Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?
28.07.2023 |
Minusta tämä on vähän erikoinen tabu. Julkisesti hehkutetaan vain miten hienoa on olla pari-kolmekymppinen, menevä ja matkusteleva ikisinkku tai DINK. Ihan hirveän vähän olen nähnyt juttua siitä, miltä tämä elämä näyttää kahdeksankymppisenä. Mies kuolee todennäköisesti ennen minua, ja itse en ainakaan koe että kaverisuhteista välttämättä on vanhuuden turvaksi.
Kommentit (547)
No, kyllä se myös lapsellisia huolettaa.
1000 euron eläkkeestä ei mene veroja joten ei saa verovähennystä kodin siivouksen ostoon ja moni kaupunki ei myönnä enää palveluseteliä kodin siivouksen ostoon. Ateriapalvelu tuo lämpimän ruoan, mutta se maksaa. Kauppa tuo muut ruoat kotiin, mutta ottaa kotiinkuljetusmaksun.
Lääkkeissä omavastuu 600 ja terveyskeskusmaksuissa 700, on kyllä työttömillä myös nyt.
Ja vuorokausi sairaalassa maksaa 22,80, kun maksukatto täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei. En nytkään halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun kaiken saa netistä. Miksi sitten vanhempana haluaisin.
Kysymys oli varmaan osoitettu sille enemmistölle joka ylipäätään pitää ihmissuhteita jonkinlaisessa arvossa.
Kyllä se ainakin mua huolestuttaa.
T. lapseton sinkku
Olen ollut 18-vuotiaasta asti yksin. Harvoin näen isääni, äitiäni ja veljeäni. Muita ihmisiä ei elämässäni ole. En edes osaisi enää olla ihmisten kanssa ja yksin on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.
Ikinä? *Ikinä* ei näkynyt? Aikamoisia juttuja ja aikamoinen hoitolaitos sitten kun kaikkien itse tuntemieni ikääntyneiden lapset ovat kyllä mukana vanhempiensa elämässä viikoittain ja loppua kohden jopa päivittäin.
Elät varmaan jossain lahkossa sitten. Yleensä välimatkaa on vanhempiin satoja kilometrejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.
Johtuuko se siitä, että hoitolaitoksessa oli dementikkoja? Olen kuullut, että heitä ei käydä katsomsssa, kun eivät kuitenkaan muista. Tai kun kysyy, milloin äiti kävin viimeksi täällä, niin äidin vastaus on, että eilen.
Kaikenlaisia on ollut. Dementiakaan ei ole syy hylätä ihminen. En tiennyt että ehto näkemisestä rajattiin vain täysin terveisiin vanhuksiin. Ne tuskin kaipaa muuta kuin ikäistään seuraa.
Ei olekaan syy, mutta selitys. Minä olen tuntenut vain päästää skarppeja vanhuksia, mutta voisin kuvitella sen olevan turhauttavaa, jos toinen ei tunne sinua ja katsoo koko tapaamisen ajan vain ikkunasta ulos puhumatta mitään. En sitten tiedä, miten he itse kokevat sen.
Oletteko ajatelleet auttaa omia vanhempia?
"Tulevaisuudessa omaisten vastuu vanhuksista kasvaa"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on lapsia, mutta en ole koskaan osannut ajatella, että he olisivat lähelläni kun olen vanha. Pelkään yksinäistä vanhuutta, koska ei ole puolisoa. Kun ajattelen eläkeikää, niin näen vain yksinäisyyttä.
Jotenkin ajattelen, että lapset elävät silloin muualla ja omien mahdollisten perheittensä kans.
Ei pelota. Ei se lastensaantikaan takaa, että niistä olis vanhana seuraa. Asun maalla ja samassa rivarissa asuu enimmäkseen vanhuksia. Heidän kaikkien lapset, keillä lapsia on, ovat muuttaneet kaupunkeihin ja pitävät yhteyttä kun muistavat tai jaksavat.
Itse olen järjestänyt asiani niin, että kaikki on selvää kun kupsahdan. Ikää on mulla vasta päälle 40v, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä voi sattua. Suunnitelma on myös sille varalle, että vanhuksena joudun muiden varaan esim muistisairauden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä kannattaa miettiä, vaikka nuorena, eläväisenä ja "kuolemattomana" nämä ei mielessä käykään. Itse auttelen nyt välillä toisella puolella Suomea yksin asuvaa iäkästä sukulaistani, mutta sekin onnistuu vain loma-aikoina, koska en oman perhe- ja työarkeni ohella enempää voi. Sukulainen asuu kotihoidon turvin, mutta muuten täysin yksin elämäänsä pk-seudulla. Ystävät on hänellä yhtä iäkkäitä ja kärsivät jo omista vaivoistaan, eivätkä enää tapaile, osa toki jo kuollutkin. Yksin asuva ei pääse käymään enää missään kotinsa ulkopuolella, eikä seuraa ole muuta kuin hetken käyvistä kotisairaanhoidon työntekijöistä ja minusta harvakseltaan usean kk:n välein tapahtuvina käynteinä.
Tämä yksin asuva eli elämänsä "maailmaa valloittaen" eli matkustellen ja ns. omissa seurapiireissään, eikä ikinä halunnut lapsia tai perhettä. Mitään näistä ei ole tässä vaiheessa jäljellä, vain muistot. Hän on täysin yksin ja elämä on kaventunut kotiseinien sisälle. Nyt häntä surettaa, kun on totaalisen yksin, eikä ole niitä omia lapsia ja me lähimmät sukulaisetkin asumme monen sadan kilometrin päässä. Tavallaan on surullista nähdä, kuinka asiat nyt ovat, mutta kuitenkin ihan täysin omien valintojen seurausta. Olen aina onnellinen siitä, että perhe tuli perustettua tätä todellisuutta katsoessani. Vaikka en oletakaan, että lapset minua välttämättä olisi hoitamassa iäkkäänä niin varmasti kuitenkin pysyvät vierellä loppuun saakka.
Mua pelottaa yksinäinen vanhuus, vaikka mulla on lapsia.
Mun lapsethan saattaa muuttaa toiselle puolelle maapalloa.
Minä olen lisäksi hyvin epäsosiaalinen ja mulla ei ole ystäviä, joten luultavasti kun eläkkeelle jään, niin olen jo silloin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
VaahtoVasara kirjoitti:
Ei pelota, päinvastoin. On tekemisen ja menemisen vapaus, kun ei tarvi tiedottaa eikä lupia kysellä.
Mitä sä sillä menemisen ja tekemisen vapaudella teet siinä vaiheessa kun et selviydy omin avuin edes lähikauppaan? Tää on ihan uskomaton tää joidenkin uskomus että he eivät tule koskaan vanhenemaan.
Mummo pääsee ihan hyvin liikkumaan vielä 95-vuotiaanakin, vaikka jonkin sortin tuetun asumisen talossa asuukin. Minä teen sillä vanhana sitä, että saan ihan vapaasti istua kotona koneella, kun ei tarvi tiedottaa eikä lupia kysellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.
Johtuuko se siitä, että hoitolaitoksessa oli dementikkoja? Olen kuullut, että heitä ei käydä katsomsssa, kun eivät kuitenkaan muista. Tai kun kysyy, milloin äiti kävin viimeksi täällä, niin äidin vastaus on, että eilen.
Kaikenlaisia on ollut. Dementiakaan ei ole syy hylätä ihminen. En tiennyt että ehto näkemisestä rajattiin vain täysin terveisiin vanhuksiin. Ne tuskin kaipaa muuta kuin ikäistään seuraa.
Ei olekaan syy, mutta selitys. Minä olen tuntenut vain päästää skarppeja vanhuksia, mutta voisin kuvitella sen olevan turhauttavaa, jos toinen ei tunne sinua ja katsoo koko tapaamisen ajan vain ikkunasta ulos puhumatta mitään. En sitten tiedä, miten he itse kokevat sen.
Mun mummo oli dementoitunut ja kun käytiin hoitokodissa sitä katsomassa niin kuunneltiin sen juttuja kuinka se oli rakastunut hoitokodin mies hoitajaan ja he menevät kuulemma naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, edessä on yksinäinen vanhuus. Täytyy itse varmistaa ettei se ole liian pitkä.
Kun aika on, lähtö on helppo toteuttaa. Kukaan ei huomaa mitään, järkyty tai jää kaipaamaan. Kunhan omat voimat riittää toteamaan tilanteen.
Jos yhtään lohduttaa niin ei terveilläkään vanhuksilla, saati hoitokodissa asuvilla, näy paljon lapsia apuna.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi aikuista lasta. Molemmat haluavat ulkomaille, toinen Japaniin ja toinen Australiaan. Minulla on ihan samalla tavalla yksinäinen vanhuus
Muutenkin olen miettinyt vanhuutta jo. Olen nyt kesämökillä vanhan monisairaan äitini ja mieheni kanssa. Mieheni suvussa miehet kuolevat nuorena, ja noilla verenpaineilla hänelläkään ei ole pitkä elämä. Mitä minä täällä mökillä sitten yksin teen?
Juot viiniä ja kuuntelet hyvää musiikkia. Sitten lähdet Japaniin moikkaamaan lastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei. En nytkään halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun kaiken saa netistä. Miksi sitten vanhempana haluaisin.
Kysymys oli varmaan osoitettu sille enemmistölle joka ylipäätään pitää ihmissuhteita jonkinlaisessa arvossa.
Oliko? Ei sitä missään mainittu, aloittaja selvästi oletti, että jokainen tarvitsee ihmissuhteita ja pelkää yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.
Ikinä? *Ikinä* ei näkynyt? Aikamoisia juttuja ja aikamoinen hoitolaitos sitten kun kaikkien itse tuntemieni ikääntyneiden lapset ovat kyllä mukana vanhempiensa elämässä viikoittain ja loppua kohden jopa päivittäin.
Itsekin oon ollut todella monta kertaa äidin hoivakodin joulujuhlassa, grilli"bileissä", ja mitä "omaistenpäiviä" siellä järjestettiinkään. Korona-aika tietysti katkaisi tän ja nyt äidistä ei enää ole näihin osallistumaan, käyn kuitenkin pari kertaa kuussa katsomassa.
Ei pelota vanhuus. Tällä hetkellä yksin nuorempana parantumattoman sairauden uuvuttamana. Missä se eutanasia viipyy? Pelkkää kidutusta. Oman käden kautta istten kun se päivä koittaa.Tätä se on tässä maassa.
Ne jotka ovat eutanasiaa vastaan eivät ole nähneet mikä helvetti on irti kitua päivästä toiseen.
Päälle päin näytän iloiselta, terveeltä ihmiseltä. Aina ei näy päälle mitä ihminen kantaa sisällään.
Kaikenlaisia on ollut. Dementiakaan ei ole syy hylätä ihminen. En tiennyt että ehto näkemisestä rajattiin vain täysin terveisiin vanhuksiin. Ne tuskin kaipaa muuta kuin ikäistään seuraa.