Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tässä yhteiskunnassa
kun nia väki valtaan ja
sil po mi seenkin olla nollatoleranssi vai vain ja ainoastaan rasismiin?
Entä joukkor a i s k a u k s i i n?
Ei tietenkään nollatoleranssia tarvita noihin muihin, vain rasismiin, koska nuo muut ovat ihqua riqqautta, koska maailma on kylässä ja vieläpä pysyvästi.
Tämä on vain Riikan kiusaamista kateellisten taholta, eli rasismia Riikkaa kohtaan. Kuka puuttuisi tähän rasismiin? Pitäisikö meidän suomalaisten alkaa myös puolustautumaan huutamalla aina rasismia kun joku ei pidä meistä? Itse tulen antamaan aina ääneni Riikalle, jos ja kun se on mahdollista. Älykäs ja osaava nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajojahti on täyttä pelleilyä koska se on tapahtunut 15 vuotta sitten.
15 vuotta sitten yhteiskunta oli täysin erilainen arvoineen kuin nykyään ja myös ihmisen ajatusmaailma muuttuu vuosien mittaan.
Ymmärtäisin ajojahdin sitten jos se kirjoitus olisi tapahtunut sinä aikana kun hän on hallituksessa.
Kansa on päättänyt hallituksen ja hallitus edustaa suomea, eikö hallitus ole kuin pienois koossa oleva suomen kansa?
Naurettavaa pelleilyä siis nuo ajojahdit jos ne ajojahdit perustuu vanhoihin juttuihin.
Nykyinen hallitus ei ole vielä päättänyt mistään mitään ja mediat sekä oppositio räksyttää.
Voiko Antti Lindtman olla koskaan ministeri tai voiko sdp koskaan olla hallituksessa koska se kannattaa tiettyä saksalaista ideologiaa?
T: puolueeton joka ei ole koskaan äänestänyt vaaleissa.
M32Kirjoitettu vuonna 2019. Ei siitä nyt kovin pitkä aika ole.
Mitä väliä? Se on sinne äänestetty joten miksi oppositio ei hyväksy kansan mielipidettä?
Mitä merkitystä sillä on mitä se on kirjoitellu ennen ministerin pestiä?
Kirjoituksista huolimatta, tai jopa niiden ansiosta. Saatu tarpeeksi hyssyttelyä, korrektiutta ja suvaitsevaisuutta siinä, missä sitä ei kaiken järjen mukaan pidä olla.
Presuliinit, onko nyt kiva päivystää täällä kiireellä aamusta iltaan poistamassa viestejä ja puolustamassa vääryyttä rasismia.. Montako viestiä saatte päivässä poistettua.. Hopi, hopoi, Hopi.. Vielä on monta tuntia jäljellä.. Muistakaa juoda vettä......🙈😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tässä yhteiskunnassa
kun nia väki valtaan ja
sil po mi seenkin olla nollatoleranssi vai vain ja ainoastaan rasismiin?
Entä joukkor a i s k a u k s i i n?Ei tietenkään nollatoleranssia tarvita noihin muihin, vain rasismiin, koska nuo muut ovat ihqua riqqautta, koska maailma on kylässä ja vieläpä pysyvästi.
Ja me maksamme pääsylipunkin tähän paratiisiin johon kaikki haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Persuista ei vaan ole hallitusvastuuseen. Ihan sellainen perussivistys ja ymmärrys kuinka toimitaan muiden kanssa ei vaan riitä. Sillä pärjää siellä omassa kuplassa samanmielisten kanssa röyhöttäessä muttei isommassa kuvassa.
Sanoihan Orpokin jo v.2017 ettei persuja pidä päästää hallitusvastuuseen rasistisen vihakirjoittelun ja aatteiden vuoksi. Tosin Orpo käänsi takkinsa nopeasti v. 2023, kun pääsi sillä tavoin vallan kahvaan ja suunnittelemaan omien sanojensa mukaan hienoa hallitusohjelmaa.
Toivottavasti tämä sirkus tulee päätökseensä vielä tämän vuoden puolella.
Jopa nyt jotakin, mitä ennakkoluuloja ja sanoisinko junttiutta.
Hallitus on nyt lomalla, ei ole vielä päivääkään työskennellyt oikeasti. Emme voi tietää kuinka Riikka pärjää.
Nyt tuli kyllä niin paksua rasismia suomalaisia ihmisiä kohtaa, että oksat pois. Saisit pyytää jo anteeksi.
Aliarvioit röyhkeästi äänestäjien älykkyyden ja sivistystason Riikkaa haukkuessasi.
Että meiltä kaikilta äänestäjiltä puuttuu ihan perussivistys ja ymmärrys. Kas kun emme ole holhouksen alla kun näin surkeita olemme.
Nyt tuli sellaista solvausta ja tyhmyyttä kommentoijalta, että perussivistys ja ymmärryksen puute loistaa kauas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tässä yhteiskunnassa
kun nia väki valtaan ja
sil po mi seenkin olla nollatoleranssi vai vain ja ainoastaan rasismiin?
Entä joukkor a i s k a u k s i i n?Ei tietenkään nollatoleranssia tarvita noihin muihin, vain rasismiin, koska nuo muut ovat ihqua riqqautta, koska maailma on kylässä ja vieläpä pysyvästi.
Tuota, nuo muut on rikoslaissa kielletty.
Se on nollatoleranssia.
Enemmän huolestuttaa että meillä on ministereinä henkilöitä joiden mielestä nat sismi on ok
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Mutta Purrahan valitti nimenomaan kirjastossa töissä olevasta "säkistä". Eli ei hänelle töissä oleva musliminainen kelpaa.
Ei sinne tarvitse säkkiin pukeutua. Sitäpaitsi noin voimakkaasti puolueellinen, uskonnollisin perustein, ei ole sopiva lajittelemaan vapaan maan kirjallisuutta.
tulen äänestämään persuja jatkossakin tästedes,ei aio äänestää mitään muuta kuin persuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.
Sehän oli töissä se nainen siellä kirjastossa! Eihän se Riikalle kelvannut suinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Presuliinit, onko nyt kiva päivystää täällä kiireellä aamusta iltaan poistamassa viestejä ja puolustamassa vääryyttä rasismia.. Montako viestiä saatte päivässä poistettua.. Hopi, hopoi, Hopi.. Vielä on monta tuntia jäljellä.. Muistakaa juoda vettä......🙈😄
En millään haluaisi uskoa, että joidenkin vastustajien taso on tätä luokkaa, mutta pakko se on, kerta kerran jälkeen. Vastaavantasoiset kommentit toistuvat.
Jos vaihtoehto on tätä, niin olen sanaton.
Vierailija kirjoitti:
tulen äänestämään persuja jatkossakin tästedes,ei aio äänestää mitään muuta kuin persuja
No mitäpä elämämkoululainen muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.Hyviä ajatuksia, valitettavasti persut eivät ole tehneet mitään edistääkseen niitä. Päinvastoin. Vihalla ja ihmisiin menevällä julmalla kielenkäytöllä ei asiat muutu.
Älä huoli. Ei ne ole muuttuneet muullakaan tavalla. Vuosisatoihin. Ei ne edes saa tietää mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuen Riikka täysin. Jos minä sanoisin kaikki mielipiteeni ma tuista, muut sanoisivat, että olen rasi sti. Mihin tämä maailma on menossa kun suomessa ei suomalaiset saa sanoa mielipiteitään ilman rasi stin leimaa. Minusta meidän kannattaa pitää kiinni omista mielipiteistä ja hoitaa suomen asioista ITSENÄISESTI välittämättä muun maailman ulinoista.
Kuulostaa ristiriitaiselta, tuet Riikkaa, joka itkukurkussa polvillaan pyytää armoa ja anteeksipyyntöä ihmisten edessä, kaikesta siitä mitä on sanonut ja tehnyt, mutta samaan aikaan pitäisi sallia rasismi.
Taidat olla Riikka Purra, eilen rasismi oli ok. Ja tänään matelet ihmisten edessä polvillaan anteeksiantoa ja kerrot, miten tyhmästi teit.
Vai olisiko se vuoropäivin, niin kuin tuuliviiri, mistä päin sattuu tuulemaan. Ei oikein ota selvää!
Mistähän lie olet tullut kun et ymmärrä lukemaasi? Vai oletko ihan puhtaasti tyhmä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.Hyviä ajatuksia, valitettavasti persut eivät ole tehneet mitään edistääkseen niitä. Päinvastoin. Vihalla ja ihmisiin menevällä julmalla kielenkäytöllä ei asiat muutu.
Persut eivät ole olleet hallituksessa, nyt olisivat. Jos annettaisi toimia rauhassa. Ehkä tulisikin edistystä, uskon vahvasti niin.
Eipä ole näihin puuttuneet mitkään muutkaan puolueet ja niissä olevat maailmanhalaajat.
Purra on ainakin ilmaissut huolensa, muut eivät sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö tässä yhteiskunnassa
kun nia väki valtaan ja
sil po mi seenkin olla nollatoleranssi vai vain ja ainoastaan rasismiin?
Entä joukkor a i s k a u k s i i n?Ei tietenkään nollatoleranssia tarvita noihin muihin, vain rasismiin, koska nuo muut ovat ihqua riqqautta, koska maailma on kylässä ja vieläpä pysyvästi.
Noihin muihin on nollatoleranssi. Ne on lailla kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Burkhat kaappiin, suomen kieli haltuun, naiset töihin ja osaltaan tätä yhteiskuntaa rakentamaan ja rahoittamaan.
Talousasiahan tämä viimekädessä on, viis mistään rasismeista. Purra on oikealla asialla. Jos meikäläinen malli ei kelpaa, on otettava suunta takaisin. Sinne ei Purra tule "loukkaamaan".
Onko Suomella varaa ylläpitää näitä kielitaidottomia, joka vuosi lapsia saavia, miestensä alistamia naisia? Näinhän tuntuvat hörhöt täällä ajattelevan.
Eikö olisi kiire saada heistä työkelpoisia ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneita ihmisiä.Purra on huolissaan juuri myös talousasioista.
Myöskin naisen oma elämänpiiri laajenee kielitaidolla ja työpaikalla. Jopa saattaa alkaa pitää omia puoliaan sitä kautta.
Kotona lasten kanssa sitä tuskin tapahtuu koskaan.
Eikö tämäkin ole arvokas asia näille naisille.Hyviä ajatuksia, valitettavasti persut eivät ole tehneet mitään edistääkseen niitä. Päinvastoin. Vihalla ja ihmisiin menevällä julmalla kielenkäytöllä ei asiat muutu.
Persut eivät ole olleet hallituksessa, nyt olisivat. Jos annettaisi toimia rauhassa. Ehkä tulisikin edistystä, uskon vahvasti niin.
Eipä ole näihin puuttuneet mitkään muutkaan puolueet ja niissä olevat maailmanhalaajat.
Purra on ainakin ilmaissut huolensa, muut eivät sitäkään.
Kyllä persut ovat olleet hallituksessa ja hienosti menikin se keikka :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artisti-alma nolasi eilen ittensä Pori Jazzeilla, meni huutelemaan vit*ua (vit*u kaatakaa nyt se hallitus) ja paikalla paljon lapsiperheitä. Moni kuuntelija pöyristyi moisesta! Politiikka ei kuulu esiintymislavoille vaikka kuin harmittaa kun ei enää pääse rillutteleen Kesärantaan.
Porin lehdessä (SK) ja 'puskassa' paljon kommentteja ko aiheesta, miksi sananvapaus on vain eräillä, voi huudella sontaa esiintyessään? Taisi olla alman viimeinen jazz-keikka ..
Ketä edes kiinnostaa jonkun shrekin näköisen kakaran huutelut. En tiedä yhtään sen biisiä.
Vasemmistolaisuus on kokonaisvaltainen aate. Kaikki, kulttuuri, tiede, media, pitää vetää samaa linjaa. Pakosti. Toisinajattelijoita ei täällä ammuta, mutta vedetään lokaan Siinä on sielunveljeyttä erääseen kokonaisvaltaiseen ja pakottavaan kulttuurimuotoon.