Lue keskustelun säännöt.
Muistoja isästä
Mitä tulee mieleen?
Minä aloitan,
Pienenä luulin, että kaikki miehet olisivat niinkuin minun isäni. Isän lähellä oli turvallista, Isä piti sylissä ja kertoi tarinoita. Hän piti kotiruoasta ja possumunkeista, kovista kermakaramelleista ja ne kuista, joita opetti tekemään. Opetti myös miten kauralastuja tehdään, sekametelisoppaa ja nöttekeittoa. Isän kanssa käveltiin käsi kädessä, hän opetti piirtämään maalaamaan ja entisöimään. Vei salaa karkkikioskille ja kaatopaikoille dyykkaamaan. Kesällä veneiltiin ja kalastettiin, savustettiin kalaa ja tehtiin nuotiomakkaraa. Isä pelasti hukkumasta ja vei sairaalaan kun jouduin onnettomuuteen. Valvoi vuoteeni vierellä että nukahdin. Kun hiukan kasvoin luotti minuun niin, että tein paperihakemuksensa elinkeinoon liittyen, otti mukaan työpaikalleen, huollettiin työvälineet..isä toi kauniita lahjoja ja yllättäviä muistoja. Kaulanauhoja, rintakoruja, Helmi laukkuja, mekkoja ja paitoja.
Mutta hän opetti paljon muutakin: tärkeinpänä niistä, kuinka katsotaan sydämellä tai nauretaan sydämen pohjasta.
Kommentit (272)
Iskän kuolemasta on 50v aikaa, kuoli äkillisesti 49v. Minä olin 14v silloin. Hän oli mukava, kiltti , huumorintajuinen mies ja hyvä tanssimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain pikkusiskon kun olin 5v. , seuraavana vuonna isä kuoli kun teki itsemurha. En tosin ole oikeastaan kutsunut häntä isäksi. Pikkusiskollekin sisarustensa isä on ollut isä koko hänen elämänsä.
Isä luki aina hesaria töiden jälkeen sohvalla. Isä tuoksui tupakalle ja kahville. Isä katsoi aina klo 20:30 TV-uutiset ja silloin piti olla hiljaa. Se oli melkein pyhä toimitus. Jo pelkkä kaukosäätimen kohottaminen hiljensi lapset. Arvi Lind tai Kari Toivonen oli papin asemassa. A-studion ja MOT:n aikaan piti olla myös hiljaa.
Isä joi paljon keskiolutta ja toisinaan brandya. Hän ei ollut kuitenkaan alkoholisti, vaan oli työelämässä johtoportaassa ja hoiti työnsä aina hyvin. Isä opetti minulle loputtoman utelisuuden maailmaa kohtaan. Toisinaan isä sai outoja raivokohtauksia, jos asiat eivät menneet hänen tavallaan. Hän kiihtyi helposti, mutta ei ollut koskaan fyysisesti väkivaltainen. Isä ei oikein osannut osoittaa tunteitaan, mutta tiedän, että hän arvosti ja rakasti minua paljon. Nyt hän on muistisairaana hoivakodissa avuttomana. Hän tunnistaa minut, mutta emme pysty enää keskustelemaan kuten ennen. Hän on kaikesta huolimatta ollut minulle hyvä isä.
Isä oli ankara, mutta johdonmukainen kasvattaja. Hän luki meille iltaisin Mestaritontun seikkailuja ja neuvoi matikan läksyistä. Tunteista hän ei osannut puhua lainkaan ja ankaruus oli näin herkästä lapsesta usein pelottavaa, siksi hän jäin nuoruusvuosina hyvin etäiseksi.
Nykyään isä on rauha ja melko hiljainen pappa. Lapsenlapsille paljon lempeämpi ja sallivampi kuin omille lapsilleen koskaan. Ryhti on kumara ja olemus muutoinkin vähän hauras. Nyt pystymme varovaisesti keskustelemaan myös tunteista.
Arvostan molempia vanhempiani paljon.
Olin iloinen kun tappoi itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija1757 kirjoitti:
Ihania kuvauksia tärkeistä ihmisistä.
Oma isäni oli ja on pelottava, hallitseva ja manipuloiva. Osaa esittää jotain aivan muuta. Muistan hänen kiivaan kävelyn kohti huonetta, kantapäiden paukkeen lattiaan. Tunnistin tuosta äänestä että kohta alkaa riehuminen.
Voi kun olisikin ollut tavallinen isä. Olen silti elämässä pärjännyt mutta kaipuu on kova edelleen, nelikymppisellä ihmisellä.
-----Itku tui kun luin sinun kommentin,Oma isäni yski inhottavasti ja paukutti ovia kun tuli kännissä kotiin. Ikävät lapsuuden muistot ovat varjostaneet meidän lasten elämää joka päivä.
Merkillistä tässä on se että emme ole mitenkään läheisiä toisillemme nyt aikuisina. Kaipaan sitä yhteenkuulumisen tunnetta. Minut on syrjäytetty.
Olen rehellinen, raitis, kovasti työtä tekevä ja aina lahjoja mukana jokaiselle, keitä menen tapaamaan. Olen hankkinut hyvän talouden, mutta karkoittanut jokaisen hyvän miesaehdokkaan. Lapsuuden traumoja, uskon.
Nyt kun elän elämän ehtoopuolella, kaipaan aina vaan äitiä ja muistan hänen rakkauden .Se on auttanut elämässä, yhtä paljon kuin isän viha on murskannut .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä oli ihana <3. Innosti minut lukemaan ja oli myös iso vaikutus sille miksi rakastan luontoa ja valokuvausta.
Hän opetti minulle kärsivällisyyttä viemällä minut kalastamaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millanen Isäni oli, hän mehetyi kun olin 3-vuotias, en oikein muista häntä. Olisin tarvinnut hänen neuvojaan monta kertaa. Olin kateellinen niille joiden isä oli silloin kun tarvittiin.
Olisit saanut mun narsisti isän kokonaan pitää itselläsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain pikkusiskon kun olin 5v. , seuraavana vuonna isä kuoli kun teki itsemurha. En tosin ole oikeastaan kutsunut häntä isäksi. Pikkusiskollekin sisarustensa isä on ollut isä koko hänen elämänsä.
Naapurin pojan isä löytyi hirttäytyneenä kattoparruun, ei ollut mikään merkkejä siitä että olisi suunnitellut itsemurhaa:/ oltiin rinnakkaisluokalla vuonna 2003-2006, tää tapahtui 2006 loppupuolella.
Onhan isänne voinut olla tuolle lapselle erilainen isä kuin sinulle.
Varmasti onkin ollut, hän on saanut elää yläkylläisyydessä samaan aikaan, kun itsellä rahat riittivät juuri ja juuri ruokaan. Siksi tuo viilsikin, miksi tuo vieras lapsi kelpasi, mutta minä en? Koko elämäni olen kamppaillut arvottomuuden tunteen kanssa. Nyt pikkuhiljaa onneksi alan oivaltamaan oman arvoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija1757 kirjoitti:
Ihania kuvauksia tärkeistä ihmisistä.
Oma isäni oli ja on pelottava, hallitseva ja manipuloiva. Osaa esittää jotain aivan muuta. Muistan hänen kiivaan kävelyn kohti huonetta, kantapäiden paukkeen lattiaan. Tunnistin tuosta äänestä että kohta alkaa riehuminen.
Voi kun olisikin ollut tavallinen isä. Olen silti elämässä pärjännyt mutta kaipuu on kova edelleen, nelikymppisellä ihmisellä.
-----Itku tui kun luin sinun kommentin,Oma isäni yski inhottavasti ja paukutti ovia kun tuli kännissä kotiin. Ikävät lapsuuden muistot ovat varjostaneet meidän lasten elämää joka päivä.
Merkillistä tässä on se että emme ole mitenkään läheisiä toisillemme nyt aikuisina. Kaipaan sitä yhteenkuulumisen tunnetta. Minut on syrjäytetty.
Olen rehellinen, raitis, kovasti työtä tekevä ja aina lahjoja mukana jokaiselle, keitä m
Mäkin olisin kaivannut rakastavaa, lämmintä ja ihanaa isää elämääni, munkin isä oli pelottava, helposti suuttuva, lähes aina vihainen, kun äänen sävy kiihtyi niin tiesin kans ett kohta lentelee taas tavarat! En ole minäkään väleissä isääni ja harmittaa ettei kadu vieläkään mitään, ei sitä että ollut todella huono isä, ei tukeva eikä todellakaan kannustava, päinvastoin aina löyty vikaa teki mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain pikkusiskon kun olin 5v. , seuraavana vuonna isä kuoli kun teki itsemurha. En tosin ole oikeastaan kutsunut häntä isäksi. Pikkusiskollekin sisarustensa isä on ollut isä koko hänen elämänsä.
Naapurin pojan isä löytyi hirttäytyneenä kattoparruun, ei ollut mikään merkkejä siitä että olisi suunnitellut itsemurhaa:/ oltiin rinnakkaisluokalla vuonna 2003-2006, tää tapahtui 2006 loppupuolella.
Eipä sitä voi ulkopuoliset tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan isänne voinut olla tuolle lapselle erilainen isä kuin sinulle.
Varmasti onkin ollut, hän on saanut elää yläkylläisyydessä samaan aikaan, kun itsellä rahat riittivät juuri ja juuri ruokaan. Siksi tuo viilsikin, miksi tuo vieras lapsi kelpasi, mutta minä en? Koko elämäni olen kamppaillut arvottomuuden tunteen kanssa. Nyt pikkuhiljaa onneksi alan oivaltamaan oman arvoni.
Varmasti onkin ollut, hän on saanut elää yläkylläisyydessä samaan aikaan, kun itsellä rahat riittivät juuri ja juuri ruokaan. Siksi tuo viilsikin, miksi tuo vieras lapsi kelpasi, mutta minä en? Koko elämäni olen kamppaillut arvottomuuden tunteen kanssa. Nyt pikkuhiljaa onneksi alan oivaltamaan oman arvoni.
Eipä sinä sitä voi sitä tietää minkälaista heidän elämänsä ollut. Ehkäpä isäsi ei kokenut tätä lasta vieraana lapsena, vaan halusi olla tälle isänsä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yks jolla oli/on räjöhdysaltis ja aina vihainen isä, pelätä sai aina ja miettiä mitä tekee väärin ja mistä taas suuttuu, isä oli suursyömäri ja sairaalloisen ylipainoinen, ruoka hallitsi ja hallitsee vieläkin sen elämää ihmettelin monesti että miksi toi ei kuole sydänkohtaukseen kun on niin läski. Jossain vaiheessa laihtui ja oli mukana kuntokilpailuissa mut sit vuoden päästä palasi vanhoihin tapoihinsa.
Meille opetettiin lapsena ett isälle ensin ruokaa ja jos jää yli niin sitten meille, monet nälät tulleet tutuiksi jos söi salaa niin seurasi tavaroiden paiskomista ja huutoa että ollaan ahneita p""kiaisia. Silti, paha ei ole saanut palkkaansa ja vielä toi sitkuttelee, teki lapsuudesta ja nuoruudesta hlvettiä. Väleissä en ole ollut 5 vuoteen.
Minä ihmettelen noita alapeukkuja, joita täällä saa ne, jotka kirjoittaa isänsä olleen tosi huono isä ja jotka on kärsineet hänen takiaan lapsuudessaan.
Eikö sitä saisi kertoa?
Alapeukuttakaa ihan vapaasti vain, mutta minunkin isäni aiheutti minulle todellisia traumoja. Minulla on hyvin varhaisiakin muistoja hänen väkivaltaisuudestaan. Saati sitten myöhemmin. Ihmettelin aina sellaisia isiä, jotka näyttivät selvästi tykkäävän lapsistaan.
Minun isäni vihasi minua ja sisaruksiani. Tämä isän viha leijui aina pääni päällä kuin musta pilvi. Vietin kesäisin paljon aikaa kotimme lähellä olleessa metsässä. Siellä oli yksi paikka, josta loin itselleni ikäänkuin kodin. Siellä olin turvassa. Lapsena sitä ajattelee, että vika on itsessä, mikä on hyvin vahingollista ihmisen psyykelle.
Minä olisin mieluiten ollut isätön. Nuorena minulla oli yksi tyttökaveri, jolta oli isä kuollut. Joskus hän mielestäni ihan selvästi oli hiukan draamanhakuinen, säälitteli itseään, kun ei ole isää. Tai sitten minä en vain osannut ottaa asiaa niin kuin olisi pitänyt.
Luin juuri Mari Valomeren kirjan , jossa hän käsitteli traumaansa, joka tuli siitä, että hän sai vasta aikuisena tietää olevansa eri miehen lapsi, kuin sen jota oli isänänsä pitänyt. Kummatkin isät, sekä isäpuoli että biologinen isä, jonka hän sitten tapasi ja jonka kanssa hänelle kehittyi hyvä suhde, olivat tavattoman hyviä miehiä, rakastavia isiä.
Täytyy myöntää, että jossain kohdassa alkoi ärsyttää kirjailijan suunnattoman suuri trauman käsittely, aivan valtava ahdistus, melkein mielenterveyttä uhkaava. Koko kirja samaa jankutusta, kuinka hänelle on valehdeltu ja äidin syyttely ja ahdistelu. Kuitenkin hänellä oli ollut onnellinen, todella hyvä lapsuus. Sen hän myönsi lähes joka sivulla. Hän suorastaan ylisti kumpaakin näistä isistä, jotka hänellä oli. Ja äitikin oli ollut erittäin hyvä ja rakastava. Mutta yhtäkkiä äiti olikin suurin syntinen, vaikka isäpuolikin tiesi ihan alunalkaenkin, ettei ole oikea isä. Silti kohteli lasta rakastavasti ja antoi ihanan lapsuuden.
Minunlaisteni lapsina kaltoin kohdelluksi tulleitten on varmasti vaikea ottaa aidosti osaa ja ymmärtää, koska tuska on koskettanut meitä lapsuutemme jokaisena päivänä. Entä jos minä saisin nyt tietää, että se mies ei olisikaan oikea isäni? Minähän voisin olla jopa tyytyväinen siitä ja olisin ehkä voinut jopa ymmärtää, miksi hän meitä lapsia niin vihasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yks jolla oli/on räjöhdysaltis ja aina vihainen isä, pelätä sai aina ja miettiä mitä tekee väärin ja mistä taas suuttuu, isä oli suursyömäri ja sairaalloisen ylipainoinen, ruoka hallitsi ja hallitsee vieläkin sen elämää ihmettelin monesti että miksi toi ei kuole sydänkohtaukseen kun on niin läski. Jossain vaiheessa laihtui ja oli mukana kuntokilpailuissa mut sit vuoden päästä palasi vanhoihin tapoihinsa.
Meille opetettiin lapsena ett isälle ensin ruokaa ja jos jää yli niin sitten meille, monet nälät tulleet tutuiksi jos söi salaa niin seurasi tavaroiden paiskomista ja huutoa että ollaan ahneita p""kiaisia. Silti, paha ei ole saanut palkkaansa ja vielä toi sitkuttelee, teki lapsuudesta ja nuoruudesta hlvettiä. Väleissä en ole ollut 5 vuoteen.
Minä ihmettelen noita alapeukkuja, joita täällä saa ne, jotka kirjoittaa isänsä olleen tosi
Koska sinun isäsi oli sinun isäsi.
Kai siitäkin saa kertoa, että on kokenut tuollaisen asian että oikeaksi isäksi on paljastunut eri ihminen. Turhaa sinun on siihen itseäsi vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yks jolla oli/on räjöhdysaltis ja aina vihainen isä, pelätä sai aina ja miettiä mitä tekee väärin ja mistä taas suuttuu, isä oli suursyömäri ja sairaalloisen ylipainoinen, ruoka hallitsi ja hallitsee vieläkin sen elämää ihmettelin monesti että miksi toi ei kuole sydänkohtaukseen kun on niin läski. Jossain vaiheessa laihtui ja oli mukana kuntokilpailuissa mut sit vuoden päästä palasi vanhoihin tapoihinsa.
Meille opetettiin lapsena ett isälle ensin ruokaa ja jos jää yli niin sitten meille, monet nälät tulleet tutuiksi jos söi salaa niin seurasi tavaroiden paiskomista ja huutoa että ollaan ahneita p""kiaisia. Silti, paha ei ole saanut palkkaansa ja vielä toi sitkuttelee, teki lapsuudesta ja nuoruudesta hlvettiä. Väleissä en ole ollut 5 vuoteen.
Minä ihmettelen noita alapeukkuja, joita täällä saa ne, jotka kirjoittaa isänsä olleen tosi
Oikea isyys voi olla merkittävä asia.
Tosin on sitten sellaisiakin, jotka etsii itse itselleen isän jostain läheisestä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan isänne voinut olla tuolle lapselle erilainen isä kuin sinulle.
Varmasti onkin ollut, hän on saanut elää yläkylläisyydessä samaan aikaan, kun itsellä rahat riittivät juuri ja juuri ruokaan. Siksi tuo viilsikin, miksi tuo vieras lapsi kelpasi, mutta minä en? Koko elämäni olen kamppaillut arvottomuuden tunteen kanssa. Nyt pikkuhiljaa onneksi alan oivaltamaan oman arvoni.
Niinpä,ei paljoa lohduta että se isä on vieraalle lapselle se lämmin,rakastava oikea isä kun biologinen lapsi ollut taas pelkkää roskaa ja pskaa isän silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain pikkusiskon kun olin 5v. , seuraavana vuonna isä kuoli kun teki itsemurha. En tosin ole oikeastaan kutsunut häntä isäksi. Pikkusiskollekin sisarustensa isä on ollut isä koko hänen elämänsä.
Naapurin pojan isä löytyi hirttäytyneenä kattoparruun, ei ollut mikään merkkejä siitä että olisi suunnitellut itsemurhaa:/ oltiin rinnakkaisluokalla vuonna 2003-2006, tää tapahtui 2006 loppupuolella.
Eipä sitä voi ulkopuoliset tietää.
Totta. Ei jättänyt kyl ees mitään kirjettä että olisi selittänyt miksi.
Tai sitten se vain näytti sinulle siltä.