Ihmiskammo ja kun mitään ei voi tehdä sen takia

Ala vaikka väkisin tehdä parina päivänä viikossa pikakäyntejä ihmisten ilmoille, aloittaen helpoimmista paikoista. Minulle kirjasto olisi luettelemistasi paikoista helpoin. Joku 5-10 minuuttia riittää.

Suurella todennäköisyydellä sinulle alkaa ajan mittaan kertyä mukaviakin kokemuksia, ja maailmasi avartuu vähitellen.

Sinä pystyt! kirjoitti:

Tuohon auttaa altistus. Aloita pienestä. Osta lähikaupasta joku pieni yksi juttu.

Sano naapurille Hei. Muuta ei tarvitse sanoa.

Ihan tosi pienestä lähdet liikkeelle. Tuo lenkkeilykin on jo tosi paljon.

Kun olet saanut käytyä kaupassa, taputa itseäsi olalle ja sano Hyvä minä! Sitten palkitse itsesi. Syö jäätelö, katso lempisarjaa netistä tai mitä vain kivaa.

Ensin pitäisi käydä pikakurssi, miten ihmisten kanssa ollaan. Sama kun käskettäisiin vaan ajamaan autoa ja ajokortti kokonaan ilman opettajaa. Suora altistus voi tehdä vaan suurta vahinkoa.

Miksi kuvitellaan että ihmissuhdetaidot on kaikilla valmiina vaikka ne kehittyy/pilaantuu kehitysvuosien ihmissuhteissa lähinnä kotona. Ihmiskammo tulee kun on paljon huonoja kokemuksia ihmiskontakteista. Ne pitää ensin korjata, sitten altistua. Tietenkin.

Luen ketjun paremmalla ajalla, mutta, minulla samaa. Olin kiusattu hyvin pitkään. Ilman ystäviä myös. En tottunut oikein käymään missään. Yksin ei tullut paljon mentyä. Näin jäi ne kokemukset eri paikoista vähäisiksi. Myöhemmin olen kiusaamisen kautta (en viitsi tarkemmin kirjoittaa) joutunut ikävien puheiden kohteeksi. Näin moni ihminen pilkkaa edelleen ja puhuu pahaa. Tämä kaikki on vienyt oikeastaan melkein kaiken uskoni ihmisiin. Niin paljon kaikkea ihan todella ikävää juttua on ollut. Ei kukaan ulkopuolinen ehkä edes uskoisi sitä kaikkea. Monet vaan tahtovat olla ilkeitä.

Tällä pohjalla minusta on tullut hyvin epäileväinen kaikkia kohtaan. En pysty tutustumaan tai luottamaan muihin. Samoin pelkään aina sitä, että joku on kuullut minusta jotain ikävää. Samalla olen muutenkin ollut jo valmiiksi vähän ujo. Kaikki tämä muu ikävä on tuonut sitten vielä lisää pelkoa ja jännitystä muita kohtaan. En enää tykkää itsekään yhtään ihmisten kanssa olosta. Haluan vaan pois eri tilanteista. Samalla mietin kuinka elämä menee ohi ja tämä kaikki ahdistaa, kun en pysty siihen mitä moni muu. Moni kirjoittaa täällä siedättämisestä. Mietin vaan onko oikein tavallaan "kiusata" itseään. Ehkä johonkin asti toimii. Lopulta se raja vaan tulee vastaan. Samoin monet eivät oikeasti ymmärrä ihmistä joka jännittää. Minuunkin kiinnitetään aivan liikaa huomiota jos olen hiljaisempi tai ujompi. Kommentoidaan ja kysellään esim jossain harjoittelussa. Sekin ärsyttää ja yritän olla kokoajan parempi mitä olen. Silti se ei riitä ja olen taas ujo yms muiden puheissa. Tämä kaikki saa epäilemään miten täällä pärjää. Ehkä jos omaisin hyviä kokemuksia niin olisin rohkeampi.

Vierailija kirjoitti:

Se on vain oma asenne joka heijastuu toisista ihmisistä. Minäkin nuorempana suhtauduin ihmisiin niin, että kuvittelin heidän katsovan ja ajattelevan pahasti minusta. Nykyään henkisesti kasvaneena, kun voin olla rentona ihmisten joukossa en kuvittele enää kenenkään katsovan pahalla vaan hyvällä.

Treenaa ja tsemppaa asennettasi rennommaksi. Älä ota elämää äläkä itseäsi niin pirun vakavasti. Äläkä varsinkaan toisia ihmisiä. Huumoria peliin. Höpönassujahan me kaikki ollaan oikeasti.

Pitää tähän sivusta kirjoittaa, että sinäkin elät ehkä vähän liian "hyvässä" maailmassa. Minä kirjoitin jo tänne yhden viestin. Olen entinen kiusattu. Vieläkin puhutaan pahaa. Jos siis tulkitsen elämääni esim viime vuosina kokemani kautta niin monet ihmiset oikeasti ovat ilkeitä ja puhuvat muista pahaa. Joku joka ei ole kokenut samaa ei tajua sitä. Olisi typerää kaiken tämän jälkeen edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen ihan täysin. Kun se omalla kohdalla ole todellakaan mennyt niin. Eihän tänne edes voi kaikkea kirjoittaa.

Sinä pystyt! kirjoitti:

Tuohon auttaa altistus. Aloita pienestä. Osta lähikaupasta joku pieni yksi juttu.

Sano naapurille Hei. Muuta ei tarvitse sanoa.

Ihan tosi pienestä lähdet liikkeelle. Tuo lenkkeilykin on jo tosi paljon.

Kun olet saanut käytyä kaupassa, taputa itseäsi olalle ja sano Hyvä minä! Sitten palkitse itsesi. Syö jäätelö, katso lempisarjaa netistä tai mitä vain kivaa.

Altistus auttaa vain jos ne kokemukset on hyviä. Jos ne on huonoja ja tuntee esim. nolaavansa itsensä kaikesta huolimatta, ongelma vain pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain oma asenne joka heijastuu toisista ihmisistä. Minäkin nuorempana suhtauduin ihmisiin niin, että kuvittelin heidän katsovan ja ajattelevan pahasti minusta. Nykyään henkisesti kasvaneena, kun voin olla rentona ihmisten joukossa en kuvittele enää kenenkään katsovan pahalla vaan hyvällä.

Treenaa ja tsemppaa asennettasi rennommaksi. Älä ota elämää äläkä itseäsi niin pirun vakavasti. Äläkä varsinkaan toisia ihmisiä. Huumoria peliin. Höpönassujahan me kaikki ollaan oikeasti.

Pitää tähän sivusta kirjoittaa, että sinäkin elät ehkä vähän liian "hyvässä" maailmassa. Minä kirjoitin jo tänne yhden viestin. Olen entinen kiusattu. Vieläkin puhutaan pahaa. Jos siis tulkitsen elämääni esim viime vuosina kokemani kautta niin monet ihmiset oikeasti ovat ilkeitä ja puhuvat muista pahaa. Joku joka ei ole kokenut samaa ei tajua sitä. Olisi typerää kaiken tämän jälkeen edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen ihan täysin. Kun se omalla kohdalla ole todellakaan mennyt niin. Eihän tänne edes voi kaikkea kirjoittaa.

Olen myös menettänyt luottamuksen ihmisiin kiusaamisten ja huonon kohtelun takia. Niistä on jo liikaakin kokemuksia, ja ilmeisesti tämä jatkuu elämän loppuun asti. Vedän jotenkin puoleeni kuin magneetti ihmisten vihan purkauksia ja töykeyttä, vaikka itse olisin positiivinen ja ystävällinen. Jämäkkyys ja puolensa pitäminen taas on saanut aikaan melkeinpä joukkohyökkäyksen kimppuun. Jopa omalla kotipihallakin joutuu kuuntelemaan loukkauksia. Siksipä sosiaalinen elämä minimissä ja ainaista varuillaan oloa. Pidän tarkoituksella välimatkaa ihmisiin, koska mitään hyvää tuskin on odotettavissa keneltäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vain oma asenne joka heijastuu toisista ihmisistä. Minäkin nuorempana suhtauduin ihmisiin niin, että kuvittelin heidän katsovan ja ajattelevan pahasti minusta. Nykyään henkisesti kasvaneena, kun voin olla rentona ihmisten joukossa en kuvittele enää kenenkään katsovan pahalla vaan hyvällä.

Treenaa ja tsemppaa asennettasi rennommaksi. Älä ota elämää äläkä itseäsi niin pirun vakavasti. Äläkä varsinkaan toisia ihmisiä. Huumoria peliin. Höpönassujahan me kaikki ollaan oikeasti.

Pitää tähän sivusta kirjoittaa, että sinäkin elät ehkä vähän liian "hyvässä" maailmassa. Minä kirjoitin jo tänne yhden viestin. Olen entinen kiusattu. Vieläkin puhutaan pahaa. Jos siis tulkitsen elämääni esim viime vuosina kokemani kautta niin monet ihmiset oikeasti ovat ilkeitä ja puhuvat muista pahaa. Joku joka ei ole kokenut samaa ei tajua sitä. Olisi typerää kaiken tämän jälkeen edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen ihan täysin. Kun se omalla kohdalla ole todellakaan mennyt niin. Eihän tänne edes voi kaikkea kirjoittaa.

Olen myös menettänyt luottamuksen ihmisiin kiusaamisten ja huonon kohtelun takia. Niistä on jo liikaakin kokemuksia, ja ilmeisesti tämä jatkuu elämän loppuun asti. Vedän jotenkin puoleeni kuin magneetti ihmisten vihan purkauksia ja töykeyttä, vaikka itse olisin positiivinen ja ystävällinen. Jämäkkyys ja puolensa pitäminen taas on saanut aikaan melkeinpä joukkohyökkäyksen kimppuun. Jopa omalla kotipihallakin joutuu kuuntelemaan loukkauksia. Siksipä sosiaalinen elämä minimissä ja ainaista varuillaan oloa. Pidän tarkoituksella välimatkaa ihmisiin, koska mitään hyvää tuskin on odotettavissa keneltäkään.

Olen tuo joka kirjoitti viestin johon vastasit. Minusta on ikävä kuulla, että olet kokenut samaa. Itse olen joskus saanut hyviä kokemuksia ihmisistä. Oli esim eräs ryhmä johon menin mielelläni. Muuten olenkin sitten kokenut hirveästi pahaa. Niin paljon etten voi ymmärtää sitä. Moni ei uskoisi jos kertoisin. Ilkeitä puheita uskoo myös moni. Niin nuoremmat kuin vanhemmatkin. Aina yllättyy siitä kuinka ilkeitä monet ovat. Ehkä nykyään olen silti saavuttanut jonkun rajan ja en enää osaa yllättyä ikävistä jutuista. Itse olen myös liian helppo kohde. Tuttua myös tuo, kun kirjoitit kuinka vastaansanominen yms pahentaa asiaa. Itsekin kadun joitakin kertoja, kun sanoin takaisin. Olisin ehkä säästynyt joiltakin jutuilta olemalla vaan hiljaa.