Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten vanhemmat: järjestättekö joka päivä ohjelmaa?
Mulla on jostain syystä huono omatunto jos ei joka päivä ole jotain fiksua tekemistä taaperolle. Tänään ollaan oltu sisällä koko päivä lukuunottamatta kun ennen lounasta käytiin pihassa vähän kävelemässä. Olen siivonnut kaappeja ja pessyt ikkunoita ja taapero on pyörinyt mukana ja tutkinut tavaroita. Onko tylsät kotipäivät ok vai pitäisitkö uteliaalle ja sosiaaliselle lapselle olla koko ajan jotain hänelle suunnattua tekemistä ja muiden lasten seuraa?
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä järjestin kaksi ulkoilua päivässä sekä jotain järkevää sisätekemistä. Nyt lapset ovat jo koululaisia, mutta edelleen järjestän loma-aikana joka päivä jotain. Vähintään jonkun uimarantareissun ja lautapelejä molempien kanssa erikseen. En kestä sitä että nysväävät sisällä tai tuijottavat ruutuja.
Minä en suunnilleen edes näe lapsia lomalla. Ne huitaisee aamupalan namaan ja menee ulos keskenään ja kavereiden kanssa. Olisi kyllä raskasta töiden päälle keksiä koko ajan tekemistä toisille.
Meillä taas lapset eivät ole käyneet kertaakaan kavereiden luona eikä kaverit meillä.
Hyvin on kuitenkin aika kulunut.Tätä minä ihmettelen nykylapsissa/-perheissä. Siis ettei oo kavereita. Eikö vanhemmat siedä toisten lapsia kodeissaan, vaan mistä on kyse. Lapseni ovat jo aikuisia (luojan kiitos), ja minusta lasten kanssa pääsi kaikkein helpommalla, kun oli kavereita, yökyläilyjä ja uimarantareissuja ( kun aikuiset kuskasivat ja valvoivat), lättykestejä ja pihaleikkejä jne. Sen kummempaa ohjelmaa ei tarvinnut kuin grilli päälle ja makkarat tulille ja kavereille tarjottiin kans. Muistan kyllä omien lasteni vanhemmista joitain tapauksia, joiden koteihin ei saanut mennä ja jos sain, niin vai yksi kaveri tai se, että joidenkin pihoilla ei saanut leikkiä esim piilosta. Suurin osa 80-luvun kodeista oli sellaisia, että lasten kaverit oli tervetulleita niin kylään kuin ruokapöytäänkin. Olen sitä mieltä, että periaate "meille ei saa tulla kuin yksi kaveri" antaa siemenen kiusaamiselle, jota on nykyään aivan liikaa. Vanhemmat hyväksykää omien lastenne lisäksi ne naapurin "kakarat".
Korjaus: omien lasteni kavereiden vanhemmista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli aikanaan melkein pakko. Esikoiseni oli todella toiminnallinen ja seikkailullinen. Hän viihtyi jopa mm. museoissa, joissa tykkäsi hahmottaa tiloja pikemminkin kuin ihailla taidetta. "Minä johdan" hän aina otti porukan innoissaan haltuunsa ja tutkaili reitit. Linnat, rauniot, vanhat talot tai tehdasmuseot (tms.) olivat matkoilla parasta antia. Onneksi naapurustossa asui paljon samanikäistä sakkia, eli melkein aina oli leikkikavereita pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä järjestin kaksi ulkoilua päivässä sekä jotain järkevää sisätekemistä. Nyt lapset ovat jo koululaisia, mutta edelleen järjestän loma-aikana joka päivä jotain. Vähintään jonkun uimarantareissun ja lautapelejä molempien kanssa erikseen. En kestä sitä että nysväävät sisällä tai tuijottavat ruutuja.
Minä en suunnilleen edes näe lapsia lomalla. Ne huitaisee aamupalan namaan ja menee ulos keskenään ja kavereiden kanssa. Olisi kyllä raskasta töiden päälle keksiä koko ajan tekemistä toisille.
Meillä taas lapset eivät ole käyneet kertaakaan kavereiden luona eikä kaverit meillä.
Hyvin on kuitenkin aika kulunut.Tätä minä ihmettelen nykylapsissa/-perheissä. Siis ettei oo kavereita. Eikö vanhemmat siedä toisten lapsia kodeissaan, vaan mistä on kyse. Lapseni ovat jo aikuisia (luojan kiitos), ja minusta lasten kanssa pääsi kaikkein helpommalla, kun oli kavereita, yökyläilyjä ja uimarantareissuja ( kun aikuiset kuskasivat ja valvoivat), lättykestejä ja pihaleikkejä jne. Sen kummempaa ohjelmaa ei tarvinnut kuin grilli päälle ja makkarat tulille ja kavereille tarjottiin kans. Muistan kyllä omien lasteni vanhemmista joitain tapauksia, joiden koteihin ei saanut mennä ja jos sain, niin vai yksi kaveri tai se, että joidenkin pihoilla ei saanut leikkiä esim piilosta. Suurin osa 80-luvun kodeista oli sellaisia, että lasten kaverit oli tervetulleita niin kylään kuin ruokapöytäänkin. Olen sitä mieltä, että periaate "meille ei saa tulla kuin yksi kaveri" antaa siemenen kiusaamiselle, jota on nykyään aivan liikaa. Vanhemmat hyväksykää omien lastenne lisäksi ne naapurin "kakarat".
Lapsia on paljon vähemmän kuin ennen. Meillä esimerkiksi naapurustossa oli ihan yhden käden sormilla laskettava määrä lapsia ja hekin vanhempia kuin meidän lapset.
Me ollaan kyllä sitten kuskattu ja panostettu valtavasti siihen, että koulukaverien kanssa ollaan tekemisissä, otettu kotiin ja mökille jne.
Mutta se että Tiina-kirjojen tapaan vain avaisit ulko-oven ja pihalla olisi aina 10 kaveria? Ei ole.
Mukaan Elokapinaan, osa 2: Kansalaistottelemattomuuskoulutus antaa sinulle tarvittavat tiedot ja taidot osallistua Elokapinan aktioihin. Koulutuksessa kuulet kansalaistottelemattomuuden perusteista, väkivallattoman suoran toiminnan teoriasta ja käytännöstä sekä Elokapinan toimintatavoista.
Ulkona ollaan aamupäivällä, sisällä riehutaan sitten loppupäivä ja päikkärit nukkuu autossa. Ajellaan muutenkin paljon autolla ja käydään jossakin kun on sähköauto niin ei maksa ajaminen mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen ohjelmaa? :D Pikkulapset keksivät ohjelmaa ihan itsekin ja samalla mielikuvitus kehittyy.
Vierailija kirjoitti:
Ulkona ollaan aamupäivällä, sisällä riehutaan sitten loppupäivä ja päikkärit nukkuu autossa. Ajellaan muutenkin paljon autolla ja käydään jossakin kun on sähköauto niin ei maksa ajaminen mitään.
Lapsen olisi hyvä nukkua päikkärit kotona/tarhassa sängyssä maaten eikä istualtaan jossain autossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona ollaan aamupäivällä, sisällä riehutaan sitten loppupäivä ja päikkärit nukkuu autossa. Ajellaan muutenkin paljon autolla ja käydään jossakin kun on sähköauto niin ei maksa ajaminen mitään.
Lapsen olisi hyvä nukkua päikkärit kotona/tarhassa sängyssä maaten eikä istualtaan jossain autossa.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona ollaan aamupäivällä, sisällä riehutaan sitten loppupäivä ja päikkärit nukkuu autossa. Ajellaan muutenkin paljon autolla ja käydään jossakin kun on sähköauto niin ei maksa ajaminen mitään.
Lapsen olisi hyvä nukkua päikkärit kotona/tarhassa sängyssä maaten eikä istualtaan jossain autossa.
Miksi?
Miltä itsestäsi tuntuisi nukkua istualtaan autossa joka päivä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän aikuinenkaan lomalla harrasta joka sekunti jotain aktiivista, vaan voi nauttia myös siitä, että ei tee yhtikäs mitään.
Lapsetkin ovat ansainneet lomansa ohjelmoiduista ja raskaistakin ajoista tarhassa tai koulussa.
Laiskottelu silloin tälläin on ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä järjestin kaksi ulkoilua päivässä sekä jotain järkevää sisätekemistä. Nyt lapset ovat jo koululaisia, mutta edelleen järjestän loma-aikana joka päivä jotain. Vähintään jonkun uimarantareissun ja lautapelejä molempien kanssa erikseen. En kestä sitä että nysväävät sisällä tai tuijottavat ruutuja.
Minä en suunnilleen edes näe lapsia lomalla. Ne huitaisee aamupalan namaan ja menee ulos keskenään ja kavereiden kanssa. Olisi kyllä raskasta töiden päälle keksiä koko ajan tekemistä toisille.
Meillä taas lapset eivät ole käyneet kertaakaan kavereiden luona eikä kaverit meillä.
Hyvin on kuitenkin aika kulunut.Tätä minä ihmettelen nykylapsissa/-perheissä. Siis ettei oo kavereita. Eikö vanhemmat siedä toisten lapsia kodeissaan, vaan mistä on kyse. Lapseni ovat jo aikuisia (luojan kiitos), ja minusta lasten kanssa pääsi kaikkein helpommalla, kun oli kavereita, yökyläilyjä ja uimarantareissuja ( kun aikuiset kuskasivat ja valvoivat), lättykestejä ja pihaleikkejä jne. Sen kummempaa ohjelmaa ei tarvinnut kuin grilli päälle ja makkarat tulille ja kavereille tarjottiin kans. Muistan kyllä omien lasteni vanhemmista joitain tapauksia, joiden koteihin ei saanut mennä ja jos sain, niin vai yksi kaveri tai se, että joidenkin pihoilla ei saanut leikkiä esim piilosta. Suurin osa 80-luvun kodeista oli sellaisia, että lasten kaverit oli tervetulleita niin kylään kuin ruokapöytäänkin. Olen sitä mieltä, että periaate "meille ei saa tulla kuin yksi kaveri" antaa siemenen kiusaamiselle, jota on nykyään aivan liikaa. Vanhemmat hyväksykää omien lastenne lisäksi ne naapurin "kakarat".
Lapsia on paljon vähemmän kuin ennen. Meillä esimerkiksi naapurustossa oli ihan yhden käden sormilla laskettava määrä lapsia ja hekin vanhempia kuin meidän lapset.
Me ollaan kyllä sitten kuskattu ja panostettu valtavasti siihen, että koulukaverien kanssa ollaan tekemisissä, otettu kotiin ja mökille jne.
Mutta se että Tiina-kirjojen tapaan vain avaisit ulko-oven ja pihalla olisi aina 10 kaveria? Ei ole.
Jep. Ja osa perheistä tekee vuorotyötä jne, eli elää ihan eri rytmissä. Meidän naapuritalossa asuisi suunnilleen meidän lasten ikäinen tyttö, mutta eipä tuota hirveästi näy, pari kertaa on lapset leikkinyt yhdessä pihalla. On siis nyt eskari-ikäinen. Toisessa talossa on pienempiä lapsia jotka ei tietysti vielä voikaan leikkiä vapaasti pihalla. Loput tällä kadulla on teinejä. Koululainen toki pyöräilee vähän kauempana oleville kavereilleen sujuvasti, mut 5v ei näe kavereita ellei erikseen sovita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivänä on ongelma, että lapsille järjestetään koko ajan ohjelmaa. Eivät opi sietämään tylsyyttä ollenkaan. Tottakai ruutuaikaa pitää rajata ja ulkoilla, mutta muuten ihan arkiaskareissa mukana olo riittää. Olen ihmetellyt, miten lapset nykyään käyvät joka viikonloppu tramppaparkeissa tai hoplopissa.
T. Lastenhoitaja päiväkodista
Ruutuviihde on minusta tähänkin syynä. Käpylehmillä oli hyvä leikkiä jos vaihtoehtona oli vanhempien töissä auttaminen, mutta nyt kun käden ulottuvilla on puhelin, pleikka, xbox ja nindendo ja aivot on koulutettu pikaisiin palkintoihin, ei ne lapset vain pelaamista kieltämällä aktivoidu luovaan leikiskelyyn entiseen malliin. Ainakaan kouluikäiset. Siitä syntyy paine järjestää vastavoimaksi jotain aktiviteettiä, joka myöskin innostaa, koska jatkuva kieltäminen ja lapsen tyytymättömyyden sietäminen on todella kuluttavaa, vaikka tietysti sopivassa mittakaavassa onkin vanhemmuuden ydistä.
Et voi olla tosissasi! Siinähän menisi joko elämä lasten viihdyttäjänä.
En ole koskaan järjestänyt mitään erityistä ohjelmaa lapsilleni. Joskus on käyty metsässä eväsretkellä, joskus jossakin huvipaikassa, kylpylässä tai muussa sellaisessa, mutta pari kertaa vuodessa. Muut päivät olivat aivan tavallista kotielämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä stressaaan jatkuvasta ohjelman tekemisestä, arki-iltoisin riittää aikaa ihan riittävästi. Tietenkin minkä määrittelee ohjelmaksi, niin vaikuttaa asiaan. Jos menemme vähän pyöräilemään tai pihalle, en pidä sitä ohjelmana. Mutta kyllä tulee paineita opettaa lapsille maailmasta, tieteitä ja taiteita. Vaikuttaa koulumenestykseenkin. Päiväkoti-ikäinen haluaisi oman ikäistänsä seuraa kuitenkin päivittäin. Leikkipuistoissa käydään, mutta aina ei vieraat lapset lämpene ihan nopeasti. Lapsi on hereillä kuitenkin sen reilu 12h päivässä, että vaikka 6h päivässä on ohjelmaa niin on mielestäni 6h ei minkään tekemistä on ihan riittävää harjoittelua tylsistymiseksi.
Ohjelman järjestäminen ja tieteiden ja taiteiden opettaminen päiväkoti-ikäiselle on tietysti ihan ok, mutta ei sellainen asia josta kannattaa stressata tai varsinkaan kuvitella, että kolmevuotiaan kuskaaminen Heurekaan tms vaikuttaisi jotenkin koulumenestykseen. Lapsi oppii maailmasta myös siinä, kun tekee vanhemman kanssa kotihommia ja leikkii, kun käy ulkona ja juttelee asioista. Siinä sivussahan sitä tiedekasvatustakin tulee, kun ihmettelee tyyliin miksi saippuavedestä tulee kuplia ja saippuattomasta ei, ja tutkii yhdessä kasveja metsässä kasvaa. Lapsethan kyselee kaikkea ja siinä saa haastaa itseään että osaako vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkona ollaan aamupäivällä, sisällä riehutaan sitten loppupäivä ja päikkärit nukkuu autossa. Ajellaan muutenkin paljon autolla ja käydään jossakin kun on sähköauto niin ei maksa ajaminen mitään.
Lapsen olisi hyvä nukkua päikkärit kotona/tarhassa sängyssä maaten eikä istualtaan jossain autossa.
Miksi?
Miltä itsestäsi tuntuisi nukkua istualtaan autossa joka päivä?
Minusta se tuntuu ainakin ihanalta, jos saa työpäivän päätteeksi torkahtaa kotimatkalla. Siis jos on kimppakyydillä tai bussilla liikkeellä. Mieluusti vaikka joka päivä. Lapsilla on vielä mukavat turvaistuimet ettei edes pää retkota ja niska mene jumiin. Tässä nyt tuskin mistään monen tunnin päikkäreistä on kyse kuitenkaan.
-eri
Siskoni järjesti ja järjestää lapsilleen koko ajan jotakin tekemistä, menoa jne. Hyppäsivät sisäleikkipuistoissa, uimassa, ulkona syömässä, matkustelivat, vähintäänkin kyläilivät. Nyt lapset ovat toisella kymmenellä ja voi luoja sitä marinaa; missään eivät viihdy viittä minuuttia kauempaa, aina pitäisi olla parempaa tekemistä, eivät ole itseohjautuvia ollenkaan.
Toimitus hylkäsi asiallisen vastauksen. terv tellu
Vierailija kirjoitti:
Siskoni järjesti ja järjestää lapsilleen koko ajan jotakin tekemistä, menoa jne. Hyppäsivät sisäleikkipuistoissa, uimassa, ulkona syömässä, matkustelivat, vähintäänkin kyläilivät. Nyt lapset ovat toisella kymmenellä ja voi luoja sitä marinaa; missään eivät viihdy viittä minuuttia kauempaa, aina pitäisi olla parempaa tekemistä, eivät ole itseohjautuvia ollenkaan.
Toisaalta on ehkä ollut liikaa ohjelmaa, toisaalta kyseessä voi olla myös se, että ovat perineet siskosi halun olla liikkeellä.
Itselläni ei ole niinkään syyllinen olo siitä, että pitäisi aina olla ohjelmaa, mutta kova syyllisyys siitä, jos en tee joka päivää koko aikaa lasten kanssa juttuja. Jos esimerkiksi haluaisin lukea kirjaa hetken tai katsoa omaa ohjelmaa teeveestä. En oikein osaa tasapainottaa sitä, missä suhteessa olisi ok tehdä omia juttuja. Tuntuu raskaalta olla aina ja koko ajan läsnä. Käyn töissä arkisin ja tarvitsisin itsekin lepoa ja rentoutumista.
Tätä minä ihmettelen nykylapsissa/-perheissä. Siis ettei oo kavereita. Eikö vanhemmat siedä toisten lapsia kodeissaan, vaan mistä on kyse. Lapseni ovat jo aikuisia (luojan kiitos), ja minusta lasten kanssa pääsi kaikkein helpommalla, kun oli kavereita, yökyläilyjä ja uimarantareissuja ( kun aikuiset kuskasivat ja valvoivat), lättykestejä ja pihaleikkejä jne. Sen kummempaa ohjelmaa ei tarvinnut kuin grilli päälle ja makkarat tulille ja kavereille tarjottiin kans. Muistan kyllä omien lasteni vanhemmista joitain tapauksia, joiden koteihin ei saanut mennä ja jos sain, niin vai yksi kaveri tai se, että joidenkin pihoilla ei saanut leikkiä esim piilosta. Suurin osa 80-luvun kodeista oli sellaisia, että lasten kaverit oli tervetulleita niin kylään kuin ruokapöytäänkin. Olen sitä mieltä, että periaate "meille ei saa tulla kuin yksi kaveri" antaa siemenen kiusaamiselle, jota on nykyään aivan liikaa. Vanhemmat hyväksykää omien lastenne lisäksi ne naapurin "kakarat".