Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"
22.07.2023 |
Vai miksi sitä oikein kutsuisi kun omat ja puolison vanhemmat tarvitsee yhtä sun toista apua? Eikä kyse ole pelkästään fyysisestä avusta vaan pitää auttaa kaikessa asioinnissakin kun seniorit on usein aika osaamattomia digiasioissa. Ja kaikkihan tuppaa olemaan nykyään netissä, oli sitten kyse resepteistä, laskunmaksusta tai ihan vaan kirjastoasoinnistakin.
Kommentit (361)
Kyllä se Saksan malli vielä tännekin rantautuu.
Jos vanhempien oma rahat ja varat hoivaan riitä niin mennään lasten lompakoille. Eikä siitä auta luistaminen, vaikka kuinka olisi ollut huonot välit tai ei välejä ollenkaan.
Miksi yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki?
Eiväthän ihmiset millään tule riittämään tarjoamaan senkään tasoista hoivaa kuin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun veronmaksajia ei ole, hyvinvointivaltio on mennyttä jokaisen tulee pärjätä omillaan. Eivät ne vähäiset verotulot riitä miljoonien elättämiseen, senhän sanoo jo järkikin.
Sekä minä että mies ollaan sisaruksista niitä, jotka asuu lähellä vanhempiaan. Viimeiset kymmenen vuotta apua on ollut fyysistä. Oman omakotitalon lisäksi on hoidettu vanhempieni ja appivanhempien omakotitalot ja kaksi kesämökkiä. Oman talon piha on käytännössä jäänyt ihan hoitamatta kun ei ole ollut energiaa.
Nyt puolentoista vuoden aikana kaikkien isovanhempien kunto on romahtanut
Kahdella muistisairaus ja kahdella liikkuminen vaikeaa.
Fyysiset hommat vielä meni kun fyysinen raataminen on myös väsyttävää ja palauttavaa. Nyt vain meinaa voimat loppua, kun pitäisi hoivata, antaa tukea, kuljettaa lääkäriin ja olla jatkuvasti hälytystilassa.
Meillä takana oman lapsen vakava sairastuminen ala-aste ikäisenä. Kun lapsi parani, niin vanhempi sisarus masentui vakavasti (varmasti osaltaan siksi että oli väistämättä jäänyt vähemmälle huomiolle sairaan sisaruksen takia ja hänellä oli nyt tilaa näyttää tunteensa). Lopulta sairastuin itse vakavaan uupumukseen.
Masennus lapsella alkaa olla jo parempana ja omakin vointi hieman parempi. Ehdimme jo miehen kanssa ajatella että olisi edessä rauhallisempi jakso, jolloin voisi kunnolla keskittyä työhön, remontoida omaa taloa ja ehkä matkustellakin joskus. Nyt vain tuntuu siltä, että ei yksinkertaisesti jaksaisi hoivata ketään. Asiaa ei ainakaan paranna sukklaisten ja tuttavien ehdottelut siitä, että vanhukset voisivat muuttaa meille, kun meillä on tyhjiä huoneitakin. Ahdistaa, käytännössä tämä muistisairaan kanssa tarkoittaisi sitä että pitäisi irtisanoutua tai tehdä osa-aikatyötä. Rakastamme vanhempiamme, mutta raskasta on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Saksan malli vielä tännekin rantautuu.
Jos vanhempien oma rahat ja varat hoivaan riitä niin mennään lasten lompakoille. Eikä siitä auta luistaminen, vaikka kuinka olisi ollut huonot välit tai ei välejä ollenkaan.
Miksi yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki?
Eiväthän ihmiset millään tule riittämään tarjoamaan senkään tasoista hoivaa kuin nyt.
Itse olen pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja sisarus tekee pätkätöitä, joten meidän rahat ei riitä vanhempien hoivaan. Kumpikin asuu ahtaasti, ei meillä ole tilaakaan heille.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli 2-vuotias ja dementoitunut äiti yhtäaikaa. Ei oikeen ole muistikuvia noista vuosista.
🤪🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos/kun tulee aika, etten pärjää omillani, toivon säällistä vanhainkotipaikkaa mieluummin-tuhannesti mieluummin kuin sukulaisteni vaivoiksi alkamista.
Ei niitä paikkoja ole. Ne lopetettiin säästösyistä koska jokaisen oma paikka on kotona. Näin meille se säästö markkinoitiin. Yksin kuolet kotiisi ilman apua, jos omaiset ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on vasta kevyttä lämmittelyä. Ootappa kun Alzheimerin ekat oireet tulee ja ne vanhukset katsotaan kuitenkin vielä liian hyväkuntoisiksi hoivakoteihin ja kotipalvelun asiakkaiksi.... Ja tulevaisuudessahan ei enää edes ole hoitajia, jotka vanhuksia hoitaisivat eli hoivakodit lopettaa.
tätä mäkin pelkään
oon lisäks ainoo lapsi eikä vanhemmille ole muita huolehtijoita kuin mä
Sama tilanne, vanhenevat vanhemmat. Lisäksi lapseton ja kumppaniton (- ei tosin sillä, että mies mikään ongelmaton tukipilari välttämättä olisi tai että lapset olisivat ihania tilaustöitä) JA vailla läheisiä serkkuja, joten en todellakaan tiedä, kuka minusta itsestäni sitten huolehtii, kun olen huolehtinut omat vanhempani.
Ystävyydet ovat pääosin kuihtuneet keski-ikään, ja mitä niistä on hyötyäkään vanhana, jos kaikki ovat yhtä raihnaisia.
Kai tässä pitää heittäytyä elämään kuin viimeistä päivää, kun realistisesti katsottuna joutuu vähitellen myöntämään, että tulevaisuus on aika synkkä. Näin tässä nyt vaan kävi, vaikka yritys oli kova. Voihan se olla omanlaistaan vapautumista sekin, että tietää alamäen tulevan...
Jotenkin en enää jaksa välittää, en jaksa enää murehtia tätä asiaa. Näin tämä nyt menee, että hyvät vuodet kohta takana. Enpä olisi uskonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se Saksan malli vielä tännekin rantautuu.
Jos vanhempien oma rahat ja varat hoivaan riitä niin mennään lasten lompakoille. Eikä siitä auta luistaminen, vaikka kuinka olisi ollut huonot välit tai ei välejä ollenkaan.
Miksi yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki?
Eiväthän ihmiset millään tule riittämään tarjoamaan senkään tasoista hoivaa kuin nyt.Itse olen pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja sisarus tekee pätkätöitä, joten meidän rahat ei riitä vanhempien hoivaan. Kumpikin asuu ahtaasti, ei meillä ole tilaakaan heille.
No, te voitte mennä niiden kotiin hoitamaan. Sulla on aikaa kun olet eläkkeellä, samoin siskolla vain joskus töitä- ehtii hyvin hoitaa. Mutta luotan siihen intuitioon ettei teitä vaan kiinnosta. Ei se mitään. Kun te olette hoidon tarpeessa, ei ketään kiinnosta pitää teistäkään huolta. Joten hyvää loppuelämää!
Vierailija kirjoitti:
Ysikymppiset isovanhempani olivat ihan osaavia digitaalisessa ympäristössä. Samoin nyt seitsemänkymppiset vanhempani. Isäni on vähän huonompi, mutta pärjää kun äitini opastaa. Kummallakin on älykännykät, tabletit ja on heillä pöytäkonekin. Hoituu pankkiasiat kuin myös digitaalinen sote-keskusasiointikin.
Olen kyllä törmännyt joihinkin noin viiskymppisiin miehiin, jotka hädin tuskin osaavat tekstiviestiä lähettää. Sähköposti onkin sitten jo ihan mahdoton ajatus.
Ei ole osaaminen tai osaamattomuus iästä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos/kun tulee aika, etten pärjää omillani, toivon säällistä vanhainkotipaikkaa mieluummin-tuhannesti mieluummin kuin sukulaisteni vaivoiksi alkamista.
Ei niitä paikkoja ole. Ne lopetettiin säästösyistä koska jokaisen oma paikka on kotona. Näin meille se säästö markkinoitiin. Yksin kuolet kotiisi ilman apua, jos omaiset ei auta.
Rahalla saa kyllä paikan, vieläpä hyvän sellaisen.
Itse en oikein tajunnut sitä arkea missä yksin asuva iäkäs pieneläkeläinen elää. Milloin jää vesihana päälle milloin taas mikroon eksyy metallia. Astianpesukoneessa likaiset ja puhtaan astiat sekaisin, lähdetään ulos ja avaimet jää kotiin. Soitellaan naapureiden ovikelloa, jos puhelinkin jää kotiin. Kaatumisia ja loukkaantumisia usein.
Hirveää ja turvatonta. Kolme kertaa päivässä nakataan kipossa ruokaa ja tsekataan onko lääkkeet otettu, kaikki tämä tietysti maksaa.
Ja ne soitot läheisille, mikä päivä onko ilta vai aamu, etkö voi tulla olen niin yksin, minut on hylätty kokonaan.
Toki vanhuksia pitää auttaa, mutta omat voimavarat huomioiden. Jotain rajaa! Esim. omakotitalossa asuminen ja kesämökin omistaminen on oma valinta - vanhus voisi muuttaa helpompaan asumismuotoon, eli en auta tällaisissa.
Samoin joku marjojen pakastaminen, niitä saa kaupastakin. Tai mattojen peseminen, näitä esimerkkejä nyt olisi lukuisia.
Pikaisella googlettelulla löysin tiedon, että joka kolmas yli 80-vuotias sairastaa dementiaa. Toki kognitiiviset taidot saattavat heiketä muutenkin. Uuden asian oppiminen on kuitenkin mahdollista, ja nämä nykyiset kasikymppiset olisivat voineet opetella digitaitoja jo kymmeniä vuosia sitten. Suuri syy osaamattomuuteen onkin vastustus, ei haluta opetella, ei edes yritetä. Pankkikortit yleistyivät 80-luvulla, kasikymppiset olivat silloin n. 40-vuotiaita. Ihmettelenkin, miksi tälläkin palstalla niin moni vastustaa esim. älypuhelimia. Samaa jurnutusta kuin noilla vanhuksillakin oli aikoinaan, nyt eivät sitten pärjää.
Yritän sanoa, että toki auttakaa, mutta terveellä itsekkyydellä. Miettikää myös omat voimavaranne, oma itsenne ja oma perheenne. Parisuhde ja lapset, myös jo ehkä aikuistuneet lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ysikymppiset isovanhempani olivat ihan osaavia digitaalisessa ympäristössä. Samoin nyt seitsemänkymppiset vanhempani. Isäni on vähän huonompi, mutta pärjää kun äitini opastaa. Kummallakin on älykännykät, tabletit ja on heillä pöytäkonekin. Hoituu pankkiasiat kuin myös digitaalinen sote-keskusasiointikin.
No hei hienoa heille, ehkä isovanhempasi olivat sellaisissa töissä että koneet tuli tutuksi jo 80-luvulla. Suurin osa 30-luvulla syntyneistä ei ole kuitenkaan koskaan tarvinnut ja iäkkäänä on vaikea oppia. 30-40-luvuilla syntyneissä on myös paljon heitä joilla ei ole ollenkaan kielitaitoa. Nettiympäristössä ja digilaitteiden kanssa törmää yllättävän paljon sanastoon joka on heille ihan vierasta.
Mun 99-vuotiaalla vaarilla on ollut älypuhelin ties kuinka kauan ja hoito pankki yms. asiat puhelimella siihen asti kunnes näkö lähti. Sähköposteja lähettää tietokoneella jonkun apuohjelman kanssa. Ikinä ollut työelämässä tutustunut tietokoneisiin tai mihinkään. Edesmennyt isoäitini omisti uusimmat iphonet ja ipadit ja kätevästi whatsappaili lastenlasten kanssa. MSN Messenger aikana pidettiin yhteyttä mesessä. Minusta on myös asenteestakin kiinni oppiiko ja haluaako oppia käyttämään digilaitteita. Toki, jos vanhuksella on oppimisvaikeus tai muistisairaus, niin silloin on vaikea oppia uusia asioita, mutta jos ei ole ns. mitään vikaa vaan asia on omasta viitsimisestä kiinni niin ehkä vanhuskin voisi hetken miettiä, että olisiko kuitenkin järkevää opetella digilaitteiden käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Ysikymppiset isovanhempani olivat ihan osaavia digitaalisessa ympäristössä. Samoin nyt seitsemänkymppiset vanhempani. Isäni on vähän huonompi, mutta pärjää kun äitini opastaa. Kummallakin on älykännykät, tabletit ja on heillä pöytäkonekin. Hoituu pankkiasiat kuin myös digitaalinen sote-keskusasiointikin.
Olen kyllä törmännyt joihinkin noin viiskymppisiin miehiin, jotka hädin tuskin osaavat tekstiviestiä lähettää. Sähköposti onkin sitten jo ihan mahdoton ajatus.
Oma äiti 78v hokee usein, kuinka tietoyhteiskunta on "perseestä" ja että kaikki älylaitteet pitäisi heittää ikkunasta pihalle...huoh...
Ei ole koskaan opetellut tietokonetta ja ei osaa lähettää edes tekstiviestiä. Ja minun ainoana tyttärenä pitää hoitaa porukoiden laskunmaksut ym. Raskasta on
N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun veronmaksajia ei ole, hyvinvointivaltio on mennyttä jokaisen tulee pärjätä omillaan. Eivät ne vähäiset verotulot riitä miljoonien elättämiseen, senhän sanoo jo järkikin.
Kai se on sitten itsemur ha tehtävä kun tarpeeksi vanhenee ja raihnaistuu...
Vierailija kirjoitti:
Sekä minä että mies ollaan sisaruksista niitä, jotka asuu lähellä vanhempiaan. Viimeiset kymmenen vuotta apua on ollut fyysistä. Oman omakotitalon lisäksi on hoidettu vanhempieni ja appivanhempien omakotitalot ja kaksi kesämökkiä. Oman talon piha on käytännössä jäänyt ihan hoitamatta kun ei ole ollut energiaa.
Nyt puolentoista vuoden aikana kaikkien isovanhempien kunto on romahtanut
Kahdella muistisairaus ja kahdella liikkuminen vaikeaa.Fyysiset hommat vielä meni kun fyysinen raataminen on myös väsyttävää ja palauttavaa. Nyt vain meinaa voimat loppua, kun pitäisi hoivata, antaa tukea, kuljettaa lääkäriin ja olla jatkuvasti hälytystilassa.
Meillä takana oman lapsen vakava sairastuminen ala-aste ikäisenä. Kun lapsi parani, niin vanhempi sisarus masentui vakavasti (varmasti osaltaan siksi että oli väistämättä jäänyt vähemmälle huomiolle sairaan sisaruksen takia ja hänellä oli nyt tilaa näyttää tunteensa). Lopulta sairastuin itse vakavaan uupumukseen.
Masennus lapsella alkaa olla jo parempana ja omakin vointi hieman parempi. Ehdimme jo miehen kanssa ajatella että olisi edessä rauhallisempi jakso, jolloin voisi kunnolla keskittyä työhön, remontoida omaa taloa ja ehkä matkustellakin joskus. Nyt vain tuntuu siltä, että ei yksinkertaisesti jaksaisi hoivata ketään. Asiaa ei ainakaan paranna sukklaisten ja tuttavien ehdottelut siitä, että vanhukset voisivat muuttaa meille, kun meillä on tyhjiä huoneitakin. Ahdistaa, käytännössä tämä muistisairaan kanssa tarkoittaisi sitä että pitäisi irtisanoutua tai tehdä osa-aikatyötä. Rakastamme vanhempiamme, mutta raskasta on.
Rakastaa voi vaikka ei hoitaisi niin että on itse sairaalakunnossa. Vanhemmat ostakoot apuja, siivoista yms. laskut suoraveloitukseen, autot pois jos niitä ei voi ajaa, taksilla voi kulkea. Omakotitalo myyntiin tai vuokralle ja vanhukset kerrostaloon, jos eivät pysty niin hoivakotiin, niitä on eritasoisia. Lääkäriin pääsee taksilla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä vanhan ihmisen kuolemaa jaksa pelätä tai siitä tulevaa soittoa.Kukin ajallaan.
Olet tunteeton ihminen.
Kyllä rakkaan iäkkäät kuolema on kamalaa silti.
Elämän kiertokulku.Kaikki ei ole niin dramaattista.
Kamalaa on kun oma lapsi kuolee. Vanha ihminen lähtee on odotettua ja normaalia.
Tietysti surullista , mutta ei mitenkää kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun veronmaksajia ei ole, hyvinvointivaltio on mennyttä jokaisen tulee pärjätä omillaan. Eivät ne vähäiset verotulot riitä miljoonien elättämiseen, senhän sanoo jo järkikin.
Kai se on sitten itsemur ha tehtävä kun tarpeeksi vanhenee ja raihnaistuu...
Kannattaa ottaa vakuutukset sairauksien varalle jo ajoissa ja pitää suku ja ystävät lähellä.
Missä meidän yhteisöllisyys, että tukisimme toinen toiisiamme kuten aikanaan tehtiin. Mistä tämä kylmä itsekkyys oikein nyt kumpuaa, väliin solvataan kuinka isovanhemmat liikaa tuppaavat ja väliin taas päinvastoin, lapsi ei itsenäisty. Eikä tätä tilannetta Mannehremintiellä makaamalla kyllä paranneta. Päinvastoin.
Ei ole noita ongelmia mun vanhemmilla.
Minun vanhemmat kuolivat sydäntauteihin alle 70- vuotiaana. Ja puolison vanhemmat asuivat ikänsä yli viidensadan km:n päässä. Helpolla ollaan päästy. Lapsenlapsia on saanut sopivasti hoitaa, nyt jo aikuisia.
Olemme nyt yli seitenvitosia. Kaikki asia hoidamme uusimmilla applen tableteilla , entinen malli jo vanheni. Kummallakin on oma, ja kovassa käytössä.
Aivan loistavaa hoitaa sillä vero-pankki-matkaliput-aikavaraukset minne vaan -ruokakassien tilaukset, kirjojen kuuntelu ja luku. Kuvalehdet luetaan ilmaiseksi, päivälehti luettu sieltä jo 10v, lääkärin kanssa terv keskukseen viestitellään, henk kotin uusimiset. Ja tietty luetaan kaikkea yleissivistävää ect.
Sähköposti on aivan elintärkeä , samoin kun kaikki laskut e-laskuina.
Toinen meistä on yli kasikymppinen, mut kun itse hoitaa ,niin eivät unohdu. Välillä pähkimme yhdessä. Kaksi päätä on enemmän ,kuin yksi. Ei ne kaikki palveluiden ohjelmatkaan ole järin fiksuja. Parannettavaa on heillä monestikin.
Chattailen todella mielellään, moni asia selviää siinä hyvin. Ei tarvi soitella .
Mitään facebookia ei käytetä, ei ole meidän juttu.
Näin on tänään ja huomenna voi olla toisin. Muistisairaus tai muu neurologinen juttu, niin se on caput.
Ei olla mitään yliopistoihmisi vaan ihan taviksia. Vaan kun kiinnostaa kaikki uusi ja aikaa on. Google on ollut kovassa käytössä vuosien varrella, samoin kun kuntosalikin. Että ei tässä mitään sohvalla lojuvia olla.😂👍
Kusipäisyydellä on taipumus periytyä.