Mitä tekisin kesälomallani?
Olen kuusikymppinen eronnut nainen. Muutama ystävä minulla on, mutta heillä paljon omia menoja. Aikuiset lapset asuvat kaukana. Mitä voisin tehdä yksin tai minne mennä? Juu, tiedän, että on surullista, että ei ole oikein ketään, jonka kanssa lomailisin.
Kommentit (10)
Käy elokuvissa, taidenäyttelyissä ja herkuttele kesäisissä kahviloissa ja toreilla, lue hyvä kirja ja kuntoile jos siltä tuntuu.
Hyvää lomaa 💚
Käy Linnanmäellä ja korkeasaaressa.
Onko sinulla auto? Itse ajattelin vaikka ihan päiväseltään ajella joihinkin luontokohteisiin, joissa on sellaisia 3-5 tunnin patikointireittejä. Sitten teen jonkun pikku kaupunkiloman Suomessa ja kiertelen museoita ja näyttelyitä ym.
Itse tykkään tehdä pieniä reissuja johonkin ulkoilukohteeseen, museoon tai vaikka lähikaupunkiin. Voi ottaa eväät, kirjan ja pysähtyä puistoon tai rantaan tai mennä kivaan paikkaan syömään. Pyöräillen, kävellen tai julkisilla pääsen ainakin omasta kodistani moneen paikkaan. Kesäteatteri, konsertit ja elokuvat myös kivoja. Teen paljon asioita yksin, olen lapseton sinkku enkä halua jättää jotain tekemättä vain koska kukaan ei tule mukaan. Sitä voi löytää myös uusia tuttavuuksia kun liikkuu avoimin mielin tai ainakin juttu seuraa hetkeksi.
Tee sitä mikä sinua kiinnostaa. Jos olisin yksin eikä olisi kesämökkiä, niin tekisin reissun Ahvenanmaalle tai Utöseen yhteysaluksilla. Tukholmassa kävisin museoissa ja istumassa kahviloissa. Kotimaassa voisin tehdä pieniä reissuja lähikaupunkien maauimaloihin tai kesäteattereihin.
Eihän kannata heti stressata mitä tekee, laiskottele aluksi. Sukuloimassahan voi kesäisin käydä.
Mitenhän yksinäiset voisivat löytää kaveriseuraa? Tässäkin ketjussa asia nousee esille? Jotkut hlöt ovat instassaan antaneet tilaa kaverihaulle esim Veitola. Arvostan.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin!
Ai kesälomalla, etkö muuta keksi kun useilla palstoilla samaa viestiä lähettelet.
Olispa töitä.
-työtön