Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä hyvä ettei vauvan äiti/anoppi/vanhus - keskustelijat itse tule vanhoiksi. Tai siis jos tulevat ovat ihannevanhuksia. Ilman sairauksia.

No, minä olen kuusikymppinen ja minulla on 87-vuotias äiti, joka ei suostu ymmärtämään, että jossain vaiheessa kotona pärjäämiseen pitää hommata palveluja. Ihan kaikkea me lapsetkaan ei jakseta vaikka paljon autetaan. Äidin vastaus ihan kaikkeen on aina ei. Sitten saa kuitenkin kuunnella valitusta, miten se, tämä ja tuo on huonosti, mutta mitään tilanteen helpottamiseksi ei saa tehdä. Paitsi se vaihtoehto, että lapset hoitaa ne.

Onneksi minun n.85-vuotias isäni on vielä hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän käy kaupassa, apteekissa yms asioilla itse, mutta pelottaa, että miten on asian laita kymmenen vuoden päästä. Nyt jo vaikeuksia laskujen kanssa ja ukko on melkein kuuro ja muisti pätkii, eli myöhemmin on varmasti täysin autettava. Toivon, että hänelle ei käy samoin kuin miehen äidille, joka makasi vuosia hoitolaitoksen sängyssä toimettomana. Ei sellainen ole ihmisarvoista elämää, jos ei tunnista läheisiään tai tiedä yhtään missä on. Toivottavasti eutanasia on sallittu siihen mennessä, kun isäni aika olisi maata vihanneksena hoitokodissa. Hän varmasti itsekin päästä äitini luo ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi minun n.85-vuotias isäni on vielä hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän käy kaupassa, apteekissa yms asioilla itse, mutta pelottaa, että miten on asian laita kymmenen vuoden päästä. Nyt jo vaikeuksia laskujen kanssa ja ukko on melkein kuuro ja muisti pätkii, eli myöhemmin on varmasti täysin autettava. Toivon, että hänelle ei käy samoin kuin miehen äidille, joka makasi vuosia hoitolaitoksen sängyssä toimettomana. Ei sellainen ole ihmisarvoista elämää, jos ei tunnista läheisiään tai tiedä yhtään missä on. Toivottavasti eutanasia on sallittu siihen mennessä, kun isäni aika olisi maata vihanneksena hoitokodissa. Hän varmasti itsekin päästä äitini luo ennen sitä.

Ei ihmisen kuuluisi elää niin pitkälle että joutuu sängyn vangiksi. Olet kuitenkin onnekas, sillä minun vanhempani ovat 70-vuotiaita ja suurinpiirtein samassa kunnossa kuin isäsäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

omia ja puolison vanhempia auttaessa rasittavinta on se, että heidän mielestään kaikki pitää hoitaa heidän tekemällään tavalla. Kaupassa käyntiin saadaan kulumaan helposti 45 minuuttia, koska se tehdään entisen maailman tavoilla ja siellä on sitten niin paljon säätämistä, että voisi saada aiheet pariinkin sketsiin. Sinällään hyvä, että käyvät ja jaksavat lähteä kauppaan, koska ymopäristönvaihdos tekee aina hyvää, mutta on siitä vaivaa.

jos heille tarjoaa tehokkaampaa tapaa, niin ihan menee sekaisin kaikki eikä yhtään osaa ajatella, että miten se nyt toimisi. Parkkipaikat on aina samat. Ei voi ajaa kauppakeskuksen alle tuokokuussa, vaan vaikka sitten pyöritään pihalla ylimääräiset 5 minuuttia, jotta joku paikka vapautuu ja sitten huomataan, että se olikin invapaikka. mutta sinne parkkihalliin ei voi mennä kuin talvisin. miksi? Ei harmainta aavistusta, mutta ei voi mennä, on se niin vaivalloista. Mutta sitten kun sinne joskus välttämättömästä pakosta menee, niin ihastellaan, että hitsi, kun en muistanut miten helppoa tätä kautta onkin mennä kauppaan. Sitten jos selittää, että itse asiassa kannattaisi aina vähän muutella omia tottumuksiaan vaikka kaupassakäynnin suhteen, sillä se auttaa pitämään aivot virkeänä, niin kerrotaan, että ei tarvitse, kun minä niitä ristikoita ratkon ja ne kyllä pitävät j a muisti toimii (vaikkei toimi, mutta on se hyvä ettei itse sitten muista sitä)

Kaikki on jotenkin potenssiin kolme verrattuna johonkin taaperoon, kun sillä vanhuksella on lujaan iskostetut rutiinit ja tavat tehdä, joita ei vaan voi muuttaa, ta i taivaankansi tippuu päälle.

Ja ruoho pitää äitini mielestä leikata kerran viikossa. Ei se voi näyttää kasvaneelta. Sen pitää näyttää leikatulta, koska mitä naapuritkin siitä ajattelee. jos sanoo, että ötökät tykkäisi pidemmästä nurmikosta, niin ei haluta ötököitä pihalle. Mutta lintuja halutaan. Kun sitten kerrotaan, että linnut tulee, jos on ötököitä, niin ei haluta ötököitä, mutta linnut saa tulla, kyllä ne ötökkänsä löytää muualta, monta kertaa hänkin on katsonut miten räkättirastas vetää kastematoa pitkään ja hartaasti nurmikolta ja niin tyytyväinen on sitten siihen yhteen matoon, että kyllä se riittää.

anopin kaapissa on jotain 1980-luvulta peräisin olevia terveyssiteitä, joita hän sitten aina tarjoilee minulle. Kun sanon etten tarvitse, niin hän alkaa suureen ääneen ohmetellä, että mitä ihmettä, että kyllähän hän tietää, että olet sen ikäinen, että sinulla varmasti on kuukautiset. Kun kerron hänelle, että ei ole, koska syön e-pillereitä jatkuvasti ettei tulisi niitä kuukautisia, niin mitäihmettäeihänniinvoi tehdä. nyttässäonjotainmätääoletkoraskaanaeikäsaakertoavielä??? Ei, en ole raskaana, mutta kun nykyisin ajatellaan, että ei niistä kuukautisista tarvitse kärsiä ja muutenkin, sitten kun minulla on tyhjennysvuoto, niin käytän sitten kuppia, koska se on niin paljon ekologisempaa ja helppokäyttöisempää. mitäihmettämitäkuppia. Sitten näitä minun kuukautisia ja anopin 1980-luvun terveyssideasiaa jauhetaan ja jauhetaan ja mikä parasta: se sama virsi alkaa vähintään kahden kuukauden kuluttua. Olen miettinyt, että saatan vielä joku päivä ottaa anopilta sen koko varaston niitä tiiliskiven paksuisisa terveyssiteitä, kiitän ja sanon, että tarpeeseen tulee ja käyn sitten heittämässä roskiin. Ehkä se loppuisi sitten sillä.

ei sillä. ihan mielelläni autan sekä omiani, että puolison vanhempia, mutta kyllä on monet tilanteet koomisia ja päänsäryn niistä saa, jos alkaa enemmän pohtia.

Anteeksi että nauroin tälle vedet silmissä 😂 Vanhuksissa ärsyttävää on juurikin tuo joustamattomuus ja samaan vanhaan jumittuminen. Uhmaikäinen taapero sentään hakee itseään ja omaa tapaa toimia sekä oppii helposti uusia taitoja.

ei  haittaa, että nauroit, kyllä minäkin olen monet naurut saanut. Ihan hyväntahtoiset sellaiset. Ehkä vähän pelkoa mukana, koska voi olla vaarana, että minusta tulee samanlainen - äitini geenejä minussa kun on ne kuulauisat 50 %. Olen kyllä miehelleni teroittanut, että sitten et yhtään anna periksi, jos minusta tulee samanlainen jäärä.

Omalla kohdallani on vielä helppoa, mutta onhan tässä jo ollut jo pitempään ongelmia monen asian suhteen. Heillä on ostatettu vääränlaisia/tarpeettomia tuotteita jotta tv toimisi, tai netti, ja näitä olen sitten saanut kiikuttaa takaisin. Juuri sain tietää että olivat maksaneet jotain viihdepakettia jo vuoden verran vaikka eivät edes tienneet mikä se on :/ 

Äidille on myyty jatkuvalla sopimuksella pariakin eri tuotetta, ja niitä on sitten viikottain/kuukausittain tullut väkisin postilaatikkoon hirveän hinnan kanssa, eikä vanhuksella ole ollut mitään tietoa miten tilaus lopetetaan. Sovimmekin että jos hän haluaa jotain tuollaista niin aina minun kauttani. Tilaan myös aina kaiken mitä netistä pitää tilata, koska siellä ei vain osata.

Fyysistä läsnäoloa ja toimintaa ei ole minulta vielä tarvittu kuin harvoin, mutta eiköhän sekin aika koittane. Onneksi tein lapseni nuorena niin ei tarvitse samaan aikaan sekä hoitaa lapsia että vanhuksia.

Se mikä tässä harmittaa kuitenkin eniten on se että sisarukseni vain käyttää vanhempia hyväksi ilmaisena siivoojana ja hovikuskina, sekä kuppaa rahat omaan ylimitoitettuun elintasoonsa, ja hoidattaa lapsensa myös heillä. Vanhemmat maksavat hänen juoksevia kulujaan, sekä hänen asuntolainaanasa. Rahat hupenevat vanhusten tililtä sisarukselleni, mutta aina kun hänen pitäisi vuorostaan auttaa heitä, niin ei joko "osaa" tai "kerkeä". 

1000 euron eläkkeestä ei mene veroa eikä voi saada verovähennystä kodin siivouksen ostosta eikä muista palveluista.

Vierailija kirjoitti:

Sitten jos/kun tulee aika, etten pärjää omillani, toivon säällistä vanhainkotipaikkaa mieluummin-tuhannesti mieluummin kuin sukulaisteni vaivoiksi alkamista.

Minä toivon eutanasiaa.

Nämä on ihan omia valintoja. Itse en aio laittaa tikkua ristiin yhdenkään sukujen vanhusten eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ysikymppiset isovanhempani olivat ihan osaavia digitaalisessa ympäristössä. Samoin nyt seitsemänkymppiset vanhempani. Isäni on vähän huonompi, mutta pärjää kun äitini opastaa. Kummallakin on älykännykät, tabletit ja on heillä pöytäkonekin. Hoituu pankkiasiat kuin myös digitaalinen sote-keskusasiointikin.

Olen kyllä törmännyt joihinkin noin viiskymppisiin miehiin, jotka hädin tuskin osaavat tekstiviestiä lähettää. Sähköposti onkin sitten jo ihan mahdoton ajatus.

Sama se oli täällä, nyt vuosi myöhemmin toisella on kuolemaan johtava syöpä. Toimintakyky laskenut kuin lehmän häntä ja puolison tila myös romahtanut siinä sivussa. Vuosi sitten kaikki oli vielä hyvin.

Vanha sananlasku: Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.

Aika kultaa muistot. Pienten lasten kanssa on kyllä huomattavasti rankempaa kuin vanhusten.

Itse päätätte paljon autatte. Muistakaa omaiset että passivoiva apu ei oikeasti auta, siitä vaan tulee kiva olo kun voitelee leivän mummolle joka voisi sen tehdä itsekin, pitkällä juoksulla toimintakyky laskee....

Vierailija kirjoitti:

Mun miehen kasikymppiset vanhemmat ovat ylpeitä siitä, että eivät ole koskaan koskeneet tietokoneeseen tai älypuhelimeen. Opeta siinä sitten digitaitoja. 39km päässä on pankin konttori, jonne ajetaan maksamaan ne laskut, joita ei suoraveloitukseen saa. 8e on yksi lasku. Ovat myös kieltäneet, että heidän rahat ei saa ikinä mennä intterrettiin, jos lapset saavat joskus oikeudet asioiden hoitoon.. huoh..

Jos on varaa maksaa 8€ per lasku niin mitä sitten? Mitä ihmettä se haittaa kuhan ihmisellä on tunne että hallitsee asioitaan?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Niimpä. Äiti työllistää hirveästi meitä lapsia kun ei pätkääkään osaa käyttää yksinkertaistakaan älylaitetta, saati tietokonetta. Opettelujuna meni jo aikoja sitten hänen jääräpäänä kieltäytyessään ja julistaessaan miten vihaa kaikkea sellaista. Ei tullut meille kotiinkaan koskaan tietokonetta. No eipä nykyään sitten tee itse yhtään mitään kun ei kykene enää laskuautomaatille ja laskukuoret maksavat. Isänikin innostui kokeilemaan viimeisinä aikoinaan netin käyttöä, vaan ei äiti.

Vierailija kirjoitti:

Aika kultaa muistot. Pienten lasten kanssa on kyllä huomattavasti rankempaa kuin vanhusten.

Ettäs kehtaat, lapset eivät käytä henkistä väkivaltaa niin kuin jotkut vanhukset. Aikuinen pärjää myös fyysisesti pienelle lapselle paremmin kuin väkivaltaiselle vanhukselle, joka saattaa päästä yllättämään. Miten "kasvatat" muistisairasta, että väkivalta on väärin, kun on aina mielestään oikeassa ja muut väärässä?

Vierailija kirjoitti:

Auttaisin mielelläni vanhempiani vaikka missä, kuten digiasioissa, arkisissa kodinhoidon jutuissa ja fyysisesti vaativimmissa hommissa, eikä niiden tekeminen tunnu juuri missään, vaan raskaaksi tekee se asenne. Apua pyydetään joko syyllistäen, tai ei pyydetä marttyyrinä ollenkaan, kun emme heti hoksaa lukea ajatuksia siitä, että takapihalla on halkokuorma purkamatta tai eteisen matto pitäisi juuri tänään pestä. Ja sitten kun alkaa auttaa, niin kaikki tehdään kuulemma väärin, väärään aikaan ja väärällä tavalla, vaikka lopputulos olisi ihan sama. Joko jurnutetaan vieressä, tai sitten jälkikäteen vittuillaan, että pitihän se arvata, että se olit sinä joka täytti astianpesukoneen. Puhelimessa valitetaan kun on niin raskasta tehdä sitä tai tätä, ja kun tulen auttamaan, homma on jo tehty, ja kauhea passaus käynnissä. Jälkikäteen taas valitetaan kun kukaan ei auta. Digijutuissa kun autat, ja tekisit selkokieliset ohjeet paperillekin, niin väkisin pitää tehdä päinvastoin ja kiukutella kaikesta. Minkään laitteen ohjeita ei voi lukea itse, aivan kuin olisin itse syntynyt jokaisen mahdollisen laitteen ohjeet päässä. Ja vanhempani ovat vasta juuri ja juuri seitsemänkymppisiä, muutama vuosi sitten työelämässä olleita. Voin vain kuvitella mitä on tulossa, valitus, syyllistäminen ja ilkeily ei ainakaan ole vähentymässä.

Kuvailit juuri äitini. Ihan 100%.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä minä että mies ollaan sisaruksista niitä, jotka asuu lähellä vanhempiaan. Viimeiset kymmenen vuotta apua on ollut fyysistä. Oman omakotitalon lisäksi on hoidettu vanhempieni ja appivanhempien omakotitalot ja kaksi kesämökkiä. Oman talon piha on käytännössä jäänyt ihan hoitamatta kun ei ole ollut energiaa.

Nyt puolentoista vuoden aikana kaikkien isovanhempien kunto on romahtanut

Kahdella muistisairaus ja kahdella liikkuminen vaikeaa.

Fyysiset hommat vielä meni kun fyysinen raataminen on myös väsyttävää ja palauttavaa. Nyt vain meinaa voimat loppua, kun pitäisi hoivata, antaa tukea, kuljettaa lääkäriin ja olla jatkuvasti hälytystilassa.

Meillä takana oman lapsen vakava sairastuminen ala-aste ikäisenä. Kun lapsi parani, niin vanhempi sisarus masentui vakavasti (varmasti osaltaan siksi että oli väistämättä jäänyt vähemmälle huomiolle sairaan sisaruksen takia ja hänellä oli nyt tilaa näyttää tunteensa). Lopulta sairastuin itse vakavaan uupumukseen.

Masennus lapsella alkaa olla jo parempana ja omakin vointi hieman parempi. Ehdimme jo miehen kanssa ajatella että olisi edessä rauhallisempi jakso, jolloin voisi kunnolla keskittyä työhön, remontoida omaa taloa ja ehkä matkustellakin joskus. Nyt vain tuntuu siltä, että ei yksinkertaisesti jaksaisi hoivata ketään. Asiaa ei ainakaan paranna sukklaisten ja tuttavien ehdottelut siitä, että vanhukset voisivat muuttaa meille, kun meillä on tyhjiä huoneitakin. Ahdistaa, käytännössä tämä muistisairaan kanssa tarkoittaisi sitä että pitäisi irtisanoutua tai tehdä osa-aikatyötä. Rakastamme vanhempiamme, mutta raskasta on.

Rakastaa voi vaikka ei hoitaisi niin että on itse sairaalakunnossa. Vanhemmat ostakoot apuja, siivoista yms. laskut suoraveloitukseen, autot pois jos niitä ei voi ajaa, taksilla voi kulkea. Omakotitalo myyntiin tai vuokralle ja vanhukset kerrostaloon, jos eivät pysty niin hoivakotiin, niitä on eritasoisia. Lääkäriin pääsee taksilla jne. 

Omat vanhemmat ovat vielä järjissään, mutta on tullut sairastelua ja muita vammoja. Päättivät ihan omatoimisesti, että muuttavat omakotitalosta esikaupunkialueelta lähemmäs keskustaan johonkin hissilliseen taloon tai ensimmäiseen kerrokseen maantasalle, kun vielä voivat. Kesämökki menee myös myyntiin ja elämästä tehdään niin vaivatonta nyt, kun se vaan mahdollista on.

Appiukko taas ei lähde kirveelläkään puulämmitteisestä korpimökistään, jossa pitäisi olla kaverina tekemässä sitä ja tätä, halkomassa ja pinoamassa puita, suunnilleen kasvattaa perunatkin hänelle, koska ei sitä ennenkään kaupasta perunoita ostettu...

Ihan oma asenne vaikuttaa siihen, miten paljon on vaivoiksi muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehen kasikymppiset vanhemmat ovat ylpeitä siitä, että eivät ole koskaan koskeneet tietokoneeseen tai älypuhelimeen. Opeta siinä sitten digitaitoja. 39km päässä on pankin konttori, jonne ajetaan maksamaan ne laskut, joita ei suoraveloitukseen saa. 8e on yksi lasku. Ovat myös kieltäneet, että heidän rahat ei saa ikinä mennä intterrettiin, jos lapset saavat joskus oikeudet asioiden hoitoon.. huoh..

Jos on varaa maksaa 8€ per lasku niin mitä sitten? Mitä ihmettä se haittaa kuhan ihmisellä on tunne että hallitsee asioitaan?

Tämä liittyy paljonkin siihen keskusteluun mitä täällä on käyty siitä, mikä kaikki hoituu netin kautta. Joko vanhukset itse tai lapset välimatkojenkin päästä voi auttaa monessa. Minä ymmärrän hyvin, että tuo liittyy hallinnantunteeseen. Kuten kaikki muukin joustamaton käytös ja rutiineissa pysyminen. Mutta sitten kun se kortti menee, niin menee kyllä hallinnantunnekin. Se on totaalinen stoppi tosi monelle asialle. Ja sitten, kun lähin konttori lakkautetaan,  ja laskuja ei enää voi maksaa 39km päässä, niin lähimmälle taitaa olla yli 70 km. Siinä on ajamista edestakaisin varsinkin talvella, varsinkin kun ajaminenkin alkaa olla mitä on..

Minun ratkaisuni oli se, että asuin samassa huushollissa läheisen vanhuksen kanssa. Helpommalla pääsin näin, kun ei tarvinnut kahden huushollin väliä juosta ja kahden talouden asioita hoitaa. Kuluja oli vain yhdestä huushollista jolloin rahatkin riittivät hyvin myös yksityislääkärien palveluihin ja sellaisiin ylellisyyksiinkin mihin pienellä eläkkeellä elää kitkuttavilla ei yleensä olisi varaa. Oma elämäni tästä tilanteesta tietysti vähän kärsi, mutta ei sitä loppujen viimeksi niin kovin montaa vuotta kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä myös viranomaisilta aika kettumaisesti tehty että kaikki asiointi on netissä. Ei mun kasikymppiset sukulaiset omista mitään älylaitteita, eivätkä enää opi käyttämään. Kaikki kaatuu lasten harteille. En tiedä mitä ne tekee joilla ei ole lapsia.

Ne joilla ei ole lapsia eivät heittäydy avuttomiksi, vaan opettelevat asioimaan netissä. Tämä pärjääjäidentiteetti näkyy nuoremmissakin sukupolvissa. Sinkut hoitavat tukkiintuneet putket, auton renkaanvaihdot, vaatteiden parsimiset sun muut itsenäisesti odottamatta, että joku muu aina rientää apuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs asiat ovat järjestäneet ne, jotka asuvat kaukana vanhemmistaan ja ovat ainoita lapsia? Eli paikan päällä pääsee käymään maksimissaan 1-2 kertaa kuussa. Ei itselle vielä ajankohtaista, kunhan mietin jo etukäteen. 

Minä jouduin lopulta jättämään työni ja muuttamaan paikan päälle auttamaan. Pitkään pärjäsivät keskenään mutta sitten molempien sairastelu kaatoi pakan täysin. Elämästä yhden muistisairaan sekä toisen monisairaan asioiden järjestäjänä ei tullut mitään kun asui kaukana. Työnantaja ei myöskään joustanut vaan oli todella nihkeä jos pyysin joskus palkatonta vapaata päivän-pari, koska vanhempien asiat piti usein hoitaa paikan päällä ja tietenkin virka-aikana. Oli myös paljon sairaalareissuja, leikkauksia jne jotka vaativat paikallaoloa ja auttamista.

Apua sotepuolelta tai sosiaalitoimesta ei juuri herunut vaikka tilanne on ollut välillä todella huono esim. toinen haavainen vuodepotilas ja toinen näkee näkyjä. Yritetty on, itkienkin. Joten vaihtoehtoja ei ole. Ei kukaan voisi jättää omia pieniä lapsiaankaan kahdestaan asumaan, koittakaas pärjäillä, tulen joskus parin viikon päästä katsomaan.

Tätä ilmeisesti sotesäästöillä halutaan, että työikäiset ovat palkattomina omaishoitajina. Omaishoidontuki on täysi vitsi, ehdot ovat todella tiukat.

Joten sitten ollaan vuosia poissa työelämästä. Se vaan on pois tuottavasta työvoimasta ja eläkkeestäkin.

Tämä ei ainakaan minulle olisi mahdollista, kun toimeentulo pitää taata itselle ja elän yksin. Ainoa lapsi olen itsekin ja asun reilun 200 km päässä vanhemmistani. Teoriassa voisin siis viikonloppuina käydä, mutta muuten vanhempieni on joko tultava toimeen omillaan tai muutettava minun lähelleni.

Joten ihmiset valmistautukaa siihen, että lapsenne voi muuttaa vaikka ulkomaille eikä pääse teitä auttamaan. Suuri osa lapsista ei ole valmiita jättämään elinkeinoaan, asuntoaan ja koko muuta elämäänsä muuttaakseen luoksenne.

Ystäväni iäkkäät vanhemmat puhuivat, että pitäisi muuttaa pohjoisesta pääkaupunkiseudulla lähelle omaa, ainoaa lasta, jotta hänen on helpompi auttaa heitä. No, asia jäi vaan puhetasolle ja yhtäkkiä iäkäs isä sai aivohalvauksen. Nyt muuttaminen ei tule enää kyseeseen ja äitikin on ajokortiton. Ystäväni ajaa kerran, pari kuussa 800km vanhemmilleen auttamaan, että pärjäävät seuraavaan kertaan.

Minä ja veljeni asumme molemmat ulkomailla. Veljelläni on lyhin matka vanhempiemme luokse, 1000km. Emme ole hoitamassa vanhempiamme, emmekä muuttamassa takaisin Suomeen ja jättämässä omat elämämme, työmme ja perheemme vain siksi, että vanhemmat vanhenevat. Heidän pitää pärjätä tavalla tai toisella - kuten varmasti minunkin mieheni kanssa vanhuudessa, sillä olemme tietoisesti lapsettomia.