Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Opposition/vihavasemmiston raivokas räksytyskuoro, media innokkaana johtajanaan. Kuulemma toimittajiksi valmistunut iso joukko vihervasemmistolaisia, lehtikirjoittelu sitten sen mukaista. Eivät voi mitenkään sulattaa vaalitappiotaan, siksi on kaivettava 15 vuoden takaisia kirjoituksiakin esille ja paisutettava niistä kohu ja skandaali. Niin meitä aivopestään. Varmaan tämäkin mielipiteeni kohta sensuroidaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, englantia osaamattomia? Vuosia luettu koulussa englantia ja mitään ei osata? Kännissä mölistään jotain sekavaa etelän turistikohteissa josta kukaan ei saa mitään selvää. Pilaavat Suomi-kuvaa missäpäin liikkuvatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen lastantarhatason argumentointia tää on?
Se että vastustaa persujen äärimmäisyyksiä ja perseilyä ei millään tavalla tarkoita että hyväksyy muita ihmishirviöitä.
Onko sielä persujen riveissä ollenkaan ihmisiä jotka osais keskustella edes alkeellisella tasolla hyökkäämättä välittömästi argumentointivirheiden ja solvaamisen kimppuun?No mitäs luulet, edes ministereiks ei ollu niitä tolkun ihmisiä, kaikki järjestäen rikollisia ja kilareita, eiköhän sielä ois niitä tolkun ihmisiä jos niitä kyseisestä puolueesta saatavilla ollenkaan.
On siellä tolkun ihmisiä, persut taisivat vaan aliarvioida äänestäjänsä ja kuvittelevat että he haluavat tälläistä showta ja kiukuttelua. Voi tulla yllätyksenä kuinka paljon keskusta nappaa näistä äänistä ensi vaaleissa.
Hauskaa manipulointia.
Persujen äänestäjät varmasti tiesivät ketä äänestävät.
Ikivanhoja kirjoituksia on tonkinut epätoivoinen vasemmisto kun eivät päässeet vaaleissa valtaan.
Kirjoitukset vuodelta nakki eivät kuulu enää tähän päivään. Tai voimmehan myös muistella Marinin uhrikortilla tykkäysten keräämistä (Jugner-keissi) tai kirjoitusta aivottomista lampaista (=suomalaisista).
Vasemmisto on hirveän kateellinen Purralle. Ne yrittävät nyt tehdä Purrasta syntisäkkiä vaikka väkisin. Voisi noitten muittenkin eduskunnassa olevien syntisäkkiä ruveta tonkimaan, sellaisia vahoja juttuja , heidän jo ennen politikassa oloa. Kaikki esille jutut lehtiin, eiköhän sieltä löytyisi jos jonkinmoista rötöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vasemmisto sai äänestyksessä nenilleen ja tulee saamaan vielä suuremmassa määrin jatkossakin. Voi olla että tippuu vielä kokonaan pois kartalta.
Tämä tulee olemaan se skenaario. Vasemmisto tajusi että vassarivalheet ei enää tepsi kuin niihin ydinjoukkoihin ja oppositio kutsuu myös 4 vuoden päästä. Siksi nyt raivoavat. Tosin samalla pelaavat vaan epätoivon vimmassaan kaikki kortit, niin ettei seuraaviin vaaleihin ole enää niitäkään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos "musta säkki" on asiaton nimitys mustaan kaapuun pukeutuneesta ihmisestä, niin sopisiko Muumien hengessä Mörkö?
Normi perheissä pikkulapsillekin opetetaan ettei ulkonäön/pukeutumisen vuoksi ketään nimitellä.
Ihan peruskäytöstapoja.
Joten miksi pitää nimittää jotain ihmistä vaatteen värin vuoksi?Moukkamaista.
Mutta tosi on, minun koulu mustista ihmisistä nimitys vain nee keri. Ja jos heistä kuulin puhuttavan en muuta nimitystä heistä koskaan kuullut, se on ollut ihan normi juttu.
Mikähän koulu kyseessä kun halventavia nimityksiä on opetettu, muttei alkeellista kirjoitustaitoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni euroopan maa on jo lopen kyllästynyt ma tuihin. Eikös saksassa ääri oikeisto jo yrittänyt vallankaappausta? Tähän ei tultaisi , jos maitten kansalaiset osallistuisi myös siihen keskusteluun, mistä maista tänne otettaisiin työntekijöitä.
Korjaus ^^Monessa Euroopan maassa on lopen kyllästytty äärioikeistoon ja rasisteihin.
Itse asiassa ns. äärioikeisto etenee joka puolella, seuraavaksi on Espanjassa vaalit ja siellä VOX tullee saamaan vaalivoiton ja maahan muodostuu oikeiston hallituskoalitio, Saksassa AfD jyrää gallupeissa 22-23 prosentin kannatuksella ja niin edelleen. Kannattaisi jo loputtoman ulisemisen sijaan alkaa miettiä, mikä näitä puolueita nostaa, ja voisivatko entiset valtapuolueet palauttaa kannatuksensa ottamalla järjen käteen joissakin asioissa. Neuvostonostalgiaa potevat äärivasemmistolaiset tietysti haluaisivat, että mitään vaaleja ei käytäisi ja perustuslaissa olisi taattu vasemmistolaisten hallituspaikka täältä ikuisuuteen.
Höpö, höpö.
Ota iltalääkkeet, niele vihasi ja mene nukkumaan tai iltapalalle😘
Vierailija kirjoitti:
Hahhahhaa nyt naurattaa kun demareita tappio vieläkin harmittaa hahhahhaa...
Ja se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa hahhhaaah....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on sanottu, että kuka on kieltänyt paksujen vaatteiden käytön kesällä myös suomalaisilta. Kun vedottiin, että kaavut saattavat olla kesällä kuumat tai epämukavat.
Otetaanpas tilanne. On muslimiperheen äiti, perhe asuu Suomessa.
On kuuma kesäpäivä. Aamulla kun tämä äiti herää, niin hänellä on musta kaapu ja burka sekä farkut ja t-paita valmiina mistä hän voi valita. No, hänpä sitten vapaaehtoisesti valitsee sen mustan kaavun ja burkan. Kun ne ovat kuitenkin niin mukavat, mukavammat kuin farkut ja T-paita.Ai niin, sehän olikin vain unta tai joidenkin tahojen hörhöilyä.
Oikeasti ei ole mitään farkkuja ja t-paitaa mistä valita. Oikeasti on vain ne tummat vaatteet ja burka. Oikeasti ei ole mitään mahdollisuutta valita muuta kuin ne oman kulttuurin vaatteet.
Oikeasti ei oikein mitään muutakaan asiaa mitä tämä äiti voisi itse valita.
Oikeasti hänen maailmansa ovat mies, lapset ja koti. Kielitaidottomuuskin on miehen määräämä asia. Ja opiskelu sekä työssäkäyminen, nekin mies kieltää.
Oikeastaan miltei kaikki hänen ja lapsensa asiat omassa elämässään ovat miehen määräämiä.Mutta tämähän on vain kivaa tälle äidille ja siihen ei saa kiinnittää mitään huomiota. Se on rumaa rasismia. Näin sanovat jotkut tahot täällä innokkaasti.
Riikka Purra on nyt hyvin hyvin tuhma, kun on nostanut nämä seikat esille.Montako burqaa olet nähnyt Suomessa? Minä en ole vielä nähnyt yhtään, vaikka olen asunut parikymmentä vuotta Helsingissä. Sen sijaan olen nähnyt paljon huiveja ja niinsanottuja hijabeja ja jonkin verran niqabeja ja joitakin kertoja niitä vähän kummallisia euroislam-asuja. Ja kyllä, on hyvin mahdollista, että kaikki eivät niitä ilman painostusta pidä, todennäköistä jopa. Silti en ymmärrä, miksi pitää keksiä uusia sanoja asioille, joilla on jo nimet. Mikä niissä faktoissa ja yleiskielessä on niin kauheaa?
Ja niinpä pääsit taas huomion törkeästä asiasta ihan toiseen.
Voi kun olikin faktoista ja yleiskielessä puutetta tässä viesteissä.
Sanon nyt: kerrohan, ohittaen nyt nämä pöyristyttävät sivistyksenpuutteeni, miksi sanot lieventäen, että "on hyvin mahdollista".
Kyllä se on hyvin todennäköistä, miltei aina pakkotilanne ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa laittaa päälleen.
Se on hyttysen paska täsdä onko nyt burka, hijab, niqab, huivi tms.
Perusajatus ja ongelma on naisten alistamisessa, se on ydin jonka kirjoitin.
Siitäkö et kestä lukea totuutta?
Typerintä ja surkeinta on kääntää itse asiasta huomio muualle kun ei kykene vastaamaan tai hyväksymään muuta kuin oman näkökantansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, englantia osaamattomia? Vuosia luettu koulussa englantia ja mitään ei osata? Kännissä mölistään jotain sekavaa etelän turistikohteissa josta kukaan ei saa mitään selvää. Pilaavat Suomi-kuvaa missäpäin liikkuvatkaan.
Veronmaksajien rahoja tuhlattu turhaan kun ei englatia opittu. Ja näitä on paljon. Mitähän mahtaa maksaa todellisuudessa yksi englannin opetustunti peruskoulussa? Rahat menneet aivan hukkaan kun mitään ei opita. Kenen syy?
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä persu, siellä tyhmyys = haittapuolue.
Perussuomalaisten kannatus on varsin korkea. Ovatko kaikki äänestäjät tyhmiä? Miten määrittelet tyhmyyden? Eikö ylenkatseen sijaan kannattaisi keskittyä analysoimaan mistä perussuomalaisten kannatus kumpuaa. Taustalla monenlaista tyytymättömyyttä. Aikoinaan vihreät oli ainoa puolue, joka puhui ympäristöongelmista, kun nuo ymmärrettiin tärkeäksi teemaksi, muut puolueetkin ottivat ympäristön agendalleen. Käykö muutt o -ongelmien kanssa samoin? Nyt helppo leimata kaikki keskustelu aiheesta moraalisesti arveluttavaksi, ongelmat eivät kuitenkaan noin ratkea. Ongelmia voidaan ratkaista kun niitä uskalletaan tarkastella, nimetä ongelmia ilman tarvetta maalittaa kaikkia.
Persuäänestäjän keskiverto on ihan yleisesti tiedossa;
-Väkivalta/perheväkivaltatuomio
- Koulut kesken
- Herkkäuskoinen, hyväuskoinen.
- Päihteet ja alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
- Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
- Kapeat sosiaaliset suhteet
- Taipumus fanittamiseen (Mestari jne.)

Suomessa tukien suurin käyttäjäryhmä on loisivat perussuomalaiset.
Riikka oli Suomen äänikuningatar.
Onhan tämä nyt selkeä ajojahti ja demokratian halveksimista.
Mitähän ulkomailla tästä ollaan mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, englantia osaamattomia? Vuosia luettu koulussa englantia ja mitään ei osata? Kännissä mölistään jotain sekavaa etelän turistikohteissa josta kukaan ei saa mitään selvää. Pilaavat Suomi-kuvaa missäpäin liikkuvatkaan.
Jos tarkoitat viittauksellasi aito-suomalaisia, niin heitä ei tarvitse ylläpitää, vaan tämä maa kuuluu heille. Suomi on suomalaisten maa, ainoa paikka Telluksella jossa suomalaiset ovat kotonaan ja saavat asioida omalla kielellään. Englantia puhuville taas on muita maita tarjolla, kuten kaikki anglosaksiset maat. Menkööt sinne eläteiksi.
Vierailija kirjoitti:
Persuja kannattaa vain n. 10% väestöstä. Vastenmielinen ja äänekäs vähemmistö.
Yli 20% kannatus vaaleissa. Vahva mandaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Puhut aivan asiaa. Nyt on korkein aika saada maa jaloilleen ja kuntoon.
Mutta nyt kun ei muuta keksitä niin vedetään raukkamaisesti nämä muut jutut kehiin.
Suomessa eniten parjattuja ovat nyt tolkun ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin ulina kohdistuu siihen, että Purra oli huolissaan musliminaisten epätasa-arvoisesta asemasta Suomessa. Sekin on nykyään rasismia.
On jos ihmisiä nimittää säkeiksi. Ja jos ratkaisuksi näiden alistettujen musliminaisten asemaan hän vaatii sitä, että heidät poistetaan Suomesta. Älä herran tähden lankea noin halpaan selittelyyn, kun kaikki muu hänen sanomansa kertoo, että hän yksinkertaisesti ei tahdo heitä tähän maahan eikä näkyviinsä edes silloin, kun he tekevät töitä esim. kirjastossa!
Purra käyttää niin rumaa kieltä naisista, feministeistä ja jopa oman puolueensa äänestäjistä, että en halua hänen olevan huolissaan esimerkiksi minusta minkään asian suhteen. Kirjoittaessaan Purra oli täysin aikuinen, akateeminen nainen, joten hän on ollut jo se ihminen ja persoona, joka on nykyäänkin, ja vastuussa kirjoituksistaan, ellei nyt sitten julistaudu syyntakeettomaksi. Varsinkin kun puhutaan muutaman vuoden takaisista kirjoituksista. Hän on myös sanonut aivan viime aikoina, että empatia ei kuulu politiikkaan. Eduskuntaan sen pitäisi kuulua!! Siellä päätetään meidän kaikkien asioista. Jos ei ole empatiaa - siis kykyä asettua muidenkin kuin täysin itsensä kaltaisten ihmisten asemaan - ei pysty päättämään valistuneesti muiden asioista. Se näkyy kyllä hallitusohjelmasta, joka tulee kurjistamaan kaikkien pienituloisten, työttömien, lääkkeitä tarvitsevien ja työntekijöidenkin asemaa. Kts. esim. uudet perusteet sille, miten helposti työntekijän voisi potkaista pellolle. Purran tavoin ihmisistä puhuva ei kunnioita muita kuin itseään. Ja vaatii nyt empatiaa itselleen, vaikka ei suo sitä muille edes viran puolesta. Ja jos tahtoo työnantajille oikeuden potkia työntekijöitä pois mistä tahansa "asiallisesta" syystä, sen pitäisi koskea häntä itseäänkin. Hänen työnantajansa ovat veronmaksajat. Nekin jotka eivät äänestäneet häntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä persu, siellä tyhmyys = haittapuolue.
Perussuomalaisten kannatus on varsin korkea. Ovatko kaikki äänestäjät tyhmiä? Miten määrittelet tyhmyyden? Eikö ylenkatseen sijaan kannattaisi keskittyä analysoimaan mistä perussuomalaisten kannatus kumpuaa. Taustalla monenlaista tyytymättömyyttä. Aikoinaan vihreät oli ainoa puolue, joka puhui ympäristöongelmista, kun nuo ymmärrettiin tärkeäksi teemaksi, muut puolueetkin ottivat ympäristön agendalleen. Käykö muutt o -ongelmien kanssa samoin? Nyt helppo leimata kaikki keskustelu aiheesta moraalisesti arveluttavaksi, ongelmat eivät kuitenkaan noin ratkea. Ongelmia voidaan ratkaista kun niitä uskalletaan tarkastella, nimetä ongelmia ilman tarvetta maalittaa kaikkia.
Persuäänestäjän keskiverto on ihan yleisesti tiedossa;
-Väkivalta/perheväkivaltatuomio
- Koulut kesken
- Herkkäuskoinen, hyväuskoinen.
- Päihteet ja alkoholi sekä masennuslääkkeet kuvioissa
- Asuu lähiössä
-Elää tukien varassa
- Kapeat sosiaaliset suhteet
- Taipumus fanittamiseen (Mestari jne.)
Miksi ihmeessä vasemmisto nyt kuitenkin ulisee köyhyyttään, asumistuen ja muiden tukien perään?
Vasemmisto sai äänestyksessä nenilleen ja tulee saamaan vielä suuremmassa määrin jatkossakin. Voi olla että tippuu vielä kokonaan pois kartalta.
Riikka oli ääniharava. Hyvä Riikka. Ääni ei mennyt hukkaan.