, mutta tietysti partio-ohjelmaan kuuluu tietyt jutut. Suosituimpia ovat leirit. Sen jälkeen suosituimpia nuotioillat. Aika paljon liikutaan luonnossa, leikin varjolla suunnistetaan tai tehdään tehtävärasteja. Monet lapset tykkää myös leipoa. Ehkä perheissä ei nykyisin niin usein leivota yhdessä, joten se on lapselle luksusta syödä itse tekemiään leivonnaisia, aina tikkupullasta pipareihin ja sämpylöistä muffinseihin. Yhteiset tapahtumat on myös elämys monelle.

En tiedä omista lapsistanikaan, että kenenkään kaveria olisi vanhemmat pakottaneet jotain harrastamaan. Se taitaa olla myytti.

Ei ole myytti.Kuulin kerran erään äidin sanoneen lapsilleen,että joku liikunnallinen harrastus pitää olla.Äiti itse kertoi tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaiskasvatuksen työntekijän näkökulmasta tavoitteellinen harrastaminen aloitetaan nykyään paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin esim. 10v sitten. Monenlaista muutosta näkyy vanhemmissa ja lapsissa. Vanhemmat haluavat, että pienen lapsen erityislahjakkuudet tunnistetaan ja häntä viedään eteenpäin päiväkodissa. Aiemmin ajateltiin ehkä niin, että kyllä lahjakas lapsi taitonsa näyttää aikanaan ja menestyy koulussa, kun hänelle tarjotaan koulussa opetusta ja kotona rakkautta ja rajoja. Nykyään vanhemmat toivovat lapselle omia pulmatehtäviä ja jatkuvia haasteita, jossa voisi kehittää itseään ja NS. formaalia opetusta. Tämä on kuitenkin usein tarpeen vain sellaisille lapsille, jotka tarvitsevat jonkin häiriön (autismi, kielenkehitys, kehitysvamma) vuoksi erityishuomiota oppimiseen. Harva tuntuu enää muistavan, että mielikuvitusleikki itsessään jo tarjoaa näitä haasteita ja oppimisen tilanteita. Lapsi tavallaan hakeutuu jatkuvasti tutkimaan ja kehittämään itseään ihan itsekseen ja kavereiden kanssa, jos hänelle on sellainen kasvurauha taattu (valitettavasti myös päiväkoti ryhmien meluisuus verottaa tätä). Eskareissa on myös tapahtunut iso muutos. Ennen tutustuttiin vähän kirjaimiin, leikittiin ja ulkoiltiin. Nykyään eskarin kulkua määrittää yhä enemmän eskarikirja (tämä on ihan puhdasta markkinointia, esiopsista nämä ei tule), jonka sisältö on melko samanlainen kuin ekaluokan syksyn kirjat.

Yhä enemmän tulee myös vastaan 5-6-vuotiaita, joiden vanhemmat drillaavat heille plus ja miinus laskuja sekä kertolaskuja. Drillaamisella en tarkoita sellaista, että lapsi pohtii paljonko on 2+2 ja aikuinen innostuu opettamaan vaan sitä, että aikuinen näitä ihan tietoisesti opettaa, jotta lapsi vaikuttaisi "fiksulta". Joillakin on taustalla vanhemman oma kunnianhimo ja sitten on myös niitä, joiden lapsilla on haasteita ja vanhemmat pelkäävät/vastustavat kaikenlaisia tutkimuksia ja sitten kompensoivat tuollaisella drillauksella. Yrittävät tavallaan saada päiväkodin henkilöstön näkemään kuinka fiksu lapsi on, jotta haasteista ei enää sanottaisi. Mietin vain, mikä se lapsen kokemus on ja kuinka paljon oppimisen ilosta pilataan parhaassa leikki-iässä.

Lapset ovat myös merkkitietoisempia. Eskari-ikäisille on jo tärkeää, että vaatteet ovat tiettyä merkkiä ja kovin paljon mietitään sitä, mitä muut ajattelevat itsestä. Saatetaan puhua, kuinka vanhemmilla on paljon rahaa ja pilkata köyhempiä tai erilaisempia lapsia.

Itse kyllä siis allekirjoitan tämän. Päiväkodissa kyllä näkyy sellainen tietynlainen lapsuuden itseisarvon kadottaminen. Eli lapsen elämää määrittää pitkälti se, mikä kehittää häntä ja tarjoaa parhaan mahdollisen menestyksen. Monet huippu-urheilijat kuitenkin ovat todella pitkään urheilleet höntsätyyliin (esim. Teemu Selänne) ja lisäksi lapsi todella itse myös kehittää itseään hakeutumalla oman lähikehityksensä vyöhykkeelle. Joku touhu saattaa näyttää aikuisesta järjettömältä, mutta lapsen aivojen kehitykselle sillä saattaa olla valtava merkitys.

Minun näkökulmani on, että päiväkodissa suhtaudutaan melkein torjuvasti varhaiseen luku- ja laskutaitoon, vaikka se olisi syntynyt lapsen itsensä aloitteesta.

Ystäväni lapsi oli varhainen lukija, ja hän otti asian puheeksi vasukeskustelussa. Vastaukseksi tuli välittömästi, että ei sillä lukutaidolla ole merkitystä, vaan asioilla x, y ja z, joita lapsesi ei todellakaan osaa.

Toisille lapsille lukeminen tai laskeminen on helppoa, toiset ovat luonnostaan sosiaalisia. Jostakin syystä sosiaalisuus on tällä hetkellä se asia, jota kasvattajat erityisesti arvostavat. Ymmärrän kyllä, että tässä halutaan toimia vastavoimana lapsuuden lyhenemiselle, akateemiselle preppaamiselle ja koville harrastuspaineille, mutta lopulta kysymys on henkilökohtaisista lahjakkuuden ja kypsymisen alueista, joille lapsi tai vanhemmat eivät välttämättä voi paljoakaan.

Siksi olisi mielestäni hyvä, että välillä kehuttaisiin myös niitä lukijoita, laskijoita ja urheilijoita, etenkin jos heiltä puuttuu tätä kovasti arvostettua reippautta ja rohkeutta. Persoonia on erilaisia, ja kasvurauha kuuluu kaikille.

Olen eri mieltä: varhaiset lukijat, laskijat ja urheilijat saavat kyllä runsaastikin kehuja varhaiskasvatuksessa.

Usein vanhemmat menevät piiloon noiden taitojen taakse, jos lapsella on esimerkiksi käytöksen haasteita. Tottahan tuo esimerkkisi päiväkodin aikuinen on puhunut: vaikka osaisit lukea niin jos leikissä tulee kokoajan riitaa (esimerkiksi) ja määräilee muita, niin nimenomaan päiväkoti on se paikka, jossa asiaa vielä voi harjoitella. Koulun kulttuurissa on paljon vaikeampaa oppia sosiaalisia taitoja kuin päiväkodin kulttuurissa.

Kouluttautunut varhaiskasvatuksen opettaja myös tietää, että lapsella on herkkyys oppia lukemaan 4-5-vuoden iässä, joten itse en henkilökohtaisesti usko ollenkaan, että varhaisia lukijoita halutaan painaa alas. Tiedetään kyllä, että lapsi oppii lukemaan tuossa iässä, jos saa siihen virikkeitä ja on oma motivaatio oppia - se ei ole varsinaisesti lahjakkuudesta kiinni. On sitten ihan eri asia, kannattaako tuossa iässä käyttää suomen kielen lukutaidon oppimiseen runsaasti aikaa ja energiaa, kun lähes kaikki sen oppivat hyvin helposti 1-2-luokalla. Se on ihan totta, että tulevaisuuden kannalta 5-vuotiaan lukutaidolla ei ole lähellekään niin paljon merkitystä kuin sillä, että hän esimerkiksi kykenee noudattamaan ohjeita, leikkimään itsekseen ja toisen kanssa jne.

Suomessa on tehty vuosikymmeniä sitten selkeä valinta, ettei varhaiskasvatuksen opetus ole NS. formaalista opetusta, sillä monien tutkimusten mukaan oppimistulokset ovat tulevaisuudessa sitä parempia mitä pidempään lapsi saa oppia leikkien, tutkien ja liikkuen. Tämähän on ollut muutoksen alla ainakin kymmenen vuotta. Myöhään lukemaan ja laskemaan oppimista on pidetty Pisa menestyksemme syynäkin ja itseasiassa esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen (sekä kotikasvatuksen) muutoksen myötä (formaalimpaan suuntaan) tulokset ovat laskeneet. Tällä hetkellä meillä on ennätysmäärä varhain lukemaan oppineita, mutta myös luetun tekstin ymmärtäminen on romahtanut 3 luokalta lähtien ennen näkemättömällä vauhdilla. Ja ihan siis suomalaisilla hyvistä perheistä tulevilla lapsilla.

Aika hassua, että tutkimuksiin viittaava ihminen sekoittaa keskenään korrelaation ja kausaation. Se, että meillä on ennätysmäärä varhaisia lukijoita ja ennätysmäärä huonosti tekstiä ymmärtäviä koululaisia, ei suinkaan tarkoita sitä että aikainen lukutaito johtaisi huonoon myöhempään lukutaitoon. Tarvittaisiin lisää tutkimuksia, jotka todistaisivat että kyseessä ovat samat yksilöt.

Ongelman juurisyyhän on siinä, että nykypäivänä luokat ovat voimakkaasti jakautuneet. Osa on oppinut alakoulun sisällöt itsekseen oppimisen halusta, osa ei kykene seuraamaan opetusta. Se Pisassa mitattava suuri massa pienenee ja pienenee, ja samalla kaikki kärsivät. Tähän täytyisi pystyä reagoimaan sen sijaan että edelleen demonisoidaan varhaista lukutaitoa ja kuvitellaan sen olevan vanhempien prässäyksen tulosta, kuten sinäkin pikkuisen teet.

Ihan kirkkaasti kaikissa pisa-tutkimusten pohdinnoissa on mietitty vakavasti sitä, että onko nimenomaan Suomen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa menty väärään suuntaan. Esimerkiksi 30 vuotta sitten eskari oli leikkiä ja ennen kaikkea ohjauksessa olon harjoittelua. Tuolloin iso osa lapsista tuli suoraan perhepäivähoitajalta tai mummolta eskariin ja silloin ihan oikeasti keskityttiin sellaisiin kouluvalmiuksiin, kuten ryhmässäolo, ohjeen noudattaminen, itsestä huolehtiminen jne.

Nykyeskarit ovat olleet varhaiskasvatuksessa keskimäärin 2-vuotiaasta asti, heillä on oma eskarikirja (kustantamoiden markkinakeksintö) ja osa oppii lukemaan eskarissa. Suomen kieltähän ei opita lukemaan samalla tavalla kuin esimerkiksi englannin kieltä, ja tämä on ollut se syy miksi Suomessa opetellaan vasta koulussa lukemaan. Kyllä myös varhaisen lukutaidon merkitystä on mietitty pisa-tutkimusten analyysissa, sillä on ihan selkeää, että ne 30 vuotta sitten.

On myös yksittäisiä tutkimuksia jotka viittaavat siihen, että varhain lukemaan oppinut suoriutuu 3-4 luokalle paremmin kuin myöhään lukemaan oppinut, mutta sen jälkeen tilanne kääntyy toisin päin. Usko tai älä, lapsuus ilman formaalia opetusta voi olla juuri se mitä lapset tarvivat.

On varmasti menty väärään suuntaan. Nykyisin kaikki erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat isoissa ryhmissä jo päiväkodissa. Jos lapsella on vaikkapa nepsy-haasteita, hän joutuu olemaan isossa ryhmässä, tukea on vaikea saada. Samaan aikaan varhaiskasvatuksessa liikaa epäpäteviä varhaiskasvatuksen opettajia, paljon sijaisia ja erityisopettaja kiertää 4 päiväkodissa.

Osa lapsista ei puhu eikä ymmärrä kunnolla suomea (tai ruotsia) tullessaan 1. luokalle. Ennen heille oli omat luokat, joissa voi harjoitella tehostetusti suomen kieltä ja siirtyä myöhemmin muihin luokkiin. Erityisopettajien määrää on vähennetty ja erityisluokkien määrää vähennetty rajusti. Kehitys 20 vuodessa on ollut hurjaa.

Kun menin v. 2003 kyläkouluun opettajaksi 3.-4.-luokkalaisille, ei meillä ollut opettaja tappeluiden selvittäjänä. Silloin oli vielä kirjat, joista opiskeltiin, eikä näitä digi-tehtäviä ja digi-kirjoja. Nykypäivänä kaikki on liian digiä, eikä köyhemmillä perheillä ole edes kotona tietokoneita tai tabletteja, joilla voisi kokeeseen kerrata. Kännykällä niiden digi-materiaalien käyttö ei onnistu. Koetuloksissa sen huomaa, kuka on lukenut ja opiskellut kokeeseen ja kuka ei ole.

Omasta kokemuksestani väitän, että siitä ei koulunkäynnille ole haittaa, jos lukee ja kirjoittaa jo esikoulussa, vaan ennemminkin siitä on haittaa, jos koululuokassa on monta sellaista, joilla on suomen kielen ymmärtämisen haasteita tai keskittymisen haasteita. Joudumme valitettavan usein etenemään heikommin pärjäävien tahdissa. Oman haasteensa aiheuttavat ylivilkkaat, levottomat lapset, joiden ainoa tuki saattaa olla viikossa 2 tuntia erityisopettajan luokassa. Jos ei pysty keskittymään isossa ryhmässä, vaikea on oppia.

Vanhemmat monesti vihaavat ryhmätöitä. Taasko teillä on ryhmätöitä, miksi teillä aina on projekteja ja ryhmätöitä. Yksi vähemmän julkisuuteen kerrottu syy on se, että yhä isompi osa luokasta ei pysty keskittymään tavanomaisessa luokkaopetuksessa tai eivät osaa tehdä yhtään tehtävää itsenäisesti, kun joko toiminnanohjauksen keinot tai kielitaito ei riitä. Ryhmiä hajautetaan eri tiloihin ja tehtävät pyritään pitämään niin selkeinä, että kaikki voivat osallistua.

Miten tuota toiminnanohjausta kannattaisi kotona harjoitella, jos pieni lapsi on ikäisekseenkin levoton säheltäjä?

Ruokailutilanteiden harjoittelu on helppoa. Ensin kännykät ja älylatteet pois. Sitten lapsi menee pesemään kädet ja kuivaa ne ja laittaa vessan oven kiinni. Ottaa lautasen, ruokailuvälineet ja lasin. Siis itse, ei nenän eteen annettuna. Siirtyy ottamaan ruokaa joko liedeltä tai keittiön pöydältä, jos niin on tapana. Lasta voi ohjata vieressä, kuinka paljon on sopivasti. Perhe istuu yhdessä syömään ja edelleen kännykät pysyy poissa, myös äidin ja isän. Ei koko perheen ole pakko syödä yhtä aikaa, mutta pointti onkin siinä, että koulussa ruokailu on ryhmätilanne ja jos kotona syö aina yksin, koulussa ei takuulla onnistu. Jos on lautanen tyhjä, voi hakea lisää. Yleensä ei tarvitse, koska maha alkaa tuntua täydeltä vasta 20 min. syömisen aloittamisesta. Syönnin jälkeen astiat pesukoneeseen. Järjestystä voi helpottaa kuvat, jos lapsi on säheltäjä.

Omien tavaroiden pitämistä järjestyksessä voi myös helpottaa kuvilla tai teksteillä. Esim. vaatekaappiin hyllyn reunaan: housut, paidat, sukat jne. Koulussa oppilailla on nykyisin usein kaapit, ja sen käyttö on taitolaji. Repun pakkaamista voi harjoitella niin, että yhdessä lapsen kanssa illalla katsoo lukujärjestystä ja mitkä kirjat ja vihkot pitää olla repussa. Samalla tarkistaa, että kynät, kumit ja viivotin on mukana. Kun sen taidon opettelee ensimmäisinä kouluvuosina, hyötyä on vielä teini-iässäkin. Koulussa myös läksykirjat menee helpommin reppuun, kun sitä on tehnyt kotona.

Toiminnan ohjauksen taitoihin kuuluu myös tekemisen aikatauluttaminen. Olen työssäni kohdannut lapsia, jotka myöhästyvät aina. Lukujärjestyksen omainen taulukko on hyvä apu. Siihen voi piirtää myös kellonviisarit tarvittaessa. Aamulla herätys, aamutoimet, vaatteet päälle, aamupala, avain reppuun ja reppu mukaan ja menoksi. Kännykkä kannattaa pitää aamulla poissa kädestä, koska pelatessa menee helposti puoli tuntia ja sitten on jo lähtökohtaisesti myöhässä.

Jos lapsi ei jaksa keskittyä läksyihin, voi sopia ajan, jonka hän katsoo ja tekee tehtäviä. Vanhan ajan munakello on ihan yhtä pätevä kuin kännykän herätystoiminto. Vanhemman ei tarvitse opettaa kotona, mutta sen verran vanhemmankin pitää olla kartalla, että osaa kertoa opettajalle, jos lapsi ei osaa. Tukiopetus ei ole rangaistus vaan apu. Liian moni lapsi kärsii keskittymisvaikeuksista koulussa, eikä aina omasta toiminnastaan johtuen. Tukiopetuksessa on mahdollisuus paikata oppimisvajetta.

Liikunta auttaa motorisesti levotonta lasta. Toiminnanohjaus on helpompaa, kun keho ei ole ylivirittyneessä tilassa. Ensin reippaassa liikunnassa hiki ja suihkun kautta tekemään läksyjä. Myös rauhoittumistuokiot ovat tärkeitä. Lasta voi hieroa. Jos ei kädellä, niin pallon avulla tai voi pelkästään painellakin. Isompi lapsi/nuori ei ehkä siitä välitä, mutta voi tykätä maata säkkituolissa hämärässä huoneessa ja kuunnella vaikka rauhallista musiikkia tai äänikirjaa. Överiksi ei kannata vetää. Varttituntikin laskee energiatasoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo harrastukset menee valitettavan usein vanhemman eikä lapsen päätöksellä. Toki jonkun todella pienen nassikan voi heittää muskariin ilman, että siltä kysyy, mutta on todella sairasta pakottaa yli 10-vuotias harrastamaan jotain, joka ei kiinnosta.

Tuo on ihan höpötystä. Ohjaan itse partiossa kahta eri ryhmää, eikä meillä tietääkseni ole ainuttakaan lasta, joka ei partioon tulisi omasta halustaan. Partiossa ryhmän vetäjät myös varmistavat, että kaikki lapset haluavat olla mukana ja että kaikilla on hyvä mieli. Lasten kanssa suunnitellaan yhdessäkin toiveohjelmaa, mutta tietysti partio-ohjelmaan kuuluu tietyt jutut. Suosituimpia ovat leirit. Sen jälkeen suosituimpia nuotioillat. Aika paljon liikutaan luonnossa, leikin varjolla suunnistetaan tai tehdään tehtävärasteja. Monet lapset tykkää myös leipoa. Ehkä perheissä ei nykyisin niin usein leivota yhdessä, joten se on lapselle luksusta syödä itse tekemiään leivonnaisia, aina tikkupullasta pipareihin ja sämpylöistä muffinseihin. Yhteiset tapahtumat on myös elämys monelle.

En tiedä omista lapsistanikaan, että kenenkään kaveria olisi vanhemmat pakottaneet jotain harrastamaan. Se taitaa olla myytti.

Ei ole myytti.Kuulin kerran erään äidin sanoneen lapsilleen,että joku liikunnallinen harrastus pitää olla.Äiti itse kertoi tämän.

Just. Ja kyseessä oli yksi äiti. Silti yleistät, että usein vanhempien ehdoilla menee harrastukset. Olen samaa mieltä tuon partiotädin kanssa, että täyttä potaskaa, jolla pyritään mustamaalaamaan vanhempia. Liikunta on muuten hyväksi terveydelle. Lasten ja nuorten pitääkin liikkua. Sitä voi tehdä myös perheen kanssa yhdessä, mutta jos ei kiinnosta, niin sittenhän tuo on oikea ohje, että valitse itse, minkä liikuntaharrastuksen haluat. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa terveydestä, mukaan lukien syöminen ja liikkuminen.

Eskari-ikäisemme: seitsemäksi päiväkotiin ja sieltä puoli ysiltä eskariin kyyti ja eskari alkaa ysiltä. Eskarin jälkeen kuljetus taksilla taas päiväkotiin ja sieltä käymme hakemassa viiden aikaan.

Teini-ikäisemme käy koulun lisäksi kaksi kertaa viikossa harrastuksessa ja kyllä teinin päivät siis noista kevyempiä. Kun vielä harrastus tietenkin mieleinen jota innolla odottaa. 

Tätähän ei suoraan kysytty mutta näin se monessa muussakin perheessä menee eli pienimpien päivät kaikkein rankimpia.

Vierailija kirjoitti:

Tärkeä aihe. Haluaisin vielä lisätä, että lapsia on monenlaisia. Tai karkeasti sanoen kahdenlaisia.

Toiset ovat sähköjäniksiä, jotka kaipaavat paljon tekemistä. He addiktoituvat usein helposti ruutuihin jos eivät saa toteuttaa itseään, liikkua, tutkia ja rakentaa.

Toiset taas tarvitsevat paljon aikaa uneen, ihmettelyyn, palautumiseen sosiaalisista tilanteista. Heillä kuormitus vie helposti raivarien puolelle, etenkin jos he sattuvat olemaan tunnollisia.

Itselleni on sattunut molemman sortin lapsia, ja heidän vapaa-aikansa on pitänyt järjestää eri tavoin.

Sitten on vielä erikseen pikku herkkiksiä, jotka tulkitsevat vanhempiensa sanattomia toiveita ja usein alkavat toteuttaa vanhempien omia lapsuuden unelmia koulussa ja harrastusrintamalla. Ihan omasta tahdostaan. Ehkä. He ovat ehkä suurimmassa vaarassa.

Loistavasti kirjoitettu, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo harrastukset menee valitettavan usein vanhemman eikä lapsen päätöksellä. Toki jonkun todella pienen nassikan voi heittää muskariin ilman, että siltä kysyy, mutta on todella sairasta pakottaa yli 10-vuotias harrastamaan jotain, joka ei kiinnosta.

Tuo on ihan höpötystä. Ohjaan itse partiossa kahta eri ryhmää, eikä meillä tietääkseni ole ainuttakaan lasta, joka ei partioon tulisi omasta halustaan. Partiossa ryhmän vetäjät myös varmistavat, että kaikki lapset haluavat olla mukana ja että kaikilla on hyvä mieli. Lasten kanssa suunnitellaan yhdessäkin toiveohjelmaa, mutta tietysti partio-ohjelmaan kuuluu tietyt jutut. Suosituimpia ovat leirit. Sen jälkeen suosituimpia nuotioillat. Aika paljon liikutaan luonnossa, leikin varjolla suunnistetaan tai tehdään tehtävärasteja. Monet lapset tykkää myös leipoa. Ehkä perheissä ei nykyisin niin usein leivota yhdessä, joten se on lapselle luksusta syödä itse tekemiään leivonnaisia, aina tikkupullasta pipareihin ja sämpylöistä muffinseihin. Yhteiset tapahtumat on myös elämys monelle.

En tiedä omista lapsistanikaan, että kenenkään kaveria olisi vanhemmat pakottaneet jotain harrastamaan. Se taitaa olla myytti.

Ei ole myytti.Kuulin kerran erään äidin sanoneen lapsilleen,että joku liikunnallinen harrastus pitää olla.Äiti itse kertoi tämän.

Just. Ja kyseessä oli yksi äiti. Silti yleistät, että usein vanhempien ehdoilla menee harrastukset. Olen samaa mieltä tuon partiotädin kanssa, että täyttä potaskaa, jolla pyritään mustamaalaamaan vanhempia. Liikunta on muuten hyväksi terveydelle. Lasten ja nuorten pitääkin liikkua. Sitä voi tehdä myös perheen kanssa yhdessä, mutta jos ei kiinnosta, niin sittenhän tuo on oikea ohje, että valitse itse, minkä liikuntaharrastuksen haluat. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa terveydestä, mukaan lukien syöminen ja liikkuminen.

Mielestäni tuossa ei varsinaisesti yleistetty, kyllä tuo ilmiö on aina ollut olemassa, ei mikään myytti, vaikka sinun tuttavapiirissäsi olisi lasten ja vanhempien harrastustoiveet harmoniassa. Jari Sinkkonenkin kirjoittaa aiheesta. Suurin osa on varmasti ääripäiden välissä, mutta ihan jokainen vanhempi voi joskus harrastaa tervettä itsetutkiskelua.

Kyllä! Allekirjoitan tämän täysin. Luokanopettajana 30v takana. 

Ikävä pilata ajatuksesi, mutta kyseisellä lapsella ei tosiaan ole ollut minkäänlaista tavoitetta pianonsoiton suhteen. Kuten yllä kirjoitin, on minun mielestäni tosi mukavaa että hän voi säestellä tulevaisuudessa bändikavereita.

Kuten sanottu, lapsi soittaa joka päivä yksinomaan siksi, että se on kivaa. Tai siksi että hänellä on tylsää. Ja etenee huimaa vauhtia.

Hänellä on tavoite - oppia joku uusi laulu tms. Tavoitteen ei tarvitse tarkoittaa soittajan ammattia tai jonkun kilpailun voittamista. 

Se, että lapsi soittelee kesälomalla kotonaan pianoa, ei ole tavoitteellista harrastamista. Tavoitteelliseen harrastamiseen kuuluu esimerkiksi soittotunneilla käynti. Myöskään ei ole tavoitteellista jalkapallon harrastamista, jos potkii palloa kotonaan autohallin oveen. Kyllä vähintään jokin joukkue täytyy olla, jos aikoo tavoitteellisesti harrastaa jalkapalloa.

Jokaisesta harrastuksesta ei saa tavoitteellista, vaikka miten vääntäisi. Ja se on hyvä asia, sillä nimenomaan ei-tavoitteelliset harrastukset luovat mielenrauhaa ja kehittävät persoonaa aivan omalla tavallaan. Olemme hukkuneet tuohon ajatukseen, että kaiken täytyisi olla tavoitteellista ollakseen arvokasta.

Kiva, että vanhaa ketjua on nostettu. Lukivatkos mammat ja papat eilen Hesarista artikkelin lasten harrastuskuskauksista?

 

Valtaosalla lapsista on alle kolmen kilometrin harrastusmatka, ja perheet viettävät siitä huolimatta iltansa autorumbassa. Osuiko ja upposiko kenelläkään? Itse voin tunnustaa. Arjen aikataulut ovat liian tiukat kolmen lapsen kanssa. Yritämme nyt syksyllä tsempata tässä asiassa ja järjestää mahdollisuuksien mukaan harrastusmatkat kävellen tai pyörällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä oppia myös tylsyyttä sietämään. Pitää lasta kuunella mitä tahtoo harrastaa.

Lukeminen on kiva juttu ja vie toiseen maailmaan. Kohtuudella kaikkea, lomat voi olla vaikeita, kun ollaan tiiviisti yhdessä.

 

Minä inhosin lapsena lukemista, se oli niin tylsää. Totta, että lasta pitää kuunnella. Ei kaikki viihdy lukemassa. Toinen inhokki minulla oli piirtäminen. Itselläni oli virtaa ja olin hyvin liikunnallinen lapsi. Kaikki pomppimiset, juoksut, kilpapelit kiinnosti, samoin kiipeilyt ja laskettelu. Kesäisin kävin joka päivä uimassa ja hyppimässä veteen. Edelleen nollaan aivot liikkumalla: pyöräilen, juoksen, joogaan, uin, melon, pelaan tennistä Jos joku kieltäisi, että et saa liikkua, kävisin varmaan salaa juoksulenkillä jossain metsäpoluilla.

Lukeminen on sellainen toiminta jota ihan kaikkien pitäisi harrastaa. Aikuistenkin.

Lasten kirjoja etenkin saa lyhyinä tarinoina jotka voi lukea vartissa. Ei sen kummempaa tarvitse, mutta lukemista ei kenenkään vanhemman pitäisi ikinä unohtaa kasvatuksessa. 

Ei ole myytti.Kuulin kerran erään äidin sanoneen lapsilleen,että joku liikunnallinen harrastus pitää olla.Äiti itse kertoi tämän.

Ihan hyvä ohjenuora mielestäni. Liikuntaa ei todellakaan tule koulussa tai keskimääräisen nykylapsen arjessa tarpeeksi. Ja jos perhe ei muuten ole erityisen aktiivinen, liikuntaharrastus ole huono idea. Ei sen tarvitse olla 20h viikossa tavoitteellista kilpailua. Mutta tietenkin lapsen oman mielenkiinnon kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo harrastukset menee valitettavan usein vanhemman eikä lapsen päätöksellä. Toki jonkun todella pienen nassikan voi heittää muskariin ilman, että siltä kysyy, mutta on todella sairasta pakottaa yli 10-vuotias harrastamaan jotain, joka ei kiinnosta.

 

Tuo on ihan höpötystä. Ohjaan itse partiossa kahta eri ryhmää, eikä meillä tietääkseni ole ainuttakaan lasta, joka ei partioon tulisi omasta halustaan. Partiossa ryhmän vetäjät myös varmistavat, että kaikki lapset haluavat olla mukana ja että kaikilla on hyvä mieli. Lasten kanssa suunnitellaan yhdessäkin toiveohjelmaa, mutta tietysti partio-ohjelmaan kuuluu tietyt jutut. Suosituimpia ovat leirit. Sen jälkeen suosituimpia nuotioillat. Aika paljon liikutaan luonnossa, leikin varjo

Mielestäni tuossa ei varsinaisesti yleistetty, kyllä tuo ilmiö on aina ollut olemassa, ei mikään myytti, vaikka sinun tuttavapiirissäsi olisi lasten ja vanhempien harrastustoiveet harmoniassa. Jari Sinkkonenkin kirjoittaa aiheesta. Suurin osa on varmasti ääripäiden välissä, mutta ihan jokainen vanhempi voi joskus harrastaa tervettä itsetutkiskelua.

On se ilmiö olemassa, mutta en nyt näe että yhden (vapaavalintaisen) liikuntaharrastuksen edellyttäminen olisi sama kuin "arki vedetty liian kireälle ja lapsi pakotettu harrastamaan äidin toiveiden mukaan". Kyllä vanhemman tulee joka tapauksessa huolehtia siitä että lapsi liikkuu, tavalla tai toisella. Lapselle jää tuossa kuitenkin aika paljon valinnanvaraa sen suhteen minkä tyyppistä liikuntaa ja kuinka paljon haluaa harrastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kiva, että vanhaa ketjua on nostettu. Lukivatkos mammat ja papat eilen Hesarista artikkelin lasten harrastuskuskauksista?

 

Valtaosalla lapsista on alle kolmen kilometrin harrastusmatka, ja perheet viettävät siitä huolimatta iltansa autorumbassa. Osuiko ja upposiko kenelläkään? Itse voin tunnustaa. Arjen aikataulut ovat liian tiukat kolmen lapsen kanssa. Yritämme nyt syksyllä tsempata tässä asiassa ja järjestää mahdollisuuksien mukaan harrastusmatkat kävellen tai pyörällä.

Minä olen yrittänyt etsiä lapselle mieluisat harrastukset noin läheltä, mutta kun pitää huomioida aikataulut, lapsen mieltymykset sopivista ryhmistä jne. niin kyllä sen sijainnin suhteen joutuu tinkimään. Ja sit autoillaan. Pyörällä kyllä muuten kuljetaan alle 3km matkat ellei ole paljon kantamuksia, pyöräilen töihinkin 10km päähän, mutta lapsen soittotunnit siellä 10km päässä ei oikein onnistu pyörällä, kun pitää soitinkin kuljettaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kiva, että vanhaa ketjua on nostettu. Lukivatkos mammat ja papat eilen Hesarista artikkelin lasten harrastuskuskauksista?

 

Valtaosalla lapsista on alle kolmen kilometrin harrastusmatka, ja perheet viettävät siitä huolimatta iltansa autorumbassa. Osuiko ja upposiko kenelläkään? Itse voin tunnustaa. Arjen aikataulut ovat liian tiukat kolmen lapsen kanssa. Yritämme nyt syksyllä tsempata tässä asiassa ja järjestää mahdollisuuksien mukaan harrastusmatkat kävellen tai pyörällä.

Luin. Ei uponnut, kun suurkaupungissa emme omista autoa. Harrastukset on valittu sopivan välimatkan mukaan, mutta vaihtoehtoja onkin parin kilometrin välillä kymmeniä ja kymmeniä. Potkulautailemme niihin.

En ehkä lukenut juttua tarpeeksi tarkasti, mutta mielestäni siinä ohitettiin vähän lian helposti keskimääräiset välimatkat, lasten turvallisuus, harrastusten aikataulut, Suomen sää ja mahdollisten tavaroiden kuskailu (iso soitin, lätkäkamat jne.).

Käsittääkseni Suomessa myös käytetään harmittavan vähän hyväksi koulujen tiloja harrastuksiin heti koulun jälkeen. Todella monen harrastuksen voisi hoitaa sillä. Etenkin heille jotka eivät kilpaile aktiivisesti.  Elämä olisi koko perheelle helpompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että lapsi soittelee kesälomalla kotonaan pianoa, ei ole tavoitteellista harrastamista. Tavoitteelliseen harrastamiseen kuuluu esimerkiksi soittotunneilla käynti. Myöskään ei ole tavoitteellista jalkapallon harrastamista, jos potkii palloa kotonaan autohallin oveen. Kyllä vähintään jokin joukkue täytyy olla, jos aikoo tavoitteellisesti harrastaa jalkapalloa.

Jokaisesta harrastuksesta ei saa tavoitteellista, vaikka miten vääntäisi. Ja se on hyvä asia, sillä nimenomaan ei-tavoitteelliset harrastukset luovat mielenrauhaa ja kehittävät persoonaa aivan omalla tavallaan. Olemme hukkuneet tuohon ajatukseen, että kaiken täytyisi olla tavoitteellista ollakseen arvokasta.

Tavoitteellista tai ei, on hienoa jos lapsi innostuu soittamisesta oma-aloitteisesti ja haluaa sitä tehdä ja oppia. Soittaminen on siitä hyvä harrastus, että sitä voi mennä pianotunneille vaikka aikuisenakin, jos haluaa saada tukea siihen oppimiseen. Tai voi soitella ilman opetusta vaikka loppuikänsä ihan omaksi ilokseen. 

On kyllä vaikea kuvitella miksi joku kuskaisi lapsiaan harrastuksiin, jos ne olisi niin lähellä ja turvallisen matkan päässä että lapsi voisi mennä sinne itse. Pienet nyt toki pitää kuskata, sen ymmärtää.