Mitä tekisin tälle raivolle, en ymmärrä...
Harvinaisena lapsettomana vapaapäivänä havahdun epätavalliseen tunteeseen, miehen käsi on takapuolen päällä.
Huonosti nukutun yön jälkeen kysyn tokkurassa mitä kello on.
" 7.30"
Mietin pitäisikö jo nousta, päätän etten enää jatka unia ja mutisen pitää tiskata...
Tunnen että mies rupeaa hinaamaan housuja alas ja JÄRKYTTÄVÄ raivo täyttää mielen. Ei vittu mulla on vapaapäivä, ja eikö tästä ole puhuttu että toivosin edes muutaman ystävällisen sanan ennen kuin housuja ruvetaan vetämään alas. En kerta kaikkiaan PYSTY nielemään sitä raivoa ja epätoivoa, se on jotain aivan käsittämätöntä. Jos seksi olisi edes siedettävää sitten kun siihen itsensä pakottaa, ehkä sitä jaksaisi, mutta kun se on aina niin noloa ja kamalaa.
Seuraa repivä riita, jossa mies sanoo että mun pitäis olla iso tyttö ja ymmärtää mitä on tulossa jos käsi on takapuolella. Minä karjun että luulin että ihminen voi koskea toista muutenkin ilman että se pitää heti ymmärtää esileikiksi (meillä ei kyllä kukaan koske ketään vahingossakaan muuten).
Joskus tuntuu liian toivottomalta kaikki.
Nuvaring oli myös käytössä, eikä sen pois jättäminen tehonnut yhtään. Tällä hetkellä meillä on kondomi ehkäisynä. Mietinnän alla muut ehkäisykeinot... Mutta siis meillä mies on myös aika innokas ja tosiaan se käsi pepulla on merkki jo siitä, että nyt pitäs rueta hommiin. Pientä " koulutusta" olen antanut aiheesta ja nykyään pepun kosketus ei ole suora merkki seksistä. Sen olen huomannut itsessäni, että kun olemme miehen kanssa jutelleet oikein kunnolla asioista ja (varsinkin minä olen) saanut purkaa kaikki mieltä painavat pienetkin asiat, niin ompa yhtäkkiä minulle iskenyt se seksin himo! Ja minä kun olen se pihtari aina ollut! Miehelle olen asiasta maininnut, että ootkos huomannut yhteyttä tuolla puhumisella ja seksillä?? ei se kyllä kovin hanakasti jaksa joka päivä kälättää joutavia mun kanssa, mutta kunhan edes silloin tällöin saan purkaa mieltäni niin kylläpä sitä seksiäkin on sitten herunut ;)
Tottahan tämä arjen pyöritys ja lasten kanssa touhuamiset pistää väsyttämään, onneksi mies auttaa niissä ihan kiitettävästi.
Mutta siis lääkkeeksi tuo puhuminen, puhuminen ja puhuminen on kyllä aikasta oiva näin alkuun. ja kyllä sitä terapiaakin varmaan kannattaa harkita. Itsellänikin on se mielessä aina silloin tällöin, ku haluttomuutta on kestänyt kuukausia...
Päivä kerrallaan!