Lue keskustelun säännöt.
Ovatko älykkäät lapsenne olleet hyvin uteliaita jo lapsena?
11.07.2023 |
Joo tiedän, kaikki vanhemmat varmaan pitää omia lapsiaan neroina ;) mutta vakavasti ottaen, huomasitteko myöhemmin älykkäiksi osoittautuneissa lapsissanne jo varhaisia merkkejä siitä? Oma lapsi on vasta 1v 9kk ja olen hämmentynyt miten utelias ja tarkkaavainen hän on. Ja hänellä on todella hyvä muisti - joka ilta nukkumaan mennessä lapsi juttelee minulle päivän tapahtumat läpi :0 muutenkin, lapsi tuntuu hoksaavan asiayhteydet tosi nopeasti. Hän tykkää hirveästi että häneltä "kuulustellaan" erilaisia sanoja, esim tykkää luetella kaikki tietämänsä eläimet, kulkuneuvot, numerot ym. Hirveän mielenkiintoista juttua ainakin tulee näin pieneltä, eiväthän kaikki tässä iässä edes vielä puhu.
Kommentit (49)
5-vuotiaissa on jo huimia eroaja. Me keskustelimme päiväkodissa vanhempiemme paritteluäänistä ja jonkun palstalaisen 5v ei edes tiennyt mitä liha on 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmyys on lisääntymisen edellytys. Evoluutio ohjaa ihmisiä tyhmistymään. Älykkyyden huippu saavutettiin 1970-luvulla ja sen jälkeen on ollut koko ajan laskussa.
Koulumenestyminen ei tarkoita että ihminen on automaattisesti älykäs, se tarkoittaa yleensä sitä että hänellä on hyvä työmoraali
Kuinka paljon "älykkäitä" ihmisiä te näette esim meidän valtionjohdossa tai yritysmaailmassa siellä ihan huipulla? nää ihmiset on käyny koulut. Se ei tee heistä yhtään sen "älykkäämpiä" kuin normaali pulliainen kadulla.
Tää on jotenki sellanen suomalainen virheellinen ajatus määritellä älykkyys.
Oma lapseni oli niin utelias että kävi pari kertaa ennen syntymää kurkkaamassa, vetäytyi sitten takaisin pohdiskelemaan. Hyvä lapsi siitä kumminkin tuli ja filosofi.
Vierailija kirjoitti:
Niin mistä sen tietää onko huippuälykäs? Omalla lapsella tosi hyvät koulutodistukset ja lukioon pääsi 9,5 keskiarvolla. En silti osaa sanoa, onko hän huippuälykäs vai onko oppinut nuorella iällä, että asioiden eteen tehdään töitä. Ehkä tuleva pitkä matematiikka näyttää ja sen kirjoitukset.
Toisaalta mielestäni ei ole mitään väliä onko äo 100 vai 140. Elämä voi mennä miten vain siltikin. Kun lapsi on jo tämän ikäinen ja huolia on enemmän kuin 2-vuotiaan vanhemmalla niin sitä toivoo, että lapsi löytää mieleisen alan ja hyviä ihmisiä ympärilleen. Mahdollisuuden toteuttaa itseään. Siihen yritän kasvattaa.
Meidän lapsi oli ihan tavallinen lapsi. Puhe tuli normaaliin aikaan, rakasti leikkejä. Oli ehkä sellainen luova ja mielikuvitusrikas. Ystävällinen ja joustava. En koskaan ajatellut erityisen fiksuna, mutta rehellisesti sanottuna silloin ei vielä eletty tätä kehu lasta kaikesta -aikaa. Eskariin kun meni niin ei osannut numeroita ja kirjaimia (mitä nykylapsia olen nähnyt niin tuntuu, että nykyään näitä opetetaan jo tosi pienille). Lukemaan oppi ensimmäisellä luokalla ehkä talven aikaan. Laskeminen tuli siinä hiljalleen.
Nykyään tuntuu, että vanhemmat haluavat opettaa kaiken niin aikaisin lapsilleen. Mielestäni alle kouluikäisten tärkein tehtävä on leikkiä, toteuttaa omia ideoita ja opetella olemaan hyvä ystävä niillä lähtökohdilla mitä itselle on annettu. Ensimmäiset luokat pitäisi käyttää sitten sellaiseen hiljaiseen ja rauhalliseen puurtamiseen lukemisen ja laskemisen suhteen.
Maailma on muuttunut todella paljon tässä 10 vuoden aikana.
Miksi ei saisi olla iloinen lapsensa ominaisuuksista? Jos vanhempi huomaa että lapsi on fiksu ja tarkkaavainen, pitäisikö sitä alkaa vähättelemään? Minä en opettanut lapselleni pienenä numeroita, mutta kun hän alkoi itse niitä opettelemaan katseltuamme aiheeseen liittyviä kirjoja, olisiko pitänyt estää? Jos huomataan että lapsi on vaikka musikaalisesti lahjakas, eikö sitäkin yleensä aleta tukemaan eikä viedä lapselta soittimia pois ettei nyt liian varhain mitään oppisi. En ymmärrä miksi tämän tyyppistä älykkyyttä "pelätään". Se on toki vain ihmisen yksi ominaisuus, ei määritä koko elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni tutkittiin olevan huippuälykäs, joita on maailmassa vain 0,00001 prosenttia. Hän kävi Harvardin yliopiston ja työskentelee nykyään Nasalla avaruustieteilijänä. Olen lapsestani niin ylpeä! Mamilta pusuja <3
Vierailija kirjoitti:
Lapseni tutkittiin olevan huippuälykäs, joita on maailmassa vain 0,00001 prosenttia. Hän kävi Harvardin yliopiston ja työskentelee nykyään Nasalla avaruustieteilijänä. Olen lapsestani niin ylpeä! Mamilta pusuja <3
Älyllä voi lesoilla vain jos se on omaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oppiminen tekee älykkään onnelliseksi.
Älkää estäkö älykästä lastanne oppimasta lapsuuden pidentämisen varjolla.
Älykäs lapsi oppii ihan normaalisti kyselemällä ja leikkimällä siinä missä vähemmänkin älykäs lapsi.
Oppimisen estäminen lapsella tarkoittaa lähinnä sitä, että aivot pilataan antamalla kännykkä käteen päiväksi.
Muuten lapsi ihan luonnostaan tutkii, on vuorovaikutuksessa, leikkii ja oppii. Eikä siihen ole väliä, onko älykäs vai ei. Älykäs oppii vaikka legoilla rakennellessa ja kuularataa seuratessa.
Älykkyys ei ole sitä, että vahempi dumppaa tietoa lapsen päähän ja lapsi sitten sitä toistelee muille. Sellainen on älykkyyden esittämistä, johon valitettavasti älykäskin lapsi voi oppia, mikäli ymmärtää, että vanhemmalle on tärkeää, että lapsesta tulee fiksu vaikutelma muille. Se vie hirveästi energiaa siltä oikealta syväoppimiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni tutkittiin olevan huippuälykäs, joita on maailmassa vain 0,00001 prosenttia. Hän kävi Harvardin yliopiston ja työskentelee nykyään Nasalla avaruustieteilijänä. Olen lapsestani niin ylpeä! Mamilta pusuja <3
Älyllä voi lesoilla vain jos se on omaa.
Siis todellakin äidit voi ja saa lesoilla lastensa saavutuksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mistä sen tietää onko huippuälykäs? Omalla lapsella tosi hyvät koulutodistukset ja lukioon pääsi 9,5 keskiarvolla. En silti osaa sanoa, onko hän huippuälykäs vai onko oppinut nuorella iällä, että asioiden eteen tehdään töitä. Ehkä tuleva pitkä matematiikka näyttää ja sen kirjoitukset.
Toisaalta mielestäni ei ole mitään väliä onko äo 100 vai 140. Elämä voi mennä miten vain siltikin. Kun lapsi on jo tämän ikäinen ja huolia on enemmän kuin 2-vuotiaan vanhemmalla niin sitä toivoo, että lapsi löytää mieleisen alan ja hyviä ihmisiä ympärilleen. Mahdollisuuden toteuttaa itseään. Siihen yritän kasvattaa.
Meidän lapsi oli ihan tavallinen lapsi. Puhe tuli normaaliin aikaan, rakasti leikkejä. Oli ehkä sellainen luova ja mielikuvitusrikas. Ystävällinen ja joustava. En koskaan ajatellut erityisen fiksuna, mutta rehellisesti sanottuna silloin ei vielä eletty tätä kehu lasta kaikesta -aikaa. Eskariin kun meni niin ei osannut numeroita ja kirjaimia (mitä nykylapsia olen nähnyt niin tuntuu, että nykyään näitä opetetaan jo tosi pienille). Lukemaan oppi ensimmäisellä luokalla ehkä talven aikaan. Laskeminen tuli siinä hiljalleen.
Nykyään tuntuu, että vanhemmat haluavat opettaa kaiken niin aikaisin lapsilleen. Mielestäni alle kouluikäisten tärkein tehtävä on leikkiä, toteuttaa omia ideoita ja opetella olemaan hyvä ystävä niillä lähtökohdilla mitä itselle on annettu. Ensimmäiset luokat pitäisi käyttää sitten sellaiseen hiljaiseen ja rauhalliseen puurtamiseen lukemisen ja laskemisen suhteen.
Maailma on muuttunut todella paljon tässä 10 vuoden aikana.
Miksi ei saisi olla iloinen lapsensa ominaisuuksista? Jos vanhempi huomaa että lapsi on fiksu ja tarkkaavainen, pitäisikö sitä alkaa vähättelemään? Minä en opettanut lapselleni pienenä numeroita, mutta kun hän alkoi itse niitä opettelemaan katseltuamme aiheeseen liittyviä kirjoja, olisiko pitänyt estää? Jos huomataan että lapsi on vaikka musikaalisesti lahjakas, eikö sitäkin yleensä aleta tukemaan eikä viedä lapselta soittimia pois ettei nyt liian varhain mitään oppisi. En ymmärrä miksi tämän tyyppistä älykkyyttä "pelätään". Se on toki vain ihmisen yksi ominaisuus, ei määritä koko elämää.
Niin voihan sitä iloinen olla lapsen puolesta. Tai en tiedä mitä tarkoitit ihan täysin, mutta kyllä minä olen iloinen lapsestani. Olen ihan hänen olemassaolosta iloinen ja tunnen mielihyvää, kun hän saa onnistumisen kokemuksia elämässään ja kokee, että ne ovat oman työn ja ajankäytön tulosta. Kun hän kokee, että hän osaa jotain ja voi siinä kehittyä edelleen.
Ongelmahan on siinä, että matemaattisesti lahjakkaan pitää oppia tekemään töitä. Musikaalisesta lahjakkaan pitää oppia tekemään töitä. Elämässä huipputulokset ei tule itsestään vaikka lahjoja olisi.
Pahinta mitä lapselle voi tehdä on asettaa hänelle paineita olla jotain muiden silmissä jo pienestä pitäen. Lapsia pitäisi muutenkin enemmän opettaa toisten huomioimiseen ja saamaan mielihyvän tunnetta erilaisista haasteista - vaikka siinä haasteessa voisi epäonnistuakin pahasti. Eli lapsella pitää olla tunne, että hänen ei täydy sanoilla ja teoilla osoittaa itseä jatkuvasti älykkääksi. Sellainen olo tulee, jos vanhemmat kokoajan kehuvat fiksuksi kun onnistuu. Kun vanhemmat kokevat ylpeyttä lapsen ominaisuuksista eikä siitä kokonaisuudesta mikä hänessä on. Minä kehun päivittäin lastani: ihanaksi ja rakkaaksi. Mitään hänen ei täydy olla minua varten ja siksi hän varmaan tähän asti on menestynytkin. Kun on tunne siitä, että ei täydy tuoda esiin vahvuuksiaan muille ollakseen jotain, niin on tilaa kehittyä ja kasvaa (kun tämä tapahtuu usein myös epäonnistumisten kautta). Näin ajattelen ihan aidosti.
Lainaamasi
Jo vauvasta huomasin lapsen silmistä, että älykäs. Osasi viikon vanhana tarttua ranteeseen kun halusi läheisyyttä. Kommonikoi.
Ei ole kokemusta muista lapsista. Ylipäänsä hämmennyin, miten älykäs pieni ihmislapsi on ihan pienestä. Jollakin tavalla kuvittelin vauvan olevan söpö huutava nyytti. Sitäkin oli kyllä. Mutta paljon muuta.
Kuusi viikkoa vanhana katsoimme lapsen kanssa elokuvaa Jeesuksesta. Vauva osoitti kiinnostusta Jeesukseen ja Jumalaan. Katsoimme yli puoli tuntia elokuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ei ole älykäs, kaikkea muuta. Hän kuola poskelle valuen lähinnä jokeltaa vaikka on jo 6 vuotias ja saan jatkuvasti kytätä ettei hän taas söisi omaa ulostettansa potasta. Katse on jotenkin lasittunut ja puhe kuulostaa siltä kuin kielenkärki olisi takahampaassa kiinni. En tiedä kauanko jaksan tuota.
Vierailija kirjoitti:
Jo vauvasta huomasin lapsen silmistä, että älykäs. Osasi viikon vanhana tarttua ranteeseen kun halusi läheisyyttä. Kommonikoi.
Ei ole kokemusta muista lapsista. Ylipäänsä hämmennyin, miten älykäs pieni ihmislapsi on ihan pienestä. Jollakin tavalla kuvittelin vauvan olevan söpö huutava nyytti. Sitäkin oli kyllä. Mutta paljon muuta.
Kuusi viikkoa vanhana katsoimme lapsen kanssa elokuvaa Jeesuksesta. Vauva osoitti kiinnostusta Jeesukseen ja Jumalaan. Katsoimme yli puoli tuntia elokuvaa.
Hämmentävää, että pieni vauva kykenee ymmärtämään jumaluutta. Niinkin abstraktia asiaa. Tavallaan selitin itselleni sen niin, että juurihan vauva on putkahtanut jostain toisesta maailmasta tänne ja on vielä muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni tutkittiin olevan huippuälykäs, joita on maailmassa vain 0,00001 prosenttia. Hän kävi Harvardin yliopiston ja työskentelee nykyään Nasalla avaruustieteilijänä. Olen lapsestani niin ylpeä! Mamilta pusuja <3
Älyllä voi lesoilla vain jos se on omaa.
Siis todellakin äidit voi ja saa lesoilla lastensa saavutuksilla.
Saako isätkin?
Vierailija kirjoitti:
Lapseni ei ole älykäs, kaikkea muuta. Hän kuola poskelle valuen lähinnä jokeltaa vaikka on jo 6 vuotias ja saan jatkuvasti kytätä ettei hän taas söisi omaa ulostettansa potasta. Katse on jotenkin lasittunut ja puhe kuulostaa siltä kuin kielenkärki olisi takahampaassa kiinni. En tiedä kauanko jaksan tuota.
Jokaisessa lapsessa on vahvuuksia ja lahjoja. Löydä lapsesi vahvuudet ja kehitä niitä. Ole kiinnostunut samoista asioista kuin lapsesi.
Jos lapsi on huono jossain, harjoitelkaa.
Huippuälykkyys ei takaa menestymistä. Vielä vähemmän onnellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jo vauvasta huomasin lapsen silmistä, että älykäs. Osasi viikon vanhana tarttua ranteeseen kun halusi läheisyyttä. Kommonikoi.
Ei ole kokemusta muista lapsista. Ylipäänsä hämmennyin, miten älykäs pieni ihmislapsi on ihan pienestä. Jollakin tavalla kuvittelin vauvan olevan söpö huutava nyytti. Sitäkin oli kyllä. Mutta paljon muuta.
Kuusi viikkoa vanhana katsoimme lapsen kanssa elokuvaa Jeesuksesta. Vauva osoitti kiinnostusta Jeesukseen ja Jumalaan. Katsoimme yli puoli tuntia elokuvaa.
Minulla on lievä asperger. Lapseni on tunneälykkäämpi kuin minä. Lapsi tulee halaamaan minua monta kertaa päivässä. Kysyy saako hän halata. Jos olen masentunut tai hermostunut, niin halaa. On huomannut, että rauhoittaa minua.
Vierailija kirjoitti:
Huippuälykkyys ei takaa menestymistä. Vielä vähemmän onnellisuutta.
Ei tarvitse olla huippuälykäs, jos on kiinnostunut maailmasta. Tosiaan kaikissa meissä on vahvuuksia. Jonkun pitäisi vain löytää ne ja arvostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo vauvasta huomasin lapsen silmistä, että älykäs. Osasi viikon vanhana tarttua ranteeseen kun halusi läheisyyttä. Kommonikoi.
Ei ole kokemusta muista lapsista. Ylipäänsä hämmennyin, miten älykäs pieni ihmislapsi on ihan pienestä. Jollakin tavalla kuvittelin vauvan olevan söpö huutava nyytti. Sitäkin oli kyllä. Mutta paljon muuta.
Kuusi viikkoa vanhana katsoimme lapsen kanssa elokuvaa Jeesuksesta. Vauva osoitti kiinnostusta Jeesukseen ja Jumalaan. Katsoimme yli puoli tuntia elokuvaa.Minulla on lievä asperger. Lapseni on tunneälykkäämpi kuin minä. Lapsi tulee halaamaan minua monta kertaa päivässä. Kysyy saako hän halata. Jos olen masentunut tai hermostunut, niin halaa. On huomannut, että rauhoittaa minua.
Lapsi on oppinut korvaamaan minulta puuttuvat taidot. On sosiaalinen, osaa jutella ihmisten kanssa. Kun minulla on vaikeaa vieraitten aikuisten kanssa, lapsi sanoo tai tekee jotain, joka laukaisee tilanteen.
Älykkyyttä voi mitata miljoonalla eri tavalla, se on totta
Se että joku osaa laskea matematiikan tehtävän ei tarkoita että hän on automaattisesti todella älykäs ihminen, se tarkoittaa ainoastaan että hän on hyvä numerollisesti ja ratkomaan ongelmia. Mut tää samainen kaveri voi olla ihan susi ihan kaikessa muussa mitä tulee esim ajattelemiseen yleiselle tasolla asioita jne.