Ovatko älykkäät lapsenne olleet hyvin uteliaita jo lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo vauvasta huomasin lapsen silmistä, että älykäs. Osasi viikon vanhana tarttua ranteeseen kun halusi läheisyyttä. Kommonikoi.

Ei ole kokemusta muista lapsista. Ylipäänsä hämmennyin, miten älykäs pieni ihmislapsi on ihan pienestä. Jollakin tavalla kuvittelin vauvan olevan söpö huutava nyytti. Sitäkin oli kyllä. Mutta paljon muuta.

Kuusi viikkoa vanhana katsoimme lapsen kanssa elokuvaa Jeesuksesta. Vauva osoitti kiinnostusta Jeesukseen ja Jumalaan. Katsoimme yli puoli tuntia elokuvaa.

Minulla on lievä asperger. Lapseni on tunneälykkäämpi kuin minä. Lapsi tulee halaamaan minua monta kertaa päivässä. Kysyy saako hän halata. Jos olen masentunut tai hermostunut, niin halaa. On huomannut, että rauhoittaa minua.

Lapsi on oppinut korvaamaan minulta puuttuvat taidot. On sosiaalinen, osaa jutella ihmisten kanssa. Kun minulla on vaikeaa vieraitten aikuisten kanssa, lapsi sanoo tai tekee jotain, joka laukaisee tilanteen.

Olen tietotekniikassa huono. Lapsi on itse oppinut käyttämään ja lataamaan pelejä. Asentamaan appejä. Osaa murtaa koodeja.

Aluksi koitti pyytää minulta apuja, mutta en osannut. Suutuin ja turhauduin. Nyt lapsi hoitaa itse tietotekniset asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli todella utelias. Kiinnostunut vähän kaikesta, erityisesti kielistä. Lapsi puhui suomea ja englantia kahden vuoden ikään mennessä (me siis aloimme puhua englantia kotona häntä varten, kun hän siitä niin innostui). Lapsi opetteli puhumaan espanjaa videoista, siitäkin tuli sujuvaa parissa vuodessa.

Kielien puhuminen ei tee ihmisestä älykästä, se on vaan opettelua 

Kielen voi oppia ihan vieraskielisessä ympäristössä olemalla, mutta hyvä muisti on myös olennaista, jos oppii useampia kieliä sujuvasti. Muistihan on myös jollain tavalla aivojen rakennetta kuvaava asia, mutta nukkuminen ym. tekijät vaikuttavat myös asiaan. Vieraan kielen puheen ymmärtäminen taas on sekin vierasta kieltä kuuntelemalla tuleva asia, mutta siihenkin voi vaikuttaa keskittymiskyky ja tässäkin on synnynnäisiä eroja.

Oma lapseni on suunnattoman kiinnostunut kaikesta, oppii helposti sanarimpsuja, mutta eikö kaikki lapset opi? Kaksivuotiaana lauloi noin kymmenentä eri laulua sanoineen, osaa numerot ja melkein kaikki kirjaimet oppi noin kuukaudessa. En pidä häntä kuitenkaan erityisen lahjakkaana, ihan tavallinen lapsi on. Enemmän on huoli, että hän ei ole tarpeeksi älykäs, mutta on vielä pieni, joten ei tietoa älykkyydestä. Itse olen matemaattisesti lahjakas, joten ehkä rimakin on aika korkealla, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys on yliarvostettu ominaisuus jota esiintyy lähinnä autismin kirjon henkilöillä.

Oikeastiko?

Ei ainakaan sosiaalinen älykkyys, kuten esimerkiksi tilannetaju.

Olin hyvin samanlainen ja opin puhumaan ennen kuin opin kävelemään. Muistan kuinka joskus pari vuotiaana auton takapenkiltä katselin liikkeiden mainoskylttejä ja kyselin aina mitä tuossa lukee. Opin lukemaan ennen kuin täytin neljä. Ennen peruskoulun alkua olin lukenut vanhempien sisarusten kaikki koulukirjat kannesta kanteen kolmanteen luokkaan asti. Ennen kouluun menoa osasin siis lukea, laskea ja englannin kielen ensimmäisen vuoden oppimäärän sekä paljon muuta. Oli nimittäin tylsää koulussa kun osasin kaiken ja tämä sitten ilmeni häiriökäyttäytymisenä. Käytösnumero taisi olla pahimmillaan 7. Mensan vanhan testin mukaan äo:ni on 160,5. Kai näillä joku yhteys on.

Suosittelen kyllä ruokkimaan tuota uteliaisuutta ja nimenomaan tuossa iässä vain niitä asioita mistä lapsi itse on kiinnostunut, ei mitään väkisin ohjaamista johonkin ydinfysiikkaan tai vastaavaan. Saattaa myöhemmässä elämässä tehdä hyvää asuntolainan lyhennyksille kuten minun tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Huippuälykkyys ei takaa menestymistä. Vielä vähemmän onnellisuutta.

Paremmin kuitenkin takaa kuin tyhmyys ja keskinkertaisuus.

Olen pitkän linjan opettaja ja nähnyt monenlaisia lapsia, älykkäitäkin. Monien entisten oppilaitteni elämänkulun perusteella uskallan sanoa jotain älykkyyden, menestyksen ja onnellisuuden suhteesta. Kokemukseni perusteella sanoisin, että älykkyys ja liiallinen tunneherkkyys on vaativa ja huono yhdistelmä, jos miettii elämässä menestymistä ja onnellisuutta. Keskiverto lahjakkuus, keskimääräinen ja riittävä ulospäin suuntautuneisuus ja hyvä työmoraali riittävät elämässä pärjäämiseen. Joidenkin kohdalla sitkeys ja kärsivällisyys ja hyvä puolensa pitäminen tai jonkinlainen omaan pussiin pelaaminen ilman suurempia tunnonvaivoja voi tuoda hienon taloudellisen menestyksen. Sanoisin siis, että jos lapsi ei vähästä valita ja on paksunahkainen, elämässä menestyy monesti ulkoisesti hienosti. Onnellisuudesta en niin tiedä. Yhteenvetona siis, että älykkyyden lisäksi tarvitaan muutakin menestyksen ja onnen saavuttamiseksi. Monet lapset ovat pölyisiä timantteja ja alkavat loistaa vasta aikuisiällä. Mutta kaikki ansaitsevat kasvurauhan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni tutkittiin olevan huippuälykäs, joita on maailmassa vain 0,00001 prosenttia. Hän kävi Harvardin yliopiston ja työskentelee nykyään Nasalla avaruustieteilijänä. Olen lapsestani niin ylpeä! Mamilta pusuja <3

Älyllä voi lesoilla vain jos se on omaa.

Siis todellakin äidit voi ja saa lesoilla lastensa saavutuksilla.

Ei, eivät voi. Todella oksettava ajatuskin että huono narsistiäitini ottaisi jotain kunniaa itselleen kovasta työstä jonka olen onnistunut tekemään kaikesta hänen aiheuttamastaan vahingosta ja väkivallasta huolimatta.

Lapseni on yleisestikin älykäs, mutta koska sitä on vaikea osoittaa objektiivisesti näin nettikommentissa... niin matemaattinen lahjakkuus on selvempää ehkä. Hän on tullut hyvåksyttyä useaan eri matematiikkalinjaan eri kouluissa pääsykokeiden kautta eli on hyvä matikassa. Se näkyi jo lapsena niin, että päiväkoti-ikäisenä hän halusi, että iltaisin nukkumaanmennessä kyselisin häneltä päässälaskuja.