Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Milloin Suomesta tuli maa, jossa alettiin hyväksyä ja jopa kannattaa naisten alistaminen uskonnon varjolla?
Miksi tänne haalitaan ne ongelmat, joita olemme vuosia kauhistelleet muissa maissa, kuten katujengit, naisten alistaminen jne.
Eikö meidän ennemmin pitäisi vaatia että Suomessa eletään tämän maan säännöillä ja tavoilla arvostaen meidän kultturiperintöämme. Me ollaan oltu ylpeitä sivistyksestämme.
Katsokaa Ruotsia, nekö ongelmat tänne halutaan?
Tänne tulijoiden pitää omaksua meidän arvomme, ei meidän tarvitse sopeutua heidän arvoihinsa.
Säkkikielto tännekin, kuten sivistyneille Euroopan mailla jo on. Ihmistä ei saa alistaa pakottamalla pukeutumaan mustaan kaapuun. Ihan kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Purra ei ole tehnyt oikeasti mitään naisten aseman parantamiseksi. Hän on ainoastaan suoltanut vihaansa netissä ja kommentoinut naisia mustiksi säkeiksi. Tämän hän on tehnyt miellyttääkseen samanmielisiä, ei siksi että olisi oikeasti huolissaan asiasta. Päinvastoin, hän hyökkää kommenteillaan niitä kohtaan, joita väittää puolustavansa.
Rydmanin nimitys kertoo myös karua kieltään siitä, millainen Purra oikeasti on.
Mitäs tämä muu joukko on tehnyt naisten aseman parantamiseksi.
Ei kun täälläkin täysillä teilataan Purren kertomat asia ja joukolla puolustetaan mustien kaapujen ja burkan pitoa.
Oikein kehutaan, että ei nyt niin kamaloita ole ja silpomiseen sekä miesten ylivaltaan en ole huomannut yhdenkään Purran vastustajan ottavan huolestunutta kantaa.
Muuten kuin toteamalla, että arabimiehet nyt vaan ovat sellaisia.
Polkupyöräkin on arvokkaampi kuin nainen.
Jokainen valistunut ihminen tietää näiden naisten asusteiden aseman ja olemattoman vallan muuttaa olonaan.
Kehtaattekin vielä tätä asianaitaa puolustaa ja hymistellä.
Ja sitten taas kaikkia trans- ym. seksuaalisioita huudetaan ja paasataan niin suurella julkisuudella ja jopa lakiasetuksin puolustetaan.
Joku ristiriita siinäkin on, onko jonkun muun asiat tärkeämpiä hoitaa kuin toisten.
Miksi joku seksuaalinen suuntaus tai epäselvyys omasta sukupuolestaan on tärkeämpi kuin nämä ko. naisten asiat?
Ovat ne ainakin ilmeisesti hohdokkaampia ja muodikkaampia, saavat mediassa näkyvyyttä ja on määrättyjen piirien nuoleskelua. Ja sitä kautta sataa ääniä omalle puolueelle.
Tätähän tämä nykyään on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra ei ole tehnyt oikeasti mitään naisten aseman parantamiseksi. Hän on ainoastaan suoltanut vihaansa netissä ja kommentoinut naisia mustiksi säkeiksi. Tämän hän on tehnyt miellyttääkseen samanmielisiä, ei siksi että olisi oikeasti huolissaan asiasta. Päinvastoin, hän hyökkää kommenteillaan niitä kohtaan, joita väittää puolustavansa.
Rydmanin nimitys kertoo myös karua kieltään siitä, millainen Purra oikeasti on.Tämä 100%
Ei paljon kiinnosta naisen asema tai hyväksikäyttö ellei sillä saa hyödynnettyä omaa vihaansa. Eli on tavallaan hyväksikäyttää myös näitä ihmisiä.
Ja silti jo asian esilleottaminen on paljon enemmän kuin teillä vasureilla jotka koitatte vaan estää asiasta puhumisen ja samalla pahennatte ongelmaa niiden kohdalla jotka siitä kärsii.
Asiasta kyllä puhutaan ja Suomessa on olemassa esim. järjestöjä joissa oikeasti autetaan näitä ihmisiä. Rasistinen nettikirjoittelu mitä Purra harrastaa on kaukana oikeasta auttamisesta ja asioihin vaikuttamisesta.
Jos Purra olisi tosissaan, ja olisi kiinnostunut parantamaan asioita, hän ei olisi esim. nimittänyt Rydmania ministeriksi.
Persut voisivat muistella masinoimaansa Sanna Marinin ajojahtia ennen kuin TAAS uhriutuvat. Tämä ei ole yhtään mitään sen rinnalla.

Riikka on tosissaan. Siksi hän on äänikuningatar ja ministeri.
Jotkut eivät vaan käsitä sitä, että Riikka on vain kääntänyt sen muka huoleksi ja harmitukseksi, että hän kutsui naisia säkeiksi, joita ei edes tunnista hänen mukaansa ihmisiksi, elleivät he vetäisi perässään pieniä ihmisiä.
Toki kaikkia sanomisiaan voi käännellä itselle parhain päin. Mutta ettekö te todella huomaa sitä, miten Riikka toimii?? Täytyy olla vähän tyhmä, jos ei tajua, että ei naisia haukuta säkeiksi, jos ollaan huolissaan siitä, että kyseisiä naisia kohdellaan huonosti. Sellaiseen on ihan eri sanavalinnat!
On tietenkin tosi surullista, jos joidenkin kulttuurien naisten on pukeuduttava mustaan kaapuun (esim. burkaan, hijabiin tai niqabiin) siksi, että heidän puolisonsa tai joku muu heitä siihen velvoittaa, mutta on otettava huomioon sekin vaihtoehto, että ehkä jotkut heistä ihan itse haluavat pukeutua niin, joten mustassa peittävässä vaatteessa kulkeva nainen ei ole mikään säkki, joka kävelee kadulla tai laittelee kirjoja kirjaston hyllyyn. Hän on nainen ja ihminen, siinä missä me muutkin ihan ihonväristä riippumatta.

Just nuo järjestöt tuppaa olemaan umpifeministisiä persuvihaajien pesiä jotka ei vahingossakaan lähde tuomaan tuota ongelmaa esiin kun suuri persujen vastainen pyhä sota on tärkeämpi kuin vaikkapa naisten oikeudet. Ihan kuten siitä nähdään että aiheen ääneensanominen on näinkin suuri ongelma just teille vasureille.
Lisäksi hoet vaan joka kommentissasi propagandatyyliin että purran kirjoitus on rasistinen muttet ole tuotakaan todistanut mitenkään. Eli lopeta se valehtelu vasuri. Hokeminen ei muuta valetta todeksi.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eivät vaan käsitä sitä, että Riikka on vain kääntänyt sen muka huoleksi ja harmitukseksi, että hän kutsui naisia säkeiksi, joita ei edes tunnista hänen mukaansa ihmisiksi, elleivät he vetäisi perässään pieniä ihmisiä.
Toki kaikkia sanomisiaan voi käännellä itselle parhain päin. Mutta ettekö te todella huomaa sitä, miten Riikka toimii?? Täytyy olla vähän tyhmä, jos ei tajua, että ei naisia haukuta säkeiksi, jos ollaan huolissaan siitä, että kyseisiä naisia kohdellaan huonosti. Sellaiseen on ihan eri sanavalinnat!
On tietenkin tosi surullista, jos joidenkin kulttuurien naisten on pukeuduttava mustaan kaapuun (esim. burkaan, hijabiin tai niqabiin) siksi, että heidän puolisonsa tai joku muu heitä siihen velvoittaa, mutta on otettava huomioon sekin vaihtoehto, että ehkä jotkut heistä ihan itse haluavat pukeutua niin, joten mustassa peittävässä vaatteessa kulkeva nainen ei ole mikään säkki, joka kävelee kadulla tai laittelee kirjoja kirjaston hyllyyn. Hän on nainen ja ihminen, siinä missä me muutkin ihan ihonväristä riippumatta.
Huomaamme miten sinä toimit, eli spinnaat, valehtelet ja leimaat, leimaat, leimaat. Hoet mielipiteitä ja valeita faktana. Spinnaat lisää ja taas leimaat, leimaat, leimaat.
Tekstisi tunnistaa monestakin yksityiskohdasta propagandaksi. Joten suksi muualle spämmimään valeitasi.
Vierailija kirjoitti:
Persut voisivat muistella masinoimaansa Sanna Marinin ajojahtia ennen kuin TAAS uhriutuvat. Tämä ei ole yhtään mitään sen rinnalla.
Niin, jo sannan maininta sinun itsesi toimesta saa sinut uhriutumaan sannan puolesta kun persut taas vainoaa vaikka ainoa äänessä ollut olet sinä.
Jännä miten tää teillä toimii.
Onko tänne taas komennettu jonkun demarien ostaman viestintätoimistoprojektin palkattomat harjoittelijat spämmimään sannan puolesta propagandaa vai miten tää vääntö on näin aneemista tänä aamuna?
Vielä kesällä 2017 kokoomuksen puheenjohtaja, nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi pitävänsä kokoomuksen ja Halla-ahon johtamien perussuomalaisten eroja arvomaailmassa niin suurina, ettei hallitusyhteistyö näyttänyt lupaavalta.
”Jos muuten jonkun vielä tekee mieli kysyä, mikä se arvomaailma on, kannattaa käydä katsomassa, mitä Hommafoorumilla ihmisistä kirjoitetaan juuri tälläkin hetkellä”, Orpo sanoi kokoomuksen periaateohjelmaseminaarissa.
.
Blogissa Halla-aho iskee kovin sanoin mmuuttoa, globalisaatiota, poliittista vasemmistoa ja is lamia vastaan. Kohutuissa teksteissä Halla-aho esimerkiksi kuvitteli itsensä amp umassa homoseksuaalisen miehen ja toistuvasti ilmaisi toiveen naisten rais katuksi joutumisesta. Myöhemmin hän poisti blogista ampumiskohdan ja selitti sen provokaatioksi ja huumoriksi.
Vuonna 2012 Halla-aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Korkeimman oikeuden antama tuomio koski blogikirjoituksia, joissa Halla-aho muun muassa sanoo, että ”profeetta Muhammad oli pe d ofi ili, ja is lam on ped ofi lian pyhittävä uskonto”, sekä: ”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on som alien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annetaan Riikalle ihan samaa julkisuutta kuin persut Sannalle.
Korkojen kanssa.
Onko Marin siis tämän ajojahdin takana kostamassa, kun hänen biletyskuvansa vuosi joku hänen kaverinsa mediaan? Hänen kaverinsa vuotivat hänen kuvansa, ei mikään muu taho. Outoja harhoja tällä kirjoittajalla.
Ja Sannan touhut olivat yhteiskunnallisesti sataverroin pahempia... Silti Sannan touhut painettiin median puolesta villaisella ja jossain vaiheessahan media pahoitteli tätä.
Riikan tapauksessa kärpäsestä on tehty Härkänen, lauseita irroitettu täysin asiayhteydessä ja suorastaan valehdeltu median toimesta.
Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eivät vaan käsitä sitä, että Riikka on vain kääntänyt sen muka huoleksi ja harmitukseksi, että hän kutsui naisia säkeiksi, joita ei edes tunnista hänen mukaansa ihmisiksi, elleivät he vetäisi perässään pieniä ihmisiä.
Toki kaikkia sanomisiaan voi käännellä itselle parhain päin. Mutta ettekö te todella huomaa sitä, miten Riikka toimii?? Täytyy olla vähän tyhmä, jos ei tajua, että ei naisia haukuta säkeiksi, jos ollaan huolissaan siitä, että kyseisiä naisia kohdellaan huonosti. Sellaiseen on ihan eri sanavalinnat!
On tietenkin tosi surullista, jos joidenkin kulttuurien naisten on pukeuduttava mustaan kaapuun (esim. burkaan, hijabiin tai niqabiin) siksi, että heidän puolisonsa tai joku muu heitä siihen velvoittaa, mutta on otettava huomioon sekin vaihtoehto, että ehkä jotkut heistä ihan itse haluavat pukeutua niin, joten mustassa peittävässä vaatteessa kulkeva nainen ei ole mikään säkki, joka kävelee kadulla tai laittelee kirjoja kirjaston hyllyyn. Hän on nainen ja ihminen, siinä missä me muutkin ihan ihonväristä riippumatta.
Huomaamme miten sinä toimit, eli spinnaat, valehtelet ja leimaat, leimaat, leimaat. Hoet mielipiteitä ja valeita faktana. Spinnaat lisää ja taas leimaat, leimaat, leimaat.
Tekstisi tunnistaa monestakin yksityiskohdasta propagandaksi. Joten suksi muualle spämmimään valeitasi.
Voi hyvänen aika sentään sinun juttujasi. Tuo oli toinen kirjoitukseni koko pitkään ketjuun. Ja ekakin oli kaikkea muuta kuin propagandaa.
Summa summarum, eipä löydy persuista ketään, jolla olisi terve itsetunto ja normaali ihmiskäsitys. Sitä se alhainen ÄO teettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra ei ole tehnyt oikeasti mitään naisten aseman parantamiseksi. Hän on ainoastaan suoltanut vihaansa netissä ja kommentoinut naisia mustiksi säkeiksi. Tämän hän on tehnyt miellyttääkseen samanmielisiä, ei siksi että olisi oikeasti huolissaan asiasta. Päinvastoin, hän hyökkää kommenteillaan niitä kohtaan, joita väittää puolustavansa.
Rydmanin nimitys kertoo myös karua kieltään siitä, millainen Purra oikeasti on.Tämä 100%
Ei paljon kiinnosta naisen asema tai hyväksikäyttö ellei sillä saa hyödynnettyä omaa vihaansa. Eli on tavallaan hyväksikäyttää myös näitä ihmisiä.
Ja silti jo asian esilleottaminen on paljon enemmän kuin teillä vasureilla jotka koitatte vaan estää asiasta puhumisen ja samalla pahennatte ongelmaa niiden kohdalla jotka siitä kärsii.
Asiasta kyllä puhutaan ja Suomessa on olemassa esim. järjestöjä joissa oikeasti autetaan näitä ihmisiä. Rasistinen nettikirjoittelu mitä Purra harrastaa on kaukana oikeasta auttamisesta ja asioihin vaikuttamisesta.
Jos Purra olisi tosissaan, ja olisi kiinnostunut parantamaan asioita, hän ei olisi esim. nimittänyt Rydmania ministeriksi.Riikka on tosissaan. Siksi hän on äänikuningatar ja ministeri.
Purra on tosissaan vain miellyttäessään samanmielisiä. Rasistisilla kirjoituksilla netissä ei paranneta asioita. Asioihin vaikuttaminen vaatii konkreettisia tekoja ja syvempää perehtymistä juurisyihin. Ne puuttuvat. Tai no onhan niitä tekoja ollut, kuten Rydmanin nimitys. Kertoo kyllä mikä Purra on naisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut eivät vaan käsitä sitä, että Riikka on vain kääntänyt sen muka huoleksi ja harmitukseksi, että hän kutsui naisia säkeiksi, joita ei edes tunnista hänen mukaansa ihmisiksi, elleivät he vetäisi perässään pieniä ihmisiä.
Toki kaikkia sanomisiaan voi käännellä itselle parhain päin. Mutta ettekö te todella huomaa sitä, miten Riikka toimii?? Täytyy olla vähän tyhmä, jos ei tajua, että ei naisia haukuta säkeiksi, jos ollaan huolissaan siitä, että kyseisiä naisia kohdellaan huonosti. Sellaiseen on ihan eri sanavalinnat!
On tietenkin tosi surullista, jos joidenkin kulttuurien naisten on pukeuduttava mustaan kaapuun (esim. burkaan, hijabiin tai niqabiin) siksi, että heidän puolisonsa tai joku muu heitä siihen velvoittaa, mutta on otettava huomioon sekin vaihtoehto, että ehkä jotkut heistä ihan itse haluavat pukeutua niin, joten mustassa peittävässä vaatteessa kulkeva nainen ei ole mikään säkki, joka kävelee kadulla tai laittelee kirjoja kirjaston hyllyyn. Hän on nainen ja ihminen, siinä missä me muutkin ihan ihonväristä riippumatta.
Huomaamme miten sinä toimit, eli spinnaat, valehtelet ja leimaat, leimaat, leimaat. Hoet mielipiteitä ja valeita faktana. Spinnaat lisää ja taas leimaat, leimaat, leimaat.
Tekstisi tunnistaa monestakin yksityiskohdasta propagandaksi. Joten suksi muualle spämmimään valeitasi.
Voi hyvänen aika sentään sinun juttujasi. Tuo oli toinen kirjoitukseni koko pitkään ketjuun. Ja ekakin oli kaikkea muuta kuin propagandaa.
Jännä miten teitä tynnyristä ulos kömpineitä riittää näihin ketjuihin spämmimään tasan samaa viestiä kuin 1000 edellistä kloonianne, hyvä jos ei vielä samoin sanoinkin.
Vierailija kirjoitti:
Persut voisivat muistella masinoimaansa Sanna Marinin ajojahtia ennen kuin TAAS uhriutuvat. Tämä ei ole yhtään mitään sen rinnalla.
Sannahan aiheutti itse käyttäytymisellääb, kutsui huumekaverit pääministerin virka-as6ntoon juomaan viinat sieltä ja vetämäön viivat siellä, häpäisemään Suomen lippu tissikuvilla, uhriutumalla kun joku arvosteli tästä häntä ja vetoamalla samalla metoo liikkeeseen. En tiennyt että metoo oli huumeliike ennen Sannan ulostuloa.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kesällä 2017 kokoomuksen puheenjohtaja, nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoi pitävänsä kokoomuksen ja Halla-ahon johtamien perussuomalaisten eroja arvomaailmassa niin suurina, ettei hallitusyhteistyö näyttänyt lupaavalta.
”Jos muuten jonkun vielä tekee mieli kysyä, mikä se arvomaailma on, kannattaa käydä katsomassa, mitä Hommafoorumilla ihmisistä kirjoitetaan juuri tälläkin hetkellä”, Orpo sanoi kokoomuksen periaateohjelmaseminaarissa.
.
Blogissa Halla-aho iskee kovin sanoin mmuuttoa, globalisaatiota, poliittista vasemmistoa ja is lamia vastaan. Kohutuissa teksteissä Halla-aho esimerkiksi kuvitteli itsensä amp umassa homoseksuaalisen miehen ja toistuvasti ilmaisi toiveen naisten rais katuksi joutumisesta. Myöhemmin hän poisti blogista ampumiskohdan ja selitti sen provokaatioksi ja huumoriksi.
Vuonna 2012 Halla-aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Korkeimman oikeuden antama tuomio koski blogikirjoituksia, joissa Halla-aho muun muassa sanoo, että ”profeetta Muhammad oli pe d ofi ili, ja is lam on ped ofi lian pyhittävä uskonto”, sekä: ”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on som alien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Luulen että kilossa turvetta olisi enemmän asiaa kuin hesarin "analyyseissä" halla-ahosta.
Luin Facebookissa jonkin yksityishenkilön kirjoittaman "Kirjeen Riikalle", nimi taisi olla Sussu? Ajattelin tässä anonyymisti avautua, kun teksti on ilmeisesti jo sellainen viraalihitti.
Ensinnäkin sanottakoon, että teksti on varmasti rakentavimpia mitä nyt on kirjoitettu. Ymmärrän myös, että se on kirje Riikalle, EI "kirje kaikille" eikä "kirje päättäjille, miten mmuutto pitäisi hoitaa". Se ei siis edes yritä olla ratkaisu kaikkeen.
Lyhyesti pääsisältö on se, että "primitiivinen" on väärä sana, mmuuttajilla on "traumoja ja taakkoja", jotka seuraavat heidän mukanaan. Ja luonnollisesti kaikilla ihmisillä on tällaisia. Kirjoittajan ydinsanona on, että Riikka, sinullakin on traumoja ja taakkoja, jotka ilmenevät niissä Riikan kirjoituksissa.
Toistan: "Sussun" kirjoitus oli 99% täyttä timanttia, mutta kun liitän sen suurempaan kokonaisuuteen, minulle ei ikävä kyllä tule yhtään huojentuneempi olo.
Sussu sanoo, että mmuuttajien traumojen ja taakkojen kanssa pitäisi vain tulla toimeen (tämä oli ainut kohta, jossa hän otti kantaa mihinkään ratkaisuun).
Sussu sanoo, että Riikalla on trauma ja taakka. Oletettavasti hän tarkoittanee, että Riikan pitäisi työstää tätä asiaa (vai ei?)?
Minä kysyn: pitääkö Kaikkien ihmisten taakkojen ja traumojen kanssa vain "tulla toimeen"? Vai pitäisikö Kaikkien pyrkiä tunnistamaan ja työstämään niitä omiaan? Vai onko niin, että vain Riikan ja kaltaistensa pitäisi työstää itseään, muiden ei tarvitse, vaikka taakat ja traumat olisivat haitallisia muille?
Pienen valonpilkahduksen jälkeen olen yhtä "hädässä" kuin kirjoituksen alussa.
Ei merkitystä onko yksityinen vai julkinen. Politiikka ei kuulu työpaikalle missään. Kaikilla on vapaus mielipiteisiin, ja useimmat järkevät ihmiset ymmärtävät jättää omat poliittiset mielipiteensä työpaikan ulkopuolelle. Ei ole korrektia, kuten ei uskonnosta puhuminenkaan.
Nämä tapakasvatusta vaille jääneet tyypit pilaa helpolla työpaikan ilmapiirin joka heikentää myös työn tuottavuutta ja verokertymää. Sitä, jota vasemmisto mielellään tuhlaa.