Taas kaatu potentiaalinen suhde ja samaan syyhyn kuin edellinen

Vierailija kirjoitti:

Miksei läskit myönnä, että lihavuus on tappava sairaus, josta on tarkoitus parantua. Ja terveyden menetyksen lisäksi näyttää rumalta. Se on totta, tervetuloa todellisuuteen.

Höpö höpö. Ei tässäkään ketjussa kukaan ole väittänyt että lihavuus olisi jotenkin terveellistä.

Ainoastaan ollaan keskusteltu siitä että toisen ulkonäön haukkuminen on iso turn off.

Minusta miesten kaljamaha näyttä rumalta mutta en ole sitä koskaan yhdellekkään miehelle sanonut koska omistan käytöstavat. Näin todellisuus toimii suurimalle osalle muistakin ihmisistä. Joten tervetuloa todellisuuteen sinullekkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla saattaisi päästä möläyksiä läskeistä myös. Oma äitini oli ylipainoinen koko elämänsä ja me lapset kärsittiin siitä. Hän söi, mutta ei huolehtinut, että lapset saa ruokaa. Minä olin alipainoinen. Näin ne itsepetokset mitä hän teki, "enhän minä ees syö mitään" oli tyypillisin. Minulla on aika ristiriitaiset ajatukset lihavista. Toisinaan näen heidät hedonisteina ja toisinaan säälin ja koen empatiaa. Joskus halveksin, jos näen, että läski siirtää syömisongelmiaan lapsiin.

Joten enimmäkseen en ole läskipositiivinen, enkä muutu sellaiseksi ikinä. Sen verran isot traumat on lihavan lähellä elämisestä. Sama kuin eläisi alkoholistin kanssa. Itsepetosta, syöminen on aina tärkeämpää, se täyttää läskin ajankäytön ja pään.

Kai sä nyt tajuat, että se ei oo kenenkään lihavuudesta kiinni, jos ei huolehdi, että lapset saa ruokaa. Se on laiminlyöntiä, jonka taustalla täytyy olla jotain vähän muuta, kuin lihavuutta.

Kyllä, lihavuus on varmasti tässä tapauksessa vain seuraus siitä todellisesta ongelmasta, ei syy. Se olisi ollut huono äiti laihanakin.

En usko, että tätä ongelmaa olisi ollut jos hän olisi ollut laiha. Laihoilla tulee nälkä normaaliin aikaan, eikä koko elämä pyöri sen ympärillä, että mitähän sitä voisi seuraavaksi syödä.

Laiha olisi voinut esim jumpata koko ajan tai juosta lenkillä. Tai shoppailla kaikilla rahoilla vaatteita ja laukkuja.

Jos olis jos, niin lehmätkin lentäis. Onko laihat tuollaisia, että jumppaavat vain ja juoksevat lenkillä, shoppailevat kaikilla rahoillaan? Minä olen laiha, enkä tee noista mitään ongelmaksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt kävi näin, että mies ei pitänyt lihavista naisista. Paluu Tinderiin on sinulla todennäköisesti edessä.

Kukaan ei vaadi pitämään kaikista. En minäkään pidä pienimunaisista tai kaljuista miehistä sillä lailla että sellaisen kanssa alkaisin seurustelemaan, ihmisinä voivat olla vaikka parhaita ystäviä. En silti kommentoi heitä halventavaan sävyyn, varsinkaan yhdellekään miehelle. Käytöstavat pitää olla. 

Miellyttäisikö enemmän tämän näköinen mies? :

1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta

Peniksellä voisi olla sitten mittaa vaikka 26 cm.

Ihan hyvä perusta. Täytyy kuitenkin olla varakas ja arvostetussa asemassa. Peniksen pituus on hyvä, mutta pitää olla myös paksu (ympärys 17cm+) ja kestävä.

Pituus pitää olla 190cm+. Paino 90kg+ koska lihasmassaa.

Tässä voi olla eri mieltymyksiä juuri tuohon suuntaan. Mutta +183 cm riittää pituutena siihen, että vain hyvin harva kokee tuon mittaisen miehen liian lyhyeksi. Eli 183 cm miehelle ei juuri ole naismenestyksen kannalta mitään väliä, onko hän tuon mittainen, vai pidempi. Sinun yksittäinen näkemyksesi ei tässä tapauksessa merkitse. Toisin, kuin esimerkiksi kaljuus heikentää deittailumenestystä huomattavasti, samoin ylipaino ja ikä. Etnisyydestä puhumattakaan.

Ainahan se teillä on miehen syytä... kerta toisensa jälkeen..... kannattaa joskus katsoa peiliin.

Lihavat ovat iso kulu yhteiskunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla saattaisi päästä möläyksiä läskeistä myös. Oma äitini oli ylipainoinen koko elämänsä ja me lapset kärsittiin siitä. Hän söi, mutta ei huolehtinut, että lapset saa ruokaa. Minä olin alipainoinen. Näin ne itsepetokset mitä hän teki, "enhän minä ees syö mitään" oli tyypillisin. Minulla on aika ristiriitaiset ajatukset lihavista. Toisinaan näen heidät hedonisteina ja toisinaan säälin ja koen empatiaa. Joskus halveksin, jos näen, että läski siirtää syömisongelmiaan lapsiin.

Joten enimmäkseen en ole läskipositiivinen, enkä muutu sellaiseksi ikinä. Sen verran isot traumat on lihavan lähellä elämisestä. Sama kuin eläisi alkoholistin kanssa. Itsepetosta, syöminen on aina tärkeämpää, se täyttää läskin ajankäytön ja pään.

Kai sä nyt tajuat, että se ei oo kenenkään lihavuudesta kiinni, jos ei huolehdi, että lapset saa ruokaa. Se on laiminlyöntiä, jonka taustalla täytyy olla jotain vähän muuta, kuin lihavuutta.

Kyllä, lihavuus on varmasti tässä tapauksessa vain seuraus siitä todellisesta ongelmasta, ei syy. Se olisi ollut huono äiti laihanakin.

En usko, että tätä ongelmaa olisi ollut jos hän olisi ollut laiha. Laihoilla tulee nälkä normaaliin aikaan, eikä koko elämä pyöri sen ympärillä, että mitähän sitä voisi seuraavaksi syödä.

Joo, olin lomamatkalla ylipainoisen ystäväni kanssa. Voi hyvänen aika sitä syömistä. Heti aamusta alkaen, ahtaa kunnon aamupalan ja luulisi sen riittävän pitkälle päivään, mutta ei. Kaupungilla alkaa vinkuminen, kun on nälkä ja heikottaa, pakko saada ruokaa. Iso lounas, ja sitten välissä käy ostamassa välipalaa ja kunnon illallinen, jonka myös luulisi riittävän. Mutta ei, vaan paniikki kun ei ole illaksi 'naposteltavaa'. Sitten sitä etsitään pimeillä kujilla jotain kauppaa tai kiskaa missä myydään mässyä. Sipsipussi rapisee yötä myöten ettei nukkuakaan voi. Siihen päälle karkkia ja taas rapisee. Mieliala liikkuu koko ajan syömisten mukaan raivosta isoon iloon. En jaksaisi tuollaista kumppania.

Minä olen se läski joka syö kerran päivässä. Se on se läskiksi haukkuva mies joka napostelee jatkuvasti, ei vain syö pääaterioilla, mutta arvostelee minua. Syön puoli maksalaatikkorasiaa... virhe... Syön lämppäreitä... "sun pitää aina syödä paskaa, läskiä läskiä läskiä pitää läskille olla"... tätä minä kuulen.

Taidat sitten olla sellainen secret eater, joka ei näe syöminkiensä määrää. En mitenkään voi uskoa, että olet läski, jos syöt vain kerran päivässä ja vain puolikkaan maksalaatikon kerrallaan. Hohhoijakkaa sentään, tämä on sitä pahinta itsekusetusta.

Jos tuo tappaa suhteen on paras olla yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei läskit myönnä, että lihavuus on tappava sairaus, josta on tarkoitus parantua. Ja terveyden menetyksen lisäksi näyttää rumalta. Se on totta, tervetuloa todellisuuteen.

Höpö höpö. Ei tässäkään ketjussa kukaan ole väittänyt että lihavuus olisi jotenkin terveellistä.

Ainoastaan ollaan keskusteltu siitä että toisen ulkonäön haukkuminen on iso turn off.

Minusta miesten kaljamaha näyttä rumalta mutta en ole sitä koskaan yhdellekkään miehelle sanonut koska omistan käytöstavat. Näin todellisuus toimii suurimalle osalle muistakin ihmisistä. Joten tervetuloa todellisuuteen sinullekkin!

No justhan sinä sen kommentin laukaisit ja täällä on 30 000 ihmistä paikalla. Ap:n mies kommentoi jotain läskijuttua, mutta ei kenellekään läskille päin naamaa. Harva menee sanomaan suoraan, että oletpa lihava. Minulle on kyllä sanottu suoraan, että olet liian laiha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla saattaisi päästä möläyksiä läskeistä myös. Oma äitini oli ylipainoinen koko elämänsä ja me lapset kärsittiin siitä. Hän söi, mutta ei huolehtinut, että lapset saa ruokaa. Minä olin alipainoinen. Näin ne itsepetokset mitä hän teki, "enhän minä ees syö mitään" oli tyypillisin. Minulla on aika ristiriitaiset ajatukset lihavista. Toisinaan näen heidät hedonisteina ja toisinaan säälin ja koen empatiaa. Joskus halveksin, jos näen, että läski siirtää syömisongelmiaan lapsiin.

Joten enimmäkseen en ole läskipositiivinen, enkä muutu sellaiseksi ikinä. Sen verran isot traumat on lihavan lähellä elämisestä. Sama kuin eläisi alkoholistin kanssa. Itsepetosta, syöminen on aina tärkeämpää, se täyttää läskin ajankäytön ja pään.

Kai sä nyt tajuat, että se ei oo kenenkään lihavuudesta kiinni, jos ei huolehdi, että lapset saa ruokaa. Se on laiminlyöntiä, jonka taustalla täytyy olla jotain vähän muuta, kuin lihavuutta.

Kyllä, lihavuus on varmasti tässä tapauksessa vain seuraus siitä todellisesta ongelmasta, ei syy. Se olisi ollut huono äiti laihanakin.

En usko, että tätä ongelmaa olisi ollut jos hän olisi ollut laiha. Laihoilla tulee nälkä normaaliin aikaan, eikä koko elämä pyöri sen ympärillä, että mitähän sitä voisi seuraavaksi syödä.

Eihän tuo liity mitenkään siihen, että laiminlyö lastensa ruokkimista. Eikä laihuus tai lihavuus kerro siitä, pyöriikö koko elämä syömisen ympärillä - kyllähän se syömishäiriöisellä on niin, oli sitten yli- tai alipainoinen.

Jos minun mies on syönyt juuri jotain, niin hän siirtää ruuan tekemistä parillakin tunnilla. Lapset on sitten nälissään, ellen minä en tee ruokaa. Jos mies ei ole vähään aikaan syönyt, niin hän on aina ihan ajallaan ruuanlaitossa. Tämä on tietty eri asia kuin laiminlyödä lapsia kokonaan oman riippuvaisuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita oma pää kuntoon.

Muiden ihmisten ivaaminen on vastenmielinen ominaisuus. Normaalit ihmiset eivät siedä sitä.

-ohis

Tämä olisi ihanas, jos näin olisi, mutta ainakin omassa elinpiirissälähes kaikki haukkuvat jotakuta, syystä tai toisesta. Kuka inhoaa mitäkin, mutta aina jostakusta puhutaan tuimaan, paheksuvaan sävyyn.

Ymmärrän täysin vaikken edes ole ollut lihava. Ja on muitakin arvoihin liittyviä asioita, joisen perusteella olen skipannut ystäviäkin lähipiiristä.yksikin kommentti riittää osoittamaan, ettei ole riittävästi yhteistä.

Rumasti muista puhuva mies on aina saanut minulta lähtöpassit. Ja sillä menetelmällä olenkin löytänyt hyviä miehiä, nyt yhden sellaisen kanssa naimisissa.

Mies on epäkunnioittavaa toisia kohtaa. Ei se varmasti rajoitu pelkästään lihaviin.

Se on se kiinnostuksen tappaja. Epäkunnioitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse pyrin karsimaan tämöiset naisvihaajat heti alkuunsa tarkalla seulalla. Empatiahaluttomuus on pahimpia turn off:a nykyään. Siksi roskiin lentää ilmastodenialistit, rasismin ymmärtäjät, oikeistopopulistit, feministien ja ympäristön suojelijoiden haukkujat, huonosti eläimiä kohtelevat jne. 

Eli luokittelet roskiksi ja kohtelet roskina sellaiset ihmiset, jotka ovat kanssasi eri mieltä jostakin asiasta. Itse varmaankin koet olevasi hyvä ja mukava tyyppi.

#väärinymmärtäminen näkyväksi

Munkin mies pilkkaa lihavia ja kyllä se vituttaa kun itse olin aikanaan lihava. Siitä on kyllä aikaa jo vuosia. Mies sanoo että olin aikamoinen jutum ja tutum ja naamani oli niin eri näköinen kuvissa. Ei kiva. Kertoohan tuo ihmisen sisäisestä maailmasta kun pitää ivata.

Monilla miehillä on joku läskifobia

Tapailittehan te sentään kuukausia, sekin on hyvä saavutus

Jos hän ei tiedä missä asut tai missä nähdä sinua, niin itse ainakin ghoustaisin. Ei huvittaisi yhtään jutella hänen kanssa törkypuheidensa jälkeen. Mutta jos uskallat niin parempi puhua asiat suoriksi ja sitten vasta jättää.

Muistan lukion alkupuolella alkaneeni liikkumaan enemmän ja laihduttamaan. Olin siihen aikaan omaan pituuteeni nähden lievästi ylipainoinen, bmi taisi olla 28. Vietin lukion ensimmäisen luokan ja toisen luokan alkupuolen liikkuen säännöllisesti ja koulutöitä tehden (huom tämä oli pandemia-aikaa). Kun karanteeni sitten loppui viimein ja pääsin koulun penkille, olin laihtunut siinä vaiheessa normaalipainoiseksi.

Minua alettiin kohtelemaan aivan eri tavalla koulussa kun palasin kouluun normaalipainoisena. Sain paljon enemmän huomiota pojilta ja minua alettiin koulussa kunnioittamaan eri tavalla, vaikka olinkin luonteeltani aivan samanlainen kuin lukion ensimmäisen ja toisen luokan aikana. Hemmetti, silloiset ystävänikin alkoivat kohtelemaan minua paremmin kuin aikaisemmin.

Vaikka ulkopuolisten silmin näytinkin kauniilta ja "terveeltä", koin silti olevani ylipainoinen. Enkä edes menettänyt painoa mitenkään erityisen nopeasti. Aivoni eivät vain olleet sopeutuneet siihen. Kärsin edelleenkin tuosta ajatusmaailmasta ja pelkään, että se saattaa laukaista jonkin asteisen syömishäiriön. Varsinkin teini-ikäisenä kun muiden mielipiteillä on eniten väliä.

Voin vain kuvitella miten pahalta AP:sta tuntuu nyt. Olen pahoillani puolestasi. Jätä se sika!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laita oma pää kuntoon.

Muiden ihmisten ivaaminen on vastenmielinen ominaisuus. Normaalit ihmiset eivät siedä sitä.

-ohis

Tämä olisi ihanas, jos näin olisi, mutta ainakin omassa elinpiirissälähes kaikki haukkuvat jotakuta, syystä tai toisesta. Kuka inhoaa mitäkin, mutta aina jostakusta puhutaan tuimaan, paheksuvaan sävyyn.

Kuulostaa raskaalta elinpiiriltä. Oletko ajatellut yrittää etsiä positiivisempaa seuraa elämääsi?

Aika heppoisin perustein olet valmis jättämään mieskaverisi, jos suhteenne tuollaisiin kommentteihin kaatuu. Pahempiakin piirteitä voi ihmisessä olla, kuten esim. alkoholismi, väkivaltaisuus, uskottomuus, luottamuksen puute. Huh., huh. sanon minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla saattaisi päästä möläyksiä läskeistä myös. Oma äitini oli ylipainoinen koko elämänsä ja me lapset kärsittiin siitä. Hän söi, mutta ei huolehtinut, että lapset saa ruokaa. Minä olin alipainoinen. Näin ne itsepetokset mitä hän teki, "enhän minä ees syö mitään" oli tyypillisin. Minulla on aika ristiriitaiset ajatukset lihavista. Toisinaan näen heidät hedonisteina ja toisinaan säälin ja koen empatiaa. Joskus halveksin, jos näen, että läski siirtää syömisongelmiaan lapsiin.

Joten enimmäkseen en ole läskipositiivinen, enkä muutu sellaiseksi ikinä. Sen verran isot traumat on lihavan lähellä elämisestä. Sama kuin eläisi alkoholistin kanssa. Itsepetosta, syöminen on aina tärkeämpää, se täyttää läskin ajankäytön ja pään.

Kai sä nyt tajuat, että se ei oo kenenkään lihavuudesta kiinni, jos ei huolehdi, että lapset saa ruokaa. Se on laiminlyöntiä, jonka taustalla täytyy olla jotain vähän muuta, kuin lihavuutta.

Kyllä, lihavuus on varmasti tässä tapauksessa vain seuraus siitä todellisesta ongelmasta, ei syy. Se olisi ollut huono äiti laihanakin.

En usko, että tätä ongelmaa olisi ollut jos hän olisi ollut laiha. Laihoilla tulee nälkä normaaliin aikaan, eikä koko elämä pyöri sen ympärillä, että mitähän sitä voisi seuraavaksi syödä.

Joo, olin lomamatkalla ylipainoisen ystäväni kanssa. Voi hyvänen aika sitä syömistä. Heti aamusta alkaen, ahtaa kunnon aamupalan ja luulisi sen riittävän pitkälle päivään, mutta ei. Kaupungilla alkaa vinkuminen, kun on nälkä ja heikottaa, pakko saada ruokaa. Iso lounas, ja sitten välissä käy ostamassa välipalaa ja kunnon illallinen, jonka myös luulisi riittävän. Mutta ei, vaan paniikki kun ei ole illaksi 'naposteltavaa'. Sitten sitä etsitään pimeillä kujilla jotain kauppaa tai kiskaa missä myydään mässyä. Sipsipussi rapisee yötä myöten ettei nukkuakaan voi. Siihen päälle karkkia ja taas rapisee. Mieliala liikkuu koko ajan syömisten mukaan raivosta isoon iloon. En jaksaisi tuollaista kumppania.

Voi luoja! Mulle kävi samalla tavalla. Eli lähdin reissuun samanlaisen suursyömärin kanssa!

Ihan kun olisi ollut reissussa jonkun päihdeaddiktin kanssa.

Eli oltiin kuuluisassa taidemuseossa josta jouduttiin lähtemään jo alle tunnissa kun hän sai itkupotkuraivareita "heikkona nälästä", Oltiin kuitenkin syöty tuhti aamiainen vajaa pari tuntia aiemmin.

Kaupungilla hänen piti pysähtyä jokaisen kahvilan luona ottamassa pirtelö tai leivoksia. Oli tuskastuttavaa istua joka hetki kahvilassa ja vain odottaa häntä. Lopulta jätin hänet yksin kahvilaan ja jatkoin yksin matkaa paikkoihin missä halusin käydä, mistä hän loukkaantui.

Ja just toi jatkuva pussien ja käärepaperien rapina, maiskutus, mässytys, rouskutus, röyhtäily yötä myöten.

Sitten se, ettei jaksanut kävellä kilometriä rannalle tai johonkin kohteeseen mutta oli pirteänä kun piti löytää ravintola.

Eli kun antaa ruuan hallita niin täydellisesti elämäänsä että sekoaa jos joutuu oleen tunninkin ilman että leuoilla on jotain tehtävää.

Sitten vielä se suunnaton itsepetoksen määrä! Tämä henkilö valehteli silmät kirkkaina miehelleen, kuinka hän ei syönyt kuin yhden aterian päivässä! Hän mässytti koko ajan jotain! livisti vielä öisinkin salaa hakemaan kaupasta apetta.

Sitten "en ymmärrä, miksi olen näin lihava vaikka syön saman verran kuin sinäkin". "Olen näin lihava koska kehoni on luonnostaan tällainen ja keholleen ei voi mitään. Sinä taas olet luonnostaan hoikka"...

Ja juuri toi, että jos heti ei saanut ruokaa niin oli niin kiukkuinen, siis todella kiukkuinen ja syy oli minun, koska "hidastelin" kun halusin kierrellä jossain kohteessa pidempään kuin tunnin.

Sitten ylimaallisen autuas vauvanilme, kun sai mässyä.

Myös ääliömäinen riemu, eli kun vähän aikaisemmin oli kiukutellut ja rähjännyt ja syyllistänyt minua kaikesta, niin kun sai ruokaa, niin kaikki kiukku unohtui ja oli kuin olisi ollut nousuhumalassa ja piti omaa showtaan hilpeänä ja iloisena.