Lapset ja riitaisa ero. Miten toimia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Se että erotaan on se totuus.

Lasten sotkeminen aikuisten riitoihin on keskenkasvuinen. Ystäväpariskunta erosi. Heillä oli jo keskenään hyvin erilainen kuva eroihin johtaneista syistä. Onneksi ei ollut lapsia kuuntelemassa.

Älä riitele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Se että erotaan on se totuus.

Lasten sotkeminen aikuisten riitoihin on keskenkasvuinen. Ystäväpariskunta erosi. Heillä oli jo keskenään hyvin erilainen kuva eroihin johtaneista syistä. Onneksi ei ollut lapsia kuuntelemassa.

Kukaan ei pieniä lapsia sekoita näihin. Asioista voi puhua kun lapset lähellä täysi-ikäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Kenen totuudessa? Se, että yksi haluaa mustamaalata toista ei ole mikään totuus. Lapset ei myöskään ole aikuisten uskottuja, joille oksentaa paha olonsa. Lapset ansaitsevat vanhemmat, jotka ovat erossa heidän tukenaan eikä syyttelemässä toisiaan.

Ei sen kertominen, kumpi teki eropäätöksen, ole mustamaalaamista. Sen sijaan on valehtelua väittää, että vanhemmat ovat yhdessä päättäneet erota, jos niin ei kerran ole.

On paljon traumatisoisampaa tajuta joko heti tai vasta myöhemmin, että vanhempi valehteli noinkin oleellisesta asiasta.

Asia ei kuulu lapsille. Miten on vaikea keskustella aikuisten kesken ja sopia, miten erosta kerrotaan? Ihan hyvä tapa on sanoa, että vanhemmat eroavat/ovat päättäneet erota.

Ero vaikuttaa lapsiin mitä suurimmassa määrin eli se todellakin kuuluu heillekin. Ei niitä syitä tarvitse ruotia, mutta voi todellakin sanoa totuuden siitä, kuka eroa halusi. Valehteleminen omille lapsille on törkeää.

Joillain on pakottava tarve valheisiin omille lapsilleen. Mistä se kertoo?

Tarve valehdella ja salailla kertoo syyllisyyden tunteesta jota olisi mahdoton käsitellä lasten edessä. Miksi? Siksi koska joutuisi totuuden kera kohtaamaan lasten tunteet silmästä silmään. Sitä harva jolla ei ole oma toiminta ollut rehellistä kestää. Ja siksi valheet.

Vierailija kirjoitti:

Mihin se rakkaus katoaa aviopuolisoilta? Miksi ette pidä kiinni siitä rakkaudesta, joka veti teidät yhteen?

Ja mikä siinä on, että sen rakkauden menettää usein sitten kun niitä rakkaudenhedelmiä on tehty.

Minua vähän vihastuttaa sellainen toiminta, että ensin tehdään lapsia ja sitten erotaankin. Ja lapset kärsii.

Yksi ison syy on kyvyttömyys ilmaista itsen sitä mitä kaipaa ja tarvitsee. Odottaa se toinen hoitaa senkin puolen.

Rohkea, itsenäistynyt ja vakaa ihminen ilmaisee tunteesta, tarpeensa ja toiveensa sille toiselle eikä vain odota toisen hoitavan tämänkin osa-alueen.

Ei perässävedättävää ihmistä jolta kaikki pitää kysyä kuin lapselta jatkuvasti erikseen että mitä nyt tarvitsisit kukaan jaksa. Sellainen joka on kyvytön avoimeen ja vastavuoroiseen kommunikointiin pettää myös useimmiten. Eikä se jää yhteen kertaan tai suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

Tuolla tavalla pettäjä väistää kätevästi vastuunsa siitä että hajotti perheensä. Tuossa tilanteessa varmaan järkevää. Mutta. Totuus tulee ilmi. Jossain vaiheessa.

Sinähän siinä hajoitit kun halusit erota.

Lapsille on myös opetettava että kynnysmattona ei pidä olla. Teoilla on seurauksia ja niihin syyllisen on ne kannettava. Yksin. Se ei ole ehdottomuutta. Se on lasten tulevaisuuden kannalta viisasta.

Olet vain huono vanhempi jos levittelet toisen vanhemman pettämisiä lapsille. Voit toki näin toimoa, mutta se tekee sinusta huonon vanhemman. Voit selitellä huonoa vanhemmuuttasi niin paljon kuin haluat, olet silti huono jos noin teet.

Eiköhän se ole pettäjän vastuu kertoa teoistaan. Mitä olen itse nähnyt niin ihmiset joita on petetty eivät näistä asioista puhu ennenkuin lapset riittävän ikäisiä. Yksi vaihe varmasti on se kun lapset alkavat seurustelemaan itse ja nämä asiat tulevat heille myös ajankohtaisiksi.

Siinä vaiheessa jos pettäjä on peitellyt tekojaan siihen asti niin lapsi saattaa itse jossain teini-iän seurustelusuhteessa tultuaan petetyksi olla ehkä vihainen myös häneltä perheen pettämisellään rikkoneelle vanhemmalleen. Silloin onkin tiukka paikka pettäneellä vanhemmalla jos asiaa salattu. Kumpi on syyllinen?

-sivusta

Näin aikuisena entisenä erolapsena voin sanoa, että luojan kiitos vanhemmat ymmärsivät olla hiljaa eron yksityiskohdista.

Teininä viimeinen asia mitä kaipaa, on miettiä vanhempien pettämisiä tai olla joku erotuomari. Säästäkää hyvät ihmiset edes lapsianne.

Erot periytyvät suvuissa joskus monessakin polvessa ellei joku sitä kierrettä katkaise ja opeta mikä on oikein ja mikä väärin. Salaamalla kierre jatkuu.

Jos periytyvää eroamista jo monessa polvessa ja ero edessä niin fiksu katsoisi itseään peiliin . Miettisi että mikä aiheutti sen. Pään pensaaseen laittaminen tuskin tuo parempia tuloksia jatkossakaan.

Se joka tekee erotilanteesta sellaisen että tekee sen julkisuuden kautta ei aiheuta muuta kuin kipua lapsilleen jonka pitkäaikaiset vaikutukset arvaamattomia. Nämä asiat pitää hoitaa perheen sisällä, ei julkisuudessa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapset rakastavat aina, siis aina molempia vanhempiaan, jos nyt kyseessä ei ole väkivaltainen psykovanhempi.

Lapsille ei kuulu pettämiset, eikä muut seikat.

Heille tilanne on aina traumaattinen ja tulevaisuus pelottaa.

Teidän tehtävä on luoda nyt turvalliset olosuhteet, laittaa asumiskuviot kuntoon.

Osoittaa käytännössä se, kuinka uudet rutiinit muodostuu, ja että isä ja äiti pitävät teistä jatkossakin huolen.

Aikuisen tehtävä on käydä oma eronsa läpi niin, ettei rasita lapsia omilla tunteillaan, eikä uhriudu.

Menee vuosi, kun lapset tottuvat uuteen systeemiin. Se teidän on vaan kestettävä.

Lasten elämä siinä mullistuu ja paljon.

Yksikään lapsi, eikä nuori joita olen työssäni kohdannut, ei ole halunnut vanhempiensa eroa.

Eniten heitä on ahdistanut vanhempien riitely, se kun toinen haukkuu toista, sekä vuoroviikko asuminen.

He eivät ole voineet yhtään mitään vanhempiensa eroille, ja haluavat säilyttää kummankin elämässään, ilman että täytyy jännittää, ettei toinen vanhempi suutu, kun puhuu toisesta.

Ero on todellakin aina trauma lapsille ja nuorille.

Kypsät aikuiset myös tämän ymmärtävät.

Traumahan se lapsille on. Siksi en ymmärrä miksi siihen traumojen aiheuttamiseen lapsille pitää suhtautua niin kevyestä. Eikö olisi parempi hoitaa omat traumat kuntoon ennen lapsien hankkimista ettei traumatisoi heitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Se että erotaan on se totuus.

Lasten sotkeminen aikuisten riitoihin on keskenkasvuinen. Ystäväpariskunta erosi. Heillä oli jo keskenään hyvin erilainen kuva eroihin johtaneista syistä. Onneksi ei ollut lapsia kuuntelemassa.

Kukaan ei pieniä lapsia sekoita näihin. Asioista voi puhua kun lapset lähellä täysi-ikäisyyttä.

Myöskään aikuisten lasten ei tarvitse toimia vanhempiensa eroterapeutteina. Se on raskas ja erittäin vastenmielinen rooli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Kenen totuudessa? Se, että yksi haluaa mustamaalata toista ei ole mikään totuus. Lapset ei myöskään ole aikuisten uskottuja, joille oksentaa paha olonsa. Lapset ansaitsevat vanhemmat, jotka ovat erossa heidän tukenaan eikä syyttelemässä toisiaan.

Ei sen kertominen, kumpi teki eropäätöksen, ole mustamaalaamista. Sen sijaan on valehtelua väittää, että vanhemmat ovat yhdessä päättäneet erota, jos niin ei kerran ole.

On paljon traumatisoisampaa tajuta joko heti tai vasta myöhemmin, että vanhempi valehteli noinkin oleellisesta asiasta.

Asia ei kuulu lapsille. Miten on vaikea keskustella aikuisten kesken ja sopia, miten erosta kerrotaan? Ihan hyvä tapa on sanoa, että vanhemmat eroavat/ovat päättäneet erota.

Ero vaikuttaa lapsiin mitä suurimmassa määrin eli se todellakin kuuluu heillekin. Ei niitä syitä tarvitse ruotia, mutta voi todellakin sanoa totuuden siitä, kuka eroa halusi. Valehteleminen omille lapsille on törkeää.

Joillain on pakottava tarve valheisiin omille lapsilleen. Mistä se kertoo?

Tarve valehdella ja salailla kertoo syyllisyyden tunteesta jota olisi mahdoton käsitellä lasten edessä. Miksi? Siksi koska joutuisi totuuden kera kohtaamaan lasten tunteet silmästä silmään. Sitä harva jolla ei ole oma toiminta ollut rehellistä kestää. Ja siksi valheet.

Siinä parisuhteessa on kaksi ihmistä. Äitini on omasta mielestään viaton ihan kaikkeen, todellisuus on sitten jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Se että erotaan on se totuus.

Lasten sotkeminen aikuisten riitoihin on keskenkasvuinen. Ystäväpariskunta erosi. Heillä oli jo keskenään hyvin erilainen kuva eroihin johtaneista syistä. Onneksi ei ollut lapsia kuuntelemassa.

Kukaan ei pieniä lapsia sekoita näihin. Asioista voi puhua kun lapset lähellä täysi-ikäisyyttä.

Myöskään aikuisten lasten ei tarvitse toimia vanhempiensa eroterapeutteina. Se on raskas ja erittäin vastenmielinen rooli.

Ei tietenkään mutta ei myöskään salaisuuksien kantajina. Vastuun pitää kantaa se kenelle se kuuluu. Pakoilu kertoo heikkoudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Se että erotaan on se totuus.

Lasten sotkeminen aikuisten riitoihin on keskenkasvuinen. Ystäväpariskunta erosi. Heillä oli jo keskenään hyvin erilainen kuva eroihin johtaneista syistä. Onneksi ei ollut lapsia kuuntelemassa.

Kukaan ei pieniä lapsia sekoita näihin. Asioista voi puhua kun lapset lähellä täysi-ikäisyyttä.

Myöskään aikuisten lasten ei tarvitse toimia vanhempiensa eroterapeutteina. Se on raskas ja erittäin vastenmielinen rooli.

Tarkoitatko että mistään ei saa puhua edes aikuisille lapsille? Kiintoisa kanta. Perusteletko hieman lisää mistä saa puhua ja mistä ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Siksi koska eron syyt on usein vaikeat. Meillä esim minä halusin eron ja siitä varmaan moni ajattelee, että olen perheenrikkoja. Taustalla on kuitenkin exältä niin törkeää käytöstä, mikä eron aiheutti. Nämä ei kuulu lapsille tai kenellekään.

Totuudessa on aina helpompi kaikkien elää. Perheenrikkojan myös. Valheet tulevat ennemmkn tai myöhemmin ilmi.

Kenen totuudessa? Se, että yksi haluaa mustamaalata toista ei ole mikään totuus. Lapset ei myöskään ole aikuisten uskottuja, joille oksentaa paha olonsa. Lapset ansaitsevat vanhemmat, jotka ovat erossa heidän tukenaan eikä syyttelemässä toisiaan.

Ei sen kertominen, kumpi teki eropäätöksen, ole mustamaalaamista. Sen sijaan on valehtelua väittää, että vanhemmat ovat yhdessä päättäneet erota, jos niin ei kerran ole.

On paljon traumatisoisampaa tajuta joko heti tai vasta myöhemmin, että vanhempi valehteli noinkin oleellisesta asiasta.

Asia ei kuulu lapsille. Miten on vaikea keskustella aikuisten kesken ja sopia, miten erosta kerrotaan? Ihan hyvä tapa on sanoa, että vanhemmat eroavat/ovat päättäneet erota.

Ero vaikuttaa lapsiin mitä suurimmassa määrin eli se todellakin kuuluu heillekin. Ei niitä syitä tarvitse ruotia, mutta voi todellakin sanoa totuuden siitä, kuka eroa halusi. Valehteleminen omille lapsille on törkeää.

Joillain on pakottava tarve valheisiin omille lapsilleen. Mistä se kertoo?

Tarve valehdella ja salailla kertoo syyllisyyden tunteesta jota olisi mahdoton käsitellä lasten edessä. Miksi? Siksi koska joutuisi totuuden kera kohtaamaan lasten tunteet silmästä silmään. Sitä harva jolla ei ole oma toiminta ollut rehellistä kestää. Ja siksi valheet.

Jos elää itse valheellisuudessa siinä avioliitossa josta eroaa niin kyllähän sitä saman valheellisuuden kaavan opettaa mallioppimisen kautta lapsilleen. Eipä siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

Tuolla tavalla pettäjä väistää kätevästi vastuunsa siitä että hajotti perheensä. Tuossa tilanteessa varmaan järkevää. Mutta. Totuus tulee ilmi. Jossain vaiheessa.

Sinähän siinä hajoitit kun halusit erota.

Lapsille on myös opetettava että kynnysmattona ei pidä olla. Teoilla on seurauksia ja niihin syyllisen on ne kannettava. Yksin. Se ei ole ehdottomuutta. Se on lasten tulevaisuuden kannalta viisasta.

Olet vain huono vanhempi jos levittelet toisen vanhemman pettämisiä lapsille. Voit toki näin toimoa, mutta se tekee sinusta huonon vanhemman. Voit selitellä huonoa vanhemmuuttasi niin paljon kuin haluat, olet silti huono jos noin teet.

Eiköhän se ole pettäjän vastuu kertoa teoistaan. Mitä olen itse nähnyt niin ihmiset joita on petetty eivät näistä asioista puhu ennenkuin lapset riittävän ikäisiä. Yksi vaihe varmasti on se kun lapset alkavat seurustelemaan itse ja nämä asiat tulevat heille myös ajankohtaisiksi.

Siinä vaiheessa jos pettäjä on peitellyt tekojaan siihen asti niin lapsi saattaa itse jossain teini-iän seurustelusuhteessa tultuaan petetyksi olla ehkä vihainen myös häneltä perheen pettämisellään rikkoneelle vanhemmalleen. Silloin onkin tiukka paikka pettäneellä vanhemmalla jos asiaa salattu. Kumpi on syyllinen?

-sivusta

Joskus erot nyt vain ovat väistämättömiä, eikä syyllisten etsiminen ole juuri koskaan tarpeen. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä aikuisten asiat kuulu edes aikuiselle lapsille, eihän aikuisten lastenkaan asiat kuulu enää heidän vanhemmilleen. On hyvä osata vetää rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

Tuolla tavalla pettäjä väistää kätevästi vastuunsa siitä että hajotti perheensä. Tuossa tilanteessa varmaan järkevää. Mutta. Totuus tulee ilmi. Jossain vaiheessa.

Sinähän siinä hajoitit kun halusit erota.

Lapsille on myös opetettava että kynnysmattona ei pidä olla. Teoilla on seurauksia ja niihin syyllisen on ne kannettava. Yksin. Se ei ole ehdottomuutta. Se on lasten tulevaisuuden kannalta viisasta.

Olet vain huono vanhempi jos levittelet toisen vanhemman pettämisiä lapsille. Voit toki näin toimoa, mutta se tekee sinusta huonon vanhemman. Voit selitellä huonoa vanhemmuuttasi niin paljon kuin haluat, olet silti huono jos noin teet.

Eiköhän se ole pettäjän vastuu kertoa teoistaan. Mitä olen itse nähnyt niin ihmiset joita on petetty eivät näistä asioista puhu ennenkuin lapset riittävän ikäisiä. Yksi vaihe varmasti on se kun lapset alkavat seurustelemaan itse ja nämä asiat tulevat heille myös ajankohtaisiksi.

Siinä vaiheessa jos pettäjä on peitellyt tekojaan siihen asti niin lapsi saattaa itse jossain teini-iän seurustelusuhteessa tultuaan petetyksi olla ehkä vihainen myös häneltä perheen pettämisellään rikkoneelle vanhemmalleen. Silloin onkin tiukka paikka pettäneellä vanhemmalla jos asiaa salattu. Kumpi on syyllinen?

-sivusta

Joskus erot nyt vain ovat väistämättömiä, eikä syyllisten etsiminen ole juuri koskaan tarpeen. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä aikuisten asiat kuulu edes aikuiselle lapsille, eihän aikuisten lastenkaan asiat kuulu enää heidän vanhemmilleen. On hyvä osata vetää rajat.

Oppimista itsestään ja henkistä kasvua tuolla asenteella ei tule. Mutta jokainen tekee tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse kertoa yksityiskohtia, jos lapset eivät niistä kysy. Käyttäytykää aikuismaisesti ja kohdelkaa toisianne asiallisen ystävällisesti lasten takia.

Ei onnistu kaikilta. Oma äiti oli eron hetkellä ja pitkään ennen sitä katkera narttu, joka raivosi ja mykkäkouluili milloin mistäkin syystä

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi ei muka saisi kertoa vain toisen osapuolen halunneen eroa? Isäni kertoi eroaikeista rehellisesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

Miksi ei muka saisi kertoa vain toisen osapuolen halunneen eroa? Isäni kertoi eroaikeista rehellisesti

Rehellinen mies onkin näinkin ikävässä tilanteessa peruskalliomaisen suora. Ottaa vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

Tuolla tavalla pettäjä väistää kätevästi vastuunsa siitä että hajotti perheensä. Tuossa tilanteessa varmaan järkevää. Mutta. Totuus tulee ilmi. Jossain vaiheessa.

Sinähän siinä hajoitit kun halusit erota.

Lapsille on myös opetettava että kynnysmattona ei pidä olla. Teoilla on seurauksia ja niihin syyllisen on ne kannettava. Yksin. Se ei ole ehdottomuutta. Se on lasten tulevaisuuden kannalta viisasta.

Olet vain huono vanhempi jos levittelet toisen vanhemman pettämisiä lapsille. Voit toki näin toimoa, mutta se tekee sinusta huonon vanhemman. Voit selitellä huonoa vanhemmuuttasi niin paljon kuin haluat, olet silti huono jos noin teet.

Eiköhän se ole pettäjän vastuu kertoa teoistaan. Mitä olen itse nähnyt niin ihmiset joita on petetty eivät näistä asioista puhu ennenkuin lapset riittävän ikäisiä. Yksi vaihe varmasti on se kun lapset alkavat seurustelemaan itse ja nämä asiat tulevat heille myös ajankohtaisiksi.

Siinä vaiheessa jos pettäjä on peitellyt tekojaan siihen asti niin lapsi saattaa itse jossain teini-iän seurustelusuhteessa tultuaan petetyksi olla ehkä vihainen myös häneltä perheen pettämisellään rikkoneelle vanhemmalleen. Silloin onkin tiukka paikka pettäneellä vanhemmalla jos asiaa salattu. Kumpi on syyllinen?

-sivusta

Näin aikuisena entisenä erolapsena voin sanoa, että luojan kiitos vanhemmat ymmärsivät olla hiljaa eron yksityiskohdista.

Teininä viimeinen asia mitä kaipaa, on miettiä vanhempien pettämisiä tai olla joku erotuomari. Säästäkää hyvät ihmiset edes lapsianne.

Erot periytyvät suvuissa joskus monessakin polvessa ellei joku sitä kierrettä katkaise ja opeta mikä on oikein ja mikä väärin. Salaamalla kierre jatkuu.

Höpsistä periydy :D Mikä tuon mekanismi edes olisi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

Tuolla tavalla pettäjä väistää kätevästi vastuunsa siitä että hajotti perheensä. Tuossa tilanteessa varmaan järkevää. Mutta. Totuus tulee ilmi. Jossain vaiheessa.

Sinähän siinä hajoitit kun halusit erota.

Lapsille on myös opetettava että kynnysmattona ei pidä olla. Teoilla on seurauksia ja niihin syyllisen on ne kannettava. Yksin. Se ei ole ehdottomuutta. Se on lasten tulevaisuuden kannalta viisasta.

Olet vain huono vanhempi jos levittelet toisen vanhemman pettämisiä lapsille. Voit toki näin toimoa, mutta se tekee sinusta huonon vanhemman. Voit selitellä huonoa vanhemmuuttasi niin paljon kuin haluat, olet silti huono jos noin teet.

Eiköhän se ole pettäjän vastuu kertoa teoistaan. Mitä olen itse nähnyt niin ihmiset joita on petetty eivät näistä asioista puhu ennenkuin lapset riittävän ikäisiä. Yksi vaihe varmasti on se kun lapset alkavat seurustelemaan itse ja nämä asiat tulevat heille myös ajankohtaisiksi.

Siinä vaiheessa jos pettäjä on peitellyt tekojaan siihen asti niin lapsi saattaa itse jossain teini-iän seurustelusuhteessa tultuaan petetyksi olla ehkä vihainen myös häneltä perheen pettämisellään rikkoneelle vanhemmalleen. Silloin onkin tiukka paikka pettäneellä vanhemmalla jos asiaa salattu. Kumpi on syyllinen?

-sivusta

Joskus erot nyt vain ovat väistämättömiä, eikä syyllisten etsiminen ole juuri koskaan tarpeen. Mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä aikuisten asiat kuulu edes aikuiselle lapsille, eihän aikuisten lastenkaan asiat kuulu enää heidän vanhemmilleen. On hyvä osata vetää rajat.

Oppimista itsestään ja henkistä kasvua tuolla asenteella ei tule. Mutta jokainen tekee tyylillään.

Olet joko vastenmielinen trolli, tai katkeroitunut lastensakin hylkäämä kitisijä jolla ei ole enää omista luonteenpiirteistä johtuen mitään muuta kuin vauvapalsta. Tästä syystä en vastaa sinulle mitään, enkä enää edes lue viestejäsi heti kun huomaan että ne on sinulta.