Lapset ja riitaisa ero. Miten toimia?

Aloittaja tässä, en päässyt enää takaisin palstalle aikaisemmin.

Kiitos kaikille vastauksista, niitä olikin yllättävän paljon. Taustalla on tosiaan yksipuolinen eropäätös, eikä jätetty osapuoli ole kykenevä yhteistyöhön tai sopuun. Syyt eroon ovat hyvin painavia, päätös on tehty lasten parasta ajatellen, eikä eroon myöskään liity kolmansia osapuolia.

Jätetystä on paljastunut eron jälkeen väkivaltainen puoli ja halu kostaa lasten kautta, mm syyttämällä minua perheen rikkomisesta lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

 

Miksi ei muka saisi kertoa vain toisen osapuolen halunneen eroa? Isäni kertoi eroaikeista rehellisesti

Minulla oli sivusuhde, mutta olisin halunnut jatkaa avioliittoa. Ex-vaimoni halusi kuitenkin eron. Mielestäni ei ollut mitään syytä sanoa lapsillemme, että nimenomaan heidän äitinsä on se, joka haluaa, että perheemme hajoaa. 

Riitely on joko jatkoa riitelylle parisuhteessa tai johtuu siitä että toisen osapuoli kokee eron loukkauksena. Jos jätetään pettämisjutut, uuden kumppanin löytyminen jne pois tästä niin riitelyä tulee varmasti.

Päädyin eroon koska katsoin että suhde puolison kanssa oli muuttunut niin myrkylliseksi että sen jatkaminen olisi ollut tuhoisaa kaikille. Myöhemmin eksä totesi minun olleen oikeassa ja eron olleen hyvä ratkaisu, mutta eron tapahtuessa hän loukkaantui ja myrkyllisyys nousi ihan taivaallisiin lukemiin. Ihan puhdasta kiusaamistakin oli.

Tämä olisi voitu välttää mutta ex ei ollut kykenevä näkemään kokonaiskuvaa ja hänen tapansa ilmaista tunteitaan eskaloi koko homman. Paljon tunnepuhetta, aggressiota yms lapsellista käytöstä joka vahingoitti minua ja lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus erotilanteessa on se, että isä ja äiti eroavat, mutta äiti ja isä rakastavat lapsia ihan niin kuin ennenkin. Se rakkaus ei muutu mihinkään. Lapset on erossaan hädissään siitä, miten se heihin vaikuttaa. Jos joku lapsista kysyy, miksi te eroatte, niin siihen sanotaan, että ei osata olla enää sovussa tässä ihmissuhteessa. Lapset on kuitenkin riitelyn huomanneet. Ja sitten lohdutetaan lapsia.

Ei tollasessa tilanteessa voi olla itsekäs ja ruveta omista fiiliksistä ja totuuksista vollaamaan. Pitää ottaa koppia lasten hyvinvoinnista.

En tunne lähisuvustani ketään joka olisi eronnut mutta tiedän useita joiden kannattaisi harkita eroa.

Minä erosin ja sain paitsi exän myös molempien sukujen vihat päälleni. Se johti aika ikäviin juttuihin. En ole ollut kummankaan sukulaisten kanssa missään tekemisissä. Esimerkki: lapsi oli eron jälkeen minulla ja äitini ja serkkuni ilmestyivät oven taakse. Kysyin vain "Ai moi, otatteko kahvia?" Sitten alkoi läksytys. Kaksi aikuista ihmistä huutaa hysteerisenä kirouksia ja paiskoo tavaroita ja yrittää käydä minuun käsiksi. Siinä vaiheessa kun yrittävät viedä pelästynyttä lasta mukanaan (alle kouluikäinen tuohon aikaan), heitin heidät ulos. Olivat soittaneet poliisille väittäen minun olleen sellaisessa mielentilassa että kuuluisin hoitoon ja että pahoinpitelen lastani. Oikeuteen mentiin ja minä voitin. Valvontakamera oli hyvä juttu.

Turha erota kun lapset ovat pieniä. Sopikaa riitanne ja miettikää asiaa uudelleen parin kymmenen vuoden kuluttua. Silloin jo nauratte eroaikeillenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutsutte lapset koolle ja kerrotte, että te olette päättäneet erota. Ei sanota, että toinen haluaa. Sitten neuvottelette lasten kanssa asumiskuviot ja tapaamisten ja lomien suunnittelut jatkossa. Lapset on ne osalliset, joihin ero vaikuttaa.

 

Miksi muuten ei sanota totuutta? Eikö totuus olisi helpompi lapsille? Mikä totuudessa on vaikeaa?

Totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin 

Vierailija kirjoitti:

Turha erota kun lapset ovat pieniä. Sopikaa riitanne ja miettikää asiaa uudelleen parin kymmenen vuoden kuluttua. Silloin jo nauratte eroaikeillenne.

Tai sitten ei. Minä kitkutin lasten takia lähes kymmenen vuotta ensimmäisistä vakavista eroajatuksista paskassa suhteessa. Se ei siitä parantunut, päinvastoin. Kun lopulta erosimme, ainoa asia mikä kaduttaa jos joku pitää mainita, on se, että en tehnyt sitä jo aiemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Tarvitseeko sitä kertoa? Tajuavat kyllä itsekin.

Totta, usein lapset tietävät ja ymmärtää enemmän kuin vanhemmat käsittää.

Turha valehdella.

Meillä oli riidaton ero niin kauan, kun minä suostuin kaikkeen epäreiluun, kuten siihen että etävanhempi ei maksanut elatusmaksuja kahdesta lapsesta ollenkaan. Voitte varmaan kuvitella minkälainen helvetti oli irti, kun kieltäydyin enää maksamasta koko lasten elatusta ja aloin itsekkäästi vaatia rahoja.. 

Miten estää riitaisa lapsen asumisen uudelleen järjestely?

Lapsi on siis 10v, tällähetkellä asuu vuoroviikoin isän ja äidin luona.

Hyvin isoksi ongelmaksi on nyt tullut isän uusi puoliso..

Hän on hyvin temperamenttinen ja lapsi ei uskalla edes mielipiteitään mainita.

Kylään isän luona ei saa kutsua kavereita tms.

Tämä isän uusi puoliso sorsii selkeästi tätä ns. bonuslasta ja on hänelle 2. luokan kansalainen.

Ikää lapsella on tietysti jo sen verran että voi kohta alkaa sanomaan omaa mielipidettäänkin asumisesta ja on kyllä sanonutkin. Eli haluaisi olla isänsä luona vähemmän, tämän isän uuden puolison takia, ei isän takia.

Surullista kun lapsella on ihana isäsuhde jota ei todellakaan haluaisi vähentää mutta..

Isä on aiemmin ottanut pienet keskustelunavauksetkin asumisesta täydellisenä hyökkäyksenä ja suuttuu todella paljon jos asiasta on yrittänyt edes mainita..

Lapsille ei kerrota yksityiskohtia erosta, mutta jotain täytyy mielestäni kertoa jotta se tukisi edes jollain tapaa lapsen syy-seuraus- suhdekäsitystä eikä elämä vaikuttaisi kaoottiselta ja asiat näyttäisi tapahtuvan yhtäkkiä ilman syytä. Vaikka siis aikuinen tietää että elämä voi olla ja erokin tulla yhtäkkiä ja kaoottisesti. 

Lapselle kerroraan että vanhemmat esim. haluavat päättää parisuhteen koska haluavat eri asioita elämässä ja joskus elämässä käy näin että parisuhteet päättyvät. Ja sehän on totta, silloinhan halutaan eri asioita jos toinen haluaa erota ja toinen ei. Se on tiukka paikka jätetylle ja varsinkin jos on katkera ja vihainen, mutta lapsille sitä ei tarvitse tarkemmin kertoa miksi siihen on päädytty. Isommille lapsille voi kertoa enemmän ja yleisemmin käydä keskustelua parisuhteesta. Ja toki isot lapset voi kysellä paljon ja purkaa omaa pahaa oloa ja tunteita syyttämällä ja tivaamalla mutta aikuisen tehtävä on kuunnella ja sanoa että tietyt asiat kuuluvat vain vanhemmille ja ovat heidän välisiään ja ettei ero johdu lapsista (vaikka parisuhteen ongelmat liittyisivätkin lasten- ja kodinhoitoon niin vastuu on silti aikuisten välinen)

Itse olin teini kun vanhemmat erosivat. Isä löysi uuden. Aivan jäätävää paskaa silti molemmin puolin ja kyllä kerrottiin minulle mikä kaikki toisessa oli vikana. Ja omasta mielestään vanhemmat vain kertoivat totuuden. Ei olisi kuulunut millään tavalla mulle. Menetin luottamuksen molempiin ja kärsin hirveästi siitä vihan ilmapiiristä enkä voinut keskittyä opiskeluun ja kavereihin koska vanhemmat näki näin että lapsen kuuluu tietää kuka petti ja kuka on syyllinen ja kuka jätti taas maksamatta mitäkin. Mulle ois riittänyt et sanotaan että ei haluta olla enää yhdessä, että parisuhde ei heillä toimi ja sit arki ois jatkunut ja oisivat voineet heilastella miten haluaa. 

Olen tuo joka kommentoi edellä omien vanhempiensa erosta ja riitelystä. Mun mielestä aikuisten lasten kans on ok puhua jos he haluavat jossain kohtaa mutta sitten kun vanhemmat on itse käsitelleet erokriisinsä. Boi olla ihan hedelmällistä kuulla ja nähdä vanhemmastaan, vanhemmuudesta ja parisuhteesta eri puolia, se voi lähentääkin vanhemman kanssa ikään kuin tasavertaisena aikuisena. Mutta kun on kyse vielä kasvavasta lapsesta tai nuoresta niin heitä pitää suojella ristiriidoilta. Se että jos sanoo toisen vanhemman olleen syyllinen tai tehneen päätöksen voi aiheuttaa hankaluuksia suhteessa siihen vanhempaan. Vanhemman kuuluu pyrkiä ylläpitämään tiettyä illuusiota lapsensa vuoksi, ikään kuin rajaa lasten ja aikuisten välillä. Tietenkin lapset tekee tulkintoja ja havaintoja ja voivat päätellä asioita kuten että jos vanhemmalla on heti uusi kumppani niin se tuntuu että se on syy. Tietenkin ihmiset on ihmisiä ja vahvat tunteet sekottaa mutta pitäisi pyrkiä siihen että lapselle luodaan kuva että vanhemmat ovat erosta huolimatta vakaita ja kykenevät itse käsittelemään tunteensa eikä niitä "vuodeta" lapsille. Luodaan yhtenäisyyttä että me olemme päättäneet näin.