Poikatytöksi lapsena sanottu, mitä sinusta tuli isona?

Ihailin isoveljeäni ja hänen kavereitaan eikä leikkikavereita ollut. Musta tuli tosiaankin yksi pojista. Tykkäsin myös painia ja nujuta, mikä siihen aikaan välitunneilla oli ihan tavallista. Mutta ei mulle koskaan edes pälkähtänytkään mieleen, että olisin mies. Tosi villi poikatyttö vaan. En ole aikuisenakaan kovin naisellinen tai ehkä vähän peittelen sitä, koska olen hieman kaino. Mies ja lapsia on. Yliopistossa historiaa, vanhoja kieliä, homeroksen taisteluja yms luin, yms. Tykkään myös videopeleistä, tiimipeleistä varsinkin.

transumies

Hyvin naisellinen 4 lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli ihan tavallinen äiti miehineen ja lapsineen. Käytän sekä mekkoja että rennompia ns. poikamaisia vaatteita. Riippuu tilanteesta. Työskentelen ja viihdyn miesvaltaisella alalla, mutta ihan nainen minä olen.

Oikeastaan olen moneen kertaan miettinyt, että onneksi en ole lapsi nykyisin. Olisi helppo hämmentyä nykyisessä yleisestä narratiivissa sukupuoli-identiteetistään poikatyttönä. Vaikka uskon, että nykyään transihmisillä on paljon helpompaa, uskon myös, että ihan tavallisilla poikamaisilla tytöillä ja tyttömäisillä pojilla on nyt hämmentävämpää navigoida nykyajassa ja löytää oma identiteetti. Poikatyttöjen jotenkin ajatellaan olevan vähintään non-binaryja nykyään.

Se on ihan sama mitä olet niin voi olla pikkasen hämmentävää kun jo päiväkodissa aletaan puhumaan että pojallakin voi pimppi.

Minusta tuli nainen, joka on lopen kyllästynyt sanaan nainen.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Siksipä tuntuu kovasti kummalliselta, että

nuorien sukupolvi on nyt rajoittamassa tätä kaikkea ja kaiken pitäisi liittyä vain naiseuteen tai mieheyteen eikä siihen että olemme vain ihmisiä.

Minusta tuli lyhyttukkainen huonoryhtinen lesbo, joka kävelee kömpelösti, on kaikkien tiellä julkisilla paikoilla ja joka punastelee herkästi.

Ppoikatytöt olivat reilumpaa seuraa meille pojille kuin tavalliset sosiaalileikkejä opettelevat tytöt.

Heistä on varmaankin tullut reiluja äitejä ja vaimoja. Muistan hyvällä.

Koodari, toivottavasti ensi vuonna väitöskirjatutkija. Edelleen kaverit enimmäkseen miehiä. Tyyli on sellainen jännä sekoitus maskuliinista ja femiiniä, nimittäin maskuliinisen tyyliset vaatteet (ne ovat löysiä ja mukavia) yhdistettynä voimakkaaseen goottimeikkiin.

Ihan naiseksi kuitenkin olen aina kokenut itseni. Tai en oikeastaan ajattele asiaa hirveästi mutta en ole mitään dissonanssia ikinä kokenut. Parisuhteessa miehen kanssa jo 4 vuotta, mutta lapsia emme aio hankkia.

Minut pakotettiin poikatyttömäiseksi, koska olin ysärilapsi ja silloin ei ollut ok olla tyttö. Kouluikäisenä oli pakko valehdella, että lemppariväri on vihreä, koska se oli "poikien väri" (joo, naurettavia juttuja, mutta tiedetään kaikki että lapset ajatteli ennen näin), vaikka oikeasti kyllä tykkäsin vaaleanpunaisesta jne. Olisin halunnut leikkiä prinsessaleikkejä, kaverit vaan kiipeili puissa ja leikki kukkulan kuningasta poikien kanssa. Oli tosi yksinäinen ja erilainen olo, ja olen vasta aikuisuudessa antanut itselleni luvan taas käyttää mekkoja arjessa, leikkiä väreillä ja päästää muutenkin sellaisen "naisellisen" ja luovan energian valloilleen. Olen paljon onnellisempi näin. Ymmärrän, että joillain se on ollut päinvastoin, mutta ihan pakko oli saada sanoa tämäkin. Itseäni triggeröi aina, kun joku nainen kommentoi jonkun tuotteen alla somessa, että "miksi kaikki vaatteet naisille aina vaaleanpunaisia, miksi ei sinisiä ja vihreitä?", koska totuus on, että on ihan kaikenvärisiä vaatteita olemassa kaikille, mutta kaikki tällainen naisellisuuteen niputettu halutaan jostain syystä lytätä ja tuhota. En tajua sitä. Mielestäni jokainen on sellainen kuin on, miksi pitää aina lytätä muita?

Vierailija kirjoitti:

Minut pakotettiin poikatyttömäiseksi, koska olin ysärilapsi ja silloin ei ollut ok olla tyttö. Kouluikäisenä oli pakko valehdella, että lemppariväri on vihreä, koska se oli "poikien väri" (joo, naurettavia juttuja, mutta tiedetään kaikki että lapset ajatteli ennen näin), vaikka oikeasti kyllä tykkäsin vaaleanpunaisesta jne. Olisin halunnut leikkiä prinsessaleikkejä, kaverit vaan kiipeili puissa ja leikki kukkulan kuningasta poikien kanssa. Oli tosi yksinäinen ja erilainen olo, ja olen vasta aikuisuudessa antanut itselleni luvan taas käyttää mekkoja arjessa, leikkiä väreillä ja päästää muutenkin sellaisen "naisellisen" ja luovan energian valloilleen. Olen paljon onnellisempi näin. Ymmärrän, että joillain se on ollut päinvastoin, mutta ihan pakko oli saada sanoa tämäkin. Itseäni triggeröi aina, kun joku nainen kommentoi jonkun tuotteen alla somessa, että "miksi kaikki vaatteet naisille aina vaaleanpunaisia, miksi ei sinisiä ja vihreitä?", koska totuus on, että on ihan kaikenvärisiä vaatteita olemassa kaikille, mutta kaikki tällainen naisellisuuteen niputettu halutaan jostain syystä lytätä ja tuhota. En tajua sitä. Mielestäni jokainen on sellainen kuin on, miksi pitää aina lytätä muita?

Olet ihan oikeassa. Minäkin kuuluin lapsena niihin jotka piti tyttömäisiä tyttöjä jotenkin huonompina ja "hienostelijoina" enkä edes tiedä mistä tuo tuli. Antaa ihmisten olla mitä ovat ja tykätä mistä tykkäävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli rekkalesbo eli pysyin kyllä naisena mutta hyvin miesmäisenä.

Minusta tuntuu oudolta, jos joku lesbo sanoisi itseään rekkalesboksi. Eiks se ole halventava nimitys? Niinpä uskonkin että tämä on provo.

-ap

Näin lesbona en koe nimitystä halventavana. Tosin en itse ole ihan rekkis, mutta en varsinaisesti heteronoloinenkaan.

Niin ja mitä minusta tuli: Opiskelin matemaattisia aineita ja nyt olen pitkäaikaistyötön. Joitakin vuosia sain kyllä duunata koodarina. 

Kosmetologi :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut pakotettiin poikatyttömäiseksi, koska olin ysärilapsi ja silloin ei ollut ok olla tyttö. Kouluikäisenä oli pakko valehdella, että lemppariväri on vihreä, koska se oli "poikien väri" (joo, naurettavia juttuja, mutta tiedetään kaikki että lapset ajatteli ennen näin), vaikka oikeasti kyllä tykkäsin vaaleanpunaisesta jne. Olisin halunnut leikkiä prinsessaleikkejä, kaverit vaan kiipeili puissa ja leikki kukkulan kuningasta poikien kanssa. Oli tosi yksinäinen ja erilainen olo, ja olen vasta aikuisuudessa antanut itselleni luvan taas käyttää mekkoja arjessa, leikkiä väreillä ja päästää muutenkin sellaisen "naisellisen" ja luovan energian valloilleen. Olen paljon onnellisempi näin. Ymmärrän, että joillain se on ollut päinvastoin, mutta ihan pakko oli saada sanoa tämäkin. Itseäni triggeröi aina, kun joku nainen kommentoi jonkun tuotteen alla somessa, että "miksi kaikki vaatteet naisille aina vaaleanpunaisia, miksi ei sinisiä ja vihreitä?", koska totuus on, että on ihan kaikenvärisiä vaatteita olemassa kaikille, mutta kaikki tällainen naisellisuuteen niputettu halutaan jostain syystä lytätä ja tuhota. En tajua sitä. Mielestäni jokainen on sellainen kuin on, miksi pitää aina lytätä muita?

Olet ihan oikeassa. Minäkin kuuluin lapsena niihin jotka piti tyttömäisiä tyttöjä jotenkin huonompina ja "hienostelijoina" enkä edes tiedä mistä tuo tuli. Antaa ihmisten olla mitä ovat ja tykätä mistä tykkäävät.

Kiitos, kun myönnät tämän. En ole kenellekään siitä katkera, se tosiaan oli jotenkin siihen aikaan liittyvä asenne. Toivottavasti osataan itse opettaa lapsille vähän tasa-arvoisempia asenteita.

Transitmies

Mä olin poikatyttö ja nykyään olen hyvin naisellinen nainen. Kuljen päivittäin mekoissa tai hameissa ja mulla on takapuoleen ulottuvat hiukset. Lapsena tuntui, että pojilla oli kaikki siisteimmät lelut ja jutut, ja tytöt oli sidottu johonkin tylsiin tyttöleikkeihin, joten halusin olla poika. Kiitän luojaani, ettei vuosituhannen vaihteessa ollut nykyisenkaltaista sukupuolihäröilyä, koska minäkin voisin olla nykyään joku Jack. Minulla diagnosoitiin aikuisena ADHD, joka ehkä selittää menevyyttäni.

Olisin halunnut tutkijaksi ja kirjailijaksi, ehkä myös taiteilijaksi. Mutta yhteiskunnan patriarkaaliset rakenteet sorti minua ja nyt olen mt-potilas ilman koulutusta, työtä ja asuntoa.

Minusta tuli ihailtu ja vihattu. Koska pärjään hyvin missä asiassa tahansa miehille enkä tarvitse heitä. Naisiakin on ollut enemmän kuin useimmilla heistä.

Olen kohta nelikymppinen ja kyllä silloin ennenkin lokeroitiin. Ainakin minä sain kuulla kuinka äiti oli vähän pettynyt, kun olinkin poikatyttö. Olen ainoa tyttö meillä. Siis yritti usein saada minut pukeutumaan toisin jne. Viihdyin kuitenkin niissä veljen vanhoissa huppareissa jne. Jätti kuitenkin arpensa, kun tuntuu että ei edes omalle äidille kelpaa sellaisena kuin on. Ei antanut leikata lyhyttä tukkaa, joten leikkasin itse heti kun kotoa muutin. Koneella sellainen parin millin siili. :D On minulla välillä pitkäkin tukka, tykkään vaihdella.

Mutta ihan miehen kanssa menin naimisiin ja pari lastakin on. Eikä ihan niin poikamainen tyyli enää, pidän välillä mekkoja jne. Miesvaltaisella alalla olen aina ollut. Parikymppisenä olisin vielä ollut mieluummin poika, mutta nykyään en niin ajattele sukupuoltani, ihan ok näinkin.

Peruspulska perheenäiti hiukan keskivertoa miehisemmässä työssä. 

Ne jotka tykkäävät, kuvaavat minua assertiiviseksi ja viisaaksi. Ne, jotka eivät tykkää, kuvailevat tylsäksi ja hiljaiseksi. Teinivuodet olivat riittävän mielenkiintoiset - nykyään on aikaa olla vakaa ja turvallinen. 

Rokkaan kaiken huomioliiveistä vartaloa imarteleviin mekkoihin. 

"Miesmäisyys" on enemmän henkistä sorttia. Se näkyy tavassa, jolla kävelen, harrastuksissani ja  palikkamaisessa ajattelussani. 

Itse tykkään ajatella, että en ole miesmäinen, vaan henkisesti kypsä. Tasapainoiset ihmiset muistuttavat kaikki toisiaan. 

Ystäväni oli, vaikka ei sitä ulkoisesti uskoisi eli pukeutuu hyvin naisellisesti. Hän on miehisellä alalla pörssiyhtiön pomona ja kuuluu Suomen suurituloisiin naisiin.