Moikkaatteko kerrostalonaapureita kaupassa?

Tottakai, kaikkia niitä, jotka satun tunnistamaan naapureikseni. Rappukäytävässä ja pihalla tervehdin ihan varmuuden vuoksi kaikkia siellä liikkuvia. Taloyhtiössä on useita pieniä yksiöitä, joissa nuoret asukkaat vaihtuvat tiuhaan. Näin yli 75 vuotiaana heitä ei aina kaupassa tunnista, joten pyydän tässä ja nyt, anteeksi jos olen joskus jättänyt kylillä tervehtimättä!

Vierailija kirjoitti:

Moikkaan ihan aina ja jään myös juttelemaan heidän kanssaan, jos molemmin puolin on aikaa:)

Minäpä se tiputtelen naapurien postiluukuista paperilapuille piirusteltuja hymiöitä.

Jos tunnistan niin paria naista tottakai voin moikata. Mutta autoin erästä naapuria kun tarvitsi apua. Olen asiallinen ihminen enkä halua naapureita sen enempää kavereiksi. Hyvä kun tuo henkilö pystyy edes katsomaan suuntaani tuon jälkeen kun autoin häntä. En ymmärrä mutta ollaan niin ystävällisiä kun apua tarvitaan ja sen jälkeen hyvä kun ei päälle oksenneta niin antaapi olla! Jäi kyllä huono fiilis eikä motivoi auttamaan enää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Jos tunnistan niin paria naista tottakai voin moikata. Mutta autoin erästä naapuria kun tarvitsi apua. Olen asiallinen ihminen enkä halua naapureita sen enempää kavereiksi. Hyvä kun tuo henkilö pystyy edes katsomaan suuntaani tuon jälkeen kun autoin häntä. En ymmärrä mutta ollaan niin ystävällisiä kun apua tarvitaan ja sen jälkeen hyvä kun ei päälle oksenneta niin antaapi olla! Jäi kyllä huono fiilis eikä motivoi auttamaan enää ketään.

Ajatteles että on ihmisiä jotka eivät tervehdi, mutta voisivat auttaa silti. Ehkä naapuri häpesi hätäänsä. Osa ei tunnista kaukana olevaa, ei näe sinne saakka.

En moikkaa, esitän etten näe heitä :D Minusta on ihan kohteliasta antaa rauha talon ulkopuolella. Jos jonkun kanssa olisin tutumpi sillä lailla, että olisimme vaihtaneet useamman kerran muunkin sanan kuin hein, niin voisin nyökätä tai moikata nopeasti kaupassakin. Mutta juttelemaan en jäisi siellä.

Tervehdin n. 10/50. En tunne kaikkia edes ulkonäöltä.

Vierailija kirjoitti:

6 vuotta olen tässä asunut enkä kyllä yhtäkään naapuria tunnista naamasta.

Miten voi olla? Käytkö harvoin ulkona vai etkö vaan törmää kehenkään?? Mulle on koirankusettajana tullut useampi naapuri tutuksi kun ovat samoihin aikoihin hollilla.

En moikkaa kun mistäs minä heidän asumismuodostaan tietäisin.

Olen vähän kasvosokia myäskin.

Vierailija kirjoitti:

Hassua lukea tällaisia "en tunne naapureitani" kun eräs nuori naikkonen kutsuu suunnilleen kaikkia miespuolisia lähinaapureitaan kerrostalossa säännöllisesti kahville. En ymmärrä miten voi niin tuttavalliseksi tulla naapureidensa kanssa.

Jos persoona on jotenkin sellainen, on todella avoin ja puhelias. Tässä talossa asuu eräs nainen myös, jossa on vähän sitä vikaa, juttelee kaikille. Pihalla kun kulkee niin pää pyörii kuin pöllöllä kun kaikki ihmiset ja kulkemiset pitää rekisteröidä, narahduksetkin :D Mitään ei tältä kyylältä jää huomaamatta. Uteliaan oloinen siis, negatiivisella tavalla. On ystävystynyt jonkun ikäisensä rouvan kanssa enkä tykkää kun ne  tossa pihalla aina juoruaa. Tulee vähän mieleen että eikö ole muuta elämää ja kiireitä..

Minä asun rivitalossa ja tottakai moikkaan naapureita kun näen kaupassa!

Moikkaan, jos vaimo ei ole mukana.

Mulla salasuhde 58v naapurin mammaan...

M41

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en enää. Aiemmin tervehdin ja sainkin kerran kaupassa moikattuani yhtä tyyppiä seuraavaksi pariksi vuodeksi stalkkaajan perääni. Ensin kirje postiluukusta ja sitten ärsyttävä seuraaminen joka paikkaan. En suosittele, jos ei ennestään tuttuja henkilöitä.

Kamalaa. Ei varmaan ollut suomalainen mies?

Edellisessä asunnossa asuin vuosikymmeniä ja tunsin ihan nimeltä kaikki naapurit ja moikkasin heitä jos näin kaupungilla tai kaupassa.

Tässä asunnossa olen asunut melkein vuoden ja muutamia naapurita olen rapussa nähnyt ja moikannut, mutta en tunnistaisi heitä kaupassa eli en moikkaisi tämän takia.

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta ollaan juntteja ihan rauhassa, muu maailma saa luvan hyväksyä meitä tällaisina. Niin mekin joudumme hyväksymään muita erilaisine kulttuureineen.

Ette te ole ,,ihan rauhassa,, juntteja, vaan kärsitte yksinäisyydestä ja masentuneisuudesta, ja mikä pahinta, kasvatatte lapsennekin sellaisiksi, jotka eivät osaa edes päivää sanoa, siis silmiin katsoen ja reippaasti. Se ,,muu maailma,, voi olla vaikka toivotun oppisopimuspaikan henkilöstöpäällikkö, joka ei ota jotain täysjunttia töihin. Siinä sitten ihmetellään ja ollaan kateellisia toisille, jotka osaavat käyttäytyä.