Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies metsästää, kalastaa, sienestää ja marjastaa. Minä taas ostan kaupasta loput. Ei harmita yhtään maksaa ostoksia kun mies kantaa kotiin kuha- ja ahvenfilettä tai vaikka kauriinlihaa enemmän kuin jaksetaan syödä.
Mikä tässä on oleellista helsinkiläispariskunnan tapaukseen liittyen?
Missä tilanteissa se hänen ihana luonteensa tulee esille? Äijä syö sunkin oliivit, on itsekäs sängyssä, maksattaa sinulla bensojaan, ei vaivaudu edes siivoamaan sikolättiään ennen kuin sinä tulet kylään jne. En ihan ymmärrä, missä tilanteissa hän on ihana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon bensajutunkin ymmärrän kun tehdään pidempiä reissuja yhdessä, mutta käyttäähän hän autoa sitten yksin ilman minua ja tankki on laitettu täyteen kaikkien ajojen jälkeen ja lasku puolitettu. Eli enkö minä maksa ylimääräistä kun mistä minä tiedän paljonko tankissa on ollut bensaa ennen kuin hän pistää sen täyteen minun maksaessa puolet.
Kaikki on niiin pilkun tarkkaa. Koskaan ei ole vienyt minua treffeille niin, että haluaisi hemmotella minua tai maksan tällä kertaa -periaatteella. Olemme pariin kertaan käyneet hienossa ravintolassa kun hän saa Amex -kortilla jotain ilmaisia illallisia, josta omakustanne 10 snt. Varmistaa aina tarjoilijalta, että kuuluuhan tämä ja tämä siihen kymmeneen senttiin ja kun meitä kerran veloitettiin vedestä, pisti hän senkin sinne sovellukseen minulle maksettavaksi oman vesiosuuteni, eli ei edes sitä vettä voinut maksaa vaikka itse pyysi minut illalliselle.
Mun ei tietenkään pitäisi ajatella mun arvoa tämän mukaan, mutta pistäähän se miettimään minkä arvoinen olen poikaystävän silmissä kun on niin tarkka etten saa mitään ylimääräistä häneltä.
Ap
Tuo kuulostaa kyllä ankealta. Kun minun tyttäreni seurusteli ja oli itse vielä lukiossa, ja poikaystävä oli päässyt töihin 2000€/kk palkalla, niin poikaystävä halusi hemmotella ja osti heille pari yötä Haikon kartanossa. No ottivat sen halvimman huoneen (kun tytär ei halunnut, että häneen tuhlataan liikaa :-) ja söivät halvimpia aterioita siellä, mutta varmasti meni yli 200€ siihen reissuun joka tapauksessa.
Siihen nähden surullista, että hyväpalkkainen mies raaskii sijoittaa naisystävänsä hemmotteluun vain 10c. Vai pitikö ap:n maksaa siitä kymmensenttisestäkin puolet?
Ei ihme tarvinnut, mutta ne juomat (vedet) piti maksaa itse. Samoin ei myöskään ostanut tai korvannut niitä syömiään ja kavereillensa tarjonneita eväitäni. Kirjasi kyllä, että olin juonut juomia 16€ edestä ja olin ne velkaa hänelle.
Ensin yritin pyörtää tämän niin, että tämä on nykyaikaa ja tasa-arvoa, enkä voi ajatella, minkä arvoinen olen miehelleni sen mukaan paljonko on valmis tarjoamaan minulle/hemmottelemaan minua. Mutta kun itse haluaisin hemmotella miestä, oli se sitten hieronta, leipomukset tai satunnaiset kahvilatarjoilut tai olut terassilla, niin olisi kiva jos mies näkisi minutkin sillä tavalla, että olisipa kiva ilahduttaa ja vaikka ostaa kukkia perjantain kunniaksi tai tarjota jäätelö. Mun mielestä romantiikka kuolee, kun joudun tarkistelemaan tuota sovellusta, että jaha ainiin, olen velkaa 3€ siitä jätskistä jonka mies osti minulle lenkillä jne.
Ja mitä seksiin tulee, niin aika paljon saan tehdä töitä miehen nautinnon eteen ja hän koskee minuun kun tajuaa tai kun siirrän hänen kätensä _sinne_.
Toinen juttu, mikä tässä nousi mieleen on, että hän ei peseydy ennen nukkumaan menoa tai ennen seksiä.
Ollaan käyty siitäkin useasti keskustelua ja sanoin, että minusta olisi paljon miellyttävämpää harrastaa seksiä ja ottaa suihin, kun hän on puhdas, mutta ei, tuntui loukkaantuvan ja väkisin otti kaksi kertaa suihkun ennen seksiä.
Muutoin peseytyy vain aamuisin ennen töihin lähtöä.Tällaiset pienet jutut vaan kasautuvat ja saavat mut miettimään, enkö ole sen arvoinen? Hänellä ei ollut alkujaankaan edes sellaista näyttämisen halua tai että haluaisi voittaa minut puolelleen tyttöystäväkseen,
Sanoo kyllä, miten onkaan ansainnut minut ja sitten mä taas hetkeksi unohdan kaikki häiritsevät epäkohdat.Ap
Kissa kiitoksella elää. AP, mies käyttää sinua hyväkseen kaikissa mahdollisissa asioissa, mutta ostaa sinulta sinut ja palvelusi sanomalla "Voih, kuinka olenkaan ansainnut noin ihanan naisen!" <3
Halpa on hintasi. Halpaa on aikasi, rahasi, kehosi, huomiosi ja tunteesi.
Anna ne sellaiselle, joka niitä aidosti arvostaa, eikä manipuloijalle, joka itsekin tietää kusettavansa sinua ja ääneen siitä huokailee, että voi kun on ihanaa tällainen äitinainen, joka pistää minut ja vaan minut ykköseksi, kun minä tietysti ansaitsen olla ykkönen. Äitinaisella ei ole mitään arvoa.
Kyseessä ei ole parisuhde, vaan hoitosuhde, jossa sinä hoidat kaikilla resursseillasi ja antaumuksellasi teini-ikäistä miesvauvaa. Äitien tehtävä kun ei ole kysellä lapseltaan takaisin mitään maksuja tai palveluksia hoidosta ja ylläpidosta.
Yksikin päivä vielä tässä suhteessa on päivä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Missä tilanteissa se hänen ihana luonteensa tulee esille? Äijä syö sunkin oliivit, on itsekäs sängyssä, maksattaa sinulla bensojaan, ei vaivaudu edes siivoamaan sikolättiään ennen kuin sinä tulet kylään jne. En ihan ymmärrä, missä tilanteissa hän on ihana?
Luultavasti on lirkutellut jotain rakkauspommitusta alussa ja nytkin muistaa heittää jonkun leivänmurusen silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies metsästää, kalastaa, sienestää ja marjastaa. Minä taas ostan kaupasta loput. Ei harmita yhtään maksaa ostoksia kun mies kantaa kotiin kuha- ja ahvenfilettä tai vaikka kauriinlihaa enemmän kuin jaksetaan syödä.
Toihan on reilun kuuloinen suhde. Pointtisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tiesin, että teidän seksi on tuollaista. Tuo ihmistyyppi on vaan just tuollainen. Jätä se, ei mitään siimaa enää.
En halunnut ottaa puheeksi seksiasiaa, kun se jotenkin tuntuu niin intiimiltä ja mulle tulee huono omatunto, että sillä tavalla kerron intiimejä asioita netissä, mutta oikeasti tässä alkaa suututtaa jo miten paljon asioita mulla tulee mieleen ja miten en näytä olevan yhtään minkään arvoinen toiselle, edes suhteen alkuaikoina kun luulisi haluavan tehdä toiseen vaikutuksen.
Paljon annoin anteeksi siksi, että on täysin kokematon, mutta ööh hänellä on paljon naispuolisia ystäviä, jopa paras ystävänsä on nainen, joten ei voi olla etteikö tietäisi, miten naiset saadaan onnellisiksi.Ap
Ikuisesti ei voi laittaa kokemattomuuden piikkiin, koska aikuinen osaa oppia ja haluaakin oppia. Vai menisitkö itse samalla Uuno-asenteella kumppaniasi kohtaan, että "öhöh öhö, en tiiä miehistä mittään. Ai pesullako pitää käydä? Emmä jaksa. Ai pitääkö näistä maksaa puoliksi? Emmä haluu. Enkö voikaan nyhtää sulta rahaa loputtomiin? Epistä. Ai miehenkin pitää seksissä nauttia ja sille pitää antaa orgasmi? Emmä tajuu...."
Toivottavasti eroot nyt tosta tyypistä ja älköön kukaan huoliko tuon tasoista miestä. Aamen.
Pelkän nepsyilynkään piikkiin ei voi laittaa. Olen itse hyvin pärjäävä autisti ja minulle on kunnia-asia, että puolisoni voi kanssani hyvin ja hän kohtelee minua vastavuoroisesti hyvin.
Toi mies on vaan täys molo, ap.
Kuule ap, ei miehen kuulu olla naiselle mikään taakka. Ei rahallisesti eikä muutenkaan. Jos sun rahatilanne huononee miehen vuoksi, niin lähe menee. Kyllä miehen pitää tuoda suhteeseen muutakin kuin himonsa.
Älä nyt ihmeessä ole sen miehen kanssa pelkän seksin vuoksi, en usko että se nyt niin jumalainen tyyppi on.
Vierailija kirjoitti:
Mies huijaa sua. Et maksa vain polttoainetta, vaan maksat hänen yksityismatkat ja auton kulumisesta.
Tykkäätkö miehestä oikeasti ?
Kannattaa jutella hänen kanssaan. Kerro nämä jäätelöt, keksit, oliivit ja kysy onko mies näin nuuka, vai miksi toimii näin.
Tämän jälkeen kerro mielipiteesi polttoaineesta.
Ruuan voi vielä selittää, mutta polttoaineessa vedättää sinua.
Pihi ihminen tarvitsee vierelleen toisen pihin ihmisen
Mutta pihi haluaa vierelleen tyhmän ja anteliaan, ja sellaisen tuo on ap:sta löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni rehellisesti halut keskustella miehen kanssa sen jälkeen, kun joku mainitsi paljonko meidän olisi täytynyt oikeasti ajella autolla, että nuo maksamani euromäärät kävisivät järkeen. Nyt epäilen kaikkia muitakin maksuja, kun enhän minä koskaan mitään kuitteja ole tarkistellut. Olen vain yrittänyt säästää kaikesta mahdollisesta, että en ota mitään ylimääräistä kun en saa niistä kuitenkaan itselleni puoliakaan ja silti tuntuu, että rahani hupenevat nykyisin ennätysvauhtia. Mies taas sitten neuvoo minua olemaan menemättä kampaajalle tai ostamatta uusia vaatteita. Hänellä rahaa jää säästöön ja matkusteluun.
Niin paska fiilis, että en näe mitään järkeä edes yrittää keskustella tästä. Tuskinpa tuosta muuttuisi kuitenkaan. Hyvä pointti sekin, minkä moni on nostanut esille - millainen olisi sitten jos ja kun saisimme lapsia? Vetäisikö lastenkin nenän alta ensin kaiken vai pystyisikö edes silloin ajattelemaan muun kuin itsensä etua?
Ap
Saituus on sairaus.
Lisäksi ei kunnioita sinun omaisuuttasi, kuten kuvaa tuo että syötti sinun sämpyläsi kavereilleen kysymättä.
Seurustelin kerran vähän aikaa yhden hyvätuloisen inssin kanssa. Halusin lähteä grilliltä ostamaan ranskalaisia, mies sanoi ettei hän osta mitään, hän syö sitten mitä minulta jää. Sanoin ettei multa jää mitään. Väitti että jää sulta kuitenkin. Kyttäsi sitten kuola valuen kun söin ja odotti saavansa varmaan puolet. Säälistä jätin sille pari ranskista ja kohta sen jälkeen koko äijän.
Vierailija kirjoitti:
Missä tilanteissa se hänen ihana luonteensa tulee esille? Äijä syö sunkin oliivit, on itsekäs sängyssä, maksattaa sinulla bensojaan, ei vaivaudu edes siivoamaan sikolättiään ennen kuin sinä tulet kylään jne. En ihan ymmärrä, missä tilanteissa hän on ihana?
"Mies taas sitten neuvoo minua olemaan menemättä kampaajalle tai ostamatta uusia vaatteita. Hänellä rahaa jää säästöön ja matkusteluun."
Matkustelee yksin, kun sinulla ei ole varaa?
Ihanko tosissasi sinä olet hurmaantunut siitä, kun hän kertoo, kuinka kovasti sinua rakastaa ja kuinka kaunis olet ilman vaatteita ja kampaajaa?
Mä en kertakaikkiaan voi uskoa että tämä tarina olisi tosi. Eihän kukaan nainen voi olla niin miehen kipeä että suostuisi tälläseen "suhteeseen". Luulis että väkisin nousee sellanen vastenmielisyys toista kohtaan ettei tarvitsisi nähdä kun pari kertaa.
Ei johdu siitä, että on ainoa lapsi.
Kasvatuksessaan vain jäänyt aukkoja, oikeastaan suoranaisia sink holeja.
Aina jaksaa ihmetyttää nuo kulujen laskemiset. Eikös sen pitäisi mennä niin, että kumpainenkin "palvelee" toistaan ja pitää toisistaan huolta ennen sitä omaa napaa.
Koska pitää siitä toisesta ja haluaa häntä miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on miespuolinen ystävä jo 10 vuoden ajalta ja hän kohtelee minua paremmin kuin ap:n miesystävä kohtelee ap:ta. Jos hän esimerkiksi kutsuu minut jonnekin, leffaan tai museoon, hän haluaa maksaa meidät molemmat sisään, koska se oli hänen idea.
Helppoahan se on jos miehellä on rahaa.
Jos miehellä on normaali palkka jolla hädin tuskin elää yksinkään, niin ei se noin helppoa tule olemaan.
Miksi miehellä?
Itse olen naisena avokätinen ystävilleni. Jos haluan jotain tehdä ystäväni kanssa jolla ei juuri siihen rahaa ole niin maksan molemmat mielelläni
Vierailija kirjoitti:
Mä en kertakaikkiaan voi uskoa että tämä tarina olisi tosi. Eihän kukaan nainen voi olla niin miehen kipeä että suostuisi tälläseen "suhteeseen". Luulis että väkisin nousee sellanen vastenmielisyys toista kohtaan ettei tarvitsisi nähdä kun pari kertaa.
Samaa mietin. Tämä on näitä iltaroskan lukijaservice-juttuja. Isoin kohderyhmä on keski-iän ylittäneet juntit ukot, ja niillehän maistuu illuusio siitä, että se oma pinkeä cindi odottaa valmiina heitäkin :P
Vierailija kirjoitti:
Mä en kertakaikkiaan voi uskoa että tämä tarina olisi tosi. Eihän kukaan nainen voi olla niin miehen kipeä että suostuisi tälläseen "suhteeseen". Luulis että väkisin nousee sellanen vastenmielisyys toista kohtaan ettei tarvitsisi nähdä kun pari kertaa.
Trollihan tämä onkin.
Tehän ootte ihan holhoustavaille molemmat. Kävi oikeen ärsyttämään kun luin, oli sitten satua tai ei.
Voimia sinulle, AP, tulevaan!