Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
miksi lapselliset suhtautuvat niin nuivasti lapsettomiin?
31.07.2023 |
Kummallista piikittelyä esim siitä, jos lapseton on nukkunut pitkään tai jos lapseton viettää näköistään lomaa?
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Ja se mikä kenellekin on elämän suurin tragedia riippuu täysin ihmisestä itsestään. Ja se, miten raskaita kokemuksia kestää, on myös henkilökohtaista. Ei kukaan ulkopuolinen voi määritellä, että sinun kokemuksesi ei ole mitään minun tai tuon toisen kokemukseen verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
Naurattaa kun lisääntymiskeskustelu palstalla menee aina kinasteluksi siitä, kummalla on (edes teoriassa) vaikeampaa; lisääntyneellä vai ei-lisääntyneellä. Minä ainakin nautin vapaasta ja helposta elämästäni täysin rinnoin ja nauran lisääntyneiden ulinalle. Saan tehdä mitä vain milloin vain, tosin töissä tietysti täytyy käydä. Nukun tasan niin pitkään kuin huvittaa ja syön sohvalla sipsejä vaikka koko iltapäivän jos siltä tuntuu. Ei minun tarvitse kilvoitella kenenkään kanssa siitä kummalla on vaikeampi elämä. Elämäni on helppoa ja ihanaa, kateelliset nyt aina vinkuvat kaikesta muutenkin.
Ymmärrän toki että joitain ärsyttää kun sanotaan että lisääntymätön ei tiedä vaikeuksista mitään. Pelkkää tyhjänjauhamistahan se on, trolleja varmaan valtaosa. Vaikeuksiin ei lapsia tarvita, se on päiväänselvää. Siitä huolimatta en voi olla hymyilemättä, kun jotain lisääntynyttä ärsyttää jos lapseton nukkuu puoleenpäivään. Niinhän minä teen, sillä olen tehnyt elämässäni valintoja jotka se mahdollistavat. Kantakaa lisääntyneet vastuunne omista valinnoistanne ja lakatkaa uhriutumasta.
Mä suhtaudun varauksellisesti lapsettomiin, koska oletan heidän inhoavan mun lasta tai ainakin toivovan, että olisi täysin näkymätön ja äänetön.
Pyrin viettämään aikaa perheellisten kanssa ja paikoissa, joihin lapset ovat tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
No olet se sinäkin. Eli lapseton nyt jää vaille tätä suurinta surua ja lapsettoman surut ei nyt niin merkittäviä ole kuin lapsellisen.
Älä jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
Onko tässä luokittelussa huomioitu oman vanhemman varhaista kuolemaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
No olet se sinäkin. Eli lapseton nyt jää vaille tätä suurinta surua ja lapsettoman surut ei nyt niin merkittäviä ole kuin lapsellisen.
Älä jaksa.
Kuule ei se sun kissasi kuolema vaan ole lähellekään sama asia kuin haudata oma lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä menee vähän ohi aiheesta, mutta oma elämä ei juuri muuttunut lapsen saannin vuoksi.
Ihan hyvin meni kaikki reissut ulkomaille ja tapahtumiin. Muksu vaan mukaan, niinkuin aina. Kaverit itse asiassa kävivät useammin kylässä.
Päihteitä käytetään nykyään vuorotellen ja hyvin varovasti, mikä on hyvä juttu sekin.
Meidän kundien bändi jopa teki biisin pilvikeppanapäissäään.Ihanaa olla faija.
Tämä voi kuulostaa omituiselta: olen itse vegaani, mutta olen opettanut pojalleni kalastuksen alkeet - käydään kaivamassa matoja, ongitaan, perataan. Safkataan nuotiolla luonnossa tai tehdään kotona keitto.
Kuulostat aika sekavalta... toivottavasti lapsella kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
No olet se sinäkin. Eli lapseton nyt jää vaille tätä suurinta surua ja lapsettoman surut ei nyt niin merkittäviä ole kuin lapsellisen.
Älä jaksa.
Kuule ei se sun kissasi kuolema vaan ole lähellekään sama asia kuin haudata oma lapsi.
Se on kyllä surullista, kun näin emotionaalisesti ja psyykkisesti epäkypsät menee lisääntymään... Voimia lapsillesi.
Käyppä vähän läpi tuota katkeruuttasi ja vihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä suhtaudun varauksellisesti lapsettomiin, koska oletan heidän inhoavan mun lasta tai ainakin toivovan, että olisi täysin näkymätön ja äänetön.
Pyrin viettämään aikaa perheellisten kanssa ja paikoissa, joihin lapset ovat tervetulleita.
Ai sellaisiinkin jotka haluaisivat lapsen mutta eivät biologisista syistä saa lasta. Mistä sinä voit tietää syyn lapsettomuuteen. Sinullahan on hieno ajatusmaailma. Onnittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
Onko tässä luokittelussa huomioitu oman vanhemman varhaista kuolemaa?
Jos puolison kuolema on 100, niin vanhemman kuoleman stressipisteet ovat 63, lähes puolet vähemmän. Lähde Homes ja Rahe stressiasteikko. https://mielenihmeet.fi/holmesin-ja-rahen-stressiasteikko/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se kateudesta johdu. Ne lapsettomat vain eivät oikeastaan tunnu muuta kuin ylikasvaneilta teineiltä. Nukutaan puoleen päivään jne.
Lapsettomissa ei tietenkään ole työssäkäyviä.
Käyhän moni teinikin töissä.
Kyse on aikuisista ihmisistä. Hae apua tuohon aikuisten ihmisten lapsen tasolle laskemiseen.
Eikö rehellinen vastaus kelpaa? Te kovasti kyllä haluaisitte, että me perheelliset olisimme kateellisia teidän sinkkujen elämästä, mutta höpsis. Meille te ette vaan ole samalla tavalla aikuisiksi laskettavia ihmisiä. Välillä säälittääkin, kun teillä ei ole kukaan kaipaamassa teitä kotiin tai kömpimässä kainaloon aamuyöstä.
Mies kaipaa usein kotiin ja kömpii kainaloon. T.lapseton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
Onko tässä luokittelussa huomioitu oman vanhemman varhaista kuolemaa?
Jos puolison kuolema on 100, niin vanhemman kuoleman stressipisteet ovat 63, lähes puolet vähemmän. Lähde Homes ja Rahe stressiasteikko. https://mielenihmeet.fi/holmesin-ja-rahen-stressiasteikko/
Mutta tuossa ei oteta kantaa siihen, että menettää vanhemman jo hyvin varhain. Tutkimuksen stressipisteet voivat hyvinkin päteä siinä tilanteessa, kun keski-ikäisen aikuisen iäkäs vanhempi kuolee luonnollisesti, mutta sen samaisen keski-ikäisen kuolema hänen oman, vaikka 10-vuotiaan lapsensa näkökulmasta ei taatusti mene noin pienillä stressipisteillä. Hyvä asteikko sinänsä, mutta aika suppea eikä huomioi kaikkia muuttujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät ymmärrä sitä työn määrää, mikä perheellisillä on. Ja että lapsista ja muista ihmisistä huolehtiminen on maailman tärkein asia. Siksi pitää välillä laittaa oma minä taka-alalle. Toisista huolehtiminen on aikuiseksi tulemisen yksi vaihe. Ei tarvitse hankkia lapsia, mutta välittäkää nyt edes jostakusta!
Moni asia vaatii vielä enemmän työtä kuin perhe eikä ole edes itse valittua. Perhe-elämä on aika helppoa moneen muuhun elämässä sattuvaan asiaan nähden ja kaiken lisäksi se on kuitenkin itse valittu asia, joten ei siitä pidä muille valittaa.
Tuntuu vähän koomilselta kun perheellinen, joka on itse valinnut perustaa perheen valittaa elämänsä raskaudesta henkilölle, jonka elämä on kymmenen kertaa perheellisen elämää haastavampaa. Mutta mitäpä eivät itsekkäät lisääntyjät tekisi. Luulen, että monella perheellisellä valittajalla on ollut helppo elämä ja siksi työmäärä tuntuu raskaalta.
Se vaan menee niin, että mitä enemmän perheenjäseniä, sen todennäköisempää on, että joku sairastuu tai teloo itsensä tai kohtaa muita vaikeuksia. Sillä lapsettomalla on vaan ne omat ongelmansa. On aika luonnollista, että perheellinen puhuu vaikka lapsensa tapaturmasta, jos sellainen on tapahtunut.
Lapsettomalla ei ole vain omat ongelmansa. Minulla, lapsettomalla, on lähipiirissäni hyvin vakavia ongelmia, pahempia kuin monella perheellisellä.
Niin, esim. puolison kuolema tai sairastelu toki on valtava ongelma riippumatta siitä onko lapsia vai ei. Toki sillä lapsettomalla on siten helpompaa, että ei tarvitse lisäksi hoitaa niitä lapsia ja miettiä miten ne sen vanhemman poismenon ottavat.
Nuo ovat ihan normielämään kuuluvia vastoinkäymisiä. Ihmisellä voi olla sellaisiakin ongelmia, jotka ovat noita paljon, paljon pahempia. Lapsettoman ongelmat voivat olla niin suuria, että niitä ei normaali perheellinen tule koskaan ymmärtämään. Koska jos on pystynyt perustamaan perheen, ongelmat ovat lähtökohtaisesti hyvin pieniä. Lapsettomilla on myös sellaisia ongelmia, joita perheellisellä ei koskaan tule olemaan. Näistäkin osa on paljon suurempia kuin lasten aiheuttama rasitus.
Mitkäköhän tällaisia ongelmia olisivat, kun puolison ja lapsen kuolema ovat yleismaailmallisesti ne elämän suurimman vastoinkäymiset mitä ihmistä voi kohdata.
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.
Kyseessä on ihan tieteellinen luokittelu. Lapsen kuolema on ihmiselle elämän suurin kriisi, puolison kuolema sen jälkeen. Avioerot on yleensä olleet tiedossa, harvoin ne puskista tulevat. Ihmiset jopa kuolevat suruun lapsen tai puolison kuollessa.
Onko tässä luokittelussa huomioitu oman vanhemman varhaista kuolemaa?
Jos puolison kuolema on 100, niin vanhemman kuoleman stressipisteet ovat 63, lähes puolet vähemmän. Lähde Homes ja Rahe stressiasteikko. https://mielenihmeet.fi/holmesin-ja-rahen-stressiasteikko/
Mutta tuossa ei oteta kantaa siihen, että menettää vanhemman jo hyvin varhain. Tutkimuksen stressipisteet voivat hyvinkin päteä siinä tilanteessa, kun keski-ikäisen aikuisen iäkäs vanhempi kuolee luonnollisesti, mutta sen samaisen keski-ikäisen kuolema hänen oman, vaikka 10-vuotiaan lapsensa näkökulmasta ei taatusti mene noin pienillä stressipisteillä. Hyvä asteikko sinänsä, mutta aika suppea eikä huomioi kaikkia muuttujia.
Tästähän onkin näköjään oma versio lapsille. Vanhemman kuoleman stressipisteet 100. Vanhempien ero 90, sisaruksen kuolema 68 (tämä yllätti, olisin luullut korkeammaksi). Toisin sanoen vaikeat menetykset eivät ole vain lapsellisten yksinoikeus.
Itse kuuntelen mielelläni lapsettomien suunnitelmia ja kehun positiivisesti niitä. Jos joku huikkaa jotain viitaten että voi kun ei ole lapsia niin kannustan ja käännän asian niin mutta sitten voit rauhassa nauttia asiasta x (josta tiedän hänen pitävän) tai tehdä jonkin asian tavalla x (eikä lapset tiellä). En ole kateellinen ja jos jotain kerron niin sanon että ihanaa kun on lapsia ja itse olen tehnyt näin valinnan ja on varmasti ihanaa kun sinä voit tehdä x kun olet valinnut toisin kuin minä.
Jos lapseton ihminen nälvii tai piikittelee minulle lapsistani tai jos jostain asiasta sanon niin jos toinen lapseton vastaa niin ku sinulla on ne lapset tai korostelee että onneksi hänellä ei ole lapsia - jatkuvasti niin sitten kyllä suhtaudun nuivasti ihmiseen. MIksi pitää arvostella, piikitellä muita?
Jos jokiu kysyy lapsista niin sanon että itse olen aina halunnut lapsia mutta en mitään suurperhettä. Olen kiitollinen näistä omistani kun tiedän että osa läheisistä on pitkään joutunut odottamaan ja yrittämään lasten saantia. Mutta sanon myös että aivan yhtä onnellinen voisin olla ilman lapsia, elämä olisi erilaista silloin. Jos joku kysyy minulta kannattaako tehdä lapsia niin vastaan että mieti todella tarkkaan ja vaikka on puoliso ja läheisiä niin sinun pitää olla valmis ja varautua siihen että jäätkin täysin yksin lapsen kanssa, oletko valmis ja ymmärrätkö tämän, ja että jos vaaka ei itselläsi kallistu selvästi siihen että haluat lapsia niin sitten lämpimästi suosittelen että ei hanki lapsia tai ainakin odottaa vielä että asia varmistuu itselleen ja vaaka kallistuu oikeasti haluamisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Kateellisuus. Itse olen sinkku ja lasten lukumäärä 0. Tulen taloudellisesti hyvin toimeen, voin tehdä mitä huvittaa miettimättä sen tarkemmin, duunissa menee uran kannalta oikein hyvin, matkustan paljon vapaajalla ynm..
Minä joudun kuuntelemaan usein kavereitten valituksia siitä että lapset (perhe) sitoo heitä ja ei pysty enää elää vapaasti. Ymmärrän heidän tuskaa, mutta ei ole minun ongelma. Mutta en myöskään vedä hernettä nenään siitä kun tuska purkautuu minuun, kun ymmärrän taustan ja mekanismin.
Pärjäät töissä hyvin ja sinulla on varmaan oikein hyvä palkka. Ehkä olet ostanut asunnonkin. Ja veneen ja auton jne. Siinä on kissayhdistys jo kieli pitkällä, kun päiväsi ovat luetut, tai vaikka SPR. No, toivottavasti sinulla on sisaruksia tai muita hyvin läheisiä ihmisiä, joille voit messevän omaisuutesi jättää. Eihän sitä yksi ihminen ehdi millään kuluttaa suuria tulojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellisuus. Itse olen sinkku ja lasten lukumäärä 0. Tulen taloudellisesti hyvin toimeen, voin tehdä mitä huvittaa miettimättä sen tarkemmin, duunissa menee uran kannalta oikein hyvin, matkustan paljon vapaajalla ynm..
Minä joudun kuuntelemaan usein kavereitten valituksia siitä että lapset (perhe) sitoo heitä ja ei pysty enää elää vapaasti. Ymmärrän heidän tuskaa, mutta ei ole minun ongelma. Mutta en myöskään vedä hernettä nenään siitä kun tuska purkautuu minuun, kun ymmärrän taustan ja mekanismin.
Pärjäät töissä hyvin ja sinulla on varmaan oikein hyvä palkka. Ehkä olet ostanut asunnonkin. Ja veneen ja auton jne. Siinä on kissayhdistys jo kieli pitkällä, kun päiväsi ovat luetut, tai vaikka SPR. No, toivottavasti sinulla on sisaruksia tai muita hyvin läheisiä ihmisiä, joille voit messevän omaisuutesi jättää. Eihän sitä yksi ihminen ehdi millään kuluttaa suuria tulojaan.
Ja heti on joku lisääntynyt kieli pitkällä funtsimassa mihin lapsettoman rahat päätyvät. Saisikohan ne jotenkin ujutettua omaan taskuun..?
Ällöttävää.
Lapsettomia pidetään itsekkäinä. Olen näin monesti kuullut. Ihmettelen vaan että mitä epäitsekästä siinä lapsen hankinnassa on? Joo ehkä jos olet lestadiolainen niin saatat hankkia lapsia Jumalan tahdosta, mutta kyllä kai kaikki muut tekee niitä ihan omasta halustaan eli itsekkyydestä niinkuin nekin, jotka ei lapsia tee. Kaikki toimivat omasta tahdostaan.
Itse en ole lapsia koskaan halunnut, koska en pidä ihmisistä. Ihmiset ovat ilkeitä ja pahoja, ahneita ja itsekkäitä. Olen heidän kanssa mahd vähän tekemisissä. En haluaisi kasvattaa yhtäkään sellaista.
Alue: Aihe vapaa
Juuri tämä asenne on se, mitä joissain perheellisissä kammoan. Se kyvyttömyys nähdä sen perhekuplan ulkopuolelle.
Puolison kuolema ei todellakaan ole ihmiselämän karmivimpia tragedioita - se myös tapahtuu joka tapauksessa parisuhteessa. (Puolet avioliitoista myös päättyy eroon - onko sekin maailmanloppu, jos toinen jättää?) Ja esimerkiksi oman lapsen tai läheisen tekemät karmeat rikokset ovat PALJON pahempi kohtalo kuin se, että yksi neljästä lapsesta kuolee sairauteen. Todella naiivi ajatusmaailma.