Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YLE kiikuttaa hädissään kaiken maailman professoreita ja asiantuntijoita lähetyksiinsä kertomaan valheita hallituksesta ja hallituksen poliitikoista. Pelkääkö YLE Venäjää? Mitä YLE on sopinut Venäjän ylimmän johdon kanssa?
Jaa niin tässä toisessa todellisuudessa asiantuntijat eivät siis tiedä, heillä vaan joku kiero agenda...naapurin sanelema...jepjep.
Jokaisessa YLE haastattelussa näitä asiantuntijoita johdatellaan ja myllytetään antamaan lausuntoja haluttuun suuntaan. Osa heistä ei edes ymmärrä että heitä käytetään hyväksi YLE agendan mukaisen hallituksen vastaisen kohu-uutisen saamiseksi. Karmeata katsella kun hyväuskoisia ihmisiä koijataan.
No mut hyvä, et teitä ei huijata, kun näette tuon kaiken huijauksen läpi!! Vain tyhmä luulee, et asiantuntija osaa sanoa jotain tietävää.
Ai että lääkäri ei tiedä mitään sairauksista, sähköinsinööri sähkölaitteista, juristi lakiasioista?
Luitko tuon edellisen kommentin? Ne asiantuntijat ovat ihan johdateltavissa. Hyväuskoisia.
Vierailija kirjoitti:
Persut eivät todellakaan edusta koko kansaa.
20 prosenttia vain.
Jos enää sitäkään.
Paljonko se vihreitten ja vassareitten kannatus oli?. Ai niin joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
LBTQ porukka aloitti tämän ajojahdin.
Olisivat äänestäneet oikein.
2% suomalaisista ei voi päättää vaan enemmistö = Demokratia
Aivan, Venäjän suuri vihollinen, LBTQ.
Venäjän ja muiden tavallisten ihmisten.
Ohis ja Marin ottivat velkaa kaikkeen ja nyt sitten jättivät uppoavan laivan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu seuraaminen on ajoittain vaikeaa kun äärioikeistohallituksen puolustajat laukoo palstan täyteen jotain lapsellisia harhojaan venäjästä punikeista ja kommareista.
Tässä nyt vaan ihan tavalliset suomalaiset yrittää saada pois nuio ihmiset jotka ei saa aikaan toimintakykyistä hallitusta.
Mites se nyt noin voi olla?
Eikös juuri tavalliset suomalaiset äänestäneet Riikka Purran ja Perussuomalaiset toiseksi suuremmaksi puolueeksi ja sitä kautta saivat hallituspaikan.
Miksi ihmeessä nyt samat tavalliset suomalaiset yrittäisivät saada heidät pois hallituksesta.Siinähän vika onkin kun tavalliset suomalaiset äänestivät Perussuomalaisia, mutta tavallisten suomalaisten äänestysmielipide ei kelpaa eikä ole minkään arvoinen vastustajille.
Kun Perussuomalaisia äänesti tavallisista suomalaisista ~ 20 %, niin siinä jää kuitenkin ~80 % tavallisia suomalaisia, jotka eivät.
Miksi nämä noin 80 % sitten eivät äänestäneet omaa mieleistään puoluetta? Silloinhan tulos olisi "oikea".
Miksi antoivat noin 20 % äänestystuloksen jäädä voimaan riittämään hallituspaikkaan.Tuo 80 % spekulointi on ihan naurettavaa. Kukaan ei ikinä tule tietämään mitä sisältää äänestämättä jättäneiden joukko.
Demokratiahan toimii juuri niin, että kaikki äänestyskelpoiset
saavat äänestää mitä itse haluavat.
Jos jättää äänestämättä niin silloin oikea tulos on se mitä lopullinen äänestystulos näyttää.
Sillä spekuloinnilla ei ole mitään merkitystä todellisuudessa mitä nukkuvien puolue olisi äänestänyt.
Tai jos ja jos ja jos...Mistä ihmeestä puhut.
Kyllähän ne äänesti. Ei tässä ole puhuttu äänestämättä jättäneistä mitään. Oppositiopuolueita yhteensä on äänestänyt paljon suurempi määrä ihmisiä, kuin Perussuomalaisia.
Eli ei tässä mitään jossiteltu. Kunhan tuotiin ilmi, ettei Persut edusta mitenkään kovin suuren joukon arvoja tai tahtoa.No tällä logiikalla ei siiten pitkään muutkaan puolueet.
Miksiköhän sitten kuvittelevat, ettpaljon pienemmän äänimäärän puolueet nyt kuvittelevat edustavansa suuren joukon arvoja?
Jos sitä suurta joukkoa ei edusta noin 20 % puoluekaan?
Millä mandaatilla nämä nyt sitten Purraa kampeavat pois?Mielestäni kakkospaikka ja hyvin pienellä erolla voittaneeseen Kokoomukseen on merkki suuresta kansansuosiosta. Mikäs se Kokoomuksen suosi sitten on? Suuri vai pieni?
Varsinkin kun Kokoomus on vanha, tunnettu puolue ja suosio on suurta pääkaupunkiseudulla, missä on paljon väkeä.Ei edustakaan, mikään puolue Suomessa, mitään kansan enemmistöä. Ei meillä melkein koskaan ole suurta eroa vaalien muutaman suurimman puolueen kannatuksessa. Siksi Suomen politiikkaa ei voikaan yksikään puolue itsekseen ajaa, tai yrittää liikaa pakottaa vain omaa linjaansa ja jättää muut huomiotta. Vain Perussuomalaiset (tai heidän kannattajat) eivät nyt tunnu ymmärtävän tätä, vaan esittävät, että tuolla ~20 % kannatuksella heillä yhtäkkiä olisi jotenkin erilailla kansan mandaatti takanaan, kun vaikka niillä demareilla.
Ei pikkupuolueet esitä kaikkien kannattavan heitä (taas, vain Persujen suunnalta on leimattu kaikki rasismia vastustavat vihervassareiksi. Vihervassarit tietää, ettei Hjallis ja Keskusta oo vihervassareita). He vain saattavat ilmaista hieman suuremman ihmisjoukon arvoja, kuin oman kannattajakuntansa, silloin kun ne on ihan normaaleja länsimaisen hyvinvointivaltion ja demokratian ja oikeusvaltion perusarvoja.
Totta kai Persujen vaalitulos oli hyvä, samoin Kokoomuksen. Ei sitä ole kukaan kiistänyt. Kansan enemmistöä se ei kuitenkaan edusta, niinkuin ei tule Suomen poliittisessa kentässä mikään yksittäinen puolue edustamaan.
Siksi politiikassa pitää pystyä yhteistyöhön yli puoluerajojen.Hyvä kirjoitus, mutta pahoin pelkään että helmiä sioille.
Jos nyt totta puhutaan, niin se on RKP joka pienellä prosentillaan yrittää olla määräilemässä ja uhkailemassa muita. Sillähän on noussut hattuun. Pidin ennen Anna- Majaa järkevänä, mutta nyt en enää.
Ei Persuomalaiset määrälle mitään sen enempää kuin muukaan, mutta eivät suostu tietenkään siihen, että heidät ohitetaan ikäänkuin olisivat edelleen se vanha pienpuolue.
Tottakai kansan äänestämä puolue voi pitää omia puoliaa, sehän on sen velvollisuuksiin äänestäjien suuntaanSe ei vain nyt sovi kaikille, kun eivät enää voi kohdella kuin pientä, naureskeltua puoluetta.
Perussuomalaiset ovat nyt samanarvoinen puolue muiden joukossa. Ei sen enempä eikä vähempää.
Kyllä he ymmärtävät mitä hallitustoiminta ja politiikka ovat.
Ymmärrys ja totuuden sietäminen puuttuu nyt ihan muilta.RKP voi toki halutessaan poistua hallituksesta. Se että hallitus kaatuu samalla demokraattisesti on sivutuote, jonka kanssa pitää oppia elämään. Politiikka on demokratiassa kompromissien etsimistä.
Niinhän sen pitäisi olla mutta tästä nykyisestä ajojahdissa on demokratia kaukana. Varsinkin kun media on täysin vasemmiston puolella niin minkäänlaista keskustelua ei synny, pelkkää lynkkausta. Se ei ole demokratiaa.
Kukaan vähänkään asioita seuraava ei voi olla näkemättä, miten media on todellakin täysin vasemmiston puolella. Ollut jo kauan.
No, toisille se sopiikin vallan hyvin, joten se ei haittaa.
Ja sitä kieltydytään näkemästä, tai ainakaan tunnustamasta.Se on vain huono ilmiö tasavallassa.
Sotket modernin humanistisen arvomaailman vasemmistoon. Sellainen on monella oikeistolaisellakin. Media epäilemättä edustaa moderneja, länsimaisia sivistysarvoja, jotka yleisesti ottaen kaikki jakaa puoluekannasta riippumatta.
Vain Perussuomalaiset pitää sellaista vasemmistolaisena.Ps pitää vassarina kaikkea, mikä ei ole heidän arvomaailmaa. Se todellakin on modernia humanismia, jota edustaa lähes 80% suomalaisista.
Ja vassarit pitävät persuina kaikkia, jotka kannattavat samoja asioita kuin persut.
Tai puolustavat persuja. Mutta ootte väärässä luulijat.
Ööö....ei? En oo koskaan törmännyt tuollaiseen retoriikkaan toisinpäin. Et oo tainnut itsekään.
Ero anyway noissa olis jo se, että ei ole mitään erityisen vasemmistolaista siinä, että vastustaa rasismia. Sen sijaan Perussuomalaisten arvojen kannattamisessa saattais jopa olla jotain Perussuomalaista.

Ei media ole vasemmiston puolella, vaan rasismia vastaan (niinkuin jokaisen tolkun ihmisen pitäisi olla).
Ei ole mitään veen rasismia. On vaan aivoton median jankutuskisa siitä montako persua saadaan leimattua rasisteiksi lyhimmässä mahdollisessa ajassa ja todisteilla ei ole väliä kunhan hokeminen on vaan jatkuvaa ja koko median kattavaa.
Vierailija kirjoitti:
No huh! Nyt jo RKP:n nuortenkin puheenjohtaja ilmoittaa, että puolueen on lähdettävä hallituksesta. Kyllä nyt Orpon puntit tutisee...
RKP ei ole koskaan perustunut mihinkään muuhun kuin muiden syrjintään ja pelkkien omien erityisoikeuksiensa suojelemiseen:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikkisantala/136378-rkpn-rasismi-ja-r…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu seuraaminen on ajoittain vaikeaa kun äärioikeistohallituksen puolustajat laukoo palstan täyteen jotain lapsellisia harhojaan venäjästä punikeista ja kommareista.
Tässä nyt vaan ihan tavalliset suomalaiset yrittää saada pois nuio ihmiset jotka ei saa aikaan toimintakykyistä hallitusta.
Mites se nyt noin voi olla?
Eikös juuri tavalliset suomalaiset äänestäneet Riikka Purran ja Perussuomalaiset toiseksi suuremmaksi puolueeksi ja sitä kautta saivat hallituspaikan.
Miksi ihmeessä nyt samat tavalliset suomalaiset yrittäisivät saada heidät pois hallituksesta.Siinähän vika onkin kun tavalliset suomalaiset äänestivät Perussuomalaisia, mutta tavallisten suomalaisten äänestysmielipide ei kelpaa eikä ole minkään arvoinen vastustajille.
Kun Perussuomalaisia äänesti tavallisista suomalaisista ~ 20 %, niin siinä jää kuitenkin ~80 % tavallisia suomalaisia, jotka eivät.
Miksi nämä noin 80 % sitten eivät äänestäneet omaa mieleistään puoluetta? Silloinhan tulos olisi "oikea".
Miksi antoivat noin 20 % äänestystuloksen jäädä voimaan riittämään hallituspaikkaan.Tuo 80 % spekulointi on ihan naurettavaa. Kukaan ei ikinä tule tietämään mitä sisältää äänestämättä jättäneiden joukko.
Demokratiahan toimii juuri niin, että kaikki äänestyskelpoiset
saavat äänestää mitä itse haluavat.
Jos jättää äänestämättä niin silloin oikea tulos on se mitä lopullinen äänestystulos näyttää.
Sillä spekuloinnilla ei ole mitään merkitystä todellisuudessa mitä nukkuvien puolue olisi äänestänyt.
Tai jos ja jos ja jos...Mistä ihmeestä puhut.
Kyllähän ne äänesti. Ei tässä ole puhuttu äänestämättä jättäneistä mitään. Oppositiopuolueita yhteensä on äänestänyt paljon suurempi määrä ihmisiä, kuin Perussuomalaisia.
Eli ei tässä mitään jossiteltu. Kunhan tuotiin ilmi, ettei Persut edusta mitenkään kovin suuren joukon arvoja tai tahtoa.No tällä logiikalla ei siiten pitkään muutkaan puolueet.
Miksiköhän sitten kuvittelevat, ettpaljon pienemmän äänimäärän puolueet nyt kuvittelevat edustavansa suuren joukon arvoja?
Jos sitä suurta joukkoa ei edusta noin 20 % puoluekaan?
Millä mandaatilla nämä nyt sitten Purraa kampeavat pois?Mielestäni kakkospaikka ja hyvin pienellä erolla voittaneeseen Kokoomukseen on merkki suuresta kansansuosiosta. Mikäs se Kokoomuksen suosi sitten on? Suuri vai pieni?
Varsinkin kun Kokoomus on vanha, tunnettu puolue ja suosio on suurta pääkaupunkiseudulla, missä on paljon väkeä.Ei edustakaan, mikään puolue Suomessa, mitään kansan enemmistöä. Ei meillä melkein koskaan ole suurta eroa vaalien muutaman suurimman puolueen kannatuksessa. Siksi Suomen politiikkaa ei voikaan yksikään puolue itsekseen ajaa, tai yrittää liikaa pakottaa vain omaa linjaansa ja jättää muut huomiotta. Vain Perussuomalaiset (tai heidän kannattajat) eivät nyt tunnu ymmärtävän tätä, vaan esittävät, että tuolla ~20 % kannatuksella heillä yhtäkkiä olisi jotenkin erilailla kansan mandaatti takanaan, kun vaikka niillä demareilla.
Ei pikkupuolueet esitä kaikkien kannattavan heitä (taas, vain Persujen suunnalta on leimattu kaikki rasismia vastustavat vihervassareiksi. Vihervassarit tietää, ettei Hjallis ja Keskusta oo vihervassareita). He vain saattavat ilmaista hieman suuremman ihmisjoukon arvoja, kuin oman kannattajakuntansa, silloin kun ne on ihan normaaleja länsimaisen hyvinvointivaltion ja demokratian ja oikeusvaltion perusarvoja.
Totta kai Persujen vaalitulos oli hyvä, samoin Kokoomuksen. Ei sitä ole kukaan kiistänyt. Kansan enemmistöä se ei kuitenkaan edusta, niinkuin ei tule Suomen poliittisessa kentässä mikään yksittäinen puolue edustamaan.
Siksi politiikassa pitää pystyä yhteistyöhön yli puoluerajojen.Hyvä kirjoitus, mutta pahoin pelkään että helmiä sioille.
Jos nyt totta puhutaan, niin se on RKP joka pienellä prosentillaan yrittää olla määräilemässä ja uhkailemassa muita. Sillähän on noussut hattuun. Pidin ennen Anna- Majaa järkevänä, mutta nyt en enää.
Ei Persuomalaiset määrälle mitään sen enempää kuin muukaan, mutta eivät suostu tietenkään siihen, että heidät ohitetaan ikäänkuin olisivat edelleen se vanha pienpuolue.
Tottakai kansan äänestämä puolue voi pitää omia puoliaa, sehän on sen velvollisuuksiin äänestäjien suuntaanSe ei vain nyt sovi kaikille, kun eivät enää voi kohdella kuin pientä, naureskeltua puoluetta.
Perussuomalaiset ovat nyt samanarvoinen puolue muiden joukossa. Ei sen enempä eikä vähempää.
Kyllä he ymmärtävät mitä hallitustoiminta ja politiikka ovat.
Ymmärrys ja totuuden sietäminen puuttuu nyt ihan muilta.RKP voi toki halutessaan poistua hallituksesta. Se että hallitus kaatuu samalla demokraattisesti on sivutuote, jonka kanssa pitää oppia elämään. Politiikka on demokratiassa kompromissien etsimistä.
Niinhän sen pitäisi olla mutta tästä nykyisestä ajojahdissa on demokratia kaukana. Varsinkin kun media on täysin vasemmiston puolella niin minkäänlaista keskustelua ei synny, pelkkää lynkkausta. Se ei ole demokratiaa.
Kukaan vähänkään asioita seuraava ei voi olla näkemättä, miten media on todellakin täysin vasemmiston puolella. Ollut jo kauan.
No, toisille se sopiikin vallan hyvin, joten se ei haittaa.
Ja sitä kieltydytään näkemästä, tai ainakaan tunnustamasta.Se on vain huono ilmiö tasavallassa.
Sotket modernin humanistisen arvomaailman vasemmistoon. Sellainen on monella oikeistolaisellakin. Media epäilemättä edustaa moderneja, länsimaisia sivistysarvoja, jotka yleisesti ottaen kaikki jakaa puoluekannasta riippumatta.
Vain Perussuomalaiset pitää sellaista vasemmistolaisena.Ps pitää vassarina kaikkea, mikä ei ole heidän arvomaailmaa. Se todellakin on modernia humanismia, jota edustaa lähes 80% suomalaisista.
Vassarien arvomaailma on jo kauan ollut hyvin kaukana normaalin ihmisen elämästä.
Myöskin ne asiat, joita vasemmisto ajaa ovat kaukana.
Siksi on hyvin ymmärrettävää Vasemmiston viimeisin vaalitulos.
Ennen Vasemmisto ajoi tavallisten ja köyhien ihmisten asioita.
Nyt se on lipunut hyvin kauas siitä ja tavallisten ihmisen elämän todellisuudesta yleensäkin.Ei siinä auta kiukuttelu Persuille vaan katsoa kiltisti peiliin.
Vasemmisto tosiaan menetti vähiä paikkojaan, mutta SDP sai vaalivoiton ja suunnilleen PS:n verran ääniä. Ei huono.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu seuraaminen on ajoittain vaikeaa kun äärioikeistohallituksen puolustajat laukoo palstan täyteen jotain lapsellisia harhojaan venäjästä punikeista ja kommareista.
Tässä nyt vaan ihan tavalliset suomalaiset yrittää saada pois nuio ihmiset jotka ei saa aikaan toimintakykyistä hallitusta.
Mites se nyt noin voi olla?
Eikös juuri tavalliset suomalaiset äänestäneet Riikka Purran ja Perussuomalaiset toiseksi suuremmaksi puolueeksi ja sitä kautta saivat hallituspaikan.
Miksi ihmeessä nyt samat tavalliset suomalaiset yrittäisivät saada heidät pois hallituksesta.Siinähän vika onkin kun tavalliset suomalaiset äänestivät Perussuomalaisia, mutta tavallisten suomalaisten äänestysmielipide ei kelpaa eikä ole minkään arvoinen vastustajille.
Kun Perussuomalaisia äänesti tavallisista suomalaisista ~ 20 %, niin siinä jää kuitenkin ~80 % tavallisia suomalaisia, jotka eivät.
Miksi nämä noin 80 % sitten eivät äänestäneet omaa mieleistään puoluetta? Silloinhan tulos olisi "oikea".
Miksi antoivat noin 20 % äänestystuloksen jäädä voimaan riittämään hallituspaikkaan.Tuo 80 % spekulointi on ihan naurettavaa. Kukaan ei ikinä tule tietämään mitä sisältää äänestämättä jättäneiden joukko.
Demokratiahan toimii juuri niin, että kaikki äänestyskelpoiset
saavat äänestää mitä itse haluavat.
Jos jättää äänestämättä niin silloin oikea tulos on se mitä lopullinen äänestystulos näyttää.
Sillä spekuloinnilla ei ole mitään merkitystä todellisuudessa mitä nukkuvien puolue olisi äänestänyt.
Tai jos ja jos ja jos...Mistä ihmeestä puhut.
Kyllähän ne äänesti. Ei tässä ole puhuttu äänestämättä jättäneistä mitään. Oppositiopuolueita yhteensä on äänestänyt paljon suurempi määrä ihmisiä, kuin Perussuomalaisia.
Eli ei tässä mitään jossiteltu. Kunhan tuotiin ilmi, ettei Persut edusta mitenkään kovin suuren joukon arvoja tai tahtoa.No tällä logiikalla ei siiten pitkään muutkaan puolueet.
Miksiköhän sitten kuvittelevat, ettpaljon pienemmän äänimäärän puolueet nyt kuvittelevat edustavansa suuren joukon arvoja?
Jos sitä suurta joukkoa ei edusta noin 20 % puoluekaan?
Millä mandaatilla nämä nyt sitten Purraa kampeavat pois?Mielestäni kakkospaikka ja hyvin pienellä erolla voittaneeseen Kokoomukseen on merkki suuresta kansansuosiosta. Mikäs se Kokoomuksen suosi sitten on? Suuri vai pieni?
Varsinkin kun Kokoomus on vanha, tunnettu puolue ja suosio on suurta pääkaupunkiseudulla, missä on paljon väkeä.Ei edustakaan, mikään puolue Suomessa, mitään kansan enemmistöä. Ei meillä melkein koskaan ole suurta eroa vaalien muutaman suurimman puolueen kannatuksessa. Siksi Suomen politiikkaa ei voikaan yksikään puolue itsekseen ajaa, tai yrittää liikaa pakottaa vain omaa linjaansa ja jättää muut huomiotta. Vain Perussuomalaiset (tai heidän kannattajat) eivät nyt tunnu ymmärtävän tätä, vaan esittävät, että tuolla ~20 % kannatuksella heillä yhtäkkiä olisi jotenkin erilailla kansan mandaatti takanaan, kun vaikka niillä demareilla.
Ei pikkupuolueet esitä kaikkien kannattavan heitä (taas, vain Persujen suunnalta on leimattu kaikki rasismia vastustavat vihervassareiksi. Vihervassarit tietää, ettei Hjallis ja Keskusta oo vihervassareita). He vain saattavat ilmaista hieman suuremman ihmisjoukon arvoja, kuin oman kannattajakuntansa, silloin kun ne on ihan normaaleja länsimaisen hyvinvointivaltion ja demokratian ja oikeusvaltion perusarvoja.
Totta kai Persujen vaalitulos oli hyvä, samoin Kokoomuksen. Ei sitä ole kukaan kiistänyt. Kansan enemmistöä se ei kuitenkaan edusta, niinkuin ei tule Suomen poliittisessa kentässä mikään yksittäinen puolue edustamaan.
Siksi politiikassa pitää pystyä yhteistyöhön yli puoluerajojen.Hyvä kirjoitus, mutta pahoin pelkään että helmiä sioille.
Jos nyt totta puhutaan, niin se on RKP joka pienellä prosentillaan yrittää olla määräilemässä ja uhkailemassa muita. Sillähän on noussut hattuun. Pidin ennen Anna- Majaa järkevänä, mutta nyt en enää.
Ei Persuomalaiset määrälle mitään sen enempää kuin muukaan, mutta eivät suostu tietenkään siihen, että heidät ohitetaan ikäänkuin olisivat edelleen se vanha pienpuolue.
Tottakai kansan äänestämä puolue voi pitää omia puoliaa, sehän on sen velvollisuuksiin äänestäjien suuntaanSe ei vain nyt sovi kaikille, kun eivät enää voi kohdella kuin pientä, naureskeltua puoluetta.
Perussuomalaiset ovat nyt samanarvoinen puolue muiden joukossa. Ei sen enempä eikä vähempää.
Kyllä he ymmärtävät mitä hallitustoiminta ja politiikka ovat.
Ymmärrys ja totuuden sietäminen puuttuu nyt ihan muilta.RKP voi toki halutessaan poistua hallituksesta. Se että hallitus kaatuu samalla demokraattisesti on sivutuote, jonka kanssa pitää oppia elämään. Politiikka on demokratiassa kompromissien etsimistä.
Niinhän sen pitäisi olla mutta tästä nykyisestä ajojahdissa on demokratia kaukana. Varsinkin kun media on täysin vasemmiston puolella niin minkäänlaista keskustelua ei synny, pelkkää lynkkausta. Se ei ole demokratiaa.
Ei media ole vasemmiston puolella, vaan rasismia vastaan (niinkuin jokaisen tolkun ihmisen pitäisi olla).
Juu niin varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persut eivät todellakaan edusta koko kansaa.
20 prosenttia vain.
Jos enää sitäkään.
Paljonko se vihreitten ja vassareitten kannatus oli?. Ai niin joo.
Vaan kun kaikki rasismia ja Persuja vastustavat ei oo vihreitä tai vasemmistoa 🙄

Media on pikemminkin lähimpänä neutraalia liberalismia ja toiseksi Kokoomusta. Kansassa on toki paljon vanhoillisia konservatiiveja, varsinkin maaseudulla.
Tämä. Jotenkin vasemmiston käsite on ihan hukassa noilta. Jos oisin joku liberaalioikeistolainen, niin vähän vois ärsyttää, kun toiset yrittää väittää, että kaikki normaalit arvot on vain vasemmistolaisten yksinoikeus.
Persut matkivat monia sanomisiaan ja aatteitaan USAsta. Trumpin kannattajathan toistuvasti nimittävät demokraatteja kommunisteiksi ja fasisteiksi, mikä on surkuhupaisaa jos vähänkin tuntee USAn politiikkaa.

Tai puolustavat persuja. Mutta ootte väärässä luulijat.Ööö....ei? En oo koskaan törmännyt tuollaiseen retoriikkaan toisinpäin. Et oo tainnut itsekään.
Ero anyway noissa olis jo se, että ei ole mitään erityisen vasemmistolaista siinä, että vastustaa rasismia. Sen sijaan Perussuomalaisten arvojen kannattamisessa saattais jopa olla jotain Perussuomalaista.
Onpa taas aneemista länkytystä.
Vierailija kirjoitti:
Ohis ja Marin ottivat velkaa kaikkeen ja nyt sitten jättivät uppoavan laivan...
Orpon ja Purran laiva uppoaa?

Rupesit taas kerran juttelemaan itsesi kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
YLE kiikuttaa hädissään kaiken maailman professoreita ja asiantuntijoita lähetyksiinsä kertomaan valheita hallituksesta ja hallituksen poliitikoista. Pelkääkö YLE Venäjää? Mitä YLE on sopinut Venäjän ylimmän johdon kanssa?
Jaa niin tässä toisessa todellisuudessa asiantuntijat eivät siis tiedä, heillä vaan joku kiero agenda...naapurin sanelema...jepjep.
Jokaisessa YLE haastattelussa näitä asiantuntijoita johdatellaan ja myllytetään antamaan lausuntoja haluttuun suuntaan. Osa heistä ei edes ymmärrä että heitä käytetään hyväksi YLE agendan mukaisen hallituksen vastaisen kohu-uutisen saamiseksi. Karmeata katsella kun hyväuskoisia ihmisiä koijataan.
Kerro joku yksityiskohta, jossa asiantuntija on johdateltu sanomaan jotain, joka ei ole totta.
Olen eri, mutta ei sellaisia yksityiskohtia nyt millään voi enää löytää.
Mutta noin yleensä, on todellinen puusilmä, ellei ole huomannut YLE haastattelujen johdattelee kysymyksiä ja toisten puheenvuorojen keskeyttämistä te jopa toisten puhujien suosimista. On todella puolueellista määrättyyn suuntaan.
YLE toimittajien käytös ja toimintaperiaatteet ovat niin törkeitä ja läpinäkyviä, ettei sokea Reettakaan voi olla sitä näkemättä.
Mitä median osaa sinä siis pidät luotettavana ja tasapuolisena? Veikkaisin MV:tä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu seuraaminen on ajoittain vaikeaa kun äärioikeistohallituksen puolustajat laukoo palstan täyteen jotain lapsellisia harhojaan venäjästä punikeista ja kommareista.
Tässä nyt vaan ihan tavalliset suomalaiset yrittää saada pois nuio ihmiset jotka ei saa aikaan toimintakykyistä hallitusta.
Mites se nyt noin voi olla?
Eikös juuri tavalliset suomalaiset äänestäneet Riikka Purran ja Perussuomalaiset toiseksi suuremmaksi puolueeksi ja sitä kautta saivat hallituspaikan.
Miksi ihmeessä nyt samat tavalliset suomalaiset yrittäisivät saada heidät pois hallituksesta.Siinähän vika onkin kun tavalliset suomalaiset äänestivät Perussuomalaisia, mutta tavallisten suomalaisten äänestysmielipide ei kelpaa eikä ole minkään arvoinen vastustajille.
Kun Perussuomalaisia äänesti tavallisista suomalaisista ~ 20 %, niin siinä jää kuitenkin ~80 % tavallisia suomalaisia, jotka eivät.
Miksi nämä noin 80 % sitten eivät äänestäneet omaa mieleistään puoluetta? Silloinhan tulos olisi "oikea".
Miksi antoivat noin 20 % äänestystuloksen jäädä voimaan riittämään hallituspaikkaan.Tuo 80 % spekulointi on ihan naurettavaa. Kukaan ei ikinä tule tietämään mitä sisältää äänestämättä jättäneiden joukko.
Demokratiahan toimii juuri niin, että kaikki äänestyskelpoiset
saavat äänestää mitä itse haluavat.
Jos jättää äänestämättä niin silloin oikea tulos on se mitä lopullinen äänestystulos näyttää.
Sillä spekuloinnilla ei ole mitään merkitystä todellisuudessa mitä nukkuvien puolue olisi äänestänyt.
Tai jos ja jos ja jos...Mistä ihmeestä puhut.
Kyllähän ne äänesti. Ei tässä ole puhuttu äänestämättä jättäneistä mitään. Oppositiopuolueita yhteensä on äänestänyt paljon suurempi määrä ihmisiä, kuin Perussuomalaisia.
Eli ei tässä mitään jossiteltu. Kunhan tuotiin ilmi, ettei Persut edusta mitenkään kovin suuren joukon arvoja tai tahtoa.No tällä logiikalla ei siiten pitkään muutkaan puolueet.
Miksiköhän sitten kuvittelevat, ettpaljon pienemmän äänimäärän puolueet nyt kuvittelevat edustavansa suuren joukon arvoja?
Jos sitä suurta joukkoa ei edusta noin 20 % puoluekaan?
Millä mandaatilla nämä nyt sitten Purraa kampeavat pois?Mielestäni kakkospaikka ja hyvin pienellä erolla voittaneeseen Kokoomukseen on merkki suuresta kansansuosiosta. Mikäs se Kokoomuksen suosi sitten on? Suuri vai pieni?
Varsinkin kun Kokoomus on vanha, tunnettu puolue ja suosio on suurta pääkaupunkiseudulla, missä on paljon väkeä.Ei edustakaan, mikään puolue Suomessa, mitään kansan enemmistöä. Ei meillä melkein koskaan ole suurta eroa vaalien muutaman suurimman puolueen kannatuksessa. Siksi Suomen politiikkaa ei voikaan yksikään puolue itsekseen ajaa, tai yrittää liikaa pakottaa vain omaa linjaansa ja jättää muut huomiotta. Vain Perussuomalaiset (tai heidän kannattajat) eivät nyt tunnu ymmärtävän tätä, vaan esittävät, että tuolla ~20 % kannatuksella heillä yhtäkkiä olisi jotenkin erilailla kansan mandaatti takanaan, kun vaikka niillä demareilla.
Ei pikkupuolueet esitä kaikkien kannattavan heitä (taas, vain Persujen suunnalta on leimattu kaikki rasismia vastustavat vihervassareiksi. Vihervassarit tietää, ettei Hjallis ja Keskusta oo vihervassareita). He vain saattavat ilmaista hieman suuremman ihmisjoukon arvoja, kuin oman kannattajakuntansa, silloin kun ne on ihan normaaleja länsimaisen hyvinvointivaltion ja demokratian ja oikeusvaltion perusarvoja.
Totta kai Persujen vaalitulos oli hyvä, samoin Kokoomuksen. Ei sitä ole kukaan kiistänyt. Kansan enemmistöä se ei kuitenkaan edusta, niinkuin ei tule Suomen poliittisessa kentässä mikään yksittäinen puolue edustamaan.
Siksi politiikassa pitää pystyä yhteistyöhön yli puoluerajojen.Hyvä kirjoitus, mutta pahoin pelkään että helmiä sioille.
Jos nyt totta puhutaan, niin se on RKP joka pienellä prosentillaan yrittää olla määräilemässä ja uhkailemassa muita. Sillähän on noussut hattuun. Pidin ennen Anna- Majaa järkevänä, mutta nyt en enää.
Ei Persuomalaiset määrälle mitään sen enempää kuin muukaan, mutta eivät suostu tietenkään siihen, että heidät ohitetaan ikäänkuin olisivat edelleen se vanha pienpuolue.
Tottakai kansan äänestämä puolue voi pitää omia puoliaa, sehän on sen velvollisuuksiin äänestäjien suuntaanSe ei vain nyt sovi kaikille, kun eivät enää voi kohdella kuin pientä, naureskeltua puoluetta.
Perussuomalaiset ovat nyt samanarvoinen puolue muiden joukossa. Ei sen enempä eikä vähempää.
Kyllä he ymmärtävät mitä hallitustoiminta ja politiikka ovat.
Ymmärrys ja totuuden sietäminen puuttuu nyt ihan muilta.RKP voi toki halutessaan poistua hallituksesta. Se että hallitus kaatuu samalla demokraattisesti on sivutuote, jonka kanssa pitää oppia elämään. Politiikka on demokratiassa kompromissien etsimistä.
Niinhän sen pitäisi olla mutta tästä nykyisestä ajojahdissa on demokratia kaukana. Varsinkin kun media on täysin vasemmiston puolella niin minkäänlaista keskustelua ei synny, pelkkää lynkkausta. Se ei ole demokratiaa.
Kukaan vähänkään asioita seuraava ei voi olla näkemättä, miten media on todellakin täysin vasemmiston puolella. Ollut jo kauan.
No, toisille se sopiikin vallan hyvin, joten se ei haittaa.
Ja sitä kieltydytään näkemästä, tai ainakaan tunnustamasta.Se on vain huono ilmiö tasavallassa.
Sotket modernin humanistisen arvomaailman vasemmistoon. Sellainen on monella oikeistolaisellakin. Media epäilemättä edustaa moderneja, länsimaisia sivistysarvoja, jotka yleisesti ottaen kaikki jakaa puoluekannasta riippumatta.
Vain Perussuomalaiset pitää sellaista vasemmistolaisena.Ps pitää vassarina kaikkea, mikä ei ole heidän arvomaailmaa. Se todellakin on modernia humanismia, jota edustaa lähes 80% suomalaisista.
Modeni humanismi on täysin postmodernin intersektionalismin kaappaama. Mao Zedong olisi opetuslapsistaan ylpeä.

Ei, kyllä täällä ihan Suomessa ollaan, ja kommentoidaan 15 vuotta vanhoja tekstejä ja siitä nostettua meteliä. Ei mitään tekemistä Trumpin kanssa, valitan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavaksi äärivasemmistolainen SDP yrittää taas aseellista vallankumousta Neuvosto-Venäjän avustamana kuten vuonna 1918 ja kaataa Suomen hallituksen YLEn ja Venäjän Federaation avustuksella.
Trolli.
Pidätkö tosiaan SDPtä äärivasemmistolaisena puolueena. Oletko käynyt edes peruskoulun historiantunneilla. Ainakaan peruskoulun jälkeisiä yleissivistäviä opintoja sinulla ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, Persuilta loppuu argumentit, joten on alettu syöttämään järjestelmällisesti tarinaa Venäjän vaikuttamisyrityksestä. Hienosti puoluetoimisto organisoi tätä somevaikuttamista kyllä.
Miksi Venäjä haluaisi sini-punahallituksen nykyisen sijaan? Suomi on vakaa demokratia, jonka demokraattinen päätöksentekokyky ei heilu jostain ministeri- tai hallituskokoonpanovaihdoksesta, yrittäkää nyt jo ymmärtää.
Venäjä vaikuttaa pidemmällä aikavälillä.
VITUNJÄÄTÄVÄTOLLO
Eihän venäjä halua mitään hallitusta Suomeen. Venäjä haluaa että Suomen hallitus on toimintakyvytön. Venäjä haluaa näyttää ettei demokratia toimi ja maa on sekaisin. Jos Suomi ei olisi Natossa Venäjä hyökkäisi nyt Suomeen. Voi olla että hyökkääkin.
Ok, argumentoit niin laadukkaasti, että sinun täytyy olla oikeassa. Suomen hallitushan menettää heti toimintakykynsä, jos Riitta Purra eroaa, tai hallituskokoonpano vaihtuu. Tämä oli ironiaa. Ymmärrät ehkä, että meillä on huomattavasti tuota vakaampi ja paremmin toimiva yhteiskunta, eikä sen demokratia muutu toimimattomaksi ta maa mene sekaisin. Vaikka kirjoittaisit sen monta kertaa ja pistäisit alkuun huutamalla jotakin omasta sivistyksen tasostasi kertova nimittelyä alkuun, joista idioottikaverisi tykkäilevät.
Johan Suomessa on hallituskriisi. hallitus ei pysty toimimaan. Et ilmeisesti vieläkään ymmärrä tilanteen vakaavuutta. Eikö kaista riitä?
Voin kertoa, että minun asemassani olevalla ihmisellä ei ihan heti kaista lopu, jos se nyt on tässä olennaista. Kummasta luulet Venäjän hyötyvän enemmän, hetkellisestä keskustelusta ministerin tehtäviin sopivien henkilöiden arvomaailmasta vai siitä, että heille edulliset ihmiset ja arvot ovat Suomen hallituksessa?
Kaistasi riittänee ymmärtämään, ettei ole yhdenkään suomalaisen etu, että näitä ikivanhoja tekstejä revitellään pitkin medioita ja saadaan jopa turkkilaiset uskomaan, että täällä heitä kaikkia nimitellään apinoiksi.
Tämä karmean sekoilun lisäksi yritetään kaataa hallitusta ja estää sen toimintaa, vaikka mitään syytä ei edes ole. Mitkään ikivanhat kirjoitukset eivät oikeasti estä pätkääkään hallituksen toimimista, kunhan sen nyt annetaan toimia.
Miten voi saman aikaan ne kirjoitukset olla niin viattomia, et ne voi ohittaa olankohautuksella, ja toisaalta ne pitää piilottaa kansainväliseltä medialta? Voisitteko jo päättää, miten niihin kirjoituksiin oikeasti suhtaudutte ja tehdä siitä selkeä julkilausuma. Toimitaan sitten sen perusteella.
Järkyttävää kaksinaismoralismia!Tähän minäkin haluaisin vastauksen. Kun kerran riikka ei ole tehnyt mitään väärää ja edustaa persujen arvoja joista ei missään nimessä voi irtisanoutua, niin miksi teitä harmittaa se että ulkomaisetkin mediat ovat tähän tarttuneet? Miksi ette ole ylpeitä?
Jos minä ajaisin ja edustaisin itselleni tärkeää asiaa, vaikkapa nyt Itämeren suojelua, ja olisin sitä jo 15 vuotta sitten intohimoisesti puolustanut, olisin enemmän kuin ylpeä siitä että sanomani olisi viimeinkin levinnyt jopa valtakunnan rajojen ulkopuolelle ja saisi mediahuomiota.
Voisiko joku persu eritellä tätä?
Esität saman kysymyksen sadatta kertaa, tai leikit olevasi joku muu tällä kertaa.
Purra pyysi anteeksi ja irtisanoutui rasismista. Se ei toki teille käy, mutta näin hän teki. Pyysi anteeksi ikivanhoja tekstejään, jotka liittyivät oikeisiin tilanteisiin, mutta sanamuoto oli liian kärkäs.
Jotkut suomalaiset menivät sitten vielä itse mainostamaan turkkilaisille medioille, että meillä päin muuten teitä kaikkia nimitellään parhaillaan, juuri nyt, turkkilaisapinoiksi. Oliko tämä sitten oikeaa ja tarpeellista mainostamista? Sen päättäköön kukin itse.
Ole hyvä, siinä erittely!
Ei, kyllä meitä on useampi, jotka tätä ihmettelee.
Viikko sitten riikka ei vielä sanoutunut näistä irti. Sanoi, ettei voi sanoutua näistä irti, koska ovat osa puolueohjelmaa. Olisi ollut uskottavampaa, jos olisi heti sanoutunut niistä irti ja selittänyt jollain nuoruuden intohimolla.
Pyysi anteekai kun ei annettu muuta vaihtoehtoa. Paitsi eroaminen.
Eli miten nyt oikeasti ajattelee?
Ja mikä on virallinen kanta?
Ja saako siitä uutisoida ulkomailla?
Olemme hereillä ja huomaamme herkästi asioita. Olemme myös rehellisiä ja avoimia. Siitä se lähtee. Täytyy myös näemmä lisätä ettei kannettu vesi kauaa kaivossa pysy.