***ELOISAT perjantaina***
Kalnterista aukeaa jo 15. luukku. Siellä luuraa Tittamari Marttisen runo:
PAKETTI
Tutki päältä, alta!
Hetki vielä malta,
hypistele, rypistele
ravistele,aavistele
koputtele, kutittele
naputtele,huvittele.
Kuvittele mitä vaan.
Ihan kohta avataan...
Kommentit (25)
Kretukka: piparikuusi tähdistä kuulostaa tosi komealle. Kerrohan sitten miten teidän kuusi onnistui! Sellaisen voisi viritellä ensi jouluna, aina tarttee kokeilla jotakin uutta =) Tuo talonpalasten kokoaminen yhteen sulatetulla sokerilla on kyllä aikamoista hommaa kuten totesitkin. Hiki pukkasi mutta saatiin kuin saatiinkin talo kasaan. Virhekohdat peiteltiin runsaalla sokerikuorrutuksella, se onkin armelias aine.
Onpas ollut päivä. Pikkukakkonen edelleen kuumeessa, onneksi ei ole enää oksentanut. Nyt illan viimeiseksi tuli sitten toisesta päästä, toivottavasti ois vaan tuo yksi vaipallinen. Meillä on pesty varmaan kolme koneellista pyykkiä päivässä tämän viikon ajan kun ei voi jättää likapyykkiinkään odottamaan tuonsorttista pyykkiä. Tosi eko-meininkiä siis.
Lillefi: meidänkin isäntä on tänään pikkujouluissa. Viimeksi siis pikkujouluissa peräti eilenillalla. Tänään alkoi hänen isyyslomansa, justiinsa joo! Heko heko. Kuuluisat viimeiset sanat olivat ' en oo kauaa' . Venyvä käsite =)
Illan jatkoja toivoo
Tuuli ja Elisa 2308
Opemammalle kiitos ja kumarrus mukavista joulumielennostattajista :) Ja Myrylle myös.
Meillä on kyllä ihan ihmeellistä kitinää ja narinaa. Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Ajattelin jo, että jos olisivat hampaat tulossa, mutta ei niitä paria viikkoa " tehdä" . Lisäksi tyttö on alkanut taas puklailemaan ihan älyttömästi. Välillä on ihan hyväntuulinen, mutta selvästi jokin asia haittaa pitkin päivää... Meinattiin jo lähteä lääkäriinkiin, mutta ensi viikolla on neuvolalääkäri, joten ajattelin odotella sinne asti jos tilanne ei pahene. Toisaalta muistan isommista lapsista, että niilläkin oli samanlainen vaihe suurin piirtein samassa iässä. Voisikohan liittyä jotenkin kehitykseen?
KUUSIG: aito kuusi olla pitää, variskoon sitten. Sitä varten on imuri (ja mies sitä ohjastamassa) ;) Varistamista estää myös kunnon kastelu. Kuusihan voi tarvita jopa pari litraa vettä ensimmäisten tuntien aikana.
PESUGALLUPPIa pistäisin pystyyn. Eli pesettekö vauvaa miten usein oikein pesuaineella? Entä vauvan hiuksia/päänahkaa? Musta tuntuu, että meidän tytöllä on jatkuvasti rasvaisen näköiset hiukset. Itse olen pessyt aineella vaan joka toinen viikko, paitsi jos on jotain likaa tullut tai kauheasti pukluja kaulojen välissä. Muuten käydään kylvyssä tai suihkussa joka toinen päivä.
HANNELILLE: meillä myös valvottiin viime yönä, olin hereillä 01.30-04.30 (se oli vimppa kerta kun katsoin kelloa).
Vauva kyllä nukkui osan aikaa tuosta, mutta koiralta lähti jalat alta, sen koko takapää " HALVAANTUI" ihan yhtäkkiä. Ihan kamalaa. Tänään käytiin eläinlääkärillä ja ilmeisesti kyseessä oli vaan anaalirauhastulehdus, mutta kun toi meidän koira on niin hemmetinmoinen draamaqueen niin sehän tekee heti kuolemaa jos peffa on vähän kipeänä. Nyt on jo vähän paremman oloinen kun saatiin kipulääkkeitä ja antibiootit. Tosi huonosti silti kävelee edelleen. Toivottavasti kyseessä on vaan siis ne rauhaset, muuten tilanne on tosi paha, koska sitten kyseessä on joku murtuma selkärangassa tai jotain.
Että pitäkää peukkuja meidän pienelle raukalle karvaiselle ötökälle.
Jamssa + tytsy
Tuulille ja muille sairastaville paranemista!!! Lisäksi hurjasti jaksuja Babybelille pienten kanssa. Vielä tuollaista taloprojektiakin teillä meneillään.
LILLEFI:
Meillä on ostettu apteekista nenä-Frida, muissa kaupoissa en ole nähnyt ja maissia meillä syödään soseena, muistaakseni Bonalla on maissisose ja semperillä maissi-perunasose.
KuusiG: meillä on muovikuusi, iso, tuuhea ja kaukaa katsoen nätti kun mikä. Ainut huono puoli se, että se varistaa muovineulasia, jotka on todella sähköisiä ja ei meinaa saada imurilla pyydystettyä.
Babybel