Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Pelkään näitä ihmisiä mitä täällä ketjussa on kirjoittanut. Väkivaltaa, pakottamista ja toisen alistamista ihannoivia kirjoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.
Sijoittajan työtä on ennakoida tulevaa. Jo alkanut ja jatkuva investointipako siis ennakoi ei niin turvallista yhteiskuntaa. Mitä mahtaa esim. Satya Nadella pohtia yrityksensä tulevaisuudesta Suomessa.
Et kai oikeasti ole niin lapsellinen, että luulisit, että Microsoftin pääjohtajaa kiinnostaisi jotkut suomalaisen poliitikon vanhat somekirjoitukset? Miksi kiinnostaisi? Ei niillä ole mitään merkitystä bisnekselle, varsinkaan kun Suomi ei ole mitenkään merkityksellinen muutenkaan Microsoftille. Miksi olisi?
Vierailija kirjoitti:
Orpon hallituksella ei ole tämän dipin kanssa mitään tekemistä. Lopeta jo trollaus.
Dippi on kaksinkertainen vertailuindekseihin verrattuna, eli vaalitulos selittää suoraan 12 miljardia, suhdanteet ja toimialat toisen puolen.

Miten tällaisia ihmisiä on pesiytynyt vauva.fi sivustolle?? Onko heillä itsellään pieniä vauvoja ja lapsia?

Median ja vasemmiston pitää lopettaa tämä typerä teatteri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään näitä ihmisiä mitä täällä ketjussa on kirjoittanut. Väkivaltaa, pakottamista ja toisen alistamista ihannoivia kirjoituksia.
Miten tällaisia ihmisiä on pesiytynyt vauva.fi sivustolle?? Onko heillä itsellään pieniä vauvoja ja lapsia?
Ei ihan tämä palsta ole vauvoihin enää vuosikausiin liittynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Ja mikä on todisteesi tälle väitteelle? Älä nyt vain sano, että "pörssistä on sulanut 24 miljardia" koska silloin heti nolaat itsesi ja paljastat tietämättömyytesi. Koska tuo väite oli alunperinkin disinformaatiota, kuten Helsingin pörssi itse on todennut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään näitä ihmisiä mitä täällä ketjussa on kirjoittanut. Väkivaltaa, pakottamista ja toisen alistamista ihannoivia kirjoituksia.
Miten tällaisia ihmisiä on pesiytynyt vauva.fi sivustolle?? Onko heillä itsellään pieniä vauvoja ja lapsia?
Ei ihan tämä palsta ole vauvoihin enää vuosikausiin liittynyt.
Vauvuus ei katso ikää.
YLE, HS, IS saavat rahaa Venäjältä Suomen hallituksen kaatamiseksi. Mitään muuta syytä viikkoja jatkuneeseen mediamyllytykseen Suomen laillisen hallituksen kaatamiseksi ei ole kuin raha, joko suoraan rahallisena tukena mediataloille tai palkkioina yksityisille toimittajille Venäjän FSBn peiteyritysten kautta.

Venäjä käy koko ajan informaatiosotaa Suomea vastaan.
Venäjä yrittää kaataa Suomen hallituksen.
Pjutinin on osoitettava venäläisille että demokratia on heikko ja Tsaari on vahva.
Venäjä käy informaatiosotaa tuhotakseen Suomen kansallisen tarinan, demokratian, hyvinvoinnin, tasa-arvon.
Suomi tekee ensimmäistä kertaa hallitusta Venäjästä vapaana suvereenina Länsi-Eurooppalaisena maana. Venäjän röykytys on kovaa. Hallitus on Venäjän informaatiosodankäynnin kohteena. Nyt on nähty poliitikkojen maalittamista, cancelointia, natsittelelua ja ties mitä kaikkea itärajan takana keksitään. Tämänkin keskustelun viesteistä yli puolet on peräisin Pietarin trollitehtaasta.
Surullista on että suomalaiset toimittajat ovat lähteneet mukaan auttamaan Venäjää ja Pjutinia Suomen hallituksen kaatamisessa ja hajaannuksen ja epäjärjestyksen luomisessa. Somessa woke-väki yrittää samaa.
Hallituksen kaataminen johtaa Suomessa sisäpoliittiseen kriisiin ja valtiovallan toimintakyvyttömyyteen. Tärkeiden asioiden kuten valtion budjetin ja sitä myötä valtion hallinnon ja valtion palveluiden toiminta vaarantuu.
Huolestuttavaa on ihmisten seuraaminen. Mitä suuntausta tämä on kuin ihmisiä seurataan kohta kuin Stasi Itä-Saksassa? Milloin julkaistaan Tiitisen lista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkään näitä ihmisiä mitä täällä ketjussa on kirjoittanut. Väkivaltaa, pakottamista ja toisen alistamista ihannoivia kirjoituksia.
Miten tällaisia ihmisiä on pesiytynyt vauva.fi sivustolle?? Onko heillä itsellään pieniä vauvoja ja lapsia?
Sairaita, heikolahjaisia ja trolleja. Nämä sitten suoltavat
aatettaan päivät ja illat pitkät.
Meitä ihan normaaleja, ei-rasisteja on kuitenkin valtaosa väestöstä. Tämän törkypalstan perusteella
Ei kannata toivoaan menettää.
Martti J. Kari on suomalainen entinen tiedustelueversti. Ohessa erittäin mielenkiintoinen Karin luento Venäjän käymästä informaatiosodasta.
Kannattaa katsoa:
Vierailija kirjoitti:
YLE, HS, IS saavat rahaa Venäjältä Suomen hallituksen kaatamiseksi. Mitään muuta syytä viikkoja jatkuneeseen mediamyllytykseen Suomen laillisen hallituksen kaatamiseksi ei ole kuin raha, joko suoraan rahallisena tukena mediataloille tai palkkioina yksityisille toimittajille Venäjän FSBn peiteyritysten kautta.
Persut on Suomen Venäjämielisin puolue. Persut myötäilee suoraan Venäjän kantoja:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa2-46af-9084-8c85dc6c6…
Persut haluaa Suomen eroon EUsta, se on Venäjän halu. Persut eivät olisi halunneet Suomea Natoon, se on Venäjän tahto.
Vierailija kirjoitti:
Et kai oikeasti ole niin lapsellinen, että luulisit, että Microsoftin pääjohtajaa kiinnostaisi jotkut suomalaisen poliitikon vanhat somekirjoitukset? Miksi kiinnostaisi? Ei niillä ole mitään merkitystä bisnekselle, varsinkaan kun Suomi ei ole mitenkään merkityksellinen muutenkaan Microsoftille. Miksi olisi?
Fasismi ja rasismi kiinnostaa maailmalla ilmiöinä, joiden kanssa ei haluta olla missään tekemisissä enemmän kuin arvaatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on niin, että meidän palkanmaksajien selkäranka on katkennut. Työssäkäyvänä ei ole varaa edes normaaliin elämään. Ahteri ei kestä tätä verojen maksamista, inflaatiota, bensan hinnan nousua, sähkön hinnan korotuksia, korkojen nousua. Niin, kehän ulkopuolella töihin pääsee vain autolla.
Siksi äänestin oikeistoa. Jos on sairas, osallistun talkoisiin, mutta en lorvijoiden osalta. Elättäkööt tulijat itsensä tai pysyköön poissa.
Burkat, rätit ja säkit on ihan yksi hailee tässä katastrofitilanteessa.
Talous kuntoon. Sote kuntoon. Koulut kuntoon. Antakaa niiden tehdä nyt töitä jota varten ne sinne äänestettiin, sen jälkeen kun vassarit ovat pskoneet koko maan. Ulina loppukoon nyt ja tervettä taloutta rakentamaan.
Siinä on vain sellainen pieni ongelma, että se ei onnistu, jos ulkomaiset sijoittajat karkaavat hallituksen vuoksi. Kuten he nyt näyttävät tekevän.
Ja höpö höpö. Kyllä turvalliseen yhteiskuntaan löytyy investoijia.
Uskon kyllä, että kaikki "sijoittajat" Turkista ja Somaliasta ovat kaikonneet...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpon hallituksella ei ole tämän dipin kanssa mitään tekemistä. Lopeta jo trollaus.
Dippi on kaksinkertainen vertailuindekseihin verrattuna, eli vaalitulos selittää suoraan 12 miljardia, suhdanteet ja toimialat toisen puolen.
Mistähän kuvitteellisesta dipistä puhut? Koska Helsingin pörssistä on sulanut vain 2 miljardia. Se 24 miljardia on pörssin oman tiedotuksen mukaan ihan hatusta vedettyä hömppää.
Huvittavaa kyllä kun vassarit yrittävät tohkeissaan puhua taloudesta mutta eivät tajua edes alkeellisia numeroita.
Vierailija kirjoitti:
Venäjä käy informaatiosotaa tuhotakseen Suomen kansallisen tarinan, demokratian, hyvinvoinnin, tasa-arvon.
Suomi tekee ensimmäistä kertaa hallitusta Venäjästä vapaana suvereenina Länsi-Eurooppalaisena maana. Venäjän röykytys on kovaa. Hallitus on Venäjän informaatiosodankäynnin kohteena. Nyt on nähty poliitikkojen maalittamista, cancelointia, natsittelelua ja ties mitä kaikkea itärajan takana keksitään. Tämänkin keskustelun viesteistä yli puolet on peräisin Pietarin trollitehtaasta.
Surullista on että suomalaiset toimittajat ovat lähteneet mukaan auttamaan Venäjää ja Pjutinia Suomen hallituksen kaatamisessa ja hajaannuksen ja epäjärjestyksen luomisessa. Somessa woke-väki yrittää samaa.
Hallituksen kaataminen johtaa Suomessa sisäpoliittiseen kriisiin ja valtiovallan toimintakyvyttömyyteen. Tärkeiden asioiden kuten valtion budjetin ja sitä myötä valtion hallinnon ja valtion palveluiden toiminta vaarantuu.
^ Höpsis taas. Nyt on salaiittoteoreetikot taas iltavillissä.
Koska totuus on, että vaikka harva haluaa myöntää sitä, niin on täysin samaa mieltä sekä Purran että Halla-ahon tekstien kanssa. Joten mitä enemmän ne saavat huomiota niin sitä enemmän persut saavat kannatusta.