Lue keskustelun säännöt.
Sanotaan että lapsiperhe-elämä on rankkaa mutta rankempaa on kyllä tämä "senioriapuelämä"
22.07.2023 |
Vai miksi sitä oikein kutsuisi kun omat ja puolison vanhemmat tarvitsee yhtä sun toista apua? Eikä kyse ole pelkästään fyysisestä avusta vaan pitää auttaa kaikessa asioinnissakin kun seniorit on usein aika osaamattomia digiasioissa. Ja kaikkihan tuppaa olemaan nykyään netissä, oli sitten kyse resepteistä, laskunmaksusta tai ihan vaan kirjastoasoinnistakin.
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli muutama vuosi sitten elämäntilanne, että asui teini-ikäinen vielä kotona ja sekä minun että puolisoni iäkkäät vanhemmat täysin meidän avun varassa.
Kyllä olivat rankat vuodet, edes nukkua ei koskaan saanut kun teini valvoi myöhään ja vanhukset alkoivat soittelun ennen 5 aamulla kun tarvitsivat apua aamutoimissaan.
Olemme todella helpottuneita nyt kun teini on lähtenyt opiskelemaan ja muuttanut toiseen kaupunkiin ja vanhukset ovat joko haudassa tai hoitolaitoksessa.
Tiedän että tämä kuulostaa hirveän itsekkäältä, mutta olemme itsekin jo keski-ikäisiä, töissä käyviä ja omakotitalossa asuvia jossa myös puuhaa riittää
Tuntuu kuin olisimme saaneet elämämme takaisin. Ihanaa kun saa itsekin joskus levätä työpäivän jälkeen, ehtii taas käydä harrastuksissa yms. ja ennen kaikkea nukkua - krooninen unenpuute on todella rankkaa.
Omille lapsillemme olemme sanoneet ettei heidän tarvitse meitä alkaa hoivaamaan kun tästä vanhenemme.
Sitä ennen aiomme nauttia elämästä!No mutta tehän olette vielä onnekkaita. Ei ole enää huolta vanhemmista ja olette vielä työelämässä. Saatte viettää omat eläkepäivänne ihan itsellenne vaan.
Meillä vanhemmat eli tosi vanhoiksi, toinen yli satavuotiaaksi. Itse oltiin siskon kanssa jo eläkkeellä, ja hoitovastuu vain jatkui ja jatkui. Kaikki heidän asiat piti hoitaa, ihan pienimmätkin. Palveluohjaaja kävi kerran vuodessa toteamassa, että kaikki hoituu hyvin kun on tyttäret lähellä huolehtimassa. Ei uskoisikaan, mitä kaikkea siihen huolehtimiseen kuului. Ei se pelkästään kaupassakäymistä ja lääkärikäynneistä ymv. huolehtimista ollut. Päivän mittaan tapahtuu vaikka mitä, mistä ei niin iäkäs enää selviäkään. Aina oli lähdettävä katsomaan, että mitä nyt.
Esim. taloyhtiössä tehtiin yhtä sun toista ja aina piti meistä jomman kumman olla siellä selvittämässä, että mitä tapahtuu. Lukkoja ja avaimiakin vaihdettiin kahteen kertaan, kellaritilojen ja pyörävaraston tavaroita piti käydä inventoimassa, mitä ja kenen ne ovat, kerran vaihtuivat kaikki varastot, kukapa muukaan siellä oli päivän huhkimassa kuin toinen meistä, nämä vain muutamia esimerkkejä. Tuntui, että koko ajan jotain piti olla tekemässä, ottamassa selvää ja selittämässä sitten näille vanhuksille. He kun "pärjäsivät" kotona oikein hyvin, no eivät olisi pärjänneet päivääkään ilman meitä.
Ja sitten tuli näitä kaatumisia ja pieniä ja muutaman kerran isompiakain loukkaantumisia, siellä piti sitten olla heitä auttamassa koko ajan, koska "pärjää kotona, koska tyttäret..." Kerran joutui toinen olemaan viikon verran sairaalassa, marisi ja mankui kotiinpääsyä, koska kyllä hän siellä selviää, onhan hänelle lapset apuna! Vaikea sitä on kieltäytyäkään, mutta vei se voimia ja itse ei voinut mitään omia suunnitelmia tehdä.
Joskus sitä vaan ajatteli, että ei ihmisen pitäisi liian vanhaksikaan elää. Vaikka mieli on kuinka olevinaan virkeä ja muistikin tavallaan pelaa, ei siis varsinaista muistisairautta mutta vanhuuden aiheuttamaa haparointia jo siinäkin, niin silloin kuvitellaan, että helppohan sitä on sellaista vanhusta hoitaa ja auttaa. Ei se ihan niin ole sekään. Moni meillekin sanoi, että eikö ole ihanaa, kun saatte vanhempanne näin kauan pitää, no joo, mikä ettei. Mutta on siinä se kääntöpuolikin. Eihän sitä tietenkään kenenkään kuolemaa toivo, mutta mieluummin sitä olisi antanut jo jonkun ammatti-ihmisen huolehtia kaikesta. Ilmeisesti kuitenkin ihmisen pitää olla jo päästään täysin pöpi ja lähes vuoteeseen autettava, ennenkuin johonkin hoitopaikkaan saa lähetteen. Kotona pärjääminen katsotaan ihanteeksi ja siihen pyritään, mutta millä hinnalla?
Älkää menkö siihen ansaan, että palveluohjaaja ym. saa tietää teidän tekevän yhtään mitään. Mielellään vähentävät palvelut sitten sen mukaisiksi ja kaatavat jatkossa yhä lisää ja lisää teidän niskaanne. Syynä niukat resurssit ja säästöt. Joudutte venymään loputtomiin jos tähän alatte ja suostutte. Sitä ei kukaan jaksa, elleivät vahukset satu kuolemaan nopeasti. Ja jos eivät kuole, on kauheaa huomata toivovansa sitä kun omat voimat ovat täysin loppu ja jaksaa pitäisi entistäkin enemmän.
Riippumatta siitä mitä oikeasti teette, vanhukset pitää kouluttaa vastaamaan oikein näihin kyselyihin. Ei saa sanoa, että apua juurikaan tulisi esimerkiksi aikuisilta lapsilta. Tämä onnistunee useimpien kohdalla kun vääntää idean rautalangasta ja lisäksi uhkaa lopettaa avun, jos höpöttävät jotain "tyttäret hoitaa, en tarvitse mitään"-juttuja. Ja sitten myös toteuttaa uhkauksensa jos on tarvetta. Sen jälkeen voi tehdä huoli-ilmoituksia ja pyytää uusiksi palveluntarvearvionteja yms.
Kuulostaa kylmältä ja karulta eikä minunkaan mielestäni tämän pitäisi tällaista olla. Koska kuitenkin on, on ns. pelattava niillä säännöillä, jotka ovat olemassa ja varmistettava oma jaksaminen. Ei voi auttaa muita jos siihen ei ole mitään voimia. Pitkään jatkunut stressi, unettomuus ym. ovat myös vakavia terveysriskejä ja tutkimustenkin mukaan vähentävät vuositolkulla tervettä elinaikaa ja elinaikaa ylipäätään. Myös itsestään pitää huolehtia.
Mä olin alkuvuodesta paikalla, kun palveluohjaaja kävi. Isäni nimenomaan vakuutti tälle, että eivät tarvitse mitään palveluja. Kuulemma pärjäävät ihan itse ja jos jotain apua tarvitsevatkin, tyttäret kyllä auttavat. Palveluohjaaja katsoi kysyvästi muhun ja mä puistelin päätäni. Ymmärsi ihan siitä, että isä puhuu omiaan. Pitkän vääntämisen jälkeen sain isäni hyväksymään siivouspalvelun ostamisen. Äitini ei edelleenkään hyväksy asiaa, joten kun siivousfirma joka toinen perjantai tulee sinne, äiti pitää saada siksi aikaa asunnosta pois. Ja mihin äidin voi laittaa? No tietenkin mun luokseni. Joten mä koitan tehdä töitä ja samaan aikaan vahtia muiistisairasta äitiäni. Nyt, kun meille tulee tämä vesivahingon alta evakkoon lähtö, niin enpä osaa sanoa, mihin äiti seuraavan kerran laitetaan siivousfirman käynnin ajaksi. Ehkä tilataan sille taksi ja pistetään kuski ajeluttamaan se Hämeenlinnaan ja takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs asiat ovat järjestäneet ne, jotka asuvat kaukana vanhemmistaan ja ovat ainoita lapsia? Eli paikan päällä pääsee käymään maksimissaan 1-2 kertaa kuussa. Ei itselle vielä ajankohtaista, kunhan mietin jo etukäteen.
Minä jouduin lopulta jättämään työni ja muuttamaan paikan päälle auttamaan. Pitkään pärjäsivät keskenään mutta sitten molempien sairastelu kaatoi pakan täysin. Elämästä yhden muistisairaan sekä toisen monisairaan asioiden järjestäjänä ei tullut mitään kun asui kaukana. Työnantaja ei myöskään joustanut vaan oli todella nihkeä jos pyysin joskus palkatonta vapaata päivän-pari, koska vanhempien asiat piti usein hoitaa paikan päällä ja tietenkin virka-aikana. Oli myös paljon sairaalareissuja, leikkauksia jne jotka vaativat paikallaoloa ja auttamista.
Apua sotepuolelta tai sosiaalitoimesta ei juuri herunut vaikka tilanne on ollut välillä todella huono esim. toinen haavainen vuodepotilas ja toinen näkee näkyjä. Yritetty on, itkienkin. Joten vaihtoehtoja ei ole. Ei kukaan voisi jättää omia pieniä lapsiaankaan kahdestaan asumaan, koittakaas pärjäillä, tulen joskus parin viikon päästä katsomaan.
Tätä ilmeisesti sotesäästöillä halutaan, että työikäiset ovat palkattomina omaishoitajina. Omaishoidontuki on täysi vitsi, ehdot ovat todella tiukat.
Joten sitten ollaan vuosia poissa työelämästä. Se vaan on pois tuottavasta työvoimasta ja eläkkeestäkin.
Tämä ei ainakaan minulle olisi mahdollista, kun toimeentulo pitää taata itselle ja elän yksin. Ainoa lapsi olen itsekin ja asun reilun 200 km päässä vanhemmistani. Teoriassa voisin siis viikonloppuina käydä, mutta muuten vanhempieni on joko tultava toimeen omillaan tai muutettava minun lähelleni.
Joten ihmiset valmistautukaa siihen, että lapsenne voi muuttaa vaikka ulkomaille eikä pääse teitä auttamaan. Suuri osa lapsista ei ole valmiita jättämään elinkeinoaan, asuntoaan ja koko muuta elämäänsä muuttaakseen luoksenne.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee hiukan asian vierestä, mutta kehoitan jokaista miettimään, mitä teille itsellenne tapahtuisi, jos joku yllättävä sairaus/onnettomuus iskisi tänään.
Niin, moni meistä (itseni mukaanlukien) ei ole valmistautunut. Tärkeiden papereiden kansio löytyy, mutta siinä se. Sitä voi suunnitella tulevaisuuttaan, mutta asiat voivat muuttua yhtäkkiä. Siihen ei tarvita kuin sairaskohtaus ja se ei täysin katso ikää. Tarkoitan ettei ole vain ja ainoastaan vanhojen ihmisten juttu.
Jotta minä en olisi joutunut hoitamaan vanhempiani ja heidän asioitaan, heidän olisi pitänyt muuttaa palvelutaloon jo silloin kun äitini oli vielä työelämässä. Se oli yksi onneton 3 kk:n jakso, kun kaikki äkillisesti muuttui. Kumpikin vasta vähän päälle 60v.
Olen ihan samaa mieltä. Mä jään 3 vuoden päästä eläkkeelle ja oli tarkoitus alkaa silloin tekemään nk kuolinsiivousta. Noh, toisin kävi ja meillä ilmeni vesivahinko. Nyt pitää saada ensi viikon aikana alakerrasta olohuone ja keittiö tyhjäksi. Siis tyhjäksi kaikista huonekaluista ja kaikista tavaroista. Viikon päästä maanantaina lähdetään evakkoon. Olen ihan puhki jo nyt. Suurin osa irtaimistosta menee roskikseen. Huonekaluja myöten. Ei vesivahingon takia vaan siksi, että aika ei riitä mihinkään muuhun. Kun joskus pääsen palaamaan koltiin, hankin uudet huonekalut. Ja otan uusia hankkiessani huomioon sen, että vanhenen koko ajan ja myös nivelreumani etenee koko ajan. Pitää olla helposti siivottava ja lisäksi olohuoneeseen täytyy jäädä niin paljon tilaa, että saan tarvittaessa sinne sängyn. Naapurissa asuva eläkeläisrouva asuu jo pelkästään asuntonsa alakerrassa, koska ei jaksa enää kulkea rappusia yläkertaan makuuhuoneisiin. Löysin tänään tein ivuosieni päiväkirjat eikä aavistustakaan, ketä Jukkaa olen kaivannut vuonna 1976 :D
Kotivakuutus! Sieltä saat myös kodin tyhjennys- ja siivousapua vesivahingon yllättäessä. Ja huonekalujen siirron varastoon
omat vanhemmat jo kuolleet joten kerron vaan kun sain auttaa vanhaa isääni viimevuodet ennenkuin hän nukahti pois. eipä nuo kovin kauan yleensä apua tarvitse niin kyllä sitä jaksaa auttaa ennenkuin ovat manalan majoilla.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menee hiukan asian vierestä, mutta kehoitan jokaista miettimään, mitä teille itsellenne tapahtuisi, jos joku yllättävä sairaus/onnettomuus iskisi tänään.
Niin, moni meistä (itseni mukaanlukien) ei ole valmistautunut. Tärkeiden papereiden kansio löytyy, mutta siinä se. Sitä voi suunnitella tulevaisuuttaan, mutta asiat voivat muuttua yhtäkkiä. Siihen ei tarvita kuin sairaskohtaus ja se ei täysin katso ikää. Tarkoitan ettei ole vain ja ainoastaan vanhojen ihmisten juttu.
Jotta minä en olisi joutunut hoitamaan vanhempiani ja heidän asioitaan, heidän olisi pitänyt muuttaa palvelutaloon jo silloin kun äitini oli vielä työelämässä. Se oli yksi onneton 3 kk:n jakso, kun kaikki äkillisesti muuttui. Kumpikin vasta vähän päälle 60v.
Olen ihan samaa mieltä. Mä jään 3 vuoden päästä eläkkeelle ja oli tarkoitus alkaa silloin tekemään nk kuolinsiivousta. Noh, toisin kävi ja meillä ilmeni vesivahinko. Nyt pitää saada ensi viikon aikana alakerrasta olohuone ja keittiö tyhjäksi. Siis tyhjäksi kaikista huonekaluista ja kaikista tavaroista. Viikon päästä maanantaina lähdetään evakkoon. Olen ihan puhki jo nyt. Suurin osa irtaimistosta menee roskikseen. Huonekaluja myöten. Ei vesivahingon takia vaan siksi, että aika ei riitä mihinkään muuhun. Kun joskus pääsen palaamaan koltiin, hankin uudet huonekalut. Ja otan uusia hankkiessani huomioon sen, että vanhenen koko ajan ja myös nivelreumani etenee koko ajan. Pitää olla helposti siivottava ja lisäksi olohuoneeseen täytyy jäädä niin paljon tilaa, että saan tarvittaessa sinne sängyn. Naapurissa asuva eläkeläisrouva asuu jo pelkästään asuntonsa alakerrassa, koska ei jaksa enää kulkea rappusia yläkertaan makuuhuoneisiin. Löysin tänään tein ivuosieni päiväkirjat eikä aavistustakaan, ketä Jukkaa olen kaivannut vuonna 1976 :D
Kotivakuutus! Sieltä saat myös kodin tyhjennys- ja siivousapua vesivahingon yllättäessä. Ja huonekalujen siirron varastoon
Tämä vesivahinko johtuu taloyhtiön huolimattomuudesta, joten kaikki kustannukset menevät taloyhtiön piikkiin. Omasta kotivakuutuksesta mun ei tarvitse maksattaa yhtään mitään. Tyhjennys- ja siivousavusta ei olisi sinällään mitään hyötyä, koska vain minä tiedän, mikä lähtee pois ja mitä tarvitsen mahdollisesti mukaani evakkoon. Mulla on kyllä kantoapua riittävästi, mutta suurin homma on tavaroiden lajittelussa. Tässä tilanteessa mun kannattaa hankkiutua kokonaan eroon tietyistä tavaroista eli tehdä se nk kuolinsiivous nyt samalla eikä vasta 3 vuoden päästä, kuten olin alunperin suunnitellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän hieman yli 70v vanhempamme ovat olleet digiaikana työelämässä ja ovat kyllä täysin osaavia käyttämään digitaalisia palveluita. Varmaan tietysti riippuu mitä on tehnyt työelämässä ollessaan, mutta noin yleisesti kyllä 70+ vuotiaat osaavat netin käytön ihan yhtä hyvin kuin me keski-ikäiset.
Niin oli minunkin ja kaikki meni hienosti kunnes he eivät pystyneet enää kätkemään äidin pieniä alzheimerin taudin aiheuttamia muutoksia. Äiti osaa kyllä sujuvasti käyttää nettiä edelleen, mutta mitään asiointia ja raha-asioita ei enää anneta hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän hieman yli 70v vanhempamme ovat olleet digiaikana työelämässä ja ovat kyllä täysin osaavia käyttämään digitaalisia palveluita. Varmaan tietysti riippuu mitä on tehnyt työelämässä ollessaan, mutta noin yleisesti kyllä 70+ vuotiaat osaavat netin käytön ihan yhtä hyvin kuin me keski-ikäiset.
Äläpäs tuulettele siellä. Yksi ainoa keuhkoveritulppa, kuten äidilläni oli, niin digitaidot katoavat samoin tein.
Tai mikä pahinta, että luulee osaavansa, mutta oikeasti ei osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joten ihmiset valmistautukaa siihen, että lapsenne voi muuttaa vaikka ulkomaille eikä pääse teitä auttamaan. Suuri osa lapsista ei ole valmiita jättämään elinkeinoaan, asuntoaan ja koko muuta elämäänsä muuttaakseen luoksenne.
Toisaalta vaikea tähänkään on valmistautua. Jos minusta tulee vanhana hölmö, jonka asioita kukaan ei hoida, niin oikeastaan se on kaikkien muidenkin ongelma.
Välttämättä ihminen ei enää itse tajua, että itsellä on ongelma, vaan tekee kaikkea hölmöä ymmärtämättä mitään.
Voihan tuossa päästä hengestäänkin sekoilemalla vaikka liikenteessä autojen alle, mutta tuskin se enää itseä haittaa.
Äly hoi, kun se palvelunarvioija tulee kotiin ja vanhukset sanoo kyllä minä itse siivoan teen ruuat ym, ym , ja on han minulla tytär ja poika, ne kyllä auttaa, niin sanotte ihan reippaasti ,ettei varmasti jakseta auttaa ,tai ehditä auttamaan. Kerrotte ,miten olette jo itse sairasloman tarpeessa ihan burn out ( jos olette vielä työelämässä) ja jos jo eläkkeellä , sanotte että on selkä , polvi, lonkka , sydän vaivoja , kunhan jaksaa juuuri ja juuri oman huushollin nipin napin hoitaa.
Vanhukset puhuu puuta heinää, niin saa lapsetkin tehdä.
Pakkohan silloin on saada kunnallista kotiapua, siivous , kaupassa käynti , lääkkeiden jakelu, ruokapalvelu.
Kova kovaa vasten vaan , muuten ei hommat hoidu.
Toki vanhus kiukuttelee, mutta vaan jonkin aikaa, jos jatkuvasti, ei ole pakko mennä kuuntelemaan, eikä edes kuunnella puhelimessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tällä hetkellä leukemiaa sairastava äiti, Alzheimer isä, 2 kpl autistista lasta 8v ja 11v sekä 17v keskivaikeaa masennusta poteva lähes aikuinen nuori mies. Jos näistä pitäisi valita kenen hoito on vaikeinta niin sanoisin, että fifty-sixty menee Alzheimer isän ja väkivaltaisen autistisen välillä.
Juoksen viikon aikana vähintään 8 kertaa lääkärissä/terapeutilla jonkun kanssa. Teen ruuat, hoidan kaiken. Eipähän tarvitse harrastaa mitään.
Voimia! Yritä pitää itsestäsi huolta ja priorisoi lapset, jos on pakko. Tai oikeastaan pririsoi heidät aina joka tapauksessa. Uskon, että vanhempasikin toivoisivat niin.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kun olette itse kasikymppisiä, on tekniikka jo karannut pois käsistänne. Ellei ole tehty nappi otsaan päätöstä. Vanhus ei myöskään viitsi panostaa enää laitteisiin kun voi kupsahtaa tuosta vain.
Ei se kokonaan karkaa, jos ei anna. Tämän päivän kahdeksankymppisistä osa tiktokkaa ja toiset ei osaa käyttää mikroa.
Olen puolessa välissä neljääkymppiä ja huomaan välillä selittäväni "nuorisoasioita" oman ikäisilleni. Minulla on teini-ikäisiä lapsia ja työskentelen parikymppisten kanssa, joten pääsen seuraamaan trendejä, musiikkia, slangia jne. Minua myös kiinnostaa pysyä kärryillä nuorison mielenmaisemasta. Pääasiassa maailma muuttuu parempaan nuorissa ihmisissä, haluan tietää mihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tulevaisuudessa omaisten vastuu vanhuksista kasvaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten kun olette itse kasikymppisiä, on tekniikka jo karannut pois käsistänne. Ellei ole tehty nappi otsaan päätöstä. Vanhus ei myöskään viitsi panostaa enää laitteisiin kun voi kupsahtaa tuosta vain.
Ei se kokonaan karkaa, jos ei anna. Tämän päivän kahdeksankymppisistä osa tiktokkaa ja toiset ei osaa käyttää mikroa.
Olen puolessa välissä neljääkymppiä ja huomaan välillä selittäväni "nuorisoasioita" oman ikäisilleni. Minulla on teini-ikäisiä lapsia ja työskentelen parikymppisten kanssa, joten pääsen seuraamaan trendejä, musiikkia, slangia jne. Minua myös kiinnostaa pysyä kärryillä nuorison mielenmaisemasta. Pääasiassa maailma muuttuu parempaan nuorissa ihmisissä, haluan tietää mihin.
Katsotaan asiaa sitten, kun kuulo on huono, näkö heikko ja alkava muistisairaus tai verenkierron häiriöt aivoissa vaivaavat. Yhtäkkiä uudet kuviot ei enää sujukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oppi helposti nettiasiat 84-vuotiaana, mutta hän olikin huippuälykäs.
Hyvä niillä vanhoilla keillä on läheisiä sukulaisia ketkä voi auttaa, meillä mieheni kanssa ei ole ketään. Toinen lapsistamme joka voisi auttaa, mutta hän ei auta muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joten ihmiset valmistautukaa siihen, että lapsenne voi muuttaa vaikka ulkomaille eikä pääse teitä auttamaan. Suuri osa lapsista ei ole valmiita jättämään elinkeinoaan, asuntoaan ja koko muuta elämäänsä muuttaakseen luoksenne.
Toisaalta vaikea tähänkään on valmistautua. Jos minusta tulee vanhana hölmö, jonka asioita kukaan ei hoida, niin oikeastaan se on kaikkien muidenkin ongelma.
Välttämättä ihminen ei enää itse tajua, että itsellä on ongelma, vaan tekee kaikkea hölmöä ymmärtämättä mitään.
Voihan tuossa päästä hengestäänkin sekoilemalla vaikka liikenteessä autojen alle, mutta tuskin se enää itseä haittaa.
Sitten pitää vain hyväksyä se, että saattaa jäädä yksin. On täysin kestämätön ajatus, että edes 10 % keski-ikäisistä jäisivät töistä pois hoitaakseen vanhempiaan pitkäaikaisesti. Ja monella ei ole siihen mahdollisuutta, vaikka halua olisikin.
On kyllä järjetön ajatus, että jäisi työelämästä pois hoitaakseen vanhempaansa. Eri asia, jos on kyseessä syövän saattohoidon viimeiset viikot/kuukaudet, mutta että mahdollisesti vuosiksi. Itse en ikinä suostuisi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä niillä vanhoilla keillä on läheisiä sukulaisia ketkä voi auttaa, meillä mieheni kanssa ei ole ketään. Toinen lapsistamme joka voisi auttaa, mutta hän ei auta muita.
No maksakaa jollekkin nuorelle psopiva palkkio, että pääsette alkuun ja opitte digijuttuja. Tabletti on helppo., mutta sitä laitetta pitää käyttää päivittäin, ja olla innostunut. Jos harvoin käyttää jotain appia , se heti unohtuu keneltä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän hieman yli 70v vanhempamme ovat olleet digiaikana työelämässä ja ovat kyllä täysin osaavia käyttämään digitaalisia palveluita. Varmaan tietysti riippuu mitä on tehnyt työelämässä ollessaan, mutta noin yleisesti kyllä 70+ vuotiaat osaavat netin käytön ihan yhtä hyvin kuin me keski-ikäiset.
Äläpäs tuulettele siellä. Yksi ainoa keuhkoveritulppa, kuten äidilläni oli, niin digitaidot katoavat samoin tein.
Tai mikä pahinta, että luulee osaavansa, mutta oikeasti ei osaa.
Ei me tuuletella , jos iloisena kerromme, että homma nyt hoituu. Kyllä tajutaan ,että alle minuutin kaikki voi olla toisin. Nämä kaikki digijutut joita pajlon käyttää, hoituu helposti, mutta harvemmin käytettävät- niitä täytyy välillä miettiä, että miten se olikaan. Sitten myös eri firmojen ohjelmat tms systeemit muuttuu.
Kiitos :)
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/