Lue keskustelun säännöt.
Poikatytöksi lapsena sanottu, mitä sinusta tuli isona?
Kiinnostaa
26.07.2023 |
Ennen sanottiin poikamaista tyttöä tällä nimellä. Muistan omastakin lapsuudestani, tekivät poikamaisia tempauksia, olivat rohkeampia kuin tytöt. Eivät käyttäneet mekkoja, eikä heidän tyyliinsä olisi edes sopinut. Seikkailivat poikien kanssa kiipeilemässä milloin missäkin, lippis päässä ja polvet ruvella. Mitäs noista pienistä, ei kun menoksi vaan.
Mitä teistä/ heistä tuli isona? Oletteko/ovatko edelleen poikamaisia vai ovatko t- paidat ja shortsit vaihtuneet naisellisempiin hepeniin?
Olen miettinyt itsekseni, näkyikö jo oman sukupuoli- identiteetin muotoutuminen silloin, vai tuliko teistä/ heistä tavallisia äitejä miehineen ja lapsineen?
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli tietojenkäsittelytieteen maisteri / koodari. Olen myös aseksuaali ja aromantikko, enkä varsinaisesti sisäisesti koe olevani mitään sukupuolta. Mutta ei minua mitenkään häiritsekään se, että olen biologisesti nainen. Neutraali asia.
Tuo luonnehdinta oli ihan hauska. Ei muuta kuin sama teksti Tinderiin.
Miksi aseksuaali aromantikko menis Tinderiin??
Niinpä. Palaute sinänsä voisi olla mielenkiintoista. Sikäli kuin palauteta tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekivät poikamaisia tempauksia, olivat rohkeampia kuin tytöt. Eivät käyttäneet mekkoja, eikä heidän tyyliinsä olisi edes sopinut. Seikkailivat poikien kanssa kiipeilemässä milloin missäkin, lippis päässä ja polvet ruvella. Mitäs noista pienistä, ei kun menoksi vaan.
Mitä ihme lokerointia tämä on? Minä olin juuri tuollainen rohkea seikkailija ja usein tk:ssa paikattavana, ja ihan mekko päällä tyttömäisenä kyllä menin!
Onneksi sai olla sellainen kuin on, eikä mun kasvuympäristössä puhuttu mistään poikatytöistä tai muuta typerää. Lapset oli lapsia ja touhusivat keskenään kaikenlaista, niin sekaporukoissa kuin erikseenkin.
Oli tosiaan hyvin vahvasti seikkailijalapsi, ja oikein sellainen pikkunainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään fuking identiteettejä mietitty... oltiin vaan. Ihan normaali nainen olen.
Ei niitä silloin mietittykään. Jokainen oli sellainen kuin oli, enkä tiedä että ketään olisi sen takia erikoisena pidetty. Ennemmin ihailtiin, kun olivat niin rohkeita.
- ap
Joo ihailtiin, kuten lapset usein sellaisia rohkeita ja seikkailullisia lapsia, mutta miksi siihen mitkään poikamaiset vaatteet olisi liittynyt?
En ymmärrä.
Kutsun sellaisia edelleenkin poikatytöiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli rekkalesbo eli pysyin kyllä naisena mutta hyvin miesmäisenä.
Minusta tuntuu oudolta, jos joku lesbo sanoisi itseään rekkalesboksi. Eiks se ole halventava nimitys? Niinpä uskonkin että tämä on provo.
-ap
Ohiksena, mutta läheiseni on butch-tyylinen lesbo ja nimittää itseään ja samantyylisiä ystäviään rekkalesboiksi ja rekkiksiksi. Vähän samanlainen oman slurrin omistaminen kuin mustien n-sanan käyttö.
Minusta tuli DI ja tekniikan tohtori.
Suuri osa kavereista oli pienenä poikia. Olen ollut kiinnostunut nikkaroinnista, teknologioista jne aina, mutta leikin pienenä pikkuautojen ja legojen lisäksi myös esim nukeilla ja barbeilla. Hiukset olivat pienenä ja nuorena pääasiassa lyhyet ja pukeuduin aika "poikamaisesti". Ei vaaleanpunaisia mekkoja tai röyhelöitä, mieluummin farkut.
Näin aikuisena olen 110% hetero ja minulla on vahva hoivavietti. Rakastan lapsiamme yli kaiken, tykkään myös hoitaa eläimiä. Minulla on pitkät hiukset ja tykkään näyttää naiselliselta. Kuitenkin luonnollisella tavalla perusmeikeillä, ei mitään telokynsiä, ripsiä, pumpattuja huulia yms. (muut saavat toki käyttää muttei oo mun juttu)
Oli ihanaa pienenä ja myöhemminkin, että olen aina saanut tehdä mitä haluan ja mikä kiinnostaa. Rohkeuttakin on ollut, että olen valinnut omanlaisen tien vähän "miehisessäkin" maailmassa työelämässä enkä mennyt mihin "kaikki" naiset menee. Suurin osa työkavereistakin on miehiä ja tykkään tehdä heidän kanssa töitä. Kuten kyllä naistenkin, jotka ovat fiksuja, hauskoja ja mukavia meillä töissä. Minulla on muutama tosi hyvä ystävä (naisia).
Eli elämäni on ollut joustava, minulle mukava ja kiinnostava yhdistelmä "poikatytön"/ "miehisen maailman" ja naisellisen naisen, puolison ja äidin elämää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Insinööri, sekä itsestäni että samantyylisestä ala-aste kaverista.
Kaverilla on lapsia ja on naimisissa, itse en ole, mutta seurustelen.Koskaan en ole tullut naisten kanssa toimeen, jouduin muutaman vuoden työskentelemään naisvaltaisella alalla enkä sopinut sinne joukkoon ollenkaan.
Naisviha sisäistetty. Miten sulla muuten voi olla naispuolinen kaveri kun et koskaan ole tullut naisten kanssa toimeen? Vihaatkö myös äitiäsi, mummojasi jne?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä aikuisena oon oppinut mekkoja käyttämään, mutta en mä edelleenkään naisellisista hömpötyksistä (tekoripset, geelikynnet, kosmetologikäynnit, kalliit ihon- ja hiustrnhoitorutiinit) innostu. Perusasu kuitenkin farkut tai kesällä sortsit, ihan käytännöllisyyden vuoksi. Arjessa pärjään meikkaamattakin, mutta jaksan mä useimpina aamuina kulmat laittaa kuntoon ja ripsiväriä. Töissä ollut monella alalla tekemässä taloushallinnon töitä. Esimerkiksi tilitoimistossa en niin viihtynyt, kun on kovin naisvaltainen ala, nyt teknologiateollisuudessa, firmassa miehiä ylivoimainen enemmistö ja viihdyn hyvin. Jossain sotealalla en voisi kuvitella työskenteleväni. Vauhdista pidän edelleen, on alla sitten auto, moottoripyörä, fillari tai lasketteluvälineet. Ihan perheellinen olen, mies ja pari muksua. Ja täytyy tunnustaa, että enemmän viihdyn pojan kanssa pihapeleissä kun tytön koruaskartelujen ja pukeutumisleikkien parissa.
Wtf? Mun piireissä naiset on enimmäkseen esteetikkoja ja naisellisen näköisiä, mekot ihan perusjuttu jne.
Ei kellään mitään tekoripsiä, geelikynsiä yms ole.
Hitto täällä on kyllä typerää ja mustavalkoista porukkaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimaantunut lähiövalas.
Sama.
En ajele karvojani koskaan, paitsi hiukset pidän millin siilillä.
Minä olin ihan pienestä asti tuollainen. Halusin olla poika ja tuntemattomat luulivatkin minua aina pojaksi. Jotenkin se vaan alkoi menemään ohi teini-iän loppupäässä ja minusta kasvoi ihan tavallinen tylsä hetero nainen joka on töissä sähköasentajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ennen pitkätukkainen poika jota kutsuttiin shakiraksi. Minusta tuli kalju mies.
Vierailija kirjoitti:
tekivät poikamaisia tempauksia, olivat rohkeampia kuin tytöt. Eivät käyttäneet mekkoja, eikä heidän tyyliinsä olisi edes sopinut. Seikkailivat poikien kanssa kiipeilemässä milloin missäkin, lippis päässä ja polvet ruvella. Mitäs noista pienistä, ei kun menoksi vaan.
Mitä ihme lokerointia tämä on? Minä olin juuri tuollainen rohkea seikkailija ja usein tk:ssa paikattavana, ja ihan mekko päällä tyttömäisenä kyllä menin!
Onneksi sai olla sellainen kuin on, eikä mun kasvuympäristössä puhuttu mistään poikatytöistä tai muuta typerää. Lapset oli lapsia ja touhusivat keskenään kaikenlaista, niin sekaporukoissa kuin erikseenkin.
Oli tosiaan hyvin vahvasti seikkailijalapsi, ja oikein sellainen pikkunainen.
Ei 80-luvulla ollut niin paljon lokerointia kuin nykyään. Paradoksi muuten sanoa, että tytöt ovat rohkeampia kuin tytöt. Ihan niin kuin kaikki pojat muka olisivat rohkeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän luokalla oli yksi Minna, joka meni pojasta.
Se mennä rymys enemmän poikien kanssa. Sillä oli omat minaritkin.
Lainaltiin barbeja sille, että sekin voi leikkiä tyttöjen kaa. Muttei se oikein osannut. Sen barbit aina lähti sotimaan ja sitten iltapuvut oli aina ihan likasia tai rikki.
Minna oli hemmetin kiva ja reilu tyyppi. Vaikka kerran se sähähti mulle. Oli vitosen joulujuhla ja olin ainoona luokan tytöistä pukeutunut housuihin. Minnallakin oli hame! Siinä riitti ihmeteltävää kaikilla.
Ehkä yritti saada huomion pois itsestään, kun sano "Tiinalla on housut! Sä pilaat kaiken!!" Mua se jäi kaivelemaan, mutta muut huomannut kuin Minnan hameen.
Me oltiin parikymppisiä, kun oli Minnan häät. Kyllä se ihan miehen kanssa naimisiin meni. Saivat kaksi poikaa. Hoiva-alalla uransa tehnyt. Yhä yhdessä.
Yhä se on samanlainen. Ei sitä naiseksi arvais päällepäin.
N51
Olen päälle viisikymppinen entinen poikatyttö, ja edelleen olen enemmän poikamainen kuin naisellinen, sekä keholtani että pukeutumiseltani, tosin kesällä olen oppinut pitämään kesämekkoja ja tunikoita. Hiukset olleet aina lyhyet, enemmän tai vähemmän (ei sentään mitään siilitukkaa ole koskaan ollut).
Olen yhden lapsen äiti, naimisissa parikymmentä vuotta ennen eroa, parhaat ystäväni ovat ja ovat aina olleet naisia, lapsenakin tosin leikin paljon tyttöjen kanssa, mutta ehkä enemmän "poikamaisia" leikkejä (myös kotileikkejä, joissa olin yleensä isä :D):
Ihan hetero olen, vaikka silloin pienenä halusinkin olla poika, mutta ehkä se johtui enemmän siitä, että poikien jutut kiinnosti enemmän. Tai sitten siitä, että minulla oli isoveli ja halusin olla samanlainen kuin hän, ja isäkin kannusti kaikkeen poikamaiseen touhuun.
Minusta tuli ihan tavallinen äiti miehineen ja lapsineen. Käytän sekä mekkoja että rennompia ns. poikamaisia vaatteita. Riippuu tilanteesta. Työskentelen ja viihdyn miesvaltaisella alalla, mutta ihan nainen minä olen.
Oikeastaan olen moneen kertaan miettinyt, että onneksi en ole lapsi nykyisin. Olisi helppo hämmentyä nykyisessä yleisestä narratiivissa sukupuoli-identiteetistään poikatyttönä. Vaikka uskon, että nykyään transihmisillä on paljon helpompaa, uskon myös, että ihan tavallisilla poikamaisilla tytöillä ja tyttömäisillä pojilla on nyt hämmentävämpää navigoida nykyajassa ja löytää oma identiteetti. Poikatyttöjen jotenkin ajatellaan olevan vähintään non-binaryja nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä aikuisena oon oppinut mekkoja käyttämään, mutta en mä edelleenkään naisellisista hömpötyksistä (tekoripset, geelikynnet, kosmetologikäynnit, kalliit ihon- ja hiustrnhoitorutiinit) innostu. Perusasu kuitenkin farkut tai kesällä sortsit, ihan käytännöllisyyden vuoksi. Arjessa pärjään meikkaamattakin, mutta jaksan mä useimpina aamuina kulmat laittaa kuntoon ja ripsiväriä. Töissä ollut monella alalla tekemässä taloushallinnon töitä. Esimerkiksi tilitoimistossa en niin viihtynyt, kun on kovin naisvaltainen ala, nyt teknologiateollisuudessa, firmassa miehiä ylivoimainen enemmistö ja viihdyn hyvin. Jossain sotealalla en voisi kuvitella työskenteleväni. Vauhdista pidän edelleen, on alla sitten auto, moottoripyörä, fillari tai lasketteluvälineet. Ihan perheellinen olen, mies ja pari muksua. Ja täytyy tunnustaa, että enemmän viihdyn pojan kanssa pihapeleissä kun tytön koruaskartelujen ja pukeutumisleikkien parissa.
Wtf? Mun piireissä naiset on enimmäkseen esteetikkoja ja naisellisen näköisiä, mekot ihan perusjuttu jne.
Ei kellään mitään tekoripsiä, geelikynsiä yms ole.Hitto täällä on kyllä typerää ja mustavalkoista porukkaa :D
Kukaan ei ajattele muista naisista niin stereotyyppisesti kuin nainen.
Minä kävin armeijan ja kiinnostuin seurustelusta vasta pari kymppisenä.
Poikaystävän ja äitiyden myötä minusta kuoriutui ihan perinteisen naisen näköinen otus. Joka rämpii kuraisessa metsässä tai pelata lasten kanssa jalkapalloa se mekko päällä sen enempää välittämättä miltä näytän tai mitä tapahtui minun hienoille vaatteilleni.
Minusta tuli ihan tavallinen duunari, miesvaltaisella alalla. Naimisissa olen, lapsia on ja urheilen aktiivisesti. En edelleenkään perusta laittautumisesta tms., mutta ihan naiseksi koen itseni :D
Ei niitä silloin mietittykään. Jokainen oli sellainen kuin oli, enkä tiedä että ketään olisi sen takia erikoisena pidetty. Ennemmin ihailtiin, kun olivat niin rohkeita.
- ap