Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.

Nykyinen hallitus aikoo tehdä miljardiluokan leikkauksen sote-sektorille. Eikä koulutukseen mitään parannusta ole luvassa myöskään.
Joten sellaista "Suomi kuntoon" politiikkaa olet äänestänyt. Suoraan sanottuna sinua on kusetettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Höpöhöpö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuja kannattaa vain n. 10% väestöstä. Vastenmielinen ja äänekäs vähemmistö.
Yli 20% kannatus vaaleissa. Vahva mandaatti.
Kaikista äänestysikäisistä noin 11%. Sama kuin sdp:llä.
Ajojahti, ajojahti, se on kesäloman tahti!
Ajojahti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpo halusi persut kumppaniksi ja tiesi kyllä, että persut puhuvat asioista omalla tavallaan, kaunistelematta ja sievistelemättä. Nyt olisi syytä lopettaa kumartelu ja ottaa johtajuus käsiin. Opposition todellisena aikomuksena on nollata vaalitulos ja saada jälleen aikaan kokoomuksen muodollisesti johtama sateenkaarihallitus, joka olisi Suomelle taloudellinen katastrofi. Kaik on mänt, jos siihen lähdetään.
Taloudellinen katastrofi on nykyhallitus. 24 miljardia lähtenyt Suomalaisten osakkeiden arvosta eduskuntavaalituloksen selvittyä. Köyhät ja työttömät ne aikoinaan Aatunkin valtaan äänestivät, Suomen etu ei ole Mestarin etu.
Orpon hallituksella ei ole tämän dipin kanssa mitään tekemistä. Lopeta jo trollaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin ulina kohdistuu siihen, että Purra oli huolissaan musliminaisten epätasa-arvoisesta asemasta Suomessa. Sekin on nykyään rasismia.
On jos ihmisiä nimittää säkeiksi. Ja jos ratkaisuksi näiden alistettujen musliminaisten asemaan hän vaatii sitä, että heidät poistetaan Suomesta. Älä herran tähden lankea noin halpaan selittelyyn, kun kaikki muu hänen sanomansa kertoo, että hän yksinkertaisesti ei tahdo heitä tähän maahan eikä näkyviinsä edes silloin, kun he tekevät töitä esim. kirjastossa!
Purra käyttää niin rumaa kieltä naisista, feministeistä ja jopa oman puolueensa äänestäjistä, että en halua hänen olevan huolissaan esimerkiksi minusta minkään asian suhteen. Kirjoittaessaan Purra oli täysin aikuinen, akateeminen nainen, joten hän on ollut jo se ihminen ja persoona, joka on nykyäänkin, ja vastuussa kirjoituksistaan, ellei nyt sitten julistaudu syyntakeettomaksi. Varsinkin kun puhutaan muutaman vuoden takaisista kirjoituksista. Hän on myös sanonut aivan viime aikoina, että empatia ei kuulu politiikkaan. Eduskuntaan sen pitäisi kuulua!! Siellä päätetään meidän kaikkien asioista. Jos ei ole empatiaa - siis kykyä asettua muidenkin kuin täysin itsensä kaltaisten ihmisten asemaan - ei pysty päättämään valistuneesti muiden asioista. Se näkyy kyllä hallitusohjelmasta, joka tulee kurjistamaan kaikkien pienituloisten, työttömien, lääkkeitä tarvitsevien ja työntekijöidenkin asemaa. Kts. esim. uudet perusteet sille, miten helposti työntekijän voisi potkaista pellolle. Purran tavoin ihmisistä puhuva ei kunnioita muita kuin itseään. Ja vaatii nyt empatiaa itselleen, vaikka ei suo sitä muille edes viran puolesta. Ja jos tahtoo työnantajille oikeuden potkia työntekijöitä pois mistä tahansa "asiallisesta" syystä, sen pitäisi koskea häntä itseäänkin. Hänen työnantajansa ovat veronmaksajat. Nekin jotka eivät äänestäneet häntä.
Älä jankuta. Rahaa ei ole. Ensin leikataan muilta, sitten meiltä. Vaihtoehtoja leikkaamiselle ei enää ole. Petterin leikkuulista ei tule edes riittämään.
Kitise sinä siinä sitten, kun tilanne on ihan vassareiden itsensä aiheuttama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpo halusi persut kumppaniksi ja tiesi kyllä, että persut puhuvat asioista omalla tavallaan, kaunistelematta ja sievistelemättä. Nyt olisi syytä lopettaa kumartelu ja ottaa johtajuus käsiin. Opposition todellisena aikomuksena on nollata vaalitulos ja saada jälleen aikaan kokoomuksen muodollisesti johtama sateenkaarihallitus, joka olisi Suomelle taloudellinen katastrofi. Kaik on mänt, jos siihen lähdetään.
Taloudellinen katastrofi on nykyhallitus. 24 miljardia lähtenyt Suomalaisten osakkeiden arvosta eduskuntavaalituloksen selvittyä. Köyhät ja työttömät ne aikoinaan Aatunkin valtaan äänestivät, Suomen etu ei ole Mestarin etu.
Tämä on silkkaa vassareiden suoltamaa pskapuhetta. Tarkista faktat valehtelija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persuja kannattaa vain n. 10% väestöstä. Vastenmielinen ja äänekäs vähemmistö.
Yli 20% kannatus vaaleissa. Vahva mandaatti.
Kaikista äänestysikäisistä noin 11%. Sama kuin sdp:llä.
Vain annetut äänet lasketaan.
Mistä sinä tiedät vaikka kaikki jotka eivät äänestäneet, ajattelisivatkin kuin persut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin ulina kohdistuu siihen, että Purra oli huolissaan musliminaisten epätasa-arvoisesta asemasta Suomessa. Sekin on nykyään rasismia.
On jos ihmisiä nimittää säkeiksi. Ja jos ratkaisuksi näiden alistettujen musliminaisten asemaan hän vaatii sitä, että heidät poistetaan Suomesta. Älä herran tähden lankea noin halpaan selittelyyn, kun kaikki muu hänen sanomansa kertoo, että hän yksinkertaisesti ei tahdo heitä tähän maahan eikä näkyviinsä edes silloin, kun he tekevät töitä esim. kirjastossa!
Purra käyttää niin rumaa kieltä naisista, feministeistä ja jopa oman puolueensa äänestäjistä, että en halua hänen olevan huolissaan esimerkiksi minusta minkään asian suhteen. Kirjoittaessaan Purra oli täysin aikuinen, akateeminen nainen, joten hän on ollut jo se ihminen ja persoona, joka on nykyäänkin, ja vastuussa kirjoituksistaan, ellei nyt sitten julistaudu syyntakeettomaksi. Varsinkin kun puhutaan muutaman vuoden takaisista kirjoituksista. Hän on myös sanonut aivan viime aikoina, että empatia ei kuulu politiikkaan. Eduskuntaan sen pitäisi kuulua!! Siellä päätetään meidän kaikkien asioista. Jos ei ole empatiaa - siis kykyä asettua muidenkin kuin täysin itsensä kaltaisten ihmisten asemaan - ei pysty päättämään valistuneesti muiden asioista. Se näkyy kyllä hallitusohjelmasta, joka tulee kurjistamaan kaikkien pienituloisten, työttömien, lääkkeitä tarvitsevien ja työntekijöidenkin asemaa. Kts. esim. uudet perusteet sille, miten helposti työntekijän voisi potkaista pellolle. Purran tavoin ihmisistä puhuva ei kunnioita muita kuin itseään. Ja vaatii nyt empatiaa itselleen, vaikka ei suo sitä muille edes viran puolesta. Ja jos tahtoo työnantajille oikeuden potkia työntekijöitä pois mistä tahansa "asiallisesta" syystä, sen pitäisi koskea häntä itseäänkin. Hänen työnantajansa ovat veronmaksajat. Nekin jotka eivät äänestäneet häntä.
Täysin totta. Vähimmäisvaatimus korkeassa päättävässä asemassa olevalle on empatiakyky, kaikkien ihmisten huomioonottaminen. Ilman sitä on vain tyhjä kuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Puhut aivan asiaa. Nyt on korkein aika saada maa jaloilleen ja kuntoon.
Mutta nyt kun ei muuta keksitä niin vedetään raukkamaisesti nämä muut jutut kehiin.
Suomessa eniten parjattuja ovat nyt tolkun ihmiset.
Edellinen hallitus on päästänyt pienen vähemmistön hörhöt liian äänekkäiksi ja tolkun ihmiset ovat olleet hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän Riikkaa. Olen itse myös Satakunnasta kotoisin sielläpäin on melko ronski huumori. Nämä Riikan kommentit ovat tarkoitettu sisäpiirille ja kirjoitettu yksityishenkilönä. Itsellänikin on ronskimpi kieli ja huumori puhuessani läheisteni kanssa. En pidä tästä nykypäivän cancelointi-kulttuurista.
Olen ehdottomasti rasmn vastainen, mutta kuitenkin toivoisin maahnmuuton kriittisempää tarkastelua.
Helmikuu 2023 Purra kehoitti ihmisiä lukemaan noita tekstejä.
Vierailija kirjoitti:
Orpo halusi persut kumppaniksi ja tiesi kyllä, että persut puhuvat asioista omalla tavallaan, kaunistelematta ja sievistelemättä. Nyt olisi syytä lopettaa kumartelu ja ottaa johtajuus käsiin. Opposition todellisena aikomuksena on nollata vaalitulos ja saada jälleen aikaan kokoomuksen muodollisesti johtama sateenkaarihallitus, joka olisi Suomelle taloudellinen katastrofi. Kaik on mänt, jos siihen lähdetään.
Sen oli pakko jos halusi Suomeen hallituksen ja pääministeriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.
Ei ole yhteiskunta turvallinen, jos siellä on tuollaisia rääkyjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vassarit toistelleet jo yli 100 sivun verran noita samoja juttujaan...no heidän älykkyys onkin syvän kehitysvammaisen tasolla niin tottahan toki ne jutut heitä huvittaa aina uudelleen ja uudelleen...
Tuskinpa täällä mitään vassareita on muta jos on niin ihan kiv.
Pääasia että pimee-purra saadaan pois vallan läheltäkään
Yksikin vassari yhteiskunnassa on liikaa! 💪
Vierailija kirjoitti:
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.
Sijoittajan työtä on ennakoida tulevaa. Jo alkanut ja jatkuva investointipako siis ennakoi ei niin turvallista yhteiskuntaa. Mitä mahtaa esim. Satya Nadella pohtia yrityksensä tulevaisuudesta Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minua vaivaa, että hallitusohjelman ja eduskuntatyön seuraamisen sijaan media retostelee yksittäisten henkilöiden menneisyydessä tapahtuneita vääriä sanavalintoja, bilekäyttäytymistä jne.
Toivon asiapitoisempaa uutisointia.
No joku biletys onkin ihan toisarvoista. Se ei kuulu kenellekään miten rajusti/ hillitysti kukakin nuoruudessaan on bilettänyt. Ei itse asiassa edes se, miten bilettää nykyään, kunhan ei sitä työaikanaan tee, eikä se haittaa työstä suoriutumista. Purran tekstit sitävastoin ovat ihan toista maata, eikä niitä voi selittää nuoruuden uholla. Tosi vaarallista ajattelu, ja Purrahan sitäpaitsi ensin kommentoi kun nuo kirjoitukset nousi julkisuuteen, ettei hän todellakaan edes pyydä niitä anteeksi. Selvästi seisoo edelleen ihan täysin noiden ajatusten takana, mikä nyt ei kenellekään liene yllätys. Nyt vaan on pakko esittää, että muka ajattelisi toisin nykyään. Mikään ei ole muuttunut, paitsi se, että jäi nyt kiinni, ja joutuu valehtelemaan (mikä ottaa ilmeisen koville, kun yritti viimeiseen asti olla kommentoimatta). Ei millään haluaisi kieltää ajattelevansa ihan samoin edelleen, mutta on vähän pakko, jos edes teoreettisesti haluaa asemansa vielä säilyttää. Vahvasti epäilen, että mitkään selittelyt ei kyllä noiden kirjoitusten jälkeen auta, ja hyvä niin. Joku raja sentään! Ja kyllä, vastustan itsekin maahanmuuttoa ja tiettyjä sen mukanaan tuomia lieveilmiöitä, mutta jopa minä joka en millään tavalla ole julkisuuden henkilö, ymmärrän, ja olen aina ymmärtänyt, että kaikkea ajattelemaansa ei voi sanoa ääneen, ja jos jotain sanoo, on syytä miettiä miten sen sanoo. Noista kirjoituksista huokuu ihan aito viha, ja halu ihan yksilötasolla tehdä pahaa täysin tuntemattomille ihmisille ihan vaan ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.
Sijoittajan työtä on ennakoida tulevaa. Jo alkanut ja jatkuva investointipako siis ennakoi ei niin turvallista yhteiskuntaa. Mitä mahtaa esim. Satya Nadella pohtia yrityksensä tulevaisuudesta Suomessa.
Ollaanko siis jo Ruotsin tiellä?